tiistai 27. tammikuuta 2015

Hyvin pyyhkii, Venäjä?



Hyvin pyyhkii, Venäjä!

 
Otsikko saattaa  monesta lukijasta tuntua yllättävältä ja niin tuntuu minustakin. Kyseessä on kuitenkin perusteltu yleistys siitä, mitä FOM-tutkimuslaitoksen kyselyt kertovat Venäjän kansainvälisestä asemasta sellaisena kuin venäläiset sen kuvittelevat.
Seikka on nimittäin sellainen, että kaikki näitä kuvitelmia kuvaavat käyrät sojottavat komeasti koilliseen. Trendi on ollut selkeästi tämä, kun vertailukohtana pidetään vuotta 2012, jolloin Putin olikin helisemässä protestoijien kanssa ja nautti tuskin joka toisen venäläisen suosiota.
Mutta vuosi 2014 on tehnyt ihmeitä joka suhteessa. Kun vuonna 2012 vain vajaa puolet venäläisistä piti maataan kehittyneenä valtiona, oli luku vuoden 2014 joulukuussa jo 69 prosenttia. Vuonna 2012 myös vain puolet venäläisistä piti maataan rikkaana, mutta nyt heitä on 66 prosenttia.
Vuonna 2012 vain 54 prosenttia venäläisistä ajatteli elävänsä vapaassa maassa, mutta nyt näin ajattelee jo 73 prosenttia. Venäläiset myös uskovat, että muun maailman käsitykset heistä ovat muuttuneet suunnilleen samoin ja samaa tahtia. Tämä koskee myös käsitystä siitä, miten vapaa Venäjän arvellaan ulkomailla olevan. Vuonna 2012 47%  arveli muiden pitävän maataan vapaana, nyt määrä on 61 prosenttia.
No, toki myös ollaan sitä mieltä, että niiden määrä on lisääntynyt, jotka ulkomailla suhtautuvat Venäjään huonosti: vuonna 2012 34 prosenttia ja nyt 48%. Samaan aikaan hyvä suhtautuminen on pudonnut 48%:sta 36 prosenttiin.
86 prosenttia venäläisistä arvelee nyt myös, että Venäjää pelätään maailmalla ja 67% arvelee maan vaikutusvallan olevan kasvamassa. 53% katsoo myös, että Venäjään suhteudutaan epäobjektiivisesti, kun luku vuonna 2012 oli vain 35%.
Siinäpä kaunis kuva! Ei ihme, että Putinin kannatus jatkuu korkeana. VTsIOM-tutkimuslaitoksen mukaan se oli joulukuussa 81 prosenttia, Levadan mukaan peräti 85-86%. Milläpä sellaista voisi hankkia, ellei näillä ansioilla? Kuvaan täytyy lisätä vielä se, että venäläiset vielä äskettäin viis veisasivat pakotteiden ja omien vastapakotteidensa vaikutuksista. Niitä kuvaava piirakka oli varustettu hymyilevällä kasvokuvalla ja siinä ovat numerot 92. Se oli niiden prosenttiosuus, joiden mielestä pakotteet eivät pelottaneet.
FOM-tutkimuslaitokseen on varmaankin syytä suhtautua epäilevästi. Aikoinaan se työskenteli Jeltsinille, mutta nyt Putinin hallinnolle. Sama koskee VTsIOM:ia, jonka oli perustanut alan liberaaleja näkemyksiä edustanut klassikko Juri Levada, mutta jonka valtio kaappasi työntekijöiden protesteista huolimatta.
Työntekijät perustivat sitten Levada-keskuksen, jonka toimintaan nähden en itse ole kuullut perusteltuja epäilyksiä.
Nykyinen tilanne, jossa näitä valtakunnallisia tutkimuslaitoksia on useita ja ainakin yhtä on voinut pitää riippumattomana, tekee mahdolliseksi vertailun, jonka tulos on eittämättä se, että korkeat suosioluvut eivät ole vailla katetta. Itse en myöskään tunne kovin suuria epäilyksiä FOM:in havaitseman euforian olemassaoloon nähden. Se on muuallakin havaittu.
Levada-keskuksen ekspertti Denis Volkov antoi 14.1.2015 BBC:lle haastattelun, joka on laitoksen sivulla otsikoitu, ”Kaikki on romahtanut paitsi presidentin suosio”. Myös Levadan havaintojen mukaan ”asiat menevät oikeaan suuntaan” ja Putiniin luotetaan. ”Kuka muu meitä suojelisi?” on tyypillinen kansan reaktio.
FOM:in tulokset osoittavat myös, että talouskriisi on tosiasia ja että huonompaan päin ollaan menossa, mikä kyllä huomataan. Silti noin 60% pitää toimeentuloaan keskinkertaisena ja 7% hyvänä. Toistaiseksi siis kaikki menee hyvin ja ilmeisesti Putin suojelee sitten, kun alkaa taas olla vaikeaa. Vaikeuksiahan Venäjällä on aina nähty ajasta aikaan ja nimenomaan tämä Putinin kaudella syntynyt vauraus se uutta on.
Mutta palataksemme vielä noihin käsityksiin Venäjän kansainvälisestä asemasta. Kokonaisuutenahan FOM:in tuloksista syntyy mielikuva, että asiat ovat enemmistön mielestä kohdallaan ja normaalisti silloin, kun Venäjää pelätään ja ymmärretään väärin. Ilmeisesti tällainen glooria myös luo käsitystä maan kehittyneisyydestä, rikkaudesta ja vapaudesta. USA:han kuuluu myös maailman suuriin väärintekijöihin.
Myös Denis Volkov mainitussa haastattelussa mainitsee, että Venäjän herättämää vastustusta lännessä kompensoi ajatus siitä, että se kertoo vaikutusvallasta: ”Mepä teimme sen!”, ”Teemme mitä haluamme!”
Niin, että nyt ollaan kai sitten taas normaalitilaa lähestymässä, kun kaikki taas pian menee oikein huonosti. Silloin voidaan taas todeta, että asia johtuu amerikkalaisista kuten se on aina ennenkin johtunut ,sen jälkeen kun selvittiin saksalaisista, ranskalaisista ja mitä näitä onkaan ollut. Venäjä on suurvalta, deržava, ja sen ylpeänä osana on joutua sietämään vihollisten pahansuopuutta ja rienaajien pilkkaa. Mutta siinähän pilkkaavat…

