tiistai 6. tammikuuta 2015

Viattomuus Venäjällä



Sankarit ja Venäjän menetetty viattomuus

1900-luvun alun suuriin keksintöihin kuului psykoanalyysi, jonka jotkut entusiastit ovat sijoaneet jopa ydinfysiikan rinnalle uuden aikakauden aloittajana.
Freudin ja hänen seuraajiensa tieteellinen glooria on tainnut sittemmin pahasti haalistua, mutta kulttuurisena tekijänä syvyyspsykologia, vallankin paljastavana psykologiana (Entlarvende Psychologie) on ollut omaa luokkaansa ja on yhä.
Psykoanalyysin vallankumouksellisuus on siinä, että se lähestyy kohdettaan täydellisen epäkunnioittavasti. Kun joskus ennen Freudia voitiin yrittää porautua sankarin psyykeen miettien hänen valmistautumistaan ratkaisevaan taisteluun öisessä rukouksessa ja kilvoittelussa, näkee psykoanalyysiä käyttävä tarkkailija kohteensa pikemminkin istumassa vessanpytyllä, jossa hänen kaikki ruumiinaukkonsa ovat analyytikon lahjomattomassa ja viileässä tarkkailussa. Onko sankari enempi anaalinen sadisti vai oraalis-reseptiivinen tyyppi? Onko hänessä hallitsevana kuitenkin lähinnä oraalinen sadismi tai peräti genitaalitaso, joka korottaisi hänet libidoineen eräänlaiselle valiotasolle, toisin kuin ne pervot, jotka maanisesti pyrkivät uhrautumaan, taistelemaan, lahjoittelemaan tai kuppaamaan lähimmäisiään.
Mutta olennaista ei ole edes se, mihin lokeroon sijoitamme sankarin, vaan olennaista on se, että hänen, kuten kaikkien muidenkin pääkopasta löytyy kauhistuttava kaaos miasmaa (vai oliko kiasmaa?), joka koostuu verenhöyryistä, kiimasta, ulosteista ja vastaavasta. Se, mitä tuo miekkonen sitten käytännössä tekee, riippuu siitä, miten mielihyväperiaate hänen kohdallaan toimii. Feministeille täytyy kai nykyään erikseen huomauttaa, että asia tietenkin koskee myös naikkosia. Tästä tulee mieleeni, että Kansanhuoltoministeriön ohjeissa todettiin joskus, että eräässä määräyksessä mainitulla kanalla tarkoitettiin myös kukkoa. Aikoinaan tätä pidettiin huvittavana.
Freudin paljastusten seurauksena oli enemmän kuin ihmisen eläimellistäminen. Kyse oli itse asiassa hänen demonisoinnistaan. Mikäpä eläin nyt luonnostaan pyrkisi tappamaan isänsä ja parittelemaan äitinsä kanssa? Eiköhän sen geneettinen ketju pian lopahtaisi omaan mahdottomuuteensa?
Mutta psykoanalyysi teki meistä kaikista a priori pervoja ja mitä pervompia sitä kiinnostavampaa. New Yorkilainen älymystö oppi Woody Alleninsa jo ennen tätä alan mestaria ja meille Suomeenkin freudilaisuus kaikkine kulttuurisine seurauksineen kotiutui vankasti 1960-luvun kulttuurivallankumouksessa. Sitä ennen se oli kuulunut vain hyvin harvojen ja valittujen henkiseen aarteistoon.
Freudilaisuus ei itse asiassa ollut eikä ole mitään moraalittomuutta. Ukko Freudia voidaan suorastaan pitää moralistinakin, kuten Philipp Rieffin kirja kertoo. Myös alan suurmies, kunnioittamani Erich Fromm katsoi, että Freud korosti nimenomaan rationaalisuuden voittoa, eikä etsinyt viisautta ihmismielen syvimmistä tunkioista kuten C.G. Jung. Mainittu Fromm onnistuikin luomaan frreudilaiselta pohjalta hämmästyttävän rationaalisen ja humanistisen rakennelman, jossa demonit oli kukistettu ja työnnetty sinne minne kuuluvat.
Mutta verrattuna vanhaan, sitä edeltävään aikaan oli psykoanalyysin tulo varsin hurja karnevaali. Siinä pyhä vedettiin jalustaltaan, sankarit alennettiin ja hyve tuli pilkan kohteeksi. Olihan toki jo aiemmin keksitty mielihyväkalkyyli ja Bernard Mandeville oli jopa keksinyt korottaa paheetkin hyveeksi, mutta ei tämä rationaalinen ihminen vielä sentään ollut muuttunut sellaiseksi vessanpyttyjumaluudeksi, jollaiseksi psykoanalyysin adeptit sen tekivät.  Freudista tuli sittemmin Foucault ja Derrida ja Bataille ja niin edespäin ja heidän jälkiään tulemme länsimaisessa taiteenharjoituksessa (liberal arts) vielä pitkään näkemään.
