perjantai 20. maaliskuuta 2015

Ei meillä pelätä



Ei meillä pelätä

Bismarck sanoi aikoinaan, etteivät saksalaiset pelkää mitään, paitsi nyt Jumalaa: Wir Deutsche fuürchten Gott, aber sonst nichts in der Welt! Tämä uho vain kasvoi kun edettiin Wilhelm II:een ja sitten Hitleriin, lopulta ei ollut enää mitään varauksia, vain pakkomielle: Deutschland muss en Weltmacht oder überhaupt nichts sein! möläytti Schicklgruber ja hankki koko maailman vihollisekseen. Kenekään ei vakavasti tarvinnut edes silloin epäillä, kuinka tuossa lopulta käy.
Historiahan sitten osoitti, että syytä olisi ollut hieman pelätä edes tyhmyyttä. Mutta yleensäkin ne, jotka jumalat haluavat tuhota, lyödään ensi sokeudella ja loppu hoituu ilman enempää yrittämistä.
Siperiaa nimitti joku herkkä runoilija säikkymättömien lintujen maaksi, viitaten mahdollisesti kuukkeliin. Neuvostoliittoa nimittivät sitten jotkut pilkkakirveet säikkymättömien idioottien maaksi. Kun oli eletty herran kukkarossa, maailman pahuutta tuntematta, uskottiin mitä tahansa hallitus viitsi kertoa. Ei pelätty yhtään mitään.
No nyt Venäjällä on taas viitsitty. Nikolai Patrušev, turvallisuusasiain ykkösmies hälyytteli karjalaisia siitä, että suomalaisten nationalistien ja revansistien toiminta on vilkastunut ja ulottuu sinne hamaille runonlaulumaille. Onko tässä siis Venäjällä syytä pelkoon? Patruševin  esiintymisestä ei voi muuta johtopäätöstä tehdä.
Tämä on hauskasti ristiriidassa sen kanssa, mitä Moskovassa eilen laulettiin tai muuten kiljuttiin: ”Antaapa tulla Puolaa ja Suomea!” Tämän äkkiä katsoen mielettömän huudon viesti on ilmeinen: ”Me emme pelkää mitään ja sanommekin ihan mitä tahansa”. Puola kuului Venäjään puolentoista vuosisataa ja maksoi sille valtavasti sekä sotilaallisesti, inhimillisesti että moraalisesti.
Puolan pitäminen Venäjän yhteydessä oli yksinkertaisesti sen historian suurin kansallisonnettomuus. Se teki Venäjästä väkivallan ja vääryyden maan, kansojen vankilan. Muiden kansojen kuuluminen imperiumiin ei ollut yhtä syvä haava, sillä nationalismi oli niissä vasta lapsenkengissään ja niitä osittain myös kohdeltiin hyvin, kuten Suomea aina 1800-luvun loppuun.
Mutta miksipä tämä Suomikin sitten oli huudossa mukana? Yksi syy lienee ollut, että huutajat halusivat korostaa, etteivät ole niin tyhmiä kuin näyttää, vaan tietävät historiastakin yhtä ja toista. Esimerkiksi sen, että Suomikin on kuulunut valtakuntaan. Lisäksi he todennäköisesti tietävät, ettei sen valloittaminen onnistunut Stalinille. Käänsitpä tuota miten tahansa, niin ei onnistunut. Kaiken todennäköisyyden mukaan Suomesta tulisi Venäjälle hirveä päänsärky, jos sen liittäminen oikeasti onnistuisi. Ja senkin he tietävät.
