perjantai 21. joulukuuta 2012

Kerrataan historiaa



Kun hyvät naapuruussuhteet katkesivat

Muuan venäläinen ystäväni lähetti hiljattain minulle lehtihaastattelunsa. Reportteri oli hieman ihmeissään kysynyt häneltä, oliko totta, että suomalaiset, joita oli pidetty sympaattisina ja mukavina naapureina, itse asiassa yhäkin kantavat kaunaa venäläisille ja salaa päin suorastaan synkästi vihaavat heitä. Tällainen käsitys oli nyt syntynyt niistä kymmenistä uutisista ja artikkeleista, joissa kerrottiin, miten suomalaiset ryöstävät venäläisiltä heidän lapsensa ja käyvät niillä kauppaa. Lapset sijoitetaan suomalaiseen perheeseen, joka lyö niillä rahoiksi. Tämän barbaarisen politiikan ideana oli siis kulttuurinen kansanmurha.
 Viattomiin lapsiin kohdistuneet rikokset olivat tietenkin kaikkein kuohuttavimpia, mutta lisäksi löytyi muutakin aineistoa vaikka millä mitalla. Imatralla esimerkiksi oli vandalisoitu venäläisten omistamia taloja törkeällä tavalla. Motiivina oli kansallisuusviha ja venäläisten asiamiehenä toiminut ihmisoikeusaktivisti, Helsingin yliopiston dosentti, oli todennut, ettei ollut juristin urallaan koskaan nähnyt mitään yhtä törkeää.
Ystäväni toppuutteli toimittajaa ja selitteli, että kansakuntien välit ovat aika monimutkainen asia. Jos nyt kaikenlaista ikävää tapahtuu, kuten uutiset todistavat, niin ei se vielä tarkoita sitä, että suomalaiset kantaisivat salassa puukkoa naapureidensa pään menoksi, eivät ainakaan kaikki. Oli historiassa ollut valoisiakin hetkiä ja kaikki suomalaiset eivät tietenkään olleet samanlaisia kuten eivät kaikki venäläisetkään.
Tämä haastattelu tehtiin melko hiljattain ja kuvastaa hyvin sitä odotushorisontin muutosta, mikä Venäjällä on Suomeen nähden tapahtunut. Venäläiset eivät ole vielä lakanneet tänne matkustamasta ja harvat taitavat tosissaan pelätä menettävänsä täällä lapsensa tai saavansa muuten osakseen vihamielisyyttä. Mutta monen mielessä Suomi ei enää ole sama kuin ennen, eikä tämä perustu heidän omaan kokemaansa, vaan lukemaansa.
 Se mukava suomalainen, joka ei koskaan suuttunut eikä valehdellut, ei enää hallitse kansallisten stereotyyppien Suomi-osastoa. Nyt sinne oli ilmestynyt katala russofobi, joka kyllä mielellään rahastaa turisteja, mutta salaa vihaa heitä. Tämä saattaa olla jo historiallinen käänne, jota voidaan verrata 1800-luvulla tapahtuneeseen mielikuvien muutokseen.
On turha sanoakaan, että ne uudet stereotypiat Suomesta ja suomalaisista, joita Venäjällä on muutaman viime vuoden aikana markkinoitu, eivät ole syntyneet sattumalta, vaan täysin määrätietoisen työn tuloksena. Jokainen suomalainen tietää, mistä on kysymys.
Mutta vilkaiskaamme historiaan. Moni saattaa kuvitella, että ”ryssäviha” on ikiaikainen suomalainen ilmiö, joka on kulttuurissamme vallinnut jo kukaties keskiajalta saakka, ellei ole sitäkin vanhempi. Vaikka tässä perää onkin, ei mutkia kannata vetää liian suoriksi. 1800-luvun jälkipuoliskolla Suomen suuriruhtinaskunnan ja emämaan suhteet olivat suorastaan idylliset ja tämä oli molempien osapuolten kannalta mitä edullisinta.
Venäjä oli 1800-luvun jälkipuoliskolla suomalaisten mielikuvissa sangen pidetty ja arvostettu naapuri. Sitä pidettiin nimenomaan naapurina, koska raja suuriruhtinaskunnan ja emämaan välillä oli monessa suhteessa korkea ja suomalaiset kantoivat huolta siitä, että myös pysyisi sellaisena. Emämaan ylivoimaiset resurssit olisivat riittäneet Suomen tuhoamiseen ja se ymmärrettiin meillä hyvin. Joka tapauksessa, niin kauan kuin Venäjä vältti kajoamasta Suomen erityisasemaan, olivat suhteet ystävällisen hyvänsuopaiset. Suomalaisten lojaalisuus keisarikunnalle oli ainutlaatuista ja hallitsijat osasivat arvostaa tätä aina Nikolai Toiseen (Viimeiseen) saakka.