Mutta se, mitä yliopistojen seinien sisällä tapahtuu, on useinkin melko yhdentekevää ympäristön kannalta. On paljon tärkeämpää, millainen henkinen maailma syntyy siellä, minne tutkijankammioista karanneet henget asettuvat. 1960-luvun kulttuurivallankumouksessa koko läntinen maailma joutui freudilaisen vallankumouksen kohteeksi, Marx jäi aivan jalkoihin ja hänet unohdettiin pian.
Olennaisempi oli se muutos, joka nähdään populaarikulttuurissa. Sankareista tuli yhtäkkiä perverssejä narsisteja, psykopaatteja ja sadisteja. Heistä tuli juuri sellaisia, joiden oikean ymmärtämisen kannalta vessa suihkuineen ja huuhtelumahdollisuuksineen on oikea ympäristö. Venäläinen lentävä lause мочить в сортирах on ymmärrettävistä syistä paljon parjattu, mutta sopii juuri tähän porukkaan tyylillisesti ja asiallisesti. Siirryimme uuteen aikakauteen.
Merkittävää on, että Venäjällä, jossa psykoanalyysi ennen vallankumousta toki oli tuttua, sen vaikutus kulttuuriin jäi neuvostokaudella olemattomaksi. Kyseessä oli paitsi se, että koko ala kiellettiin, myös se, ettei sitä ylipäätään tunnettu. Kun sosialistinen realismi luotiin, korostettiin nimenomaisesti sitä, että terveelle ja edistykselliselle sosialistiselle kulttuurille olivat kaikenlaiset perversiot vieraita. Mätänevä, pessimistinen ja surkea porvarillinen kulttuuri etsi kiihotusta kuvaamalla rikollisuutta, seksiä, väkivaltaa ja perversioita, joita se myös synnytti. Sosialistinen taide sen sijaan sai innoituksensa uuden ja paremman maailman rakentamisesta ja siinä osoitetusta sankaruudesta. Se synnytti uusia, sankarillisia ihmisiä.
Hengen jättiläisiksi korotetut Andrei  Zhdanov ja vanha liero Maksim Gorki availivat Moskovaan kokoontuneille kirjailijoille uljaita näköaloja uuteen kulttuuriin, joka oli aidosti ja jäännöksettä sankarillinen, joskin samalla ankara ja jopa säälimätön, mutta siihen sillä oli objektiiviset perusteet. Sankaruuden ylistystä tuli ihmissielujen insinöörien nyt laulaa ja yhdeksi esikuvaksi Venäjän älymystölle tarjottiin  -Pavlik Morozovia…
Epäilemättä parodian rajat paukkuivat, kun uutta sosialistista kulttuuria rakennettiin, mutta totta on, että siitä tuli omaleimaista ja että se säilytti läntiseen maailmaan verrattuna tietyn viattomuuden, jonka näki heti tyttöjen kasvoistakin kun pääsi Vaalimaan raja-aseman itäpuolelle. Sankarien ei Neuvostoliitossa ilman muuta oletettu itse asiassa ja perimmiltään olevan antisankareita eikä heidän tekojensa takaa etsitty typeriä tai alhaisia vaikuttimia.
Lyhyesti sanoen, Neuvostoliitto oli maa, jossa naiset olivat naisia, miehet miehiä, sankarit sankareita ja roistot roistoja. Jokaisella oli vastuu omasta hyveestään tuossa maassa, joka lähti siitä perusolettamuksesta, että yhteiskunta määrää ihmisen tietoisuuden. Tässä materialistista filosofiaa toteuttavassa kulttuurissa oletettiin, etteivät ihmisen käyttäytymistä missään tapauksessa saa määrätä materiaaliset, vaan henkiset seikat…
Lankeemus tietenkin sitten tapahtui myös Venäjällä ja tärkeää on, että se tapahtui yhtäkkiä ja kymmeniä vuosia myöhemmin kuin lännessä. Kysyä kuitenkin sopii, miten kauas tämä kulttuurivallankumous toistaiseksi vielä ulottuu Venäjän yhteiskunnan syviin riveihin. Yleinen olettamushan on, että se joukko, joka on omaksunut länsimaisen ns. arvomaailman, on aika ohut ja käsittää lähinnä internetiä käyttävän nuorison ja senkin tietysti vain osaksi.
Joka tapauksessa tiettyä nostalgiaa vanhaa maailmaa kohtaan on havaittavissa ja se on ymmärrettävää. Sukupolvien kuilu, joka meillä vallitsi 1960-luvulla, lienee nyt saanut analogiansa Venäjällä.
Jotkut konservatiiviset ajattelijat, kuten Sergei Kara-Murza ovat visioineet, että vanha henkinen Venäjä, neuvostokaudelle luotu kulttuurihistoriallinen tyyppi olisi nyt ”katakombeissa”, mutta nostettavissa sieltä hallitsemaan Venäjän kulttuuri-ilmapiiriä.
Analogia Saksan 1930-lukuun on tietenkin ilmeinen. mutta muistetaan nyt ainakin se, ettei historia koskaan toista itseään aivan samassa muodossa.

