tiistai 4. marraskuuta 2014

Suuren Kustaan alamaisina



Suuruuden sarastuksessa
Mirkka Lappalainen, Pohjolan leijona. Kustaa II Aadolf ja Suomi. Helsinki, Siltala 2014, 321 s.

Jos sata vuotta sitten olisi kysytty, mikä historiallinen periodi oli Suomen suuruudenaikaa, olisivat monet varmaankin sijoittaneet sen Ruotsin suurvalta-aikaan. Tokihan oli tiedossa ajan rasittavuus ja ankaruus, mutta olihan sotainen gloria sitäkin komeampaa. Topelius, kaunokirjailija, oli luonut kansakunnalle oman historian hersyvällä mielikuvituksellaan, joka kyllä pohjautui faktoihin, mutta ei jäänyt niihin kiinni.
Nykyään koko tuo aikakausi miellettäneen kurjuuskertomuksena ja riistona, josta sai kärsiä kolonisoitu Suomi (jota monet eivät edes ymmärrä olleen olemassakaan) ja toisaalta kyynisenä tolkuttomana väkivaltana, joka teki selvää koko Saksasta ja josta syy lankeaa meidänkin päällemme. Ei siis paljon aihetta ylpeilyyn.
Myös nuoremman polven tutkija, mainetta jo niittänyt Mirkka Lappalainen käyttää historiallista mielikuvitustaan, mikä ilolla todettakoon, sillä ilman sitä ei ole historiaa, vaan ainoastaan tylsiä dokumenttikokoelmia. Lappalaisen kertoma tarina ei kuitenkaan kerro niinkään paljon itse Pohjolan leijonasta kuin omasta maastamme ja siitä, miten se alkoi kehittyä, ettei sanoisi modernísoitua juuri sankarikuninkaan aikana.
Lappalaisen tekemän johtopäätöksen mukaan muutos oli jopa niin nopea, että sitä voidaan verrata 1960-70-lukujen sosiaaliseen vallankumoukseen. 1600-luvun puolivälissä ihmiset elivät jo aivan eri maailmassa kuin nokinenä Klaus Fleming ja sen ajan Suomen herrat, jotka oli oikeastaan laskettava takapajuisiksi barbaareiksi, jotka parhaansa mukaan kuppasivat karujen erämaiden vähäväkistä ja oppimatonta rahvasta.
Kirjoittaja tuntee lähteensä ja niin se, mikä näyttää anekdootilta, voidaan laajentaa kertomukseksi tämän maailmankolkan elinoloista ja sosiaalisista suhteista. Tarinassa ei olla pahemmin kiinnostuneita Breitenfeldin tai Lϋtzenin enempää kuin muidenkaan kuuluisien taistelujen kulusta ja niihin liittyvistä tarinoista. Ne mainitaan vain ohimennen välttämättöminä osina päähenkilön tarinaa.
Kirjoittajan talous- ja sosiaalihistoriallinen lähtökohta on tervetullut ja lisää olennaisesti ymmärrystämme siitä, mitä kuvattu aikakausi oikein merkitsi maamme historiassa. Kirjoittajalla on taito tehdä tylsistä asioista kiinnostavia tai ehkä pikemmin osoittaa niiden perimmäinen mielenkiintoisuus. Tämä teos on omiaan lisäämään ymmärrystä niistä ongelmista, jotka Ruotsin oli ratkaistava tullakseen –ihme ja kumma- suurvallaksi edes hetkellisesti.
Kirjaa voi verrata Peter Englundin järkäleisiin, joissa verenhuuruiset kuvaukset rynnäköistä ja piirityksistä toistuvat toistumistaan. Nekin ovat hyvin ansiokkaita eikä aikakauden kuvaa varmaankaan voi rakentaa pelkän talous- ja sosiaalihistorian varaan. Tietenkään eivät Englund ja Lappalainen edes yhdessä vielä tavoita aikakauden koko kuvaa; se tuskin on jälkipolville yleensä mahdollista. Silti molemmat onnistuvat kiehtovalla tavalla tekemään banaliteeteista kiinnostavia ja herättämään kysymyksiä, joita asioita tuntematon ei edes hoksaisi olevan olemassa.
Kuten kirjoittaja toteaa, sankarikuningas sinänsä on etenkin Suomessa ollut viimeisten sadan vuoden aikana aivan unohdettu hahmo tutkijoiden keskuudessa. Sen sijaan häntä on kyllä muistettu esimerkiksi Saksassa, vaikka Gϋnter Barudion kirja Gustav Adolf der Grosse yllättäen puuttuu kirjallisuusluettelosta. Luulen kuitenkin, että nyt voisi taas olla aika nostaa kumpujen yöstä myös ne tarinat, joita aikakausi kertoi ja joita Topelius mukaili. Aikanaanhan ne vaikuttivat jopa Suomen kuvaan ulkomailla, ainakin ne noteerattiin venäläisissä Suomi-kuvauksissa.
Topeliuksella oli ansionsa ja ehkä myös postkoloniaalisella lähestymistavalla on omansa, mitä kyllä epäilen. Joka tapauksessa lukijan kannattaa kiittää kirjoittajaa hyvästä kirjasta. Se auttaa osaltaan meidän aikakauttamme ymmärtämään, mistä me tulemme.
Kun näinkin mainio opus on kyseessä, nolottaa hieman nostaa esille pari toistuvaa kirjoitusvirhettä. Ei pitäisi kirjoittaa ingognito eikä Katolisen liigan sotapäällikkö ollut Wallerstein, vaan Wallenstein.