Nykyisen Suomen historiallisesta muistista on jo häipynyt se, miten hyvässä maineessa esimerkiksi Pietarin kaupunki suomalaisten keskuudessa oli. Tunnetusti siellä enimmillään asui liki kaksikymmentätuhatta suomalaista ja Inkerinmaan ja Kannaksen talonpojat ”suomalaistivat” kaupunkia vielä lisää. Suomalaisuuden merkitystä ei sinänsä kannata liioitella, saksalaisia oli kaupungissa kaksi kertaa enemmän ja heidän sosiaalinen asemansa ja sivistyksellinen merkityksensä oli vielä tätäkin paljon suurempi. Suomalaisia, lähinnä ruotsinkielisiä, palveli pääkaupungin viroissa ja armeijan yksiköissä samanaikaisesti vain muutama sata. Saksalaisten määrä oli moninkertainen.
Joka tapauksessa Pietari oli suomalaisten matkailijoiden silmissä loistava metropoli, jonka ihmeitä ei väsytty selostamasta kotimaan lehtien sivuilla. Vaikka matka Helsingistä Pietariin alkoi vuodesta 1870, rautatien valmistuttua olla monelle lähes jokapäiväinen rutiiniasia, riitti kaupungista aina kertomista suomalaisten lehtien sivuilla. Varsinaisten turistinähtävyyksien ohella eksoottisia spektaakkeleita olivat erilaiset hovijuhlat kulkueineen, laskiaisviikon karnevaalit, pääsiäisen kirkolliset rituaalit ja monet muut tapahtumat, Krasnoje Selon leirimanöövereistä Pavlovskin puistomusiikkitapahtumiin.
Suomalaisten lehtien kirjeenvaihtajat kirjoittivat vuoteen 1890 mennessä Pietarista yli seitsemänsataa artikkelia, joissa kuvattiin paitsi nähtävyyksiä ja merkittäviä tapahtumia, myös tavanomaista elämänmenoa ja venäläistyä ihmistä. Nämä kuvaukset, joihin jokainen voi nykyään internetin välityksellä tutustua, olivat kauttaaltaan ystävällisiä ja arvostavia. Itse asiassa kuvaukset suurkaupungin pimeistä puolista olivat erittäin harvinaisia. Sen sijaan ihasteltiin katujen siisteyttä ja liikenteen sujuvuutta, lumenluonnin tehokkuutta, ihmisten kurinalaisuutta ja kohteliaisuutta, poliisin hyvää käytöstä ja niin edelleen. Helsinkiin verrattuna Pietari esitettiin kunnallistekniikan mallikaupunkina ja sen asukkaiden käytöstä kuvattiin mallikelpoiseksi.
Luku sinänsä on venäläisen ihmisen kuvaus. Kliseet venäläisten ”leveästä luonteesta” ja lämpimästä tuttavallisuudesta osoittautuivat tosiksi myös näissä kuvauksissa. Pääsiäisyön suudelmat olivat suomalaisille eksoottinen esimerkki toisenlaisesta kulttuurista, jossa läheisyys konkreettisesti ulottui myös luokkarajojen yli. Hämmästyttävää kyllä, luokkarajat nähtiin Suomea matalampina Venäjällä, jossa maaorjuus oli vasta hiljattain lakannut. Venäläisten avoimuus ja kohteliaisuus esitettiin arvostettavina ominaisuuksina. Kielteisenä piirteenä esiintyi taipumus kiskoa pahaa-aavistamattomilta kovia hintoja ja vaatia juomarahoja.
Kirjeenvaihtajien todistuksen mukaan venäläiset tulivat suomalaisten kanssa hyvin toimeen. Kannaksella he olivat hyvin suosittuja, koska osallistuivat paikallisiin juhliin ja olivat avokätisiä myös erilaisissa rahankeräyksissä.
Suomalaiset taas olivat venäläisten tuonaikaisissa kuvauksissa monessa suhteessa esikuvallisia: rehellisiä, ahkeria, omanarvontuntoisia, sivistyneitä ja lainkuuliaisia sekä tavoiltaan yksinkertaisia. Umpimielisyys ja kostonhimoisuus nousivat esille harvalukuisten paheiden joukossa.
1800-luvun lopulla tähän hyvän naapuruuden ja ystävällisen tunteiden paratiisiin oli jo luikerrellut käärme. Venäjän nationalistiset voimat paheksuivat Suomen erityisasemaa ja vapaamielisiä laitoksia ja vaativat niiden hävittämistä. Lehdistöhyökkäys, jossa ei panoksia säästelty, jatkui itse asiassa vuosikymmeniä.
