tiistai 14. huhtikuuta 2015

Neuvostoliiton suurin valtiosalaisuus





Neuvostoliiton suurin valtiosalaisuus

 «Совершенно секретно»: Лубянка – Сталину о положении в стране (1922-1934 гг.). Институт российской истории Российской академии наук. Москва 2001-2015.
Редакционная коллегия (1. том): Г.Н. Севостянов, А.Н. Сахаров, Я.Ф. Погоний, В.К. Виноградов, Т. Вихавайнен, К. Пурсиайнен, Т. Мартин, Х. Ричардсон, Л.П. Колодникова)
(7. том): В.С. Христофоров, А.Н. Сахаров, Г.Н. Севостянов, В.К. Виноградов, Т. Вихавайнен, М. Кивинен, А. Гэтти, Л. Виола, Питер Х. Соломон, Л.П. Колодиникова
Тома I-IX (продолжение следует)

Hyvin varustetuissa slaavilaisissa kirjastoissa saattaa joskus huomata noin hyllymetrin verran sinikantisia vankkoja niteitä, joista kukin käsittää noin 500-700 sivua. Kyseessä on jo vuosikymmenen ajan ilmestynyt dokumenttiteos, joka valmistuttuaan käsittää lähes kaksikymmentä nidettä. Vuosista 1922-1934 on kustakin 700-1200 sivua tekstiä ja yksi tai kaksi kirjaa. Teossarjan toimituskunta on aikojen saatossa hieman muuttunut, mutta mukana on koko ajan ollut myös suomalaisia, siinä luvussa allekirjoittanut. Sen vuoksi en voi kirjoittaa siitä arvostelua, kerronpahan nyt edes sen olemassaolosta.
 Kirja on nimittäin todella merkittävä, vaikka on jäänyt myös kansainvälisessä alan lehdistössä toistaiseksi vähälle huomiolle  –useimmat aikakauskirjat kun katsovat, että kirjan voi arvostella vasta sitten kun kaikki osat ovat ilmestyneet. Syystä tai toisesta ilmestymistahti on ollut verkkaista, kuten voidaan havaita ja viimeisen osan ilmestymiseen menee vielä ehkäpä vuosi –pari, kukapa tietää.
Kirjan tärkein anti ovat ne salaisen poliisin (OGPU, NKVD) mielipideraportit, joita kerättiin koko maasta ja joista tehtiin ajoittain yhteenvetoja korkeinta neuvostojohtoa varten. Koska sana ei ollut vapaa Neuvostoliitossa ja toisinajattelu oli jo periaatteessa rikollista, ei sitä yleensä haluttu julkisesti esitellä. Julkinen sana suitsutti sitä, miten kansa kannatti vallitsevaa systeemiä ja taisteli sen puolesta. Uutiset kertoivat yleensä menestyksistä ja tyytyväisyydestä, vaikka myös tiettyjä ”ongelmia” otettiin melko runsaasti ja tarkoitushakuisesti esille vielä ennen niin sanottua sosialismin saavuttamista, mikä virallisesti tapahtui toisen viisivuotissuunnitelman päättyessä eli vuoteen 1937 saavuttaessa.
Virallisesti Neuvostoliitossa siis oli kaikki hyvin ja maan kukoistus ja kansan tyytyväisyys olivat vailla vertaa. Maan suurin valtiosalaisuus oli, että tämä ei pitänyt lainkaan paikkaansa. Salaisen poliisin ”erittäin salaiset” kansiot, joita yleensä vain huippujohto sai lukeakseen, kertoivat jotakin aivan muuta. Ne muun muassa toivat julki sen tavattoman laajan tyytymättömyyden, joka vallitsi työläisten ja talonpoikien keskuudessa. Ihmiset, jotka olivat hiljaa tai hurrasivat muiden mukana silloin kun niin vaadittiin, olivatkin selän takana kivi taskussa ja sättivät neuvostovaltaa, joka teki elämästä paljon kurjempaa kuin se koskaan oli ollut tsaarin aikana.
Ihmiset olivat siis ”kaksinaamaisia”, kuten Stalin suuren terrorin alkajaisiksi keskuskomitean maaliskuun täysistunnossa vuonna 1937 totesi. Salaiset viholliset oli juurittava ja kärvennettävä koloistaan kuin syöpäläiset. Ja noita vihollisia oli kaikkialla. Tämän Stalin tiesi ja jopa mainitsi, paljastaen itse asiassa näin tuon maan suurimman valtiosalaisuuden olemassaolon.
