keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Pannaan pakotteita



Pannaanpa pakotteita!

Kesällä 2014 pantiin eräät venäläiset oligarkit matkustusboikottiin lännen taholta ja jäädytettiin heidän tilinsä läntisissä pankeissa. Kyse oli EU:n ja Yhdysvaltojen Venäjä- pakotteista, ja tarkoituksena oli lopettaa Venäjän tuki Itä-Ukrainan kapinallisille. Muutakin oli hampaankolossa Venäjää vastaan, Krimin laittoman liittämisen ohella oli epäilyksiä, joskin todistamattomia, siitä, että kapinallisille oli luovutettu ohjuksia, joilla nämä olivat pudottaneet matkustajakoneen. Mutta todistamattomat epäilykset eivät sellaisenaan voi olla peruste minkäänlaisiin kansainvälisen tason sanktioihin, ainakaan sivistysvaltioissa.
Pian pakotteiden jälkeen alkoivat Venäjän ”vastapakotteet” ja käytännössä ilman varoitusta katosivat suomalaiset meijerituotteet kuin taikaiskusta venäläisten kauppojen hyllyiltä.
Nämä pakotteet eivät ole yhdessäkään tilannetta muuksi muuttaneet ja itse asiassa näyttää siltä, että Putinin suosio on niiden ansiosta vain yhäkin vankistunut. Suuri enemmistö venäläisistä katsoo presidentin ajavan ulkopolitiikassa ”oikeaa linjaa” ja VTsIOM-tutkimuslaitoksen mukaan peräti 92 prosenttia venäläisistä ilmoittaa, ettei pelkää pakotteita.
Samaisen vuoden syksyllä EU päätti pakotteiden lisäämisestä huolimatta siitä, että Ukrainassa oli juuri saatu aikaan tulitauko, joka näytti jopa kohtuullisesti pitävän.
On todettava, että tällainen pakotepolitiikka on historiassa hyvin harvinaista ainakin eurooppalaisten valtioiden kohdalla. 1930-luvulla sitä sovellettiin Kansainliiton päätöksellä Italiaan, joka oli hyökännyt Abessiniaan. Silloin se ei toiminut. Jonkinasteisia pakotteita on toki sovellettu sen jälkeenkin, niistä esimerkkinä voidaan mainita COCOM-järjestö, jonka tehtävänä oli estää huipputeknologian vienti itäblokin maihin. Epäilemättä se oli viimemainittujen kannalta melkoinen kiusa, mutta tuskin katastrofi.
Taloudelliset ja byrokraattiset pakotteet ovat tietenkin ”pehmeä” vaihtoehto kovemmille eli sotilaallisille keinoille ja siinä mielessä niitä voi pitää tervetulleena vaihtoehtona. Vastaavanlainen moraalinen sanktio oli aikoinaan Neuvostoliiton erottaminen Kansainliitosta sen hyökättyä Suomeen vuonna 1939. Silloin Saksan kanssa tosiasiallisesti liittoutunut Neuvostoliitto suhtautui asiaan ylimielisesti ja vähätellen. Toimenpiteen todellinen merkitys lieneekin jäänyt minimaaliseksi. Samaa lienee sanottava siitä, etteivät Stalinia 60-vuotispäivän johdosta joulukuussa 1939 tervehtineet muut valtionpäämiehet kuin Otto Ville Kuusinen ja Hitler.
Nykyinen tilanne on kiinnostava sikäli, että siinä osapuolet nokittelevat kuin korttipelissä ja syventävät näin lännen ja Venäjän välistä kuilua puolin ja toisin. Venäjä on uhmakkaasti julistanut korvaavansa länsisuhteet itäisillä ja lisäämällä omaa tuotantoaan. Mielipidemittausten mukaan kansa on asialle myötämielistä ja jopa Kiina, jota aiemmin on kammottu, on nyt saanut venäläisten mielikuvissa yhä ystävällisemmän hahmon.
On mahdollista, että pakotteet jäävät lyhytaikaiseksi välisoitoksi Venäjän ja Euroopan uuden lähenemisen historiassa, mutta ne voivat myös merkitä uuden ja pysyvän vastakkainasettelun alkamista. Viimeksi sellainen kesti kymmeniä vuosia.
Tunnettu filosofi ja kommunismin analyytikko Aleksandr Zinovjev sanoi aikoinaan, että neuvostososialismi viihtyy aineellisen puutteen oloissa ja jopa aina luo tämän tarvitsemansa ympäristön itselleen. Sota oli Neuvostoliiton suurta aikaa, ja sen herooisia päivä muistellaan yhä tietyllä nostalgialla huolimatta siitä, että se oli myös ainutlaatuisen tuhoisa.
Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, mikä lännen politiikassa näyttää yhä useammin unohtuvan. EU:n piirissä politiikkaa on tehty pankkien ja talouskasvun ehdoilla alistaen niille ne monimiljoonaiset joukot, joiden elämästä on hävinnyt mielekkyys. Parrakkaiden naisten suvaitseminen ei välttämättä riitä asialle henkiseksi korvikkeeksi.
Ongelma on sama kuin 1930-luvun alun Saksassa, jossa se, joka halusi työskennellä, ei voinut löytää työtä. Aineellisen tyydytyksen sijasta voitiin ainakin paeta äärimmäisyysliikkeisiin, jotka tarjosivat henkistä tyydytystä. Kuten voin tuotantoa on mahdollista muuntaa tykkien tuotannoksi, on leipää mahdollista korvata sirkushuveilla ja isänmaallisella hurmoksella. On aivan ilmeistä, että tämä yhtälö toimii myös nykypäivän Venäjällä.
Putinille henkilökohtaisesti eskaloituva pakotepolitiikka on lahja. Vielä viime presidentinvaalien jälkeen esiintyi runsaasti merkkejä siitä, että Putinin suhtauduttiin jo laajoissa piireissä ironisesti. Hänelle jopa vihellettiin julkisesti.  Bolotnaja-aukion mielenosoitukset näyttivät Kremlistä katsoen suorastaan vaarallisilta, minkä voi päätellä niiden saamasta huomiosta. Nyt, kun Venäjän talous näyttää olevan ajautumassa taantumaan, on vihamielinen länsi parasta mitä hallitus voi kansalleen tarjota, kun se kaipaa selityksiä elintason alenemiselle.