18 kommenttia:

  1. Toisin tuon ruotsinvallan ajan valtarakenteet tähänpäivään yhteisten asioiden hoitaminen on mennyt täydeksi sössimiseksi kun luovutiin vuoden 18 perustuslaista.Kun muinoin hallitsia oli heikko alaikäisyytensä tai heikkolahjaisuutensa vuoksi ylin aateli yleensä kaappasi vallan josta seurasi elitin kissanpäivät ja korkeakultuurin kukoistus,mutta alempien säätyjen ja rahvaan verohelvetti. Suhdanteet yleensä muuttuivat hallitsian voimaantuessa ja liitoutuessa alempien säätyjen kanssa. Yksi tie edessämme olevasta umpikujasta olisi palautaa tasavaltamme alkuperäiset asetukset ja palata vuoden1918 perustuslakiin,ei stoolberg ja kumppanit oleet olenkaan harhassa näkemyksissään hyvästä hallinnosta.

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä, vaikka laki oli toki vuodelta 1919. Ja se läänijakouudistus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedäthän meillä savolaisilla kuten myös venäläisillä on asiat vähän sinnepäin meininki,mutta pääviestini tuli ymmärretyksi. Läänityslaitoksen ripeet ei ehkä kuulu tähän aikaan,voimakkaista alueelisista peruskunnista voisi tulla huonompi saattoisten linnaleirejä,joissa paikallista omintakeisuuutta voitaisiin vahvistaa. Yle ykkösellä haastateltiin Pekka Viljakaista varsinaista teese itse osaajaa,joka nykyisin toimii ja kehitää Venäjän postia sen hallituksessa,hän kertoi sikäläisestä finanssikehiyksestä kun liikepankit vetäytyvät alle 50tuhannen asukaan yhteisöistä jätäen postin palveluiden varaan niiden kehityksen. Meillä äskettäin vastoi markkinatalouden sääntöjä pankkeja edellytetiin palvelemaan myös kannattamattomia asiakkaita.