Mutta asiaintilan myöntäminen yleisellä tasolla ei vielä paljoakaan kerro siitä, mitä ihmisille tosiasiassa tapahtui ja miten he asiat kokivat. Salaisen poliisin raportit esittävät myös tunnusomaisimpina pidettyjä konkreettisia esimerkkejä. Ihmisten toimeentulon ylivoimaiset ongelmat, epätoivo, nälkä, väkivalta, väärinkäytökset ja epäoikeudenmukaisuudet tulevat esille kaikessa alastomuudessaan ja ihmisten ”neuvostovastaisia” lausuntoja siteerataan sanatarkasti. Kommunistit eivät näissä raporteissa jää puhtaiksi pulmusiksi, vaan pyrkivät usein rohmuamaan osansa ennen muita ja saavat vihat niskoilleen.
Salainen poliisi havaitsi myös koko ajan jopa järjestäytynyttä poliittista toimintaa. Kielletyt poliittiset puolueet, anarkisteista monarkisteihin ainakin raporttien mukaan olivat enemmän tai vähemmän aktiivisia ja odottelivat kriisiä, joka kommunistiselle komennolle ennen pitkää tulisi. Vaikka Neuvostoliiton salainen poliisi olikin pahamaineisen taipuvainen keksimään itse kaikenlaisia salaliittoja ja organisaatioita, on luultavaa, että ihmiset todella yrittivät kehitellä jonkunlaista vastarintaa vallitsevaa tyranniaa vastaan. Myös aseellisia bandiittiryhmiä toimi Neuvostoliiton alueella 1920-luvun alussa sadoittain.
Tarina sinänsä oli kollektivisointi, jonka yhteydessä myös sellaiset” riistäjäluokat” kuin pikkukauppiaat likvidoitiin, mikä aiheutti käsittämättömän totaalisia pulailmiöitä. Monin paikoin ei saatavissa ollut kerrassaan mitään kulutustavaroita ja leivän hankkiminen muodostui taisteluksi elämästä ja kuolemasta. Erikoiskomennuskunnat, jotka saapuivat perustamaan kolhooseja, takavarikoimaan viljaa ja likvidoimaan kulakkeja ja pappeja, nostattivat usein paikallista vastarintaa, etenkin niin sanottuja ”akkojen kapinoita”, joissa vihaiset naiset onnistuvat usein ajamaan tiehensä konekivääreillä aseistettuja osastoja.
Vaarallista oli, että työläisten tyytymättömyys ajoittain puhkesi suuriksi lakkoliikkeiksi ja talonpojat puolestaan olivat erittäin tyytymättömiä siihen, että heitä aivan avoimesti sorrettiin ja pidettiin toisen luokan kansalaisina, vaikka valtio oli nimellisesti toteuttavinaan työväen ja talonpoikien valtaa.
Kirjasarjan massiivinen todistusvoima pysäyttää jokaisen, joka yrittää herätellä henkiin sitä stalinistista propagandakuvaa, joka 1920-30-lukujen Neuvostoliitosta annettiin. Tuo kuva, joka etenkin vuodesta 1937 lähtien kuvasi loputtomasti onnellisia ja sankarillisia ”uusia ihmisiä”, oli perin juurin valheellinen. Se aineellinen hyvinvointi, joka silloin julistettiin saavutetuksi, tuli vain mikroskooppisen pienen ihmisryhmän osaksi, kuten erityisesti Jelena Osokinan tutkimukset kulutuksesta osoittavat.
Muistan hyvin, miten tärkeänä askeleena historiallisen totuuden julkituomisessa tätä kirjasarjaa pidettiin, kun se 2000-luvun alussa alkoi ilmestyä. Se esiteltiin myös Venäjän Tiedeakatemian kokouksessa, jossa itsekin sanoin siitä muutaman sanan. Tiedeakatemian Venäjän historian laitoksen julkaisuissa se oli lippulaiva, jonka avulla voitiin täydentää muista arkistoista löytyvää lähdepohjaa. Itsellänikin oli kansainvälien projekti, joka hyödynsi näitä dokumentteja.
Teossarjan olemassaolo ehkä kannattaa nostaa esille myös siksi, että liikkeellä näyttää olevan aivan vääristyneitä käsityksiä siitä, miten Venäjällä suhtaudutaan neuvostokauden historiaan. Totta kyllä, kaikenkarvaiset sovinistit ja, kuten sanotaan, säikkymättömät idiootit löytävät yhä tuosta aikakaudesta ravintoa katsomuksilleen, eikä heille kai mitään mahda. Joka tapauksessa siitä on käytettävissä myös aivan keskeisiä dokumentteja, jotka kertovat muun muassa sen salaisen tiedon, jonka varassa huippujohto pääsi oman virallisen valheensa taakse ja muodosti kuvansa vallitsevasta todellisuudesta. Totuutta etsivä ei voi sitä sivuuttaa.

