lauantai 29. marraskuuta 2014

Hyve ja hyveellisyys



Hyve ja hyveellisyys

Muuan britti, jonka nimeä en muista, kysyi retorisesti, missä miehen hyve on. Hän luuli kyllä tietävänsä naisen hyveen sijainnin, joka oli puoli tuumaa peräaukosta.
Tässä huumorin kukkasessa heijastuu räikeästi sekä anglosaksisen kulttuurin vaikutus että länsimaisen kulttuurin rappio yleisemminkin. Hyve, joka englannin kielessä on deformoitunut muotoon virtue, on alkuperäisessä latinalaisessa asussaan virtus, suorastaan miehisyyden attribuutti. Mies, vir, oli ylpeän nimensä arvoinen, sikäli kuin hänellä oli siihen oikeuttavat ominaisuudet virtus.
Kyse ei siis suinkaan ollut sellaisesta asiasta, jota Samuel Richardson kuvasi romaanissaan Pamela eli palkittu hyve (Pamela, or Virtue Rewarded (1740). Epäilemättä romaanin päähenkilö myös oli tavallaan hyveellinen torjuessaan himokkaat lähentelyt ilman avioliittotarkoitusta, mutta tämänlaatuinen hyve, jossa luulee myös huomaavansa laskelmointia, oli kovin kaukana siitä, miten virtus on laajemmin käsitetty. Hyve tai hyveellisyys siveyden merkityksessä on ollut vain yksi sen muodoista ja tavallaan siirtomerkitys. On historian ironiaa, että sille anglosaksisen puritanismin ja viktoriaanisuuden ilmapiirissä kehittyi se merkitys, joka sillä anglosaksisessa maailmassa yhä on ja jonka amerikkalaisuuden apinoijat kaikkialla nyt haluavat sille antaa.
Itse asiassa hyveen rappeutuminen tarkoittamaan naisen siveyttä, johon assosioidaan lähinnä vanhapiikamaisuutta, kuvaa kyllä luultavasti hyvin sitä suurta prosessia, joka länsimaisessa kulttuurissa on tapahtunut viimeisten noin parin vuosisadan aikana. Sitä on osuvasti kuvannut amerikkalainen Gertrude Himmelfarb kirjassaan The De-Moralization of Society (1995).
Jokainen, joka on tutustunut antiikin teksteihin, on pian vakuuttunut siitä, miten keskeinen ihmisyyden mitta hyve kerran oli. Vaikka se alun perin tarkoitti miehuutta, oli tietenkin olemassa myös naiselle tyypillisiä hyveen muotoja ja toteutumisen mahdollisuuksia, josta antiikin auktorit antoivat viljalti esimerkkejä. Ei naista suinkaan pidetty luontokappaleena, jolta olisi puuttunut kyky hyveeseen, toisin kuin feministit tekevät.
Vilius argentum est auro, virtutibus aurum, runoili Horatius Flaccus,joka kuului  roomalaisten eniten kunnioittamiin. Sattumoisin hänen kynästään on kotoisin myös sanapari carpe diem, jossa nykyään näkyy kiteytyvän aikamme etummaisten kansalaisten antiikista omaksuma viisaus.
Horatius siis vakuutti, että kuten kulta on hopeaa arvokkaampi, ovat hyveet kultaakin arvokkaammat. Amerikassa on jo kauan kuulostanut aivan normaalilta sanoa, että joku henkilö on vaikkapa miljoonan dollarin arvoinen, worth a million dollars. Sekä klassisen antiikin että kristinuskon näkökulmasta koko ajatus on rienaava. Eläimen arvoa voidaan mitata rahassa ja samoin sellaisen ihmisen, joka on ostettavissa. Hyveen merkitys on siinä, että se asettaa ihmisen eläimen yläpuolelle. Luulen, että tänä päivänä jo tällainen ajatus saattaa aivan aidosti hämmästyttää monia, mutta antiikin aikana sitä pidettiin aksiomaattisena. Aristotelisen näkemyksen mukaan ihminen ylipäätään oli ihminen juuri niin suuressa määrin kuin hänen ainutlaatuiset mahdollisuutensa ihmisenä toteutuivat, siis hyve.