Niinpä koko tuon mölyämisen sisältö lienee lyhyesti tämä: ”Ja perkele, me emme pelkää mitään, antaa tulla vaikka koko maailma meitä vastaan, nälkä maahan ja rutto taloon, täältä pesee!”
No, ihan vakavalla naamalla ei kukaan tällaista julista eikä itselleen halua. Tšetšenia oli Venäjälle erittäin vakava ja myös tarpeellinen opetus siitä, mitä tapahtuu, kun kansaa yritetään hallita väkivalloin. Pikkukansaa ei osattu pelätä ja sinne lähetettiin oman maan nuorisoa, joka ei saanut aikaan mitään järjellistä. Huolimatta kuolemisesta hymy huulilla, kuten puolustusministeri muisti mainita, ei Venäjän armeija saanut tšetšeenejä kuriin ennen kuin heidät päästettiin itse hoitamaan asioitaan. Käytännössä Tšetšenia on nyt yhden paikallisen klaanin omistuksessa ja kuppaa Venäjän valtiota, joka ymmärtää, että suojelurahaa on viisainta maksaa.
Entäpä, jos samanlaisia alueita olisi vaikkapa kymmenkertainen tai viisikymmenkertainen määrä?  Venäjä olisi yhtä Maidania…? Entäpä jos siihen liittyisi myös täydellinen ulkomaailman boikotti ja nykyiseen verrattuna moninkertainen sotilasrasitus? Mitä jäisi tämän homman plussapuolelle? Hymyä varmaan?
Se, että päästään osoittamaan sankaruutta on kunnon nationalistin kannalta jo palkkio sinänsä, mutta muutapa ei tulisikaan. Sen sijaan kyllä yhä uudelleen tuhansia ja taas tuhansia kuolleita ja raajarikkoja, terroria, sabotaasia, salamurhia ja tuhopolttoja, kansan raaistumista, orpolapsia, leskiä, tauteja… no, jokainen tietää, mitä sodanjumala Mars voi antaa palvojilleen. Sehän vaati muistomerkin pystyttämistä itselleen mätänevistä ihmiskalloista.
Mutta eiväthän nämä huligaanit itse asiassa muuta tehneet, kuin pitivät hieman hauskaa. Missäpä ei olisi nuoria miehiä, jotka nauttivat säädyllisyyden ja kohtuuden rajojen ylittämisestä. Tuskin sen vuoksi kannattaa keneltäkään vaatia selityksiä, eivät nämä tällaiset huutoonsa vastaa eivätkä edes oikein ymmärrä mitä huusivat. Patruševiltakaan tuskin kannattaa mitään kysellä, hän lyö pöytään Karjalan kuvalehden, jossa kaiken maailman win-win –pässinpäät masturboivat Karjalan palautuksella.
Asiaa siis löytyy juuri sen verran kuin sitä on aina tarvittukin. Sitä eivät hyödyttömät idiootit rajan kummallakaan puolella ymmärrä ennen kuin se heille selkänahan kautta viedään perille. Tällä kertaa kaikki kyllä pysynee virtuaalisella tasolla, sillä eivät päättäjät Venäjälläkään niin hulluja ole kuin teeskentelevät olevansa. Tässä juuri nyt halutaan provosoida suomalaiset ja puolalaiset tekemään jotakin sellaista, jota voitaisiin käyttää heitä vastaan ja heittää suu auki odottaville nationalisteille.

