keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Putinin pohdinnat



Putin pohti ja vastaili

Marraskuun 18. päivänä naapurimaamme presidentti esiintyi Yleisvenäläisen kansanrintaman kokouksessa Kansantalouden saavutusten näyttelyssä (VDNH). Tämä kansanrintama on vuonna 2011 luotu erikoislaatuinen elin, joka yhdistää Yhtenäistä Venäjää ja erinäisiä muita tahoja. Siinä on nähty korporatiiviselle valtiolle ominaisia piirteitä, joita Venäjällä on muitakin, kuten Obštšestvennaja palata (Yhteiskuntakamari).
 Niiden ilmeisenä tarkoituksena on kansalaisaktiivisuuden lisääminen ja sen suuntaaminen nimenomaan valtiovallan kanssa yhteiseen toimintaan myös puoluejärjestelmän ulkopuolella. Tällainen ”epäpoliittinen” yhteisten asioiden hoito on kieltämättä innovaatio, jolle ei ole helppo löytää nykymaailmasta vastineita.
Kannattaa muistaa, että samaan aikaan kun Yhtenäinen Venäjä on tosiasiallisesti maan hallitseva puolue nimenomaan ”vallan” omana puolueena, jolla on ns. hallinnollinen resurssi käytössään, pitää virallinen Venäjä ja Putin siinä luvussa tiukasti kiinni ajatuksesta, että Venäjällä vallitsevat sekä demokratia että markkinatalous. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, käy kiintoisasti ilmi siitä, mitä kansanrintaman kokouksessa puhuttiin.
Kokouksen teemana oli Putinin toukokuussa antamien ukaasien toteutuminen ja Venäjän talouden kehitys pakotteiden vallitessa. Kremlin julkaisemassa pikakirjoituspöytäkirjassa mainitaan, että presidentti kävi ennen kokousta tutustumassa näyttelyyn ”Tehty Venäjällä”, joka esitteli tuotteita, joita venäläiset firmat olivat valmistaneet tuontia korvaavia ohjelmia varten.
Lyhyessä alkupuheenvuorossaan Putin totesi, että kansanrintamasta näyttää todella tulleen se, mitä oli tarkoitettukin eli kansalaisaktiivisuuden kohottaja. Sen roolina oli erityisesti kansalaisten toteuttama kontrolli. Käytetty termi, graždanski kontrol poikkeaa muuten neuvostoaikaisesta, joka oli narodnyi kontrol. Ainakin sikäli asiat siis ovat muuttuneet.
Kuten puheenvuoron käyttänyt A. Bretšalov kertoi, kontrollia toteutti käytännössä yli 10000 ”kansan eksperttiä”, jotka aivan konkreettisesti matkustivat tapahtumapaikoille ja tarkistivat, mitä oikein oli saatu aikaan. Presidentti oli toki antanut hyviä määräyksiä ja kaiketi niiden täytäntöönpanosta oli raportoitu, mutta asian laadullinen puoli oli saattanut jäädä huomioimatta.
Kun kansan kontrollöörit tekivät oman kierroksensa, he tulivat siihen tulokseen, että selostetuista 131 tapauksesta, jotka koskivat Putinin ukaasien toteuttamista, vain 26 oli laadullisesti hyväksyttäviä ja niiden kontrollointi voitiin lopettaa. Loppujen silmälläpitoa oli syytä jatkaa. Osa oli toteutettu vain osittain ja osaa ei ollenkaan.
Putin oli luvuista ilmeisen imponoitu ja kysyi retorisesti, mitä oikein olisikaan tapahtunut, ellei koko kontrollia olisi ollut. Hän korosti toiminnan jatkamisen tarpeellisuutta ja totesi kiinnostavasti: ”Me emme tarvitse prosessia, emme ole mitään trotskilaisia, me tarvitsemme lopputuloksen. Trotskihan oli sitä mieltä, että liike on kaikki, eikä päämäärä mitään…”
Trotski tai Bernstein, sosialismi ei Putinia ainakaan vanhassa muodossa tuntunut elähdyttävän. Hän hyväksyi tietyt maataloustuet, joita lännessä muuten oli vieläkin enemmän kuin Venäjällä, sekä tietyntasoisen kotimaisen tavaran suosimisen. Ulkomaalaista oli kuitenkin käytettävä, mikäli laatu oli sama, mutta hinta selvästi halvempi.
Muutenkin Putin ilmaisi vastahakoisuutensa palata suunnittelutalouteen, jota jotkut esiintyjät itse asiassa olivat taipuvaisia suosittelemaan, sellaista ei nimittäin saanut toimimaan. Markkinoita oli syytä kunnioittaa eikä niiden uhmaaminen. Putin lainasi jopa kansanomaista sananlaskua, ”Ei sillä väliä kenen sonni oli asialla, tärkeää on, että vasikka on meidän”. Tiettävästi sanontaa oli maaorjaperheissä käytetty hälventämään sitä tarpeetonta mustasukkaisuutta, jota isännät joskus tunsivat tilanherraa kohtaan syystä tai toisesta.
Kansanrintaman esille tuomat asiat olivat hyvin maanläheisiä. Ne koskivat esimerkiksi maataloutta ja asuntojen peruskorjausohjelmaa. Siinä valtio oli antamassa uuden kodin 770 000 hengelle. Väärinkäytökset vaanivat täälläkin.
Maanläheisestä tematiikasta poikkesi yllättäen elokuvaohjaaja Ju. Kara, joka alkoi suorassa lähetyksessä puhua siitä, miten oli ollut seuraamassa, kun banderalaiset ja 4000 Syyriasta palannutta tataarifanaatikkoa valmistautuivat toimeenpanemaan Krimillä verilöylyn, joka estettiin loistavalla operaatiolla. Tuolloin Putin kysyi, miksi hän puhui kaikille asiasta, joka oli salainen. Kara ei vähästä häkeltynyt, vaan jatkoi puhumalla krimiläisten toiveesta, että Krimille rakennettaisiin sovinnon kirkko, mikä olisi kansan toivomus. Puhujaa ei saanut hiljenemään edes Putinin nimenomainen pyyntö: ”Lopettakaa, olkaa hyvä, pyydän!”, vaan hän jatkoi vielä ja selitti, että mainitun loistavan operaation takia Ylipäällikkö (Putin) ansaitsisi Voiton kunniamerkin ja Venäjän sankarin arvonimen.
