keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Krim ja talvisota



Krimin katastrofi ja talvisota
Timeo Danaos et dona ferentes
(Laokoon Vergiliuksen mukaan)
Krimin liittämistä Venäjään voi suurella varmuudella pitää tuloksena hallitsemattomasta prosessista, joka päättyi karvaaseen ”voittoon”, tosiasiassa tappioon.
Kun Putin syksyllä ilmoitti Euraasian unionin luomisen olevan Venäjän ykkösprioriteetti, hänellä tuskin oli syytä puhua muunneltua totuutta. Euraasian unioni, jonka ilmoitettiin olevan alueen oma vastine EU:lle, oli Venäjän toivo vanhan mahtiaseman jonkinlaisesta palauttamisesta. Venäjä yhdessä Ukrainan ja Valkovenäjän kanssa olisi jo muodostanut yli 200 miljoonan ihmisen keskittymän. Kun tähän lisätään Kazakstan ja vanhan Neuvostoliiton keski-aasialaiset alueet, olisi syntynyt jo sekä väestöllisesti että luonnonvaroiltaan merkittävä yksikkö, olennaisesti nykyistä 140 miljoonan keskikokoista maata mahtavampi.
”Tämän kun ammun ja toisen lisäksi niin kolme enää viidestä puuttuu” sanoi suomalaisen sananparren akka kun jäniksen jäljet näki.  Samoin kävi nyt Putinin havitteluille.
Ensimmäinen, joka oli tarkoitus ”ampua” oli Ukraina, joukon suurin ja kaunein. Ukrainan ja isovenäläisten yhteisestä historiasta ja kohtalonyhteydestä on olemassa kovin erilaisia käsityksiä. Villeimmillään ukrainalaiset nationalistit leimaavat moskalit suomensukuiseksi rupusakiksi, jotka eivät itse asiassa ole heille edes sukua. Venäläiset taas ovat yleensä suhtautuneet ”vähävenäläisiin” lähinnä huvittuneen alentuvasti, mutta yleensä pitäneet kansojen tuhatvuotista yhteyttä selviönä.
Itse asiassa on helppo ymmärtää pyrkimystä Venäjän ja sen lähimpien veljeskansojen yhteyden tiivistämiseen. Onhan meilläkin aikoinaan suunniteltu valtioliittoa niin Viron kuin Ruotsin kanssa eikä siitä edes ole kovin kauan.  Ja sitten oli myös se Suur-Suomi.
Valtioliittojen historia varoittaa tällaisesta. Jo Kalmarin unioni oli Ruotsin kannalta ies, josta piti vapautua vapaussodalla. Se oli yhtä paha riistäjä kuin monien taas jostakin syystä haikailema Hansa. Vai kuka vielä todella kaipaa sitä määräystä, että puolen Suomen kaupunginraatien jäsenistä pitäisi olla saksalaisia?
Yhtä kaikki, kysymys Ukrainan kohdalla oli sentään viime syksynä ja vielä nyt keväälläkin niin viattomasta asiasta kuin tulliliitosta. Moskovalla oli Ukrainalle runsaasti porkkanoita tarjota. Se oli myynyt veljeskansalle alihintaista kaasua ja oli valmis tätä jatkamaan. Muutenkin Ukrainan talous oli aikoinaan kehittynyt Venäjään integroituna ja sen tuotteille oli siellä valmiit markkinat.
EU:ssa oli toisin. Taloudellisesti heikko unioni pystyi tarjoamaan lähinnä matokuureja ja pieniä lainoja niistä selviämiseksi. Uudet tullitariffit ja muut nykyisen talousopin mukaiset kiristysohjelmat lupasivat välittömästi jättää satojatuhansia ukrainalaisia työttömiksi.
Venäjä tarjosi siis helppoa elämää ja EU vyön kiristämistä. Integroituminen Venäjään ja Euraasiaan ei kuitenkaan pitkällä tähtäimellä luvannut muuta kuin pysähtyneisyyttä, korruption jatkumista ja komeita puheita.
Ukrainalaisia nationalisteja kauhistutti lisäksi ajatus siitä, että he joutuisivat ”pois Euroopasta”, jossa länsiukrainalaiset aina ajattelivat olleensa. Lisäksi Puola, vanha kumppani ja entinen isäntä oli EU:ssa nopeasti kasvattanut elintasonsa monikertaiseksi samaan aikaan kuin Ukraina yhä rämpi paikallaan. Niinpä Maidanilla pantiin hulinaksi ja saatiin kuin saatiinkin Eurooppa-aatteen kannalta myönteisempi tulos kuin perinteisen demokratian keinoin eli vaaleilla valittujen valtioelinten normaalilla toiminnalla.
Nyt Suomen lehdet kirjoittavat siitä, miten Venäjä heiluttelee Ukrainalle keppiä: 12 miljardin kaasulasku on nyt maksettava ja tästä lähtien on alettava maksaa normaalia, lähes kaksinkertaista hintaa tuosta keskeisestä hyödykkeestä, jota vuosien ajan saatiin ns. asevelihintaan. Tämä on kyllä kovaa, mutta täytyy kuitenkin kysyä, mikä maa ei olisi tehnyt samoin ja miksi?
