sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Sivilisaation väkivaltaiset oireilut

Sivilisaation väkivaltaiset oireilut

Sivilisaatiomme on ehkä jo saavuttanut äärimmäisen rajan yleisessä hellämielisyydessä, joka koskee tasa-arvoisesti melkein kaikkia, imeväisistä massamurhaajiin.
Koska emme pysty kuvittelemaan mitään pahempaa kuin yhdenkään ihmisen kuolema, yritämme tehdä kaiken mahdollisen ja mahdottoman, ettei tuota kauhistusta tapahtuisi. Käytännössä joudumme kuitenkin kohtaamaan sen tosiasian, että elämämme käy mahdottomaksi, ellei hyväksytä varsin huomattavaakin määrää ylimääräisiä kuolemantapauksia.
Ajatekaamme autoilua. Sadat ihmisen saavat joka vuosi tarpeettomasti surmansa sen takia, että heidät tappaa amatööriautoilija, jonka taidot ja henkinen tasapaino, elämäntavat ja yleinen elämänfilosofia eivät tue turvallista siirtyistä paikasta toiseen. Tilastot todistavat, että mikäli yksityisautoilu kiellettäsiin muissa kuin ehdottoman pakottavissa tapauksissa  ja jätettäisiin ihmisten kujetus turvallisempiin ajoneuvoihin ja ammattikuljettajien käsiin, säästettäisiin muutamssa vuodessa satoja ja jopa tuhansia ihmishenkiä.
Jokainen autoilija toi luulee olevansa turvallinen, taitava ja vastuullinen, mutta tämä subjektiivinen tunne ei muuta millään tavalla sitä tosiasiaa, että käydessään rattiin jokainen yksityisautoilija ryhtyy tietyllä todennäköisyydellä viattomien ihmisten murhaajaksi.
Hyvinkään joukkomurha tai sellaisen alku kirvoitti ennustettavasti esiin kauhistelun yksityisten aseiden hallusaspidon johdosta. Huolimatta siitä, että luvallisilla aseilla tehdään tavattoman vähän henkirikoksia ja että aseluvan omistaja on tilastollisesti kaksi kertaa "turvallisempi" kansalainen kuin sellainen, jolla lupaa ei ole, halutaan aseet joka tapauksessa kieltää.
Muuan täti-ihminen intoutui internetissä huipentamaan  viisautensa siihen tosiasialausesseen, ettei täysin turvallista aseiden haltijaa ole olemassakaan. Voihan itse kukin seota ja saada päähänsä, että pitäisi ruveta ampumaan kanssaihmisiä.
Logiikka on epäilemättä erehtymätöntä ja myös emotionaalisesti vetoavaa: jos mamma olisi niin hyvä ja ottaisi meiltä pois ne sellaiset esineet, joilla voimme vahingoittaa itseämme ja muita.
Joskus maailmassa tällaiselle oli tapana nauraa. Ranskalainen laulu kertoo hyvästä kuningas Dagobertista, jolla oli rautainen miekka. Kun hänelle huomautettiin, että sillä voisi loukata itseään, hän kehotti vaihtamaan sen puiseen. Ja taas  kaikki olivat onnellisia ja tunsivat turvallisuutta.
Mutta niin viattomien sivullisten ammuskelu kuin se kulttuuri, joka tämän ilmiön ympärillä rehottaa, on jotakin ajallemme hyvin tyypillistä.
Ajatelkaamme, että tämä hyvinkääläinen nuorimies olisi tehnyt tekosensa jossakin Lähi-idän maassa tai tropiikin valtiossa. Niin pian kuin hänet olisi saatu kiinni, olisi raivostunut väkijoukko ottanut hänet käsiinsä ja repinyt kappaleiksi. Myös hänen sukunsa olisi saanut kärsiä ja verivelkaa kostettaisiin aivan viattomille suvun jäsenille kenties vielä sukupolvia.
Yksilön ja suvun ylle lankeavan häpeän lisäksi ja kiinni ottaneiden poliisien suorittaman vähemmän hellävaraisen epävirallisen käsittelyn lisäksi tuo roisto olisi vielä joutunut ottamaan huomioon sen, että hän tiettävästi joutuisi ikuisesti kärventymään helvetin tulessa. Mikäli hän olisi muslimi olisi laki selvä niin maan päällä kuin sen jälkeen. Kristityllä puolestaan olisi pieni toivo anteeksiantamuksesta, mutta täysin Jumalasta riippuvainen, ei mikään luvattu läpihuutojuttu.
Lyhyesti sanoen, kaikki tekijät esimodernissa yhteiskunnassa puhuvat tuollaista yhteiskunnan vastaista hyökkäystä vastaan. Sellaisten paineiden voittaminen kysyy jo todella vakavaa piittaamattomuutta omalle itselle koutuvista kärsimyksistä.
Meillä ovat asiat toisin. Me jaksamme hymistellä uhrin-siis tekijän-  onnettomuutta ja sitä, että hän joutui tekemään "ratkaisunsa" kiusaamisen, "naksahduksen", suuttumuksen tai ikävystymisen takia. Syyllisyys löytyy meistä kaikista, ei vähiten siitä, että sallimme ampuma-aseiden pitämisen yksityisten hallussa.
Harvalla näyttää tulevan mieleen, että kulttuurissa, jossa ihmisen pyhyyttä ei tunnusteta eikä häpeä enää toimi yhteiskunnallisen kontrollin välineenä, suvun solidaarisuudesta puhumatta, vatn yksilön raakalaismaisuudelle avautuneet aivan uudet mahdollisuudet aivan riippumatta siitä, että osaamme kauhistella paljon enemmän kuin kosakaan ennen.
Mikäli kukaan ei edes uskalla mennä tuomitsemaan lurjusmaista käytöstä, vaan katsoo, että jokaisella on oikeus saada kiksinsä omalla tavallaan, miten voisimme ihmetellä niiden esiinmarssia, jotka nauttivat näyttäväatä tloisten ihmisten tappamisesta?
Kun tiedotusvälineet vielä kailottavat mehevää sensaatiota ja puristavat viimeisenkin pisaran ympäristön surusta ja kylänmiesten sentimentaalisista reaktioista, olemme jo lähellä makaaberia murhapornoa, samaa, jota niin sanottu huviteollisuus on tulvillaan.
Kulttuurimme on saavuttanut absurdin täydellisyytensä ihmiehengen periaatteellisessa äärettömässä arvostamisessa ja sen samanaikaisessa käytännön halveksinnassa. Aseita kauhistellaan kuin ruttobasillia samaan aikaan kun keskimääräinen televisionkatsoja joutuu seuraamaan kymmeniä hengenriistoja joka ainoa ilta. Olemme elukoita ja hyväksymme sen, ottakaamme siis asiasta kaikki irti.
Me emme tosiaankaan ole "Kaikki syyllisiä" niiden lurjusten tihutöihin, jotka saavat kiksinsä viattomien sivullisten tappamisesta. Syyllisyys ei myöskään piile yksityisten aseiden sallimisessa, jonkin mystisen "äärioikeistolaisuuden" salakavalassa vaikutuksessa keskuudessamme ja tuskin edes perussuomalaisten vaalivoitossa.
Välttämättömät edellytykset noille ampumisriekkujaisille, jotka hiljattain ovat tulleet uudeksi maan tavaksi, löytyvät kulttuurin muutoksesta. Me olemme näennäisesti niin tavattoman sivistyneitä, että saatamme kärsiä hirvittävästi jo sen takia, että joku käyttää puheessaan väärää sanaa. Me itkemme, kauhistumme ja masennumme jokaisen turhan kuoleman takia ja nautimme niiden takia ammattiapua. Samaan aikaan tiedotusvälineemme nostavat roistot ja rikolliset eräänlaisiksi suuriksi ja merkittäviksi poikkeusihmisiksi, joita koko maa ihmettelee ja näköjään myös jollakin tavalla ihailee.
Seuraamukset monen himoitsemasta kuuluisuudesta eivätmeillä nykyään  ole välttämättä kovin pelottavat. Niihin kuuluu, että ymmärtäväisetja huolestuneet tädit ja sedät vatvovat yhdessä sankarin kanssa yhä uudelleen niitä kuolemanvakaviksi muuttuneita henkilöhistorian tapahtumia, joita muuten olisi voitu pitää vaikkapa naurettavina, lapsellisina tai typerinä, ohimenevinä ja jonninjoutavina.
Sankariehdokas voi luottaa siihen yhteiskuntaan, joka on valmis häntä tukemaan. Poliisi tuskin uskaltaa ampua ja ei varmasti sitä tee, mikäli sankari antautuu vapaaehtoisesti. Uhrit ovat aseettomia ja taatusti vaarattomia sankarin kannalta. Kipua tai puutetta ei ole teon jälkeen lähivuosina odotettavissa.
Huomattavaksi henkilöksi muuttunut sankari tietää saavansa istua muutaman vuoden täysihoidossa, josta ei virikkeitä puutu. Rikosreportterit kärkkyvät ovella ja tyydyttävät yhä uudelleen sankarin ja hänen kauhistelijoidensa julkisuuden janoa. Kun sankari joskus kuolla kupsahtaa, hän voi tehdä sen tietäen, ettei hän ollut suinkaan merkityksetön henkilö. Hänen kuuluisa nimensä herättää rivikansalaisessa ajasta aikaan tunnetta, jota voisimme sanoa kunnioitukseksi, ellei tämä menneen maailman käsite tuntuisi tässä yhteydessä erityisen irvokkaalta.