96 kommenttia:

  1. Venäjän ja Neuvostoliiton ogelmallisen kehityksen eräänä perisyntinä on ollut tietynlaisen helppouden tavoittelu. Esimerkiksi Pietari suuren aloittama tuolloinen modernisaatio ostetiin euroopan tuolloin kehityksen kärjessä olevilta tahoilta. Ohranan ja muiden vakoilu organisaatioiden kautta saatiin tarvittavat menetelmät yhteiskunnan eri tasoille, samalla jäätiin ainaiseksi perässäjuoksijaksi, siitä osasta irti rimpuilemisen luulisi olevan Putinin hallinnon ykköstavoitteita. Kultturin perusominaisuuksiksi muotoutuneista toimintatavoista pois oppiminen on vaikeaa yksilön saati kansakunnan tasolla. Kgb oli kaiken huippuna jopa perustamassa cia ta. Neuvostoajan vaikutus näkyy meillä suomessa legendaarisena pidetyn venäläisen kauppamiehen katoamisena, se oli ilmeisen kunniatonta ja sopimatonta toimintaa broletaarille Jos ja kun venäläiset ovat älykästä ja oppimiskykyistä kansaa he ovat itsekkin huomaneet historian tuomat ogelmat ja pyrkivät ja pystyvät korjaamaan ne. Mitä arkistointiin tulee sieltä voi piakkoin löytyä meidänkin menneisyyteen täydentäviä ja jopa muuttavia tietoja, esimerkiksi Stellapolaris mysteeri voi selvitesään tuoda päänvaivaa, jos kuten Hautamäki väitää alus oli täynnä Saksalaisten kanssa harjoitetun ase ja viljakaupan velkakirjoja, jotka olisi petollisesti kuitattu maksetuiksi. Muillakin kuin Kreikkalaisilla on tuon aikakauden asioissa viellä setvimistä.

    VastaaPoista
  2. "Teossarjan olemassaolo ehkä kannattaa nostaa esille myös siksi, että liikkeellä näyttää olevan aivan vääristyneitä käsityksiä siitä, miten Venäjällä suhtaudutaan neuvostokauden historiaan. Totta kyllä, kaikenkarvaiset sovinistit ja, kuten sanotaan, säikkymättömät idiootit löytävät yhä tuosta aikakaudesta ravintoa katsomuksilleen, eikä heille kai mitään mahda. Joka tapauksessa siitä on käytettävissä myös aivan keskeisiä dokumentteja, jotka kertovat muun muassa sen salaisen tiedon, jonka varassa huippujohto pääsi oman virallisen valheensa taakse ja muodosti kuvansa vallitsevasta todellisuudesta. Totuutta etsivä ei voi sitä sivuuttaa."
    ___
    "Vääristyneitä käsityksiä"

    Minkä tahansa asian yleistäminen täyttänee "vääristyneiden käsityksien" tunnusmerkit.

    "Miten Venäjällä suhtaudutaan"

    - esimerkiksi venäläisäitien lasten huostaanottokysymykseen Suomessa, lienee (ainakin osittain) erään aktiivisen suomalaistiedottajan ansiota. Tiedottajalla on meriittiä, joka saattaa painaa jotakin, ainakin muodostuneen käsityksen "argumentoinnissa".
    ___

    Hyödyntääkö Kreml tuon mainitun "teossarjan olemassaoloa" - oikaistakseen liikkeellä olevia vääristyneitä käsityksiä?

    Antaako Kreml venäläisille oikeaa tietoa neuvostokauden historiasta? Kremlin alaisuudessahan Venäjän historian (mm. sotahistorian) laitokset ovat. Eivätkä ne ole mitään muutaman professorin, dosentin ja kenraalin laitoksia. Näitä asiantuntijoita on tuhatmäärin.