Sodan ja intervention uhka olivat niitä välineitä, joilla 1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa motivoitiin niitä kieltäymyksiä, jotka pakkokollektivisointi ja teollistaminen kansalle aiheuttivat. Kun yksityiskaupat ”riistäjäluokkien likvidoinnin” yhteydessä likvidoitiin ja jakelu halvaantui, syntyi valtavia jonoja ja ihmiset alkoivat kuolla nälkään, kuten neuvostovallan aikana ennenkin oli tapahtunut. Salaisen poliisin raportit, jotka on julkaistu kymmenosaisessa dokumenttikokoelmassa ”Erittäin salainen”. Lubjanka Stalinille maan tilasta, kertovat tästä karua kieltään.
Tyytymättömyys Venäjän ja koko Neuvostoliiton työtätekevien piirissä oli tuolloin vakavaa laatua eikä mikään hallitus pysty pitkään istumaan pistimillä. Niinpä turvauduttiin kaksinaiseen strategiaan. Toisaalta väitettiin, että kapitalistinen maailma Ranskan johdolla oli valmistautumassa interventiosotaan estääkseen kollektivisoinnin ja viisivuotissuunnitelman toteuttamisen. Toisaalta väitettiin, että kulakit ja ”kulakkien häntyrit”, eli ne, jotka vastustivat kollektivisointia, olivat vihollisen suoranaisia agentteja. Paljastettiin jopa useita salaliittoja, joiden takana olivat ulkomaalaiset, mukaan lukien Ranskan pääministeri Aristide Briand sekä sosialidemokraattinen Toinen internationaali.
Kollektivisointi ja viisivuotissuunnitelma muuttuivat näin isänmaallisiksi tehtäviksi. Enemmänkin, niistä tuli kotirintaman taistelua, johon osallistuminen oli asevelvollisuutta, sen huonosti täyttäminen taas oli rintamakarkuruutta tai jopa maanpetosta ja valtiopetosta. Lehdistö hehkutti tätä tulkintaa vaatien kuolemantuomiota niille muka löydetyille tuholaisten ja salaliittolaisten klikeille, jotka olivat järjestäneet sabotaasia, muun muassa kaivosräjähdyksiä, auttaakseen vihollisen asiaa. Kulakkien kerrottiin tartuttaneen hevosiin räkätautia ja syyhyä tuhotakseen viljantuotannon ja järjestääkseen maassa nälänhädän.
Vihollisen voimat käsittivät Ranskan ohella sen lähempänä sijaitsevat kätyrit, kuten Puolan, jonka jokainen ymmärsi periviholliseksi ja joka oli viimeksi, Ranskan tukemana, hyökännyt neuvostojen maahan vuonna 1920 ja muun muassa valloittanut Kiovan. Suomikin mainittiin mukana hyökkääjien rintamassa ja ns. Teollisuuspuolueen oikeusjutussa väitettiin, että Ståhlbergin kyydityksen vuonna 1930 tuli toimia lähtömerkkinä interventiolle. Toteutuksessa kuitenkin tyrittiin. Entinen presidentti oli ollut tarkoitus tappaa, heittää ruumis Neuvostoliiton puolelle ja syyttää siitä naapuria, mistä olisi saatu sodan syy.
Neuvostoliitto selvisi kuin selvisikin kollektivisoinnista ja viisivuotissuunnitelmista, tosin miljoonien kuolonuhrien hinnalla. Sekasorto ja tuho oli kyllä niin suurta, että Kremlissä oli syytä pelätä pahinta. Suotta ei Stalin sanonut sodan aikana Churchillille, että kollektivisointi oli pelottanut häntä enemmän kuin Saksan hyökkäys.  Mikä merkittävintä, suuren johtajan, Stalinin kultti paisui ennennäkemättömällä tavalla juuri silloin, kun tilanne massa oli tavallisen kansan kannalta kaikkein kauhein.
Varsinainen lähtölaukaus Stalinin henkilökultille oli vuosi 1929, jolloin johtaja täytti 50 vuotta. Kyseessä oli kuuluisa ”suuren murroksen vuosi”, jolloin talonpoikaiston selkäranka murrettiin. Seuraava suuri merkkipäivä oli pian talvisodan sytyttyä vuonna 1939. Juhlakalun kunniaksi oli tuolloin julkaistu hänen itsensä tarkastama ja kohdettaan ylistävä ”Lyhyt elämäkerta”. Vasta edellisenä vuonna oli satojatuhansia hänen vanhoja ystäviään ja muita uskollisia puolueen jäseniä teloitettu niskalaukauksella. Nyt, syksyllä, oli yhteistyössä Saksan kanssa pyyhkäisty maan pinnalta Puolan valtio ja ajettu kymmeniätuhansia karkotukseen ja vankileireille. Heidän kohtalonsa on synkkä luku Puolan ja Ukrainan historiassa.
Mutta isänmaan puolustaminen länttä vastaan on aina mennyt hyvin kaupaksi Venäjällä. Vaikka Neuvostoliitto vannoikin internationalismin nimiin, ei edes kansalaissodan vuosina kaihdettu julistamasta, että ”sosialistinen isänmaa on vaarassa”. Tässä ilmeisesti vaikutti Ranskan vallankumouksen esimerkki: aate aatteena, mutta isänmaa, joka toteuttaa tuota aatetta on paljon parempi samastumiskohde ja kelvollinen motiivi uhrautumiselle.
Izborskin klubi näyttää nyt odottavan kärsimättömästi Venäjän ja lännen välien katkeamista. Silloin päästäisiin eroon globaalin talouden orjuudesta, aloitettaisiin taas teollistaminen ja maatalouden kunnostus, temppeleitä ja kasarmeja pystytettäisiin kaikkialle. Tähän oli pystytty ennenkin ja pystyttäisiin vastakin. Lännessä kuvitellaan, että elintason romahtaminen tekisi tällaisen politiikan mahdottomaksi. Venäjällä se on romahtanut monet kerrat ja usein hyvin perusteellisesti. Kuten puute ja kurjuus eivät ole riittävä syy vallankumoukselle, ei elintason romahtaminen ole sitä edes valtiojohdon kannatuksen menettämiselle. Päinvastoin, sehän saattaa niistä jopa lisääntyä.
Vallan vaihto ja määrätietoinen pyrkimys siihen, on mahdollista silloin, kun tarjolla on selkeä vaihtoehto. Vaihtoehdon pitäisi jopa olla niin uskottava, että kansalaisten lojaalisuus voisi kohdistus siihen samalla kun istuvan hallituksen nauttima legitimiteetti häviäisi. Venäjällä tällaisen vaihtoehdon pitäisi mitä todennäköisimmin olla isänmaallinen ja tarjota myös puolestaan kohde uhrautuvalle taistelulle. Putin näyttää kelpaavan tuollaiseksi hahmoksi, mutta mikäli hän nöyrtyy lännen edessä, voi tilanne muuttua ja silloin ehkä kaivataan vaihtoehtoa, joka ei välttämättä ole länsimielinen markkinatalouden apostoli.