      Poista
    2. Läänityslaitoksen vastine tämänpäivän maailmassa on suuryrityksen ja ali hankkian suhde.Talouselämän kehittyneintä muotoa on tänään kaikkien siihen kykenevien omien riskien ja kustannusten siirtäminen alemman tason orgaanin vastuille, tästä johtuu nykyinen pienyrittäjien ahdinko ja katkeruus kaikkia heidän kustannukselaan loisivia kotaan.Tänään on Yhdysvalloissa vaalit, jotka saattavat sotkea polittista päätksen tekoa entisestään, tilanteesta hyötyy eniten Bisnesmaailma,kun poliittinen koneisto on halvantunut ,eikä sotke sen senssejä millään tavoin. Kissiger uudessa kirjasaan ilmoitti festaalenin jälkeisen maailmanjärjestyksen päättyneen. Yhtiöiden aika on alkamassaja siihen ei heikkosaattoisia tarvita joiden turvaksi tarvitaan kunnallinen linnaleiri.

      Poista
  3. Mistä tulet, kuka olet, minne menet?
    Ne demokraatit, jotka haluavat irti eurosta väittäen olevansa köyhien asialla, ovat sitä samalla tavalla älyllisesti kuin Erkki Tuomioja on köyhien asialla - haluten lopulta ottaa käyttöön Ruotsin kruunun. "Kerran sydän vasemmalla, aina sydän vasemmalla", he uskovat kuin lapset.
    Meinanderin mukaan integraation syventyessä suomenkielinen Suomi, sellaisena kuin olemme tottuneet sen näkemään, siirtyy historian lehdille. Mutta Venäjässä riittää vatvomista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä tämmösii demokraatteja löytyy jotka köyhien takia eurosta erois? Ei kai ainakaan Erkki t, joka kylläkin ymmärsi synnytysvaiheessa euron tulevat ongelmat toisin kuin lipponen Niinistö ym, koskaan ei niin selkeästi kuin Paavo Väyrynen. Onko tää euro joku vasemsydämmisten hanke tai päinvastoin. Ei. Minulla e sydäntä ollenkaan ja silti euro on minusta suurin susi, taloutemme tärvelijä ja Euroopan hajottaja. Mieluummin todellakin kruunu, jos markka tuntuu mahdottomalta. Ehkä suomi muutenkin vois palata Ruotsiin, ei näistä meidän herroista ole itsenäisen maan johtoon , tunkevat itseään vain erilaisiin ytimiin heiluttelemaan puudelinhäntiään. Jav

      Poista
    2. Kultuurilliset geenit eli meemit ovat kuin viruksia jotka leviävät lulovalkean tavoin . kehitys euron tarinassa on myös sellainen. Realisosialismin romahtaessa monetaristinen uusliberalismi oli muodissa siinä höyryssä luodussa uudessa valuuttajärjestelmässä tarkoituksella halutiin katkaista kansanvallan yhteys rahapolitiikaan, tehtiin euroopan keskuspankista immuuni poliittisille intohimoille. Uusliberalistisen doktriinin eräs perus tarkoitus on rajoitettu demokratia. Historiallisesti verrattavissa oleva tapahtumasarja oli maamme edellisen Saksan kumppanuuden päättyminen liittolaistamme tosiasiallisesti pettäen Rytin lupausten kautta. Myös nyt ytimestä ulos kaivautuminen edellyttää poliittisten uhrien löytämistäj joita voisivat olla hädän tullen tuon kohtalokaan eurionliitymisen toteuttajatt lipponen ja valitettavasti myös nykyinen tasavallan Presidentti.

      Poista
  4. "Meinanderin mukaan integraation syventyessä suomenkielinen Suomi, sellaisena kuin olemme tottuneet sen näkemään, siirtyy historian lehdille. Mutta Venäjässä riittää vatvomista."

