maanantai 13. tammikuuta 2014

Hurskaat ja kummalliset



Oudot hurskastelijat (The Righteous and the WEIRD)

Pari huomautusta kirjaan Jonathan Haidt: The Righteous Mind. N.Y. Vintage Books 2012. 500s.

Jonathan Haidtin kirjaa The Righteous Mind on meidänkin blogosfäärissämme käsitelty jo aika lailla, joten siitä ei ehkä kannata (tai jaksa ja ehdi) kirjoittaa taas arvostelua Kiinnostava se joka tapauksessa on ja ilmeisen tärkeä.
Lyhyesti sanoen Haidt edustaa arvopsykologiassa intuitiivista koulukuntaa, jonka mielestä ”moraalinen mieli on kuin kieli, jolla on kuudenlaisia makureseptoreita”. Toisin sanoen siis moraalista (oikeamielistä) käytöstä ei voida johtaa yhden periaatteen noudattamisesta, esim. mielihyväkalkyylistä.
Ihmisellä on ilmeinen ja näköjään biologisesti kehittynyt taipumus muodostaa eettisiä arvostelmia intuitiivisesti, niiden järkeistäminen on toissijainen toiminto, jota voidaan harjoittaa tai sitten ei. Joka tapauksessa tämä taipumus monenlaatuisiin moraaliarvostelmiin on kokeellisesti osoitettavissa ja sillä näyttää olevan perustansa lajinkehityksessä.
Moraalinen monismi sen sijaan on useimmille maailman kulttuureille vieras ajatus. Se on keskittynyt erityisesti länsimaihin ja sielläkin nimenomaan keskiluokkaisen sivistyneistön piiriin.
Tätä ryhmää Haidt kutsuu nimellä WEIRD (Western, educated, industrialized, rich, democratic), siis outo. Kun luonnollinen etiikka näyttää nojaavan kuuteen elementtiin: välittäminen, vapaus, reiluus, lojaalisuus, auktoriteetti ja pyhyys, pyrkivät oudot ignoroimaan sellaisia asioita, jotka heidän omassa, rajoitetussa piirissään näyttelevät vähäistä osaa tai puuttuvat. Mitä oudompi (WEIRD) ihminen on, sitä todennäköisemmin hän käsittää maailman pikemmin erillisten objektien joukkona kuin suhteiden näyttämönä.
Oudon moraalin kannattajat ovat helposti sokeita sille, ettei heidän moraalinen maailmansa ole suinkaan yleispätevä ja että se monien muiden (useimpien) näkökulmasta ei tarkoita ennen muuta hyväksyntää ja suvaitsevaisuutta, vaan useimpien tärkeiden arvojen kieltämistä.
Jos auktoriteetti nähdään vain sortona, lojaalisuus irrationaalisena taakkana ja pyhyys mielettömyytenä, ollaan maailmassa, jossa niin amerikkalainen korkeakouluopiskelija kuin suomalainen juppi tuntevat olonsa kotoiseksi. Se arvojen yhteisyys, jonka he tunnustavat, on kuitenkin mahdollinen vain pienelle joukolle ja sitä voisi kai sanoa myös luonnottomaksi, oudoksi nyt ainakin.
Tämä on seikka, jota oudon moraalin kannattajat eivät itse näytä tunnustavan saati käsittävän. Haidtin mukaan tutkimukset osoittavat myös, että tämän joukon kyky tuntea empatiaa on sangen rajoitettu ja ilmeisesti heikompi kuin konservatiiveiksi luokitellun, traditionaalisempaa moraalia edustavan joukon. Tämä on paradoksaalista sikäli, että juuri oudot ylpeilevät erityisesti sillä, että he ”suvaitsevat” asioita, joita konservatiivit paheksuvat.
Vaikuttaa siltä, että juuri oudolle psykologialle olisi tyypillistä uskoa oman moraalifilosofiansa yleiseen velvoittavuuteen ja tuomita siitä poikkeavat näkemykset absurdeina ja ikään kuin triviaalien alkeistotuuksien vastaisina. Moni näyttää aivan vakavissaan olettavan, että ihminen ”syntyy ateistina” ja että uskonnot ovat yksinkertaisesti epätotuutta eikä muuta mitään.
Kaiken keskellä siis on yksilö ja hänen nautintonsa ja oikeutensa.
Mutta onko tämä historiassa ainutlaatuista tai edes todella kummallista? Ihminen saattaa olla ”90 prosenttisesti simpanssi ja kymmenprosenttisesti mehiläinen”, kuten Haidt päättelee, mutta ehkäpä ”mehiläisyys” voidaan suotuisissa oloissa unohtaa ja ehkäpä evoluutio tulevaisuudessa onkin johtava sen surkastumiseen? Antiikin Roomassa pääsi aikoinaan Tacituksen mukaan vallalle hedonismi, joka syrjäytti perinteiset hyveet varsin nopeasti. Meidänkin vaurautemme on aivan uusi ilmiö, mutta vauhti näyttää hirmuiselta, kun sitä katselee parin sukupolven perspektiivistä. Tämän kansan psykologia on kaikkea  muuta kuin Impivaaraan jämähtänyt.
Tunnettu maailmanlaajuinen tutkimusprojekti World Values Survey näyttää viittaavan siihen, että kaikki yhteiskunnat ovat vaurastuessaan ja demokratisoituessaan muuttamassa arvojaan yksilökeskeiseen ja sekulaariseen eli siis outoon suuntaan.
Sivilisaation merkitys on yleensäkin se, että sen kautta ihminen nousee eläimellisen minänsä yläpuolelle. Ehkäpä etujoukkomme outo moraali on juuri osoitus tästä uudesta ylevyyden tasosta, jolle simpanssi ei koskaan pystynyt pääsemään, tokko edes mehiläinen?
Tämä tuntuisi lohdulliselta. Hälytyskelloja tosin soittelee se suuri kunnioitus, jota nykyään tunnetaan eräitä eläimiä kohtaan ja toisaalta se halveksunta, jota saavat osakseen ne ihmiset, joita ei tunnusteta riittävän oudoiksi.
Joka tapauksessa hiljaiseksi vetää Haidtin huomio siitä, että oudot, kuten eri sortin änkyrät yleisemminkin, ovat kykenemättömiä ymmärtämään arvojen moninaisuutta, koska heillä ei ole siihen tarvittavia reseptoreita. Mitä niille on tapahtunut ja miksi, on kiinnostava kysymys sinänsä.

