perjantai 9. tammikuuta 2015

Impivaara ja ekonomistit



Impivaara ja tieteellinen maailmankuva

Jeffrey Sachs on henkilö, johon todella sopii epiteetti huippuekonomisti. Sanahan on kärsinyt melkoisen inflaation, kun meilläkin on pilvin pimein kaikenlaisia ”huippuja”, joiden erikoislaadun huomaa lähinnä niiden tuhlaamien resurssien määrässä.
Joka tapauksessa Sachs on henkilö, jonka neuvot ovat kelvanneet myös huipulla, niin huipulla ettei ylemmäs pääse. Toinen asia on, miten niitä on noudatettu.
Kansantaloustiedehän muistuttaa kosmologiaa siinä, että sen suuret tuntijat usein joutuvat sanomaan, etteivät ymmärrä, mitä siinä tapahtuu, mutta ettei sitä kukaan muukaan ymmärrä.
Nescio, sed fieri
sentio et excrucior
Näinhän runoili jo aikoinaan Catullus, kun huomasi ettei ymmärrä sydämensä liikkeitä. Joka tapauksessa niin Sachs kuin Catullus ja me kaikki muut joudumme tässä matoisessa maailmassa elämään vähäpätöisen ajallisen taipaleemme ja sitten jättämään perinnöksi tuleville sen, mitä jäljelle jää käytön jälkeen. Vastuu painaa, eikä siitä selviä viittailemalla spekulatiivisiin teorioihin tai abstrakteihin periaatteisiin. Todellisuus on konkreettista, konstruoi sitä niin tai näin.
Viime aikoina meillä päin on näkynyt taipumusta sekoittaa toisiinsa talous ja politiikka. Sen sijaan, että määriteltäisiin ensin poliittisesti ratkaistavat haluttavat asiat ja niiden prioriteetit, on menty ilman muuta julistamaan, että meidän täytyy tehdä sitä tai tätä, koska talous näin vaatii. Niinpä meidän on otettava kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa, avattava rajat ja hyväksyttävä globaalisten voimien esteetön mellastus omien rajojemme sisällä, koska korkein viisaus vaatii näin.
Koska jokainen normaali ihminen tuntee tällaista ideaa ja sen nähtävissä olevia seurauksia kohtaan luontaista vastenmielisyyttä, seuraa siitä että tämän ajatuksen hyväksyminen on sekä intellektuaalinen että moraalinen urotyö, varmaankin sukua sille, mistä Nietzsche käytti nimitystä amor fati. Koko tämä evankeliumi tuntuu arkijärjellä ajatellen myös absurdilta, mutta niinhän oikeakin hyvä sanoma on raamatun mukaan hullutusta maailman viisaille. Credo quia absurdum!
Niinpä ne, jotka haluavat erottautua tämän maan impivaaralaisista junteista, voivat tuntea moraalisen urotyön tyydytystä saattaessaan itsensä uskomaan, että rajat on avattava kaikille; että globaalien markkinavoimien on tehtävä jumalallinen tehtävänsä suomalaisten surkeiden yrittäjien tappamiseksi jos niin vaaditaan ja että on hyväksyttävä niin suuret liikevoitot ja korvaukset johtajille ja osakkeenomistajille kuin ikinä kehdataan vastaanottaa. Lääke voi olla kitkerä, mutta sen nauttiminen tuottaa suloisen ja ylentyneen olon.
Ja nyt sitten on tullut joku Sachs, joka haluaa kiistää kaiken tämän. Helsingin Sanomien mukaan tolkuttomat palkkiot ovat sairas ilmiö, jonka juuret ovat Yhdysvaltain korruptoituneessa poliittisessa järjestelmässä. Niillä näet hoidetaan siellä vaalirahoitus eikä noilla taulukaupoilla, joita meillä on, kiitos valveutuneen mediamme, niin ankarasti arvosteltu. ”Ja sitä sitten kutsutaan demokratiaksi” Sachs arvostelee…USA:ta!
Mutta ei siinä kyllin. Sachsin mukaan meillä pohjoismaissa on maailman parhaiten toimiva yhteiskunta, jota ei pitäisi hävittää. Tuota, tuota. Niinhän monet tutkimuksetkin sanovat, mutta eikös se taloustiede vaadi juuri sen hävittämistä? Juntithan ne vaativat etujensa säilyttämistä ja veroja valtion maksettavaksi.
Mutta se kaikkein kauhein asia on vielä kertomatta. Hyvinvointivaltion säilyttäminen ei ole mahdollista, ellei siihen pääsyä rajoiteta. Ja tämän sanoo huippuekonomisti. Eikös sen pitänyt olla juuri päinvastoin? Eikö meillä todellakaan sitten tarvita niitä kahta miljoonaa maahanmuuttajaa, vai onko kysymys siitä, että holtittoman maahanmuuton oloissa saamme vääriä ihmisiä?
Oli miten oli, tämä on märkä rätti vasten niiden kasvoja, jotka uskovat spekulaatioon ilman evidenssiä ja toiveajatteluun vastoin kokemusta. Se on kauhea väite siksi, että se osuu suoraan vasten sitä moraalista ylemmyyttä ja sofistikoitunutta erottautumista, joka tämän yhteisen maailmamme rajattomuuden suvaitsemisessa on ollut niin palkitsevaa.
Olivatko juntit sittenkin oikeassa? Eivätkö he joka tapauksessa halua vääriä asioita? Kun Neuvostoliitto romahti, menetti koko läntinen älymystö tukijalkansa ja typerykset alkoivat vahingoniloisina riekkua ja rehvastella sillä, että olivatkin olleet oikeassa. Tilanne oli kiusallinen ja siihen oli pakko vastata klassisella repliikillä You were wrong to be right!
Tämä on paradoksi, josta ehkä voidaan löytää järjen hiven, mutta tässä ei ole paikka sen etsimiselle.