28 kommenttia:

  1. "Pannaanpa pakotteita!"

    Pannaanpa pakkopaita.Kuka sen tekee?

    Venäjä on aina mainostanut itseään tuhatvuotisena valtakuntana, 1000-летняя империя. Niin surullista kuin se onkin, mutta vasta sata vuotta sitten Venäjä asetti Leninin sanoin tehtäväkseen "Догнать и обогнать Запад" (Saavuttaa ja ohitaa) Lännen taloudellisen kehityksen tason. Maailman sivilisaation huippusaavutus, "Впереди планеты всей!" Stalinin suunnitelmien mukaan Leninin haave piti toteuttaa kymmenessä vuodessa ja hinnalla millä hyvänsä: "Мы за ценой не постоим!"

    Leninin ja Stalinin mukaan taloudellinen kehitys oli vain teollistamista pakkokollektivisoimisen kustannuksella. Toivottavasti nykypäivä on opettanut Venäjälle, että taloudellinen kehitys on paljon muuta, kuin se, mitä Lenin ja Stalin opettivat.

    Nyt Venäjä on uuden tehtävän edessä: "Догнать и обогнать Запад и Восток!" (Saavuttaa ja ohitaa USA ja Kiina).

    Tämä jos mikä panee Izborskin klubin jäsenten sappi kiehumaan. Izborskin klubin jäsenet uskovat varmaankin vilpittömästi siihen, että Lännen on tuotava, että Länsi on velvollinen tuomaan Punaisen torin Leninin mausoleumin eteen 300 KAMAZ:llista dollareita, euroja ja kultaharkkoja.

    VastaaPoista
  2. Eräs venäläinen intelligentsian jäsen twiittasi parisen päivää sitten jotakuinkin näin: "jos asuisit Venäjällä ja puhelimesi soi. Sinua kysytään nimeltä ja sen jälkeen tiedustellaan ""tilastollista tutkimusta varten"" kuka on mielestäsi sopiva ihminen johtamaan Venäjää. Mitä itse vastaisit?" Hyvä kysymys. Mitä itse vastaisit jos juuri nyt asuisit Venäjällä?

    Mitä tulee taloudellisiin pakotteisiin on heti sanottava, että historiallisessa katsannossa taloudelliset pakotteet ovat pääsääntöisesti epäonnistuneet. Esimerkkien lista on loputon eikä sitä ole tässä syytä alkaa perkaamaan. Historiallinen analyysi ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että samat lainalaisuudet pätevät ikuisesti. Näin ei ole. Iran oli pakotteiden osalta käännekohta. USA teki Iranin osalta ehkä ensimmäistä kertaa kattavan taloudellisen arvion siitä, mitkä ovat Iranin talouden heikot kohdat ja millä tavalla USA voi niihin vaikuttaa. Pakotteet kohdistettiin juuri oikealla tavalla oikeisiin kohtiin ja Iran taipui pakotteisiin. On myös huomattava, että Iran on taloudellisesti monta kertaluokkaa autarktisempi kuin Venäjä, joka on nyt ja on aina ollut riippuvainen Euroopan ja USA:n yhteistyöstä. Ei ole ollenkaan sattuma, että Venäjään kohdistuvia taloudellisia pakotteita ovat suunnittelemassa samat tahot kuin ovat Iranin osalta. He tietävät mitä he tekevät.

    Avainasia Venäjän pakotteiden osalta ei ole pakotelistalla olevien oligarkkien nimet. Nämä on tarkoitettu pääsääntöisesti lehdistön ruodittavaksi eikä näiltä pakotteilta edes odoteta mitään tuloksia. Se, mikä on kaikkein tärkeintä on piilotettu Timchenkojen ja Rotenbergien nimien taakse. Ne ovat venäläiset pankit ja rahoituslaitokset, joilta on nyt kokonaan evätty pääsy läntisten pääomien lähteille. Tämä on se iso juttu joka kiristää ja kuristaa jo tänään ja huomenna yhä enemmän. Venäjä on sotilaallisesti vahva mutta taloudellisesti se seisoo horjuvilla savijaloilla.

