lauantai 2. elokuuta 2014

Summitin henki ja meidän Eurooppamme



Summitin henki ja meidän Eurooppamme

Heinäkuun lopussa Savonlinnassa pidetty Saimaa Summit ei komeasta nimestään huolimatta tapahtunut ihan kaikkein korkeimmalla tasolla eikä siellä ratkaistu suuria poliittisia kysymyksiä.
Sääli, sillä tapahtuman henki oli nykyoloissa poikkeuksellisen myönteinen ja rakentava. Tämä toki johtui paljolta siitä, ettei siellä tarvinnut yrittää ratkaista sitä, miten Venäjän politiikka voitaisiin saada rakentavaksi ja myönteiseksi. Savonlinnassa keskityttiin vain pohtimaan Suomen ja erityisesti Saimaan alueen Venäjä-suhteita, joissa ei varsinaisesti ole mitään vikaa.
Siitä huolimatta oli kiinnostavaa todeta, miten yksimielisesti ne suomalaiset toimijat, joilla oli pitkäaikainen kokemus Venäjästä, korostivat sitä, millainen myönteinen pääoma meillä naapurissa on. Euroopassa ja koko maailmassa olemme tässä suhteessa poikkeus ja olemme sitä monessa muussakin suhteessa, ei sikäli.
Itse voisin lisätä tuohon Suomen myönteiseen Venäjä-pääomaan vielä sen, että se on melko vanhaa perua. 1800-luvulla Suomi-Venäjä suhteet kokivat kukoistuskauden, jolloin ei ollut keskinäisiä riitoja ja jolloin sotia käytiin korkeintaan yhdessä samaa vihollista vastaan. Silläkin kaudella oli alkunsa ja loppunsa, mutta se kesti sentään kolmisen sukupolvea, mikä on huomattavan paljon.
Suomi-myönteisyys 1800-luvun Venäjällä on todettavissa laajasta aineistosta, yksi niistä on etnografinen kirjallisuus, josta naapurissa on ilmestynyt erinomainen tutkimus. Ellei tämä riitä, voi tutustua laajempiin katsauksiin ja antologioihin, esimerkiksi Valentina Naumovan teokseen Здесь, в конце России исполинской, jota ei valitettavasti ole käännetty suomeksi, vaikka pitäisi.
Yhtä kaikki, Venäjällä vallitseva myönteinen Suomi-kuva ja yleinen sympatia maatamme kohtaan (kyselytutkimuksessa Suomi oli ylivoimainen voittaja, kun kysyttiin, mitä maata ”rakastatte” любите) on poikkeuksellinen asia, olemme siellä hieman eri kategoriassa kuin muut, eikä tämä ole sattumaa.
Jos ja kun maamme on pystynyt saamaan moisen ”brändin” ja goodwill-pääoman, olisi tietenkin täyttä mielettömyyttä päästää se valumaan hukkaan. On syytä olettaa, ettei kyseessä ole mikään brändäystoimistoille annetun tilaustyön tulos, joka voidaan aina tarvittaessa taas hankkia takaisin.
Tämä kannattaa muistaa nyt, kun myös Suomi on mukana EU:n pakotteissa ja kanssakäymiseemme Venäjän kanssa saattaa syntyä kitkaa ja kireyttä syistä, joihin emme voi vaikuttaa. Silloin kannattaa ainakin pyrkiä säilyttämään perinteinen suomalainen rauhallisuus eikä innostua hötkyilemään. Jos asiat ovat sujuakseen, ne sujuvat, ellei niin käy, niin sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten innokkaasti täällä demonstroidaan Venäjän valtion politiikkaa vastaan sen yksityisille kansalaisille. Voi olla, että Putin ansaitsisi turpaansa, mutta me voimme vain menettää siitä, jos säntäämme eturiviin sitä vaatimaan.
Saimaa Summitin henki oli hieman haikea tässä tilanteessa, jossa sekä Venäjän yleinen talouskehitys että EU:n meille määräämät pakotteet lupaavat yhä enemmän päänsärkyä sekä meille että Venäjälle. Venäläisen sananparren mukaan tervettä päätä ei kannata lyödä kipeällä, siitä seuraa enemmän pakotusta jälkimmäiselle osapuolelle. Больной головой на здоровую. Nyt kyseessä on kaksi kipeää päätä ja pakotteet sopivat molemmille huonosti. Venäjä ne tietenkin on ansainnut omilla toimillaan, mutta Suomi ei. Sen ainoa synti tässä on, että se on sitoutunut EU:hun ja toimii sen ulkovarustuksena.
