sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Haittaa kunniasta



Haittaa kunniasta

Kunnia on vanhentunut käsite. Se kuuluu siihen feodaaliajan perintöön, jonka rippeetkin hävitettiin 1900-luvun totaalisissa sodissa. John Lukacsin kielikuvan mukaan 1900-luvulla oli vielä yksittäisiä henkilöitä, kuten Mannerheim, joille kunnia vielä merkitsi jotakin. Mutta he olivat kuin tuoksu tyhjästä konjakkipullosta. Jalo rypälejuoma oli jo maailmasta hävinnyt, jäljellä oli vain viipyilevä muisto.
No, jossakin päin Eurooppaa on vielä vendetta, venäläisessä varkaiden kulttuurissa ovat sääntönsä ja ”kunniavarkaansa” (вор в законе) ja Suomen romaneilla on väistämissääntönsä. Mutta tässä puhun nyt aikakauden yleisestä muutoksesta sellaisena kuin se koetaan hallitsevan eliitin ja älymystön tasolla.
Nietzsche oli niitä neroja, jotka aistivat uuden aikakauden tulon vapautumisena kaikesta vanhasta. ”Iloisessa tieteessä” hän runoili olevansa huimasti puhaltavan mistral-tuulen veli. Tämä tarkoitti täydellistä vapautta, kaikesta. Kyytiä saivat kaikki perityt ja sovinnaiset arvot ja niiden pöyhkeät kantajat:
Wer nicht tanzen kann mit Winden,
Wer sich wickeln muß mit Binden,
Angebunden, Krüppel-Greis,
Wer da gleicht den Heuchel-Hänsen,
Ehren-Tölpeln, Tugend-Gänsen,
Fort aus unsrem Paradeis!
Kunnia mainittiin tässä pölvästien ominaisuutena, yhdessä nipussa tekopyhyyden ja hyveen kera. Nämä ymmärrettiin nimenomaan siteiksi, jotka estivät tuulena pyörivän tanssin vapautta. Vapaus oli vapautta myös kunniasta.
1900-luvun historiasta sanalle ”kunnia” toki vielä löytyi käyttöä. SS-miesten vyössä oli tunnuslause ”Unsere Ehre heisst Treue”. Kunniasta oli tehty pelkkää uskollisuutta, joka vaati toteuttamaan alhaisimmatkin käskyt. Perverssimpää käsitteen rappiota on vaikea kuvitella.
Mutta tämä on totalitarismin yleinen logiikka. Sen perusideana on nimenomaan totaalisuus, kaiken alistaminen Leviathanin edulle. Mikään ei ollut arvokasta itsensä vuoksi, olennaista oli, ketä se palveli ja hyödytti. Yleisinhimillisten arvojen käsite voitiin kokonaan unohtaa.
Sinänsä tämä ei ollut uutta, idean oli muotoillut jo Machiavelli ja sen keksijä oli, ellen erehdy, itse Saatana, vastustaja, jolla oli Jumalan valtakuntaan nähden antagonistinen suhde.
Natsit olivat vapauttaneet itsensä kunniasta. Tämän myös Mannerheim ymmärsi tehtyään heidän kanssaan tuttavuutta. Hän lohdutti itseään sillä, ettei ollut Falkenhorstin kaltaisia tuttavia itse valinnut.
Natsien Ehre uskollisuutena oli koiralle sopiva hyve. Sen kantana on rehellisyys, Ehrlichkeit, joka SS-joukkojen tapauksessa alennettiin sokeaksi kaikenlaisten ylhäältä tulevien käskyjen tottelemiseksi.
Entä miten oli kunnian laita Venäjällä, joka verhoutui Neuvostoliiton valheelliseen kaapuun? Siellä Lenin teki selvää aristokratiasta, jonka rippeet Stalin vielä lopuksi ammutti vuonna 1937. Herrasmiehet, sikäli kuin heitä oli porvareissa, likvidoitiin nälkiinnyttämällä, ampumalla tai ajamalla maanpakoon. He eivät enää olleet uuden yhteiskunnan rakentamisen tiellä.
Totalitarismista Venäjällä ei vapauduttu ennen Neuvostoliiton romahdusta, mutta Stalinin kulttuurinen vastavallankumous palautti paljon sellaista, mistä Lenin oli halunnut päästä eroon. Ehkä kunniankin?