13 kommenttia:

  1. Nobelin taloustieteen palkinto perustetiin aikanaan korottamaan poliittisen taloustieteen eksaktiksitieteeksi,taustalla häärivät tuolloin ns cigaagon pojat jotka ennen kuuluivat amerikkalaisen talousajattelun marginaaliin.Mainitsemasi taloustietäjä levitti neuvoilaan alkuun ns shokkitokriinia ja toimiesaan moskovassa,olemassa aiheuttamassa 90 luvun kaaosta,on nyt tullut katumapäälle.Henkilökotaisesti häätäisin taloustieteen yliopistosta yhdessä teologian kanssa johonkin samaan erillisen omaan todellisuuteensa sotkemasta oikeaa päätöksentekoa.

    VastaaPoista
  2. Amerikkalaiset neuvoivat Kreikkaa väärentämään taseitaan Euroon liittymisen yhteydessä. Nyt Amerikkalainen neuvoo Suomea antamaan anteeksi Kreikalle tälle antamansa lainat. Kokoomuksessa on pientä ryhdistäytymistä, kun Stubb kieltäytyy lainojen anteeksiantamisesta (ainakin ennen Suomen vaaleja). Kokoomuksen kannatuksen laskun syy ei ole Stubb vaan Kreikan miljardien velat, jotka ovat kaatumassa suomalaisten veronmaksajien niskaan. Nämä ovat osa ns. julkisen sektorin menoista.
    Kreikan tuella Suomi on tukenut käytännössä Saksan pankkeja. Raskas suojeluraha on
    maksettu jälleen kerran Saksan sympatioista (vrt. UMTS-maksut takavuosina). Mitähän kauppasaksat keksivät seuraavaksi.

    VastaaPoista
  3. Erinomainen kirjoitus.

    Ongelma on vain se, että "ne, jotka haluavat erottautua tämän maan impivaaralaisista junteista" ehtivät tuhota kaiken ennen kuin heidät ja heidän ajamansa edistys saadaan sinne, missä taistolainen edistys nyt on. Vai vieläkö tässä ehtii hätiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ettekö te ymmärrä,se on heidän tavoiteensa. Kissingerin uuden teoksenmukaan Festfaalenin rauhan tuottama järjestelmän aika on päättymässä. Olemme siirtymässä kaikilla elämän aloilla ja ilmiöissä globaalien suuryritysten muovaamaan järjestykseen. Kaikille systeemiin ei kelvollisille on muodostumassa suurkaupugeista eräänlaisia linnaleirejä.

      Poista
  4. Kauppakamarinulikat ne keksivät ja poliitikot rientävät viemään valtion rahat sinne, minne ne eivät kuulu
    Toki Sachsilla on aika karua jälkeä näytettävänään Venäjän 1990-luvulta, mutta taisihan se olla melkoinen perintökin selvitettäväksi.