Putin kiitti kunniasta ja arveli, että kunniamerkin ansaitsisivat itse krimiläiset.
Sen jälkeen Putin puuttui Karan repliikkiin, jonka mukaan Amerikka haluaa nöyryyttää Venäjää. Tämä ei ollut totta, Putin selitti, tarkoituksena ei ollut nöyryyttäminen vaan alistaminen, omien ongelmien ratkaiseminen Venäjän kustannuksella. Tämä ei onnistuisi.
Sen sijaan Amerikka onnistuisi kyllä liittolaistensa alistamisessa. Putin selitti joskus suorastaan hämmentyvänsä siitä, miksi nuo liittolaiset toimivat vastoin omia kansallisia etujaan ja puolustivat niin sanottuja läntisiä arvoja. Kenen intressejä siinä tarkoitettiin, kriteereitä ei ollut, oli vain yleisiä höpinöitä milloin demokratiasta, milloin jostakin muusta. Oliko olemassa oikeus vallankaappaukseen tai kansanmurhaan, kenen intressejä ne olivat?
Mutta kaiken takana oli toki valtioiden geopoliittisia intressejä, vaan kenen? Oliko eliiteillä samat intressit kuin kansoilla? Siellä markkinat ratkaisivat kaiken, mutta Venäjällä sen sijaan elämä pani asiat normaaliin järjestykseen ja Venäjä kyllä vielä pääsisi pitemmälle.
Putinin esiintyminen Yleisvenäläisen kansanrintaman tilaisuudessa ei siis ollut mikään varsinainen ohjelmapuhe, poslanije, jollaista hän kyllä selitti valmistelevansa ja odottavansa sitä varten aineksia kansalta ja sen edustajilta. Kommentti Amerikastakin esitettiin spontaanina repliikkinä ilman sen suurempia tavoitteita, joskin kannattaa panna merkille eliittien ja kansan erottaminen toisistaan. Tällaistahan on maailmassa ennenkin harrastettu ja jotkut soveltavat sitä myös Venäjään. Neuvostoliitto, kuten muistamme, julisti välittömästi ennen talvisotaa Molotovin suulla mahdollisuudesta kääntyä suoraan Suomen kansan puoleen, kun maan hallitus oli osoittanut oikean karvansa.
Tällaisten tilaisuuksien spontaanisuudesta voi esittää perusteltuja epäilyksiä. Ehkä kyseessä on pikemminkin lajityyppi hieman samaan tapaan kuin Pietari Aleksejevitš aikoinaan matkusti ulkomaille Pjotr Mihailovin nimellä. Kaikki toki tiesivät, mistä oli kysymys, mutta Pietari ainakin säästyi puuduttavilta seremonioilta ja muulta ikävältä.
Käskyjen antaminen ei yleensä ole kovin vaikeaa missään olosuhteissa. Niiden toimeenpanon varmistaminen saattaa olla sitäkin suurempi ongelma. Venäjän historiassa asia on ollut usein akuutti johtuen vallan keskityksestä ja pitkistä välimatkoista. Reviisorit Pietarista ovat aina aika ajoin ilmestyneet N:n kaupunkiin ja panneet virkamiehiin eloa ja liikettä, mutta sitten myös aina poistuneet.
Stalinin aikanakin toimeenpano muodostui suureksi ongelmaksi. Stalin itse teki pilaa paikallisista satraapeista, jotka raportoivat komeasti siitä, miten Moskovan määräykset olivat saaneet aikaan valtavan aktiivisuuden nousun ja läpimurto oli juuri tapahtumassa. Kun kysyttiin, mitä oli konkreettisesti saatu aikaan, vastaus kuului, ettei oikeastaan kyllä ollut edes ehditty aloittaa…
Stalinilla oli omat tapansa räjäyttää ”perhekuntaisuuden” pesäkkeet ja keskinäistakuut eli porukoiden (krugovaja poruka) järjestelmä, joka oli vanhaa venäläistä perua maaorjuuden ajoilta. Suurta terroria perusteltiin julkisesti nimenomaan sillä, että paikkakunnilla vallitsi käytännössä kontrolloimaton mielivalta ja epäjärjestys eikä käskyjä pantu toimeen. Lisäksi tietysti oli tahallista tuholaisuutta ja ensimmäisenähän oli aina kysyttävä, oliko sotkuja ollut tekemässä vihollisen käsi…
Stalinin kausi oli brutaali episodi järjestelmässä, joka oli periaatteessa talouden lakien vastainen ja siis toimimaton koneisto. Se saatiin käymään väkivallan avulla ja myöhemmin pelkkä sen uhka esti sitä sammumasta. Kun uhka loppui, lopahti myös koneiston puhti.
Nykyinen Venäjä perustuu periaatteessa aivan toisenlaiselle pohjalle. Markkinataloudesta luopumisen merkkejä on tuskin havaittavissa eikä hallintoakaan hoideta terrorilla. Jotakin erikoista maassa silti on tapahtumassa ja omintakeiset instituutiot kuten Yleisvenäläinen kansanrintama ovat tästä osoituksena. Ovatko nämä instituutiot epädemokraattisia?
Tuskinpa näin voi sanoa. Itse asiassa nykyistä Venäjää voisi pitää suorastaan demokraattisuuden perikuvana sikäli, että lähes itsevaltias presidentti kuuntelee jatkuvasti kansaa ja, kuten hän itse selittää, jopa valmistelee ukaasinsa tämän pohjalta. Itse asiassa kyseessä eivät siis ole presidentin ukaasit, vaan esimerkiksi yllä selostetussa kokouksessa esillä olivat ”meidän yhteiset ukaasimme”, joita oli yhdessä valmisteltu vuonna 2012.
Missäpä läntisessä demokratiassa ylimmän valtiovallan ja kansan syvien rivien välillä olisi jopa lainsäädännön ja lakien toimeenpanon alalla näin intiimi yhteys?
Mutta tällaiset instituutiot tuovat mieleen Neuvostoliiton, jossa niillä yritettiin korjata sitä, ettei systeemi, jonka piti olla maailman vapain ja eniten ihmisen mallinen, sitten kuitenkaan ottanut toimiakseen ilman erityistoimenpiteitä. Ruuveja oli aina pidettävä silmällä: Кто-то должен наблюдать за винтиками, sanottiin. Mutta ei nyt olla hätäisiä johtopäätöksissä.