Jossakin määrin näin tapahtui. Venäjän sana tšest (честь) viittaa rehellisyyteen, kuten saksalainen ja ruotsalainen vastineensakin. Kunnia oli Venäjällä ennen vallankumousta ollut selvästi kovemmassa kurssissa kuin Euroopassa yleensä. Kaksintaistelut olivat sen ilmentymä ja Venäjällä ne vuosisadan vaihteessa joka sallittiin upseeriston piirissä, mitä voi pitää uskomattoman arkaaisena politiikkana. Asiaan voi tutustua vaikkapa Aleksandr Kuprinin teoksesta Kaksintaistelu ( Pojedinok).
Upseerien kaksintaistelut saattoivat liittyä ”univormun kunniaan” (tšest mundira) tai sitten banaaleihin naisjuttuihin ja humalaisiin korvapuusteihin. Tässä suhteessa ne ilmeisesti olivat sukua primitiivisten ja traditionaalisten yhteiskuntien niin sanotuille ”kunniamurhille”. Keskeistä oli julkisesti pestä pois häpeän leima, hyvittää loukkaus. 1500-luvun Suomessa tämä asia oli myös hyvin tärkeä, kuten Pentti Renvallin tutkimukset osoittavat.
Nykyään ”kunnianloukkaukset” liitetään useimmiten helppohintaisiin vaatimuksiin, joita maineeltaan epäilyttävät henkilöt esittävän oikeudessa. Lainsäätäjä on näköjään jo ymmärtänyt, että kyseessä on arkaainen jäänne, käsite, jolla ei ole vastinetta todellisuudessa ja laki on ilmeisesti pian muuttumassa.
Neuvostoliitossa upseerin kunnia käsitteenä ainakin jossain mielessä rehabilitoitiin. ”Kunniatuomioistuimetkin” palautettiin vuonna 1939. ”Kunniasana” ei kuitenkaan sopinut bolsevikille, hänen sanansa oli sen sijaan”luja” –”tvjordoje slovo kommunista”. Pioneereille ”kunniasana” sen sijaan sopi hyvin –”tšestnoje pionerskoje”.
Mutta pohjimmiltaan totalitaarinen yhteiskunta oli ja pysyi totalitaarisena. Se saattoi vain teeskennellä yleisinhimillisten tai absoluuttisten arvojen kunnioittamista. Viime kädessä sen epäjumala oli puolue, jolla kaikki oli alistettu ja jolla jonka edessä jokaisen oli ”laskettava aseensa”. Puolue on aikamme järki, kunnia ja omatunto (Партия ум, честь и совесть нашей эпохи), lausahti joskus jo Lenin. Tarkoitus lienee ollut sanoa, että se korvasi nyt nuo vanhentuneet käsitteet. Vaikka länsimaissa ei ollut vastaavaa puoluetta, vapautuminen tuosta taakasta tuskin oli täällä sen vähäisempää.
Kunniassa sanan parhaassa merkityksessä on kuitenkin jotain ylevää, ihailtavaa. Kunnian mies on se, jolle hänen velvollisuutensa ovat tärkeämpiä kuin hänen etunsa ja jolle toisten oikeudet ovat tärkeämpiä kuin hänen omat etunsa. Tämähän sopii myös käsitteeseen ”herrasmies” siinä mielessä, kuin se joskus käsitettiin.
Tietenkin ”kunnia” on saattanut tarkoittaa ja pyhittää myös monia mielettömyyksiä, kohtuuttomuuksia, raakalaisuuksia ja niin edelleen. Sen tärkeä merkitys on joka tapauksessa myös itserajoitus, voitto omista henkilökohtaisista pyyteistä, korkeamman periaatteen hyväksi. Ja tämä periaate oli ihmisen itse vapaasti ja omasta tahdostaan valitsema ja kunnioittama –ei mikään suuri ja mahtava Puolue tai SS, joiden turviin voitiin hiipiä. Sellaisen edessä oli joskus tapana ottaa hattu päästä. Enäähän sitä ei oteta muualla kuin haudalla.
Sille, joka ammentaa ymmärryksensä tästä elämästä poststrukturalistien, totalitaristien ja yleensä kelmien ajatuksenkuluja seuraten, ”kunnia” on naurettava käsite. Sellainen ihminen osaa kysyä vain: ”Mitä hyötyä siitä on?” Vastaus kuuluu –ei mitään. Siitä on vain haittaa eläimellisyytensä löytäneelle ihmiselle ja hänen itsetoteutukselleen.

