Tuuhakon viesti

Tuuhakko

Merikorttia (nyk. merikartta) katsellessa sattui silmiin uusi saaren nimi: Tuuhakko. Vastaavanlainen saari nimeltä Tupsu oli aikanaan tullut hyvinkin tutuksi, minulla kun oli tapana sen kohdalta siirtyä merkityltä väylältä merkitsemättömälle.

Tuuhakko – tuo sointuva sana toi vanhalle syntisäkille jotenkin nostalgisen olon. Vielähän hiljattain joka tytöllä ja varttuneemmallakin naisella oletettiin olevan sellainen. Siinä oli jotakin salaperäisen romanttista ja, pakko myöntää, kiihottavaakin. Miten laulettiinkaan 1950-luvulla: ”On piilossa viidakon…” Jatkoa en oikein hyvin muista, mutta idea oli selvä. Tuuhakon tapaisesta siinä viidakossa oli kyse.

Nyt, internetin aikakaudella ei voi aina välttää näkemästä ns. pornokuvia, vaikka yritän parhaani, voin vakuuttaa. Niissä ei nimittäin enää lainkaan saa nähdä noita tupsuja ja tuuhakoita. Pelkkä paljas ilona siellä on esillä kuin esipuberteettisella. Melkeinhän se hävettää sellaista katsoa, kun sen habitukseen liittyy selvä assosiaatio suojeluiästä ja pedofiliasta. Syvään huokaisten klikkaan pois moisilta sivuilta ja paheksun mielessäni tapojen höltymistä ja maun turmeltumista.

Elin sentään nuoruuteni tuuhakoiden aikaan, jos niin saa sanoa. Silloin myös naiset näyttivät aivan häpeämättömästi naisilta ja taisivat olla siitä vähän ylpeitäkin, jotkut jopa koppavia, mikä tietenkin oli jo ikävää. Nyt on kuvissa tarjolla muka silmän iloksi erilaisia infantiileja luuviuluja, joista rasva on jollakin metodilla tykkänään kuorittu pois. Muutamassa iltapäivälehdessä tarjottiin naisille kadehdittavaksi täysin litteää naisvatsaa. Tyttö oli litteä kuin lauta ja laiha kuin kesäorava.

Vanhassa ja arvovaltaisessa Fritz Kahnin kuvitetussa teoksessa esiteltiin aikoinaan sukupuolten primääriset jos sekundäärisetkin tunnusmerkit. Oppi oli hyvin tervetullutta ja tarpeellista ja tarttui muistiin erinomaisesti. Naissukupuolen sekundäärisiä tunnuksia olivat tuon auktoriteetin mukaan muun muassa tuuhakon yläreunan tasaisuus, joka antoi kokonaisuudelle sangen söpön ja jotenkin herttaisen yleishahmon. Toinen oli se, että naisen reidet ulottuivat koko pituudeltaan toisiaan vasten, kun taas miehille jäi reisien väliin hieman kolhon näköinen kolo.

Kovin hehkeitä olivat nämä sukupuolimallit siihen aikaan. Silloin ennen, ja nyt viittaan suunnilleen ajanjaksoon Milon Venuksesta Twiggyyn, normaali naisvartalo erosi selvästi miehen vartalosta. Harva nainen taisi edes yrittää tulla pojaksi, jolla on rinnat. Miksi olisi?

On selvää, että se uusi taso, jonka olemme tälläkin alalla saavuttaneet, merkitsee edistystä. Kukaan ei enää kiellä naista muotoilemasta kehostaan haluamaansa taideteosta, jossa sukupuolten aiemmat stereotyyppiset erot ylitetään vapautuneen riemukkaasti tuosta vaan. Varmemmaksi vakuudeksi piirrätetään kankkuun jokin kuva, jonka ajatellaan merkittävästi parantavan alkuperäistä ruumiinosaa. Sille ei siis paljon arvoa anneta. Usein se olisi alkuperäismuodossaan aivan liian naisellisen näköinen.

Vapaus vapautena. Kuitenkin näyttää monille naisille tuottavan hirmuisia paineita se, että he ovat naisen näköisiä, noin ihan biologisen objektiivisessa mielessä. Koska ainakaan heteronaiset itse eivät pysty ymmärtämään naisellisen vartalon seksuaalista viehättävyyttä, he ovat alttiita viekkaalle propagandalle, joka selittää, että heidän täytyy näyttää jollekin muulle. Asialla ovat kaiketi ns. muodinluojat, joiden seksuaalinen suuntautuminen selittänee ainakin osaksi heidän makunsa ja häpeällisen naisvihamielisen toimintansa. Ja onhan kyseessä toki myös miljardibisnes.

Niinpä naisellisuus opetetaan kokemaan häpeäksi ja se alkaa jo muuttua uhanalaiseksi luonnonvaraksi. Missä vielä saa nähdä niitä suloja, jotka kerran täyttivät maailman kursailemattomalla rehevyydellään? Onko enää olemassa edes niitä tuuhakoita? Jollei niin miksi? Onko tämä alkua maailman lopulle?

Näitä tuskaisia kysymyksiä miettiessä havaitsen, miten pilvi saa hopeisen reunuksen. Se paljastuu pehmoisen pyöreäksi cumulukseksi, joka purjehtii ylväästi kohti länttä. Ymmärrän, että kyseessä on numen, jumalten nyökkäys. Kompassin perusteella ikinaisellisuutta symbolisoiva taivaallinen ruumis saapuu idästä, jostakin Pietarin suunnasta.

Tietenkin! Naisellisuutta löytyy idästä ja etelästä. Maailma ei ole loppumassa. Myllyt jauhavat ja uusia taloja rakennetaan.  Tälläkin kansalla on vielä oleva monta sukupolvea jälkeläisiä molempaa sukupuolta, ehkäpä kaikkia 165:ttä vai miten paljon niitä oli. Vackert så!

Näitä ajatuksia tunki andropaussin herkistämään mieleeni, kun katselin merikorttia. Muodit tulevat ja menevät, nimet muuttuvat. Mutta mikä nykyään on Tuuhakko? Onko se enää vain saaren nimi? Ajatteleeko kukaan sen kuullessaan mitään muuta?