43 kommenttia:

  1. Kyllä nämä kauheudet kumpuavat ihan suomalaisesta mielenmaisemasta.

    Sos.dem. nuoret saavat mainion kuvan rintanappiinsa Hesarin kuvasta jossa puolueen nuorentunut johto tervehtii Urpilaisen johdolla joukkoja nyrkki etuviistoon ylhäällä 30-luvun malliin.

    Tämä Hyvinkään sissi kuuluu ihailleen tarkk'ampuja Simo Häyhää, ja oletettavasti muitakin kaukopartiomiehiä. Mauno Koiviston pikakivääri lienee yhä nähtävillä jossakin asemuseossa.

    VastaaPoista
  2. No, eipä tässä maisemassa ennen tällaista harrastettu. Koivistostakin sukeutui yhteiskuntakelpoinen kansalainen. Liekö edes saanu kriisiapua.

    VastaaPoista
  3. Jos pelaa pesäpalloa Tahkossa, kannattaa huomiota herättääkseen tulla ammutuksi baarin ovella, siitä kun näkyy seuraavan että Suomen jalkapallojoukkue pelaa sitten surunauhoissa Itävallassa Turkkia vastaan.

    VastaaPoista
  4. Väkivaltaiset oireilut

    Viime vuodet ovat osoittaneet, että massamurhat ovat pesiytyneet Suomeen. Kulttuurinäkökulman, psykologisen näkökulman lisäksi niitä on lupa tarkastella myös muista näkövinkkeleistä.

    Eräässä tunnetussa instituutissa koekaniineina käytettiin koiria ja selvitettiin mm. miten kauan koiria piti ärsyttää, että niiden hermostossa tapahtuisi peruuttamattomia muutoksia. (Aikakauslehti "Nauka i zhizn´")

    Villistä luonnosta tiedämme, että jotkut urokset (esim. kanit, leijonat, karhut) tappavat jälkeläisensä, jotta naaras tulisi taas kiimaan ja uros pääsisi parittelemaan. Tällaisen agression hetkellä uroksen veressä on tiettyä hormonia, joka on eritettävissä. Sitä ainetta voidaan käyttää ihmismanipulaatioissa.