Sille, joka tivaa vastausta kysymykseen, miksi ihmisen pitäisi olla ihminen eikä eläin (joka hän myös on), ei ole helppo antaa vakuuttavaa vastausta. Sen vakuuttavuuden tulisi löytyä hänen omasta psyykestään. Jos joku haluaa postmodernisti olettaa, että ihmisessä on kyse konstruktiosta, hän voi toki väittää, että sellainen ihminen on paras, jolla on mahdollisimman paljon voimakkaita haluja ja mahdollisuus tyydyttää niitä.
Kuten tunnettua, Sokrates vastasi tällaista viisautta tarjoavalle sofistille, että silloinhan paras eli onnellisin on koira, jota vaivaa syyhytauti eli kapi ja joka saa vapaasti raapia itseään. Tämän argumentin paras terä on saattanut vuosituhansien saatossa tylsyä, koska koirien arvostus on nyt hyvin lähellä ihmistä ja jopa sen ohittanut, Varmaan ansaitusti.
Antiikin klassiset neljä hyvettä olivat viisaus, rohkeus, oikeamielisyys ja kohtuullisuus. Niiden saavuttaminen oli luontevasti elämän tarkoitus ja oikeutti kaikkien arvostukseen. Kuten Plutarkhos monien henkilöidensä kohdalla kuvaa, ei kaikkien hyveiden täysimääräinen saavuttaminen useinkaan ollut mahdollista edes sankareille, jotka kuitenkin saattoivat ansaita suurta mainetta ja ihailua.
Kristilliset hyveet usko, toivo ja rakkaus ovat luonteeltaan selvästi erilaisia kuin klassiset hyveet, joiden saavuttamisessa harjoituksella ja kasvatuksella oli merkittävä roolinsa. Kristillisiin hyveisiin kätkeytyy myös yliannostuksen vaara. Toki myös esimerkiksi rohkeus voi liiallisena esiintyessään muuttua vastakohdakseen, vastuuttomuudeksi ja uhkarohkeudeksi, mutta fanaattinen usko, perusteeton toivo ja intohimoinen rakkaus voivat olla myös intellektuaalista ja jopa moraalista myrkkyä.
Tällöin on kuitenkin muistettava, että myös kristilliset hyveet on käsitettävä oikein, jotta niille ei tehtäisi vääryyttä. Usko, myös silloin kun se on mieletöntä ja toivo silloinkin kun se on epärealistista voivat olla avaimia inhimillisyyteen silloin kun epätoivo ja masennus, ihmisyyden vihollisista kavalin, ovat uhkaamassa. Kristillinen rakkaus eli agape puolestaan ei tarkoita intohimoa, joka on järjen sumentamisen tärkeimpiä välineitä nykykulttuurissa, kuten se oli myös antiikissa. Sen liioitteleminen on harvinaista, jos kohta mahdollista.
Irtisanoutuminen hyveestä merkitsee eräänlaista arvojen demokratisoitumista. Jokainen lurjus on silloin yhtä hyvä kuin kuka tahansa rehellinen, oikeamielinen ja viisas ihminen. Michel Foucault, hämmästyttävän primitiivisine ihmiskäsityksineen, on nykykulttuurissa ehkä tärkein halun, désir, yksinvallan apostoli.
Hänen menestykselleen ei ole vaikea löytää selityksiä. Aikakautemme on kulutuksen, konsumerismin, taikaseinän ja tasa-arvon kyllästämä. Ponnistelu ja kieltäymykset hyväksytään, mikäli niiden tarkoituksena on ihmisen markkina-arvon lisääminen, viime kädessä nautinnon maksimointi. Hyve sinänsä, omana palkkionaan ja inhimillisen elämän ainoana arvokkaana päämääränä on aivan ilmeisesti nykyihmiselle käsittämätön.
Mikäli luulemme, että meidän kulttuurimme edustaa ihmiskunnan kaikkien korkeinta aikaansaannosta, saatamme olla oikeassa, mikäli mittaamme asiaa dollareilla ja mielihyväyksiköillä, jollaisia varmaan pian kehitetään. Samalla meidän kuitenkin kannattaa säilyttää tietoisuus siitä, että kuten koiria monessa kulttuureissa halveksitaan, niin myös meitä voidaan perustellusti halveksia aivan samasta syystä, hyveiden puutteen tai ainakin niiden yksipuolisuuden tähden.