Tulee mieleen, että on luojan lykky, ettemme sentään ole NATO:n jäsen, jolloin saisimme automaattisesti vielä sotilaallisen uhankin niskaamme ja taaskin aivan ilman omaa syytämme.
Mutta tämä on laaja kysymys, joka kannattaa käsitellä erikseen. NATO ei ole sama kuin Eurooppa tai edes Länsi-Eurooppa. Kaikkein vähiten se on samaa kuin se Pohjois-Eurooppa, johon me kuulumme. Maantieteellisesti Norja ja Tanska ovat selvästi atlanttista Eurooppaa, vaikka ovatkin kulttuurisesti meille läheisiä. Meidän perintömme liittyy ennen muuta Ruotsiin, jonka kanssa Tanska-Norja on ollut vihoissa vuosisadat. Kalmarin unioni ja Ruotsin-Norjan unioni eivät lainkaan muuta tätä perusasetelmaa. Ne olivat onnettomia pakkoavioliittoja ilman tasa-arvoa ja yhteisiä intressejä.
No, näistä voidaan kiistellä, mutta hätkähdyttävää on, miten jotkut nuorison edustajat ovat kirkkain silmin julistaneet koko kansalle tietävänsä, missä on meidän paikkamme tässä maailmassa. Meidän paikkamme on, sanotaan, lännen syvässä ytimessä, meidän on jaettava eurooppalaiset arvot ja eurooppalainen historia. Olisi hirvittävä arvonalaennus ja nolaus, jos jäisimme jonkinlaiseen erikoisasemaan, ehkä peräti harmaalle vyöhykkeelle. Me siis olemme oikeasti samanlaisia kuin koko muukin oikea Eurooppa tai ainakin voisimme tulla sellaisiksi, jos ottaisimme viimeinkin tuon puuttuvan askeleen ja liittyisimme NATO:on, joka on demokraattisten maiden yhteinen puolustusorganisaatio, joka ei uhkaa ketään.
Kyseessä ei ole vain yhden tai kahden puolikypsän politikoivan tutkijanplantun viisauden kiteytys. Näyttää siltä, että tällaiset lausunnot heijastavat yleisempääkin tilannetta, sitä että nuoremmassa sukupolvessa on menetetty kosketus suomalaiseen traditioon ja ymmärrys sen erityislaadusta ja jopa ainutlaatuisuudesta.
Historiantulkinnoissa saa yhä useammin kohdata vuodatuksia, joissa suurena ahaa-elämyksenä on, että me olemme eristäneet itsemme sieltä minne kuulumme, Euroopasta. Meillä on muka ollut erillissota, meidän historiaamme ei muka olekaan kuulunut holokaustia, meillä muka oli erityissuhde Neuvostoliittoon ja niin edelleen ja niin edelleen.
Henkisesti eurooppalaistunut nuoren polven tutkija nauraa pilkallisesti näille näkemyksille ja todistaa muutamalla rohkealla kynänvedolla, että asiat olivat aivan toisin. Me olimme kolonialisteja, kolonisoituja, holokaustin toteuttajia ja Neuvostoliiton vasalleja. Eipä paljon naurata tuollainen perintö.
Mikä pahinta, kaikki tuo osoittaa, ettemme kuulu Euroopan todelliseen ytimeen, toisin kuin eteläinen naapurimme, joka on siis meistä kovasti edellä yhteisellä kehitystiellämme, josta muuten olemmekin lipsumassa syrjään.
Joskus on oikein kysytty, millaisesta Euroopasta me haluamme olla osa, siitä Euroopastako, joka rakensi katedraalit, loi teollisen vallankumouksen ja tieteen läpimurrot vaiko siitä, joka loi orjuuden vapauden nimikkeellä ja militarisoi arkipäivän rauhan nimissä. Onko meidän Eurooppamme suvaitsevaisuuden ja humanismin Eurooppa vai pakkovallan ja valheen Eurooppa?