    Haloo Ivan Ivanovitsh! Soitamme teille tilastollista tutkimusta varten. Jos nyt kävisit sotaa Venäjää vastaan niin pyrkisitkö kaatamaan sen sotilaallisesti vaiko taloudellisesti?

    VastaaPoista
  3. On ilman muuta ilahduttaavaa, mikäli pakotteet on suunniteltu rationaalisestija kokemuksen perusteella eikä päätetty huutoäänestyksellä jossakin edustajakokouksessa. Ongelmana tietenkin on, ettei edes menneisyyden tunteminen tee tulevaisuutta tunnetuksi. Tässä ei varmaan vielä tarvitse uskoa izborskilaiseen irtiottoon eli historialliseen bifurkaatioon, joka ittottaisi Venäjän globaalitaloudesta, mutta eihän sellaisen yrittäminen mahdotonta ole. Yritettiinhän sitä kommunismiakin.
    Ei Venäjä sotilaallisestikaan mikään jättiläinen ole, mutta sen kaataminen tavalla tai toisella on kovin riskaabeli tehtävä eikä välttämättä vaivan väärtti. Putinin kanssa olisi ehkä kannattanut yrittää vain elellä, olihan hän, kuten sanotaan, nätti porsas -хороший поросенок. Sellaisista yleensä tulee isona sikoja, mutta niin voi tulla seuraajastakin, jos hän vallan vertikaalia tarpeeksi kauan johtaa.

    VastaaPoista
  4. Off-topic; Ruotsin kuumenevat vaalinalustunnelmat alkavat näkyä jo Poukaman tälläkin rannalla. Liki kaikki mahdolliset kliseet on tuohonkin juttuun saatu puristettua, joten ainakaan oikeaoppisuudesta ei näemmä ole puutetta. Hyi hävetkää vaskistit!

    http://yle.fi/uutiset/taideyliopiston_rehtori_kysyy_kuka_saa_olla_suomalainen/7464317

    VastaaPoista
  5. Nykyäänhän on näitä ytimekkäitä lyhenteitä: VMP. Jos joku haluaa erottautua normaalista älyllisestä toiminnasta, niin se on oma valinta.

    VastaaPoista
  6. Jospa tässä Ukrainan tilanteessa onkin kyse USA:n pyrkimyksestä jakaa Eurooppa ja estää Saksan ja Venäjän taloudellinen integraatio? Kenenkään päähän ei ole nimittäin kaiken Snowdenin paljastaman tiedon jälkeen noussut ajatus että jospa Saksa onkin USA:lle uhka.

    Niinpä taas palaamme aikaan jolloin Britannian Imperiumille Bismarkin Saksan nousu ja sen hamuama taloudellinen idän integraatio (Turkki ja Venäjä) oli lähes ohittamaton provokaatio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä havainto kaima.

      Kirjassaan The Next 100 Years amerikkalainen George Friedman arvioi, että yksi suurimpia uhkia USA:n ehdottomalle ylivallalle maailmassa on se, että Saksa (= EU) ja Venäjä löytävät toisensa. Saksalainen pääoma ja organisointikyky ja Venäjän resurssit, sitä voisi syntyä yhtä sun toista.

      Edelleen Friedman sanoo, että USA:n politiikkana jatkossa on sytytellä pikku tulipaloja sinne sun tänne, mutta ei niinkään sammutella niitä. Näillä tulipaloilla estetään se, että USA:n ehdotonta valta-asemaa haastavia koalitioita pääsisi syntymään.

      Mielenkiintoinen ja oikeastaan hyvin looginen teoria, jota käytäntökin jo hieman tukee?

      Saksa on nyt saatu jo aika hyvin irti Venäjä-integraatiosta, joka oli jo hieman vauhdissakin. Natoa Sevastopoliin, siinä se oli tarvittava kapula rattaisiin - kapula, johon Venäjän oli pakko reagoida.

      Poista
  7. Pakotteita pantiin taas lisää tänään EU:n osalta (12.9.-14). USA:n lisäpakotteet lienevät vielä tulossa mutta luultavasti myötäilevät EU:n pakotteiden linjaa. Pakotteilla isketään nyt lujasti Venäjän kahteen pehmeään kohtaan: 1) rahoituksen saatavuuteen, ja 2) öljyntuotantoon. Rahoituksen saatavuus on nopeavaikutteinen pakote ja öljyntuotantoteknologian vientikielto Venäjälle on pitkävaikutteinen pakote. Venäjän liittovaltion verotuloista puolet syntyy öljykaupan ansiosta. Näinollen sekä öljyn markkinahinta että sen tuotantomäärät ovat Venäjän taloudelle äärimmäisen tärkeitä. Asioita tarkkailevat ovat panneet merkille, että Venäjän öljyntuotanto on hiljalleen laskenut jo puolisentoista vuotta. Tämä kielii siitä, että vanhojen öljykenttien taloudellinen käyttöaika alkaa loppua. Uusia öljykenttiä ollaan toki avaamassa mutta optimistisimmatkin arviot kertovat, että siihen menee vielä vuosia (ilman pakotteiden vaikutuksia!). Samaan aikaan öljyn markkinahinta on laskenut Venäjän kannalta jo hälyttävälle tasolle. Jos öljyn hinta kääntyy takaisin ylös tilanne paranee. Jos hinta jatkaa laskuaan ja pysyy alhaalla esimerkiksi vuoden tai kaksi ollaan jo taloudellisen katastrofin porteilla. Venäjän valtio on yhä velaton ja sillä on jonkin verran vararahastoja (joita nyt kulutetaan kovaa vauhtia). Velattomuus ei kuitenkaan auta jos mistään ei saa uutta velkaa silloin kun sitä tarvitsisi. Normaalitilanteessa Venäjän valtionpankki myy ruplamääräisiä velkakirjoja markkinoille joka toinen viikko. Nyt se ei ole kyennyt myymään mitään viimeiseen puoleen vuoteen. Maailmalta ei siis löydy yhtäkään sijoittajaa, joka haluaisi ostaa Venäjän liikkeellelaskemia velkakirjoja. Samaan aikaan venäläispankit on pakotteiden ansiosta käytännössä suljettu pois kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta mikä tarkoittaa sitä, että myöskään dollarimääräisiä lainoja ei ole saatavissa. Toivottavasti joku Venäjällä herää ennenkuin on liian myöhäistä.