31 kommenttia:

  1. "Itse asiassa nykyistä Venäjää voisi pitää suorastaan demokraattisuuden perikuvana sikäli, että lähes itsevaltias presidentti kuuntelee jatkuvasti kansaa ja, kuten hän itse selittää, jopa valmistelee ukaasinsa tämän pohjalta."

    Ongelma taitaa olla enemmänkin siinä, että "valistuneen itsevaltiuden" vallitessa kansalaisten tulisi olla yhtä aikaa nöyrän kuuliaisia alamaisia herralleen, mutta samanaikaisesti myös käyttäytyä kuin vapaat kansalaiset. Eli varsin ilmeinen analogia esim. Aleksanteri II:n aikaan näiltä osin.

    Venäjän (valtiona) eräs olennaisimmista "valuvioista" näin meikäläisestä perspektiivistä katsoen on se, että sen asema oikeusvaltiona on heikko, ellei olematon. Venäjän ongelma ei ole niinkään siinä, etteivätkö lait sinänsä voisi olla hyvin laadittuja ja kirjoitettuja ja siinä mielessä toimeenpanokelpoisia ja toimiviakin (Venäjällähän on ymmärtääkseni lainsäädäntöä uudistettu kopioimalla mm. Saksan lakeja, esim. nykyinen tupakkalaki, joka on itse asiassa muotoilultaan meikäläistäkin tiukempi, on saksalaista alkuperää), vaan juurikin siinä, että niiden mukaiseen toimintaan sitoutumiseen ei voi kovinkaan paljossa luottaa.

    Hyvätkään (teoriassa) lait eivät siis kykene takaamaan kovin hyvää lopputulosta, jos niitä ei myös käytännössä toimeenpanna tehokkaasti ja niiden antamaan oikeussuojaan ei voida luottaa, niin viranomaisissa kuin tuomioistumissakin. Ja jos väärinkäytöksiin, hallinnolliseen mielivaltaan, korruptioon ym. vastataan ensi sijassa tiukentamalla kontrollia entistäkin kovaotteisemmaksi, soppa vain sakenee ja pahenee. Tämähän ei tokikaan ole pelkästään venäläinen ongelma, vaan itse asiassa aika yleistä ihan maailmankin mittakaavassa. Veikkaanpa, että monet esim. kehitysmaiden (kuten toki myös noiden Etelä-Euroopan euroveljiemme...) ongelmat juontavat melkoiselta osaltaan juurensa juuri noihin oikeusvaltiollisuuden puutteisiin ja niihin kytkeytyvään heikkoon julkiseen luottamukseen. Ja missä ei valtioon ja viranomaisiin voida luottaa, siellä heimomentaliteettiin ja hyväveli-verkostoihin takerrutaan sitäkin tiukemmin. Vaikka eihän se mattimeikäläisten vika niinkään ole, pakkohan heidänkin on jollakin tavoin koettaa pärjätä.

    VastaaPoista
  2. Täälläpäin se vika taitaa olla. Luottamus on menestyvien modernien yhteiskuntien tärkeä ominaisuus. Neuvostoliitossa sitä ei ollut lainkaan, vaan koetettiin korvata kontrollilla ja sen kontrollilla. Ehkäpä se siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainahan siinä tuo perspektiiviharha on vaanimassa juu. Yleensäkin ottaen tuossa oikeusvaltion rakentamisessa ovat parhaiten onnistuneet protestanttiset maat, eikä niitä loppujen lopuksi maailmasta niin kovin montaa löydykään. Ja luottamuksen, tuon maailman ehkäpä arvokkaimman pääoman, rakentaminen on hidas prosessi, joka kestää vuosikausia, mutta jonka kylläkin voi romuttaa hyvinkin nopeasti. Vähän kuin avioliitossa.

      Semmoisenkin yleistyksen voinee tehdä, että markkinatalous vaatii toimiakseen paitsi oikeusvaltion, myös riittävän vankan keskiluokan. Ja siellä missä jompikumpi (yleensä molemmat) puuttuvat, ei markkinatalouskaan "näkymättömine käsineen" oikein onnistu positiivista kontribuutiota tuottamaan, vaan syntyy erinlaisia gangsterikapitalismin sun muun rosvoherrailun tapaisia rappioilmiöitä. Toisaalta keskiluokkaakaan ei oikein voine olla ilman ainakin jonkinlaisia yhteiskunnan tulonsiirtoja (siis laajasti ymmärrettynä, niitähän esim. koulutus ja terveydenhuoltokin melko pitkälti ovat).

      Ehkäpä pohjoismaisen yhteiskuntamallin menestyksen salaisuus on juuri siinä, että se on onnistunut keskimääräistä paremmin tuossa keskiluokkaisuuden generoimisessa. Toisaalta pohjoismainen malli ja sen vaatima yleistä luottamusta synnyttävä positiivinen yhteiskunnallinen takaisinkytkentä taitaa toimia lähinnä niillä edellytyksillä, että pohjana on etnisesti ja kulttuurisesti verraten yhtenäinen kansallisvaltio. Eikä sitä varmaankaan saatane liioin skaalattua esim. suurvaltojen mittasuhteissa toimivaksi, joten vientituotteeksikaan siitä ei oikein taida olla.