18 kommenttia:

  1. Oma arvioni kirjasta Sarastus-lehdessä:

    http://sarastuslehti.com/2013/03/03/uusi-ihminen/

    "Ihminen saattaa olla ”90 prosenttisesti simpanssi ja kymmenprosenttisesti mehiläinen”, kuten Haidt päättelee, mutta ehkäpä ”mehiläisyys” voidaan suotuisissa oloissa unohtaa ja ehkäpä evoluutio tulevaisuudessa onkin johtava sen surkastumiseen?"

    Vaikea sanoa.

    Täydellinen hedonismi - 100% simpanssi - on evoluution mittakaavassa aika lyhytaikainen olio.

    Länsimainen yksilökeskeinen kulttuuri on jatkuvan paineen kohteena Lähi-Idän kollektiivisempien kulttuurien taholta. USA:ssakin uskonnolliset ihmiset saavat paljon enemmän lapsia kuin "liberaalit".

    Kaksi sukupolvea sitten Saksakin oli todellinen mehiläispesä.

    VastaaPoista
  2. Aikansa se Roomakin rappeutui, mutta pää tuli vetävän käteen. "Rappiolla on kiva olla", kuten tiedetään, mutta säilymisen kannalta se on huono strategia. Tosin aikakauden merkittävimpiin viisauksiin taitaa kuulua se ajatus, että parempi onkin hävitä. Ilman jälkeläisiä saa päästellä enemmän ja tikat pääsevät pesimään paremmassa rauhassa, kun ihmisyksilöitä on vähemmän. Tämä ei enää ole itsekkään geenin puhetta, vaan ehkä korkeimmalle jalostunutta henkeä?

