torstai 16. lokakuuta 2014

Taasko köyhiksi?



Entäpä jos Suomi köyhtyy?

Suomen taloudella ja yhteiskunnalla on edessä kovia haasteita. Tätä menoa (ja tulevaisuuden mahdollisesta muunlaisesta menostahan me emme tiedä) meiltä loppuvat työntekijät. Tarvittaisiin peräti kaksi miljoonaa siirtolaista paikkaamaan tilannetta, jossa se olisi optimaalinen nykyisenkaltaisen tuotannon ja julkisen talouden kulurakenteen kannalta.
Jokainen luultavasti ymmärtää, ettei kuolemaa voi torjua itsemurhalla, joten tällainen vaihtoehto on jätettävä pois laskuista. Sen sijaan on syytä vakavasti miettiä, millaisia voisivat olla muut vaihtoehdot ja mitä pahimmillaan voisi olla edessä. Mitä esimerkiksi voisi tuoda tullessaan köyhyys?
Köyhyys sinänsä ei välttämättä ole maailmanloppu eikä edes suuri onnettomuus. Köyhiä on oltu ennenkin ja vanhempi sukupolvi muistaa vielä hyvin, mitä se tarkoitti. Kokeiltu siis on, ainakin yhtä sorttia.
1950-luvun ihmiselle ei ollut katastrofi, mikäli hän ei kyennyt ostamaan autoa tai rakentamaan kesämökkiä. Sen sijaan hän rakensi hartiapankkitalon ja osti radion ja sittemmin television, ehkä velaksikin. Lasten kouluttaminen ja vanhusten huoltaminen kysyivät suuria ponnistuksia ja kieltäymyksiäkin. Silti ne tehtiin nurkumatta. Se oli jokaisen sukupolven velvollisuus vuorollaan.
Tie parempaan elämään oli ainakin näennäisesti auki sille, joka jaksoi puurtaa. Miehen voimalle löytyi vastusta ja kylmä korpi muutettiin työllä ja sisulla tuottavaksi pelloksi. Meillä ei istuttu pakolaisleireissä tumput suorina, vaan raivattiin ja rakennettiin. Siinä oli tehtävä ja mielekkyys.
Ulkomaanmatkat, eksoottiset herkut, yhä uudet muotivaatteet ja ikuinen shoppailu olivat keskivertokuluttajan ulottumattomissa. Alkoholi ja ravintolat olivat huikean kalliita ja ruokataloudessakin katsottiin tarkkaan, mikä olisi edullisinta. Toisaalta hyvän ruoan valmistaminen ei koskaan ole kiinni rahasta vaan osaamisesta.
Vapaa-ajan vietto oli halpaa ja alkeellista. Urheilu, ulkoilu, kalastelu, piknikit nokipannukahveineen, kahvikutsut ja lukeminen eivät maksaneet oikeastaan mitään, ellei niihin välttämättä halunnut rahojaan sijoittaa. Ihmissuhteet, seksi ja muut suurimmat nautinnot eivät oikeastaan olleet edes rahalla ostettavissa eivätkä ole sitä vieläkään.
Toki rahaa olisi tarvittu, jos mieli päästä yhteiskunnan nokkimisjärjestyksessä ylöspäin. Tunne kuulumisesta vähempiarvoisten joukkoon ei ollut miellyttävä, jos se sattui tulemaan kohdalle. Mutta muutos oli luvassa tai tarjolla myös säätykierron muodossa. Toki tuolle vuosikymmenelle oli ominaista eteenpäin menon henki huolimatta siitä, että talousongelmat olivat välillä todella vakavia. Keskimäärin ihmisillä oli syytä luottaa siihen, että asiat olisivat huomenna taas paremmin. Seuraavalla vuosikymmenellä sitten saatiin huomata, että olot paranivatkin paljon enemmän kuin kukaan olisi osannut kuvitella.
Köyhiä oltiin, mutta sittenkin vain mammonan suhteen. Vai oliko kuitenkin myös henkinen taso nykyistä matalampi, vaatimustaso olematon ja ymmärrys maailmasta heiveröinen? Tosiasiassa varmaan myös henkisesti pahoinvoivia pudokkaita oli. Siitä vain ei puhuttu ja tuskin edes välitettiin.
