maanantai 2. maaliskuuta 2015

Kunnian esseet





Kunnian mies nyt
Timo Hännikäinen: Kunnia. Esseitä maskuliinisuudesta. Savukeidas. Turku-Tampere-Tallinna 2015. 207 s.

Der Mann soll zum Kriege erzogen werden
 und das Weib zur Erholung des Kriegers:
 alles Andre ist Thorheit.

Nietzsche

Vanha kunnon Nietzsche oli sanan säilän mestari. Miten monta kertaa onkaan lainattu hänen Zarathustransa lausahdusta miehelle sopivasta kutsumuksesta. Alkutekstin mukaanhan mies pitää (eikä siis täytyy, soll eikä muss) kasvattaa sotilaaksi. Naisen kutsumuksena taas on tulla sotilaan virkistykseksi, Erholung.
Me kaikki, joiden taiteellinen maku on jäänyt sadan vuoden takaiseen kehitysvaiheeseen, muistamme Lehárin Iloisen lesken ja huvitumme yhä uudelleen siitä, miten oikein sujuu paljosta (tekemättömästä) työstä ahdistuneen diplomaatin Erholung:
Kein Wunder, wenn man so viel tut,
daß man am Abend gerne ruht,
und sich bei Nacht, was man so nennt,
Erholung nach der Arbeit gönnt
!
Dann wird champagnisiert,
auch häufig cancaniert,
und geht’s ans Kosen, Küssen
mit allen diesen Süßen:
Lolo, Dodo, Joujou,
Cloclo, Margot, Froufrou,
so kann ich leicht vergessen
das teure Vaterland!
Diplomaatin tapaa virkistyä naistuttaviensa parissa voidaan monestakin syystä pitää rappeutuneena, mutta asian pohdiskelu veisi alueelle, jonka voi tässä jättää siihen omistautuneille piireille. Onhan heillä jopa omat tieteenalansa ja oppituolinsa.
Timo Hännikäisen tekstit tuovat mieleen Nietzschen sekä iskevyydessään, että kainostelemattomassa totuudellisuudessaan. On turha sanoakaan, että Hännikäinen, joka on ottanut Nietzschen lausahduksen motokseen, ei ymmärrä naisen roolia lehárilaisittain. Hän ei myöskään lainkaan puhu rooleista, vaan sen sijaan kutsumuksesta tai ainakin sitä tarkolittaa. Miehuus ja naiseus ovat Hännikäiselle vakava asia eikä mikään roolileikki, jossa palkintoina jaetaan kaikenlaista hyvää ja huvittavaa.
Mies, soturina, ei kirjoittajalle ole se karikatyyri, jonka feministit ovat luoneet oman naisellisen ihanteensa vastakohdaksi ja irvikuvaksi. Miehuus ei ole pahuutta, renttumaisuutta tai aggressiivisuutta, vaan uhrautuvaisuutta, rehellisyyttä, vastuullisuutta ja itsehillintää.
Sukupuolineutraalius puolestaan on khimaira, jonka käytännön merkitys on miehuuden kieltäminen, halventaminen ja alistaminen. Se kuuluu yhteiskuntaan, joka on omalla tavallaan voittanut hyveen. Mutta kyseessä on Pyrrhoksen voitto. Nykyihmisestä on haluttu tehdä onnellinen uskottelemalla, että hän ei ole surkea olento, vaikka sitä hän juuri on. Tämä onni on hiekalle rakennettu.
Räikeimmillään länsimaisen, kunniattoman kulttuurin alennustila näkyy julkisuuden sankareissa. Heissä ei ole mitään epätavallista, mitään korkeampaa ti edes pyrkimystä siihen. Olemme tilassa, jossa ”ansiotonta arvostetaan yhtä lailla kuin ansioitunutta, paheista ei rangaista eikä hyveistä palkita ja petturuus voi olla suuremmaksi hyödyksi kuin lojaalius, on pitkän päälle sietämätön.