    VastaaPoista
  8. Niin, kyllä ne rahastot viime lamahuipun aikanakin hupenivat aika lailla. Saas nähdä,kelpaako isänmaallisuus tavaran korvikkeeksi.

    VastaaPoista
  9. Olen jo muutamia vuosia sitten "ennustanut" että Kiina ja Venäjä tulevat löytämään toisensa uuden Ribbebtrop-sopimuksen hengessä. Nyt jo liikkuu. Mukaan nilkeiksi peesaamaan tätä epäpyhää liittoa menevät Iran, Kuuba, Kuuba, Syyria, ehkä jopa Pohjois-Korea ja pahnan pohjimmaisiksi äärivasemmistovetoiset Etelä-Amerikan maat.

    EU on tällä hetkellä käsittämättömän heikko taloudellisesti, sotilaallisesti ja varsinkin poliittiis-filosofisesti, hajoamistilassa, maahanmuuttovyöryn pirstaloima. Vaalikausi vaalikaudelta enemmän ja enemmän demokraattien käsiin putoava USA heikkenee koko samoin. Putin on itse asiassa kukko maailman tunkiolla tällä hetkellä. En tajua miksei se ota Itä-Ukrainaa reippaalla heilahduksella haltuun. Hyvä ettei ota, mutta kyllä Eurooppa on heikkona nyt.

    Jos tuo Kiina-Venäjä -akseli syntyy ei muulla maailmalla ole jakoa enää. Identiteetiltään sairaan heikko EU-alue on tyhjiö joka jollakin tavalla täyttyy. Luulen että se tulee täyttymään Kiina-Venäjän massiivisesta pääomavallasta. Tämä konflikti on käännekohta. Eurooppaan virtaavat miljoonat olisi pysäytettävä että Eurooppa voisi alkaa tervehtyä. Nyt meidän arvoagendallamme ei ole mitään katetta: uskonnoton pirstaloituva maaosa jonka ainoa arvo on Euroopan keskuspankin ohjauskorko. Venäjällä on sentään jokin idea itsestään, venäläisyys, se identiteetti, sen kukoistus. En pidä niiden ideasta, ideoista, mutta EU-mailla ei ole mitään, enää. Pelkkä raha, kulutus, suvaitseva suhtautuminen siihen että maanosamme valtaavat vieraat kulttuurit ja vieras uskonto. Vihavaisen kommentti siitä ettei ihminen elä pelkästä leivästä Venäjällä, oli todella syvä ja kirkas ajatus. Eurooppalainen ihminen on tänään kalpea väritön mato. Ryssillä (anteeksi) on intohimonsa omasta kansallisuudestaan. Ehkä meidänkään ei pitäisi sittenkään haudata kansallisuusajatusta ja perustella että on nähty mihin nationalismi johtaa. Ei-kansallisuusaatteemme EU on johtanut moraaliseen ja filosofiseen heikkouteen.

    t. jr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin se on. EU on yksi utopiakokeilu muiden joukossa. Ja useimpien utopiakokeilujen loppu on kai ollut melko surkea - lähinnä kaiken sen vastakohta, mitä on lähdetty hakemaan. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo on tuonut veriset vaatteet. Mihin johtaa EU suurena "rauhan projektina" ?

      Toki EU:n perusteissa on mukana myös ajatus maanosan taloudellisesta ja poliittisesta haltuunotosta keskitetysti. Kansallisvaltioiden murskaaminen jonkin epädemokraattisen ja itse itseään täydentävän keskusvallan luomiseksi.

      Saa nähdä, miten tämä linja menestyy. Sille katastrofit ovat tarpeellinen ja haluttukin käyttövoima: "integraatiota on tiivistettävä, kun kriisit ja kauhut käyvät päälle".

      Natokin sai taas uutta puhtia ja elämälleen tarkoitukseen, kun Maidanin hulinointi eskaloitui.

      Poista
    2. "Natokin sai taas uutta puhtia ja elämälleen tarkoitukseen, kun Maidanin hulinointi eskaloitui."

      Kun sanotaan NATO, niin piyää sanoa myöskin Venäjä eikä Maidan, sillä NATO oli perustettu vuonna 1947 nimenomaan Kremliä/Stalinia vastaan.

      Toisen maailman sodan aikana Neuvostoliitto taivutteli USA:ta tulemaan Euroopan rintamalle Saksaa vastaan. USA:n ehtona oli se, että Kreml hajoittaa Kominternin. Stalin teki sen vuonna 1943. Kuitenkin vuonna 1946 hajoitetun Kominternin organisaatiot saivat uuden nimen: Profintern, maanalainen myyräntyö maailman porvaristoa vastaan jatkui entistä tehokkaammin ja lopulta luotiin sosialistinen maailmanjärjestelmä. Neuvostoihmiset näkivät nälkää ja peruskurjuutta, mutta kommunismin agentit kylpivät rahassa ja samppanjassa.

      Brezhnevin oli pakko tehdä poikkeuksen periaatteisiin ja kaupunkilaiset saivat oikeuden käyttää pikkupalstaa kaupungin ulkopuolella ja kasvattaa siellä perunaa ym. purtavaa.