13 kommenttia:

  1. Sotapsykoosi on nöyrytetyn kansakunnan neuroosi. Jos ns länsimaat olisivat oleet viisaita Neuvostoliiron romahtamisen jälkeen ja toimineet osittain samoin kuin saksaan toisenmaailmansodan jälkeen, leikatenvelkoja ja tukien muutenkin ,ei tällaista tilannetta olisi koskaan tullut. Nykyisin venäjään suhtaudutaan samoin kuin saksaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen, jolloin puritiin estämään sen nousu tasavertaiseksi, varsinkin brittien kanssa. Timo Isosaaren blogissa on uudessa suomessa Putinin saksalaisille antama haastattelu,joka kertoo kaiken heidän itseymmäryksestä ja siitä maailmasta missä Putin tuntuu elävän.

    VastaaPoista
  2. "Niin, että nyt ollaan kai sitten taas normaalitilaa lähestymässä, kun kaikki taas pian menee oikein huonosti. Silloin voidaan taas todeta, että asia johtuu amerikkalaisista kuten se on aina ennenkin johtunut ,sen jälkeen kun selvittiin saksalaisista, ranskalaisista ja mitä näitä onkaan ollut."

    -Tietenkään unohtamatta juuri tässä asiayhteydessä erästä yliäärimmäisen vaikutusvaltaista, kosmopoliittista ja kaikkialle soluttautunutta vähemmistöryhmää, jonka globaalin hegemonian tiekartta on manifestoitu jo Siionin Viisaiden Pöytäkirjoissa... ;)

    "Venäjä on suurvalta, deržava, ja sen ylpeänä osana on joutua sietämään vihollisten pahansuopuutta ja rienaajien pilkkaa. Mutta siinähän pilkkaavat…"

    -Juu, kyllä siellä nyt sorretun woima jyllää ja kärsimiään vääryyksiä oikoo... :/

    VastaaPoista
  3. ”Teemme mitä haluamme!”

    Мы за ценой не постоим!
    И на Марсе будут яблони цвести!
    Мы рубаха-парни!
    Нам море по колено!
    Мы рубанём дак рубанём!
    Через жопу гланды удалять!

    VastaaPoista
  4. Talous hyytyy, maa köyhtyy, synkältä näyttää tavallisen venäläisen toimeentulo ja pärjääminen, mutta siitä huolimatta isänmaallisuus on korkealla ja auvon tunne omasta erinomaisuudesta varma. Ja presidentin suosio suorastaan kuninkaallinen - ellei jopa jumalallinen.