Yhteiskunta, joka ei tunnusta mitään kirjoittamattomia kunniakoodeja, joutuu tukeutumaan pelkkiin sääntöihin, lakeihin ja asetuksiin… sen on asennettava mikrosiruja ja biotunnisteita, kerättävä ampuma-aseet pois tavallisilta kansalaisilta ja sakotettava vihapuheesta.”
Yhteiskuntamme perusvikoihin kuuluu vääristynyt ihmiskuva, joka johtaa kaiken yksilön nautinnonhalusta ja palauttaa kaiken siihen. Se jättää ulkopuolelle miehen ja hänen kunniansa, joka puolestaan liittyy yhteisöön, miesten omaan vertaisryhmään, jonne naisten ei ole syytä tunkea eikä miesten heitä sinne päästää.
Onko kirjoittajan ideana tai ihanteena, ehkä epärealistisenakin, siis palauttaa se komento, jossa mies todella ase kädessä työkseen uhmaa kuolemaa ja nainen toimii synnytyskoneena korvatakseen tuon barbaarisen menon tuottamat ihmismenetykset? Pyydän anteeksi pelkkää ajatusleikkiäkin. Hännikäinen ottaa elämän peruskysymykset hyvin vakavasti, eikä sotke keskenään asioiden äärimuotoja ja niiden tavoiteltavia tasoja enempää kuin utooppisia kuvitelmia ja niiden dystooppisia ilmentymiä.
Helppohintaisen kunnian vastaisen argumentaation tunnemme kaikista valtavirran viestimistä kautta länsimaisen kulttuurin. Se on foucaultilaista tai lacanilaista vallan ja uhriuden skolastiikkaa. Se on henkisen plebeijismin sotaa kaikkia arvoja vastaan. Benthamilaista utilitarismia pidettiin kerran syystäkin kaikkein vulgaareimpana mahdollisena arvofilosofiana, mutta aikakautemme on osoittanut kykynsä ylittää tai tässä tapauksessa siis alittaa kaikki entiset rajat.
Kirjoittaja sanoutuu irti maskulismista, jolla kylläkin on ansionsa feminismin paljastana. Se on kuitenkin viime kädessä vain jälkimmäisen peilikuva. Eihän miehen kuulu kitistä sorrettua asemaansa eikä vastata pikkusieluisuuteen ja kataluuteen samalla mitalla. Kunnia edellyttää jotakin muuta ja jos sen ymmärtää ja hyväksyy, avautuu maailma jo toisenlaisena, ei enää miesten ja naisten kilpakenttänä.
Hännikäisen teksti, jota tässä olen referoinut enimmäkseen vapaasti ja jopa omin käsittein, lähtee omakohtaisen kokemuksen, voi sanoa intohimon pohjalta. Kirjoittaja on hyvin perehtynyt alan kirjallisuuteen ja klassikoihin, mutta oleellista kirjassa on sellainen omaperäisyys, jota voidaan kutsua nerokkuudeksi. Varmasti kirjoittaja voi mennä joskus harhaan, kuten joskus Nietzsche tai kaikki muutkin suuruudet, mutta kirja palkitsee lukijansa. Sanoma on selkeä ja sanonta iskevää.
Kunnia kuuluu miehelle, mutta mikä oikeastaan onkaan naisen kutsumus? Tässä kohtaa yleensä aina muistetaan niinikään Zarathustrasta peräisin oleva lausahdus: ”Oletko menossa naisen luo? Älä unohda ruoskaa!”
Nämä sanat, joihin Hännikäinen ei muuten lainkaan viittaa, eivät ole Zarathustran, vaan Nietzsche on pannut ne vanhan naisen suuhun. Sanat ovat säilyttäneet ikuisen epäkorrektiutensa, mutta jokainen hieman elämää nähnyt ymmärtää ne tosiksi. Entäs sitten. Ei tehdä siitä nyt numeroa, kun puhutaan vakavista asioista.