Suomalaisten näkökulmasta kyseessä oli kuolettavan vaarallinen uhka ja kun itse keisari Nikolai II:n hahmossa liittyi Suomen vihollisten rintamaan, oli välien lopullinen katkeaminen pian tosiasia myös kansalaisten tasolla. Suomesta alettiin kirjoitella venäläisiin lehtiin sensaatiomaisia, pilkallisia ja ylimielisiä artikkeleita. Niissä usein aivan mitättömiä pikkuseikkoja nostettiin esiin ja niistä tehtiin suuria esimerkkejä suomalaisten venäläisvastaisuudesta, raakuudesta ja sivistymättömyydestä.
Suomalainen isänmaallisuus leimattiin rikolliseksi separatismiksi. Erikoisesti kunnostautui 1900-luvun alussa Okrajny Rossii-lehti, joka julkaisi myös suuren määrän suomalaisvastaisia pamfletteja. Niissä ei kaihdettu leimaamasta koko Suomen kansaa luihujen pettureiden ja loiseläjien joukkioksi.
Kun vastakohtaisuus kärjistyi suomalaisten kieltäydyttyä noudattamasta laittomina pitämiään määräyksiä, oltiin ennen pitkää tilanteessa, jossa jo vuodatettiin verta. Kuolonuhrien määrä jäi yllättävän vähäiseksi, mutta tämä johtuu ennen muuta siitä, että Suomi itsenäistyi ennen kuin enemmän ehti tapahtua.
Edellä on puhuttu vain ”suomalaisista” ja ”venäläisistä”. Itse asiassa molemmat tietenkin jakaantuivat erilaisiin ryhmiin. Liberaali venäläinen mielipide puolusti koko ajan Suomea. Taantumuksellinen suunta sen sijaan vaati Suomen erityisaseman tuhoamista ja mustamaalasi parhaansa mukaan sekä Suomen poliittisia ja yhteiskunnallisia oloja että sen kansaa.
Kuvaava esimerkki on Rossija-lehden kirjoitus ”Ihmistavarat” vuodelta 1910. Siinä oikeistolainen kirjoittaja kuvasi suomalaista huutolaisjärjestelmää käyttäen lähteenään suomalaisia työväenlehtiä. Jälkimmäiset etsivät parhaansa mukaan tuon ajan sosiaalihuollosta epäkohtia, joita toki löytyikin. Rossija-lehden kirjoittaja olisi kyllä löytänyt paljon pahempaa kurjuutta itse emämaasta. Se, että hän etsi niitä Suomesta, liittyi ajan poliittiseen taisteluun. 
Tuon ajan liberaalit lehdet kuvasivat Suomea maailman demokraattisimpana maana, jossa lakeja noudatettiin eikä korruptiota ollut. Siitä Venäjälläkin olisi ollut otettava oppia sen sijaan, että yritettiin tukahduttaa vapaus myös Suomessa. Argumentti oli pirullisen osuva ja niinpä taantumukselliset yrittivät osoittaa, ettei Suomi suinkaan ollut esikuvallinen eivätkä sen asukkaan lainkuuliaisia ja rehellisiä. Kaikki, mikä saattoi edesauttaa tällaisen kuvan syntymistä Suomesta, otettiin siekailematta käyttöön.
Vuosikymmenten lehdistökampanja aiheutti tietenkin vastavaikutuksen. Vuonna 1917 oli 1880-luvun suomalaisten kirjeenvaihtajien auvoinen Venäjä-kuva enää muisto vain. Venäjä esiintyi nyt laittomuuden, väkivallan ja valheellisuuden lähteenä, suurena sivistymättömänä barbariana, joka halusi väkisin painaa edistyneemmät reuna-alueet omalle tasolleen. Helmikuun vallankumouksesta alkanut sotilasmielivalta, joka vuoden loppua kohti vain paheni, sai nyt palvella koko Venäjän ja venäläisyyden symbolina.
Suomalais-venäläinen välirikko 1800 ja 1900-lukujen vaihteessa johtui tietenkin monenlaisista tekijöistä. Pelkkä sanomalehtikirjoittelu ei ollut sille riittävä syy, mutta on varmaa, että se sekä vaikutti ristiriidan syvenemiseen että niihin mielikuviin, jotka vastapuolesta konfliktin kestäessä syntyivät. Journalistit, jotka ajoivat lyhytnäköistä puoluepolitiikkaa lehdistön avulla sen sijaan, että olisivat pyrkineet objektiivisuuteen, olivat osaltaan syyllisiä välirikkoon. He vaikuttivat suoranaisesti siihen, että naapurikansojen välille aukesi kuilu, jonka umpeutumiseen kului lähes vuosisata.

