maanantai 16. maaliskuuta 2015

Ihmiskunnan suurimmat





Ihmiskunnan sankarit Neuvostoliitossa

Kun suomalaiset sotilaat tulivat Itä-Karjalaan, he saivat huomata, että kaikkialla oli patsaita, usein halvasta materiaalista tehtyjä, sementistä, kipsistä, paperimassasta.
Patsaat esittivät lähinnä ideologian ja hallinnon alalla toimineita tai toimivia johtajia ja ykkösenä olivat tietenkin Stalin ja Lenin. Mukana oli kuitenkin myös kulttuurin edustajia. Koko Neuvostoliitto oli jo 1920-luvulta lähtien täyttynyt tuollaisilla, usein häthätää kyhätyillä patsailla, joiden sanomaa suomalaiset ihmettelivät. Heistä ne viittasivat epäjumalanpalvelukseen, samanlaiseen, joksi myös ikonien kunnioittaminen tulkittiin.
Käytännössähän ikonit olivat usein takapajuisen kansan taikakaluja, kuten jo Belinski oli tulkinnut. Nyt siis uudet vallanpitäjät olivat panneet kansan pomiloimaan uudenlaisten kuvien edessä ja siirtäneet vanhaan punaiseen nurkkaan omat jumalaisensa ja pyhät kirjoituksensa. Sama taikausko joka tapauksessa jatkui, joskin nyt epäjumalanpalvontana, totesivat hurskaat suomalaiset hengenmiehet. Jotkut nauroivat, toiset pudistelivat päätään. Harvalta riitti ymmärrystä.
He olivat toki oikeassa ja oikeassa oli myös Olavi Paavolainen, joka paheksui tämän uuden kulttuurin halventamista ja pohdiskeli, että takapajuiselle kansalle haluttiin näin siirtää myös länsimaisen kulttuurin perusteet. Asiahan oli niin, että nuo patsaat ja kuvat, joita oli kaikkialla, eivät liittyneet vain suuriin johtajiin kuten Stalin ja Lenin tai pienempiin kuten Kirov, Vorošilov ja Kalinin, vaan myös koko länsimaisen kulttuurin keskeisiin saavutuksiin ja niiden luojiin.
Koko asian sanoma oli selvä. Sosialistinen Neuvostoliitto oli koko länsimaisen sivilisaation oikeutettu perillinen ja vain se oli viemässä eteenpäin sen elinkelpoista osaa, joka toi ihmiskunnalle yhä enemmän vapautta, onnea ja sivistystä eli tietoisuutta itsestään. Kapitalistinen länsi oli muodostunut kehityksen jarruksi ja syrjäpoluksi ja kehittymättömät itä ja etelä kykenivät toistaiseksi vasta vastaanottajan rooliin Moskovan, maailman toivon johdolla. Miten lauloikaan siitä Jevgeni Dolmatovski:

Nadežda mira, serdtse vsej Rossii!
Moskva, stolitsa
moja Moskva!