      Poista
  10. Olisi vain tajuttava lähteä pois EU-utopiasta ja sen poliittisista, kansallisista, taloudellisista ja moraalisista jättilaskuista ajoissa.

    Suomessa on vain yksi EU-kriittinen puolue, ja sekin on vain sitä lievästi. Jos laskee viime vaaleista oli EU-krittisyyden kannatus vain 14 prosenttia - jos ottaa mukaan nukkuvat, se oli alle 10 prosenttia!? Taitaa meidän kansa olla osansa valinnut.

    Mutta penään vielä. Putinin Venäjällä on idea olemassaolostaan ja sen tarkoituksesta, pyhä Venäjänmaa jne. Meidän mielestä se on idea väärä, mutta niillä on sentään se ideansa. Mikä on Suomen idea? No, ehkä lännetttyä lopullisesti ja peruuttamattomasti. Sopii minulle kyllä, mutta tämä lännettyminen ei ole sitä "länttä" mitä niin kauan odotimme. EU on outo ja kelmeä varjo siitä mitä länsimaat kerran olivat ja edustivat. No, parissakymmenessä vuodessa Välimeren eteläpuoliset kansat muodostavatkin Euroopan uuden ytimen (hah hah). Sillä on varmasti sitten idea....

    jr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin on vaikea löytää suurta tai edes siedettävää tulevaisuutta Suomelle osana EU-liittovaltiota. EU:n säännöt ja niiden rikkomien tehdään suurten Keski-Euroopan maiden päätöksin ja niiden edun mukaan. Ja samalla syntyy säännöstö, jolla meitä estetään käyttämästä omia vahvuuksiamme täysimääräisesti hyväksemme, koska "se ei olisi reilua muita kohtaan".

      Meidän äänivaltamme "yhteisissä pöydissä" on nolla (no, okei 1 - 2 %), joten sillä ei ole mitään merkitystä missään. Ketään ei kiinnosta, onko jossakin Itämeren takaisessa saaressa jotakin elämää vai ei. Tukia ja ystäviä on turha toivoa. Mutta nettomaksajan rooli sen kuin kehittyy: Viimeisten tietojen mukaan nettomaksuosuutemme nousee ensivuonna 600 miljoonasta yli miljardiin, jonnekin 1,1 - 1,2 miljardin hujakoille.Tuo vastaa 2 %-yksikköä ALV:ssa - nettomaksu siis.

      Suomen kohtalo integraatiossa on sama kuin jonkin on omillaan toimeentulevan pikkukunnan kohtalo kuntaliitoksessa persaukiseen kaupunkikeskukseen. Kauniainen Vantaaseen voi olla jo vähän liian ruusuinen vertaus, mutta siihen suuntaan. Jos voisimme pelata oman pelimme globaalissa taloudessa ja pitää omat rahamme, tämä voisi vielä jotenkin onnistua.

      Ei Suomen tulevaisuus ole kaiken tasaamisessa Italian ja Ranskan kanssa, kaiken keskittämisessä Saksaan, vaan se on siellä, missä maailman kasvukin on: idässä - lähempänä ja kauempana. Ja miksei myös kasvavissa BRICS-maissa muuallakin.

      Poista
    2. Enpä usko, että Suomella olisi paljoa sanavaltaa BRICS-maiden yhteisössä, varsinkaan jos joutuisimme olemaan osa R-kirjainta Itä-Karjalan ja Murkmanskin oblastina. Nyky-Venäjä ei ole sen enempää konservatiivien satumaa, kuin Neuvostoliitto oli työläisten paratiisi.

      Poista
    3. Sanoin epäselvästi. En tarkoittanut liittymistä mihinkään "yhteisöön", vaan juurikin tuon vastakohtaa: suvereenia Suomea, joka ymmärtää kokonsa (pienuutensa), on ketterä ja käyttää kaikki vahvuutensa sumeilematta hyväkseen.

      Eletään ja käydään kauppaa avoimessa maailmassa omilla ehdoilla niiden kanssa, joilla on siihen parhaat edellytykset. Tässä mielessä kiinnostavat kauppakumppanit ovat paljolti juuri BRICS-maita. Ei Italia, Espanja tai Ranska.

      Se, että siirrämme päätösvallan omista asioistamme Brysseliin (Berliiniin) tai Moskovaan, ei meitä auta, mutta saattaa kyllä aavistuksen verran haitata, koska silloin päätetään Brysselin (Berliinin) ja Moskovan edun mukaan.

      Poista
    4. Hyvä, tätä juuri tarkoitin, t hyv hölmö. Näkymä vain lienee pol mahdoton, kotimaisista syistä, joita ehkä voisi kuvata käsitteellä annamarisipiläsyndrooma :)

      Poista
  11. Onko ajatus itsenäisestä Suomesta sitten täysin absurdi, vähän kuin vaikka Sveitsi? Toki geopoliittinen asemamme on erilainen, meille hankalampi, mutta onkohan suurin este silti suomalaisten korvien välissä? Heikki itseluottamus, on pakko kuulua isompaan, ja olla mukana muka ytimessä, oli se ydin missä onkaan. Toinen tapa olisi todeta että ydin on tässä, "eu-kelpoisuuden' määrittelemme me. Tässä katsannossa tuomioja oli kunnioitettava, Hs :n sipilät ja muut sopulit säälittäviä t hyväntahtoinen hölmö

    VastaaPoista
  12. Pannaan pannaan pakoteita, Suomessa on ainaki oikeamielisiä ritareita kuten Jukka Aakula, joka käy ja vaatii saartosotaansa TB:n huoltoasemia vastaan, ja joka ei ole samaa mieltä on vastenmielinen Venäjämorsian :P

    VastaaPoista
  13. En usko, että EU:n pakotteiden tavoitteena on ollut vallanvaihdos Kremlissä, koska parempihan se tuttu piru on. Epäilisin tarkoituksena olleen lähettää viesti siitä, että Venäjän harjoittama aggressiivinen ja ekspansiivinen ulkopolitiikka vaarantaa sen ja EU:n pitkään rakentaman, mutta hauraan yhteistyön. Ehkä tämä toive oli naiivi.