Ukrainan levottomuudet johtivat, kuten tunnettua, siihen, että maa käänsi selkänsä Venäjälle ja yrittää nyt integroitua EU:hun. Yleisessä hulinassa se myös menetti Krimin, jonka venäläiset asukkaat se onnistui säikäyttämään poukkoilevalla nationalistisella politiikallaan. Itä-Ukrainassakin saattaa vielä tapahtua jotakin samanlaista.
Tähänkö Moskova siis itse asiassa pyrki ja onko prosessi vielä kesken? Tsingis-kaanin perillisetkö siellä taas toteuttavat ikuista laajenemisohjelmaansa ja tottelevat vain lyijyä ja terästä?
Eiköhän asia liene niin, että Krimin putoaminen Venäjän syliin oli Venäjän kannalta katastrofi. Paitsi että tuo alue ei millään tavoin korvaa menetettyä Ukrainaa, sen liittäminen säikäytti myös Kazakstanin ja varmaan muutkin suunnitellun Euraasian unionin jäsenet. Lisäksi Venäjän maine normaalina sivistysvaltiona on kärsinyt pahan takaiskun, jonka seurauksia se saa kantaa vielä ainakin sukupolven tai pari.
Tapahtunutta voinee verrata talvisotaan. Stalin valmistautui reippaalla ja nopealla operaatiolla kaappaamaan valtapiiriinsä Suomen, jolle saman tein lahjoitettiin Itä-Karjala. Voitiinhan  veljesliiton tulevan jäsenen hyväksi tehdä sellainen uhraus, kun samalla ratkaistiin kertaheitolla myös Itämeren alueen vaikea geostrateginen ongelma.
Huomautan vielä varmuuden vuoksi, että Itä-Karjala todella lahjoitettiin tietyissä kansallisissa rajoissa eikä vain luvattu lahjoittaa. Sopimus astui heti allekirjoituksen jälkeen voimaan 2.12.1939. Vain sen Helsingissä tehtäväksi sovittu ratifiointiasiakirjojen vaihto jäi tekemättä.
Sen sijaan, että suomalaiset olisivat riemuinneet sosialismin maan laadullisesti uudenlaisesta ulkopolitiikasta ja sen suurenmoisesta lahjasta, he alkoivat epätoivoisen hurjasti tapella auttajiaan ja hyväntekijöitään vastaan. Niinpä ei auttanut muu kuin mitätöidä voimassa ollut sopimus ja allekirjoittaa uusi. Sen mukaan Suomi ei saanut neliömetriäkään lisäalueita, vaan menetti koko Karjalan Pietari Suuren rajalinjaa myöten.
Tuskin voidaan sanoa, että kumpikaan osapuoli olisi pyrkinyt tällaiseen tulokseen tai ollut siihen tyytyväinen. Kun suomalaisten itse hankkimista itäkarjalaisista alueista sitten vuonna 1944 piti luopua, uskallettiin vielä kerran viitata vuoden 1939 joulukuun sopimukseen.
Se oli kuitenkin turhaa. Ystäville voitiin antaa lahjoituksia, mutta jos ystävyys ei kelvannut, ei tullut lahjojakaan. Logiikkahan oli yksinkertainen. Sehän toimii myös tänään ja varmaan huomennakin. Perustellessaan vuoden 1940 Moskovan rauhan rajalinjaa Molotov viittasi siihen, että paljon verta oli vuotanut ”ilman meidän syytämme”. Suomalaisten korvissa tuo oli pilkantekoa, mutta Moskovan diskurssissa se oli totisinta totta.
Asian ydin niin vuonna 1939 kuin vuonna 2014 oli, ettei tarjottu seura kelvannut. Talvisodan vapauttajien pelättiin ja heidän tiedettiin tuovan mukanaan puhdistuksia ja likvidointeja, mutta mitä Ukrainan nationalistit pelkäsivät vuonna 2014? Tilanne ei ainakaan ollut yhtä dramaattinen.
Entä mitä EU oli tehnyt estääkseen valintatilannetta tulemasta näin kuumaksi kysymykseksi? Eikö todellakaan ollut mahdollista järjestää taloudellisen integraation kysymyksiä niin maltillisesti, että Ukraina olisi voinut integroitua yhtaikaa molempiin yhteisöihin vaikkapa jonkinlaisena ulkojäsenenä? Mistään valtioliittoa hipovasta täysjäsenyydestähän ei kummallakaan puolella vielä ollut kysymys.
Nyt Ukrainan taloudellinen konkurssipesä taitaa moraalisesti kuulua EU:n vastuulle. Lainat, joita tarvitaan, ovat huomattavan suuria verrattuina niihin vapaisiin pääomiin, joita maailmassa on liikkeellä. Taitaa jopa IMF:llä olla vaikeuksia järjestää asia.
No, Ukraina on nyt ainakin Venäjästä irrallaan, kuten Suomikin vuoden 1939 jälkeen. Siitä joutui maksamaan, mutta ainakaan meillä ei tätä ole taidettu katua. Kuitenkin Venäjä on yhä molempien maiden naapuri ja sellaisena pysyykin. Mitä naapuruuteen tulee, Suomi on osannut nähdä asian myös mahdollisuutena ja oppinut elämään menneen katastrofin kanssa. Ehkä Ukraina pyrkii ja pääsee samaan?