    VastaaPoista
  5. Olennaista Kreikan asiassa lienee, että niitä Suomen ropoja ei olisi mennyt siihen pesään senttiäkään, jolleivat meidän saksanseisoja-puudelimme kataisen ym johdolla olisi olleet taas kerran kynmysmattoina ja auliina maksamassa saksan ja ranskan ym pankkien vastuita.. .jos olisi tehty niin kuin vaikkapa amerikkalaiset ja monet suomalaisetkin ekonomistit ehdottivat (ja itsekin olisin ehdottanut, jos sellaista tilaisuutta olis tullut) ja jota poliitikoista ainakin muutenkin viisas ja maltillinen erkki tuomioja kannatti, muistaakseni soinikin, että kreikka välittömästi velkasaneeraukseen ja tappiot kantakoon ne jotka rahojaan sinne sijoittaneet, homma olisi ollut hoidossa, kreikka olisi saanut uuden alun ja ennen muuta eurooppa ja euroalue ei olisi kärvistellyt tämmöisen ikilaman kourissa.
    tämä tapahtumasarja jos mikä sai ainakin meikäläisen sanomaan henkiset jäähyväiset eu:lle, eurolle ja ekp:lle, tuolle nkp:n seuraajalle -- ja myös meidän onnettomalle herrasäädyllemme, joista ei toisiaan mihinkään muuhun kuin berliinin kynnysmatoksi -- tai johonkin sotasyyllisoikeudenkäynnin tapaiseen.
    Sachs sanoi viisaasti myös pohjolan hyvinvointivaltiosta - saman minkä monet meistä ovat tienneet koko ajan, ihan kuten Timo tuossa toteaa, mutta meidät olisi haaastettu oikeuteen ja tuomittu saman sanomisesta - yksi jo tuomittiinkin harvinaisen likaisesti.
    Sachs oli todellakin Nliiton romahduksen raunioilla antamassa vääriä neuvoja, näin olen myös ymmäränyt, mutta voihan ihminen kokemuksistaan ja vanhetessaan viisastua. Nyt ainakin puhui ihan jörkeviä - jp

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjoismaisen hyvinvointivaltio mallin ,siemenet kylvetiin yhdysvalloissa progresiivisen liikeen muodossa, jota haukutiin tuolloi populistiseksi. Päättävimmin tuolloisesta ajanhegestä otti opikseen teddy roosevelt ,nykykulmastakatsoen paradoksaalisesti rebublikaanina, toisaalta kävihän marxkin kirjeenvaihtoa Lincolnin ja häntä tukevan lehdistön kanssa. Toinen askel tämän tuhoisan yhteiskuntamallin tiellä oli brittejen salonkisosialismi.

      Poista
  6. Joskin maahanmuuttajat onnistuvat edelläkävijöinä usein vuolemaan kultaa, joutuvat he joskus pettymään raskaasti, kuten perhehtiö Hartwall on saanut kokea. Tultuaan tsaarinvallan aikaan Ukrainasta muiden muassa valtion suotuisan investointitukijärjestelmän houkuttelemana Suomeen, ovat he onnistuneet panimiobisneksissään sen verran hyvin, että saattoivat auvoisen EU-ajan kolkutellessa Ukrainan ovia sijoittaa myymistään panimoista saatuja ropoja Krimin viinitiloihin aikoen Itä-Euroopan viinikellariksi. Nyttemmin Sale soittelee sinne päin...

    VastaaPoista
  7. "Niinpä meidän on otettava kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa, avattava rajat ja hyväksyttävä globaalisten voimien esteetön mellastus omien rajojemme sisällä, koska korkein viisaus vaatii näin."

    VATT:n J. Vartiainenhan se esimerkiksi on tuollaisia lasketellut. Mitäpäs olet itse professoritaustan omaavana mieltä "huippututkijasta", jonka julkaisuluettelo on peräti kuuden julkaisun mittainen, ainakin kollegasi kertoman mukaan?

    http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2015/01/asiantuntemusta.html

    "Sachsin mukaan meillä pohjoismaissa on maailman parhaiten toimiva yhteiskunta, jota ei pitäisi hävittää. Tuota, tuota. Niinhän monet tutkimuksetkin sanovat, mutta eikös se taloustiede vaadi juuri sen hävittämistä? Juntithan ne vaativat etujensa säilyttämistä ja veroja valtion maksettavaksi."

    Tämä taitaa mennä jo selkeästi maailmankatsomukselliseksi kysymykseksi. Veikkaan, että osaltaan taustalla on varsinkin anglomaailmassa yllättävänkin vahvana, vaikkei aina kovin läpinäkyvänä taustavaikuttimena oleva kalvinismi. Ja juuri kalvinistisesta kulttuuritaustasta tulevien ekonomistien on ollut jokseenkin mahdotonta ymmärtää skandinaavisen (ja osin saksalaisen), viime kädessä luterilaisuuteen nojaavan mallin toimivuutta, joka sotii miltei kaikkia heidän teoreettisia paradigmojaan vastaan. Tosin, olen kyllä aika pitkälti samaa mieltä myös hyvinvointivaltion alkuperäisen oppi-isän Gunnar Myrdalin näkemyksestä, että kyseinen malli voi olla toimiva vain siinä tapauksessa, että sen perusrakenteena on etnisesti ja kulttuurisesti yhtenäinen kansallisvaltio. Eli eipä siitä oikein vientituotteeksi taida olla... Ja muutenkin taitaa olla niin, että ko. malli toimii lähinnä Skandinavian maiden tapaisissa pienissä yhteiskunnissa, suurvaltojen sisäiset sosiaali- ja kulttuuriongelmat ovat sitten ihan asia erikseen. Eli tämä meikäläinen malli ei loppujen lopuksi taitaisi olla kovinkaan hyvin skaalattavissa ylöspäin (no Saksa nyt ehkä poikkeuksena, vaikka sen malli toki joiltain aika olennaisiltakin osiltaan poikkeaa skandinaavisesta).