    Pahoin pelkään, että vallassa pysyäkseen Putinin on emuloitava yhä enemmän kaikenkarvaisia strelkoveja. Juuri heidän kannattajakunnastaan saattaa nousta haastaja nykyhallinnolle. Pakoteita eli ei, olisi ehkä jo hyvä varautua post-putinilaiseen aikaan. Se saattaa tulla yllättäenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Pahoin pelkään, että vallassa pysyäkseen Putinin on emuloitava yhä enemmän kaikenkarvaisia strelkoveja."

      Olen samaa mieltä.

      Mutta asioita on katsottava ehkä myös lintuperspektiivistä eli nykykielellä sputnikperspektiivistä. ISIS käyttäytyy kuin Venäjä eli ahdistelee naapureita. Tuskinpa tässä on kysymys siitä, että Venäjä käyttäytyy kuin ISIS.

      Kysymys lienee pikemminkin siitä, että Putinin kalifaatti on jo pitkään suunnitellut ISIS:n kaltaista toimintaa eli ahdistella naapureita, ja kuinkas ollakaan sisällissodan runteleman Syyrian ISIS saikin jostain pääomaa ja aseita ekspansiolleen.

      Putinin kalifaatti ja ISIS ovat siis "близнецы-братья". Putinin kalifaatilla on suuret suunnitelmat: rakentaa Kiinan muuri ja Rautaesirippu Venäjän ja muun maailman kanssa. Venäjän kansalaisten eristämisestä muusta maailmasta on jo lukuisia lakeja, säätöksiä, Putinin direktiivejä ja jokapäivästä käytäntöä: jos toisinajattelija eivät muuta Länteen, he joutuvat vankilaan.

      Putinin kalifaatin ja ISIS:n rinnakkaistoiminta on mielenkiintoinen ilmiö.

      Poista
  14. Katsokaapa kemppisen blogia ydinasioita, siis erit Timo v. Onko asua nyt todellakin noin kirkkksn selvää ja ollaanko siis todella vastaavassa tilanteessa kuin 1941 jolloin oli pakko liittyä pirun kanssa belsebubis vastaan ? Olen hämmentynyt, en tiedä, mutta kovin kiihtyneeltä fiilis vaikuttaa. Ehkä siis aiheellisesti, ehkä ei?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tri Juhani Suomi totesi Roman Schatzin haastattelussa että Naton isäntäsopimusta ja Natsi-Saksan kanssa tehtyä kauttakulkusopimusta voidaan hyvin verrata keskenään. Se mikä useimmilta unohtuu on se että isäntäsopimus takaa juuri KRIISITILANTEESSA NATO-JOUKKOJEN PÄÄSYN SUOMEEN. Juhani Suomen mukaan on selvää että Suomen ulkopolitiikka ei ole enää Suomen omissa käsissä vaan se on luovutettu, vieläpä presidentin, pääministerin ja monien muiden vaikuttajien suulla pois Suomelta itseltään.

      Sen sijaan presidentti Kekkonen piti ulkopolitiikan lujasti suomalaisten (siis Kekkosen itsensä) käsissä ja torjui mm. aika vaarallisen marsalkka Ustinovin ehdotuksen v.1978 yhteisistä sotaharjoituksista Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Aina on myös muistettava että YYA-sopimuksen sotilasartiklaa on jo kerran toteutettu ihan käytännössä: Lapin sodassa.

      Miettikääpä hieman kysymystä: miksi Neuvostoliiton puna-armeijan joukot eivät tunkeutuneet syvällä Lappiin, katkaisseet maayhteyttä Suomen ja Ruotsin välillä syksyllä 1944? Siihen olisi ollut oiva tilaisuus. Hämmästyttävää kyllä - Stalin näytti pitävän kuin pitävänkin sen minkä oli luvannut.

      Poista
    2. "KRIISITILANTEESSA NATO-JOUKKOJEN PÄÄSYN SUOMEEN. Juhani Suomen mukaan on selvää että Suomen ulkopolitiikka ei ole enää Suomen omissa käsissä."

      Kysymys: Kenen käsissä oli valta maailmassa ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana?

      Vastaus: Se oli tietenkin KRIISITILANTEIDEN demokratuurilla. Nykyään Venäjä on Krim-operaation myötä jne. luomassa uutta kriisitilannetta, jota marxismin kielellä sanottiin vallankumouksellisen tilanteen luomiseksi.
      Jos Länsi olisi vain seurannut tilannetta ainoastaan huokaillen, niin Putin olisi kerskaillut rennosti Venäjällä: katsokaas miten KGB panee Länttä perseeseen!

      Poista
  15. Lukekaapa seuraava:

    http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#Putin

    "Yksityiskohtiin menemättä suuri yleistilanne idässä on seuraava: Neuvostoliiton luhistumista seurasi venäläisjoukkojen vetäytyminen itään suurin piirtein vuoden 1918 Brest-Litovskin rauhan rajalle. Venäläisten lähtöä edesauttoi tietenkin se, että enemmistö luovutettujen alueiden väestöstä sydämestään toivoi sitä.

    Sitä seurasi Yhdysvaltojen tulo perässä. Varsovan liiton lakkauttaminen ei tuonut tullessaan Naton lakkauttamista, vaan vastoin annettuja lupauksia läntisen sotilasliiton itäraja oli kohta runsaan sadan kilometrin päässä Pietarista. Moskovan näkökulmasta katsoen Yhdysvallat saartoi Venäjää yhtä perusteellisemmin, ja erilaisia värillisiksi tai kukkaisvallankumouksiksi kutsuttu ja vallansiirtoja tukemalla Washington pyrki entisellä innollaan tekemään maailmaa ”kypsäksi demokratialle”. Tämä tarkoittaa Yhdysvaltoja hallitsevan pienen piirin maailmanherruutta.