18 kommenttia:

  1. terveisiä espoolaisen kahvilan pöydästä, tervejärkinen mielipiteenne HS:ssa kaiken Puitin -Hitler vyörytyksen keskellä paranisi ilman kumarrusta sisään astuessanne.

    VastaaPoista
  2. Sodan lietsonnan keskellä Aatos Erkkoa muistan lämmöllä hänen vastattuaan henkilökohtaisella kirjeellä apuraha-anomukseeni päinvastoin kuin kulttuuriministeri joka järjesti apumieheksi kansallisteatterille. Nyttemmin on luettu hänen aikoneen noihin aikoihin myydä konserninsa.

    VastaaPoista
  3. Ja hänen nimensä joka suunnitteli yhteistä tulevaisuuttamme Roomassa, ei ollut Svetlana Petroskoista, vaan Larisa Moskovasta.

    VastaaPoista
  4. Jo ennen venäläistymiskauttaan Ville Haapasalo oli sanonut "tahdon" suomenruotsalaiselle teatterialan ihmiselle.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista pohdintaa nykyisten "hyveiden" ja antiikin aikaisten hyveiden suhteesta. Itsekin olen sitä mieltä, että nykyisessä varallisuuden tuottamiseen keskittyvässä ja rahan pyörittämässä yhteiskunnassa on usein tilanteita, joissa inhimillisyyden piirteiden puuttuminen ollaan valmiita hiljaisesti hyväksymään kunhan voittoa saadaan aikaiseksi. Vaikkeivät kaikki osa-alueet antiikin yhteisöissä toimineet sen paremmin kun nykyisessä maailmassammekaan, niin monet menneistä hyveistä, esimerkiksi oikeamielisyys, tekisivät hyvää nykyihmisten arvomaailmalle. Tuntuu että kaikesta osakseen saamasta huomiosta huolimatta on inhimillinen lähestymistapa asioihin jäänyt markkinatalouden jalkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyaika tyydyttää haluja, joista ennen ei edes uneksittu. Hienoa, ilman muuta. Mutta hyveitä ei tyydytetä, vaan omataan ja kehitetään. Ja ne ovat arvo sinänsä, oma palkintonsa.

      Poista
  6. Olen kyllä viime vuosien aikana päätynyt pohdinnoissani siihen että evoluution täytyy suosia juuri lisääntymishaluisia ihmisiä jotka muuten lähes yksinomaan ovat syvästi uskonnollisia. Ja tuo syvä uskonnollisuus, ei ole mikään tv-pastorien sananhelinä vaan kertakaikkisen vakuuttava asenne ihmisillä joiden mukaan mikään muu, ei mammona, ei järkikään (joka ei opin mukaan ole suinkaan uskon vastakohta) mene sen edelle.

    Michael Blumen ja Eric Kaufmanin näkemys jonka mukaan evoluutio suosii syvästi uskonnollisia ihmisiä on realismia esim. Israelin länsirannalla jossa nimenomaan ortodoksijuutalaiset (todennäköisesti ainoa uskonnollinen populaatio joka pärjää hedelmällisyyslukemissa vanhoillislestadiolaisille) on kääntänyt demografisen taistelun juutalaisten eduksi tuolla tulenaralla alueella.

    Blumen ja Kaufmannin mukaan maailmassa on aina ollut populaatioita joilla on ollut jopa yli kymmenkertainen hedelmällisyyslukema ateisteihin ja ultrahedonisteihin verrattuna. Siksi he ovat päätyneet arvioon siitä että evoluutio suosii syvästi uskonnollista ihmistä ja hylkii ateisteja. Heidän teesinsä lähtökohtana on tietysti se että lisääntyminen on ilman muuta ihmisen lajiominaisuuden prinsiippi numero 1. Muut ovat täysin alisteisia evoluution kannalta tälle ominaisuudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kiinnostava ja uskottava näkökulma. Kuten myös se, että tulevaisuuden ihmiskunta jakaantuu ali- ja yli-ihmisiin perinnöllisistä syistä, noin tuhannen vuoden kuluttua. Noin teknisin termein ilmaistuna.

      Poista
    2. Pieni lapsiluku on tähän mennessä useimmiten johtanut sosiaaliseen nousuun. Köyhiltäkin vanhemmilta jää suurempi siivu perintöä lapsille, ja tämä pääoman kasautuminen antaa heille liikkumavaraa. Samoin kuin pieni perhe on halvempi ja joustavampi elättää. Suurperhe vaatii valtavasti työtä ja rahasta on yleensä aina pula. Taloudellinen liikkumavara antaa mahdollisuudet itsensä kehittämiseen, kouluttautumiseen ja yleensäkin siihen, että voidaan ottaa rennommin, sietää vastoinkäymisiä eikä tarvitse aina tarttua nälän- tahi muun hengenhädässä ensimmäiseen pelastavaan mahdollisuuteen.

      Kahdesta muuten aivan samanlaisesta ryhmästä vähälapsisesta muodostuu väistämättä sukupolvien saatossa eliitti ja paljon lapsia tehtailevasta alaluokka.

      Suomessa ei ole vuosisataista kaupunkiköyhälistöä, koska ahtaissa oloissa ei ollut varaa suureen lapsilaumaan (jos sellaisen hankki, seuraukset olivat katastrofaaliset ks. aikakauden tunteellinen kirjallisuus) ja hyvin olosuhteisiin ja maaseutuun nähden köyhän perheen pojasta saatiin yllättävän usein akateeminen tai ainakin siisti sisätyöläinen. Naimattomien sukulaisten, erityisesti vanhapiikatätien tuella oli tässä nykyiyhmiselle käsittämättömän suuri merkitys. Pienikin edistysaskel paransi eriarvoisessa yhteiskunnassa seuraavan sukupolven nousumahdollisuuksia.