 Dolmatovskihan sittemmin kävi pelkäämässä Taipaleenjoellakin, Yrjö Jylhän komppanian miesten ampuessa kohti, mutta se on jo toinen juttu. Sitä paitsi hän säilyi hengissä, kuten Jylhäkin.
Länsimaiseen kulttuuriin Moskovan tulkinnan mukaan kuuluivat aivan keskeisiä valistuksen saavutukset, materialismihan uudenaikaisessa muodossaan kehitettiin 1700-luvun Ranskassa. Siellä myös, jo ennen suurta vallankumousta ja sen jälkeen, luotiin nykyaikaisen utopian mallit ja myös yritettiin saattaa niitä voimaan. Robespierre, Marat, Babeuf eivät suotta olleet suuren kunnioituksen kohteina myös Neuvostoliitossa. Samaan sarjaan tietenkin kuului myös esimerkiksi Darwin.
Kulttuurille Neuvostoliitossa osoitettu pyhä kunnioitus ei kuitenkaan rajoittunut vain sen poliittisen järjestelmän edelläkävijöihin. Koko ihmiskunnan kehitys sellaisenaan oli palvonnan ja kunnioituksen arvoinen asia siltä osin, kuin se kullakin aikakaudella oli edistyksellistä eli palveli totuuden yhä syvempää tiedostamista ja vapauden yhä suurempaa toteutumista.
Niinpä myös kaikkien aikojen suuret kirjailijat olivat osa kuolematonta kulttuuriperintöä ja ansaitsivat kaiken kunnioituksen: Dante, Cervantes, Shakespeare, Goethe… Sanomattakin on selvää, että venäläisen kulttuurin edistykselliset merkkihenkilöt kultakin aikakaudelta ansaitsivat patsaaansa: Lomonosov, Puškin, Herzen, Tšernyševski…
Maailmankulttuuri oli pyhää ja kunnioitettavaa, koska se oli koko ihmiskunnan omaisuutta ja Neuvostoliitossa se oli erityisen tärkeää, koska sen oma kulttuuri jatkoi nimenomaan ihmiskunnan lainomaista kehittymistä nyt sen kärkijoukkona. Tämän aseman osoittaminen ja alleviivaaminen oli aivan olennaista. Neuvostoliitossa ei siis ollut kyse mistään voluntarismista ja oikusta, saati erityisestä venäläisestä hairahduksesta pois ihmiskunnan kehityksen valtatieltä. Asia oli täsmälleen päinvastoin.
Samalla tavalla ja jos mahdollista vieläkin paksummin alleviivattiin sitä suksessiota, joka vallitsi poliittisten ajattelijoiden välillä: ensin olivat Marx ja Engels, heidän jälkeensä tuli Lenin ja sitten seurasi Stalin, joka oli ”tämän päivän Lenin”. Puuttuvia renkaita ei ollut, heikosta lenkistä puhumatta. Myöhemmin kiinalaiset lisäsivät galleriaan vielä puhemies Maon, mutta tämä aiheutti vakavan skisman, jota voi verrata vain siihen keskiajan suureen skismaan, jolloin maailmassa oli yhtä aikaa kaksi paavia, jopa kolmekin.
Miksi tämä apostolinen suksessio alkoi juuri Marxista ja Engelsistä?  On tietenkin selvää, ettei tämä pari ollut itse keksinyt alusta alkaen koko hyvää sanomaansa, vaan perusti ajattelunsa edeltäjien saavutuksille. Hegel oli luonnollisestikin aivan keskeinen edeltäjä ja hänen ohellaan englantilaisen taloustieteen kehittäjät Adam Smith ja John Locke sekä ranskalaiset utopistisosialistit Fourierista Saint-Simoniin. Toki linjaa voitiin johtaa taaksepäin lähes loputtomastikin, mutta ennen pitkää vastaan tulivat ainakin Voltaire ja Rousseau: ihmishengen vapauden julistaja ja hänen luonnollisen ja välttämättömän sosiaalisen epävapautensa profeetta.
Kannattaa muuten panna merkille, että juuri nämä kaksi olivat olleet edelläkävijöitä myös palvonnan kohteina. Koskaan sitten Rooman keisarikunnan päivien ei kuolevaista ihmistä ollut palvottu samassa määrin kuin valistuksen aika palvoi perustajaisiään. Itse asiassa myös Roomassa palvonnan kohteena oli pikemmin valta ja mahti kuin ajatuksen voima, joka sitten valistuksena oli nostanut nuo uuden ajan airuet jumalten ja pyhien tilalle ja yläpuolelle.
Itse asiassa tunnettuun kasvogalleriaan, joka alkoi Marxista ja päättyi Staliniin, olisi voitu lisätä paljonkin aivan ilmeisiä edeltäjiä, mutta ongelmana oli, että kyseessä olivat vielä potentiaalisesti hengissä olevat tai valekuolleet ajattelijat, joita olisi voitu käyttää Neuvostoliiton ideologian horjuttamiseen. Se oli kuitenkin ortodoksinen ideologia eikä sietänyt kerettiläisyyttä.
Käsitteen tietyssä mielessä Lenin ja Stalin olivat ihmiskunnan sankareita intellektuellin ominaisuudessa eli aikansa pappeina tai ylipappeina, jotka tulkitsivat sanaa. Varsinaisina intellektuelleina heitä ei kuitenkaan oikeastaan voi pitää, mikäli sana ymmärretään klassiseen tapaan hengen vapautena. Pohdiskeliko Lenin koskaan vakavasti, mitä puutteita ja ongelmia Marxin ja Engelsin kirjoituksissa oli? Itse asiassa hän otti ne ehdottomana totuutena ja keskittyi vain todistelemaan, että 1800-luvun puolivälissä kirjoitetut totuudet muka olivat heikentymättömänä voimassa aina ja ikuisesti ja että jokainen, joka muuta väitti oli pelkkä väärentäjä, pikkuporvari ja typerys.
Matti Kurjensaari kysyi Aleksandr Kerenskiltä 1960-luvulla, mitä mieltä tämä oli Leninistä. ”Hullu fanaatikko” vastasi tämä ja oli tietenkin oikeassa. Leninin ansiot historiassa, jos sanaa voidaan käyttää, liittyvät siihen, että hän romahdutti Venäjän imperiumin, mikä mahdollisti suuren geopoliittisen katastrofin, jossa muun muassa Suomi ja Puola itsenäistyivät. Lisäksi hän raivasi tien Stalinille.
Toki Leninillä oli myös taktista kykyä ja loppujen lopuksi myös ratkaisevissa kohdissa realiteettien tajua, joka auttoi pitämään hänen väkivaltakoneistonsa vallassa. Vasta Stalin kuitenkin loi joustavan ja käyttökelpoisen ideologian, joka palveli hyvin totalitaarista komentoa ja karisti yltään koko sen utopistisen painolastin, jota sokeasti auktoriteetteihin uskonut Lenin oli raahannut perässään. Tosin kyllä vielä Stalinista luopunut Hruštšov oli sitten tarpeeksi tyhmä yrittääkseen tosissaan kommunistisen yhteiskunnan rakentamista, joten hänen kuvansa voitaisiin oikeutetusti liittää ketjuun Marx, Engels, Lenin, Stalin.
Siihen ei kuitenkaan Venäjälläkään tunnettu enää Brežnevistä lähtien tarvetta, vaan ”palattiin” sen sijaan niin sanottuun leninismiin, joka käytännössä ei tarkoittanut mitään muuta kuin Stalinin luoman yhteiskuntajärjestelmän kritiikitöntä ja omahyväistä ylistämistä, mikä ennen pitkää pakotti putoamaan kehityksen rattailta, kuten kaikki myöhemmin ymmärsivät.
Myöhemmin onkin kaikkia aikakausia tietysti paljon helpompaa ymmärtää kuin esimerkiksi etukäteen tai jopa itse kullakin aikakaudella. Perspektiivihän on historioitsijallakin yksipuolinen ja naiivilta tarkkailijalta se puuttuu tykkänään tai on niin sanottu keinoperspektiivi, joka syntyy olemassa olevaa todellisuutta legitimoimalla.
Vallitsevaa todellisuutta tarkastellessamme tunnemme yleensä vaistomaista tarvetta kunnioittaa niitä, jotka ovat saaneet suuria aikaan. Hitler ja Stalin kilpailivat Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1937 vastakkain sijoitetuilla paviljogeillaan. Molemmat esittelivät suunnittelemaansa maailman suurinta rakennusta, jonka piti ennen pitkää koristaa maailman uutta henkistä ja aineellista pääkaupunkia, Moskovaa tai Berliiniä, muutaman vuoden kuluttua.
Neuvostoliiton suunnitteleman, puolen kilometrin korkuisen Neuvostojen palatsin huipulla piti seisoman sata metriä korkean Leninin patsaan, jonka käsi viittoisi kohti valoisaa tulevaisuutta. Urbaanihuhun mukaan sen peukalossa olisi työhuone, jossa Stalin tekisi ainakin suurimpia päätöksiään. Koska Neuvostoliitossa tulevaisuus suunniteltiin, oli uuden palatsin kuva jo vuonna 1938 hyväksytyissä historian oppikirjoissa. Neuvostoliiton propagandan huolimaton lukija pääsi siihen käsitykseen, että palatsi oli jo käytössä.
Itse asiassa palatsi oli yhtä virtuaalinen kuin muutkin stalinilaisen sosialismin saavutukset sotarautaa lukuun ottamatta. Jälkimmäistä kyllä sitten riittikin. Olihan systeemin plussapuolella kyllä oikeatakin edistystä. Lukutaito ja maailmankulttuurin saavutusten välittäminen kansanjoukoille olivat itse asiassa yhtä hämmästyttävä suoritus kuin miljoonien ihmisten tappaminen ilman, että merkittävää vastarintaa olisi esiintynyt.
Eräs neuvostosivilisaation merkittävä ja erikoislaatuinen saavutus oli joka tapauksessa tuo valtava määrä ihmisten patsaita, joiden äärellä kansan sopi harjoittaa hartautta, kun se tunsi tarvetta kiittää hyvinvoinnistaan. Ne symbolisoivat pelkällä olemassaolollaan sitä, että yhteiskunta oli voittanut pappispimityksen ja uskonnon kehitysvaiheen. Nyt se saattoi osoittaa kunnioitustaan todellisille sankareille, jotka olivat ihmisiä. Miten laulettiinkaan eräässä suositussa laulussa:

Если светит зорька ясная,
Значит, будет день хорош.
В куртке старой и промасленной
Ты, рабочий, идешь.
И в такое утро раннее
Шаг твой громкий будит всех.
Нет на свете выше звания,
Чем рабочий человек.

Ken oli luonut sillat ja lentokoneet? Kuka ompeli housut ja paidat? Kuka kasvatti viljat ja juurikkaat, tai ainakin kylvi ja korjasi? –Ei mikään jumala, vaan työläinen (ja talonpoika)! Tekokuutkin lensivät ja yhä parempaa oli tulossa, jokien suunnatkin pian kääntäisi tämä Ihminen isolla alkukirjaimella, kuten Maksim Gorki asian ilmaisisi:

Мчатся спутники под звездами,
Смело высятся мосты, -
Это все не богом создано,
Это сделал только ты.
Ты построил эти здания,
Ты направил русла рек.
Нет на свете выше звания,
Чем рабочий человек.

Itse asiassa siis tavallinen työläinen oli hän, jolle kaikki kunniakin kuului ja näin asia myös ymmärrettiin neuvostoliitossa aina 1930-luvun puoliväliin saakka. Tavallinen työläinen oli kuitenkin hieman vaikea käsite. Kuulisivatko sen piiriin myös kaiken maailman laiskurit, hylkytyön tekijät, juopottelijat ja työpaikan vaihtelijat? Eivät tietenkään. Sitä paitsi koko se ihanuus, jota sosialismi edusti, oli kuitenkin viime kädessä muutamien nerojen valtavan henkisen suorituksen tulosta, kuten Neuvostoliitossa alettiin sitten Stalinin kaudella ymmärtää.
Niinpä koko ihmiskunta sai vuosikymmenien ajan nauttia kavalkadeista, joissa keski-ikää vanhemmat miehet esiintyivät viisaan ja lempeän näköisinä, joskus leuka pystyssä kohti tulevaisuutta katsoen ja sinne viittoen, joskus hymyten, joskus tuimina, mutta aina säteillen kypsää viisautta, jollainen on mahdollista vain keski-iän ohittaneille ja henkisen kapasiteettinsa äärirajoilleen kehittäneille miehille. Oikeastaan tämä oli aika jalo ja kunnioitettava aikakausi, kuten sitä tarkemmin ajattelee.
Naisia noiden puolijumalien joukossa toki myös oli, mutta ainakin toistaiseksi heidän määränsä oli pakostakin hyvin rajoitettu, kuten jokaisen asioita tuntevan oli pakko tunnustaa. Mitä merkitystä tässä sitä paitsi olisi voinut olla sukupuolella? Olisi ollut yhtä rienaavaa kysyä, onko Jumala mies, kun hänestä käytetään Isän nimitystä ja mitä tämä käytännössä merkitsee.
Yhtä kaikki, erään aikakauden idolien todellinen synnyinmaa oli Venäjä. Sieltä intellektuellisankarien palvontamenot levisivät kaikkialle, aina hamaan Koreaan ja Kuubaan saakka, saaden usein paikallista väriä, joskus irvokastakin. Joka tapauksessa ”jalostava henkilönpalvonta”, jollaisesta myös Hitler puhui, oli valistuksen peruja ja vaihtoehto uskonnolliselle palvonnalle.
Nyttemmin sen on lähes kaikkialla syrjäyttänyt pariutumisikäisten nuorisohahmojen palvonta. Näiden uusien idolien ympärille on rakennettu kultteja ja lavastuksia, joista Stalin ja Hitler eivät olisi osanneet uneksiakaan. Mutta myös he olivat aikansa lapsia ja käsittivät väärin ja vajavaisesti tämän maailman, kuten kaikki vaimosta syntyneet ihmiset. Niinpä se, mikä oli tarkoitettu tuhatvuotiseksi, lässähti muutamaan vuosikymmeneen ja jätti jäljelle savuavia raunioita.