      Poista
  3. Näissä Putinin puheissa on jotain kovasti tuttua 30-luvulta. Silloinkin lyhyenläntä, joskin viiksekäs yksinvaltias karjui maailmalle, että "Saksaa ei saa nöyryyttää" ja "Saksallakin on ylpeytensä" ja "Emme koskaan halua sotaa, mutta emme myöskään pelkää sitä" jne.
    Koko maailma tiesi silloin(kin), että tästä ei hyvä heilu, mutta yhteistä vastalausetta ei saatu aikaan. Muutamat pikkuvaltiot julistautuivat puolueettomiksi, Englannissa ja Ranskassa oli hallituspula toisensa jälkeen, Venäläiset tekivättrauhansopimuksen salaisine liitteineen jne. Jos muut Euroopan valtiot olisivat heti Reininmaan miehityksen edellä tai vaikkapa sen jälkeen mobilisoineet yhtenä miehenä, olisi viiksiniekan ollut pakko tulla kipi kapi takaisin valloittamaltaan alueelta. Itävallan miehityskin olisi ollut hankala juttu.
    Jos koko Eurooppa yhdessä Naton kanssa olisi mobilisoinut Krimin ryöstämisen jälkeen, olisi Putin nyt hiljaista poikaa. Hän ymmärtää kyllä voiman merkityksen. Edes Venäjä ei ole tarpeeksi voimakas koko muuta maailmaa vastaan. Eikä tule olemaan.
    On liikuttavaa, kuinka venäläiset murehtivat sitä, että heistä ei muualla maailmassa oikein pidetä. Yksikään siinä maassa ei muista, että Venäjä ei ole koskaan, ei koskaan historiansa aikana tehnyt mitään hyvää naapurimailleen tai jollekin maalle ylipäätään. Alueita on kyllä anastettu, on järjestettyu "jäätyneitä konflikteja", loppumattomin silkkaa pahantekoa. Aseita kyllä on myyty muillekin, mutta se nyt ei ole hyväntekeväsisyyttä.
    Kaiken kaikkiaan meno Venäjällä lähestyy enemmän ja enemmän kolmannen valtakunnan touhua. Pyritään siihen, että olisi vain yksi yhteinen puolue, sellainen, joka ei tee politiikkaa vaan hoitaa taitavasti maan asioita ja puoluetta itseään johtaa vain yksi vahva mies. Eri mieltä olevat karkotetaan tai tapetaan. Missä tosiaan olemme nähneet tämän kaiken aiemmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansallinen ylpeys ja itsekunnioitus ei meillekään pahaa tekisi,eurooppalaistumisen vimmassa olemme kadottamassa kansallisen identtiteetttimme. Oikeusvaltio voi myös altamme kadota jos rahvaalla ei kohta ole varaa huudella oikeuksiensa perään tuomioistuimissa,ryhmäkanne mahdollisuus olisi kurjaus asioiden tilaan. Napoleon on mielestäni osuvanpi vertauskohde Putinille, vaikka hän on nappikseenverrattuna vanha ukko,kuin hitler. Putin saataa olla kansallisen konservatiiivis uskonnollisen aikakauden illiberalismin airut.

      Poista
  4. Yhtenäisen Venäjän ja Kremlin toiminnassa on tosiaan enenevässä määrin samanlaisia piirteitä kuin oli kansallissosialistisessa Saksassa. Yksi esimerkki on tämä Koordinaationeuvosto alias Suomen ulkovenäläisten järjestöjen neuvosto. Onko blogisti tutustunut?

    Fontanka 18.11. : "Tämä organisaatio tekee avoimesti yhteistyötä Venäjän Ulkoasiainministeriön kanssa. Suomessa organisaatio on virallisesti rekisteröity nimellä Suomen venäläisten etujärjestö ry.--Venäjän ulkoasiainministeriötä ja suurlähetystöä edusti [Venäläinen kulttuuri Suomessa -nimisessä konferenssissa] Vjatšeslav Avtsinov--hän edisti - tai tarkemmin sanottuna - painosti diplomaattisesti koko neuvoston perustamisen vuonna 2009.--suurin osa toiminnasta oli tiedonvälitystä ulkovenäläisten järjestöille erilaisista osallistumismahdollisuuksista Venäjällä tapahtuvissa ulkovenäläistilaisuuksissa--kutsuva taho korvaa matka-, majoitus ja muut kulut.--Todelliseksi kohokohdaksi oli tarkoitettu päätöslauselman ehdotuksen käsittely ja hyväksyminen.--Suomen venäläisten etujärjestö ry esitti päätöslauselmallaan täyttä kannatustaan Venäjän Ulkoasiainministeriön toiminnalle ulkovenäläisten tukemiseksi - mukaan lukien esimerkiksi venäjänkielisten tiedotusvälineiden tukisäätiön perustaminen, uusien ulkovenäläisten yhdistysten perustamiselle Suomeen sekä joillekin hyvin konkreettisille tapahtumille--ne lueteltiin päätöslauselman pykälässä 14:

    ”Jatketaan yhdessä ulkovenäläisten yhdistysten kanssa valmistelua Suuren Isänmaallisen Sodan Voitonpäivän 70-vuotispäivän juhlimiseksi. Järjestetään sarja tilaisuuksia Suuren Voiton 70-vuotispäivän kunniaksi, muun muassa:

    - järjestetään juhlaohjelman puitteissa suuret tempaukset, joilla on symbolinen merkitys, kuten ”Maailman muistovahti”, ”Yrjön nauha”, ”Muistamme, olemme ylpeät”.