    VastaaPoista
  5. Onhan tuosssa pointtinsa. Tosin jostakin syystä naaraatkin syövät. Mutta meidän sivilisaatiossamme tutkimus on yli kaiken ja ehkä itse vlinekin voi vaikuttaa itse asiaan. Voin kuvitella -ilman mitään evidenssiä- miten hirmuteon tekijä väsyneenä mutta tärkeänä kertoo tutkijatädeille: "No niin" Tutkikaapa nyt minua!" Tärkeän -mitä törkeämpi, sitä tärkeämpi- teon tekijän suuret tunteet pääsevät oikeuksiinsa noustessaan koko maaiman huomion keskipisteeseen.
    Entä se moraali? En ole huomannut kenenkään "syyllistävän" tekijää. Tällaiset asiat näyttävät olevan valtion, yhteiskunnan ja seenomistajien vastuulla. Mistä se moraali löytyisi? Tuntui vain siltä, että, jumalauta...
    Lopun aikoja. Tästä ei päästä ainakaan samaan suuntaan enää minnekään.

    VastaaPoista
  6. Tämähän peilaa hyvin vaikka Hommafoorumin suhteen. Siellä on tapana retostetta tiettyjen ryhmien tekemisiä ja tekemättä jättämisiä aina alushousujen väriin saakka. Se on se moraali...
    Toisaalta huvittaa tämä aseiden omistajien hysteria. Kai jokaisesta aseella tehdystä väkivallanteosta on sitä käyttäneelle annettava lain mukaiset sanktiot. Vai aseko ne väkivallanteot tekee... Parasta on kai pohtia miten ne voidaan mahdollisimman hyvän sen hetkisen tiedon ja taidon nojalla välttää. Sinällään tuo liikennekuolemisiin vertaaminen vaikuttaa lähinnä hurskastelulta. Lähtökohdathan ovat täysin toiset.
    Myöskin huvittaa tämä uutisoinnista valittaminen. Jos uutinen ei sovi omaan ajatusmaailmaan, niin siitä pitäisi uutisoida mummon kaimankin yksityiselämä.
    Mutta nämä taitavat olla niitä kuuluisia maahanmuuttokriitikoiden huomaamia kaksoisstandardeja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärtääkseni tuon kommentin kirjoittajalla on syvä viha Hommafoorumiin ja maahanmuuttokriitikoihin. Ei muuta järkevää ko. kommentista löyty.

      Arvoisan Timo Vihavaisen osoittamat Suomen yhteiskunnan oireet ovat todelliset. Täytyy myöntää, osuva teksti.

      Poista
  7. Nyt en kyllä ymmärtänyt yhtään mitään. Oliko tässä joku argumentti ja oliko se kohdistettu minun tekstiini?

    VastaaPoista
  8. Arvoisa blogisti Vihavainen.

    Meille rakennettiin tuossa männä vuonna uusi koulu; ja mielenkiintoista oli huomata arkkitehdin piirtämät poistumistiet. Niitä kun oli joka suuntaan. Muistan kun viime syksynä, uuteen kouluun tullessani, noita kymmeniä portaita ktasoessani, mietiskelin omaa kouluaikaani 70- ja 80-lukujen vaihteessa ja muinaista nuoruuttani. Silloin ajatus siitä, että joku kahjo rupeaisi tappamaan viattomia ihmisiä ihan tuosta lonkalta vaan koulussa tai kadulla, tuntui ajatuksenakin absurdilta ja uskomattomalta.

    Uskon, että saman silloisen tunteen jakoivat kaikki sen ajan veljet ja toverit. Toisin on nyt. Todellakin ja valitettavasti.

    Totta kai tällaiset viattomien ihmisten murhat nostattavat vihaa ja surua jokaisen täysipäisen ja tuntevan ihmisen mieleen, mutta samalla ne ovat osoitus siitä, että elämämme täällä Telluksella on arvaamatonta; joka hetki voi tapahtua mitä vain.

    Ihmiset kuolevat tauteihin ja onnettomuuksiin ja nyky-yhteiskunnassa valitettavasti joskus myös vinksahtaneen ja kylmän murhaajaan luoteihin. Tietenkään tämän toteaminen ei vie murhaajan teolta sen moraalittomuutta ja raukkamaisuutta ja kauhistavuutta pois.

    Murhaaja on itse vastuussa teostaan, mutta asioiden taustoja ja yhteiskunnallisia oireita voidaan toki pohtia. Spenglerin mukaan kulttuurin ytimessä on uskonto ja kun uskonto "kuolee pois" , myös kultuuri alkaa rappeutumaan. Länsimaisissa yhteiskunnissa on "Jumala kuollut" ja näyttää siltä, että tilalle on noussut Minä-JUmala. Nyky-yhteikunnassa JOkainen minä ja yksilö luovat omat arvonsa itse. Ja jos MINUA loukataan tai MINULLE tuotetaan pettymyksiä tai MINUA kohdellaan epäoikeuden mukaisesti, niin Minulla on myös Jumalallinen valta kostaa kaikille, yksilöille ja yhteiskunnalle, että MINUA on loukattu. Jumalille on suotava oikkunsa kuten Sinuhessa sanottiin.

    Itse melko köyhistä oloista lähteneenä olen havainnut, että elämä on useimmiten melko harmaata ja epäoikeudenmukaista useinkin ja pettymyksiä on nieltävä tämän tästäkin, mutta sellaista on elämä.

    Leeviä mukaillen näyttää siltä, että monilla nykynuorilla on ns. "elämän sävel hukassa" ja individualistinen kulttuuri yhdistyneenä pohjattomaan narsismiin, josta, kuten Vihavainen sanoi, häpeä on on myös kuollut, on pohja näille järjettömille massamurhille, jotka Ameriikan kautta ovat rantautuneet tänne Suomen niemelle.

    Lopullinen yllyke näille teoille löytyy luultavasti siitä suunnattomasta julkisuudesta, jota nämä nilkit saavat osakseen.

    Vaikka länsimainen oikeusvaltio on hieno juttu, niin on todettava, että joissakin rikostapauksissa keskiaikainen oikeustkäytäntö olisi parempi. Mielestäni.