35 kommenttia:

  1. "Niinpä se, mikä oli tarkoitettu tuhatvuotiseksi, lässähti muutamaan vuosikymmeneen ja jätti jäljelle savuavia raunioita."

    Jatkuuko lässähtäminen kaiken aikaa? Globaalissa mittakaavassa? Vai käsittävätkö ehkä tämän ajan "ihmiskunnan suurimmat" asioita paremmin?

    VastaaPoista
  2. Selvää taantumista näyttää vain tapahtuvan. Toisaalla keksittiin maailmanlaajuinen pyramidihuijaus, jolla ei ole edes uutuusarvoa. Toisaalla suunnitellaan ydinasieden käyttämistä. Näin musertava typeryys herättää jo kauhinsekaista kunnioitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo Neuvostoliitossa suunniteltiin tosissaan ydinaseen käyttämistä. Eikä ainoastaan suunniteltu. Hrustshovin kymmenvuotiskaudella oli sotaharjoitus, joissa räjäytettiin ydinlataus aukon tekemiseksi vihollisen rintamalinjaan. Harjoitus tehtiin tiheään asutulla, viljavalla seudulla. Tunnetuin seuraamuksin.

      Puhumattakaan Hiroshimasta ja Nagasakista, joissa ydinpommit räjäytettiin yhdeksän vuotta aikaisemmin. Nämä "kokeet" teki silloinen Neuvostoliiton liittolainen Toisessa maailmansodassa.

      Poista
  3. Englundin esseessä tuota patsas-prosessia on kuvattu kiinnostavasti. Sen tieltä purettiin Kristus Vapahtajan kirkko. Patsaasta saatiin valmiiksi ainoastaan perustus, joka toimi kylpylänä. Ehkä hyvä niin koska tyypillisessä Moskovan ilmassa Leninin pää olisi ollut sumussa suuren osan aikaa... No, tämä nykyvenäjä on sitten tuon kirkon rakentanut uudelleen ja suurihan se on...

    VastaaPoista
  4. "Ihmiskunnan suurimmat"

    Marxilla, Engelsillä, Leninillä ja Stalinilla oli paljon muutakin mielessä kuin kommunismi:

    Marx joulukuussa 1847: “…every revolutionary upheaval… must fail until the revolutionary working class is victorious, that every social reform remains a utopia until the proletarian revolution and the feudalistic counter-revolution measure swords in a world war.” (K. Marx, F. Engels. CW, Vol. 9, pp. 197-198; K. Marks i F. Engel´s. Sochinenia, Vol. 6, pp. 428-429.)

    Engels vuonna 1849: “The next world war will result in the disappearance from the face of the earth not only of reactionary classes and dynasties, but also of entire reactionary peoples. And that, too, is a step forward”. (Ibid., p, 238; K. Marks i F. Engel´s. Sochinenia, Vol. 6, p. 186.)

    Marx vuonna 1870: ”What the Prussian jackasses do not see is that the present war is leading just as inevitably to a war between Germany and Russia… And such a war No. 2 will act as the midwife of the inevitable social revolution in Russia”. (Ibid., Vol. 44, p. 57; K. Marks i F. Engel´s. Sochinenia, Vol. 33, p. 123.)

    Engels vuonna 1879: “Or else there will be a European war, and the present German party, too, will be submerged in the inevitable struggle of each individual for its national existence. A war such as that would, for us, be the greatest of misfortunes; it might set the movement back by twenty years. But the new party that must surely emerge from it at last would, in all European countries, be freed of a host of hesitations and pettinesses such as presently hamper the movement everywhere”. (Ibid.,Vol. 34, pp. 431-432; K. Marks i F. Engel´s. Sochinenia, Vol. 34, p. 342.)

    Engels vuonna 1887: “…famine, disease, the universal lapse into barbarism, both of the armies and the people… Only one consequence is absolutely certain: universal exhaustion and the creation of the conditions for the ultimate victory of the working class”.

    Engels vuonna 1895: “…by making any war other than a world war of unprecedented cruelty and absolutely incalculable outcome an impossibility… The Communist Manifesto had already proclaimed the winning of universal suffrage, of democracy, as one of the first and most important tasks of the militant proletariat.”

    Kirjeessään Ludwig Kugelmannille 12.10.1868 Marx kirjoitti:

    “It is an irony of fate that the Russians, against whom I have been fighting incessantly for 25 years, not only in German, but also in French and English, have always been my ´patrons´. In 1843-1844 in Paris, the Russian aristocrats there waited on me hand and foot. (“Marx to Ludwig Kugelmann”. K. Marx, F. Engels. Collected Works, London, Volume 43, pp. 130-131.)