Roomalaisen sananlaskun mukaan dives est cui satis est quod habet. Rikkaus siis tarkoittaa vaatimusten ja omistettujen tai käytettävissä olevien resurssien suhdetta. Suotta ei sanassa sanota, että köyhä nukkuu yönsä hyvin, mutta rikkaalle ei hänen omaisuutensa suo yön lepoa eikä päivän rauhaa. Jos onni on osamäärä, jossa jaettava on ihmisen käytettävissä olevat hyvyydet ja jakaja hänen vaatimuksensa, on sitä helpompi kasvattaa jakajaa pienentämällä kuin jaettavaa suurentamalla. Jälkimmäinen kun sitä paitsi pyrkii aina kasvamaan suhteessa edelliseen. Jos vaatimuksesi ovat nolla, olet äärettömän onnellinen, noin teoriassa.
Mutta epäilemättä ajan psykologia oli toinen kuin nykyään. En ole asiaa tarkistanut, mutta muistelen, että jopa älykkyysosamäärät olivat tuolloin nykyistä pienempiä. Eihän elämässä monikaan tarvinnut abstraktia ajattelua eikä ollut siihen koulussa harjaantunut. Kun katsoo ajan filmejä ja muita kulttuurin tuotteita, huomaa heti, miten vähäistä sofistikaatiota ne ilmentävät. Kielitaitokin oli keskimäärin olematon ja ne, jotka briljeerasivat vieraskielisillä sitaateilla, tekivät lähes aina karkeita virheitä.
Olimme siis keskimäärin köyhiä, tyhmiä ja sivistymättömiä. Asian siedettävyyttä paransivat osaltaan juuri nuo kaksi jälkimmäistä seikkaa. Hulvaton kotimaan olojen ylistys sai pontta siitä, ettei muusta mitään tiedetty. Kukapa olisi tuolloin valittanut Suomen ilmastosta? Mitä typerämpää hän olisikaan ajan mittapuiden mukaan voinut tehdä?
Meillä oli kyllä ylivertainen vertailukohta ja se oli Ruotsi, mutta siellä vieraileminen tuli tavaksi vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Asiaintilaa saattoi tietenkin selitellä ja kehitellä sen johdosta jopa jonkinlaista moraalista paremmuutta puuttuvan materian vastikkeeksi, mutta olihan naapuri todella sentään maailman ykkönen miltei joka alalla.
No, suhteellinen deprivaatio on tunnetusti vaikea paikka kestää. Se edellyttää siis paremmin pärjäävää tai muuten ylivertaista vertailukohdetta ja sellainen voi varmaankin olla myös oma menneisyys.
Nyt kuulee ennustettavan, että tulevat sukupolvet täällä lännessä ja pohjoisessa todella elävät huonommin kuin heidän vanhempansa. Tuskin kuitenkaan on vielä ajateltu, että he todella romahtaisivat joskus sille tasolle, joka vallitsi 1950-luvulla, joka nyt alkaakin olla isovanhempien aikaa.
Mikäli tämä lama ei olekaan tyyppiä W tai edes WV, vaan muistuttaa pikemmin alas johtavia portaita, tulee lattia ilmeisesti vastaan viimeistään siinä vaiheessa, kun pohjoisen ja etelän tasoerot nivelloituvat. Kun palkkataso pohjoisessa on sama kuin etelässä, ei ole erityistä syytä siirtää työtä pohjoisesta etelään. Kysymys kyllä kuuluukin, onko sitä enää syytä siirtää etelästä pohjoiseen ja miksi.
Jos suorittava työ päästetään täältä karkaamaan, voi valmius vastata tulevaisuuden haasteisiin heiketä rajusti. Intellektuaalisella alalla meillä ei ole mitään syytä kuvitella, että etulyöntiasemamme Itä-Aasian huippulahjakkaisiin kansoihin nähden olisi realistisella pohjalla. Sen sijaan, että etsisimme menestyksen avaimia yksinomaan kansainvälisestä vaihdantataloudesta, on meidän syytä taas kerran kurkistaa omien resurssiemme ja erityisedellytystemme suuntaan.
Silloin näemme ainakin metsät ja puhtaat vedet ja jopa pellot, osaksi metsitettyinä, mutta tuossa tuokiossa valmiina palvelukseen. Loppumaton biomassan tuotanto turvaa lämmityksen ja liikenteen muutaman miljoonan ihmisen kansalle ikuisiksi ajoiksi. Pystymme myös tuottamaan ruokamme ja vaikkapa sitä viemään. Niillä pärjäsimme itsenäisyyden alkuvuosina ja jopa sota-aikana. Niillä voimme pärjätä aina.