    Tapahtumat Ukrainassa saivat lopulta Putinin käymään vastahyökkäykseen. Korruptoitunut ja kansallisesti jakautunut maa ei ole historiallisista ja strategisista syistä Venäjälle ja venäläisille mikä tahansa paikka, mutta nyt sekin oli liukumassa lännen tukemien vallankaappaajien avulla vastapuolen leiriin. Jotain Putinin oli pakko tehdä, kun vaihtoehtona häämötti katastrofi, joka venäläisten silmissä olisi ollut vailla vertaa.

    Nopea vastaisku Krimillä onnistui hyvin, ja tällä kertaa olivat venäläiset niitä, joiden puolella asukkaiden enemmistö oli. Aikoinaanhan kansallisen itsemääräämisoikeuden periaate oli julistettu pyhäksi periaatteeksi, vaikka todellisuudessa siitä ei ole koskaan suuremmin välitetty. Nyt siitä välittivät vain venäläiset, koska se sopi heille. Läntisessä arvoyhteisössä siitä ei nyt puhuttu mitään, mutta eihän asia tunnu muutenkaan kuuluvan esimerkiksi Euroopan unionin asialistalle. Toukokuussa 2014 tilanne oli käynyt yhä hallitsemattomammaksi. Venäläiset ja toiselta puolen amerikkalaiset vasalleineen tekivät tietenkin kulissien takana kaiken mahdollisen omaa asiaansa edistääkseen, mutta kiihtyneet ja kiihdytetyt ukrainalaiset eivät olleet niin vain hillittävissä. "

    Tuo sama on ilmeinen otos myös siitä mitä eversti Sampo Ahto kirjoitti upseeriston Kylkirauta-nimisessä lehdessä kesällä 2014. Everstin mukaan Venäjä toimii itseasiassa loogisesti ja että ydinasia liittyy siihen kuinka länsimaiden johtajat, eteenkin USA:n demokraatit, ns. liberaalit ja äärikonservatiivit pettivät Venäjän ja NL:n johtajat. Mm. Bush vanhempi ei edes kannattanut Ukrainan itsenäisyyttä elokuussa 1991. Tämä unohtuu liian monilta tänään.

    VastaaPoista
  16. Trendihän on olemassa Euroopan suhteelliseen heikkenemiseen hyvinkin nopeasti. Järjetön laajeneminen ja suorastaan uusien heikkojen jäsenten houkutteleminen olisi voinut pälkähtää päähän vain ajatuksettomalle byrokraatille.
    Ja nyt tämä virasto tehtailee pakotepäätöksiä. Byrokratia on jo sinänsä absurdi ilmiö, mutta byrokraattinen diplomatia se vasta hullunkurista onkin.
    Suurin yllätys Venäjällä on ollut sen isänmaallisen uhon synty, jnka Ukraina sai aikaan. Historian valossa sitä kyllä olisi pitänyt odottaa.
    Tuskin Putin malttaa tällaista taivaan lahjaa päästää käsistään ja ilman kasvojen menetystä se olisikin vaikeaa, kun vastassa on mitä on.
    Onneksi Venäjä ei ole myöskään nyt niin vahva kuin pelätään, toki sekin on taantuva maa, jonka talous on heikkotekoinen.
    Mutta eurooppalainen kyvyttömyys itsekritiikkiin on uskomatonta. Amerikassahan tätä touhua on arvosteltu paljonkin.

    VastaaPoista
  17. Tuo pakotepolitiikka on askel kohti kauppasaartoa. Ja siinä taas on leikki kaukana sillä se on itseasiassa joukkotuhoase. Tie Pearl Harbouriinkin kulki USA:n Embargon kautta. Se oli muuten Rooseveltin tarkoituskin mikäli useisiin tiedusteludokumentteihin vuosilta 1940-41 on uskominen.

    No, Venäjää ei kyllä "kauppasaarreta". Se on vähän sama kuin jos ruipelo poika yrittäisi halata parisataa kiloa painavaa matamia.

    VastaaPoista
  18. Se, miksi Suomi ei voisi olla pohjoisen Sveitisi johtuu maantieteestä, historiasta ja geopolitiikasta. Ne ovat melko painavia syitä. Toteamus: "kyllä se on saatanaa, että kansa on pieni", ei kieli heikosta itsetunnosta, vaan tosiasioiden tunnustamisesta.

    Euroopan nykyinen heikkouden tila on sääli. EU:ta voidaan toki kritisoida aiheestakin, mutta uskaltaisin laskea sen ansioksi mantereellamme vallineen, melko pitkän ja rauhaisan kauden. Säröjä on toki ollut kylmän sodan loppumisen jälkeenkin. Mutta silti tuuditauduttiin ajatukseen Unionista rauhan takaajana.

    Valitettavasti tämä saattaa pian muuttua lopullisesti. Jan Techau kirjoitti hiljattain Ukrainan sodan mahdollisesta lopputulemasta:

    "So my guess is that the EU will eventually have to give up its role as Ukraine’s guarantor. The union simply won’t be able to sustain its newfound part without the resources to underpin it.

    How long it will take for this to happen is very hard to predict. But when that time comes, another turning point will have been reached: the moment when the last illusions about the EU as a peacekeeping power in wider Europe came to an end.."

    http://carnegieeurope.eu/strategiceurope/?fa=56631

    Myös Saksassa koetaan, että perinteinen Ostpolitik on tulltu tiensä päähän. Vaan mitä tilalle?



    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.