    Ken elää, se näkee. Tulevaisuus kuuluu sitten niille, jotka silloin ovat paikalla. Olen tosin itsekin toisinaan pohtinut, olisiko koko suomenkielistä Suomea (sellaisena kuin me sen tunnemme) edes olemassakaan, mikäli Suomi olisi jäänyt Ruotsin yhteyteen 1809... Jotain ne olisivat varmana täälläkin keksineet viimeistään 1800-luvun mittaan, "erämaiden pölkkypäiksi" kun se väestön enemmistö tuolloin luokiteltiin, ainakin svekomaanipiireissä. Ja 1800-luku oli vähemmistökansoille vähän vähemmän kivaa aikaa noin muutenkin suurimmassa osassa maailmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla kannattaa myös pohtia sitä, mikä oli ruotsinkielisen sivistyneistön rooli suomalaisen identiteetin rakentajina 1800-luvulla. Tukalaa oli vähemmistökansoilla Venäjän imperiumissakin, joka ensimmäisen maailmasodan seurauksena hajosi. Tätä geopoliittista "tragediaa" on sittemmin koitettu korjailla useampaan otteeseen.

      Poista
    2. Voipa myös pohdiskella miten olisi käynyt jos alexanteri ei olisi suostunut napoleonin vaatiman brittien mannersulkemuksen osana tapahtuneeseen suomen valtaukseen. Rotuoppien aikakautena varsinkin meillä itäsuomalaisilla ei varmankaan olisi oleet hyvät oltavat, joten kohtalomme aina ovat kytketty itseämme vahvenpiin voimiin.

      Poista
    3. Tokkopa nyt sentään Ruotsissa olisi alettu mitään savokarjalaispogromeita järjestämään.

      Poista
    4. Kyllä arjalaisen rotuopin harhat myös ruotsiin löivät korkeina jonka seurauksena finjeveleitä mositiin ennen kuin sinne tuli muita halveksittavia.Kielipolitiikassa myös ruotsalaiset ovat osoittaneet suvaitsemattomuutensa meän kielen kohdalla ,joka vasta äskettäin on tunnustettu oikeaksi kansankieleksi.

      Poista
  5. Suuren Kustaan juurella - sillä nimellä tulisi Tietofinlandia taatusti.

    VastaaPoista
  6. Tänään vietetään ruotsalaisuuden päivää suuren Kustaan -kuninkaan kuolinpäivänä. Vietetäänköhän Irlannissa englantilaisuuden päivää? Ehkä Pohjois-Irlannin lojalistit viettävät, mutta iirit tuskin. Suomenkielisillä on tukholman syndrooma. Wikipedian mukaan

    "Tukholma-syndrooma on arkikielinen nimitys psykologiselle tilalle, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Tämänlaisesta solidaarisuudesta voi seurata monimutkaisia ongelmia, kun vangitut alkavat auttaa vangitsijoitaan toteuttamaan suunnitelmaansa tai pakenemaan poliisilta. Syndroomasta kärsivät vangitut saattavat antaa jälkeenpäin vangitsijoistaan heille myötämielisiä todistuksia."

    Mirkka Lappalainen kirjoitti erinomaisen kirjan Jumalan vihan ruoska 1690-luvun nälänhädästä, jossa kolmasosa suomalaisista kuoli nälkään. Siltalan sivulta:
    "Suomen 1690-luvun nälänhätä on Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen. Esimerkiksi Irlannin kuuluisa nälänhätä 1800-luvulla surmasi ”vain” alle 12 prosenttia väestöstä. "

    Ruotsin vallan aikaa on mainostettu tuoneen meille sivistyksen. Mitenkähän oli oikeasti. Suurimman osan 1600-lukua Ruotsin kuningas vei meidät jatkuviin sotiin, joka huipentui karmeaan nälänhätään.