    VastaaPoista
  9. Samaa mieltä. Kulttuurin umpikuja näkyy asioissa, jotka ovat näennäisesti pieniä.
    Systeemin sabotoinnin estämiseksi ollaan valmiita panostamaan valtavasti, mutta ei niitä nilkkejä mikään estä, jos ne eivät halua pelata samoilla säännöillä.
    Tuntuu siltä, että ei ole niin hienoa juttua, ettei joku pystyisi sitä väärinkäyttämään. Ja sen jälkeen kehitys vain eskaloituu. Kenellepä juolahti mieleen, että joku rupeaa kehittämään nettiviruksia, ihan vain muiden kiusaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun poliisi pystyy suoralta kädeltä sanomaan, että ampujan motiivi ei ehkä koskaan selviä hänelle itsellekään, niin sen täytyy olla se kuuluisa pakkoruotsi.

      Poista
  10. Hyvä kirjoitus. Miksi tekijän sallittiin peittää kasvonsa oikeuskäsittelyssä? Kyllä omista teoista on vastattava omana itsenään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei olekaan syyllinen, niin on hyvä ettei jotain ihmistä leimata tekoon ikiajoiksi. Tämän lisäksi vähentää oman-käden-oikeuden mahdollisuutta, sillä sehän ei ole mitään oikeutta

      Poista
  11. Miksi noin sotkuinen teksti?

    VastaaPoista
  12. Kasvojen peittäminen on uusi, vasta hankittu perusoikeus ja sitäkin enemmän maan tapa. Jopa Matti Nykänenkin naamioitui, vaikka naama taitaa olla tuttu. Epäilen kyllä, ettei näillä naamiaisilla ole mitään oikeudellista perustaa.
    Teksti menee teknisesti sotkuiseksi kun kirjoittaa huonolla ja pienellä koneella.

    VastaaPoista
  13. Spenglerin ja muidenkin käsitys uskonnottoman kulttuurin lyhytikäisyydestä on kaikesta huolimatta mielestäni hieman naiivi. Muutama tuhat vuotta sitten elänyt hypoteettinen Spengler olisi varmaan ollut samaa mieltä ihmisuhrittoman kulttuurin mahdottomuudesta, mutta kuinkas kävikään.

    Rangaistuksista: Uskaltaako jo nyt alkaa arvailemaan että muutaman (kymmenen) vuoden sisällä mainittuja keskiaikaisia oikeuskäytäntöjä tullaan ottamaan takaisin käyttöön?

    VastaaPoista
  14. No, eipä ne Spenglerin kirjoitukset mitään Koraania ole. Kyllä maailma on muuttunut enemmän ta toisin kuin kukaan on osannut ennustaa.
    Mainittuja käytäntöjä sovelletaan jo laajasti ja trendi on nouseva.

    VastaaPoista
  15. Herman Hessen "Arosudessa" on muistaakseni kohtaus, jossa Arosusi ja hänen ystävänsä ammuskelevat huvikseen vuoristotiellä ajavia autoja. Niiden kuljettajat kuolevat, autot syöksyvät rotkoihin, palavat ja romuttuvat. Ja ampujilla on hauskaa.
    Kirja ei ole enää hyllyssäni, enkä muista, minkä selityksen Hesse asialle antoi. Mielestäni tuo kuvitelma kuitenkin osaltaan todistaa, että Hyvinkää-ilmiö ei tosiaankaan johdu "nykyajasta", videopeleistä tai aseiden liian löyhästä säilytyksestä.
    Olin itse nuorukaisena taitava pistooliampuja ja omistin (laittoman) aseen. Kun sitten kerran kohtalo kolhaisi, eli tyttö jätti, olin jo lähdössä kaupungille aikeenani tappaa kaikki vastaantulijat. Noin vain.
    No, onneksi en sitten lähtenyt, vaikka läheltä piti. Se tyttökin osoittautui myöhemmin joutavaksi nartuksi.
    Veikkaan, etten ole ainoa, jonka mielessä on joskus ainakin käynyt kuvitelma summittaisesta tappamisesta. Siinä on jotain syvästi inhimillistä. Useimmat osaavat torjua aseen kutsun houkutuksen, mutta eivät kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuvitelmat ovat kuvitelmia. Muistuu mieleeni Jouko Turkan "Aiheita", jossa hän hirtti ja muuten teloitti tuntemansa poliitikot ja kuvaili "tekojaan" yksityiskohtaisesti.
      Kyllä se askel toteuttamiseen on vielä hyvin pitkä. Ongelmana onkin sen pidentäminen entisestään. Ensimmäinen asia voisi olla kieroutuneen kauhistelun poistaminen suhteessa aseisiin Aseen tulee olla jotakin, joka edellyttää suurta vastuuntuntoa ja huolellisuutta, sellaisia kypsän aikuisen ominaisuuksia.Mutta liekö se enää mahdollista, kun ns. viihdekulttuurissa se on väline, jolla psykopaattiset sankarit listivät vastustajiaan. Tiedä häntä.
      Mikäloi seuraukset olisivat yksiselitteisen ikävät tekijälle itselleen, mukaanlukien kova kohtelu ja kunnon nöyryytys, niin ehkä halvan sankaruuden etsijät ottaisivat asian huomioon. Pelleily huppu päässä saisi loppua Suomen oikeusistuimissa.

      Poista
  16. Spenglerin havainnot esim. Rooman valtakunnasta kuitenkin ovat ajatuksia herättäviä. Jos ajatellaan Roomaa 100 jKr., niin jotenkin samanlaisia yhteisiä piirteitä löytyy meidän ajastamme.

    Kulissit olivat silloin komeat, valtakunta näytti kukoistavan ja marmorirakennukset olivat vaikuttavia ja keisarin vallan alla oli koko sen ajan tunnettu maailma, mutta jotakin puuttui. Roomalaiset olivat unohtaneet omat jumalansa ja hakivat kiksejä muista vieraista kulteista; tähän saumaan kristinuskokin löysi markkinarakonsa.