18 kommenttia:

  1. Tuota...siis romanien verikosto ja честь воров в законе eivät kirjoittajan mielestä ole osa tätä kunniakäsityksen rappiota vaan jäänne oikeasta jalosta kunniasta?

    VastaaPoista
  2. Tuota noin... Mistähän tämä johtopäätös?

    VastaaPoista
  3. Mitään 'aitoa oikeaa' kunniaa ei ole, koko käsite on suhteellinen niin kulttuurin, henkilön kuin tilanteenkin suhteen..
    Kunnian käsite on osa opittua moraalista viitekehystä joka kahlitsee niin ihmisen henkilökohtaista kuin koko ihmiskunnankin henkistä kehitystä.

    Parhaat meistä pohjaavat oman viitekehyksensä ympäröivän todellisuuden järjelliseen käsittelyyn uskonnollisten tarinoiden tai kulttuurillisen painolastin sijaan.
    Tien ylittäminen sopii vertauskuvaksi; Tuijotatko milloin valo vaihtuu vihreäksi että tien saa ylittää vai katseletko että tuleeko niitä autoja?

    (Vastuuvapautuslauseke: Kyllä, 'fanitan' Nietzcheä, olen arvonihilisti ja sympatiseeraan anarkisteja. :P)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhana anarkistina tunnen hyvin tuon position.Käytin itsekin juuri tuota liikennevaloargumenttia.
      Yritin itsekin ajatella, että parhaat meistä olivat niitä samoja lurjuksia kuin itsekin olin.
      Ambitioihini ei kuulu aikakauden muuttaminen. Mutta makuni on kehittynyt: nuorempana maistui vaikkapa espanjalainen Veterano, nyt kyllä ymmärrän, että hyvä konjakki ja huon brandy ovat kaksi eri asiaa.
      Ja sen Nietzschen kanssa: "Älkää ymmärtäkö minua liian nopeasti". Näin sanoi mestari itse.

      Poista
  4. "Kunnia oli Venäjällä ennen vallankumousta ollut selvästi kovemmassa kurssissa kuin Euroopassa yleensä."

    Mutta miksi kirjailija F. Dostojevkij, venäläisen vallankumouksen osallistuja, tutkija ja kuvaaja, väitti, että "nyt kaikki on sallittua"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki länsimaiset tavat ovat Venäjällä kovemmassa kurssissa kuin Euroopassa yleensä. Johtunee siitä, ettei Venäjällä keksitä mitään omaa vaan pelkästään sovelletaan euroopasta lähtöisin olevia asioita.

      Poista
  5. No tuskinpa Dostojevski yritti kuvata Venäjän tilannetta sanoessaan, että kaikki on sallittua, mikäli Jumala on kuollut. Se oli filosofinen kommentti, joka kyllä kuvasi sopivasti nihilistejä.

    VastaaPoista
  6. Ville Oskari Turunen28. huhtikuuta 2013 klo 21.56

    Luultavasti Nietschze puhuu kunniasta Schopenhauerin hengessä, joka ytimekkäästi määrittelee kunnian: "Kunnia on, objektiivisesti, toisten mielipide meidän arvostamme ja, subjektiivisesti, meidän tähän mielipiteeseen kohdistuva pelkomme." Eli kunniallisuuden voi nähdä yksinkertaisesti maineenhallintana ja oman maineensa puolesta pelkäävä ansaitsee Nietschzen epiteetin "Ehren-Tölpel" ja se voi olla aikamoinen este "itsensä toteuttamiselle", jonka minä muuten ymmärään Aristoteleen hengessä oman potentiaalinsa saavuttamiseksi, että tulee niin hyväksi ihmiseksi, mihin kullakin on mahdollisuus.