    Niin kauan kuin esim. Toista maailmansotaa "markkinoidaan" Venäjän historiassa Suurena Isänmaallisena sotana, tuntuu johdonmukaiselta ajatella, että muussakin historiankirjoituksessa on tuftaa.

    Venäläisiäkin on moneen junaan. On niitä, joilla on realistisia käsityksiä neuvostokaudesta, ja on niitäkin, jotka (syystä tai toisesta) kaipaavat niitä aikoja.

    VastaaPoista
  3. "Myös aseellisia bandiittiryhmiä toimi Neuvostoliiton alueella 1920-luvun alussa sadoittain."


    Näinhän se Neuvostoliitto synnytettiin. Stalinkin oli pankkirosvo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vain. Venäjän kansalaissodassa oli luonnollisesti (vähintäänkin) sadoittain aseellisia bandiittiryhmiä. Jos asiaa tarkastellaan Neuvostoliiton historian näkökulmasta, niin noilla "bandiittiryhmillä" tarkoitettaneen lähinnä "valkoisia"...

      Vikipedia:

      "Venäjän sisällissota käytiin 1917–1922 Venäjän vallankumousten jälkeen. Sota käytiin pääasiassa bolsevikkien ja heitä vastustaneiden valkoisten välillä, ja se päättyi bolsevikkien voittoon. Sota ei päättynyt aselepoon eikä rauhansopimukseen, joten sillä ei ole varsinaista päättymispäivää, mutta hajanaisia taisteluita käytiin Venäjän kaukoidässä vielä syksyllä 1922.[1] Puna-armeija valloitti Vladivostokin 25. lokakuuta 1922."

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4n_sis%C3%A4llissota

      Poista
    2. Ei se ihan näin ollut. Banditismia esiintyi vielä monta vuotta kansalaissodan päättymisen jälkeen. erityisesti vuoriso- ja raja-alueilla.

      Poista
    3. Ehkä se oli sekä niin että näin. Kun oli ilmaistu, että "Myös aseellisia bandiittiryhmiä toimi Neuvostoliiton alueella 1920-luvun alussa sadoittain.", niin tämä vaihe oli sen verran likellä kansalaissodan kaaosta, että siitä ei välttämättä voi tehdä analyysiä, mikä on mitäkin? Eikö näin ole?

      Toinen asia on, että Hruštšovin aikanakin oli eri puolilla Neuvostoliittoa levottomuuksia, joita tukahdutettiin armeijan panssarivaunuillakin.

      Sodan jälkeen entiset rintamamiehetkin olivat monenlaisen murheen aiheena. Suuressa neuvostovaltiossa esiintyi muutenkin ihmiselämän koko kirjo. Miten olisi olla toisin?

      Poista
    4. Se Hrushtshovin aika oli toinen aika. Mutta 20-luvulla valtio oli vielä niin heikko, että se ei kyennyt pitämään kurissa myöskään ilmiötä ugolovnyj banditizm. Sivumennen sanoen, jopa tsekistien havattiin siihen syylistyvän...

      Poista
    5. Aivan totta.

      Mutta: mitä MUUTA ilmiötä Leninin ja kumppanien (Esim. Dybenko, Tuhatševski, etc. etc.) "valtio" EDUSTI kuin ilmiötä nimeltä "ugolovnyj banditizm"? Teurastivat silmittömästi Venäjän kansalaisia.

      Leninin edustama banditismi alkoi Petrogradissa työläisten rauhallisen mielenosoituksen tukahduttamisella Dybenkon matruusien konekiväärien avulla. Missä vaiheessa tämä toiminta muuttui ylevämmäksi kuin ugolovnyj banditizm?

      Pääbandiitit harjoittivat banditismia ja taistelivat banditismia vastaan.

      Minkälainen logiikka voi tehdä eron näiden bandiittien välillä? Kysyn vain.

      Poista
  4. "Ihmiset olivat siis ”kaksinaamaisia”, kuten Stalin suuren terrorin alkajaisiksi keskuskomitean maaliskuun täysistunnossa vuonna 1937 totesi. Salaiset viholliset oli juurittava ja kärvennettävä koloistaan kuin syöpäläiset. Ja noita vihollisia oli kaikkialla. Tämän Stalin tiesi ja jopa mainitsi, paljastaen itse asiassa näin tuon maan suurimman valtiosalaisuuden olemassaolon."