    Yhtymäkohta nykyiseen länsimaiseen yhteiskuntaan on selvä, sillä kristinuskon perusteet ja Raamatun tuntemus ovat nykyihmisillä alemmat kuin alakouluikäisellä lapsella. Kristinuskon teologiset perusteet ovat hebreaa useimmille aikuisille ja tässäkin asiassa individualismi voittaa yhteisöllisyyden ja teologiset opit. Kesämökillä pari vuotta sitten uskontoon liittyvässä keskustelussa koulutettu ja fiksu nainen totesi, että hän on kristitty, mutta uskoo samalla myös jälleen syntymiseen.

    Eipä siinä sitten muu auttanut kuin nöykytellä, että sehän on ihan kiva asia, mutta ko. asia ei liity pätkääkään meidän kristinuskoomme.

    Turhasta proleporukasta, joka elää nykyisinkin täällä sivilisaatiovaiheeswsa olevassa kulttuurissa,valtion varoilla tietenkin, kuluttaen leipää ja sirkushuveja, ei kannata edes tuoda esiin, koska sellainen asian esille tuoja on ennen kaikkea ihmiskunnan ja myös hyvinvointivaltion vihollinen.

    VastaaPoista
  17. Tuo pitää paikkansa. Ja prole elää niinkuin prole elää. Hän ymmärtää olevansa elukka eikä mitään muuta.

    VastaaPoista
  18. Vaalikampanjassaan Sauli Niinistò lupasi puuttua kovalla kàdellà nuorison syrjàytymisen syihin.

    Hànen lupaamansa tyòryhmà on yhà perustamatta - koska aihe heràttàà yllàttàvàn voimakkaita odotuksia. Se on kaikki sità pakkoruotsia, millà nàità heikkoja ammattikoululaisia Suomessa tuhotaan.

    VastaaPoista
  19. Juu, ei näitä kavereita saa jättää! Se on se keskeinen kysymys. Nykykulttuurin suurin ongelma on sen akkamaisuus, joka tympäisee poikia. Jos vaihtoehdoksi tarjotaan vain moottoripyöräjengien sun muun black metallin kulttuuriaarteita, niin köyhää on. Hirviporukoiden laajentaminen olisi paljon parempaa nuorisotyötä kuin kaiken maailman taivasteluryhmät. Luulenpa jopa että huostaanottojen radikaali vähentäminen olisi myös hyvä tapa edetä kohti turvallisempaa tulevaisuutta. Sen sijaan tarvittaisiin tukihenkilöitä ja aitoja porukoita. Tämä on mutua, mutta ei tämä käytäntö vakuuta sikäli kuin siitä tietoja saa.

    VastaaPoista
  20. Siis väitätkö tässä tekstissä, että suomalainen yhteiskunta tarkoituksella.. öhm.. kouluttaa tai ojentaa ihmisiä "hulluiksi", jotka sitten tappavat muutaman ihmisen ja pääsevät hoitoon?

    (luin ensimmäisen kerran blogiasi ja pistän nyt seurantaan, vaikka tämä teksti olikin kirjotusvirheiden takia helvetin vaikeaa luettavaa)

    VastaaPoista
  21. Närpes varg28. toukokuuta 2012 22.55
    Herman Hessen "Arosudessa" on muistaakseni kohtaus, jossa Arosusi ja hänen ystävänsä ammuskelevat huvikseen vuoristotiellä ajavia autoja. Niiden kuljettajat kuolevat, autot syöksyvät rotkoihin, palavat ja romuttuvat. Ja ampujilla on hauskaa.

    Anteeksi vaan mutta kyseisen kirjan muutamaankin otteeseen lukeneena en kyllä muista moista kohtausta olevan..

    Onko Vihavainen nyt samalla populistisella linjalla kuin Stiller joka
    ei kuitenkaan sentään rupea ihannoimaan keskiaikaisia tai lähi-idän hieman kyseenalaisia rangaistusmenetelmiä?
    Onko väkivalta ratkaisu väkivaltaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Vihavainen keskiaikaa kaipaa, mutta se näyttää kovasti olevan tulossa. Islam on sitä puhtaimmillaan. Totean vain, ettei kulttuurillamme tunnu olevan mahdollisuutta luoda merkittävää pelotetta niille, jotka jostakin syystä haluavat leikkiä lähimmäistensä elämän herraa. Jos ei pelkää Jumalaa eikä häpeä ihmisiä eikä tunne esimerkiksi suvun kunnian tai velvoittavuuden käsitteitä, niin vähissä ovat pelotteet, kun seuraamuksetkin ovat varsin siedettäviä.

      Poista
  22. Länsimaisen nykyihmisen on mahdotonta enää puhua Hyvästä ja Pahasta puhtaasti, isoin kirjaimin. Hän on suhteellisuuden "kiusaama" ja se viestittyy hänen lähimmäiseensä halusi hän sitä tai ei. Jumalaan ja Paholaiseen on enää mahdotonta edetä. Uskottavaa Pahaa ei enää voi ilmaista (paitsi uskonnollisissa marginaaleissa).

    Tiivistänkö Timo Vihavainen kirjoituksesi tässä oikein? Minusta kirjoituksesi herättää kiinostavia ajatuksia oli sinun kanssasi sitten ihan samaa mieltä tai ei.

    Nietzsche oli vielä marginaalia filosofiaa, joka ei motivoinut laajaa yleisöä. Nyt kun pakostakin "tiedämme" hyvän ja pahan syiden ja seurausten suhteellisuuden ja kattavien selitysten mahdottomuuden, meistä on muodostunut kulttuurievoluution paineesta eräänlainen nietzscheläinen yhteisö, jossa kukaan itseään kunnioittava puhuja ei enää puhu hyvästä ja pahasta vilpittömästi ja jossa suora syyllistäminen on väkisinkin falskia. (Olemmeko siis kaikki niitä uuden ajan tulevia filosofeja, joista Nietzsche kirjoitti?)