    Tietysti sanojen merkitykset vaihtelevat ja meille suomalaisille kunnia on vähän muuta kuin koiran uskollisuutta, jonka näkee jo sananjohdosta, kun se liittyy kuntoon tai kuntoisuuteen, siis kreikkalaisten aretheen. Eli kunnia lähtee siitä, että on kunnollinen ja yhteisö tämän tunnustaa. Tavallaan väärä kunnia, espanjalainen kunnia, on suomeksi puhuttaessa mahdoton käsite.

    Mutta ei kunniaa hyvämaineisuutena kannata kuitenkaan väheksyä: jos yhteisön arvot muutoin ovat terveitä, se saa nekin ihmiset kunnioittamaan näitä arvoja, joilla tämä kunnioitus ei tule itsestä. Vaikka joku ei ymmärtäisikään, miksi ei pidä valehdella, hän aikankin ymmärtää, että ei saa valehdella. Jäämällä kiinni valheesta menettää maineensa eikä häntä enää kunnioiteta. Yhteisön kannalta taas kunniallisuus on edelletys yhteisön toimimiseksi, kyse on keskinäisestä luottamuksesta. Siksipä tietenkin kunniatkin eroavat toisistaan. Porvarin kunnia perustuu hänen luottokelpoisuuteensa: hänen tulee koko elämäntavallaan ja maineellaan todistaa, että hän on kykeneväinen vastaamaan ottamistaan taloudellisita sitoumuksista vuosienkin päästä. Uskoisin, että tähän tosiasiaan perustuvat suurelta osin ns. porvarillisen moraalin yleisinhimillisestä moraalista poikkeavat erityispiirteet. Aatelisen kunnia taas on erilaista, koska häneen luotetaan siinä, että hän taistelukentällä täyttää paikkansa: aatelisen kunnia on hänen uljaudessaan ja rohkeudessaan. Kyky lunastaa vekseleitä on vähemmän tärkeää.

    Nietsche asettaa kunnian, epäilemättä tässä yhteydessä porvarillisen kunnian, vapautta vasten. Mutta vapauttakin on montaa lajia. Venäjää en osaa, mutta olen lukenut, että venäjässä on kaksi eri sanaa vapaudelle. Ensimmäinen sana kuvaa sitä vapautta, kun maaorja on karannut isännältään ja ensimmäistä kertaa on vapaa. Sana muistaakseni oli volja. Toinen sana kuvaa taas kasakoiden vapautta, elämää vapaiden talonpoikien yhteisössä oman itsensä herrana ja tätä taas muistaakseni kutsutaan svobodaksi. On selvä, että näiden kahden asian välillä on laadullinen ero ja ne ovat kaksi eri asiaa, vaikka ensimmäinen onkin toisen edelletys. Villi vapaus on välttämätön esivaihe todelliselle vapaudelle ja kuten kaikki transitiot vaarallinen vaihe, kun ulkoista moraalia ei enää ole, mutta sisäinen moraali ei ole vielä syntynyt, eikä se välttämättä kaikille edes synny.

    Mutta kunniaa voi arvostella kummastakin vapauslajista käsin. Alhaalta käsin voi olla kunnian vihollinen, koska itsellä ei ole siihen osaa ja siten ei myöskään täyttä osallisuutta ihmisten maailmaan. Ylhäältä käsin kunniaa voi taas arvostella Schopenhauerin hengessä: haluta olla suoraan vastuussa Jumalalle, hengelle, maailmalle tai miten kukin asian näkee, eikä hyväksyä naapureitaan tässä välittäjäksi. Se on sen ymmärtämistä, että oma yhteisö voi olla sairas ja sen arvot korruptoituneita. Silloin jos haluaa tehdä oikein, on luovuttava kunniastaan, taikka maineestaan.

    P.S. Ymmärrän kyllä, että puhumalla kunniasta haluat puhua hieman muusta kuin mistä minä kirjoitin. Mutta kommentointa voitaneen kai sallia excursiotkin.