    VastaaPoista
  5. Kaipa selityksenä tuon apostolien ketjun alkuun juuri Marxista on, että kommunistinen ideologia ei uskonut niinkään jatkuvaan tasaiseen edistykseen, vaan edistykseen, joka käsittää myös säännöllisiä epäjatkuvuuskohtia. Marx on ensimmäinen kommunistisen maailmanajan perustajaisä vaikka elikin vielä kapitalismin aikakaudella. Itse asiassa suunnilleen samoin kuin oikeatkin apostolit vasta kantoivat helmassaan kristillisen kirkon siemeniä keskellä antiikkia. Valistuksen filosofit siis kuuluvat sitten kuitenkin vanhaan testamenttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Marx on ensimmäinen kommunistisen maailmanajan perustajaisä"

      Olen lukenut jostain, että Marxilta on olemassa ainoastaan yksi lause, joka kuvaa "tulevaa yhteiskuntaa, kommunismia. Se on niin abstraktinen, ettei se painunut muistiin. Jotain tämmöistä: "Kaikkien kehitys on jokaisen kehityksen edellytyksenä."

      Kautsky kyseli Engelsiltä kommunismin konkreettisistä piirteistä, johon Engels vastasi, että tulevaisuuden ihmiset eivät ole tyhmiä, että kyllä he keksivät itse millaiset muodot kommunismi saa.

      Näin siis teorian titaanit kommunismista. Tilanne on vähän sama kuin aforismissa: "Vuori synnytti hiiren".

      "Kommunistisen maailmanajan" periodista voidaan puhua vain ja ainoastaan maailmanvallankumouksena, jota toteutettiin maailmansotien välityksellä. Pääasia, että yksityisomistus lopettaisiin maksimaalisesti ja kaikki porvarit tapettaisiin. "Proletariaatti on porvariston haudankaivaja", sanotaan Marxin ja Engelsin Kommunistisessa manifestissa.

      Kommunismin palvonta vaati kuitenkin suuren määrän hyödyllisiä idiootteja.

      Poista
  6. Kārļa Marksa "Kapitāls" iznāca trīs sējumos, tomēr tikai pirmo izdeva pirms Marksa nāves 1867. gadā. Otrās un trešās daļas manuskripti arī tika pabeigti 1860. gados, tomēr Kārlis Markss tos papildināja visu savu atlikušo mūžu, un tie tika izdoti pēc Marksa nāves ar viņa drauga Frīdriha Engelsa gādību.

    "Kapitāla" trešajā daļā Markss izveido sistēmu, kas ietekmē kapitālismu. Markss skaidro, ka katrā sabiedrībā valdošās idejas nāk no valdošās šķiras, kas ir katras šķiras ideoloģijas sastāvdaļa.

    VastaaPoista
  7. 80-90-lukujen taitteessa Ylen jossakin historiasarjassa suomalaiset historioitsijat keskustelivat ja yksi heistä sanoi: "Lenin on suurempi kuin Bismarck." Valitettavasti en muista, kuka tämä viisas oli.

    VastaaPoista
  8. "ja jätti jäljelle savuavia raunioita"

    Jossittelua: jos vuonna 1918 Suomella ei olisi ollut palveluksessa maailman suurinta suomalaista, marsalkka Mannerheimia, niin Leninin ja Stalinin voimat olisiva varmasti voittaneet Suomen "sisällissodan".

    Perustelu: jääkärit olivat silloin vielä nuoria ja kokemattomia.

    VastaaPoista
  9. Olihan niitä "ryssänupseereita".
    Mutta kyllä meillä oudosti ylenkatsotaan sitä, että Saksa Brest-Litovskin sopimuksessa pakotti Venäjän luopumaan Suomesta. Sitä pidettiin syystäkin Leninin petoksena: ensin yllytetään ja luvataan apua, sitten hylätään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "ensin yllytetään ja luvataan apua, sitten hylätään."

      Mutta olihan Suomeen lähetetty ns. Leninin juna eli iso lasti aseita, ammuksia,viljaa ja tupakkaa, samoin satoja ellei tuhansia Pietarin ja Dubrovkan suomalaisia.

      Poista
  10. No, Leninhän selitti varsin avoimesti, ettei sopimusta tulla noudattamaan, kunhan allekirjoitetaan. Ja siinä vaiheessa valkoiset olivat jo voittaneet pelin ellei heitä olisi ryhdytty massiivisesti auttamaan. Ja sen Saksa kyllä teki mahdottomaksi.

    VastaaPoista
  11. Historiaa:

    "23. helmikuuta 1918 vasta perustetun puna-armeijan osastot saavuttivat ensimmäiset voittonsa keisarillisen Saksan jalkaväkijoukoista Pihkovan ja Narvan tienoilla. Näistä voitoista tuli "puna-armeijan syntymäpäivä". Vuodesta 1922 puna-armeijan päivää on sitten juhlittu virallisesti. Niin tänäänkin. Mukaan juhlittaviksi pääsi myös laivasto. Vuodesta 1992 päivä on ollut nimeltään Isänmaan puolustajan päivä." (http://minunvenajani.blogspot.fi/2010/02/isanmaan-puolustajat-juhlittavina.html)

    Edellä mainitun "puna-armeijan syntymäpäivän" synnyttäneet "voitot" olivat seusaavanlaiset:

    Puna-armeijaa johtanut (entinen matruusi) Dybenko lähti joukkoineen pakoon saatuaan ensimmäisen kosketuksen pienen, voimansa loppuun kuluttaneen, saksalaisosaston kanssa. Dybenko kaappasi junan ja pakeni ilman taistelua joukkoineen Pihkovan ja Narvan luota Samaraan asti. Tämä oli Suuri Voitto, niinhän?