10 kommenttia:

  1. Otto Normalverbraucher2. huhtikuuta 2014 klo 15.24

    Tässä erinomaisen hyvä yhteenveto tilanteesta, niinkuin se nyt tänään voidaan nähdä. Duginin ajatus Euraasian Unionista lienee todellakin nyt kaatunut ja Putinille jäi käteen patakakkonen. Kauniin Krimin niemimaan tulevaisuus ei näytä hyvältä. Ukrainasta tulevat kaasu, sähkö ja vesi on käännettävä virtaamaan Mustanmeren ali Venäjältä mahdollisimman nopeasti. Eläkemaksuja on korotettava heti. Kertšinsalmen yli pitää rakentaa Ison Beltin sillan kokoluokkaa oleva silta- ja junayhteys ja liikenneyhteyksiä Kertšin ja Simferopolin välillä on parannettava tuntuvasti. Nämä Krimin olemassaolon kannalta pakolliset hankkeet maksavat faktisesti saman verran kuin Sotshin olympialaiset maksoivat Navalnyn kaavan mukaan laskettuna. Yleinen kokemusperäinen takapuolituntuma kertoo, että joitakin näistä hankkeista varmasti aloitetaan tekemään mutta kaikki myöhästyy tai jää puolitiehen. Venäjällä ei yksinkertaisesti ole pääomia tämän koko- ja kiireellisyysluokan hankkeisiin eikä investointirahaa saa talouspakotteiden vuoksi lännestäkään.

    Toinen vaihtoehto olisi säästää investointirahat ja vallata lisää alueita itäisestä Ukrainasta ja yhdistää Krim uuteen emämaahansa maakannaksella...

    VastaaPoista
  2. Vihavaisella mielenkiintoinen näkemys. Pistää miettimään, mutta voi olla että miettiminen ei tuota vielä lopputulosta ennen kuin Ukraina/Krimi -hullunmylly on jonkinlaisessa vakiintuneessa suvantovaiheessa ja ainakin uhka sen leviämisestä on päättynyt.