    Siis: Stalin paljasti, että NL on täivaltio...

    Valtakunta täytyi ensin puhdistaa "salaisista vihollisista" ja sen jälkeen aloittaa varsinainen MISSIO, jota varten Neuvostoliitto oli olemassa. Näin tehtiinkin. Mutta näiltä osin «Совершенно секретно» -leimaa ei ole poistettu historian dokumenteista. Eikä ole ollut aikeissakaan poistaa lähimpien vuosisatojen aikana. Ken elää, hän (ehkä) näkee...

    VastaaPoista
  5. Voi veikkoset, on sitä tuftaa ihan kaikkialla! Mutta jotta nyt edes jotakin ymmärtäisi tuosta naapurin historiankirjoituksesta, niin pitää ymmärtää, ettei se ole palkkää Kremlin sanelua. Siellä, kuten kaikkialla on niitä, jotka kiirehtivät kirjiottamaan kuten arvelevat heitä odotettavan ja sitten on niitä muita.
    Toivottavasti asia on mahdollista ymmärtää. En osaa piirtää tänne kuvia eikä rautalankaa ole käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä asia on mahdollista ymmärtää. Onhan Neuvostoliitosta kirjoitettu jo pitkään paljonkin uskottavaa tietoa.

      Mutta jos mainitaan "suurimman valtiosalaisuuden olemassaolo" paljastetuksi, ilman lainausmerkkejä, niin ehkä uskottavuus kärsii...? Kun toisaalta tekstissä annetaan ymmärtää, että kirjoitetaan vakavissaan oikeasta tutkimuksesta.

      Varsinaiset valtiosalaisuudet, sikäli kuin niitä paljastetaan, lienevät kuitenkin tuftalla höystettyjä?

      Poista
  6. Venäjän ja Neuvostoliiton tutkimus ja viimeksimainitun ruumiinavaus tulisi toteutaa ilman subjektiivisia mieltymyksiä, vihavaisen mainitsemat teokset antavat jonkinlaisen pohjan oikeidenlaisten johtopääätösten tekemiselle. Todellisuuden olemuksen kaksoisstandardit eivät ole vieraita ns läntisissäkään yhteiskunnissa, esimerkiksi mainosmaailman tuottama kulissi elämä kätkee meilläkin arkisen vähemmän kauniin todellisuuden. Aikamme tapahtumien oikeantolan saa tietää varmemmin vasta ne jotka jaksavat elää viellä riittävän kauan, arvelenkin historian yleensäkin olevan väärinymmärryksen historiaa . Neuvostoliiton traagiset vaiheet lähtivät liikeelle kun sekasorron keskellä pieni mutta kiivas ryhmitymä päätti pitää vallan vaikka väkisin käsisään, eli ei aate sinälään vaan valta ja sen pitämisen mekanismit mahdollistivat tyrannian

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta. Ei "aate sinällään" vaan ihmiset tekevät tyrannian.
      Kun on kyse Neuvostoliitosta, niin näitä ihmisiä olivat aikaisemmin mm. mainitut Lenin, Stalin ja muut toverit.

      Näistä tovereista valtakuntineen on olemassa paljon objektiivista (niin objektiivista kuin se ihmisille yleensä on mahdollista) tutkimusta.

      "Suuren Isänmaallisen sodan" historia ei kuulu tähän (objektiivisen tutkimuksen) kategoriaan.

      Poista
  7. Siinäpä ne suurimmat tabut taitavat olla. Suvorov väittää, että todistustaakka on Venäjän sotahistorioitsijoilla. Väite on perusteltu. Miksipä salailu jatkuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama käsitys täällä. Siinäpä ne suurimmat tabut.

      Jos rakennelma on perustettu valheelle, niin mitä seuraa rakennelmalle, jos sen perustuksien kestävyyttä tutkitaan koekuormituksella? Kestääkö perustus?

      Varmaan se joka salailee, voisi vastata miksi-kysymykseen. Mutta ei ehkä halua vastata. Ei edes toivo, että kysymys esitetään.

      Ei olisi mitä juhlia. Peruste Suuren Isänmaallisen sodan voiton juhlimiselle on Neuvostoliiton rikollisen historian ainoa valoisa päivämäärä: 22.6.1941.