    Voi sentään. Meillä Suomessa on vaan synkät näkymät ja lunta tulee lisää. Pitäisikö meidän siirtää tuo länsiraja oikealle paikalle eli Torniojoesta Kalix-jokeen, minne se kuuluu?? Sinne vaan tunnuksettomia laskuvarjojääkäreitä ja totta kai sitä ennen hieman heiluttamaan Kalixin kaupunkia, joka kohtelee väärin suomalaista vähemmistöä.

    Sitten Saulin suosio taivaisiin. Sillä "kukapa muu meitä suojelisi"....

    VastaaPoista
  5. Ohessa Der Spiegelin haastattelusta Gorbatšovin tuore tulkinta siitä, miten venäläiset Nato-laajenemisen ja lännen kasvavan paineen kokevat. Siis venäläiset laajemmin kuin vain Venäjän nykyinen poliittinen johto.

    http://www.spiegel.de/international/world/gorbachev-warns-of-decline-in-russian-western-ties-over-ukraine-a-1012992.html

    Vapaasi käännettynä:

    “Naton itälaajeneminen on tuhonnut Eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen, joka lyötiin lukkoon 1975 Helsingin loppuasiakirjassa. Tuo itälaajeneminen oli 180 asteen käännös pois Pariisin sopimuksesta (Saksojen yhdistymisen jälkeinen sopimus 1990), jonka tarkoituksena oli jättää kylmä sota lopullisesti historiaan. Venäjän ehdotukset yhdessä uuden turvallisuusarkkitehtuurin rakentamisesta jätettiin lännen taholta röyhkeästi huomioon ottamatta. Tulokset ovat nyt nähtävissä”.

    Kysymys ei siis ole vain Putinin ajattelusta vaan laajasta venäläisestä näkemyksestä, eikä esim. Putinin vaihtaminen johonkin toiseen muuttaisi mitään.

    Mahtaisiko Gorballa olla jokin pointti tässä? Ainakin hän on hyvin sisällä asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naton itälaajeneminen

      Naton itälaajeneminen ja kansojen itsemääräämisoikeus.

      Eikö Eestillä, Latvialla, Liettualla ja muilla mailla ole oikeutta päättää itse mihin he haluavat kuulua? Miksi kaiken maailman asiohin pitää olla Kremlin siunaus? Jos Baltian maiden ja muiden NATO-jäsenyyttä ei olisi tullut, niin se olisi merkinnyt sitä, että ne olisivat jääneet käytännössä Äiti-Venäjän tuliseen pätshiin. Ei Gorballa ole mitään sitä vastaan.

      Poista
    2. Eikö Natolla ole oikeutta päättää, kuin liki Venäjän iholle se änkeää?

      Sopimuksessa on aina kaksi osapuolta ja sopimus syntyy vain, jos se sopii molemmille.

      Kannattaa lukea vielä toiseen kertaan tuo Gorban pointti.

      Poista
    3. "Sopimuksessa on aina kaksi osapuolta"

      Tämä pointti haisee kommunismille: maailmassa on vain proletaareja ja porvareita. Ты да я, да мы с тобой. Рука руку моет.

      NATO ei syntynyt tyhjästä. Sen synnytti kommunismi/Kremlin lonkerot. Nämä lonkerot ovat imeneet tyhjiin hyvin paljon, koska Venäjä pystyy kehittymään ainoastaan ekstensiivisesti. Näkymät eivät ole hyvät. Aikoinaan intellektiä tuhottiin (koska Marx tietää kaiken, Lenin tietää kaiken, Stalin tietää kaiken), mutta nykyään intellekti vaan kaikkoaa ulkomaille.

      Poista
  6. Juu, luin saman. Gorba luultavasti tuntee asian hyvin ja Venäjällä ollaan nostettu katkeruudella esille se, että rajonen siirteleminen hyväksyttiin riemulla, kun asia koski Saksojen yhdistämistä, josta monet luulivat, etteä se voi tapahtua vain verellä ja raudalla. Venäjän jalomielisyys sai taas kerran vain vihaa palkakseen. Tässä siis kuvailen tätä venäläistä argumentaatiota.

    VastaaPoista
  7. Kun lukee iltapäivälehtiemme ukraina aiheisten juttujen kommentteja,suomalaisten venäjäsuhteen kohdalla taitaa olla haiseva viemäri, sen kaltaista teksti alkaa olla. Muutama vuosi sitten käräjäoikeus antoi tuomioita kansanryhmää halventavista kirjjoituksista, kun nyt lukee viestejä niiden joukossa on vielläkin pahenpaa tekstiä.