On mahdollista ja jopa luultavaa, että ihmistyö on yhä suuremmassa määrin väistyvä tuotannontekijä. Suuri osa kansasta on jo muuttunut liikaväestöksi, jonka syrjäytyminen uhkaa onnettomuudella myös heidän ympäristöään. Sen sijaan, että maahan haalittaisiin lisää työvoimaa, olisi entisetkin työttömät saatettava ihmisarvoiseen asemaan vaatimalla heiltä saamilleen rahoille korvausta. Systeemin pitäisi myös mahdollistaa kannustaminen ja korkeampi palkka paremmasta suorituksesta olipa sitten kyseessä vaikka talouden kannalta merkityksetön työ. Ihmisille on turvattava toivo ja ihmisarvo ja ne eivät ole edes rahalla mitattavissa.
Tällaisten, vaikkapa ”tappiollisten” töiden järjestäminen saattaa kansamme onnen kannalta olla paljon tärkeämpää kuin suuren työntekijäreservin ja sen kylkiäisenä syntyvien slummien synnyttäminen työnantajien iloksi.
Tärkeää voisi olla myös kansansivistyksen turvaaminen ja sen tason ylläpitäminen taloudellisesta merkityksestä riippumatta. Kansakoulujen ja kirjastojen luoma perussivistys näyttää nyt jo rapautuvan. Lukeminen ja laskeminen osataan, mutta hyvän kirjallisuuden ja filmien sijasta kulutetaan täyttä roskaa, ja sen tuottamiseen panostaa jopa veronmaksajien rahoilla toimiva televisio. Mikäli tosi-TV:lle, kokkisodille ja urheilulle pantaisiin jyrkkä huvivero, voitaisiin sen tuotolla rahoittaa kunnollisten kulttuuri- ja ajankohtaisohjelmien tuotantoa.
Tähän liittyy tietenkin myös alkoholihaittojen minimointi. Palkkatasoon verraten uskomattoman halvat alkoholin hinnat, joihin vielä liittyy tosiasiallinen salakuljetuksen rajaton salliminen, ovat osaltaan tuhoamassa sitä inhimillisen kehityksen ihannetta, jonka takia koko talous ja sen pönkittämä yhteiskunta ovat olemassa.
Mikäli alkoholin vuotuinen kulutus per capita saataisiin jälleen laskettua sille noin kahden litran tasolle, jolla se oli ennen hullujen vuosien reformeja, olisi kansamme monin verroin terveempää niin aineellisesti kuin henkisesti. Tiedän kokemuksesta, että elämä ilman alkoholia on tylsää, mutta sen tosiasiallinen tyrkyttäminen ihmisille, joille ei ihmisarvoisen elämän perusteita ole turvattu, on inhimillisen ja sosiaalisen tragedian luomista.
Köyhä Suomi ei välttämättä ole slummien ja rikollisen elämäntavan Suomi. Sellaista ei ollut 1950-luvulla, mutta sellainenkin kehitys on mahdollinen ja juuri se on potentiaalisesti suurin uhkamme eikä suinkaan BKT:n putoaminen, saati huippujohtajien palkkauksen jääminen kansainvälisestä tasosta jälkeen.
Voi toki olla, että kansallinen itsemurhamme on jo tosiasiallisesti päätetty asia. Rappeutunut kulttuuri ei kykene uusintamaan itseään ja korvautuu jollakin muulla, näin on ollut ennenkin. Köyhyys sinänsä ei kuitenkaan välttämättä ole suuri inhimillinen tragedia. Joskus maailmassa oli välineitä sen sietämiseen. Mikäli nyt tulee uudenlainen köyhyys 2., jota joudutaan kestämään rikkaan yhteiskunnan tarpeisiin suunnitelluilla instituutioilla, tilanne voi olla aivan toinen.
Nyt, kun aikaa vielä kenties on, kannattaisi vakavasti pohtia millaisia kurjistumisen skenaarioita Suomella voi olla edessään ja estää niistä ainakin pahimpien toteutuminen.
 Pään pistäminen pensaaseen ja mielipuolisten väestönvaihtosuunnitelmien tekeminen nykyisen, tosiasiassa ehkä jo menetetyn ikuisen kasvun turvaamiseksi todistavat vain tekijöidensä avuttomuudesta elleivät sitten moraalisesta nihilismistä.