29 kommenttia:

  1. Monen median tunnustama perustelu kommunistidiktatuurin kumoutumiselle on, ettei valtiovalta huomioinut riittävästi kansan materiaalisia tarpeita. Olisiko kansa siis noussut tukemaan vanhaa järjestelmää, jos se olisi tyydyttänyt nuo tarpeet?

    Nyt taas media väittää, että järjestelmän kritisoijat ja mielenosoittajat olisivat keskiluokkaisia ja vaurastuneita venäläisiä. Ovatko he Kremlistä riippumatta vaurastuneita? Kulakkeja!

    Miten Yhtenäinen Venäjä ja putinistit profiloivat kannattajansa (eli mallivenäläisen) tänä päivänä?

    VastaaPoista
  2. Kävin juuri katsomassa mielensäpahoittajan,siiä oli kohtaus miniän venäläisten kanssa tekemästä bisneksestä,jotka vauhdittuivat alkuun varautuneen apen otettua ohjat,hän meni kauppakummpaneiden maailmaan luontevasti.Heikki Talvitie kertoi Lahden kauppakamari nulikoiden pyytäneen häntä opaaksi venäjän bisnesmaaillmaan.Kun hän oli kertonut sikäläisistä kauppatavoista kumppanin tuttavuuuteen pyrkimisestä, he pienen mietinnnän jälkeen eivät oleet kykeneviä siihen.Meistä europpalaisista kermaperseporvareista on tullut liian mukavuudenhaluisia ja ylimielisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kapitalistisijoittaja on luonnostaan riskejä välttelevä "kermaperseporvari", varsinkin meidän suomalaiset köyhät pikkuporvarit. Mikä harmi, ettei meillä ole upporikkaita oligarkkeja, joille ei 280.000$ varastaminen hotellihuoneesta ole mitään.

      Shell heitti jo hanskat tiskiin, en tiedä miksi. Ehkä siksi, kun siellä on suomalainen Ollila hallituksen puheenjohtajana? Mutta nyt vissiin tehtiin oikea loistosijoitus, kun valtionyhtiö Fortum hankki osuuden Karjalan neukkuaikaisista vesivoimaloista.

      Jotenkin pelottaa, että kohta jotakuta syytellään taas jostain.