Varmuuden vuoksi täytyy kertoa, että edellinen Eurooppa on mantereen länsiosassa ja jälkimmäinen sen itäosassa. Me taas olemme sen pohjoisosassa, joten tilanteemme on epäselvä ja velvollisuutemme asemoitumiseen itä-länsi akselilla korostuu, ainakin niiden mielestä, jotka ymmärtävät asioita vain pintapuolisesti.
Tämä kysymys on tietenkin keinotekoinen, väärä ja jopa typerä. Me tuskin haluamme kuulua siihen Eurooppaan, joka järjesti noitavainot ja inkvisition, joka tapatti kymmeniä miljoonia nuoria miehiä ja jonkin verran naisiakin täysin älyttömistä syistä ja joka rikastui orjakaupalla ja murhaamalla miljoonittain intiaaneja saadakseen jalometalleja rosvomaisiin sotiinsa.
Onneksemme meidän ei tarvitsekaan ottaa noita syntejä itsellemme, sillä meitä ne koskettavat vain marginaalisesti, jos lainkaan. Tuskin me myöskään haluamme olla Belgia, jossa kieliryhmät eivät millään pysty saamaan aikaan normaalia sopuisaa kanssakäymistä tai Ranska, jossa poliisit ja palomiehet eivät uskalla mennä tietyille alueille hoitamaan virkatehtäviään. Ehkä emme myöskään halua olla Ruotsi, mutta tämä on jo toinen keskustelu, tosin tärkeä.
Luulen, että meidän kannattaa pyrkiä olemaan ennen muuta se Suomi, joka yhä uudelleen on valittu maailman parhaaksi maaksi milloin missäkin asiassa. Verrattuna Länsi-Eurooppaan tai Amerikkaan olemme silloin hyvässä seurassa. Erottautuminen idästä siinä mielessä, että me jaamme länsimaiset arvot, on aivan paikallaan. Oikeusvaltio, hyvä hallinto ja toimiva demokratia toteutuvat meillä vajavaisesti, mutta yleisesti ottaen paremmin kuin missään muualla. Tasa-arvo ja suvaitsevaisuus ovat nykyään yhä enemmän muuttuneet iskusanoiksi, joiden merkitystä on venytetty tarkoittamaan toinen toistaan vähäpätöisempiä ja kummallisempia asioita. Toki pärjäämme niissäkin.
Voimme kaikin mokomin myös oikein kilpailla siinä, miten suurella innolla kannatamme Conchita Wurstin roolihahmoa ja miten monet tädit vuosittain muuttavat itsensä sediksi ja päinvastoin. Tämä kaikki on kuitenkin täysin yhdentekevää suuren enemmistön arkipäivän kannalta. Das ist mir Wurst, sanoisi saksalainen.
Se kulttuuriperintö, joka löytyy pohjoisesta, on ehkä joiltakin osin vaatimattomampaa kuin Euroopan loisto parhaimmillaan. Toisaalta se on turvannut kansan suurelle enemmistölle paremman ja turvatumman elämän kuin mikään muu tietämäni. Venäjällä ei väsytä hehkuttamasta sitä, miten ortodoksinen kollektivismin ja yhteisvastuun henki edesauttaa huolehtimista lähimmäisestä ja miten paljon jalompaa venäläinen kulttuuri on suhteessa kalvinistiseen Eurooppaan ja sen luomaan porvarilliseen kulttuuriin.
Suotakoon se heille. Jokaisella kansakunnalla on oikeus olla ylpeä omasta perinnöstään ja velvollisuus kehittää sitä parhaalla mahdollisella tavalla kansalaistensa ja muunkin maailman hyödyksi. Irtautuminen omasta traditiosta ja typerä tuijottaminen muiden saavutuksiin ovat huono lähtökohta. Omaa historiaa enempää kuin maantieteellistä sijaintiakaan ei voi muuttaa. Viisaus ja valtiotaito ovat onnistuneen politiikan välttämättömiä työkaluja, eikä niitä voi korvata ostamalla valmiita ratkaisuja.
Kun olemme nyt sidottuja Euroopan vankkureihin, meillä on aivan erityinen syy muistaa omaa traditiotamme ja siihen liittyen sitä pääomaa, joka meillä on Venäjällä. Henkinen muuttuminen läntisen Euroopan kansalaiseksi olisi henkistä orjuutta ja typeryyttä. Saimaa Summitin henki kertoi, että vanha suomalainen traditio elää yhä. Oppikoon sen tuntemaan myös nouseva sukupolvi ja vaalikoon sitä.