    Itse työskentelen sillä rikoseuraamusalalla johon Timo viittaa ja voin kyllä ihan tunnustaa, että pahuus on työssämme turha käsite. Sillä ei siinä saavuteta mitään. Uskallan kuitenkin tässä yhteydessä yrittää subjektiivisen pahan määrittelyä: ymmärrän pahuuden sellaiseksi inhimilliseksi tilaksi, jossa ihminen on "unohtunut" nauttimaan toisen kärsimyksestä. Joillekin tämä tila voi valitettavasti olla persoonallisuuden osa syystä tai toisesta, ja enemmän tai vähemmän pysyvä. Pahuuden käsitteen ongelma on kuitenkin se, että se on liian metafyysinen ja uskonnollinen. Siksi sitä on vaikea nykytodellisuudessa käyttää uskottavasti ja rakentavasti(ja voi kysyä, onko sitä koskaan käytetty rakentavasti). Siksi se on käsitteenä turha. Ainakin siis omassa työssäni.

    Mutta sitten taas toisaalta: vaikka työssäni olisi tuomittava vain tekoja ettei tuomitsisi ajassa elävää ihmistä (jolloin taas lähetytään pahan metafysiikkaa), kyllä se kummasti helpottaa kun uskoo tekijän aidosti katuvan (sitäkin tapahtumaa uskon olleeni todistamassa)... Eli vaistomaisesti yhdistämme tekijän ja teon, halusimme tai emme. Ja heti taas tulee huono omatunto, epäammatillinen olo...

    Ja kuitenkin tämä tekijän ja teon erottamisen ja yhdistämisen vaikeus on minusta sinänsä kiinnostava ongelma joka tietenkin liittyy taas sitten vapaaseen tahtoon (sen metafysiikkaan), johon työssäni on ainakin vähän uskottava. Vapaan tahdon suhteen en ole uskonnoton.


    "Paha meissä ei kysy. Eikä hyväkään haluaisi kysyä pahalta." Ehkä tämä aforismini on ehdottominta mitä pahasta uskallan julkisesti sanoa...


    No. Takaisin asiaan. Itse uskon että merkitysten palautumaton suhteellisuus, "jumalan kuolema", saa aikaan sen, ettei kukaan oikein enää usko itsensä tai toisen yksilön olevan tekojensa täysi subjekti, enemmänkin eräänlainen semanttinen agentti, josta tai johon puheen virta voi edetä (ettei tyhjyys vain pääsisi valtaamaan mieltä).


    Mutta tähän emme tietenkään halua sittenkään uskoa ja
    kun kuulee puhuttavan arvojen katoamisesta, yleensä sävy on se, että ne voi palauttaa sellaisenaan jostakin hukasta kuin kadonneen lelun. Mutta emmekö ole jonkin täysin uuden äärellä?


    Tilanne on jotenkin sama kuin vanhemmuuskeskustelussa: vanhempia opastetaan olemaan läsnä lapsilleen; "kuin joskus ennen", meistä tuntuu. Milloin ennen? Nykyaikaiseen läsnäoloon ei ehkä ole ennen ollut tarvetta tai sitä ei ole huomattu kaivata. Nykyvanhemmat ovat tässä suteessa ensimmäisiä lajissaan; "ensimmäisiä ihmisiä". Tällaisia lapsia kukaan ei ole koskaan ennen edes osannut ajatella kohtaavansa. Samalla tavoin arvomme eivät koskaan sellaisinaan ehkä palaa vaikka puhumme niistä säilyttääksemme mielenterveytemme.

    Enkä tiedä osaanko tai edes haluanko sitä sittenkään pelätä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Itse uskon että merkitysten palautumaton suhteellisuus, "jumalan kuolema", saa aikaan sen, ettei kukaan oikein enää usko itsensä tai toisen yksilön olevan tekojensa täysi subjekti, enemmänkin eräänlainen semanttinen agentti, josta tai johon puheen virta voi edetä (ettei tyhjyys vain pääsisi valtaamaan mieltä)."

      Tähän ongelmaan on itse asiassa helppo ratkaisu: et olekaan tekosi täysi subjkekti, mutta olet yhtä kaikki täydessä vastuussa siitä. Et viimekädessä voi paeta olosuhteiden, humalatilan, geenien tai minkään muun ulkoisen tunkeutujan varjoon. Rikollinen ei voi puolustautua kuin tunnustautumalla syylliseksi. Se, missä tapaukissa voidaan armon antaa käydä oikeudesta taas on juridinen kysymys, johon ei yksinkertaisesti voi olla olemassa patenttiratkaisua.

      Juuri näin minä ymmärrän perisynnin idean: et sinä yksin, vaan koko ihmiskunta...mutta sinä olet yksin vastuussa koko ihmiskunnasta. Tämä tietysti on dostojevskin kantava teema.

      Kristillinen etiikka siis tarjoaa patenttiratkaisun tähän dialektiseen ongelmaan, mutta tätä ei oikein haluta ymmärtää. Se on liian radikaalia, eikä kukaan halua ottaa niskoillensa koko maailman syntejä, vaikka Kristuksen esimerkin seuraaminen ei loogisesti voi mitään muuta tarkoittaa.

      Poista
  23. Erittäin hyvä teksti. En minäkään oikein usko, että ihminen voi olla kokonaan paha. Kristinuskon ajatus armosta kai vetoaa juuri tähän asiaan, jonka luullakseni ymmärrämme. Mutta kulttuurillemme tyypillistä on, ettei ainoastaan ymmärretä pahantekijää, vaan itse pahuuttakin. Tämä on luonnollista, sillä sieltähän niitä kiksejä löytyy. Tuska-festivaalin mainoksessa oli aikanaan luodinreikä silmälasissa. Siis ihanan kova juttu, sanovat näköjään monet ja milläs heitä kritisoisit? Olemme tilanteessa, jossa moni ei kerta kaikkiaan ymmärrä, millä perusteella joku tuomitsisi toisen käytöstä. Moni näyttää tosiaan kuvittelevan, että voimme "konstruoida" kulttuurimme sellaiseksi kuin sattuu mieli tekemään. Tätä epäilen minäkin.
    Aika kiinnostavasti on moraalin nykytilaa pohdiskellut Tarmo Kunnas, jota kannattaa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta käytät sanaa "ymmärtää" perverssillä tavalla. Pahaa nimenomaan kuuluu ymmärtää, mutta ei hyväksyä.

