perjantai 31. toukokuuta 2013

Syvä iskunsa on!



Syvä iskunsa on!

Isolla lehdellä menee nyt huonosti sikäli, ettei sitä haluta tilata. Muuten menee aivan loistavasti. Kustantaja on kuitenkin tyytymätön ja keksii oivallisen ratkaisun. Se erottaa päätoimittajan. Lähtiäisiksi päätoimittaja julistaa, että kaikkea ei ainoastaan ole tehty hyvin, vaan ollaan peräti maailman parhaita.
Toimituksen kuoro säestää tätä ilmoitusta ja uusi päätoimittaja todistaa korkealla sopraanolla, että vanhaa linjaa tullaan jatkamaan.
Hämmästyneet jäljellä olevat lukijat saavat pian huomata, että vanhaan suuntaan ohjataan entistäkin enemmän, vaikka oja on jo ylitetty.
Kun yksi (1) henkilö häiriköi nimettömänä netissä, tehdään tästä valtakunnallinen uutinen numero yksi. Pääministeriä haastatellaan. En hel sida trycks på svenska, av ren sympati för dem, som fallit offer.
Kauhistunut lukija yrittää selvittää, montako kuolonuhria iljettävä rasistinen rikos on vaatinut, mutta ei saa tolkkua. Tärkeintä ilmeisesti on, että lehden oma, kristallinkirkas ideologia käy entistäkin kirkkaammaksi. Sanomasta tulee ainakin jotakin ymmärretyksi: jotkut tässä maassa ajattelevat väärin ja ne jotkut emme ole me. Tiedossa on, että väärin ajatteleminen synnyttää kauhistuttavia tekoja ja ellei niitä nyt ole tapahtunut, niin joskus voisi tapahtua. Ja vaikka tekijöitä on vain yksi, niin teko on niin törkeä ja harvinainen, että sitä voi pitää uutisena. Jos mies puree koiraa, on asia syytä uutisoida suuresti, etteivät koirat yleisemminkin joudu vaaraan.
Miksi maailman paras lehti aiheuttaa lukijoille jatkuvaa myötähäpeää? Kysymys on sitäkin kiusallisempi, kun sen toimituksen sukupuolijakautuma on aivan oikea ja joukko tiedostaa erinomaisesti millaiseen Eurooppaan se haluaa kuulua. Itä-Euroopasta kannattaa pysytellä kaukana, mikäli haluaa nauttia siitä kansalliskielten harmoniasta, joka vallitsee Belgiassa, siitä yhteiskuntarauhasta, jota Britannian ja Ranskan lähiöissä kukoistaa ja, mikä tärkeintä, siitä oikeassa olemisen autuudesta, jota Ruotsi koko maailmalle edustaa. Pari mellakkaa ei ole siitä kova hinta ja niiden suvaitseminen se vasta palkitsevaa onkin.

Lehden suuruus ei ole riippuvainen lukijoiden määrästä vaan viime kädessä sen moraalisesta laadusta. Lukijoiden määrällä mitaten vähäpätöinen aviisi voi samaan aikaan olla moraalinen jättiläinen. Ehkä maailman parhaan porukan kunnianhimona on juuri tämä?
Jotkut piirit tässä maassa ajattelevat väärin. Se tiedetään. Eivät ne ajatuksiaan suoraan laula, mutta viheltelevät. Ellei se lopu, niin maailman parhaan lehden otsikot voivat tästä vielä suurentuakin. Suhteellisuuden tajuhan se on, joka erottaa laatulehden ja roskalehden.
Tämäköhän nyt oli se sanoma, jonka lehti yritti julkituoda

20 kommenttia:

  1. Hyvää tylytystä ynnä v*ttuilua.

    VastaaPoista
  2. Saatoit juuri syyllistyä 30-luvun kaikuihin ja polttouunien ajan vihapuheeseen sillä kyseenalaistit hyvien,oikeita mielipiteitä omaavien parempien ihmisten pyhän dogman.Mikäli uskomme maailman parasta lehteä ja miksi emme siis uskoisi?????Joudumme tiedostavasti toteamaan että, kyseessä on erittäin julma rasismi ja olet selvästi äärioikeistoa tai ainakin vähintäänkin hitlerin reinkarnaatio.Nykyisessä suvaitsevaisessa ja vapaassa ilmapiirissä olenkin siis pakotettu anonyymisti ilmiantamaan sinut poliisille koska väärä mielipide ja yksi totuus.