16 kommenttia:

  1. "Oletko menossa naisen luo? Älä unohda ruoskaa". Nietzsche on laittanut Zarathustrassaan nuo sanat vanhan naisen suuhun, mutta olennaista lienee että ne ovat Nietzschen sanoja. Millä tavalla nämä sanat ovat mielestäsi tosia? Perustele nyt ihmeessä hiukan, kun toteat jokaisen elämää nähneen ne tajuavan. Itsellä pian puoli vuosisataa täynnä, mutta en hyväksy, ymmärrä, enkä allekirjoita näitä sanoja.

    VastaaPoista
  2. Ehkä riittää ihan se, kun totean uuden filmin "Harmaan 15 sävyä" olleen erityisesti naisten suosiossa. Näinhän ovat lehden kertoneet.
    En osaa enempää asiaa hyväksyä kuin paheksua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei riitä, anteeksi vain. Jos et ole sattunut tietämään, on seksuaalinen alistuminen myös miesten keskuudessa aika suosittua puuhaa. On ihan ammatti-dominat piiskaamassa pyllylle. Ehkä ei pitäisi unohtaa sitä ruoskaa, kun menee miehiin?

      Poista
    2. En minä tätäkään vastusta, jokaiselle makunsa mukaan. Nietzschen aikana totuus saattoi monet sokeerata.

      Poista
    3. Nietzschen aikana tuo _näkemys_ saattoi monet sokeerata. Ei totuus.

      Poista
  3. Sävyjä olikin 50. Ei vanhalla enää ole tällaista erottelukykyä.

    VastaaPoista
  4. "Sukupuolineutraalius puolestaan on khimaira, jonka käytännön merkitys on miehuuden kieltäminen, halventaminen ja alistaminen."

    Tämä on selvä vastalause helppohintaiselle feminismille, jota onkin jo korkea aika kritisoida. Helppohintainen feminismi ei nimittäin pyri kasvattamaan naisen absoluuttista arvostusta, vaan arvostusta suhteessa mieheen. Helpoiten se tietysti käy alentamalla miehen arvostusta. Onko lopputulokset mukavaa sitten kohdata vaikka parisuhteessa? Tähän kai tuo Nietzschen epäkorrekti vanhan naisen lausahduskin viittaa; sen käsityksen minä sain.

    Joo, intohimot paistaa kyllä jo näistä referoinneista. Vai onko niihin kenties sekoittunut vähän referoijankin intohimoja? Onko taitava provosoija se nero, ja intohimoinen kirjoittaja jotain rahvaanomaista? Pystyykö Hännikäisen kirjoituksesta erottamaan tarkoituksellisen provosoinnin mielipiteistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Helppohintainen feminismi ei nimittäin pyri kasvattamaan naisen absoluuttista arvostusta, vaan arvostusta suhteessa mieheen. Helpoiten se tietysti käy alentamalla miehen arvostusta."

      Kyllä pitää olla helppojintaista puhetta! Eikö tunneta historiallisisa tosiasioita?

      Mm: englantilaisen 1600-luvun runoilijan Johnsonin vaimo synnytti 16 lasta, joista vain 4 kasvoi aikuiseksi. Lapsikuolleisuus oli tosiasia pitkään ja naisten tehtävänä oli lähestulkoon vain synnyttää, kunnes kapitalistinen massatuotanto teki hygieniatuotteet, saippuan, mahdolliseksi kaikille. Lääketiedekin pääsi tekemään oman osuutensa. Naisten ei tarvinnut enää olla tiineenä jatkuvasti, vaikka luterilaisen käsityksen mukaan piti ottaa vastaan kaikki lapset jotka jumala antoi. Siis tulevia kirkkoveron maksajia.

      Naista ei kirkossa saanut päästää alttarille: saastaisuus ja oppimattomuus. Se on historiallisesti lyhyt aika kun naispappeus tulikin mahdolliseksi.

      Helppohintainen feminismi on myöskin tosiasia, mutta se on ilmiönä ehkä vain poliittinen, marxilainen, hyväksikäytettäväksi.



      Poista
    2. Ei 1600-luvun naisten asemalla ole paljon relevanssia tämän päivän feminismin kannalta, saati nyt tämän kunnian.
      Toki voi todeta, että sinnepä olisimme jääneetkin, ellei olisi riittänyt miehistä tarmoa elinolojen muuttamiseen.

      Poista
    3. No näinhän se on. Menneisiin vääryyksiin emme ole voineet omalta kohdaltamme mitenkään vaikuttaa, joten niihin vetoaminen on lähinnä "orjalaivojen terva"- tyyppistä argumentaatiota. Enpä siksi jaksa suuremmin vaivata itseäni ainakaan tämäntyyppisellä elämäntuskalla. Ja mitä esim. erilaisiin "lasikatto"-ilmiöihin tulee, niin on syytä muistaa, että naisilla on yleensä suojanaan myös se lasilattia. Pahimmin elämän murjomat kun ovat yli 90 %:sesti miehiä. Mutta ketäpäs tämä kiinnostaa.