      Pahuutta ei nimenomaan ymmärretä. Ei käsitetä, mistä se kumpuaa, mikä sitä lietsoo, jne.

      Poista
  24. Ehkä kirouksemme on se, että haluamme tehdä tarinoita kaikesta, niin hyvästä kuin pahasta. Ymmärretään asioita tarinoita kertomalla ja silloin ylilyönnit niin hyvään kuin pahaan tulevat vastaan (hyvän ylilyöminen on kai sitten sitä "sinisilmäisyyttä", hyvän tarinan populaaria sisäistämistä). Mutta koska hyvä ei tunnu olevan kenellekään uhka eikä se tuota traumaattisia kokemuksia kansakunnalle, sen tarinoista ei puhuta voimallisesti uutislähetyksissä. Tässä on menossa ehkä itseään ruokkiva kehä: hirveät teot tuottavat hirveitä tarinoita ja jne.

    Ja kyllä itsekin syyllistyn noiden kertomusten tuottamseen. Tarkinkaan aisalluus ei mielstäni voi sitä estää. Juuri asiallisuus saattaa olle se voima, jolla nämä henkilöt kokevat ylevöityvänsä, olevansa osa merkityskoneistoa.

    Uskon että jos joku noista tuntemistamme ampujista lukee tämän ja tuon edellisen tekstini, sekin saa hänet tuntemaan itsensä osaksi "filosofista yhteisöä"; yleväksi merkityskoneen agentiksi.

    VastaaPoista
  25. Näin se voi olla. Dostojevskilla sentään jotkut ihmisjumaliksi ruvenneet ymmärsivät lopulta tilansa. Mutta ei kai se mikään väistämätön kehitys liene? Jotenkin pystyn sympatisoimaan uskoon tullutta entistä roistoa, mutta kyllä kai hän on poikkeus. Jätkät senkun porskuttaa, elukoina kuten ennenkin.

    VastaaPoista
  26. Pahoittelen kirjoitusvirheitä edellisessä tekstissäni.

    VastaaPoista
  27. Vihavaiselta hyvä kirjoitus koskien tapaukseen liittyvää asehysteriaa.
    Mutta tuo murhaajien nostaminen julkisuuteen ei taida olla pelkästään nykyaikainen piirre. Eikös noista sekopäisistä murhamiehistä ole aina tehty kansanlauluja, runoja, jne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki on. Mutta kyllä esivalta siihen aikaan miekkaakin heilutti eikä pappikaan kai mennyt ensi sijassa lohduttamaan ja ymmärtämään, ellei syntinen ensin tehnyt parannusta.
      Kusipäisyys oli kuitenkin kai ennen muuta marginaalien tapa saada arvostusta omassa piirissään. Eiköhän ne laulut kuuluneet enempi karnevalistiseen perinteeseen. Nythän ne ovat aivan salonkikelpoisia.

      Poista
  28. Minusta et ole ymmärtänyt tuota ajatusta kaikkien syyllisyydestä oikein.

    Chesterton kirjoitti teoksessaan "herecies" viisaasti aikoinaan, miten moderni on täynnä "hulluksi tulleita" kristillisiä ideoita.

    Puhumme perisynnin ajatuksen sairastuneesta muodosta.

    Syyllisyys vaikkapa Kauhajoen tapahtumiin on todellakin kollektiivista. Tämä ei tarkoita, että vaikkapa Timo Vihavainen, minä tai muu lainkuuliainen moraalinen kansalainen olisi tekoo yhtä syyllinen kuin nimeltämainiotsematon murhaaja tai ne nihilistit, jotka tällaisen teon taustalla olevaa maailmankuvaa lietsovat. Mutta yhteiskunta on monimutkainen syy-seuraus-suhteiden verkko, ja itse kukin osallistuu siihen ikävillä tavoilla, joiden tilastollisena lopputuloksena on myös tämänkaltaisia tragedioita.

    On tekopyhää puhua viattomista uhreista ja sivustakatsojista; Kauhajoen tapahtumat ovat suomalaisen kulttuurin tuote.

    Tämä aseiden syyttäminen taas nimenomaan EI ole aitoa kristillisen kollektiivisen syyllisyyden käsittämistä, jolla ei ole absoluuttisesti mitään tekemistä primitiivisten kunniakäsitysten kanssa. Kyse on syntupukista.

    Ja syntipukki on minusta myös tämä "rikollisten ymmärtämisen" syyttäminen. Kannatan kyllä huomattavasti tiukempia tuomioita väkivaltarikoksista, mutta ajatus, että nämä ongelmat katoaisivat, jos pahiksia "lakattaisiin ymmärtämästä" on naiivi ja perusteeton. Itse asiassa voi jopa olla, että se hyysäävä ymmärtely, jota syytät, on itse asiassa mekanismi, joka hedonistisessa antikristillisessä kulttuurissamme nimenomaan HILLITSEE tällaista käyttäytymistä.

    Yhdysvalloissa rikollisuutta näyttää olevan eniten niissä osavaltioissa, missä on kaikkein "vähiten ymmärtävä" asenne vallalla.

    Siinä olen samaa mieltä, että pitäisi keskittyä arvoihin. Olen myös siinä samaa mieltä, että median murhaajille antama julkisuus lietsoo murhia tässä huomiotaloudelle perustuvassa kulttuurissamme.
    Mutta eivätkö nämä esimerkit vain todista nimenomaisesti kollektiivisesta syyllisyydestä?

    Tarvittaisiin vallitsevien arvojen uuudelleenatrviointia, mutta pessimismi ja sarkastinen valitus ei kyllä auta tässä vähääkään.

    VastaaPoista
  29. Joskus maailmassa puhuttiin, että joku saattoi kantaa miehekkäästi tekonsa seuraukset, yrittää tehdä kaikkensa asian sovittamiseksi, vaikka se olisi mahdotontakin ja niin edelleen.
    No, nyt luimistelu hupun alla on maan tapa ja ilmeisesti yksi niistä luovuttamattomista oikeuksista, joita nykykulttuuri ehtymättömästi tarjoaa narsisteille.
    Onko tässä kulttuurissa roistolla edes oikeutta rangaistukseen (joskus sitä on mainittu hänen tärkeimmäksi oikeudekseen)? Voiko hän vielä jotenkin saavuttaa itsekunnioituksen?
    Vai katsotaanko, että se riittää, kun tiedotusvälineet kunnioittavat häntä loputtomilla jutuillaan?