27 kommenttia:

  1. Medvedevin sanoja lainaten Venäjä haluaa olla kuin Rooma, "citta aperta", avoin kaupunki, jonka viehätysvoima johtuu sen asukkaista.

    Se on sitä, että osaa kuulla myönteisen vastauksen vaikka ei olisi esittänyt selvää kysymystäkään.

    Ruotsissa ajatellaan samalla tavalla; siellä jokainen erikseen ja kaikki yhdessä ovat individualisteja, icke nationalist.

    Suomessa kaikki on natsionalist; teatteri ja kirjallisuus, Runeberg ja Matti Klinge, sekä Kolbe ja Sofi.

    VastaaPoista
  2. Nyt Suomessa lehdistö on melkoisen hiljaa siitä, mitä venäläiset kirjoittavat ja sanovat länsimaista yleensä ja Suomesta erityisesti. Jos se itsesensuuri murtuu joskus, laajalle levinnyt ryssäviha voi muuttua tosiasiaksi.

    VastaaPoista
  3. Joskus oli sanottu, että "on aika heitellä kiviä ja on aika kerätä kiviä" jne. Tätä sanontaa muunnellen voidaan väittää, että oli aika suudella kuin Brezhnev ja nyt on aika lyödä Suomea kuin vierasta sikaa.

    Tämän pituinen se, sillä kysymyshän on vain politbyron poliittisista teknologioista. Ja sitä herjausta varten tarvittiin nimenomaan tiettyä dosenttia, että asia vaikuttaisi "tieteelliseltä".

    Eikö tämän poliittisen teknologian takana ole se tosiasia, että jos kerran "tieteellinen kommunismi" mätäni ja katosi aikoinaan silmänräyksessä, niin kaikenlaista sumutusta pitää keittää jatkuvasti ja hinnalla millä hyvänsä.

    VastaaPoista
  4. On yhtä aikaa sekä naurettavaa että hirveää, että kaikki Euroopan maat joutuvat käyttämään miljardeja puolustukseen tai Nato-yhteistyöhön vain siksi, että valtio nimeltä Venäjä on olemassa. Jos mennään syvälle kansansieluihin voidaan hyvin sanoa, että yksikään ihminen Euroopassa ei usko Venäjän rauhantahtoon. Se on läpeensä militaristinen ja täysin arvaamaton puuhissaan. Ilman Venäjää koko Eurooppa voitaisi riisua aseista ja armeijoista. Aika hullua, eikö totta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi et ole päättämässä antautua terrorismille.

      Poista
    2. Vähän pintaa raaputtamalla paljastuu suden vastauksesta laajemminkin närpiöläisiä "övermänniska" asenteita myös ns. puoliryssiä, eli itäsuomalaisia kohtaan. Muutenhan natsionalistista vähemmistösuojaa ei enää tarvittaisikaan, vaan kaikki voisivat nauttia normaaleista läntisistä ihmisoikeuksista myös Suomessa.

      Poista
    3. Raaputin itseäni lujasti, mutta en vain löytänyt yli-ihmistä itsestäni. Juuri meillä Närpiössä on suuri määrä puoli- neljäsosa- jopa täysryssiäkin, samoin muita kansallisuuksia. Usko tai älä, meillä on töissä muutamia itäsuomalaisiakin! Haastavat että sie ja mie, eikä kukaan heitä vainoa. Joka kymmenes närpiöläinen puhuu muuta kieltä kuin ruotsia. Suomenkielisiä on jo vähemmän kuin muunkielisiä. Jos et usko, katso Närpiön nettisivuja.
      En oikein ymmärrä anonyymin sanomaa. Mutta väliäkö sillä. Jag kommer från Närpes och har inte herpes, kuten sanonta kuuluu.
      Jos nyt vielä tarkennan sen verran, että pidän venäläisiä ja itäsuomalaisia vallan verrattomina ihmisinä. Venäjästä valtiona en vain oikein osaa tykätä. Luultavasti vika on minussa itsessäni, vem vet.