      Poista
  3. " Epäilemättä parodian rajat paukkuivat, kun uutta sosialistista kulttuuria rakennettiin, mutta totta on, että siitä tuli omaleimaista ja että se säilytti läntiseen maailmaan verrattuna tietyn viattomuuden, jonka näki heti tyttöjen kasvoistakin kun pääsi Vaalimaan raja-aseman itäpuolelle. Sankarien ei Neuvostoliitossa ilman muuta oletettu itse asiassa ja perimmiltään olevan antisankareita eikä heidän tekojensa takaa etsitty typeriä tai alhaisia vaikuttimia.
    Lyhyesti sanoen, Neuvostoliitto oli maa, jossa naiset olivat naisia, miehet miehiä, sankarit sankareita ja roistot roistoja. Jokaisella oli vastuu omasta hyveestään tuossa maassa, joka lähti siitä perusolettamuksesta, että yhteiskunta määrää ihmisen tietoisuuden. Tässä materialistista filosofiaa toteuttavassa kulttuurissa oletettiin, etteivät ihmisen käyttäytymistä missään tapauksessa saa määrätä materiaaliset, vaan henkiset seikat."

    Eipä Aleksandr Solženitsyn taida olla ihan samaa mieltä professori Vihaisen kanssa: "Kuvatun kaltainen vapauden taipuminen kohti pahaa on asteittaisen kehityksen tulos, mutta se on mitä ilmeisimmin saanut alkunsa siitä yltiöhumanistisesta käsityksestä, että ihmisluonnossa ei ole mitään synnynnäistä pahuutta; maailma kuuluu ihmiskunnalle, ja kaikki ihmisyyden puutteet johtuvat vääristyneistä yhteiskunnallisista olosuhteista, jotka tulee oikaista. Mutta ihme kyllä, vaikka parhaisiin yhteiskunnallisiin oloihin on päästy lännessä, siellä esiintyy silti rikollisuutta ja sitä esiintyy peräti merkittävästi enemmän kuin köyhyydestä ja laillisuusvajeesta kärsivässä neuvostoyhteiskunnassa."http://sarastuslehti.com/2013/09/24/puhe-harvardin-yliopistossa-8-7-1978/

    VastaaPoista
  4. Otin vapauden olla tunkematta koko todellisuutta pariin sivuun. Tässä siis vain osa siitä

    VastaaPoista
  5. Kansan materiaaliset tarpeet ovat kiinnostava kysymys. TIetenkin se katastrofi, joka syntyi perestroikan aikana oli riittävä syy lakata luottamasta kommunisteihin, muutoksen ajankohtakin on helppo ajoittaa vuoteen 1991. Mutta ennen perestroikaa ja etenkin vielä 1960- ja 1970-luvulla asia ei nähtävästi ollut suuri ongelma. Silloin läntinenkään kulutus ei vielä ollut karannut nykyisiin korkeuksiin.
    Olen tehnyt asiasta englanniksi kirjan, joka ilmestynee pian.

    VastaaPoista
  6. Ei analogia löydy 1930-luvun Saksaan, vaan I maailmansotaa edeltävään Euroopaan, mikä onkin ymmärrettävää, koska Venäjällä on aina ollut vallassa vanhan aateliston kaltainen pysyvä eliitti. Toki natsit ratsastivat kyseistä "vanhaan järjestystä" nostagisoimalla. Onneksi nykymaailma perustuu kilpailuun sekä vallan (demokratia) että mammonan (markkinatalous) osalta, mutta, jos ne voivat huonosti, päädytään takaisin harvainvaltaan. Sinnekö (alitajuntaisesti) kirjoittajan mieli?

    VastaaPoista
  7. No, ellei kirjoituksen ideaa ymmärrä, niin noinkin varmaan voi ajatella. Tuo alitajunta kyllä jäi tajuamatta, mutta siksihän se alitajuntaa onkin. Ilman sarvia ja hampaita.

    VastaaPoista
  8. Etkö sitten koe nykymaailman jotenkin aiempia historiavaiheita banaalimpana? Mutta kyseinen banaalisuus tai perverssiys tai milloin miksikin sitä kutsutkin, on toisarvoista verrattuna vapauteen vaihtaa päättäjät ja siihen, että saa elää omaa elämäänsä omien halujensa ja tarpeittensa mukaan mukaan lukien tavaroiden ja palveluiden markkinoiden suomat kulutusmahdollisuudet. Tällainen siitä tuli, mutta se on parempi kuin mikään aiemmin vallinnut yhteiskuntajärjestys. Tiedä häntä, ymmärsinkö kirjoituksen idean tarkoittamallasi tavalla, mutta sana- ja tietotulvan takaa tuntuu kerta toisensa jälkeen pilkistävän samat paholaiskuvat ja kaikille fundamentalismille tyypillinen kaipuu johonkin menetettyyn idylliin, jota ei todellisuudessa ole eikä kukaan kaipaa tai tarvitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ogelma on vain siinä,että meillä ei ole varaa tällaiseen elämänmuotoon.Koko läntinen maailma on veloisaan korviaanmyöten. Venäläisten etu kansantalouden perinteisten omavaraistalouden suurehko osuus.