    VastaaPoista
  7. Kunnian käsite on taitanut kärsiä samanlaisen inflaation nykyisessä yhteiskunnassamme kuin sana häpeä. Siihen aikaan kun arvot määriteltiin yhteisön ja sen historian kautta, kunnia ja häpeä olivat asioita ja sanoja, jotka suuresti määrittivät ja vaikuttivat yksilön minäkuvaan ja hänen asemaansa yhteiskunnassa.

    Yksilön noustua jumalaksi näille arvoille ja sanoille ei ole enää sosiaalista kysyntää. Esimerkiksi häpeä-sana taitaa olla nykyään täysi tabu ja kielletty, koska se koetaan vain yksilön kehitystä ja vapautta rajoittavana tekijänä. Valistunut nykyinen suomalainen kasvattaja varoo häpeän käyttämistä kasvatuksessaan yhtä paljon kuin Jeesuksen aikalaiset spitaalisen kohtaamista.

    Ja hedelmistään puu tunnetaan.

    Oikeasta, isänmaallisesta ja terveestä kunniasta malliesinerkki lienee kappale Y. Jylhän hienoa runoa:

    "Se pidettiin, mitä luvattiin, vaikk yllämme löi tulilaine.
    Ja rinnalla rintamme tuomion, katinkultaa muu kiitos ja maine."

    Tällaista kunnia oli aikoinaan parhaimmillaan.

    VastaaPoista
  8. Mikä se sellainen persoona on , kysyy tohtori luuppi silmillään ja stetoskooppi korvillaan. Tai vuorovaikutteinen nettinsä kämmenpohjallaan. Keitä näitä nyt onkaan, Kari Enqvist kai välkkykaartin nykytähtenä ? Persoonallisia sällejä. Ei siinä mitään. Vaarallisia kylläkin, mutta eivät likikään siihen mittaan kuin matalahenkisiä rahastava massatiedotus ja -huvitus.

    Adoptoidusta tai itsetehdystä identiteetistä lienee kyse niin kunniassa kuin myös kirottavalle kulttuuriperimälle selänkääntävällä postmodernilla sukupuolineutraalilla seksipridellä. Ikikiimaisen ihmiselukan vapaanmielen, ja luomakunnan asettajan herruudesta irtaantuvan minäitsen pörhistelyjä ?

    Enpä tiedä, mutta ajantaposta pohdiskelu käy, mitä nyt 8,9 vuosikymmentä kakkua on sohvattavanani. Oli juuri tuo veteraanipäiväkin. Muistin kun kävelin Mannerheiminpatsaan ohi. Olivat asettaneet kranssin. K.Sorsa kai neljännesvuosisata sitten koki tasajakaa soturikunniaa mokuillekin eikä vain tälle viimeiselle aristokraatti-soturille -vaikka sitten palkkasellaiselle. Kiville karahti Sorsan tämäkin hanke. Marski elää.

    Kaksintaistelujen perinne eli lännenmiesten kesken. Eivät jääneet anomaan oikeutta ja valituslupaa. Ase puhui ja toinen jatkoi, sensijaan että kumpikin hautautuisi papereihinsa ja oikeussalin eteisiin. John Wayne kerkesi voitonjuhliinsa Valkoiseen taloon kun miehinen hymy oli valoittanut ovaalihuoneen. Exit with Honor on upea ja intuition herkkä Reagan elämäkerta, lyhyt ja syvä.

    Rooseveltin ihailija Reagan käänsi Thatcherin kanssa kollektivismin ja merkantilismin trendit, ne kiertyivät ympyräksi sittemmin -tietysti. Kaikki ihmisestä lähtevä maatuu. Paha perii. Ja raha tässä tapauksessa. Kahlehtimaton pankki aika äkkiä tuotti maksuvälineiksi massiivisesti ja kirjavasti arvoa tai sellaisen lupausta sisältävää pelivälinettä. Sekahedelmäsopasta ja pilaantuvistakin aineksista sai kauhottua sattumia omalle perinteiselle tilille ja konkreettiseen luksukseen. Se oli upea neljännesvuosisata, jonka olemme eläneet. Minulle suuremmoisinta on tämä netti -se on sivutuote finanssi-sfäärin globaalin valloituksen eräänä perusjalkana. Nämä tieto-viesti-kuva-yhteydet eivät muuten maksaneet pankeille mitään. Niiden kehittämisen pankki "maksaa" antamalla toimittajille -ohjelmoillle, laitevalmistajille- tilirahaansa, meidän yhteistä rahavolyymia lisäämällä !