    Venäjällä on kovasti peloteltu, mutta Venäjän vallan aika oli meille hyvää aikaa Ruotsin valtaan verrattuna. SIlti juhlimme tänään ruotsalaisuuden päivää, mutta meillä ei ole venäläisyyden päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsinvallan ajan päättymiseen vaikutti anjalanliiton miesten säikähdys euroopassa riehuvan vapaudenaatteiden kaapuun pukeutuneen hulluuden tarttumisesta ruotsin valtakuntaan.Pietarin tsaarittaresta he löysivät valistuneen konservatiivin sielunkumppanin.Putinin valdain puhetta kannataa muuten kuunnella myös tämän historiallisen kurkistusreijän kautta.

      Poista
    2. "Ruotsin vallan aikaa on mainostettu tuoneen meille sivistyksen. Mitenkähän oli oikeasti. Suurimman osan 1600-lukua Ruotsin kuningas vei meidät jatkuviin sotiin, joka huipentui karmeaan nälänhätään.

      Venäjällä on kovasti peloteltu, mutta Venäjän vallan aika oli meille hyvää aikaa Ruotsin valtaan verrattuna. SIlti juhlimme tänään ruotsalaisuuden päivää, mutta meillä ei ole venäläisyyden päivää."

      Njoo, no onhan tuo sinänsä kiistämätöntä, että historiallisesti tarkasteltuna ns. sivistys on aika pitkälti tullut Suomeen Ruotsista päin. Toisaalta myös ruotsalainen kulttuuri on monilta osin aika vahvasti kytköksissä saksalaiseen kulttuuripiiriin (luterilaisuus, anyone?), vaikkakin myös tiettyä omaleimaisuuttaan kehittänyt.

      Ja on olemassa myös länsimaisuutta ja "länsimaisuutta", joten Suomen kannalta kai oli pienempi paha, että nuo läntiset vaikutteet tulivat Suomeen Ruotsin kuninkaiden toimesta, kuin vaikkapa saksalaisten kalparitarien, joiden ansiosta mm. baltit saivat riesoikseen myös maaorjuuden kaltaisia instituutioita...

      Joten itselleni ei sinänsä tuota erityistä ongelmaa tai mitään suurempia mielenliikkeitä myöntää, että kyllähän kulttuurissamme on aika vahva ruotsalainen vaikutus, toki aika vahvasti esiin tulevien endeemisten jos toki tiettyjen itäistenkin vaikutteiden ohella.

      Asia erikseen sitten on, olemmeko tästä kulttuuriperimästämme Ruotsille ja varsinkaan tämän päivän ruotsalaisille mitään erityistä "velkaa", kuten edelleenkin kuulee välillä väitettävän. Mikäli jotain "velkoja" on joskus ollutkin, niin eivätköhän nuo liene jo tulleet kuitatuiksi tuolloisten kuninkaiden enemmän ja vähemmän loppumattomissa rajasodissa ja niiden silloisille suomalaisille aiheuttamissa melko karmaisevissa kärsimyksissä... Ja onhan Suomi saanut osin kyseenalaisen kunnian toimia Ruotsin puskurina ja tuulensuojana erästä nimeltä mainitsematonta ilmansuuntaa kohtaan vielä huomattavasti myöhäisemmissäkin vaiheissa. Joten eiköpä nuo velka-asiat liene sitä(kin) myöten lopullisesti järjestetty. Lahjoista pitää toki kiittää, mutta ei oikeudesta.

      Kaikitenkin Suomen myöhemmän valtiollisen kehityksen kannalta oli hyväksi, että Suomi irrotettiin Ruotsista 1809. Ilman autonomian aikaa Suomen taloudellinen ja kulttuurinen kehitys olisi varmaankin muodostunut aika lailla toisennäköiseksi kuin sittemmin tapahtui, ja tuskinpa vaan pelkästään hyvässä merkityksessä. Ja hyvä asia oli myöskin irtautuminen Venäjästä viimeistään I. maailmansodan lopun alkaessa häämöttää, ennen Venäjän vaipumista bolsevikkien tyranniaan, sillä tuskinpa jokin Neuvosto-Suomi tai Suomen Kansandemokraattinen Tasavaltakaan miksikään maanpäällisiksi onneloiksi olisivat muovautuneet nekään. Näitä vaihtoehtoja voitaneen ainakin johonkin mittaan arvioida tarkasteltaessa sitä kehitystä, joka tapahtui maailmansotien välillä Neuvosto-Karjalassa ja II. maailmansodan jälkeen Baltiassa ja Puolassa. Mutta joo, meni jo vähän aiheesta sivuun, joten täältä tähän.