15 kommenttia:

  1. Erot habituksessa itäisten ja läntisten kansanihmisten välillä ovat Suomessa näkyvämmät kuin kenties missään muussa EU-maassa. Siinä missä toiset tarjoavat soppaa markettien nurkilla, rkp tarjoaa täytekakkua ja shampanjaa Senaatintorilla.

    VastaaPoista
  2. Sosialismi / fascismi on tuhonnut Suomen siinä mielessä, että se on tuhonnut mahdollisuudet onnellisuuden tavoitteluun omien tavoitteiden, saavutusten ja menestyksen kautta ja siten tuhonnut mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämään yksittäläiseltä kansalaiselta, joka kuitenkin on kaikkein tärkein asia, mitä planeetaltamme löytyy.

    Tänäänkin Usarista luin kai alunperin Hesarin jutun, jossa ennen työttömäksi jäämistään 3600e / kk bruttona tienannut, vastavalmistunut kauppatieteiden maisteri, yksinhuoltajaäiti saa nyt työttömänä 200 e vähemmän käteen kuin ennen. Ei kaivanne enempiä kommentteja.

    Suomen ainoa mahdollisuus säilyä joutumatta epäonnistuneeksi valtioksi (failed state) on pikainen ja ehdoton fascismista luopuminen ja ihmisarvoisen elämän mahdollistaminen kansalaisille. Nähdäkseni tämä edellyttää myös nykyisenkaltaisesta EU:sta eroamista välittömästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulkintani yhteisömme ongelmista on päinvastainen se menestyksen aikakausi ,jonka tapahtui Kekosen valtakauden aikana oli kieltämättä jonkinmoisen fasismin eräänlainen sovellus.Mikäli haluamme kansamme kehittyvän ja vaurastuvan emme voi sallia väestön rappeutumista jouduttavia ilmiöitä . Mussoliinin työllisyys politiikkasta voisimme otaa mallia syndikalistinen ammattiyhdistys osasto esimerkiksi pystyi vaikuttamaan yrityksen henkilöstö politiikaan. Työtön oli yrittäjän pakko otaa palvelukseen , jos syndikaatti sitä ehdotti.Edellämainittu presidentti käytti usein termiä loiskiehunta, jolla tarkoitetaan jonkin ilmiön itseään sisäänpäin sulkevaa autonomista kierrettä, talouselämässämme tällaista omaan napaan katselua on havaittavissa kaikkialla. Esimerkiksi alkavien yritysten kasvettua ulosmyyntikuntoon perustaja irtautuu luomuksestaan ja häipyy mielelään veroparatiisieihin fiskaalisesti, mutta jää reaalimaailmassa aiheuttamaan kustannuksia yhteiskunnalle, tällaisiakin luihuja on kasvavasti liberalismin moraalisesti rappeuttamassa yhteiskunnassa. Pauli Räsänen

      Poista
  3. Hallitus aivan oikein pyrkii nuorisotakuulla saamaan myös sen kohderyhmän velvollisuuksien piiriin. Kalevi Sorsa yritti viimeisinä elinvuosinaan viritää keskustelua yleismaailmallisista kansallisvelvollisuuksien julistuksesta, paradoksaalista kyllä se oli Ranskan vallankumouksen silloisen oikeiston vaatimus yleisen ihmisoikeuksien julistuksen rinnalle, nyt olisi korkea aika jatkaa Sorsan työtä ,muuten meidät piruperii ja yhteiskuntamme hajoaa. PR

    VastaaPoista
  4. Senaatintorin soppajonossa on hyvä muistaa, että "quidquid latine dictum sit, altum videtur", eli mikä tahansa latinaksi sanottu vaikuttaa syvälliseltä.