    Venäjän kannalta Krimin kaappaamisen kielteisiä seurauksia voivat olla myös NATOn itäosien sotilaallinen vahvistaminen, Suomen ja Ruotsin välisen puolustusyhteistyön mahdollinen harppauksenomainen laajeneminen, NATO-jäsenyyden poliittisen hyväksyttävyyden kasvu Suomessa ja Ruotsissa, Venäjälle suuntautuvien läntisten investointien ja etenkin niihin liittyvän tietotaidon ja tuotantokulttuurin paniikkijarrutus, Venäjän Kiina-riippuvuuden raju kasvu - sidottuna Kiinan Siperia-intresseihin, sotilaalliseen voimistumiseen sekä kiinalaisväestön rajuun lisääntymiseen Siperiassa…

    Jotenkin tuntuu että venäläisestä älykkyydestä (joka voi olla huiman korkeatasoista) puuttuu tärkeitä palikoita, sillä venäläinen toimintakulttuuri tuntuu olevan sellainen, että aina kun halutaan jotain, niin toimitaan jollain mielipuolisella ja lyhytnäköisellä tavalla, joka estää halutun tavoitteen toteutumisen.

    "Halutaan kehittää omaa teollisuutta - noh, kusetetaan kaikkia jotka investoi tänne, kaapataan niiden omistukset ja järkätään niille kaikkea kiusaa niin kyllä ne varmaan tuovat riemumielin rahaa, osaamista ja verkostojaan tänne."

    "Halutaan saada oma metsäteollisuus kuntoon. Vitsi. Lätästään puutullit niin että puukauppa tyrehtyy ja sitä kautta metsäteollisuuden tarvitsema infra ei kehity vaan taantuu eikä pääomavaltaisen teollisuuden tarvitsema pääoma taatusti tule tänne."

    "Halutaan lisää rahaa Siperianradan rahtimaksuista. Noh, kymmenkertaistetaan maksut niin että koko rahtiliikenne lakkaa kokonaan eikä palaa merireiteiltä koskaan takaisin rautateille niiden arvaamattoman oikullisuuden takia."

    Jotenkin vain läntiselle ajattelulle ei aukea se, että miksi triathlonkisan juoksuosuus pitää venäläisittäin aina aloittaa sillä että ampuvat itseään jalkaan voidakseen juosta kovempaa. Onks se jotenkin kunniakasta vai mikä siinä oikein on?

    VastaaPoista
  3. Kun kirjoittaa "oikein" saa juttunsa myös suomalaiseen valtamediaan. Tämäkin juttu pääsi Iltasanomiin ja isoilla otsikoilla. MOT.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpäs taisi. Mitään muitahan siellä ei ole ollutkaan.

      Poista
  4. "Mitä naapuruuteen tulee, Suomi on osannut nähdä asian myös mahdollisuutena ja oppinut elämään menneen katastrofin kanssa. Ehkä Ukraina pyrkii ja pääsee samaan?"

    Ukrainan ja Venäjän naapuruus valtioina on kestänyt vain parikymmentä vuotta, Suomen autonomian ajan erioikeudet takasivat sen, että Suomi ja Venäjä olivat naapureita valtioina aina. Toisin sanoen naapuruuden laatu on erilaista. Stalinin ajalta Ukrainalla on kansanmurhaongelmia, joita Venäjä kieltää. Venäjä sorti Ukrainaa kansallisesti ja kulttuurisesti vuosisatoja.

    Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto rakastui Suomen sotakorvausten suorituksiin ja vähitellen Suomi integroitiin Neuvostoliiton talouteen.

    Ukrainan edellytykset elää menneiden katastrofien kanssa ovat erilaiset kuin Suomella. Nikolai Gogol ennusti aikoinaan, että Ivan Nikiforovitshin (Ukrainan) ja Ivan Ivanovitshin (Venäjän) tiet eroavat. Päätelkää itse:

    ”Sitten suljettiin entiset ystävykset ahtaasti joka puolelta eikä päästetty pois ennen kuin löivät kättä sovinnoksi.
    – Jumala kanssanne, Ivan Ivanovitsh ja Ivan Nikiforovitsh! huudettiin. – Tunnustakaa mistä syystä riitannuitte! Eiköhän vain jonkin joutavan asian tähden? Ettekö häpeä Jumalaa ja ihmisiä!
    – Minä en tiedä, Ivan Nikiforovitsh sanoi huohottaen uuuneena (saattoi huomata ettei hän ollut pahasti sovintoa vastaan), – minä en tiedä, mitä pahaa olen tehnyt Ivan Ivanovitshille. Mutta miksi hä kaatoi minun hanhilääväni ja vaani henkeäni?
    – Minä en ole syypää mihinkään pahaan aikomukseen, Ivan Ivanovitsh vastasi katsomatta Ivan Nikiforovitshiin. – Minä vannon Jumalan ja teidän edessänne, kunnianarvoisa aatelisto, etten ole tehnyt mitään pahaa viholliselleni. Mutta miksi hän loukkasi ja häpäisi minun nimeäni ja arvoani?
    – Kuinka minä olisin loukannut teitä, Ivan Ivanovitsh? Ivan Nikiforovitsh kysyi. Vielä hetkinen selitystä ja pitkäaikainen viha on sammunut. Ivan Nikiforovitsh pisti jo kätensä taskuun vetääkseen sieltä nuuskasarvensa sanoen: ”olkaaa hyvä”.
    – Eikö se ole loukkaus, Ivan Ivanovitsh selitti kohottamatta katsettaan, – kun te, armollinen herra häpäisette minun nimeäni ja arvoani sellaisella sanalla, jota tässä ei kehtaa sanoa?
    – Sallikaa minun sanoa teille kaikessa ystävyydessä, Ivan Ivanovitsh! (samalla Ivan Nikiforovitsh piteli Ivan Ivanovitshin takinnappia, mikä täydelleen ilmaisi puhujan mielialan), te suutuitte piru ties mistä: siitä, että minä tulin sanoneeksi teitä hanheksi…
    Ivan Nikiforovitsh huomasi heti, että hän oli puhunut varomattomasti sanottuaan tämän sanan, mutta se oli jo myöhäistä – sanottu kuin sanottu. Kaikki meni nyt päin mäntyä! Kun tämä sana lausuttiin ensi kerran, jolloin ei ollut todistajia läsnä, vimmastui Ivan Ivanovitsh ja raivostui niin hurjasti, että Jumala varjelkoon ihmisiä joutumasta selllaiseen tilaan – entä mitä nyt, hyvä lukija, nyt kun tämä murhaava sana lausuttiin seurassa, jossa oli paljon naisia, joiden nähden Ivan Ivanovitsh tahtoi esiintyä parhaassa valossa? Jollei Ivan Nikiforovitsh olisi menetellyt, kuten teki, jos hän olisi sanonut lintu eikä hanhi, niin silloin olisi asia ehkä vielä ollut autettavissa mutta nyt – oli kaikki lopussa!
    Hän loi Ivan Nikiforovitshiin silmäyksen – ja millaisen silmäyksen! Jos sillä olisi ollut ruumillista vaikutusvaltaa, niin se olisi silmänräpäyksessä muuttanut Ivan Nikiforovitshin tomuksi.”

    VastaaPoista
  5. Nimimerkin Otto Normalverbraucher jälkimmäinen skenaario taitaa olla todennäköinen vaihtoehto, vaikkei toteutuisikaan niin dramaattisesti.

    Itselleni tuli Krimin miehityksestä välittömästi mieleen eräs historian tapahtuma. 1923 Ranskan armeija otti haltuunsa Ruhrin teollisuusalueen maksamattomien sotakorvausten vuoksi. Vaikka ranskalaiset olivat jo valmiiksi miehittäneet Reinimaan, voi tässä nähdä jotain yhtymäkohtia Ukrainan tilanteeseen.

    Mitä tekisit, jos olisit Venäjän federaation presidentti, jonka ohjeesta Ukrainalle on myyty vuosia polttoaineita velaksi, venäläismielisen puolueen pää, jota heikon naapurivaltion venäläismieliset huutavat apuun vain kilometrien päästä rajan takaa, ylipäällikkö, jolla on käsissään tuhansittain ja taas tuhansittain joutilaita tankkeja, raketinheittimiä, tykkejä...?

    Pelkääkö Putin aloittaa sodan? Hän ei pelännyt sitä Georgiassa, eikä Tshetsheniassa, jossa vastustajat tuhottiin erittäin raa'asti omistakaan uhreista välittämättä. Kotimaan asevarustajat tarvitsevat töitä aivan kuten Yhdysvalloissakin.