    Tästä Puna-armeijan saavuttamasta "suuresta voitosta" tuli "puna-armeijan syntymäpäivä". Saksalaisten voimat olivat kuluneet täysin loppuun. Ne eivät lähteneet jatkamaan "Venäjän valloitusta", vaikka puna-armeija jätti niille vapaan tien. Tämäkö Saksa teki jotakin mahdottomaksi?

    VastaaPoista
  12. Juuripa niin. Keväällä 1918 Leninin hallitus oli käytännössä vailla armeijaa. Hajanaisia ja enimmäkseen jonninjoutavia pyssymiesporukoita oli ja lisäksi latvialaiset, jotka eivät moneen paikkaan samaan aikaan ehtineet.
    Saksalaisten etenemistä hidasti lumi, eipä juuri muu. Eikä Venäjää tässä vaiheessa ollut tarkoituskaan valloittaa, kun se niin nöyrää poikaa oli muutenkin. Ukraina, Puola ja Baltia kyllä.

    VastaaPoista
  13. Eiköhän ollut niin, että Saksan voimat oli kulutettu loppuun ilman luntakin. Venäjällä vallan kaapanneen Leninin strategiaan kuului saada tsaarin armeijan joukot palaamaan koteihinsa nimenomaan "hajanaisina pyssymiesporukoina". Nämä ryöstelivät ja terrorisoivat laajaa rodinaansa. Leninin toivoma kansalaissota sai näin alkunsa Brest-Litovskin rauhan solmimisesta. Mikä oli Leninin tarkoituskin. Prosessin tässä vaiheessa Lenin luopui "vapaaehtoisesti" Suomesta. Otetaan valta käsiin ensin Venäjällä, katsotaan sitten, mitä tehdään...

    VastaaPoista
  14. Eipä se siltä näyttänyt. Saksalaiset menivät minne halusivat. TSaarin armeija taas oli "saairas elin", jonka hajoamista bolsevikit olivat edistäneet parhaansa mukaan. Ja puna-armeijaa ei ollut. Villeenin oli paras ottaa usikka ns. kauniiseen käteen, kun ne saksalaiset eivät edes liittyneet svabodaveljeilyyn.

    VastaaPoista
  15. Leninistä taisi kuitenkin näyttää siltä. Hänellä oli oma - varsin keskeinen - roolinsa tässä historiassa.

    "Разгон Учредительного собрания и расстрел рабочих демонстраций на улицах Питера потянули за собой последствия. Россия все еще в Первой мировой войне, но новую власть, которая стреляет в народ, никто не желает защищать. Немцы двинулись вперед на Петроград. На их пути – Чудское озеро. Его можно, как мы знаем, обойти с двух сторон. Через Псков и через Нарву.
    А у России армии нет. Армию коммунисты разложили. Дыбенко именно на этом поприще отличился и прославился. Спасти ситуацию в начале 1918 года могли только балтийские матросы. Что ж, народный комиссар по морским делам товарищ Дыбенко, забирай своих матросов, веди их под Псков и Нарву, спасай революцию! Останови немцев!
    И Дыбенко повел матросов. Вот его-то действия 23 февраля 1918 года и стали всенародным праздником – Днем Красной Армии". (В. Суворов, "Очищение", с. 34)

    VastaaPoista
  16. "Вот и товарищ Ленин развалил армию и флот своей антивоенной агитацией, германы нажали, фронт рухнул, и надо товарищу Ленину перед всей Россией ответ держать. И он мямлит: это урок…И он советует: с противником надо бороться… и т. д. Гениальность Ленина в том, что он молол чепуху, с которой не поспоришь. Кому придет в голову утверждать обратное? Кто будет доказывать, что с противником не надо бороться? Что не надо уметь бороться?
    Я о чем? О том, что если бы Павел Дыбенко 23 февраля 1918 года одержал великие победы под Псковом и Нарвой, то товарищ Ленин, узнав об этом 24 февраля, за день и ночь написал бы статью совсем другую и в вечернем номере газеты «Правда» 25 февраля 1918 года появилось бы нечто совсем по содержанию иное. А получился обидный и горький урок. И, понятно, весьма необходимый. Пока гром не грянул, товарищ Ленин, как тифозная вошь, армию разлагал «Окопной правдой» и прочей мерзостью, публикуемой на немецкие деньги. Но преподали немцы урок товарищу Ленину, и он узаботился обороной страны." (В. Суворов, "Очищение", с. 36)