    VastaaPoista
  8. Eversti Sampo Ahto jota nyt ei ole syytä pitää minään Pietarin trollina on kyynisellä tavallaan todennut melko suoraan että Ukrainan sodan puhkeamisesta suurimman vastuun kantaa länsi, joka petti Gorbatsovin ja Neuvostoliiton/Venäjän tuomalla vastoin lupauksiaan tukikohtia lähelle Venäjän sydänalueita.

    Näin Ahto toukokuussa 2014:

    "Yksityiskohtiin menemättä suuri yleistilanne idässä on seuraava: Neuvostoliiton luhistumista seurasi venäläisjoukkojen vetäytyminen itään
    suurin piirtein vuoden 1918 Brest Litovskin rauhan rajalle. Venäläisten lähtöä edesauttoi tietenkin se, että enemmistö luovutettujen alueiden väestöstä sydämestään toivoi sitä. Sitä seurasi Yhdysvaltojen tulo perässä. Varsovan liiton lakkauttaminen ei tuonut tullessaan Naton lakkauttamista, vaan vastoin annettuja lupauksia läntisen sotilasliiton itäraja oli kohta runsaan sadan kilometrin päässä Pietarista. Moskovan näkökulmasta katsoen Yhdysvallat saartoi Venäjää yhtä perusteellisemmin, ja erilaisia värillisiksi tai kukkaisvallankumouksiksi kutsuttu ja vallansiirtoja tukemalla Washington pyrki entisellä innollaan tekemään maailmaa ”kypsäksi demokratialle”. Tämä tarkoittaa Yhdysvaltoja hallitsevan pienen piirin maailmanherruutta.

    Tapahtumat Ukrainassa saivat lopulta Putinin käymään vastahyökkäykseen. Korruptoitunut ja kansallisesti jakautunut maa ei ole historiallisista ja strategisista syistä Venäjälle ja venäläisille mikä tahansa paikka, mutta nyt sekin oli liukumassa lännen tukemien vallankaappaajien avulla vastapuolen leiriin. Jotain Putinin oli pakko tehdä, kun vaihtoehtona häämötti katastrofi,joka venäläisten silmissä olisi ollut vailla vertaa. Nopea vastaisku Krimillä onnistui hyvin, ja tällä kertaa olivat venäläiset niitä, joiden puolella asukkaiden enemmistö oli. Aikoinaanhan kansallisen itsemääräämisoikeuden periaate oli julistettu pyhäksi periaatteeksi, vaikka todellisuudessa siitä ei ole koskaan suuremmin välitetty. Nyt siitä välittivät vain venäläiset, koska se sopi heille. Läntisessä arvoyhteisössä siitä ei nyt puhuttu mitään, mutta eihän asia tunnu muutenkaan kuuluvan esimerkiksi Euroopan unionin asialistalle."

    (Lähde: Kadettien Kylkirauta-niminen julkaisu 2/2014)

    http://www.kylkirauta.fi/images/pdf/10/kr2_14.pdf

    VastaaPoista
  9. "Me teemme mitä me tahdomme" oli muuten Lapuanliikkeen slogan.

    VastaaPoista
  10. Miksi natolla saisi olla vapaat kädet tunkeutua Venäjän iholle, kun USA (=Naton pomo) ei vastaavaa ole sietänyt laisinkaan? Mitenkä luulisitte jenkkien reagoivan, jos Meksikoon nousisi valtaan Putinin kavereita? Ja piskuisen Kuuban osalta jenkkien reaktio oli raivotautinen.

    Vai olemmeko taantuneet siihen tilaan, että hurraamme "Eläköön demokratia! Jippijaijee!" joka kerta kun jenkit rötöstelevät ja vastaavasti vollotamme "Voi kauheaa! Sikamaista!" jos Venäjä tekee vastaavasti? Miksi ihmiset, jotka paasaavat kansainvälisestä laillisuudesta, sulkevat silmänsä joka kerta kun jenkit ovat syyllisiä? Millä logiikalla Valko-Venäjää pitäisi rangaista kuolemantuomion käytöstä, mutta jenkkejä ei? Oikeudunmukaisuutta ei ole elleivät säännöt koske samalla vakavuudella kaikkia.

    Trilisser

    Trilisser

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.