maanantai 16. huhtikuuta 2012

Ei pidä elää valheessa


Ei pidä elää valheessa
Aleksandr Solženitsynin kuuluisa tunnus oli ”žit ne po lži!” –on elettävä valheen ulkopuolella. Hiljattain ilmestyneessä venäläisessä filmissä Pappi (Pop), kuvataan päähenkilöä, joka saksalaismiehityksen aikana katkaisee välinsä ystäväänsä ja tukijaansa, joka on auttanut kristinuskon palauttamista bolševikkien runtelemalle Venäjälle.
Syynä oli, että tämä ystävä oli jalallaan –symbolisesti- potkaissut mutaan juuttunutta saksalaisten kuorma-autoa liikkeelle. Auton lavalla oli partisaaneja, joiden kaulassa oli silmukka. Kun auto viimein pääsi liikkeelle, jäivät teloitettavat roikkumaan hirteen.
Kun papilta kysytään, miksi hän kieltäytyi ystävänsä seurasta ja avusta, hän kuiskaa sanomattoman surullisesti ”on tolknul…” hän työnsi.
Tuolla työnnöllä ei sinänsä ollut mitään merkitystä. Sen takia vangit eivät kuolleet ja ilman sitä he olisivat kuolleet aivan yhtä varmasti. Merkitystä oli kuitenkin sillä, että ihminen oli myynyt itsensä, osan rehellisyydestään. Saadakseen saksalaisten hyväksynnän, jota tarvitsi auttaessaan kristittyjä tuo ystävä oli mennyt mukaan saksalaisten tuhoamiskoneiston toimintaan, symbolisesti.
Kommunismin vuosina Venäjällä oli ihmisiä, jotka eivät menneet mukaan valheeseen. Se vaati tavatonta rohkeutta. Koko järjestelmä oli rakennettu sen varaan, että ihmiset hyötyisivät valheen työntämisestä eteenpäin. Ja se toimi noista totuudellisista huolimatta.
Solženitsynin radikaali vaatimus, joka moraalisessa syvyydessään muistuttaa Dostojevskin ajattelusta, oli reaalipoliitikkojen silmissä naurettava. Tavallisen kunniallisen poroporvarin silmissä se oli loukkaava. Hänhän ei tehnyt yhtään mitään tai teki aivan samaa kuin kaikki muutkin kunnialliset ihmiset. Puolueen ignoroiminen käytännön elämässä olisi merkinnyt leimautumista, syrjintää, ylenkatsetta, tuskin enempää. Mutta kukapa halusi ottaa vapaaehtoisesti kannettavaksi sellaisenkaan taakan, joka lupasi vain vaivoja palkaksi. Keskivertovenäläisen omatunto pysyi aivan yhtä puhtaana kuin keskivertosuomalaisen. Miksei eläisi valheessa? Mitä oikeus maksaa ja mitä se tuottaa? Turhia kysymyksiä. Tästä pääsemmekin pakinoitsija Eroseen ja ”hihamerkkikohuun”.
Pääministeri Jyrki Katainen on Uuden Suomen mukaan ”puuttunut hihamerkkikohuun”. Koska olen alkanut epäillä journalisteja, jätän sittenkin avoimeksi kysymyksen onko hän todella ”puuttunut” vaiko vain vastannut kysymykseen. Mikäli hän olisi oma-aloitteisesti puuttunut, hän tuntisi kohun lähteen. Siinä tapauksessa hänen lausuntonsa pitäisi luokitella tahalliseksi valheen puolustamiseksi. Tässä tapauksessa asia olisi tietenkin ymmärrettävä, sillä totuuden puolustaminen kävisi aivan liian kalliiksi. Politiikassa etsitään asian etua eikä totuutta. Mikseipä siis puolustaisi hyvää periaatetta ja samalla sanoutuisi irti kaikesta vastuusta siihen skandaaliin nähden, jonka journalistit ovat itse keittäneet kokoon?
Tämähän ei maksa mitään, luvassa on pelkkiä tuottoja vai kuinka? Samalla linjalla jatkavat persupuolueen Ruohonen-Lerner, joka yhä ”etsii keinoja” syyttömän rankaisemiseksi. Turun Sanomat ja Helsingin Sanomat kirjoittavat itse tekemästään skandaalista kuin Pravda ja Izvestija Solženitsynistä. Kaiken huippuna on liiankin tunnettu dosentti Bäckman, joka on tehnyt pakinoitsija Erosesta tutkintapyynnön poliisille. Parodia on käynyt mahdottomaksi.
Varkaan kannattaa aina huutaa ”ottakaa varas kiinni”! Tämä toimi aikoinaan Neuvostoliitossa ja se toimi Kekkosen Suomessa. Mutta se toimi vain aikansa. Totuus tiedetään sittenkin ja vielä se pakottaa tunnustamaan itsensä. Aivan riippumatta siitä, miten hyvin valehtelu näyttää kannattavan tässä ja nyt.