    VastaaPoista
  3. Mikäli ette Aakulan ja muun Sarastuksen toimituskunnan kanssa suhtautuisi niin vastentahtoisesti markkinatalouteen, ymmärryksenne saattaisi laajeta. "Outo" on markkinatalouden todellisuuteen istuva arvomaailma eli kuten aina: arvot juontuvat todellisuudesta eikä toisin päin.

    Ja mikä siinä markkinataloudessa, joka on tuonut ennen näkemättömän suurelle osalle (tiettyjen valtioiden) kansalaisia mahdollisuuden itse päättää elämänsä suunnasta, oikein on vikana? Onko se sittenkin se, että sen vallitessa, älyllisenä eliittinä itseään pitävät on tuomittu elämään saman kilpailullisen maailman ehdoilla kuin MUUTKIN.

    Kilpailullisuus on ollut enemmistön kohtalona aina. Enemmistö on myös tähän mennessä (ja on globaalisti edelleen) ollut tiukan, ylhäältä ohjatun moraalisen ja/tai väkivaltaisen pakkovallan alla, kunnes markkinatalous synnytti luovan tuhon innovoinnin kautta niin paljon jaettavaa, että saatiin rakennettua riittävän vahvat instituutiot, jotta niiden varassa kansalaisten vapaus päättää elämänsä suunnasta oli mahdollista ilman anarkiaa ja kaaosta. Tässä auttoi myös demokratia eli mahdollisuus vaikuttaa todellisuuteen ja markkinatalous eli sisäinen pakko pysyä kyydissä.

    On totta, että on onnistuttu vasta luomaan sellaiset puitteet, jossa fyysiset tarpeet on pitkälti tyydytetty. Mutta kuten Maslowin tarvehierarkia opettaa, seuraava askel on itsensä toteuttamisen tarve, josta jokaisen on selvittävä itsenäisesti eivätkä kaikki siinä suinkaan onnistu. Mutta ihmisten vapaan liikkumisen (demokratia/oikeusvaltio) ja ajatusten ylenpalttisen runsauden (markkinat) ansiosta toivottavasti yhä useampi onnistuu. Ja maailma menee menojaan - emme tiedä vielä minne - mutta perehtyneelle, ajattelevalle yksilölle pitäisi olla selvää, ettei mennyttä voi ryhtyä kaipaamaan ja ettei yhteiskunnallinen, kaikille edes kelvollisen mahdollisuuden antava autopilotti toimi ilman markkinataloutta ja demokratiaa.

    VastaaPoista
  4. Ihan totta, mutta miten tämä liittyy tähän moraaliseen intuitioon?

    VastaaPoista
  5. En usko moraalisen intuition olevan evolutiivista, vaan ilminen reagoi perimänsä määrittämin tavoin ulkosiin olosuhteisiin eli väitän individualismin kehittyvän pakkovallan poistuessa ja riittävän hyvinvoinnin mukana niin hindulle, muslimille kuin kristityllekin - mikäli sukupuolten välisessä, perheen sisäisessä tasa-arvossa edistytään.

    Ei Haidtkaan sano, että konservatiivinen arvopohja olisi jotenkin aidompi tai oikeampi, vaikka onkin monimuotoisempi ja, sekä globaalisti että historiallisesti, yleisempi. Siitä ei vielä voi tehdä päätelmää, että konservatismi olisi ihmisrodulle luontaisempaa, vaikka (pakko)vallan tavoitelu onkin. Traditionalismi ja muutoksen pelko sen sijaan ovat ihmiselle tyypillisiä "tarpeita", jotka liittyvät haluun ymmärtää ja pysyä ohjaksissa. Halu kontrolloida ympäristöä epämiellyttäviä yllätyksiä vastaan saattaa toki olla vallantavoittelunkin ytimessä.