    VastaaPoista
  17. "С того дня великие победы под Псковом и Нарвой стали для меня предметом особого и не-сколько нездорового интереса, имя великого полководца Дыбенко – тоже.
    Благо книг о войне у нас написано много и теми книгами забиты все библиотеки. И вот – «Размышления о минувшем» генерал-лейтенанта С.А. Калинина. В 1918 году солдат Калинин, вернувшись с фронта, творит революцию в Самаре. Голод. Разруха. Положение коммунистов шаткое. Людей не хватает. «Не помню сейчас точно, в конце марта или в начале апреля, в Сама-ре произошло событие, взволновавшее всю партийную организацию. В город неожиданно, без всякого предупреждения, прибыл эшелон балтийских моряков во главе с П.Е. Дыбенко. Вначале мы обрадовались новому пополнению. Но в тот же день в губком пришла телеграмма за подписью М.Д. Бонч-Бруевича. В телеграмме предлагалось немедленно задержать Дыбенко и препроводить в Москву за самовольное оставление вместе с отрядом боевой позиции под Нарвой» (с. 71).
    Нам говорили, что под Нарвой – великие победы, а сам победитель почему-то сбежал и его по всей стране ловят. И вот самарские большевики решают, как с матросиками обойтись. Реши-ли: делегатом идет один Калинин без охраны и без оружия. «Как только я появился на перроне вокзала, матросы взяли меня под стражу и, как «контру», привели в вагон Дыбенко. За столом сидел богатырского вида моряк…» Коммунист Калинин устыдил революционера Дыбенко, тот раскаялся и решил возвращаться в Москву. Конец истории я узнал через 21 год. 26 февраля 1989 года «Красная звезда» поместила большую статью о великом полководце Дыбенко, в которой парой строк сказано: «За отход от Нарвы и самовольный отъезд с фронта Дыбенко исключили из партии. (Был восстановлен только в 1922 году.) Он предстал перед судом Революционного трибунала… Совнарком вынес решение – отстранить Дыбенко с занимаемого поста. Павел Ефимович к этому себя уже подготовил: «Конечно, я виноват в том, что моряки добежали до Гатчины…"» (В. Суворов, "Очищение", с. 36)

    VastaaPoista
  18. Еще вопрос: а от кого революционеры побежали? Побежали от германской армии. А поня-тие об этой армии весьма растяжимое. В то время германские матросики от безделья тоже бун-товали в своих портах. В то время Германия уже голодала. В то время германская армия была уже полностью и окончательно истощена войной. Германская монархия рухнула в ноябре 1918 года. Продержалась она до ноября только потому, что товарищ Ленин в марте 1918 года подписал с кайзером Брестский мир и отдал кайзеру Украину до самого Курска и Ростова вместе с ру-дой, углем и сталелитейной промышленностью, вместе с хлебом и мясом. Ленин отдал кайзеру Польшу и Прибалтику, выплатил огромные репарации золотом и хлебом. Вот оттого кайзеров-ская армия и дотянула до осени. Но в феврале 1918 года всей этой ленинской помощи кайзеру еще не было, потому Германия стояла на самом краешке, стояла над пропастью. Юрий Фелы-птинский пишет: «Но самым удивительным было то, что немцы наступали без армии. Они дей-ствовали небольшими разрозненными отрядами в 100–200 человек, причем даже не регулярными частями, а собранными из добровольцев. Из-за царившей у большевиков паники и слухов о приближении мифических германских войск города и станции оставлялись без боя еще до при-бытия противника. Двинск, например, был взят немецким отрядом в 60-100 человек. Псков был занят небольшим отрядом немцев, приехавших на мотоциклах. В Режице германский отряд был столь малочислен, что не смог занять телеграф, который работал еще целые сутки» (Крушение мировой революции. С. 259–260).
    Вот от этого воинства и бежал член Советского правительства, народный комиссар по морским делам, полководец и флотоводец Дыбенко со своими вояками. Петроград он бросил без всякой защиты, а у немцев просто не было сил его захватить.
    Немцы так до Петрограда и не дошли. А Дыбенко, пробежав незамеченным мимо Москвы, убежал за Волгу." (В. Суворов, "Очищение", с. 37)

    VastaaPoista
  19. Saksalaiset menivät minne halusivat?

    VastaaPoista
  20. Aivan niin. Tuo anonyymin Suvorov-sitaatti kuvaa asiat varsin luotettavasti.

    VastaaPoista
  21. Suvorov kuvaa Toisen maailmansodan historiaa yleens'kin varsin luotettavasti. Tuo "Очищение" taitaa olla suomennettu?

    VastaaPoista
  22. "Hruštšov oli sitten tarpeeksi tyhmä yrittääkseen tosissaan kommunistisen yhteiskunnan rakentamista"

    Mikä se kommunistinen yhteiskunta sitten olikaan? Marxilta on vain yksi muistiin painuva määritelmä: "Aave kulkee Euroopassa, kommunismin aave." Engels ei ottanut asiaan kantaa ja delegoi kommunismin määrittelemisen tulevaisuuden ihmisille. Lenin sanoi: "Kommunismi on neuvostovalta plus koko maan sähköistäminen." Stalinilla ei ollut teoreettisia neuvoja. Hrushtshev sen sijaan lisäsi uuden formulan: "Kommunismi on neuvostovalta plus koko maan sähköistäminen, plus maatalouden kemiallistaminen."

    Marx oli kuitenkin "kaukonäköisin":

    ”Selvää on, että sellaisina aikoina, jolloin poliittinen valtio poliittisena valtiona syntyy väkivaltaisesti kansalaisyhteiskunnasta.., valtio voi ja sen täytyykin jatkaa uskonnon kumoamiseen, hävittämiseen asti, mutta vain siten kuin se jatkaa yksityisomistuksen kumoamiseen.., jatkaa elämän kumoamiseen, giljotiiniin. Erityisen voimantuntonsa hetkinä poliittinen elämä pyrkii tukahduttamaan omat edellytyksensä — kansalaisyhteiskunnan ja sen elementit — ja järjestäytymään ihmisen todelliseksi ristiriidattomaksi lajinelämäksi. Siihen se kykenee kuitenkin vain olemalla väkivaltaisessa ristiriidassa omia elinehtojaan vastaan, vain julistamalla vallankumouksen pysyväksi, ja näin ollen poliittinen draama päättyy yhtä väistämättömästi uskonnon, yksityisomistuksen ja kansalaisyhteiskunnan kaikkien elementtien palauttamiseen kuin sota päättyy rauhaan.” ( Karl Marx, Friedrich Engels. Valitut teokset. 6 osaa. Kustannusliike Edistys, 1978. Osa 1, s. 78.)