      Tosin tässä ehkä olisi syytä tarkentaa, tarkoitetaanko nyt ns. ensimmäisen aallon "minnacanthilaista" feminismiä, jolle oli omana aikanaan aivan kiistämätön tilauksensa, ja joka auttoi osaltaan parantamaan paitsi naisten, myös lasten asemaa. Vai tarkoitetaanko 60-luvulla nousutta toisen aallon feminismiä, joka kohdisti vielä osittain huomionsa ihan oikeisiinkin epäkohtiin, mutta jossa oli myös jo rutkasti ylilyöviä ja vinksahtaneitakin piirteitä mukana. Puhumattakaan sitten tästä postmodernilla ajalla nousseesta kolmannen aallon feminismistä, mikä lähinnä tärähtäneiltä tuntuvine queer- ym. teorioineen on suurimmalta osalta täyttä humpuukia.

      Kaikkineenkin "taistelevalla" feminismillä olisi tänä päivänä sijansa lähinnä nykypäivän kehitysmaissa, erityisesti islamilaisessa maailmassa ja Afrikassa, mutta jostakin kumman syystä nämä muutoin ah niin tiedostavat feministimme ovat näiden kulttuurialueiden ongelmista enimmäkseen hiljaa, jopa huomiota herättävässä määrin... Länsimaiden ja eritoten Pohjoismaiden osalta jonkinlainen "ylläpitotaso" taitaisi jo olla enimmäkseen riittävä.

      -G-mies-

      Poista
  5. 50 Shades ei ole historian ensimmäinen suosittu fantasia siitä, miten avuton tyttönen taltuttaa vaarallisen miljönäärin itselleen, mutta todennäköisesti kuitenkin huonoiten kirjoitettu ja epämiellyttävin sellainen. Ehkä sen suosio on taas yksi todiste siitä, miten valtakulttuurin painostaessa sukupuolineutraaliuteen sekä miehekkäät että naiselliset vaistot johtavat tuollaiseen banaaliin ja pinnalliseen toimintaan - miehet pumppaavat kuntosalilla vaikka niillä lihaksilla ei juurikaan ole merkitystä toimistoduunissa ja naiset haaveilevat saavansa turpaan miljonääriltä.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naiset haaveilevat _saavansa_ miljonäärin.. turpaanveto ei ole ehkä siinä se olennainen juttu. Anastasia S. taisi olla aika vähissä varoissa alkaessaan vehtailla Psykopojan kanssa. Aika moni samassa tilanteessa suostuisi aika paljoon, jos on jackpot näkyvissä.

      Poista
    2. Kyllä siinä on kysymys ihan raa'asta nautinnosta. Joskut siitä maksavatkin, mutta eihän rahalla mitään aitoa saa.

      Poista
  6. "Kirjoittaja sanoutuu irti maskulismista, jolla kylläkin on ansionsa feminismin paljastana. Se on kuitenkin viime kädessä vain jälkimmäisen peilikuva. Eihän miehen kuulu kitistä sorrettua asemaansa eikä vastata pikkusieluisuuteen ja kataluuteen samalla mitalla. Kunnia edellyttää jotakin muuta ja jos sen ymmärtää ja hyväksyy, avautuu maailma jo toisenlaisena, ei enää miesten ja naisten kilpakenttänä."

    Osittain samaa mieltä. Esim. MGTOW-liikkeen omaksumia uhridiskursseja voinee pitää lähinnä feminismin vastaavien inversseinä. Valittaminen voi tietysti helpottaa omaa pahaa oloa ja osattomuuden tunnetta ainakin lyhyellä aikavälillä, mutta ei silti tarjoa mitään tehokasta hoitokeinoa itse ongelmaan. Ja diagnoosienkin oikeellisuudesta voidaan toki olla perustellustikin montaa mieltä.