      Nykyään tilanne on toinen siksi, että perheitä tuetaan avokätisesti. Suurperheen hinnasta veronmaksajille ei kauheasti huudella. Visiot, joissa valta otetaan synnyttämällä, toimivat vain niin kauan, kun vähälapsiset saadaan maksamaan toisten pirttiviljely. Voi olla, ettei heidän kärsivällisyytensä riitä loputtomiin.

      Poista
  7. Hyveellisyyteen pyrkiminen on hyve sinänsä. Tämä lienee niitä asioita, jotka nähdään vasta kun ne on menetetty.

    Itse näkisin yhtenä tärkeänä hyveenä sen, että ei anna oman statuksensa määrittää ajatteluaan vaan pyrkii ajattelemaan, arvottamaan ja omaksumaan myös omasta identiteetistään, statuksestaan ja rooleistaan irrottautuneena.

    VastaaPoista
  8. Kyllä jatkuva tasa-arvosta hössötys joka paikassa on selvä kulttuurin rappion merkki, tai oikeamminkin rappiota itsessään.

    Niin eduskunnassa kuin akateemisessa maailmassa tapahtuvaa debatointia seuratessa ei voi välttyä ajatukselta että naisten mukaantulo yhteiskunnalliseen elämään on nopeuttanut kulttuurin rappeutumista entisestään. Naisten selkeä enemmistö ei ole kyvykäs tai halukas puolustamaan mitään hyveitä, vaan "suvaitsemaan" ja "ymmärtämään" kaikkea mahdollista, aina omaan tuhoonsa saakka.

    "Miehen hyve on komentaa, naisen hyve totella" -Aristoteles

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi muuttui sukupolvessa pessimistisen vanhan miehen maasta optimistisen nuoren naisen maaksi. Menee toinenkin sukupolvi ennen varmuutta seurauksista mutta kauhealta vaikuttaa.

      Poista
    2. Naisvaltikka matkaansaattaa valtakuntain häviön! Itse Ruomin valtakunta tuhoutui, kun portot, narssut ja naassikat siellä valtaa pitivät!
      Taidatkos sen paremmin sanoa?

      Poista
    3. Hyvän blogin lähtökohdasta vielä: oli muitakin anglosakseja kuin "Benny Hill", muitakin roomalaisia kuin Seneca. Paitsi sanat myös teot merkitsevät. Rooma vuonna yksi ja kaksi oli kuitenkin aika kaamea paikka elää ja ajatella. -jussi n

      Poista
  9. Olen kyllä viime vuosien aikana päätynyt pohdinnoissani siihen että evoluution täytyy suosia juuri lisääntymishaluisia ihmisiä jotka muuten lähes yksinomaan ovat syvästi uskonnollisia.

    Näin asia eittämättä on, mutta seuraava kysymys tietysti on että miksi?

    Miksi geenit jotka aikaansaavat aivot jotka ovat taipuvaisia uskomaan lievästi intuitionvastaisiin toimijoihin (jumalat, henget) ovat jättäneet itsestään enemmän kopioita verrattuna muihin geeneihin?

    Vastausta en siis tiedä. Kunhan herättelen ajattelemaan asiaa.

    Kuten myös se, että tulevaisuuden ihmiskunta jakaantuu ali- ja yli-ihmisiin perinnöllisistä syistä, noin tuhannen vuoden kuluttua.

    Inhorealisti/rasisti sisälläni sanoo että tämä jako tapahtui jo kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Muistaakseni blogisti ei kuulu siihen "valistuneiden" ihmisten joukkoon, jonka mukaan ihmisrodut ovat mielikuvituksen tuotetta...

    VastaaPoista
  10. Eikös Maistre nimenomaan perustellut uskonnon ylivoimaisuutta sillä että järjellä perusteltu voidaan järjellä luhistaa kun taas uskon läpäisemätön mysteeri tekee siitä voittamattoman. Tämä on syy myös ns. liberaalin teologian ongelmaan. Kaikki "sekulaarit" uskonnon muodot ovat kuin sotavoima joilla on kylki auki vihollisen vastaiskuille. Maallistunut uskonto on käsitteenä oikeastaan mahdoton juuri mysteerin haalistamisen takia.

    VastaaPoista
  11. yhtäältä ihminen haluaa valloittaa maailmaa takki avoinna, kylki vaaroille alttiina, toisaalta kaipaa takaisin Impivaaraan.. To be or not to be. Yksi tykkää äidistä, toinen tyttäristä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.