      Poista
    4. Et ole natsi mutta haluaisit hävittää toisten itsensä suojaksi hyväksymät rakenteet ja pidät heistä kunhan he pitävät kielestäsi.

      Poista
  5. "...eivät ole syntyneet sattumalta, vaan täysin määrätietoisen työn tuloksena. Jokainen suomalainen tietää, mistä on kysymys."

    En minä vaan tiedä.

    Vaihtoehtojen toisessa ääripäässä on tämän päivän mainilan laukaukset, joiden varjolla suurruhtinaskunta palautetaan emämaan huomaan, ja toisessa yhden luonnevikaisen kahjon yksityinen herjakampanja, laajennettu kouluampuminen kostoksi jostakin.

    Mistä siis on kysymys?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne, jotka vähättelevät asiaa, eivät näytä lainkaan ymmärtävän, miten laajasta kampanjasta on kyse. Ja asialla ovat jopa hallituksen lehdet.
      Feikkiorganisaatiot, kuten Maailma ilman natsismia on ammattipiireissä luokiteltu vakoilun piiriin. Tuskinpa tällä vakoilulla mitään kiinnostavia tietoja heltiää, mutta hyödyllisiä idiootteja riittää. Onko tullut luettua Verkkomediaa ja sen johtajan haastattelua Venäjällä?
      "Jokainen suomalainen" oli sitä paljon puhuttua retoriikkaa. Kyllä meitä riittää joka junaan ja mielenterveysongelmatkin sen kuin pahenevat kansan syvissä riveissä.

      Poista
    2. Onko nyt niin, että erään dosentin nimeä ei saa julkaista blogissasi seuraamusten pelossa?

      Poista
    3. Senkuin julkaisee, jos henki siihen kehottaa ja luulee sen jotakin asiaan lisäävän.
      Itse tyydyn Runebergin kuvaamaan asenteeseen: "sotamarski, sotamarski!" Muust' ei ole haastamista!
      Häpeä, kun urhomiehet kehtaa haastaa tuommoisista!

      Poista
  6. Mulla käy venäläisiä vieraita ja olen todennut parhaaksi maanpuolustukseksi asioiden mahdollisimaan suoraan selostamisen. Jos esittelee venäläisille Hornetin paikan päällä, he uskovat välittömästi ilmapuolustuksen olevan kunnossa. Jos he taas kysyvät, kuinka nopeasti Hornetin ovat tarvittaessa ilmassa, olen vastannut puolessa tunnissa, he nyökkäävät ja vakuuttavat ettei mitään sotilaallista tyhjiötä ole olemassa. Olen myös yrittänyt selostaa mitenkä monta sotaa Suomen ja Venäjän välillä on käyty, oikeastaan tässä on kestävän kehityksen avaimet eli selostaa Venäjän kansalle koko Venäjän ja Suomen välinen vuosisatainen kahakka historia.

    VastaaPoista
  7. Saksankin sanotaan muuttuneen, mutta ei Suomen. Keskustelu jatkuu.

    VastaaPoista
  8. Hornetit nousevat kyllä ilmaan nopeastikin, mutta vasta kun NATO on antanut luvan.

    VastaaPoista
  9. Savon Tsuhna kirjoittaa:
    Sitten kun Antifasistien laaja kansalaisjärjestö (n. seitsemän jäsentä) on Venäjän armeijan suosiollisella avustuksella syrjäyttänyt Suomen fasistisen hallituksen, perustetaan Suomenlinnaan vankileiri. Sinne joutuvat ensimmäisinä Suomen hallituksen jäsenet, kansanedustajat ja huostaanottopäätöksiä tehneet lastensuojeluviranomaiset. Eikä tässä kaikki: yllämainittujen lapset lähetetään Venäjälle sijoitettaviksi venäläisiin lastenkoteihin.
    Kaikki Risto Rytiä ja Mannerheimia esittävät muistomerkit on murskattu tuusan nuuskaksi. Eduskuntataloa vastapäätä komeilee 50 metriä korkea dosentin patsas. Hän pitää siinä pientä lasta sylissään.
    Moskovasta yritetään jo hillitä joitain Antifasistien toimenpiteitä Suomessa, mutta dosentti vastaa: "Tsuhnat ovat harvinaisen hidasälyistä kansaa. Niiden päähän on taottava järkeä moukarilla !"