12 kommenttia:

  1. Erinomainen kirjoitus.

    Eipä vain taida sitä ahkeralta twiittaamiseltaan ehtiä lukea ne, joille se olisi tarpeellisin.

    VastaaPoista
  2. Erinomainen kirjoitus ja hyvin perusteltu

    VastaaPoista
  3. "Suomen myönteinen Venäjä-pääoma"

    Suomen myönteinen Venäjä-pääoma on erinomainen historiallinen tosiasia. (Olihan joskus sanottu, että Neuvostoliitto oli ainut kommunistinen valtio, joka oli vihamielisten kommunististen maiden ympäröimä.) Suomen myönteinen Venäjä-pääoma ei katoa mihinkään niin kauan kuin on olemassa suomalaista teknologiaa ja tavaroita ym. myytäväksi.

    Jos Ryti ei olisi saanut vuonna 1944 Saksalta materiaalista apua, niin Ihantalan Ihme olisi ollut mahdoton ja myöhemmin Karjalais-Suomalaisen SNT:n pääkaupunkina olisi Petroskoi ja O.W. Kuusisen nimissä suomalaisia vietäisiin rakentamaan sosialismia Siperiaan. Silloin Aleksanteri II liberaalit reformit olisivat jääneet unohduksiin täysin.

    Mitä nykypäivän venäläiset ajattelevat Venäjästä? Venäläinen doktriini on oiva lähde:

    Почему мы пишем национальную доктрину?..

    В сегодняшнем мире страна под названием “Российская Федерация” обречена... В мировом разделении труда ей отведена самая позорная роль – поставщика сырья для развитых стран Запада, для Китая, Индии и стран Азиатско-Тихоокеанского региона. Все остальные ниши заняты, будь то высокие технологии или массовое производство потребительских товаров...

    Tässäkin venäläiset valehtelevat, sillä aseiden vienti on öljyn ja kaasun jälkeen tärkein tulonlähde. VPK eli vojenno-promyshlennyi kompleks oli prioriteettialoja jo lähes sadan vuoden ajan.

    Samassa doktriinissa luvataan: Цивилизация, которая сумеет сконцентрировать такой человеческий капитал, сможет все: создать саморазвивающуюся инновационную экономику, организовать сложнейшие корпорации и кооперационные схемы производства, заработать значительные средства и одержать неслыханные военные победы. Mainittua ennenkuulumatonta sotilaallista voittoa ollaan tavoittelemassa Ukrainassa.

    Kysymys NATO:sta ei ole kysymys huomisesta vaan ylihuomisesta. Suomettumisen kaudelta peräisin olevat YYA-professorit ovat poliittisesti paljon vaarallisempia kuin puolikypsät tutkijanplantut, sillä mainituilla professoreilla on bolshevistinen aivovaurio. Ryssä rakastaa vain niitä, jotka ovat rähmällään ja niitä, jotka eivät pysty nousemaan vaan ovat koko ajan kyykyssä.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryssä rakastaa, avainsana on "rakastaa". Suomessa kirkon alasajon myötä rakkaus on korvattu "parempivointi"-sanalla.
      Se myrkyttää sielun ka kuivattaa aivot.
      Paljon vaaralisempaa on kuolla oligarhien rahojen takia

      Poista
  4. Näin on. Kyykistely on vain osoitus alemmuuskompleksista, sellaiseen ei historiamme eikä nykyhetkemme anna mitään aihetta.
    Suomesta, päin vastoin kuin Virosta ei koskaan tullut neuvostotasavaltaa eikä tätä saatu aikaan pakoon juoksemisella, mielistelyllä eikä tyhmyydellä.
    Miten se tapahtui, on tässä kerrottavbaksi mliian pitkä juttu. Kannattaa perehtyä.
    Suomi ei myöskään ole Ukraina, eikä aio sellaiseksi tulla, Se ei myöskään ole Viro, mistä suomalaisen on syytä joka päivä luojaansa kiittää, kuten Viron historiaa tuntevat ymmärtänevät.

    VastaaPoista
  5. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kunnossapito on erityisen tärkeää myös maanpuolustuksen kannalta. "El pueblo unido jamás será vencido", vai miten sitä takavuosina sanottiin. Ja tämä ei tarkoita tyhjää höttöpuhetta "paremminvointiyhteiskunnasta".

    Hyviä suhteita pitää tietysti vaalia, mutta varovainen täytyy olla, ettei homma mene vallan väyrystelyksi. Merkkejä on tästä jo ikävä kyllä nähtävissä. Hattua nostan tämänhetkiselle ulkoministerillemme, joka totesi yks' kantaan, ettei ministeriö tule toimittamaan selvitystä ns. Azovin pataljoonassa mahdollisesti toimivista suomalaisista. Turhaan ei kannata ärsyttää, mutta mielistelläkään ei tarvitse.

    Vaan enpä tiedä tuosta NATO:on kuulumisesta tai kuulumattomuudesta... saattaahan se Venäjä joka tapauksessa varmistaa (tavalla tai toisella), ettei Suomi vaan liity mihinkään puolustusliittoihin missään oloissa, vaikka kuinka omaa neutraliteettiamme korostaisimme.