    Saksa perusti Suomeen aikoinaan Ulkomaan-järjestönsä haaran, jonka oli määrä syrjäyttää vanhat järjestöt. Haara sai nimen "Deutsche Kolonie" ja siihen pyrittiin liittämään sekä valtakunnan että isäntämaan kansalaiset saksalaiset. Tehtävänä oli "maailmankatsomuksellinen huolto" juutalaispropagandoineen sekä kansallisine juhlapäivineen, joita varten annettiin Ulkomaan-järjestöstä tarkoin määrätyt rituaalit tervehdys- ja vuorosanoja myöten (Wipert von Blücherin muistelmat).

    Näyttää varsin selvältä, että Kremlin käsi ohjailee tätä järjestöä. Näyttää niin ikään varsin selvältä, että järjestö on perustettu "maailmankatsomuksellisen huollon" tuontiin, jonka tavoitteena on valaa nationalistista uskoa. Ja jos nyt oikein muistan niin B-dosenttikin häärää siellä koordinoimassa.

    Pitäisikö alkaa pelätä?

    Olisi kiinnostavaa tietää, ovatko Koiviston tänne masinoimat nk. inkerinsuomalaiset innokkaina osanottajina tässä toiminnassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain ruotsinkielisillä on syytä pelätä Suomessa tulevaisuutta kruunun jalkokiven asemansa vuoksi. Me muut selviydymme kalevalaisen Ukko-Jumalan avulla. Virallinen kulttuuripolitiikka teettää Roviolla jättimäisen "IronDanger, Rautavaara" elokuvan jatkamaan Sofi Oksasen henkilöitynyttä rautanyrkkiromantiikkaa.

      Poista
    2. "Vain ruotsinkielisillä on syytä pelätä Suomessa tulevaisuutta kruunun jalkokiven asemansa vuoksi."

      Näinpä. Vaikka kehitys ympäristössämme onkin viime aikoina kulkenut jossakin määrin epämiellyttävään suuntaan, niin me Ankdammenista osattomat voinemme järkevästä ulkopolitiikasta ja riittävästä maanpuolustuksesta ja muusta väestönsuojelusta huolehtimalla varmaankin ihan kohtuudella pärjäillä. Tosin nämä asiat sitten saattavatkin edellyttää näiltä ns. vastuunkantajiltamme sellaisia valtiomiestaitoja, joiden olemassaolon vasta jälkeemme tulevat kykenevät tunnistamaan... Ja niiden kaksoiskansalaisuuksien myöntäminen olisi tosiaankin jo korkea aika lopettaa. Maassa maan tavalla ja Suomessa elämä Suomen lakien mukaan, ja jos joku nyt tästä nuivismista mimosanherkän hipiänsä pahoittaa voikin sitten todeta tulleensa väärään maahan.

      Poista
  5. No, Jens-Erik. Onhan se Venäjä nyt auttanut niin Gruusiaa, Armeniaa, Bulgariaa, Serbiaa, Tshekkoslovakiaa ja muitakin. Joskus muistellaan hyvällä, joskus pahalla, tarpeen mukaan. Jälkimmäinen harmittaa Venäjällä, kun siellä ei voida ymmärtää moista "kiittämättömyyttä". Meilläkin Venäjän naapuruudella on ollut kahdet kasvot, ei pelkästään ikävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka en toki itsekään ole mikään kulttuurisen itseruoskinnan ihastelija, niin venäläisten kyllä toivoisi löytävän myös rahtusen itsekritiikkiä ja itsereflektiota, mitä tuohon heidän omaankin historiaansa suhtautumiseen tulee... Ja pitäisi myös osata tehdä ainakin jonkunmoinen pesäero tervehenkisen isänmaallisuuden ja pahanlaatuisen nationalismin välillä (siis kaikkialla, ei vain Venäjällä). Jos haetaan vertailua yksilötason psykologiasta, niin ensiksi mainittua voinee verrata terveeseen itsetuntoon, jälkimmäinen puolestaan on kansakuntien tasolla osimoilleen samaa kuin patologinen narsismi ihmisyksilöistä puhuttaessa. Tietysti jokin kulttuurinen itseruoskintakin on sitten vähän samaa kuin pahanasteiseksi päässyt alemmuuskompleksi yksilötasolla...

      Tai voihan tuon nähdä niinkin, että varsinkin länsimaalaisilla tuo itseruoskintaskene voi olla ja onkin myös ylösalaisin käännettyä kulttuurista suprematismia; itseäänhän kun voi lopultakin syyttää kaikesta maailman pahasta vain sillä edellytyksellä, että uskoo ihan aikuisten oikeasti olevansa kaikkivoipa...

      Poista
    2. Näihinpä voin mielihyvin yhtyä.

      Poista
  6. Ulkovenäläisten touhuista: Yleisvenäläisen kansanrintaman kokouksessa näyttää esiintyneen myös JB, joka puhui tiukasti Suomessa tapahtuneista ortodoksisten kirkkojen häpäisyistä... Tämä herrahan on Euraasian kansanrintaman varapuheenjohtaja ym.ym.ym. Hattuja on kuin keisarilla. Hän on myös sootetshestvennik eli maanmies ja tällaiseen statukseen pitäisi kai kaikilla entisen suuriruhtinaskunnan asukkailla olla oikeus, iratutuminen Venäjästä oli tietenkin laiton.
    Pitäisikö näistä mielipuolisuuden ilmauksista huolestua muuten kuin yksilöpsykiatrian tasolla?
    Mielestäni kannattaa seurata valppaasti. Ulkovenäläisten Russki mir on kuviteltu yhteisö, joka Putinin politiikan ansiosta on jo hajonnut ja jota tuskin voidaan edes korjata. Ukrainalaiset eivät enää siihen halua eivätkä liioin gruusialaiset. Jos koko homman leimaavat viidennen imperiumin kiliastit, niin eiköhän se merkitse kuolinkelloja koko Venäjän henkiselle vaikiutusvallalle. Tai kukapa tietää? Vallankumouksellisen katekismus oli juuri riittävän mielipuolinen saadakseen fanaattisia kannattajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääntäisin Putinin tapauksessa kupin nurin eli peluri putin liittoutuu kulloinkin sopivalta tuntuvien ideologisten virtausten kanssa. Valtaan hän nousi länsimielisten beresovskien nostamana, surkkovilaiset ,siloviikit ja muut eturyhmät ja intressipiirit ovat oleet myös hänen vallan välineitään. Kun tilanne maan ympärillä on kiristynyt on mainitsemasi isborkilaiset saaneet lisää sananvaltaa.