14 kommenttia:

  1. Porvoolainen perijä Bäckman voi toimia Suomen mediassa melko uskottavasti Venäjän härnääjänä, samoin porvoolainen Ruohonen-Lerner puhdistautumisriitin valmistelijana, mutta ei kukaan "Vasiljev" eikä "Kärpänen".

    VastaaPoista
  2. Hieno kirjoitus ja viisas! Kiitos siitä.

    VastaaPoista
  3. Solženitsynin radikaali vaatimus, joka moraalisessa syvyydessään muistuttaa Dostojevskin ajattelusta, oli reaalipoliitikkojen silmissä naurettava. Tavallisen kunniallisen poroporvarin silmissä se oli loukkaava.

    Muistan sen miten jotkut suomalaiset Kokoomusta äänestävät tuttuni suhtautuivat siihen kun puolalaiset 1980-1982 puolustivat oikeuksiaan ja sabotoivat sosialista taloutta. Se oli kuulemma lapsellista suorastaan naurettavaa.

    VastaaPoista
  4. Samoin muistan minä, kun baltit hakivat vapautta 1990-luvun alussa. Suomalaiset humanisteina itseään pitävät kauhistelivat, miten ne julkeavat tällä tavalla vaarantaa maailmanrauhan.

    VastaaPoista
  5. Muistan minäkin. Samoin se, että häpeäkseni ymmärsin sitä. Ehkä kokemuksesta voi ottaa oppia.

    VastaaPoista
  6. Huomenna HS esittelee Kirjan josta voimme päätellä kenen kainalosta käsin rahamarkkinaministerit ovat aina luvanneet olla flirttailematta muiden kanssa.

    VastaaPoista
  7. Vihavaisen kirjoituksissa papeille ja kristityille näyttää aina lankeavan roiston rooli. Tuskin kyse on sattumasta.

    Strategisille optimisteille on psykologisesti palkitsevaa lakaista ongelmat maton alle ja teeskennellä, että niitä ei ole olemassa. Strategiset optimistit pitävät ongelmista puhujia tai muistuttavia rasittavina ja vastenmielisinä. Viittaan ongelmilla, niihin asioihin, joita voidaan välttää päivittäisessä toiminnassa (tai ainakin eliitti voi), mutta joilla on laajoja ja vakavia pitkän tähtäimen seurauksia, sekä niihin ongelmiin, jotka liittyvät ideologisiin valheisiin:

    http://hiljaistapohdintaa.blogspot.com/2012/04/strateginen-ennakoija-ja-strateginen.html

    VastaaPoista
  8. Ja suunnilleen samaan aikaan eräs tunnettu elokuvaohjaaja ehdottaa ihmiskunnan rikkaimman prosentin tappamista (satiiirisesti ehkä?), ja ainoastaan Björn Wahlroos näkyy tuohtuneen. Tosin hänhän itse kuulunee tuohon prosenttiin. Ilmeisesti toiset vain ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

    Tosin mitään erityistä tarvetta ei ole tuomita tätä elokuvaohjaajaakaan: saahan sitä puhua ja hän puheillaan pilaa vain omaa mainettaan.

    Ville Turunen

    VastaaPoista
  9. Olihan se harvinaisen törkeä ehdotus, jota ei sitä paitsi edes esitetty ajatusleikin modossa. Mutta miksipä ei sanoa saisi kenenkään estämättä? Paheksua voipi minkä sielu sietää, etenkin jos pitää tuollaista todellisena uhkana, jota monilla on suuri kiusaus noudattaa.
    Taisipa olla Kemppinen, joka sanoi, että sananvapaus on oikeus sanoa sitä, mitä kaksisataa johtavaa ajatuspoliisia pitää sallittavana.
    Tänä ei ollut tarkka lainaus, mutta ajatuksessa voi olla itua.