    VastaaPoista
  3. Tällaista tavallista lukijaa hämmästyttää ja kummastuttaa, miten yksi vaivainen nettiuhkailija saa näin valtavasti julkista huomiota. Moisten uhkailujen lähettely on tietysti vastuutonta ja typerää. Siitä ei syntyne juurikaan erimielisyyttä. Uhkailujen motiivina on lähes aina huomiohakuisuus. Hesari teki nyt tällä häirikölle valtaisan palveluksen leväyttämällä aiheesta kokonaisen aukeaman ja vieläpä pääkirjoituksenkin. Koska uhkailut olivat kohdistuneet ruotsinkielen asemaa ajaviin henkilöihin, Hesari nousi rinta rottingilla uhmaamaan tätä yhtä nimetöntä häirikköä, ja kirjoitti kokonaisen sivun ruotsinkielellä. Jotenkin tuli mieleen uhmaikäinen kakara, joka uhallakin tekee sitä, mitä auktoriteetit kieltävät. Tosin, nimetöntä häirikköä tuskin voidaan pitää minään auktoriteettina, jonka uhmaaminen osoittaisi huomattavaa rohkeutta.

    Kun mitättömästä asiasta tehdään suuri numero, alkaa herätä kysymys, mistä on kysymys. Paperilehtien levikit ovat kauttaaltaan laskeneet ja Hesarin levikki vielä keskimääräistä enemmän. Nettilehdet, blogit ja kommenttipalstat ovat syöneet levikkejä ja, mikä tärkeämpää, hävittäneet toimittajien tiedotusmonopolin. Virheellinen ja asenteellinen uutisointi herättää herkästi oikaisujen ja vastakkaisten mielipiteiden ryöpyn. Kaikki toimittajat eivät tästä pidä, ja he ovat ilmaisseet halunsa jonkinasteisen nettisensuurin pystyttämiseen. He kyllä kannattavat lehdistönvapautta, mutta eivät sananvapautta. Onko siis niin, että tällaista nimetöntä nettiuhkailua pyritään käyttämään välineenä nettisensuurin aikaansaamiseksi. Uhkaukset tosin oli lähetetty anonyymipalvelimien kautta, eivätkä ne siten olisi minkään sensuurin ulottuvilla, mutta eiväthän sensuuritoimien maalitauluna olisikaan tällaiset yksittäiset häiriköt, vaan ne aivan tavalliset kommenttien ja blogien kirjoittajat, joiden mielipiteet poikkeavat virallisesti hyväksytyistä näkemyksistä. Aikanaan sitten meilläkin olisi virallisen totuuden gosizdat kanavat ja maanalainen samizdat julkaisutoiminta.

    VastaaPoista
  4. Voi hyvinkin olle juuri noin. Itse tykkään yksinkertaisista selityksistä ja sellainen voisi olla, että siellä ei nyt ollenkaan tajuta, miten vastenmieliseksi yleisö kokee tuollaisen suunnitelmallisesti ohjatun linjan. Luulen, että suurin osa ihmisistä haluaa ja kykenee ihan itse päättämään mielipiteensä ja asenteensa. Jos lehden agenda on hyvin voimakkaasti pinnalla, niin se häiritsee jo uskovaisiakin.
    Mutta ehkä kuvitellaan, että tulevaisuuden markkinarako on juuri mielipiteen välittämisessä? Se, ettei se ole uutispalvelussa on ilmeistä, mutta kannattaisko edes yrittää aitoa moniarvoisuutta ja analyyttisyyttä? Näyttää siltä, että ne on tietoisesti hylätty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tulkintasi on oikea. Olisihan se melkoista ironiaa, jos Päivälehden perillinen olisi puuhaamassa painokanne Kannista takaisin. Varmaan Eero Erkko pyörisi haudassaan.

      En usko, että etteivät Hesarin toimittajat (tai itse asiassa tämä ideologisesti värittynyt osa heistä) tajuaisi, miten vastenmieliseksi lukijat kokevat lehden viimeaikaisen linjan. Esimerkiksi Pentikäisen potkuista kertovan uutisen kommentit kertoivat tästä selvää kieltä ja eivät nämä toimittajatkaan voi aivan sokeita olla. Pikemminkin on niin, että he eivät välitä siitä, koska uskovat, että jäljelle jää riittävän monta, joihin he voivat vaikuttaa. He siis käyttävät työnantajan aikaa ja työnantajan välineita ajaakseen omaa agendaansa ja tuottavat samalla vahinkoa työnantajalleen.

      Toivoa sopii, että yhtymän johto saa kapea-alaiseksi mielipidelehdeksi sortuneen lehden käännettyä takaisin luotettavaa informaatiota ja objektiivisa analyysejä tuottavaksi julkaisuksi. Lehdellä on sentään huomattavan ansiokas historia ja sen hukkaaminen olisi suuri vahinko. Vaikuttaa siltä, että hyvin moni lukija seuraa nyt tarkkaan, mihin suuntaan lehti kehittyy ja tekee sitten omat johtopäätöksensä.