      Suuri - rauhantahtoinen, puolueeton - Isänmaa joutui vihollisen salakavalan hyökkäyksen uhriksi.

      Poista
    2. "Miksipä salailu jatkuu?"

      Syy on yksinkertainen. Kysymyksessä on Neuvostoliiton suurin valtiosalaisuus. Ilman lainausmerkkejä. Siksi.

      Poista
  8. "Joka tapauksessa siitä on käytettävissä myös aivan keskeisiä dokumentteja, jotka kertovat muun muassa sen salaisen tiedon, jonka varassa huippujohto pääsi oman virallisen valheensa taakse ja muodosti kuvansa vallitsevasta todellisuudesta. Totuutta etsivä ei voi sitä sivuuttaa."

    Miten tämä on ymmärrettävä?

    - Pääsikö huippujohto piiloon oman virallisen valheensa taakse?
    - Ja muodosti kuvansa (Potjomkinin kulissinsa) vallitsevasta todellisuudesta?

    VastaaPoista
  9. Sai myös olikeaa tietoa eikä vain sitä, mitä juolisuudessa sai sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä siis tarkoittaa 'huippujohto', jolla ei ollut oikeaa tietoa? Mistä sellainen salatieto oli peräisin, josta huippujohtokaan ei aluksi tiennyt mitään?

      Poista
    2. No hyvänen aika. Ei se huippujohto mitään tiedä, ellei asiaa jotenkin tutkita. Tämä kyllä oli Neuvostoliiton rakenteellinen ongelma, jota ei koskaan kyetty rakaisemaan ennen glasnostia eikä edes sen aikana. Andropov jo uskalsi sanoe julkisesti: "Emme tunne yhteiskuntaa jossa elämme".

      Poista
    3. Ai niin, totta! Olihan sanottu:

      "Totuutta etsivä ei voi sitä sivuuttaa."

      - Tässä on siis kysymys neuvostohistorian siitä vaiheesta, kun itse julistetun 'pravdan' sijasta haluttiin tietää 'istina'. Siis etsittiin välillä OIKEAA totuutta.

      (Tässä vähän hämää se, että nyky-Venäjällä tuntuu oleman menossa 'pravda'-kausi. Kun tähän sitten kirjoitetaan tänä aikana tehtävästä historian tutkimuksesta, niin ei oikein pysy puurot ja vellit omissa astioissaan. Varsinkaan kun teemana on "Neuvostoliiton suurin valtiosalaisuus"...)

      Poista
    4. Ja pitää myös ymmärtää, että tutkimusta tekevät tutkijat. Kyllähän heitä kaikkialla paimennetaan, mutta ei sielläkään vielä olla totalitarismissa. Tutkijoita on monenlaisia.

      Poista
    5. Näinhän se on. Ja sotahistorian tutkimus on erikseen.

      Poista
  10. Se että "Suuren Isänmaallisen Sodan" juhliminen aloitettiin vasta Breznevin kaudella viittaa vahvasti siihen että Stalin ja Hrustsov tajusivat vallan hyvin ettei Neuvostoliitolla ollut juuri mitään aihetta juhlia "voitettua sotaa". Onneksi juuri ennen Hrustsovin syrjäyttämistä Zhukov paljasti sen tosiasian että ilman lendleasea ja länsimaiden (=USA) merkityksen kasvua Stalin ei olisi koskaan kyennyt voittamaan sotaa, ei luomaan strategisia reservejä, eikä kuten marsalkka manitsi: "olisi kyennyt jatkamaan sotaa."

    Edelleen odottaa historioitsijoita tehtävä jossa on arvioitava mitä osaa Saksan aiheuttama valtava isku merkitsi Neuvostoliiton luhistumiselle neljä vuosikymmentä myöhemmin. Demografinen kriisi, työvoimapula, tuotannolliset ongelmat, sotateollisuus, Keski-Aasian painoarvo ja taakka jne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Sodan jälkeen Stalin pyrki tukahduttamaan suuren isänmaallisen sodan muiston. Tarkoitus oli keskittyä tulevaan ja uusiin vihollisiin ja unohtaa menneet. Stalin luultavasti pelkäsi, että hänen harjoittamaansa brutaalia sodankäyntiä ja ihmishenkiä vaatineita ratkaisujaan tullaan kritisoimaan tulevaisuudessa. Stalinin käskystä ei juhlittu lainkaan voitonpäivää. Kuitenkin Stalinin kuoltua ja Nikita Hruštšovin tullessa valtaan, voitonpäivää alettiin juhlia 9. toukokuuta. Suuren isänmaallisen sodan myytti alkoi kasvaa näinä vuosina, ja se vaikuttaa edelleen venäläisten mielissä.[1]"