    Samaa pankin/rahan ihmettä (yhtä lukuisista, siis) oli myös Kuopion tai Vaasan tai minkä tahansa keskustojen tuhoaminen pankkikonttorin sisältävällä irvofunkkiksella. Sen pankki sai ilmaiseksi -aika pian mutkan jälkeen sinä olit sen velan haltija, pankin velkojana, talletuksen omistajana. Jota ei koskaan makseta takaisin. Niitä vain lisätään kerros kerrokselta. Kunnes 2007 alkoivat rusentua. Ihan konkreettisestikin Bangladeshissa. Vain nettiaika tuo firmojen nimiä julki. (No, toihan Lahtisen Hymykin.) Benetton jne. Ne tultaneen panemaan sivummalle viitaten laittomaan ja sopimusten vastaiseen ali-ali-alihankintaan bangladeshiläisen sopimuskumppanin toimesta. Suomessa muuten EK:n uusi puheenjohtaja tämä SVR Viitoset Kokkila, on alihankintaketjutuksen ja baltia/puola vuokratyövoimakäytön innovoija. Hän on myös rahapelien suhteen ajan tasalla. Kamppi saatiin työn alle vanhanaikaisesti lupaamalla hienoa pariisilaista tavarataloa lehdistökattauksilla. Oi Glooria. Toista toimitettiin.

    Ennen valmistumista Kamppi oltiin jo kaupattu eteenpäin ulkomaiselle ostajalle. Sen ostovelat ilmaantuivat arvopapereiksi Ilmariseen. Se siis osti velat. Menettely on Collateral Loan Obligation. Nämä obligaatiot vastaavat eläkkeistäsi. No tämä Kokkila kreisi on niin hauska, että jatkan vähäsen. Ilmarisesta supervälkky Eero Heliövaara, SYKki jakaikki ! , siirtyi SVRään toimariksi. Nyttemmin hän on valtion Solidiumin johtajia. Mies kerkesi lausua jotain halveksivaa kansaneduskunnasta osinkosotkun yhteydessä. Tätähän ei Heidi Hautala siedä, joten lystillisiä lööppejä lienee tulossa. Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  9. Hyviä kommentteja! Käsite on vaikeampi kuin luulisi. Näyttää olevan asiasta historiakin kirjoitettu: James Bowman. Timo Hännikäinen on arvostellut Sarastus-nimisessä verkkolehdessä.

    VastaaPoista
  10. Kauppalehti

    Tämän päivän Kauppalehden eräässä jutussa (s. 18, Debatti) tuli esiin ajatus siitä, että Venäjää johtavat ideologia ja irrationaalisuus. Tällä ilmiöllä ei ole vielä olemassa yleisnimeä, mutta kaiketi kysymys on ideologian kunniasta, jota pitää vahvistaa ulospäin keinolla millä hyvänsä. Vaikka ilmiön yleisnimeä ei ole vielä olemassa, niin sen ilmentymiä on nähtävissä. Esimerkiksi ajatus siitä, että Talvisodan syynä oli vuoden 1917 raja, joten ideologian kunnian parhaana puolustajana vuonna 1939 oli siis Stalin..

    VastaaPoista
  11. Ville O.T.:

    "Yhteisön kannalta taas kunniallisuus on edelletys yhteisön toimimiseksi, kyse on keskinäisestä luottamuksesta. Siksipä tietenkin kunniatkin eroavat toisistaan. Porvarin kunnia perustuu hänen luottokelpoisuuteensa: hänen tulee koko elämäntavallaan ja maineellaan todistaa, että hän on kykeneväinen vastaamaan ottamistaan taloudellisita sitoumuksista vuosienkin päästä."