      Poista
    2. Talous on mukautuvampi kuin kuvittelet. Yksityisen sektorin luova tuho pitää siitä huolta. toisaalta ennemmin tai myöhemmin demokratia ja vapaa lehdistö pitävät huolta siitä, ettei julkinen sektorin suhteen BKT:een on pienennyttävä. Voi olla, että raju "työreformi" tehdään eläkeläisten toimesta heidän turvatessa kansantalouden maksukykyä, jotta eläkeet ja vanhuspalvelut turvataan. Saattaa tulla nykykeskustelussa olevaa työsuhdeturvan heikennystasoa ikävä.

      Poista
  9. Minusta pohdinta oli hyvä; taisi olla Vihavaisen monesti kyntämää rappioanalyysiä mutta toisin sanoin.

    Mielestäni kyse oli siitä, että ns. freudilaisuus paljasti valistusajattelijan alta subjektiivisesti, epäihanteellisesti ja "eläimellisesti" toimivan ihmisen. Tämän luonnollinen seuraus oli, että valistusajattelijat kompromettoitiin ja eläimellisyys hyväksyttiin tieteellisesti muuttumattomaksi osaksi ihmistä. Suuret tiedemiehet, valistajat, freudit ja jeesukset tavallaan alensivat itsensä uskovaisten ja idealistien silmissä.

    Kysymys kuuluu, minkälaisia vaikutuksia tällä on kulttuuriimme. Auttaako freudilaisuus meitä paljastamaan auktoriteettiemme väärinkäytökset ja vähentämään niitä vai tekeekö se väärinkäytöksistä entistä hyväksyttävämpiä? Ymmärrämmekö entistä paremmin, miksi ihanteita tarvitaan, vai väheksymmekö niitä entistä enemmän?

    Kehittyneessä tulevaisuudessa meille ehkä merkitään passeihin Freudin kolmen psyykekerroksen kehittyneisyydet, ja sen mukaan sitten jaetaan työpaikat ja vastuut.

    VastaaPoista
  10. Juu, tässä se pointti oli. Fundamentalismia pitää etsiskellä jostakin muualta.

    VastaaPoista
  11. Ja jos tässä nyt ihan koko tekstin lukee, niin saattaa tulla käsitys, että tarkoituksena oli pohdiskella sitä, miten erilainen tämä Venäjän tulokulma nykyiseen sivilisaatioon on kuin meidän. Asialla nimittäin on käytännön merkitystä ja sen ymmärtäminen saattaisi hillitä liberalismin nimellä syötettyä fundamentalismia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä liberalismi ja konservatismi ovat vaihdelleet ja seuraaneet toinen tosiaan, mutta samaan aikaan molemmat ovat siirtyneet yhtäjalkaa liberaalimpaan suuntaan. Elämme maailmassa, jollaista yksilön oikeuksien, vapauden ja perustarpeet turvaavan hyvinvoinnin kannalta ei ole koskaan ollut. Jopa Afrikka on viimeisenä mantereena kulkemassa kokonaisuutena demokratiaa kohti eikä edes islamilaisessa maailmassa ole tapahtunut muutosta konservatiivisempaan suuntaan vaan päinvastoin. Liberalismia voi yrittää väliaikaisesti padota, mutta nuorisoa katsoessani näen vain lisää liberalismivaatimuksia. Mitä freudiin tulee, on henkisten voimavarojemme tärkeyden ymmärrys vasta heräämässä neuropsykologian kehittyessä yhdessä kuvantamistekniikoiden kehityksen kanssa. Ja niistä eläimistä sen verran, etteivät aivomme ole tutkijoiden nykykäsityksen mukaan muuttuneet miksikään viimeisen 100 000 vuoden aikana, niin mitä me sitten olemme, jos emme älykkäitä eläimiä, jotka kommunikaatio- ja yhteistyökykyineen ovat onnistuneet rakentamaan yhteiskunnan, joka tuottaa hyvinvointia primitiivisen kilpailuviettimme avulla. Tämä lyhyenä vastauksen konservatiiveille.