      Poista
    2. "Pitäisikö näistä mielipuolisuuden ilmauksista huolestua muuten kuin yksilöpsykiatrian tasolla?"

      Itse en nyt tästä "hovidesantista" niin suurempaa huolta muutoin kantaisikaan, mutta kun sen touhuilla alkaa ikävä kyllä olla jo ulkopoliittistakin ulottuvuutta... No toistaiseksi onneksi melko marginaalista. Joku UKK olisi varmaankin jo haukkunut miehen pataluhaksi ja siirtänyt sen jälkeen jäähylle joksikin b-luokan attaseaksi esim. Buenos Airesin suurlähetystöön, kauaksi Suomesta. Sillä ultimaatumilla terästettynä, että ellei lähde, niin uraputki Suomen päässä umpeutuu pysyvästi.

      "Tai kukapa tietää? Vallankumouksellisen katekismus oli juuri riittävän mielipuolinen saadakseen fanaattisia kannattajia."

      Taivaan Isä taitaa rakastaa hulluja aivan erityisesti, koska on luonut heitä niin paljon...

      Poista
    3. Dosentti näyttää liittyneen siihen räksyttäjäideologien joukkoon, jonka sallitaan esiintyä Venäjän valtiollisissa viestimissä hämärien valtiollisten tarkoitusperien vuoksi. Kuten tyyppi itse YLE:n haastattelussa sanoi, Venäjällä keskustellaan tunteellisemmin (Wikipedia):

      Bäckman on Ylen mukaan myöntänyt, “että hänen antamansa lausunnot eivät ole olleet asiallisia suomalaisesta näkökulmasta katsottuna, koska Venäjän mediassa on tapana keskustella tunteellisemmin kuin Suomessa.” Bäckman itse sanoi tässä haastattelussa seuraavasti:
      ” Kaikki keskustelu Venäjän mediassa on hyvin emotionaalista ja tunteellista, siellä kärjistetään asioita. Siellä ei yksinkertaisesti voi keskustella samalla tavalla kuin Suomen mediassa, jossa annetaan yksitoikkoisia lausuntoja. – – Jos puhun Venäjän mediassa, niin voin siellä rähjätä, että Suomessa lapset laitetaan keskitysleiriin. Kyllä se vastaanottaja ymmärtää informaation, kun se on siinä tunteellisessa kontekstissa. "

      Eli kun dosentti puhuu potaskaa, venäläinen tietää sen ja asettaa jutun informaatioarvon nollaksi? JB onkin venäläisten mielestä pelkkä viihdyttäjä ja klovni?

      Viihdyttäjä tai ei, toiminta näyttää vihakampanjalta. Kreml ei luonut B-dosenttia korjaamaan Suomen ja Venäjän välisiä ongelmia, vaan kärjistämään niitä. Kreml käyttää näitä riidankylväjiä sisäpoliittisiin tarkoituksiin pelissä, jolla tulee olemaan ikävä loppu.

      Poista
  7. Herra ei ikävä kyllä ole marginaalissa, istuu siellä Izborskilaisten penkissä kuin p****a Junttilan tuvan seinässä. Kozatshov näkyy siellä Kansanrintaman kokouksessa sanoneen, ettei se ole tarkoitettu ulkomaalaisille, mutta se ei mennyt läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö? No se onkin sitten huonompi homma se... Mikähän siinäkin lienee, että kaikenlaiset poikkeusolot ja -aikakaudet tuntuvat houkuttelevan esiin kaikenkarvaisia luonnehäiriöisiä, kuten se eräs tunnettu lopputuote kärpäsiä? Ja luonnevikaiset ovat tietysti onnen omiaan myös omalla toiminnallaan saattamaan matkaan sellaisia tapahtumia ja prosesseja, joiden seurauksena saadaan elää "historiallisia aikoja". Hannu Lauermahan on alan ammattimiehenä tuumaillut, että psykopaateilla näyttäisi ihan tutkimustenkin perusteella olevan korostunut halu vallan ja statuksen perään, ja taipumus hakeutua vallankäyttäjien läheisyyteen, jos vain mahdollisuus tarjoutuu. Ja suuruusharhaisistahan ei liene koskaan erityisempää puutetta ole ollut.

      Poista
  8. Eikös meillä Suomalaisillakin ole ulkosuomalais parlamentti.Venäjälle meillä olaan toivottu kansalaisyhteiskunnan kehittymistä, sitten kun niitä alkaa ilmaantua olaan kauhuisaan kun kuvitelaan kaikki mitä sieltä sanotaan olisi jollain tavalla merkittävää. Zirinovvskin kannatuksen kerrotaan venäläisten kilpailijoiden toimesta osoittavan mielenvikaisten määrän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjä julistaa ulkomailta rahaa saavat järjestöt agenteiksi, jotka horjuttavat yhteiskuntarauhaa. Samalla se itse perustaa ja rahoittaa koordinaationeuvostoja Euroopassa. Miten tämä käytännössä eroaa Stalinista ja hänen Kommunistisesta internationaalistaan?