3 kommenttia:

  1. Entäpä jos huutelijat olivat sanomien ostamia, kotimaiseen tarpeeseen,siis natokiiman lietsojjia. Entäpä jos nämä hysteerikot saavat jossain päähänsä esimerkiksi iskeä alakurtiin. Kuten varmaan vihavainenkin oivaltaa aletaan olla aika vaarallisilla vesillä ,joidenkin sanomalaisten tahojen tulisi panna jäitä hatuun. Olin viikko sitten Naantalinkylpylässä ,siellä oli pari lotaa, jotka olivat täysin pelosta paniikissa, tämänlaisen ilmapiirinko he ansaitsevat loppuvuosinaan.

    VastaaPoista
  2. ”Antaapa tulla Puolaa ja Suomea!”

    «Даешь Польшу и Финляндию!»

    Koska Puolassa ja Suomessa ei ole etnisesti venäläisiä suhteessa saman verran kuin Krimillä, niin loosungi "Anna meille Puola ja Suomi!" kantaa sisällään myös sivumerkityksen: anna meille Puola ja Suomi, niin me revimme ne kappaleiksi, koska ne ovat saastaisia esimerkkejä itsenäisyydestä, ne pilasivat ukrainalaisten uskollisuuden moskaleille.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Timo Vihavaiselle mielenkiintoisesta analyysistä. Näyttää kuitenkin siltä, että eivät pelkät kansanjoukot pyri provosoimaan puolalaisia ja suomalaisia. Sitä tekevät myös Venäjän valtiolliset toimijat.

    Helmikuun lopussa sopivasti Puolan vastarintaliikkeen vuosipäivän aattona Venäjän kansallisarkisto julkaisi laitoksensa kotisivuilla 70 neuvostodokumenttia, jotka kertovat puolalaisten vastarintataistelijoiden tekemistä väitetyistä rikoksista puna-armeijaa vastaan vuosina 1944-46. Julkaistut dokumentit oli valikoitu niin, että ne näyttivät vastarintaliikkeestä olleen lähinnä haittaa, kun puna-armeija "vapautti" Puolaa. Dokumentit kertovat yksittäisistä murhatuista punasotilaista, joiden puolalaisen kotiarmeijan ja sen tammikuussa 45 tapahtuneen hajottamisen jälkeen tulleiden seuraajien väitetään tehneen. Julkaistut dokumentit vaikenevat kuitenkin esim. siitä, että puna-armeija ja Puolan kotiarmeija yhteistyössä valloittivat Vilnan ja Lvovin. Myöskään NKVD:n julmuuksista Puolassa tuona aikana ei puhuta mitään.

    Puolalaiset ovatkin olleet syystä tuohduksissaan tästä julkistuksesta. He katsovat tämän toimenpiteen olevan kuin jatkoa NKVD:n syyttäjien todistelulle, jota he tekivät Moskovassa kesäkuussa 45, kun 16 puolalaista vastarintajohtajaa siellä tuomittiin. Lisää seuraavassa linkissä.

    http://ipn.gov.pl/en/news/2015/institutes-preliminary-analysis-of-the-archival-documents-published-by-the-federal-archival-agency-of-russia-on-26-february-2015

    Dokumenttien julkistuksen yhteydessä Venäjän kansallisarkiston johtaja Andrei Artizov antoi haastattelun Rossiskaja Gazeta -lehdelle. Siinä hän toistaa tuota samaa yksipuolista neuvostokuvaa vastarintaliikkeestä.

    http://www.rg.ru/2015/02/26/dokumenti-site.html

    Timo, kerroit aiemmassa blogissasi Moskovan Talvisotaseminaarista. Tietääkseni tuo Artizov esiintyi sielläkin. Hänen laitoksellaan ja meidän Kansallisarkistollamme tuntuu olevan tiivis dokumenttien vaihto-ohjelma meneillään, etenkin koskien Talvisotaa. Venäläinen osapuoli ei kai ainakaan toistaiseksi ole pyrkinyt provosoimaan suomalaisia tuossa yhteistyössä toimittamalla meille sisällöltään yksipuolisia dokumentteja. Artizov kuitenkin paljasti todelliset karvansa puolalaisten suuntaan, joten voimme kai jäädä mielenkiinnolla odottamaan, mitä tässä meidän ja Venäjän yhteistyössä tapahtuu. Ehkä Artizov ei kehtaa toimia meidän kanssa kuten toimi puolalaisten kanssa, koska me sentään olimme niin naiveja, että myönsimme hänelle Suomen Leijonan komentajamerkin lokakuun vallankumouksen vuosipäivänä 7.11.2013 tunnustuksena tuosta arkistoyhteistyöstä.

    Torsti Poutanen
    Salo

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.