    “...in periods when political state... is born violently out of civil society, when political liberation is the form in which men strive to achieve their liberation, the state can and must go as far as the abolition of religion, the destruction of religion. But it can do so only in the same way that it proceeds to the abolition of private property, to the maximum.., just as it goes as far as the abolition of life, the guillotine. At times of special self-confidence, political life seeks to suppress its prerequisites, civil society and the elements composing this society, and to constitute itself as the real species-life of man devoid of contradictions. But it can achieve this only by coming into violent contradiction with its own conditions of life, only by declaring the revolution to be permanent, and there-fore the political drama necessarily ends with the re-establishment of religion, private property, and the elements of civil society, just as war ends with peace.” ( Marx, Engels. The Individual and Society. Progress Publishers, Moscow, 1984, ss. 59-60. (K.Marks i F. Engels, Sotshinenija, T. 1, s. 393.))

    Piti vain odottaa rauhalisesti kunnes sota muuttuu rauhaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Piti vain odottaa rauhalisesti kunnes sota muuttuu rauhaksi."

      Ja tämä prosessi sen kuin jatkuu edelleen?

      Poista
    2. "Ja tämä prosessi sen kuin jatkuu edelleen?"

      Kyllä! Yksityisomaisuuden uusjako Venäjällä jatkuu edelleen! Ja se on kollektiivisen tajunnan osana. Kollektiivinen tajunta lienee yhtä vanha kuin homo sapiens.

      Poista
    3. Minkä "yksityisomaisuuden"? Kenellä sitä on ollut?

      Poista
    4. Kysy mieluummin Putinilta ja venäläisiltä oligarkeilta ja uusrikkailta sekä niiden nomenklatuuralta, mutta älä utele niiden sukututkimusta.

      Poista
    5. Sinulta minä kysyin, kun tunnuit tietävän.

      Poista
    6. Olisin kyllä mielelläni vastannutkin kysymyksiisi, mutta sinä osaat esittää ainoastaan primitiivisiä kysymyksiä, joita voi tehdä yhtä paljon kuin hiekan jyviä on uimarannalla.

      Poista
    7. Primitiiviseen selitykseen liittyen on mahdollista tehdä vain "primitiivisiä" kysymyksiä.

      Tässä oli vain yksi "hiekanjyvä" niiden "primitiivisten kysymyksien" paljoudesta. Varsin tarkkaan rajattu teema. En odottanut aivan NÄIN primitiivistä vastausta:

      "Olisin kyllä mielelläni vastannutkin kysymyksiisi, mutta sinä osaat esittää ainoastaan primitiivisiä kysymyksiä, joita voi tehdä yhtä paljon kuin hiekan jyviä on uimarannalla."

      "Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä,
      kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
      sellainen, joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
      ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
      metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
      Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy,
      tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy
      kun toinen heittää kiukaalle vettä.
      Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
      koskaan se ei ole yksin, ja se kaveri on suomalainen.
      Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään,
      ei mikään paitsi kuolema ja poliisi." (Jorma Etto)

      Poista
    8. Valitettavasti strukturaalista kysymystä ei syntynytkään.

      Sinä taidatkin olla se taistolais-lehtiniekka, joka karkotettiin Eestistä. Eestissähän taistolaisuudelle ei ollut minkäänlaista jalansijaa.

      Poista
    9. Stiiknafuulia-kysymystä ei syntynytkään?

      Stiiknafuulia-vastaus syntyi:

      "Kyllä! Yksityisomaisuuden uusjako Venäjällä jatkuu edelleen! Ja se on kollektiivisen tajunnan osana. Kollektiivinen tajunta lienee yhtä vanha kuin homo sapiens."

      Jatkoa edelliseen syntyi:

      "Sinä taidatkin olla se taistolais-lehtiniekka, joka karkotettiin Eestistä. Eestissähän taistolaisuudelle ei ollut minkäänlaista jalansijaa."

      Kuka kaipaa random-generaattorin arpomia "vastauksia", joilla ei ole mitään tekemistä keskusteltavan asian kanssa...

      Poista
  23. Tässä primitiivinen vastaus primitiiviseen kysymykseen:

    " - То, что делает Путин, мы все видим. Как, вы думаете, он сам себя оценивает, как он себя видит? Какую роль, как он думает, ему отведут потомки?
    - Ой, не знаю... Но посмотрите: поехал он в Австралию. Год назад все мировые лидеры с ним целовались. А сейчас с ним целуется только коала. Больше никто не целуется, понимаете? Мужик явно перебрал по очкам. Никакой роли он играть не будет, а то, что он делает – это просто спасает свою задницу. А спасение задницы только в том, чтобы удержаться у власти. Не знаю, как бы подипломатичнее выразиться, но ведь подгадил он всем очень здорово. Тем же олигархам. Мне бы миллиарда хватило, да и вам тоже... Но там другие расчёты. Есть десять миллиардов, а год назад было тридцать. Как жить дальше с этим? И им очень всем нехорошо.
    Раньше они ездили по заграницам, а теперь в любой момент он выехал за границу, а его за задницу берут... Даже если сейчас не берут, но у него же внизу что-то играет? Играет!"

    (http://ru.delfi.lt/news/politics/viktor-suvorov-okkupaciya-litvy-u-putina-net-drugogo-vybora.d?id=66512682#!dgs=ixzz3KLZHOvEl)

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.