      Venäjän tiedoitusvälineet ovat jo pitkälle valtion ja Putinin oligarkkikavereiden hallussa. Muita uhkaillaan tekaistuilla epäilyillä, etsinnöillä yms. Niillä viesteillä, jotka tämän kontrollin läpäisevät, on paljon merkitystä, kun tutkitaan, mihin suuntaan ja mitä varten venäläisten mielipiteitä muokataan tai sallitaan muokattavan.

      Poista
  9. Vai olisiko puheissa ollut Hitlerin ja Napoleonin sijaan häivähdys Al Caponea, joka totesi, että hymyn ja aseen kera pääsee pitemmälle, kuin pelkän hymyn kanssa? Tämän tietävät muutkin kohteliaat miehet. Saattaa olla, että "Russki mir" osoittautuu tarjoukseksi, josta ei voi kieltäytyä.

    Professori Vihavainen kyseli taannoin: "Lugandaan päästiin, mutta miten päästään pois?" Veikkaanpa, että tie Lugandasta eteenpäin kulkee Krimille avattavan maayhteyden kautta Novorossijaan.

    Kirjoitettiin myös: "Venäjä kaipaa pian liittolaisia sitä (Kiinaa) vastaan tai ainakin lojaalista selustaa, jolla on neuvotteluvaraa." Tältä ei näytä. Päinvastoin, Kiinan ja Venäjän liittoilaisuussuhde tulee kasvamaan entisestään.

    VastaaPoista
  10. Liittolaissuhteesta on hyvä aloittaa. Miten kauan nämä kaksi jatkavat tasa-arvoista kuherruskuukauttaan, jää nähtäväksi. Sodan jälkeenhän se ei kauan kestänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinaa tuskin kiinnostaa vallata voimakeinoin öljy- tai kaasukenttiä Siperiasta, jos niiden tuotteita kerran voidaan siisti ostaa edulliseen hintaan. Eikä Venäjä halua vaarantaa tätä tulonlähdettä. Molemmilla on sen sijaan halu haastaa läntinen hegemonia. Ei ehkä mikään tulinen uusi suhde, enneminki järkiavioliitto.



      Poista
    2. Kiina varmasti mielellään näkisi Venäjän romahtavan. Silloin he voisivat, paikallisten meikäläisten turvallisuuteen vedoten, ottaa haltuunsa Amurin ja Tsitan alueet luonnonvaroineen, jotka maolaisuuden mukaisesti heille kuuluvat, kenties enemmänkin. Yhtä kaikki, kiinalaisten läsnäolo tulee lisääntymään entisestään putkiprojektien myötä.

      Mahtaneeko Venäjällä olla enää mitään otetta Mongoliaankaan? Taitaa olla Kiinan kumppani ja suojatti enemmän nykyään...

      Poista
    3. Yöpöydällä on paraikaa Kissingerin On China, joka on palkitsevaa luettavaa. Siinä on käsitelty myös Neuvostoliiton ja Kiinan välirikkoa, sen syitä sekä vaikutusta Maon strategiavalintoihin. Mao pelkäsi joutumista vihollisen ympäröimäksi, joka käytännössä tarkoitti Formosaa tukevaa USA:ta ja sen kanssa rauhanomaiseen rinnakkaiseloon (detente) pyrkivää Neuvostoliittoa sekä pienemmässä määrin Intiaa. Taustalla olivat Stalinin aikaiset alueneuvottelut, jotka Kiinassa koettiin voima-asemasta tehtyinä saneluratkaisuina sekä Ussurijoen rajakahakat, joissa oli mobilisoituna suuret sotajoukot. USAn kanssa oli käyty Formosaan liittyvät yhteenotot.
      Kissinger kertoo, kuinka Yhdysvalloissa lopulta havahduttiin tutkimaan Kiinan suunnalta kuuluvien viestien sisällöissä tapahtunutta hienoista sävyn muutosta. Sävyn muutoksen taustalla oli, kuten myöhemmin selvisi, kenraalien Maolle tekemä arvio, että USA ei suin surminkaan soisi näkevänsä NL:a voittajana noiden kahden kommunistimaan mahdollisesti ajautuessa sotaan keskenään. Arvio osoittautui oikeaksi. Kun amerikkalaiset havahtuivat tulkitsemaan oikein kiinalaisten viestintää, käännös tapahtui nopeasti.

      Nyt tilanne on on vastaavanlainen. Kiinassa on todennäköisesti tultu siihen tulokseen, että Venäjän hallinnon muuttuminen länsimieliseksi ja joutuminen USAn talutusnuoraan olisi Kiinan kannalta pahin mahdollinen kehityskulku. Silloin Kiina joutuisi vuorollaan saarretuksi ja sitä uhkaisi eristäminen. Kiina luonnollisesti tunnistaa olevansa lopulta pahin uhka USAn vaalimalle yhden suvereenin suurvallan doktriinille. Mikäli oletus Kiinan tilannearviosta pitää paikkansa, siitä seuraa, ettei Venäjän neuvotteluasema valtioiden kaksinkeskisissä projekteissa olekaan niin heikko kuin äkkisältään on ajateltu.

      Lainaan lopuksi kiinalaisen ulkoasiainhallinnon edustajan tuoretta haastattelua, jossa puhuu harvinaisen selväsanainen kiinalainen virkamies. Seuraaviin kahteen lauseeseen sisältyy oleellisin tämän hetken geopolitiikassa.

      “Personally, I believe that some states and blocs stick to the Cold War mentality and are involved in geopolitical games with the aim to infringe on the geopolitical interests of Russia. China is strongly against anyone harming the security of other countries for the purpose of protecting one’s ‘absolute security'," http://en.itar-tass.com/world/760944

      Poista
    4. Tosiaankin harvinaista, että kommunistiapparaatin virkapampulla on henkilökohtainen mielipide kansainvälisessä mediassa leviteltäväksi... Tuo jälkimmäinen virke tuntuukin sitten ympäripyöreältä liturgialta; Kiina taitaa kilpailuttaa vanhoja suurvaltoja. Molemmat ovat jo kokeneita oman turvallisuuden pönkittämisestä muiden kustannuksella.