    VastaaPoista
  6. No, omahyväinen typeryys voi käyttää monia aseita, konservatiivisuudella on tässä omat etunsa samoin kuin radikalismilla. Joka tapauksessa voidaan todeta, että markkinat eivät ole tehneet esim. japanilaisesta tai kiinalaisesta yhteiskunnasta samanlaista "outoa" kuin mikä länsimaissa tavataan.
    Kysymys moraalisen intuition evolutiivisuudesta on toki melko spekulatiivinen, mutta tuskin se ihan yhtä köykäinen on kuin olettamus, jonka mukaan kaikista elollisista olioista juuri ihminen on vapaa käyttäytymisen biologisista perusteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulan kantaan. Länsimaiden markkina- ja individualismikeskeinen yhteiskuntamalli eroaa suuresti siitä miten markkinatalous ilmenee esim. Aasiassa.
      Moraalinen ja kulttuurinen "ohuus" on tyypillistä läntiselle versiollemme. Nimenomaan kulttuurinen ja moraalinen ohuus. Ja huonompaan suuntaan voidaan sanoa menevämme, sillä emme voi saada takaisin sitä syvyyttä mitä meillä ei koskaan ollut. Se lipsui käsistä jo 1100-luvulla.

      Poista
  7. Ei tietenkään ole vapaa biologisista perusteista, mutta Kiina ja japani itseasiassa todistavat päinvastaista. Japani on jopa länsimaisempi kuin me itse ja Kiinassa idividualistinen materialismi pysyy asoissa vain pakolla. Me olemme evolutiivisesti itsekkäitä kilpailun ja demokratian toimiessa (ehkä) riittävinä pidäkkeinä yksilön vallanhimolle.

    VastaaPoista
  8. No Japanissa kyllä taitaa kollektiivilla olla eri rooli kuin meillä. Kiina on kiinnostasa sikäli, että Maon aikana siellä yritettiin monomaanisesti uutta kulttuuria, mutta vanha potkaisi takaisin. Konfutsea joutui jokainen arvostelemaan luokkakannalta, mutta eipä enää tarvitse. Suuri patsas on Tienanmenilla.
    Itse tykkään vapaudesta ja etenkin vapaasta ajattelusta, jotka kuuluvat nykyajan siunauksiin, mutta en oikein usko, että minkään sortin änkyröillä on totuus niin vankasti hallussaan, kun he näyttävät olettavan. Koskee niin femiistejä, ateisteja kuin markkinafundamentalisteja ja monia muita. Ei kannata kovin suurella paatoksella julistaa että ihmisluonto on sitä tai tätä tai ettei sitä ole lainkaan. Kiinnostavan monimuotoiselta näyttää täällä. Kaikkialla ei olla ainakaan yhtä "outoja"kuin meillä ja syyt eivät välttämättä ole tyhmyydessä tai ilkeydessä.
    Somalien integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan saattaa erään arvion mukaan hoitua sadassa vuodessa, mutta mustalaisilla voi ehkä mennä vielä toiset 500 vuotta tai sitten ei. Me nyt vain emme tiedä.

    VastaaPoista
  9. Ei japanissa enää. Japanilaiset nuoret eivät enää halua edes parisuhteita saati jälkeläisiä - muun muassa pelkkä seksi riittää ja, jos ei muuten, niin sitten huumeiden avustuksella. Mutta, jos sallit, selostan tähän vielä yhden ajallemme tyypillisen dilemman ja näkemykseni siihen.

    Yhdistetään maahanmuutto esim. islaminuskoisista maista, joissa eniten tulijoita, sukupuolisensitiiviseen päivähoitoon, lasten kotihoidontuen lopettamiseen ja vielä sukupuolineurtaaliin avioliittoon. Niin evolutiivisesti kyseenalaisia kuin kolme viimeksi mainittua ovatkin, en ole löytänyt parempia aseita cityliberalismia, multikulturalismia ja sokeaa yksipuolista suvaitsevaisuutta vastaan tässä poliittisen korrektiuden läpäisemässä ilmapiirissä, koska kaikki kolme lyövät patriarkkaalisia maailmanuskontoja vyön alle eikä mikään pidättele tyttölasten vapauden kaipuuta, jos a) heistä ei saa enää rahaa kotona hoidettuina b) heidät pienestä pitäen kasvatetaan sukupuolisensitiivisyyteen ja c) he oppivat hyväksymään homouden ja osa myös huomaa/hyväksyy oman biologisen, hormonaalisen suuntautumisensa.