      PS. Vastustan muuten sukupuolineutraalia avioliittoa, koska evoluutio on tehnyt ihmisnaaraista uhrautuvampia ja hoivaavampia jälkeläisten suhteen ja sukupuolineutraalius tarkoittaisi sitä, että lesboparisnkuntaa ei saisi adoptiossa asettaa miesparin edelle, joka mielestäni ei ole lapsen edun mukaista. Toisaalta asettaisin lesboparin myös yksinäisen heteronaisen edelle adoptiossa, koska kahden vanhemman vuorovaikutus on lapselle eduksi.

      Poista
    2. "Liberalismia voi yrittää väliaikaisesti padota, mutta nuorisoa katsoessani näen vain lisää liberalismivaatimuksia."

      Mietin vain, milloin saavutamme pisteen, jossa liberalismia on juuri sopivasti? Vai onko kyseessä "alati syvenevä ja etenevä" kehityskulku niin, että sillä ei koskaan ole mitään ylärajaa tai päätepistettä?

      Jos jälkimmäinen on totta, homma menee todella mielenkiitoiseksi. Polyamoriset yhteisliitot koko eläinkunnan kanssa, hevoset senaattoreina, hallintomuotona puhdas anarkismi ja jokaisella täysi vapaus tehdä, mitä päähän milloinkin piripöllyssä sattuu pälkähtämään - mihin kaikkeen edistys vielä kiitääkään.

      Jos taas jokin yläraja kaikkien vapaudelle kaikesta on, missähän päin se voisi olla? Joku ajattelee ehkä, että tämä Pohjoismainen malli voisi olla jo aika lähellä maalia. Ja että siitäkin ehkä joudutaan mm. Isisin kaltaisten ilmiöiden ja rahan puutteen takia hieman perääntymään. Taistolaisten edustaman "edistyksen" kanssahan kävi niin, että historian vääjäämätön kehityskulku käänsi yllättäen suuntansa. Ja koko historia käänsi selkänsä. Joskus noinkin.

      Poista
    3. Demokraattinen prosessi määrittää tuon (ylä)rajan. Demokratia eli se, että päättäjät joutuvat avoimessa yhteiskunnassa, vapaissa vaaleissa kilpailemaan enemmistön suosiosta. Yhteiskunta, johon sillä päädytään ei ehkä miellytä sofitikoitunutta älymystöä eikä edes kansan enemmistö, mutta epätäydellisenäkin se on ainoa vaihtoehto. "Paras" yhteiskuntarakenne ei ole moraalinen tai filosofinen ongelma, vaan voidaan vain määrittää ainoa kelvollinen prosessi lopputuloksen määrittämiseksi.

      Poista
  12. Tuntuu jotenkin alentuvalta tarkastella asiaa tulokulmanäkökulmasta. Vähän kuin Lenin sanoi, ettei Venäjä ole valmis sosialismiin, se ei ole nyt valmis....niin mihin? Liberalismiin? Nykyiseen sivilisaatioon? Putin taas sanoi, ettei liberalismi [nykyinen sivilisaatio?] sovi Venäjälle lainkaan.

    Pohdiskelin tuossa aiemmin, minkälainen on putinistin mallivenäläinen. Yhtenäisen Venäjän ideologia on kuulemma pragmaattinen isänmaallisuus. Minkä vision ja ideologian se sitten tarjoaa? Tuollainenhan sopisi kenelle tahansa piraattipuolueita myöten, tulkinnanvaraa on. En saanut vastausta kysymykseen.

    Onko tavoitteena nietzscheläinen yli-ihminen, joka on loikannut Freud-vaiheen yli, vai liberalismia edeltävään vaiheeseen jäänyt orjamoraalia noudattava alamainen (Nietzschen mielipide kansalaisen roolista sosialismissa, muuten)?