      On kiinnostavaa nähdä, kuinka Kiina välttää juuttumisen vastakkainasetteluun, kun itse alkavat kasvattaa vaikutusvaltaansa Afrikassa, P-Koreassa syttyy kapina, kiristävät otettaan Hongkongista, vaativat itselleen Taiwania ja merialueita ja sitä varten kasvattavat laivastoaan, mihin Japani, E-Korea ja Vietnam tietysti vastaavat USA:n tuella.

      Poista
    5. Toinen lause on selitys ja syy sekä Kiinan että Venäjän vimeisen kuukauden aikana lausumille aloitteille, joissa esitetään maailman johtavien maiden yhteistä neuvonpitoa pelisääntöjen luomiseksi valtioiden keskinäiselle kanssakäymiselle. Kissinger, joka on sparrannut Putinia jo kymmenisen vuotta, esittää kirjassaan World Order samaa, jonkinsorttista Westfalia II:sta ristiriitojen hallitsemiseksi. Yhteisesti sovittu maailmanjärjestys tulisi siten yhden ylivoimaisen valtion mielivaltaisen turvallisuuskäsityksen korvaajaksi. Länsi ei ole vastannut millään ymmärrettävällä tavalla.

      Jos Kiina onnistuu uudessa asemoinnissaan ja tavoitteessaan, se on valinnoillaan onnistunut kukistamaan sekä inhoamansa Neuvostoliiton että USAn ylivallan.

      Poista
    6. Oli ehkä vain ajan kysymys, koska Putin kääntää selkänsä yhteistyölle lännen kanssa. Xi Jinping on samankaltainen "poliittinen voimamies", ehkä heissä on siinä mielessä enemmän sielunkumppanuutta, mene ja tiedä. Tosin Kiinaa ei pysty kiperän paikan tullen uhkailemaan, kuten kilttiä EU:ta tai nöyriä vasallivaltioita.

      Huomattavaa on, että melkein kaikissa ns. BRICS-maissa (ehkä Brasiliaa lukuunottamatta) on haluttu nostaa esille juuri vahvaa johtajaa. Toinen näitä valtioita yhdistävä tekijä onkin sitten vahva korruptio.

      Joka tapauksessa kaasuputket Kiinaan pitäsi ensin rakentaa. Toistaiseksi näyttäisi siltä, että Venäjä joutuu ottamaan tähän projektiin lainaa kiinalaispankeilta. Korko saattaa olla kova, mutta on mielenkiintoisempaa nähdä, mitä valuuttaa tullaan käyttämään.

      "China is strongly against anyone harming the security of other countries for the purpose of protecting one’s ‘absolute security',"

      Zbigniew Brzezinski kertoi hiljattain käyneensä yksityisiä keskusteluja kiinalaisten kanssa. Nämä eivät olleet pitäneen Venäjän harjoittamasta voimapolitiikasta. Mutta, Brzezinski huomautti, se ei estänyt heitä tekemästä keskenään sopimuksia, joiden ehdot olivat Kiinalle huomattavasti edullisempia.

      Hän myös epäili, että Venäjä saattaa jossain vaiheessa kääntyä taas Euroopan puoleen. Syynä tähän saattaisi olla se, että nykyinen ideologia ei johda mihinkään kestävään loppputulokseen ja/tai se, että Kiinaa ei kiinnosta liittoutua Yhdysvaltoja vastaan.

      Sillon Venäjää saattaisivat kohdata sisäiset ongelmat, naapurinaan nouseva Kiina, joka suuntaa mielenkiintonsa kohti Keski-Aasiaa.

      Poista
  11. Kiinalaisilla ei ole kiirettä ja he tietävät sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Xi Jinpingin asema ei myöskään riipu kansansuosiosta. Kiinan tyytymättömyyden taustalla on ehkä se, että Venäjän toiminta tärväsi mm. suunnitelmat Krimin niemimaalle perustettavasta satamasta, joka olisi ollut osa Uutta Silkkitieä. Sataman rakentaminen nyt edellyttäisi, että Kiina tunnustaisi Krimin osaksi Venäjää.

      Uudella Silkkitiellä on myös geopoliittinen ulottuvuus. Eräissä hahmotelmissa sen reitti kiersi Venäjän kokonaan Keski-Aasian ja Lähi-Idän kautta. Viimeisimmässä versiossa Silkkitie koukkaa Bosporin salmen jälkeen Moskovan kautta. Haluaako Kiina ottaa osaa levotomien seutujen läpi kulkevan kauppareitin turvaamiseen? Ja ennen kaikkea miten ja kenen kanssa?

      Poista
  12. Kiinnostava kysymys tämä uusi silkkitie. Ajelin itse pätkän Urumqista Kashgariin ja takaisin. Hämmästyttävä alue, fantastinen tie! Sen turvaaminen koko matkalla voi olla ongelma ja kapasiteetti ei koskaan voi korvata merikuljetuksia, mutta pitäähän niitä ideoita olla. Taisi Helsingin yliopistossa palvellut professori Baranovski 1800-luvulla jotain vastaavaa kaavailla Venäjän tarpeisiin. Mutta hänellä niitä iedoita riittikin joka lähtöön.

    VastaaPoista
  13. Tuolla kommenteissa joku puhui dosentti B:n tien katkaisemisesta. Vaikka se voisi olla suomalaisesta näkökulmasta ja miksei venäläisestäkin toivottavaa, se voi olla vaikeaa kun mies on tietääkseni miljonääri.
    Hänen "etujaan" on valmius antaa omituisiakin lausuntoja asiasta kuin asiasta Venäjän medialle ja erinomaisella venäjänkielen taidolla. En tiedä joko siellä media alkaa ymmärttää mistä on kysymys vai meneekö täydestä' edelleen?

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.