    Kun huomio demografisen kehityksemme ja laajan työperäisen maahanmuuton tarpeemme, olen kääntynyt sille kannalle, että liberalismi on sen kulttuurisen kokonaisuuden säilymisen elinehto, jota kutsumme länsimaisuudeksi ja pienempi paha kuin traditioihinsa nojaava, islaminuskoinen enemmistö demokraattisessa Euroopassamme.

    Omia argumenttejani edellä kirjoitettua vastaan: http://heikkikolehmainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/153933-homofobiasta-ja-itsepetoksesta ja http://heikkikolehmainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/140364-heteroavioliitto-ansaitsee-erityisaseman

    VastaaPoista
  10. Jännittävä ajatus! Eiköhän liberalismi kohtuuden rajoissa ole lähes joka suhteessa hyvä asia. Hupaisaa kyllä, siinäkin on äärimuotoja. Ne epäilyttävät.
    Aitoa konservatismia onkin usein pidetty liberalismin jatkumoon kuuluvana. Siitä sen sijaan eroaa radikalismi.

    VastaaPoista
  11. Filosofi Eva Agnete Selsing pohti eilisessä Berlingske Tidenissä kulttuuriradikalismin ja liberalismin yhteistä näkökulmaa. Kumpikin puhuu vapaudesta ja emansipaatiosta, mutta todellisuudessa ne kieltävät ne tavallisilta kansalaisilta. Vasemmisto kamppailee tarpeettomuutensa kanssa, utopioiden aika on ohi. Kulttuuriradikalismi ja liberarismi etsivät vastauksia yhteiskunnan konkreettisiin ongelmiin universaaleista oppikirjoista, kuvittelevat olevansa hyviä ja aina oikealla puolella. Liberaalit ovat löytäneet kulttuuriradikaalit katsoessaan ympäröivää maailmaa dogmaattisesti, puhutaan paljon vapaudesta, mutta laiminlyödään niiden puolustaminen, joiden vapaus on eniten uhattuna.

    Poliittinen identiteetti selittää liberaalien ja kulttuuriradikaalien puuttuvan kyvyn ymmärtää yhteiskunnallista todellisuutta. Miten muuten voimme selittää sen, ettei liberaaleilta saa vastausta, vaikka vuodesta 1983 lähtien tapahtuneen massamaahanmuuton katastrofaaliset seuraukset ovat selvästi nähtävissä. Todellisuudelle vieraat abstraktit ideaalit eivät ole vastaus yhteiskunnan konkreettisiin ongelmiin. Liberaalit keskittyvät puhumaan yhteiskunnan monopoleja vastaan, prostituution puolesta, ym. vähemmän tärkeitten asioitten puolesta samaan aikaan kun kansalaisten omaisuuteen ja koskemattomuuteen raa'asti puututaan (eivätkä puuttujat yleensä ole etnisiä tanskalaisia). Kohtalokkaat maahanmuuton seuraukset ovat liberaaleille täysin yhdentekeviä.

    Kun liberaalilta kysyy asiasta, saa yleensä vanhan kunnon kulttuuriradikaalin vastauksen: ei saa yleistää, on oltava vapaamielinen, emme voi eristäytyä maailmasta. Liberaalit asiantuntijat löytävät ongelmien syyksi aina hyvinvointivaltion. Miksi liberaalit eivät puutu kaikkein pahimpiin loukkauksiin ihmisten vapautta vastaan? Puolustavatko he aidosti vapautta? (Selsing, Eva Agnete, De nye kulturradikale, Berlingske Tidende 13.1.14)

    VastaaPoista
  12. Enpä ole pitkään aikaan nähnyt houreisempaa liberaalia kuin Heikki Kolehmainen.

    VastaaPoista
  13. Pieni kommentti liittyen Kolehmaisen teorioihin/ideologiaan:

    "Mutta kuten Maslowin tarvehierarkia opettaa, seuraava askel on itsensä toteuttamisen tarve, josta jokaisen on selvittävä itsenäisesti eivätkä kaikki siinä suinkaan onnistu."