    Jos nyt tsaari sittenkin pelkää liikaa, ei syytä huoleen. Läntisten velkojaystävien ehdot ja kallistuva tuontienergia Venäjältä johtanevat lopulta siihen, että ennen pitkää Ukraina kansantaloutena putoaa Venäjän syliin kuin kypsä omena. Voiko tilanne Ukrainassa muuttua kurjaksi niin nopeasti, että kaikki unohdetaan ja ensi vaaleissa valtaan nousee yhtä Kreml-myönteinen valtiojohto kuin siellä oli ennen vallankumousta? Tämä pitäisi Ukrainan mukana Venäjä-johtoisessa taloudessa ja tätä Putin varmaan tavoitteleekin.

    Tosiaankin, mitä EU voi tarjota vastineeksi? Mitä iloa on vapaakaupasta, jos on rutiköyhä eikä voi ostaa mitään?

    En voi uskoa, että Putin pitäisi Ukrainaa menetettynä. Venäläiset ovat opportunisteja. Pian ollaan yhtä hyviä kamuja taas, Venäjä tahollaan Krimiä rikkaampana. Venäjän historiaa tuntien karuselli voi hyvinkin jatkua.

    Kirjoittaja toi hyvin esille Venäjä-suhteiden ongelman, joka ei todellakaan ole vain Suomen, vaan myös Ukrainan ja Baltian maiden: olet meidän puolella tai sitten niiden puolella ja meitä vastaan, vaikka Putin väittää, ettei näin enää ole.

    Venäläiset eivät haluaisi Suomen liittyvän mihinkään puolustusliittoon, varsinkaan NATO:iin. Olkoon niin. On tosin vaikeaa käsittää, mitä haittaa puolustusliitosta olisi Venäjälle paitsi, että Suomen alistaminen olisi hankalampaa. Miksi he sitten antavat aihetta liittoutumistarpeille? Miksi he antavat aihetta pelkoon? Miksi he irvistelevät meille venäläisten oikeuksista Suomessa, joita muka poljetaan? Miksi he kalisuttavat sapeleitaan Kannaksella ja esittävät itsensä militaristeina pitkin vuotta toistuvissa paraateissaan, Georgian ja Ukrainan loukkaamisista nyt puhumattakaan? Miksi he eivät tarjoa meille mitään positiivista näiden kaikkien ikävien signaalien kompensoimiseksi? Vai eivätkö nuo signaalit koskaan pääse julkisuuteen? Miksi emme ymmärrä Venäjän johtoa ja venäläisiä, jotka ovat johtonsa ja sen arvot valinneet? Bäckmanin mukaan suhteet Venäjään ovat huonot (laiminlyödyt, neutraalit?), koska suomalaiset eivät hanki riittävästi tietoa Venäjältä. Näin varmaan onkin, onko? Tämäkään ei tosin vastaa kysymyksiini. Mikä on professorin näkemys asiasta?

    Toivoisin lisäksi selvennystä siihen, mitä kirjoittaja tarkoittaa normaalilla sivistysvaltiolla. Onko se keskimääräinen maailman valtio vai mikä? Kiitos.

    Toveri Hannes

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi Venäjä toimii epärationaalisesti ja itselleen vahingollisesti ? Tältähän se näyttää kun asioista katsoo länsimaisen median silmälasien läpi. Länsimaat eivät ole mikään puolueeton toimija tässä vaan kriisin toinen osapuoli. Väitän että se aktiivisempi ja provosoivampi osapuoli tässäkin kriisissä. Länsimedia ei myöskään ole mikään totuuteen pyrkivä neutraalisti asioita uutisoiva lähde. Taitavampi se on kyllä propagandassaan kuin vastapuoli.

      Venäjä ja sen johto toimii aivan loogisesti ja "järkevästi" maansa etuja ajaen. Se että ne edut ovat monesti vastakkaiset lännen etujen kanssa ei tee niistä epäloogisia ja vääriä.

      Poista
    2. "Venäjä ja sen johto toimii aivan loogisesti ja "järkevästi" maansa etuja ajaen. Se että ne edut ovat monesti vastakkaiset lännen etujen kanssa ei tee niistä epäloogisia ja vääriä."