      Poista
  5. Kiitos, hyvin kirjoitettu. Onneksi on näitä vapaita kanavia tarjolla. Tämänkin päivän (31.5.) Hesarin Kari Huhdan pääkirjoitusta lukiessa ei voi kuin ihmetellä mitä toimituksessa oikein tapahtuu. Ei riitä, että "väärät" mielipiteet demonisoidaan, se tehdään vielä käytännössä olemattomalla argumentoinnilla. Ilmeisesti jopa lehdistön vapauden rajoittamista ihannoidaan tai ainakin siihen suhtaudutaan hyväksyen. Käsittämätöntä tonttuilua.

    VastaaPoista
  6. Niin, on se hirmuista, jos mennään pelkällä asenteella ilman älyn ja huumorin häivää. Ja tuo sensuurimentaliteetti on lehdistön taholta jo synti henkeä vastaan. Vieläkö mahtaa Jaakko Okker elää?

    VastaaPoista
  7. Hesarin linja tuskin vielä yhden vaihdon myötä heti muuttuu, ja onkos uutta pt:ä edes lopullisesti valittu? Enivei, linja jos on kirkastuakseen, selviää ajan kanssa, ei viikossa.

    En myöskään lähtisi vähättelemään tekoa, olisi kyseessä, yksi tai kaksi tai sata. Kaikilla nutipäillä tuskin on aikaa hankkia kykyjä moiseen, ja onhan pakkoruotsi ja mamukurmootus netissä mennyt ihan yli, joka on omiaan rohkaisemaan jotain.

    HS on varmasti omassa omahyväisyydessään itse ruokkimassa ongelmaa, tuskin on yhtään maailman homouutista joka ei etusivulle pääse, ja kolumnistitkin otataan pressiklubin vieraista ensin. Obama saa kuraa mm Usan ja UK:n mediassa, ja hesari käsittelee sitä aika vähän, vaikka olisi syytä.

    Voisiko asiaa kartoittaa paremmin. Sananvapaussössötys ei johda mihinkään, eikä vihapuhekauhistelu. Millaiset piirit sanoo mitä, ja missä. Tosin ei ole instanssia joka ilman jotain kuppikuntaisuutta asiaa voisi tarkastella. Olisiko Hesarille kilpailijaa?

    VastaaPoista
  8. Katsotaanpa osaisinko ilmaista itseäni. Voisiko kyseessä olla osa paljon laajempaa ilmiötä? Mikä yhdistää seksuaalivähemmistöjen puolustajia, kritiikittömän maahanmuuton puolestapuhujia, naisten oikeuksien puolustajia, ilmaston lämpenemistä vastaan taistelevia ja islamin mukaviin puoliin keskittyjiä?

    Valistunut arvaukseni on, että näitä ihmisiä yhdistää se, että he ovat sosialisteja vai pitäisikö sanoa uusvasemmistolaisia ( onkohan termi oikea?). Oma termini näille ihmisille on hihhulivasemmistolaiset, joka tulee siitä, että tutkittua tietoa jos menet keskusteluun tarjoamaan ja se sotii tällaisen vasemmistolaisen näkemyksiä vastaan, seurauksena on että saat kuulla kunniasi. HS olisi siis hihhulivasemmiston pää-äänenkannattaja ja siksi tämäkin aihe ( vähemmistön uhkailu ) on näkyvästi esillä.

    Aika näyttää olenko aavisteluineni oikeassa, muuta arvelen, että HS:n levikin lasku on seurausta siitä, että aika on muuttumassa. Heiluri on heilahtanut vasempaan ääripisteeseen ja on nyt kääntymässä takaisin kohti tolkullisempaa meininkiä. Hihhulivasemmiston voimakkaasti esillä pitämät, yksipuoliset näkemykset heille rakkaista aiheista eivät kestä realiteetteja. Ihmiset näkevät kaiken tämän läpi yhä paremmin ja siksi levikki laskee.

    Ja edelleen, jos olen oikeassa niin väitän, että tulevaisuudessa tulemme näkemään vielä HS:ltä monta kummaa pääkirjoitusta. Tällaisina aikoina kun muutos tapahtuu usein tuppaa käymään niin, että ajan hengen muutosta ei huomata vaan ajatellaan, että se ongelma on se, että oma viesti ei ole saavuttanut lukijaa ja sitä on siksi korostettava. Käy kuten sille papparaiselle Kanarialla, kun avaimet ovat jääneet huoneeseen. Mennään respaan ja sanotaan;" auvvaimet jäi sissään" ja kun kukaan ei tietenkään ymmärrä, sanotaan sama uudestaan kovemmalla äänellä.