    Maslowin teoria on kiinnostava, mutta se on teoria. Todellisuus voi muituttaa sitä, mutta tämä ei tarkoita, että teoria tavoittaisi sen kauttaltaan.

    Tähän itsensä toteuttamiseen, kuten me se Lännessä käsitetään, voi liittyä sellainenkin seikka, että kuten luovassa tuhossa, se on rakenteellisesti sen luonteinen, että vain osa voi siinä onnistua. Kun puhumme yrityksistä, tämä on ihan ok, mutta kun puhumme ihmiselämästä...

    Kaikista ei voi tulla idols-tähtiä, kauniita ja rohkeita... Me emme toetuta itseämme autonomisesti, vaan ihmisen halu on vähän monimutkaisempi asia. Jostain syystä ihmiset toetuttavat itseään matkimalla muita -- niitä menestytviä, joiden kaltaisia halutaan olla.

    Tämä meidän meininkimme voikin olla useimmille ei-niin-onnellisuutta-tuottavaa, ja mikä pahinta, se voi olla pitkällä aikavälillä sosiaalisesti täysin kestämätöntä ja psyykkisesti hajottavaa.

    Ajatellaan "vapaata seksiä". Se ei ole suinkaan poistanut neurooseja ja ahdistusta mihinkään. Kiinnostavaa kyllä: Itä-Saksassa ihmisillä oli parempi seksielämä, vähemmän avioeroja, kuin Lännessä. Kummallista kyllä: uskovaiset ihmiset ovat keskimäärin onnellisempia kuin ateistit.

    Kehitys tietysti kehittyy, ja menneeseen en minä ainakaan halua palata (tämä lienee monen sarastuslaisen ongelma...), mutta ihminen nyt on biologialtaan ja psykiologialtaa sama kuin aina ennenkin. Minulla vain on sellainen "kutina" selkäpiissä, että muinaisessa Roomassa, Babyloniassa ja niin edelleen on ollut juurikin omat itsensätoetuttamisen ideologiansa. Mihin Rooma päättyi? No, orgioihin ja niistä uskonnollisuuteen.

    Anarkisteilta kysyn aina: jos ihminen on pohjimmiltaan niin hieno otus, että voisi toimia ilman valtiota, poliisia ja vastaavaa, miksi nämä organisaattiot ovat sitten kerran syntyneet?
    Pitäisi myös kysyä: jos meidän hyperliberaalit arvomme ovat niin fantastisia, miksi kaikki muut kulttuurit, myös omamme ihan hetki sitten, ovat ne hylänneet?
    On vähän outoa vedota tässä johonkin "tieteelliseen kehitykseen", kun kyse on niin simpplistä ideasta kuin "jokainen tehköön ihan mitä lystää, kunhan ei satuta muita".

    André Malraux totesi viimevuosisadalla, että "Le siècle prochain sera religieux ou ne sera pas." Ehkä tämä olisi pitänyt sanoa meidän vuosisadallamme?

    VastaaPoista
  14. Ja mitä tulee Haidtin teorioihin, niin siinä katson hänen olevan väärässä, että konservatiivit ymmärtäisivät lberaaleja sen paremmin kuin päin vastoin. Tämä Haidtin tulos kertoo minusta hänen omasta rajoittuneesta tavastaan tutkia asiaa.

    VastaaPoista
  15. Haidt on vain tutkija muiden joukossa, mutta sikäli kiinnostava, että on ymmärtänyt ja uskaltanut tehdä kysymyksiä, jotka menevät simppelin utilitarismin ulkopuolelle. Empiiriset löydökset ovat kiinnostavia ja siinä voi olla hyvä alku hedelmälliselle tutkimusalalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä samaa mieltä.

      Kiinnostavaa olisi myös Haidtin tulosten vertailu René Giradin teorioihin
      http://www.iep.utm.edu/girard/
      ja klassiseen Durkheimlaiseen uskontoteoriaan.

      Poista

Kirjoita nimellä.