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Suuri_is%C3%A4nmaallinen_sota

      Poista
  11. "Edelleen odottaa historioitsijoita tehtävä jossa on arvioitava mitä osaa Saksan aiheuttama valtava isku merkitsi Neuvostoliiton luhistumiselle neljä vuosikymmentä myöhemmin. Demografinen kriisi, työvoimapula, tuotannolliset ongelmat, sotateollisuus, Keski-Aasian painoarvo ja taakka jne..."
    ___

    Onhan tätä asiaa tutkittu.

    Saksan hyökkäys vaikutti sen, että Neuvostoliitto sai vallatuksi vain PUOLI Eurooppaa KOKO Euroopan sijasta.

    Tämä taas vaikutti sen, että Neuvostoliitto lopulta hajosi mahdottomuuteensa. Totalitaristinen valtio ei voi pysyä pystyssä, jos rajan takana on toisenlainen järjestelmä. Neuvostoliitossa tämä tiedostettiin.

    Neuvostoliitto hajosi mahdottomuuteensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VIISI vuosikymmentä myöhemmin.

      Poista
  12. Historian viekkauteen kuuluu erikoiset käänteet , olipa Neuvostoliiton kokemus kuinka epäonnistunut tahansa, on uuden Venä
    jän mahdollista aloitaa tavalaan puhtaaltapöydältä. Sosialismin pelosta kehitrtynyt pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on omien haitakkeidensa vuoksi menettämässä legitemiteettiään. Velkaantuminen vaivaa muitakin vapaan markkinatalouden talouksia, joten eipä ihme että Venäjän johto Putin etunenässä alkoi katsella mallia Kiinan suunnalta, maailmaan on syntymässä uusi tyhteiskunnallis-taloudellisen kehityksen malli nimeltä ill-liberalismi,jolla tarkoitetaan suhteellisen liberaalia talouselämää, mutta ohjattua autoritääristä poliittistajärjestystä, se on syy miksi Putin veljeilee eurooppalaisen äärioikeistoksi haukutun poliittisen suuntauksen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsite "aloittaa tavallaan puhtaalta pöydältä" merkitsee sitä, että entiset sotkut lakaistaan maton alle ja sanotaan, että "tupa on huolellisesti siivottu".

      Jos Uusi Venäjä OIKEASTI haluaa "aloittaa puhtaalta pöydältä", se voi tehdä tämän vain kohtaamalla rehellisesti historiansa kasvoista kasvoihin. Neuvostoliiton konkurssipesän pesänhoitajien työ on jäänyt kesken. Vai mitä ajattelette?

      Poista
  13. Vuosina 1922-1934 ihmiset taisivat puhua asioista avoimemmin kuin myöhemmin Jezhovin ja Berijan kausilla varsinkin, kun kaikesta syytettiin puolueen syntipukkisiipeä Buharinia, Zinovjevia ym. Kyllä talvisodan aikaisista dokumenteista huomasi, kuinka ylivoimainen enemmistö jo osasi puhua ja kirjoittaa oikein. Kansanviholliset synteineen tietysti nostettiin korostetusti esiin.

    Monet uskovat yhä vakaasti, ettei leireillä tai teloitettuina kuollut miljoonaakaan henkeä. Onko leiriläisistä löytynyt mitään kunnon kirjanpitoa? Ovatko ne Stalinin tappolistat oikeasti olemassa jossakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LIstoja löytyy, mutta niiden täydellisyys on kysymys. Varsinaisesti ammuttuja ei oikein saa kokoon miljoonaakaan näistä listoista, utta lisäksi tulevan esimerkiksi leireillä kuolleet. Tosin leirivankien määrät ja kuolleisuus eivät olleet läheskän niin suuria kuin aikoinaan oletettiin. Tuollainen puolitoista miljoonaa vankia samaan aikaan oli itse asiassa milteipä amerikkalainen luku.

      Poista
    2. "LIstoja löytyy, mutta niiden täydellisyys on kysymys."