    VastaaPoista
  9. Suattaa se olla. Mutta se tehdään nenä pystyssä ja moukkamaista portsaria halveksien.

    VastaaPoista
  10. Minusta sekä asenteellinen toimituskunta, että yhtiön johdon tekemä strateginen valinta siirtyä journalismista markkinointiin ovat selittäviä tekijöitä.

    TV-sarjana asenteellinen toimituskunta tarjoaisi hyvää ihmissuhde draamaa ja luonneanalyysia. Uuteen globaaliin järjestykseen sopeutuva johto yllättäviä käänteitä ja jännitystä. Joo kyllä tästä voisi tehdä sarjan Ylelle. :-)

    VastaaPoista
  11. Vihavainen on tuohon ylös kopistellut kannatuspuheenvuoron arvoiset latentit marssivärssyt hädänalaisten sanojen vapautusrintaman puolesta.

    Ihan periaatteellisesti olisin mielelläni ilmaissut kannatukseni vieläpä diabolisen Tor-verkon läpi, mutta juuri nyt Tor-selaimen puutteen takia tämä ilmeisen nimetön raivopuheaktini jää jonkin verran täyttymystä vaille.

    VastaaPoista
  12. Kun tänään luin Almamedian lehteäni (Hesarissa on samantapaista opettavaista höpinää)ja juttua otsikolla "Prinsessankin puoliso on ulkomaalainen Ruotsissa" niin sadut tulivat mieleen. Mediahan kertoo maahanmuuttajista menestyjinä, kuin sadussa, on aluksi ongelma, on rasismia, köyhyyttä, pakoa ym. Asettuminen uuteen maahan, menestystarinaksi riittää peruskoulun päättötodistus, ammattitutkinnon suoritettuaan pääsee jo televisioon haastateltavaksi. Toimittajat nyökyttelevät hyväksyvästi ja välittävät tarinan opetuksen lukijoilleen. Viattomuus on lähtökohta maahanmuuttajista puhuttaessa. Hyvyydellään he voittavat pahan ja ansaitsevat palkinnon tulla huomatuiksi ja positiivisella diskriminaatiolla kohdelluiksi. Mustavalkoiseen maailmankuvaan kuuluu vihapuhe ja syytön kohde. Toimittajat unohtavat, että lehtien lukijat ovat pääasiassa aikuisia.

    VastaaPoista
  13. Ruotsissa valtamedian vääränlainen asenne on synnyttänyt uuden lehden: Dispatch International - taatusti poliittisesti epäkorrektia asiaa:

    http://dispatch-international.com/

    VastaaPoista
  14. Kaikkihan toki tietävät Hesarin räikeän puolueellisuuden ja ideologisuuden, mutta kyllä muuallakin osataan, kuten Yle:ssä.

    http://ylewatch.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  15. "Kun yksi (1) henkilö häiriköi nimettömänä netissä, tehdään tästä valtakunnallinen uutinen numero yksi."

    Kyseinen "yksi"näisyys saattaa merkitä sitä, että asialla oli vain joku provokaattori, esim. joku toimittaja lietsoakseen sitä sun tätä.

    VastaaPoista
  16. Viime aikojen nimitysvalinnat osoittavat eliitin haluavan säilyttää Suomen rumien naisten hallitsemana vähemmistöjen paratiisina.

    VastaaPoista
  17. Äskettäin Hesarin julkaisema paljastusuutinen ns. Keskiviikkoseuran toiminnasta nostatti tarkkailevan lukijan kulmakarvoja: on jotakin uutta, kun kerrotaan jatkosodanaikaisen herraklubin edelleen pyörittävän Suomea.

    VastaaPoista
  18. Savon Sanomissa kerrotaan paksulompsasavolaisten ajattelun jäävuorenhuippua edustavan Lasse Lehtisen kohdanneen karmean tapauksen Nizzan lomallaan kun kuume pakotti sairaalaan kesken kaiken.


    Sen sijaan Sampo-pankin hallituksessa istuvan Eira-rouvan voinnista ei kerrota, kuten ei myöskään Sanoman hallitukseen äsken nostetun Anne Brunilan, vaikka kuuluukin myös Sammon hallitukseen.

    VastaaPoista
  19. Provokatiivinen toiminta.

    Provokatiivinen toiminta on hyvin tuttu ilmiö historiassa: bosnialaisen opiskelijan Gavrilo Principin ("Mustan käden" jäsen) toteuttama murha sytytti Ensimmäisen maailmansodan liekit.

    Venäjän sotilaskoneiden ylilento Ruotsin alueella merkitsee varmasti sitä, että Putinin valtakaudella kaikki menee varmasti hyvin. Mutta Suomen pitää varautua siihen, mitä Putinin jälkeiset "stalinit" saattavat hautoa mielessään.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.