    VastaaPoista
  10. Dosentillakin on sananvapaus ja hän saa käyttää mielikuvitustaan, niin kuin me muutkin, mutta voimme ajatella omiakin ajatuksia, jos meillä sellaisia on. Dosentille annetaan liikaa merkitystä.

    Meillä on ollut perusteltuja syitä suhtautua Venäjään epäluuloisesti, mutta tällä hetkellä pinnalla ovat pääasiassa tunteet ja ennakkoluulot. Kuitenkin Venäjä on vieressä ja voisimme hyvin ottaa selvää, mitä siellä todella tapahtuu ja miten siellä eletään ja ajatellaan.

    Sota syntyy ihmisten mielissä, ja rauha on tahdon asia. En näe mitään syytä vihoitella Venäjälle. Ihmettelen, jos joku muu näkee. Venäjä hoitaa omat asiansa parhaimman taitonsa mukaan, vaikka niissä taidoissa voisi olla mielestämme parantamisen varaa. Kun olen nähnyt joukon kehitysmaitakin, pidän Venäjää aika sivistyneenä maana. Ettekö te muut ole koskaan käyneet Aasiassa ja Afrikassa? Venäjä on liikkeessä, toivottavasti eteenpäin, mutta kuuluu ehdottomasti eurooppalaiseen kulttuuripiiriin. Venäläinen kulttuuri on korkeatasoista, mutta propagandasyistä sitä ei arvosteta Suomessa.

    VastaaPoista
  11. Koska Suomessa ei koskaan ole ollut kansankielistä älymystöajattelua Porvoon hiippakunta (sieltä tulee myös tämä Bäckman) voi estoitta yhä vedättää keskusteluja Armfeldtin, Sprengportenin, ja Mannerheimin tiellä.

    Jotakin lienee kuitenkin tapahtumassa siitä päätellen kuinka Timo Soinin sanat ovat alkaneet sekoilla sen jälkeen kun hänen sanoittajanaan toiminut Porvoon poika Jusula on syystä tai toisesta kadonnut kuvasta. Hänhän seurasi Soinia jopa Brysseliin Soinin EU-parlamenttivuosina.

    VastaaPoista
  12. Edellisestä jäi:

    Saarijärveläissyntyisestä Ilpo Kokkilasta porvoolaiset ovat löytäneet EK:lle oman "Paavon".

    Timo Soini on lämmöllä muistellut elämänsä käännekohtaa kun hän kolmen kaverinsa kanssa palaveerasi pitkän viikonlopun Saarijärvellä vuonna 1995 päätyen perustamaan konkurssin tehneen SMP:n raunioille uuden puolueen.

    VastaaPoista
  13. "tämä Bäckman"

    "Tämä" Bäckman on mielestäni ryssäläis-hurrilainen ristisiitos, jos ei nyt aivan ihan fyysisesti, niin ainakin henkisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S.

      Kaikki venäläiset eivät ole ryssiä, eivätkä kaikki ryssät ole venäläisiä. Vastaavasti kaikki ruotsalaiset eivät ole hurreja, eivätkä kaikki hurrit ole ruotsalaisia, ihan vain poliittisen mukaavuuden vuoksi.

      Poista
    2. P.P.S.

      Venäläiset ovat ihmisiä, jotka kehittävät venäläistä kulttuuria. Ryssät (esim. STALIN) ovat puolestaan niitä, jotka tuhoavat muiden kansojen kulttuuria.

      Poista
    3. P.P.P.S.

      STALIN:eita oli paljon, mutta vain yksi niistä oli gruusialainen.

      Poista
    4. Mutta kaikki suomalaiset ovat tsuhna. Koko, miten juuri teitä vihaavat Venäjällä

      Poista
    5. Ovat tsuhnia, oooo, teitä juuri vihaavat venäjällä ja halveksivat

      Poista
    6. Kappas vaan! Ja mielipidetutkimuksissa väittävät rakastavansa!

      Poista

Kirjoita nimellä.