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se hyvinvointivaltion isä ollut pikemminkin Otto von Bismark?

      Poista
  8. "Tämä on paradoksi, josta ehkä voidaan löytää järjen hiven, mutta tässä ei ole paikka sen etsimiselle."

    Timo Vihavainen löysi pyhän Grailin, mutta pitää sitä vakan alla.

    VastaaPoista
  9. Osa Suomessa asuvista venäläisistä vastustaa viisumivapautta Suomen ja Venäjän välillä. Miksiköhän? Ei kai siksi, että he eivät ikävöi tänne tiettyjä entisen kotimaansa piirteitä? Ei kai siksi, että he eivät halua tulla yhdistetyiksi noihin piirteisiin?

    Afrikasta ja Lähi-Idästä näyttää olevan Suomeen viisumivapaus. Maahan voi kävellä sisään puomin ohitse, kun vain mainitsee olevansa turvapaikan hakija. Ikävöimmekö tänne Afrikan ja Lähi-idän piirteitä?

    Vaikka elämmekin globalisaation aikaa, ei se tarkoita, etteikö kehitykselle voisi tehdä jotain ja välttää ikävimmät ilmiöt sekä lieventää muita ikävyyksiä.

    Jotkut viihdyttäjät väittivät, että Suomi olisi maailman paras maa eli Suomen yhteiskunta olisi paras eli tavallaan Suomen kansa olisi paras; nyt on astunut esiin Sachs. Näitä epeleitä on vähän, mutta jos varovaisesti uskoo heidän väitteitään edes osaksi, huomaa nopeasti tulevansa globalisaatiokriitikoksi: miksi Suomen kannattaisi muuttua muun maailman -varsinkaan sen alisuorittajien- kaltaiseksi, jos se kuuluu maailman parhaimpiin?

    Suomi voisi olla vähän läntisiä hurskastelijakumppaneitaan edellä ja heittää valkoisen miehen taakan, tuon tyhmänylpeyden symbolin, harteiltaan. Meidän pienellä ja köyhällä kansakunnalla ei ole varaa kultaiseen sädekehään ja sen jatkuvaan kiillottamiseen.

    On tosin saatu hankituksi puteli kiillotusvahaa, jolla poliitikkomme ovat jynssänneet julkisuuskuvaansa niin, että siitä ovat kadonneet näkyvistä ideologia ja visio.

    Hienoa, professori, että jaksatte palata aiheeseen yhä uudelleen ja yhä uudelleen himmentää moralistipopulistien sädekehän kajoa, joka niin lujasti koittaa meidät sokaista. Jatkakaa samaan malliin. Kunpa pian tapahtuisi jotain.

    VastaaPoista
  10. Ei liene sattuma että länsimaiden parhain taloudellinen kehitys ajoittui kauteen jolloin poliittinen järjestelmä piti visusti nämä finanssinerot loitolla taloudellisesta päätöksenteosta. Tuo ajanjakso oli suurin piirtein 1947-1971. John Kenneth Galbraith kirjoitti mukavan esseen joskus 1960-luvun lopulla ennakoiden tulevia aikoja muistuttaessaan siitä kuinka "finanssinerous edeltää aina romahdusta".

    Tämän vuoden kiinnostavin hetki koettiin 1.tammikuuta 2015 kun Kiina ja Venäjä siirtyivät BRICS-maiden kanssa käytävässä kaupassa dollaripohjaisesta hinnoittelusta kohti BRICS-maiden omien valuuttojen muodostamaa valuuttakoria. Meillä asiasta on puhuttu uskomattoman vähän vaikka sillä voi olla Dollarigorillan tulevaisuuden kannalta huomattavia vaikutuksia. Dollarin asema maailman reservivaluuttana on laskenutkin jo vuoden 2000 tasolta 90% jo noin 60%:iin (2013). BRICS-maiden sopimus laskee dollarin painoarvoa entisestään. Voitte olla varma ettei asia nouse tulevissa eduskuntavaaleissa millään tavalla esille. Meillähän yhä uskotaan että Eurooppa on maailman keskipiste.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.