    Ymmärrän hyvin, että Venäjän kaltaisessa maassa tulee varmaan aina olemaan tiukka keskushallinto. Mieestäni ongelmana on itsevaltius; ideologian epäonnistumisen voi aina selittää itsevaltiaan epäonnistumisena ja toisin päin. Sellainen hidastaa oppimista virheistä ja koko kehitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HÖPÖ-HÖPÖ:

      "Lenin sanoi, ettei Venäjä ole valmis sosialismiin"

      Se oli kyllä Plehanov, joka sanoi niin. Plehanov oli Euroopassa hyvin tunnettu sosialidemokraatti.

      Leninille sosialismi oli vain propagandistinen välivaihe. Puolue muutti nimensä Kommunistiseksi puolueeksi päämääränään valtio, jossa yksityisomistus olisi lopetettu maksimaalisesti eli totaalisesti.

      Sosialidemokraatit edustivat koko yhteiskuntaa. Leninistit sen sijaan edustivat vain venäläistä aatelisproletariaattia (mafiaa). Asiaa ei ole vielä tutkittu.

      Poista
    2. Liberalismi ei läntisessä maailmassakaan kehityksen loppupiste. Blogin isäntä on eräässä teoksessaan kuvannut niitä ogelmia joita kyseinen aate tuotaa.Luottamuksen rapautuminen kansalaisten muuttuminen salistaviksi pedoiksi on liberaalien hyveiden miinuspuoli. Kannataa lukea myös Solshenitsynin kokemuksista maanpaossa, ei ihme että läntinen entinen suosikki on täällä postuumisti muuttunut epähenkilöksi.

      Poista
    3. Mielestäni Veikko Havun kommentit ovat oikein hyviä kyseenalaistuksia.

      Poista
    4. Kiitos korjauksesta, sosialismin tutkija. Kiitos Kolehmaisellekin; mukavaa, että kelpaa.

      Poista
    5. No, kyllähän se Lenin viimeisissä kirjolituksissaan myönsi, ettei se Venäjä ollut valmis sosialismiin, Mutta silloin oli jo huonot housussa.

      Poista
  13. Alentuminen on usein oikein hyödyllistä. Putinin touhuista en vastaa enkä niihin usko.

    VastaaPoista
  14. Tarkoitatteko alentumisen hyödyllisyydellä sitä, että Venäjä ei ole mielestänne valmis nykyiseen sivilisaatioon?

    VastaaPoista
  15. Tarkoitan sitä, että kaikki poliittisesta korrektiudesta poikkeavat näkökulmat saattavat olla hyödyllisiä kun halutaan välttää tyhmyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "... kaikki poliittisesta korrektiudesta poikkeavat näkökulmat saattavat olla hyödyllisiä kun halutaan välttää tyhmyyttä."

      Tämä pitäisi kehystää eduskuntatalon istuntosalin seinälle puhemiehen korokkeen yläpuolelle. Ja miksei ulkoseinään myös.

      Poista
    2. Mutta siitä vasta onkin hyötyä, että puhuu ja kirjoittaa suoraan ja peittelemättä, tarkoitusperiään piilottelematta, mutta sitäkin kansa oppii aikanaan vaatimaan, kunhan pidetään huolta median moniarvoisuudesta ja -muotoisuudesta. Nyt Suomessa on sisältä laumahenkinen "Valtakunnan Radio" ja yksi samanmoinen laajalevikkinen sanomalehti. Eli jälleen tarvitaan toimivaa kilpailua, koska vain se takaa moniäänisyyden. Kaiken kaikkiaan mahdollisimman monimuotoinen yhteiskunta, joka parhaiten heijastelee yksilöiden kirjon moninaisuutta vapaan liikkuvuuden Euroopassa, on oikein hyvä tavoite - ja loppuun asti vietynä varmasti poliittisesti epäkorrekti nyky-Suomessa.

      Poista
    3. Puolueista tyhmin on sdp, jopa tyhmempi kuin vitsien aihe poliisipartio, jossa toinen osaa lukea ja toinen kirjoittaa. Sdp:ssä yksi Tuomioja hoitaa molemmat "Valtakunnan Radion" ex-pomo Mikael Jungnerin katsoessa päältä että "kaksi kieltä, yksi mieli" toteutuu.

      Poista

Kirjoita nimellä.