    VastaaPoista
  30. Yhdessä asiassa olemme sitkeästi kansallismielisiä ja jopa kansallisromanttisia: kun selitämme väkivaltaa. En usko, että kouluampumiset tai muu julkisuudessa esiintyvä väkivalta ovat erityisesti suomalaisen kulttuurin tuotteita. Päin vastoin uskon, että mitä enemmän haemme syitä kansallisvarastostamme kuten puukkojunkkareista tai sotahistoriastamme,sitä käsittämättömämmiksi nämä teot muuttuvat. Yhtä lailla ja melkeinpä luontevammin voisi hakea kiinnostavia merkityksiä vaikkapa ylikansallisesta nihilismin ja kyynisyyden kuvastosta Taksikuskista American Psykoon. En väitä, että yhteyttä välttämättä on, mutta se ei ole yhtään sen kauempaa haettua kuin joidenkin tutkijoiden viittaukset sotiemme historiaan ja niistä perittyyn traumaan (sehän käy aina selitykseksi kaikkeen, alkoholismiinkin - ja sanon tämän nyt jatkosodassa taistelleen ja reippaasti alkoholia käyttäneen miehen poikana).

    Ehkä kärjistän mutta sanon tämän silti: minusta jopa tuntuu siltä, että nämä väkivaltaiset tapahtumat alkavat olla enemmän "tekosyitä" kansallistunteemme haastamiseen ja itseruoskintaan. Ikään kuin niitä ei enää osattaisi nähdä an sich. Niin tiukasti kansallisella kentällä näitä tekoja halutaan pitää. ("Pidetään nyt edes tämä itsemme ruoskinta puhtaasti omanamme! Tämä huonous ja syyllisyys kun tuntuu niin mahdottoman makealta...").

    Jos meillä olisi tapettu kaksi poliitikkoa, tehty pelottava murhasarja ja saatu vielä viimehetkellä kiinni netissä koulusurmaa suunnitteleva nuori, voi sitä hykerryttävää itserusokinnan määrää. Mutta ruotsalaiset sen kun porskuttaa. Ja niin tietenkin kuuluukin tehdä eikä eläytyä yhä enemmän kansalliseen kipuromantiikkaan.

    VastaaPoista
  31. Minusta tämä on aivan ilmeistä. Tietty porukka nostaa itsensä häpeällisen junttiperintömme yläpuolelle ollen samalla sitä nöyrästi itsekin katuvinaan. Ehkäpä meillä on toivoa näiden vanhurskaiden tähden, jotka suuren tunteen vallassa hyökkäävät väärää maskuliinisuuttamme, tarpeettomia aseitamme, kilpailuyhteiskuntaa ja puuttuvaa terapiaa vastaan ja pitävät meitä kaikkia syyllisinä.
    Ja kysymys nyt sentään on muutamasta hörhöstä, joiden tekemisiä lehdistö suorastaan maanisella innolla selostaa ja vatvoo.
    Loput verityöt ovat niitä pultsareiden ja alkoholisoituneiden kotirouvien sohimisia, jotka eivät ketään kiinnosta. Sodalla on kaiken tämän kanssa yhtä vähän tekemistä kuin Ruotsin vastaavilla touhuilla.

    VastaaPoista
  32. Juha Saari kirjoitti:

    "Yhtä lailla ja melkeinpä luontevammin voisi hakea kiinnostavia merkityksiä vaikkapa ylikansallisesta nihilismin ja kyynisyyden kuvastosta Taksikuskista American Psykoon."

    Tästä olen samaa mieltä. Populaarikulttuurin liiallinen nihilistisyys on jollakin tavalla ongelma. Kasvatus antaa yhtä viestiä, populaarikulttuuri toista.

    VastaaPoista
  33. ...ja populaarikulttuuri (ja sen reuna-alueilla kulkevat teokset joita esimerkiksi nuo mainitsemani juuri ovat) on siis vain minusta filosofisesti rikas kulttuurimme eettisiä raja-alueita kirjalleva ilmiö ja väline. En tiedä onko se itsessään mitään liikaa... En siis tiedä... (Korkeakultuuri on sillä tavoin turvallisempi alue, että voimme uskoa tekijän taiteilijuuteen ja sen tarjoamaan turvaan ja silloinhan uskomme aina jakavamme ensisijaisesti humanismin perintöä. Populaarin puolella tämä ei ole niin selvää, ja se on minusta aina kiinnostavaa.)

    Tuossa ihan ensimmäisessä kommentissani juuri yritän hamottaa sitä kulttuuria, josta populaari (ja ei niin itsestään selvän taidehumaani "korkea") kumpuaa. Taide ja filosofia ovat osa kulttuurimme hämmentävää aatehistoriaa. Sellaista, jota ei enää taida päästä piileskelemään viittaamalla kevyesti vanhaan arvokoodistoon.

    Ei evolutiivinen kehityksemme tietysti eettisesti koodaamaton ole, ei tietenkään. Jo esimerkiksi kääpiösimpanssien hyväntahtoisuus lauman selvitymisen hyväksi kertoo tästä ja tietoisuuden kehityttyä lauma senkun on laajennut, tosin valitettavasti näyttää siltä, että vain määrättyyn pisteeseen.

    Itse täysin maallikkona näiden kysymysten suhteen uskon, että yksinkertainen moraalikoodisto on sopinut "ensimmäiseen ja suppeaan yhteisöön" hyvin ja usko jumalaan on palvellut tätä rakennetta mainiosti. Mutta olemme osa evolutiivista prosessia, halusimme.

    VastaaPoista
  34. Viimeinen lause jai kesken. Pitää siis lukea: "...halusimme tai emme."

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.