    VastaaPoista
  10. Erosen kohteena minäkin17. huhtikuuta 2012 klo 17.24

    Etkö Vihvainen todella näe mitään vikaa "humoristisessa" kirjoituksessa joka perustuu me/te ajatusmaailmaan, jota ei uloteta blogin väitettyyn kohteeseen poliisi/ulkomaalaiset vaan saadaan myös kotimaisia vähemmistöjä mukaan.

    Jos tuo on mielestäsi OK, olen todella pettynyt historiantajuusi ja analyysikykyysi.

    Se millä vinkkelillä lehdistö tuosta onnettomasta raapustuksesta raportoi, ei ole keskeistä, vaan tämän Erosen maailmankatsomus, joka ilmenee tuosta "satiirista".

    VastaaPoista
  11. No onhan siinä "vikaa", mutta jos ei sellaista saa kirjoittaa, niin onpa sanavapaus vähissä. Ja tolkuton haloo valheellisen tulkinnan takia ja kieltäytyminen tunnustamasta valehtelua, se on kyllä onneton tarina. En tunne Erosen maailmankatsomusta tarkemmin. Tuon jutun perusteella siitä ei voi tehdä mitään johtopäätöksiä.

    VastaaPoista
  12. Erosen kohteena minäkin17. huhtikuuta 2012 klo 21.55

    No se normatiiviseen kehikkoon sisältyminen on sitten oikeuslaitoksen asia.

    Minä en pitänyt hauskana enkä hyvien tapojen mukaisena kansanedustajan avustajan "satiiria", jonka mukaan minulle tulisi laittaa hihamerkki jotta ryhmä johon kuulun "tunnistettaisii".

    Stand up koomikoille ja pilapiirtäjille sallitaan tietysti hyvien tapojen noudattamatta jättäminen, mutta tuo kansanedustajan avustaja toimii kyllä ihan aikuisten oikeasti poliittisissa asioissa. Hän ei ole sihteeri tai autonkuljettaja vaan hän toimii yhteydenpitäjänä poliittisissa asioissa eri tahoihin, jonka lisäksi hän selvittää asioita joita kansanedustaja pyytää.

    Mielenkiintoista että Vihavainen ei ole kiinnostunut kirjoituksen konkreettisesta sisällöstä vaan abstraktista "sananvapaudesta". Uuden Suomen Blogin juridinen asema on sama kuin sanomalehden yleisönosastokirjoituksen. En ihmettele että Erosen blogi poistettiin. Kirjoitelmahan on kuitenkin nähtävissä Dzeimz Hirvisaaren blogissa, joten kyllä se on luettavissa. Hirvisaaren blogi taas ei ole rinnastettavissa lehteen. Kyllä koko tämä kohu ja kirjoitukset eri suuntiin ilmentävät sitä että ei sananvapaus ole vaarassa.

    Itseäni kuitenkin huolettaa paljon enemmän että kansanedustajan avustajana toimiva henkilö näkee maailman sellaisena että voi kirjoittaa tuollaista "satiiria". Ja sitäkin enemmän että esimiehensä, pitää asiaa pikkujuttuna. Ja kyllä minua huolettaa sekin että Venäjästä ihan järkeviä kirjoittava Vihavainen "ei voi jutun perusteella tehdä mitään johtopäätöksiä" Erosen maailmankatsomuksesta. Surullista.

    VastaaPoista
  13. Helena Erosen maailmankatsomuksesta tai ainakin hänen suhteestaan natsirikoksiin saa kuvaa hänen artikkelistaan "Auschwitz - pakollinen pysähtyminen" (http://www.apureportteri.fi/node/375)

    Kirjoitus alkaa virkkeellä "Autoillessamme itäisessä Keski- Euroopassa meille historiaa harrastaville oli selvää, että ihmiskunnan historian ehkäpä surullisimpaan muistomerkkiin, Auschwitziin, olisi käytävä tutustumassa."

    Turun Sanomat toimi masentavalla ja surullisella tavalla.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.