    VastaaPoista
  5. Tässä voi olla rikkautemme. Köyhiä, mutta (tyhmän)ylpeitä. Minusta koulun pitäisi juuri nyt panostaa erityisesti latinaan. Vasta sitä osaamalla olemme eurooppalaisia.

    VastaaPoista
  6. Taas Vihavaiselta lähes napakymppi. Olen ollut kirjoittajan vankkumaton ihalija siitä saakka, kun viime vuosikymmenen lopulla luin teoksen ''Länsimaiden tuho''. Teos on sen jälkeen toiminut allekirjoittaneelle ikään kuin nykymenoa peilaavana raamattuna. Siitä on jatkuvasti voinut ammentaa syy- ja seuraussuhteita nykyiseen rappioomme.

    Blogisti mainitsi kirjoituksessaan, että kansakuntamme älyllinen taso olisi saattanut olla 50-luvulla jotenkin nykyistä alempi. Sen lisäksi, että asian tila on kenen tahansa empiirisesti todettavissa täysin päin vastaiseksi, on mm. älykkyystutkija Yrjö Ahmavaara kirjassaan ''Hyvinvointivaltion tabut: Nykykulttuurimme kritiikki'' todennut, että tutkimuksiin perustuen ihmisten älykkyysosamäärä kasvoi tasaisesti 1800-luvun lopulta 1980 luvun alkuun. Sen jälkeen se on yhtä tasaisesti laskenut. Kuusivuotiaat lapset tekivät 1800 luvun lopulla sellaisia matemaattisia ja kielellisiä harjoituksia, joihin nykyään yltävät vasta yksitoistavuotiaat piltit.

    Paluu tuohon 80-luvun alun maailmaan sopisi ainakin allekirjoittanelle mainiosti. Elämä oli kaikilla taloudellisesti suhteellisen vankalla pohjalla, eikä nälkää enää nähty. Kaiken tarpeellisen sai kohtuullisessa ajassa hankittua, kun hieman malttoi siirtää tarpeen tyydytystään. Tuolloin suomalaiset vielä luottivat tosiinsa, eikä nykyajalle niin tyypillisestä henkisestä ja fyysisestä rappiosta näkynyt vasta kuin orastavia merkkejä. Nykyajasta mukaani 80-luvulle ottaisin ainoastaan tämän internetin. Jos sitäkään..

    Elämme mielenkiintoisia aikoja ja olemme varmasti jonkun suuren murroksen kynnyksellä. Sen ylitystä auttavat suuresti tällaiset syväluotaavat kirjoitukset. Kiitos niistä.

    jr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murros minkä reunella olemme on festfalenin rauhasta alkaneen kansallisvaltoiden aikakauden päättyminen ja korvautuminen globaalien yritysten teknosysteemin pyörittämiseen tarvittavan viidenneksen työvoimasta tarvittavan parhaimmiston maailma. Suuri rahvas elää lokaaleissa ympyroissä jotka hiljaleen muotoutuvat.

      Poista
  7. Paljon kiitoksia! Mitä 1980-lukuun tulee, muistan kirjoittaneeni Suomen historian pikkujättiläiseen loppuluvun, jossa hahmottelin tulevaisuudenkin perspektiivejä.
    Yhtä ja toista meni pieleen, mutta melko hyvin on kestänyt se näkemys, että tuolloinen nykyaika (kirjoitushetki 1986) oli kulta-aikaa, jonka veroista ei aiemmin ollut eikä ehkä enää tulisi.

    VastaaPoista
  8. Jokainen heikkipertti voi tänään tavoitella itselleen lisää viehätysvoimaa, charmia. Dosentin panostaessa ruotsinkielen kursseihin, tavallinen tossunkuluttaja ostaa vaikkapa uudet silmälasit merkkikehyksillä, mutta tuskin alkaa puhua latinaa.

    VastaaPoista
  9. Kirjahyllyssäni ovat tuossa vieri vieressä Vihavaisen Länsimaiden tuho ja Ryssäviha. Molempia kirjoja arvostan suuresti. Ko. kirjojen rehellinen ja selkeä analyyttisyys pohjanaan realismi vailla poliittisen korrektiuden tympeää ja imelää kahletta viehättää suuresti nykymenoon suuresti tympääntynyttä kansalaista.