    Tätä ei kuitenkaan pidä sekoittaa siihen tutkimukseen ja debattiin, jossa tuodaan esiin niitä aivan oikeita ja jopa raadollisen todellisia epäkohtia, joita miehet, siis varsinkin ne vähän vähemmän alfat, joutuvat niin usein omassa elämässäänkin kohtaamaan. Onhan esim. kiistaton tosi, että avioliitosta on tullut erityisesti länsimaissa miehen kannalta aikamoinen taloudellinen ja oikeudellinen riski. Joten onko se sitten ihmekään, jos yhä harvempi mies tuntee erityistä halua, intohimosta puhumattakaan, siihen sitoutumiseen, jos tältä voidaan koska tahansa potkaista jalat alta, huolimatta siitä, että olisi siihen saakka osannut muuten pelata ihmissuhteissan ihan kaikin puolin mallikkaasti? Omakohtaista kokemusta tästä ei onneksi ole, mutta pariakin tapausta suht läheltä seuranneena voin kuitenkin väittää edes jotakin asian näistä puolista tietäväni.

    Ja muutenkin varsin voimakkaasti feministisillä sävyillä painotettu indokrinaatio (Luojan kiitos, ettemme sentään ole tässä asiassa vielä "edistyksellisyyteensä" pakahtuvan Ruotsin tasolla!) ei varmasti ole poikien ja nuorten miesten kasvun ja kehityksen kannalta mikään ideaalitilanne, vaan myös tervettä miesnäkökulmaa kaivattaisiin rutkasti lisää. Varsinkin niiden poikien osalta, jotka ovat esim. yh-perheistä, tms. syistä vailla kunnollista miehen mallia kasvamaan joutuneita. Ja mallioppimiseenhan niiden sukupuoli-identiteettienkin omaksuminen pitkälti perustuu, vaikken toki biologiankaan osuutta asiaan mitenkään vähättele. Poikien kun olisi hyvä saada hieman myönteisempääkin mentorointia osakseen, kuin vain vihaisen moittivia kehotuksia "ottaa itseään niskasta" ja "olla mies", ilman että edes annetaan neuvoja siihen, miten tämä voisi tapahtua... Jostakin feministisestä syyllistämisestä nyt puhumattakaan, johon jo edellä viittasin.

    Mutta kaikkineenkin, tää postaus olis hyvä! :)

    -G-mies-

    VastaaPoista
  7. Kari S. teki aikoinaan tasa-arvoon liittyvän pilakuvan, jossa mies lehteä lukiessaan ihmetteli, kuinka naiset nykyään haluavat olla miehen veroisia. Vaimo siihen: "Minäkin ihmettelen sitä; pitäisi sitä nyt vähän korkeammalle pyrkiä."

    Feministejä, jotka ovat kiinnostuneita naisen absoluuttisen arvon kasvatuksesta, tarvitaan. Helppohintaiset feministit eivät olisi saaneet aikaan mitään kehitystä. He olisivat sanoneet:"Miehetkään eivät saa äänestää, kun me emme saa!"

    VastaaPoista
  8. Jaa-a. Mielenkiintoista jutustelua. Hännikäisen teoksia ja kirjoituksia lukeneena hiihdän vähän samoja latuja kuin v. havu, joka kyselee mikä kirjassa on ns. oikeaa mielipidettä/asiaa ja mikä on sitten Hännikäiselle tyypillistä provokaatiota?

    Tietenkin tässä tilanteessa, jolloin yhteiskunnassamme pohditaan ihan vakavasti teemoja tyyliin, notta "sukupuoli on pelkästään sosiaalinen konstruktio" - ja mietitään Ruotsin malliin sitä, miksi naisten mukaan nimetyt kadut ovat niin lyhyitä ja sijaitsevat peräti kaukana Tukholman keskustasta; puhumattakaan siitä "tasa-arvoisen aurauksen ongelmasta" - niin on todettava, että Hännikäisen kirjan kärjistykset (?) ja pohdinnat miehen ja naisen rooleista ja länsimaisen yhteiskunnan arvotyhjiöstä lienevät enemmän kuin paikallaan.

    Runon ja sanan ystävänä ynnä realistina pelkään kyllä että Hännikäisen kirjan kohtalo noudattaa myös N:n sanoja:

    "Ylitse kasvoin ihmisten, jos puhun - kuka kuulee sen?" Tai sitten EI. Pitääpä käydä hankkimassa tuo kirja.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.