      Olen täysin samaa mieltä "Anonyymi 6. huhtikuuta 2014 12.40" kanssa sen suhteen, että "Venäjä ja sen johto toimivat aivan loogisesti ja ERITTÄIN RATIONAALISESTI, kun asia koskee Ryssäläisen Imperiumin tarkoitusperiä:

      Высшие ценности правящей верхушки тысячелетней Византийско-Московской России:

      1. Приращение территорий.
      2. Собирание народов (будущей рабсилы)
      3. Разделяй и властвуй: поднимай дураков. уничтожай умных.
      4. Святая Русь, Русь Святая.
      5. Rüsland, Rüsland über alles.
      6. Великодержавие, Великодержавие и Великодержавие.
      7. Цинизм, Цинизм и Цинизм.
      8. Действуй как поп Гапон, провоцируй.
      9. Постоянные политические метаморфозы:
      — от диктатуры "пролетариата" к Новой экономической политике
      — от Новой экономической политики к Сталину
      — от Сталина (Мы просрали нашу Родину) к Хрущеву (Закидаем Запад шапками)
      — от хрущевского голода к брежневскому застою и высасыванию продуктов питания из Польши, Чехии, Румынии, Болгарии
      — от дохлых Брежнев/Черненко/Андропов к »социализму» Горбачева
      — от дохлого социализма Горбачева постепенно к приватизации/прихватизации
      — затем от приватизации/прихватизации к диктатуре приватизации/прихватизации (Приватизации — ударные темпы!)
      — и наконец к диктатуре Путина (олигархов-кроликов) т.е. Великодержавной Византийско-Московской Руси.
      — Впереди, конечно, идея России как высшей формы мировой/вселенской цивилизации.
      ...
      n... Сталин: "Притворяйся другом, а в подходящий момент нанеси сокрушительный удар."

      Se että Venäjän edut ovat monesti vastakkaiset Lännen etujen kanssa eivät tee niistä epäloogisia ja vääriä, ne ovat vain sitä, mita ne on, ja mitä ne tulevat vastaisuudessakin olemaan.

      Kysymys on ainoastaan erilaisista sivilisaatioista.

      Poista
    3. Yleinen typeryys vaikuttaa myös Suomi-politiikkaan. Vaatisi aikamoista panostusta ymmärtää, mikä täällä toimii. Niinpä syötetään kaiken maailman dosentteja ja tuhotaan viimeinenkin uskottavuus Suomessa. Oderint dum metuant...

      Poista
  6. "Krim ja talvisota"

    Aprillipäivästä tilanne on ehtinyt kehittyä jo niin paljon, että tapahtumia on lupa tarkastella jo eri näkökulmasta.

    Krim ja talvisota -asetelma on tänä päivänä ehkä jo uusi asetelma "Ukraina 2014" ja "Tshekkoslovakia 1986".

    Tshekit ja slovakit halusivat "sinisilmäisesti" 1980-luvulla ihmiskasvoista sosialismia. Raukat eivät tiennetkään, että sellaista ei ole olemassa edes teoriassa. Sinisilmäisiä he eivät kuitenkaan olleet, sillä kaikkien muistissa on Pan-slavismin idea, jonka mukaan Venäjä on über alles ja kaikkien uiden on venäläistyttävä. Vuonna 1848 Prahassa pidetyssä Pan-slavismin kokouksessa tshekit tyrmäsivät pan-slavistisen aatteen väittäen, että venäläiset ovat itse asiassa vain suomalais-ugrilaisia ristisiitoksia.

    Ihmiskasvoisen sosialismin havittelu Tshekkoslovakiassa joutui panssarivaunujen alle Kalashnikovien ruiskujen säestämänä.

    Vuonna 2014 Ukraina ei halunnut liittyä reaalisosialismille haisevaan/lemuavaan Euraasian liittoon ja Moskalien kostorangaistus on tällä hetkellä jo ovella/rajoilla. Kaikki provokaatiot kelpaa!

    1800-luvulla ukrainalainen kansallisrunoilija, Taras Shevtshenko, joka kirjoitti ukrainaksi, oli venäläisille kuin jalkarätti. Siksi varmaankin ukrainalainen Nikolai Gogol kirjoitti teoksensa venäjän kielellä varoittaakseen tulevaisuuden pahoilta näkymiltä:

    "Minne riennät sinä, Venäjä, vastaa! Ei vastausta. Kulkuset helisevät ihanasti, jyrähdellen repeilee kappaleiksi ilma muuttuen tuuleksi, ohi lentää kaikki, mitä vain on maan päällä, ja karsaasti väistäen antavat tietä muut kansat ja valtakunnat."

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.