    Ville oli varmaan katsonut ankean ja ahdistavan elokuvan eli "Rankan päivän", joka tässä tuli pari päivää sitten. Elokuvan päähenkilö D-fens (Michael Douglas) kokee heräämisen hetken ja eräänlaisen valaistumisen, kun hän näkee erään rahansa ja "luottokelpoisuutensa" menettäneen mustan miehen riehuvan pankin edessä ja vaativan luottokelpoisuuttaan ja rahojaan(?) takaisin.

    Poliisien työntäessä riehujan poliisiautoon D-fens näkee samalla itsensä eli työttömän, "luottokelpoisuuden" ja kunniansa menettäneen yksilön, jolle moniarvoinen ja kapitalistinen yhteiskunta on vieras ja vihollinen. Sen jälkeen tie kohti mustaa ja synkkää loppua on selvä.

    No. kuitenkin. Villen analyysi on mielenkiintoinen, mutta ehkä liian yksioikoinen; ei kunniaa kuitenkaan pelkästään euroissa ja luottokorttien kelpoisuudessa mitata. Ei edes nykyisen mammonan ja materian täyttämissä ns. keskiluokkaisten "porvarien" rivi- ja omakotilähiöissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leffaa en ole nähnyt. Mielessäni oli ehkä joku kirjoituskokoelma Ihara Saikakulta, joka kirjoitti Osakalaisten kauppiaiden elämästä 1600-luvulla, ja kuinka kauppiaat uutena vuotena selvittivät kaikki edellisen vuoden keskinäiset velat kiertämällä toistensa luona lunastamassa velkakirjojaan, väliin toisilla velkakirjoilla ja kuinka iltaa kohden kiertämässä oli vain niiden kauppiaiden velat, jotka eivät kyenneet velkojaan maksamaan.

      Eli mielessäni oli tosiaan historiallinen tilanne, kauppakaupungin kauppiaiden ja käsityöläisten elämä. Tällainenkin kunnian tai kunniallisuuden muoto on jo anakronistinen, sillä nykyään sen tosiaan korvaa "luottokelpoisuus", johon ei liity mitään persoonallista, siis tarvetta nauttia mainetta luotettavana ja vakavaraisena kansalaisena. Viimeisin jäänne tästä taisi olla menneiden vuosikymmenien käytäntö, kun lainan myönsi pankinjohtaja, joka sitä varten halusi tavata lainananojan henkilökohtaisesti.

      Tuli mieleen kysymys, onko nykyään enää oikeastaan mitään erityistä kunnian muotoa, kun sellaiselle ei ole juurikaan mitään selvää yhteiskunnallista funktiota. (Jos siis hyväksytään esittämäni tapainen tulkinta kunnialle, toki.) Monella tapaa valtiovalta eri toimijoineen varmistaa, että meidän ei ole tarpeen olla varmoja toistemme luotettavuudesta: joku instanssi tulee kyllä väliin, jos meitä huijataan. Tietenkin yleisinhimillinen taso on olemassa. Me olemme seurallisia olentoja ja siksi meidän tulee olla luotettavia ystävinä, kumppaneina, tovereina. Mutta onko mitään tämän päälle? Työetiikka?

      Poista
    2. Ilman muuta keskeinen muutos. Mutta silti: luottokelpoisuus liittyy yhä ihmisen maineeseen... Hurskailla uskovaisilla oli aina luottoa, myös Moskovan vanhauskoisilla kauppiailla. Neuvostovaltio lähti taas siitä, ettei keneenkään voi luottaa. Ja niinpä näimme kontrollin kontrollin päällä, eikä siitä lopulta mitään tullut.
      Kapitalismin pitäisi periaatteessa (kuten sosialisminkin) toimia kuonnollisesti, ilman ulkoekonomista pakkoa. Jälkimmäinen ei toiminut, edellinen toimi, ainakin pitkään...

      Poista
  12. Miekka pysyi. Jos soturit työnsivätkin ne huotriinsa, niin eikös promootioväki sellaisia tohtoroiville ojentelehe ? Esivallan merkki. Rahvas olikin aseistariisuttu. Siksi kapinat käytiin hangoilla ja seipäillä. Siksi Yhdysvalloissa ei aseista luovuta. Kerran oltiin karattu asemiehiltä isolle merelle.