    Vastarannan kiiskenä täytyy kuitenkin todeta sekä blogistille että öljymies jr:lle Saarnaajan sanoin:

    "Älä kysy, minkä vuoksi ajat olivat ennen paremmat; sillä sitä kysymystä sinä et viisaudesta kysy."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvoisa ''Vastarannan kiiski''

      Ihan hyvä, että vielä löytyy vastarannan kiiskejäkin, sillä vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan.

      Ja kiitos tuosta öljymiehen tittelistä. Meikäläiseltä mainittua ainetta ei tosin löydy kuin vähän autotallissa olevan kanisterin pohjalta. Suomen valtiolla sitä vastoin on pakko olla jossakin salaisia öljylähteitä. Yhteisten rahojemme vastuuton levittely ympäri maailmaa ei nimittäin ole köyhän pojan touhua. Takataskussa pitää olla tuohta - ja lujasti.

      Vaikka Saarnaajan oppien mukaan menneisyyteen ei viisaan pitäisikään haikailla, on meidän vähän tyhmempien kuitenkin hyvä ottaa siitä opiksi. EVA on vuosikymmenten ajan tehnyt säännöllisesti tutkimuksia suomalaisten arvoista ja onnellisuuden tunteesta. Niiden mukaan suomalaiset ovat olleet onnellisimmillaan vuonna 1984. Koskaan sitä ennen tai sen jälkeen emme ole olleet yhtä tyytyväisiä elämäämme. Merkille pantavaa tutkimuksissa oli myös se, että jopa nuoret ikäluokat ajattelivat asioiden olleen tuolloin paremmalla tolalla.

      Vaikka eri aikakausien objektiivinen vertailu keskenään on vaikeaa, voisi tuo onnellisuuden tunne olla yksi parhaista mittareista. Siihenhän kulminoituvat kaikki elämän tärkeät asiat. En ainakaan itse keski tähän hätään mitään parempaa. Vaikkemme pystykään siirtymään takaisin vuoteen 1984, voisimme käydä poimimassa sieltä ne asiat, jotka tuolloin tekivät suomalaiset onnellisiksi. Mitä ne sitten olivatkaan.

      Ja blogistille vielä erityismaininta tuosta vuoden 1986 profetiasta. Eihän siinä kovin moni asia mennyt pieleen, vaan päinvastoin lähes kaikki napakymppiin. Pelkästään se, että ymmärtää itse ajassa eläessään sen hetken olevan kansakunnan parasta aikaa , osoittaa kyseessä olevan todellisen näkijän. Vihavainen on siis tähän asti osunut oikeaan ennustuksissaan. En näe mitään syytä, miksei niin olisi myös tulevaisuudessa.

      Niiden öljylähteiden aukenemista odotellessa...

      jr

      Poista
    2. Kiitoksia vastauksesta jr.

      Ehkä sitten 1980-luvulla tavallisilla suomalaisilla oli parempi tuntuma Paul Gauguinin maalaamiin kysymyksiin : Mistä tulemme? Keitä olemme? Minne menemme?

      Epätietoisuus tulevasta jäytää mieltä ja tuo epävarmuuden tunteen olemiseen ja elämiseen. Ja tietenkin 1980-luvulla monikulttuurisuus ei ollut "rikastanut" maatamme kuten nykyisin olemme saaneet tuta.

      Tietenkin tuolloin orwellin vuonna Suomessa elettiin taloudellista nousukautta ja lieneekös juuri noilta vuosilta lausahdus Suomi - Pohjolan Japani. Taloudellinen varmuus silloin tietenkin lisäsi onnellisuutta - kait.

      Hienoa on täällä blogistanissa törmää samoin ajatteleviin ihmisiin. Kun sitä välillä kokee olevansa ajatuksineen sivussa - hieman kuin Mersault.

      Syksyn jatkoa ja palaamme asiaan Vihavaisen laatikossa :)

      Poista
  10. Miten Suomen köyhtyminen muuttaisi sukupuolirooleja?

    VastaaPoista
  11. Hämmästyttävää. Lähes kaikki mitä ehdotat on esitetty 6.10. julkaistussa Keskustan talousmaantieteellisen työryhmän raportissa. Nähtävästi samoihin aatoksiin on objektiivisia syitä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.