    Mukavaa, jos Venäjällä aidosti pidetään Suomesta ja suomalaisista. Toisaalta olivathan ukrainalaisetkin peräti veljeskansaa, ennenkuin hairahtuivat homo-Euroopan lirkutteluihin, hurahtivat fasismiin ja alkoivat ristiinnaulita pikkulapsia toreilla. Noin niinkuin virallisen kannan mukaan.

    VastaaPoista
  6. Juu, Tuomiojan ele oli yllättävän tyylikäs. Ei asioita mielistelemällä hoideta ja kuten on nähty, sieltä voidaan aiva tarvittaessa kehitellä mitä hurjinta potaskaa naapurin tuhrimiseksi.
    NATO-juttu on ilmeisesti myös vähemmän ratkaiseva kuin annetaan ymmärtää. Ei se nyt sellainen paskahousuliitto ole, ettei sieltä Suomelle tukea löytyisi ilman liittosopimustakin, mutta toisaalta ilman liittoa pidetään tilaa valtiotaidolle, jännitystä vähennetään tällä kulmalla. Mikäli Suomen poliitikot eivät ymmärrä mahdollisuuksiaan, ei liittoutumattomjuudesta tietysti ole paljon hyötyä ja saattaa olla vahinkoakin. Sitten kun NATO ja Venäjä tekevät liiton Pohjois-Euroopan jakamiseksi, voimme huolestua. Mielestäni ei ole ainakaan näköpiirissä, vaikka ylihuominsesta emme tiedäkään.

    VastaaPoista
  7. Siihen että Venäjä tai venäläiset rakastavat Suomea sisältyyy suuri petos. Venäläisen käistyksen mukaan se tarkoittaa sitä että maa on osa Venäjää. Vastaava ongelma on myös Urraina. Kun juomme joskus maljoja niin venäläiset nostavat niitä Ukrainalle. Tämä tarkoittaa venäläisessä ajattelussa sitä että Ukraina on osa Venäjää, eikä voi vapaasti irtautua siitä. Ristiriidat näissä asioissa ovat melkoisen syvällisiä ja venäläistä ajattelumallia ei voi missään muotoa hyväksyä.

    VastaaPoista
  8. Sanoisin, että Tuomioja on toiminut sangen tyylikkäästi koko kriisin ajan. Joku vähäisempi valtiomies olisi jo saattanut sortua noihin selvitysvaatimuksiin.

    Eihän se liittoutuminen tai liittoutumattomuus sinänsä autuaaksi tee. Mutta - Max Jakobsonia lainatakseni - myös "niin sanotut transatlanttiset suhteet kannattaa pitää hyvässä kunnossa".

    Loppukaneettina piti toteamani, että toivottavasti venäläiset eivät pidä Suomesta niin paljoa, että haluaisivat lliittää meidät Venäjän yhteyteen. Mutta tuossa ylempänä Tapio jo toikin ajatuksen esiin.

    VastaaPoista
  9. Hei, professori Vihavainen,

    Mielestäni kirjoitat järeästi asiaa ja näkemyksiä, joita perustelet ja taustoitat faktalla. Harmillista tässä on se, että olet melko yksin. :( Se ei tarkoita sitä, että olisit väärässä. Itse asiassa tilanne saattaa olla todiste oikeassaolemisestasi.

    Kaiken kaikkiaan haluan kiittää sinua näistä blogikirjoituksistasi ja kirjastasi "Länsimaiden tuho". Toivon, että jatkat kirjoittelua blogiisi. Olen omalta osaltani lukenut todella kiinnostuneena blogiasi ja nautin siitä todella paljon. Harvoin näkee yhtä älykästä ja itsenäistä pohdintaa yhtään mistään ajankohtaisesta aiheesta.

    Parhain terveisin,
    FT, Markus Mertaniemi

    VastaaPoista
  10. Mistä löytyy se kattava ja uskottava tutkimus joka selittää Euroopan itäisen ja läntisen osan taloudellisen ja sosiaalisen kuilun repeämisen syyt 1400-luvulta lähtien. Nimittäin ellen nyt aivan väärin muista oli aina tuohon vuosisataan asti Eurooppa taloudellisesti ja sosiaalisesti huomattavan "tasa-arvoinen" (=yhtä köyhä). Sen jälkeen maanosan eri puoliskot aloittivat tietyn erkaantumisen.

    Ensimmäisenä tulisi tuollainen rento arvio syistä: löytöretket ja taloudellisen ekspansion alkaminen Atlannin valtameren suunnalta ja itäisen väylän merkityksen suhteellisen heikkenemisen. Tuo ei kyllä saata olla ainoa eikä edes tärkein syy. Joka tapauksessa mitään todella yhtenäistä Eurooppaa ei ole muuta kuin poliitikkojen fantasioissa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.