      Poista
  7. Venäjä-päivä ihan veikeä ajatus:kannatan kyll.
    . mutta samalla ehdottaisin kokeiltavaksi ruotsalaisuuden päivän ajattelemista vähän toisin kuin uhriutumisen tai ihaiilun/tukholma-syndrooman kautta. Siis niin ettei suomi sinänsä ruotsilta mitään saanut, vaan että se yleiseurooppalan/länsieurooppalainen kulttuuri ja miksei sivistyskin omaksuttiin ja kehkeyti täällä osana Ruotsia, osana ruotsalais(-suomalaista) kehitystä,josta kai enin osa impulsseista tuli ja haettiin muualta, mutta jossa Tukholma vanhan valtakunnan pääkaupunkina oli ihan ilman ihailua tai vihaa olennainen keskupaikka, myös vaikutteiden leviämisen kannalta.
    Se valtio, jossa suomalaiset olivat osa, oli itse asiassa vasta syntymässä niihin aikoiihin, kun eräät ruotsalaiset ja eräät uomalaiset alueet kasvoivat yhteen 1000-700 vuotta sitten, kun ruotsalaisheimojen mahtimiesten sota-- ja kaupparetket ja asustusekspansio laajenivat itäänpäin, mm ikuisen idänkaupan reittien hallinta tavoitteena.
    Tämmöistä se valtioden synty oli vähän kaikkialla, eli kannattaako siitä uhritarinaa rakentaa, että hämäläisten, suomalaisten jne,,väkimäärä ja sitä mukaa organisaatiot ja tarve/voima laajentaa reviiriiään eivät olleet ihan samaa kaliioperia kuin sveaiaisten ym heimojen, kuppikuntien ja nuotiopiirien. Valtioiden synty ei ylipäätään ole kovin kaunis kertomus, mutta se on toinen juttu
    . eikä se Mirkka K:n hienosti kuvaama nälkäkriisi nyt millään lailla ollut Ruotsin syy ja suomalaisille aiheuttama. kyllä kai syyt olivat, sikäli kuin olivat ihmisen käsissä, kiinni logistiikassa ja ehkä vähän ajan yleisssä talouspoliittisissa prinsiipeiussä.
    siis pointtini: yli puoli vuosituhatta yhteistä histioriaa ja tuhat vuotta aika näkyvä ja tuntuvaa ruotsinkielistä asutusta, väestöä, muutakin kuin herraluokkaa (mutta varisnkin sitä) antaa hyvän syyn viettää r-päivää ilman sarvia ja hampaita, ei siis ihannoiden eikä uhriutuen, mutta kylläkin tätä yhteyttä kriitisesti ja tavallaan neutraalisti arvioiden.. vähän just niin kuin historioitsija Lappalainen ja monet muut kollegansa hienosti tekevät

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtiomuodostus moderni sellainen 'kuten Kissiger meitä opetaa alkoi vasta fesfaalenin rauhasta,kun feodaali jäärjestelmä alkoi muovaantua kansallisvaltioiksi. Se yhtiövalta johon nyt olemme matkalla kansallisvaltioiden kuoleentumis prosessin kautta,kun kaikki bisnekslle kustannuksia aiheuttavat tarpeettomat tapaukset siiretään sen harteille. on palaamista moderniin feodalismiin. Omistaja on ruhtinas ja yrittäjä vasalli.

      Poista

Kirjoita nimellä.