    Suomessa kun kilpailutuskin organisoidaan näiden valtiotuomareitten toimesta, niin jälki on mitä on. Ensimmäinen ajojahti kohdistui merenkulkuhallituksen Vesteriseen, äskettäin jaagattiin entisen tvh:n markkinahenkistäjäksi kutsuttua kaveria. Näitä kohtuuttomuuksia piisaa: Sinisiä busseja ei ole, mutta käytettynä romuna tuotua dieselsavuavaa rämisijää on tullut sijaan. Ja lääkäriyhtiöissä osakepääomasta käy apportiotavarana -henkinen pääoma, ammattitaito+sitoutumus Mehiläiseen IK Partnersiin (Stockholm) tai Terveystalo Bridgepointiin (London). Ja sittten tienaamaan -bruttona !
    Näitä tapauskohtaisia , säätykohtaisia, lakeja tekee mm. Roschier ja Hannes Snellman.

    Kuitenkin kauppiaskunnia oli ja hyvä kauppatapa. Sellainen eli muureilla ympäröityjen kauppa- ja käsityöläiskaupunkilaisten piirissä Euroopassa ennen isojen valtioiden muodostumista ja niiden rinnallakin aina laissez faire elinkeinoliberalisointiin saakka. Muurit kohotettiin ympäristön aristokraattikomppanioiden pitämiseksi loitolla. Rahalla saivat ostaa ja hyviä asiakkaita olivat. Maksoivat maatyövoimaltaan riistetyillä tuotteilla kaupunkikäsityön erikoistuotteista. Tätä on eurooppalainen historia. Sitä sitten filosofit, empiristit kokivat jäsentää ja käsitteistää. Tulokset ovat kirjatiivistelmissä ja sellaisinaan "yliopistoväkemme" vikapäissä.

    Tuolla ylempänä oli puhetta näiden kauppakeskusten myyntiketjuista yhdeltä pääoma-armoitetulta seuraavalle nousevin hinnoin eli oikeasti nousevin velkamäärin. Ja että ne velat ovat, mutkan jälkeen, sijoitusrahastoista ja eläkeyhtiöistä. Kyllä, mutta eivät ne niihin jää. Elastisen joustava aikakausi ottaa nämä obligaatiot tietysti maksuvälineiksi seuraavissa operaatioissa. Niitä pantataan kun halutaan lainata esimerkiksi liikakassaisilta firmoilta kuten CocaColalta tai ex-Nokialta. Näillä lainatuilla voi sitten ylläpitää off balance sheet värkkiä joka ostaa pankeista pois pitkää asuntolainaa ja pyörittää katteeksi tällaistä lyhyttä CocaColarahaa - ja vetää tästäkin välistä MBA-pankkiiri-uusylimystölle bonusta. Sitten tuli 2007. Ei se tämän oudompaa ollut. Viimeiset tilit tehtiin panemalla vastavetoja eli positioitumalla itse lanseerattuja subprimeitä vastaan.

    Peli jatkui koska panssareita ei ajettu Wall Streetille eikä Cityyn -ihka itsetehtyyn romahdukseen. Nyttemmin lainsäätäjän ja -toimeenpanijan ruoska viuhuu. Eilen viimeksi Jutta Urpilaisen kokouksessa Helsingissä, veroparatiiseja vastaan. Uskoisin isojen pelimiesten nyökyttelevän. Suursiivous on paikallaan sillä kentille,pörsseihin, olikin tulvinut väkeä jo ruuhkaksi saakka. Alkavat uudet kujeet. Edellisten jäljiltä Suomi on vailla tavaratuotantotehtaita ja idyllisiä paperitehdas paikkakuntia. Näitä ei mikään tule korvaamaan, sillä haparoimme ihan sumussa. Pitäisi saada takaisin Otto Ville Kuusisen kalevalainen rajantakainen esilaulanta ? Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  13. Terve,

    Mitätön korjaus, mutta SS-miesten vyösoljessa lukee toki "MEINE Ehre heisst Treue".

    Hyvä blogi!

    VastaaPoista
  14. Meine Ehre heisst Treue = Necessario vincere, piu necessario combattere= pohjoismaisuus on tärkeää, tärkeämpää on taistella sen puolesta.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.