      Niin on: arkistojen täydellisyys on kysymys. Viktor Suvorovkin mainitsee tästä jotakin pääteoksessaan:

      "Neuvostoliitossa on pitkän aikaa ja huolellisesti siivottu arkistoja, ja sekin mitä on jäljellä, on melkein tutkijoiden tavoittamattomissa. Minun on onnistunut aivan vähän työskennellä Neuvostoliiton Puolustusministeriön arkistoissa, mutta jätän aivan tietoisesti melkein täysin käyttämättä hyväksi arkistomateriaalia. Minulla on paljon materiaalia Saksan sota-arkistoista, mutta niitäkään minä en käytännöllisesti katsoen käytä. Minun päälähteeni ovat julkiset neuvostoliittolaiset julkaisut. Jopa sekin on täysin riittävä neuvosto-kommunistien häpeään saattamiseksi ja heidän istuttamisekseen syytettyjen penkille saksalaisten fasistien rinnalle tai jopa heidän eteensäkin." (Виктор Суворов. Ледокол. с. 13-14. - М.: АСТ, 1999)

      (Katkelma on raakakäännös venäjänkielisestä kirjasta.)

      Arkistomateriaalia on erittäin runsaasti hävitetty Neuvostohistorian käännekohdissa. Esimerkiksi: marsalkka Žukov - ollessaan puolustusministerinä - hävitti arkistoista itseään koskevat raskauttavat asiakirjat. Tällöin kyseinen marsalkka pyrki diktaattoriksi diktaattorin paikalle...

      Poista
  14. «Совершенно секретно»: Лубянка – Сталину о положении в стране (1922-1934 гг.). Институт российской истории Российской академии наук. Москва 2001-2015.

    Historiantutkijoita varten on olemassa muitakin mastodontteja kuin yllä mainittu, ei kovin paljon mutta merkittävästi.

    Mutta Putinin valtakunnassa historiaa ei ole olemassa, ainoastaan лубочные картинки eli populistisia marsseja Punaisella torilla. Historia on siis loppunut: "Hetki, sinä olet kaunis! Pysähdy!"

    VastaaPoista
  15. No aivan varmaisti on muutakin ja paljon. Dokumenttiteossarja Rossija na XX veke on todella mahtava. Tutkimuksista mainittakoon sataosainen Stalinismin historia, jossa ovatläntiset ja kotimaiset klassikot, kaikki täyttä tavaraa. Mitään vastaavaa ei ole suomeksi, mikä nyt asioiden selventämiseksi mainittakoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyllykilometrien määrällä mitattuna historiankirjoitus on siis kunnossa...
      Ja kaikki todistetusti istinnaja pravdaa, niinhän?
      ___
      Aikaisemmin tässä ketjussa pohdittiin tällaista:

      Timo Vihavainen 14. huhtikuuta 2015 20.59:

      "Siinäpä ne suurimmat tabut taitavat olla. Suvorov väittää, että todistustaakka on Venäjän sotahistorioitsijoilla. Väite on perusteltu. Miksipä salailu jatkuu?"
      ___
      Käsittääkseni tuo Venäjän "sotahistorioitsijoiden todistustaakka" on se lukko, jonka takana on Venäjän virallisen historiankirjoituksen uskottavuus. Onko niin, että avainta tuohon lukkoon ei ole löytynyt?

      Poista
    2. Ehkä 'istinnaja istorija o vojne' on Pandoran lipas, jota ei sovi avata?

      Täytyy tyytyä versioon 'pravdivaja istorija', jonka "totuus" on yhtäpitävä neuvostoaikaisten Pravda-lehtien sisällön kanssa...?

      Poista
  16. Jokainen tehnee tykönään arvion siitä, miksi salailu jatkuu, eihän se vaikeaa ole. Mutta kehottaisin kyllä suhtautumaan vakavasti niihin dokumentteihin, joita etenkin 90-luvulla julkaistiin A. Jakovlevin toimittamassa Rossija XX vek, sarjassa. Niiden väheksyminen on pelkästään tyhmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän suureen naapuriin on syytä suhtautua vakavasti. "Voittajaa ei tuomita."

      Monelle meistä tosin riittää pelkkä tieto siitä, että (esim.) stalinismista on kirjoitettu sataosainen historia. Lienee selvää, että näitä teoksia ei kannata suomentaa. Kysynnän ja tarjonnan laki pitää tästä huolen.

      On kuitenkin hyvä, että historiantutkijoille on töitä. Jos siitä työstä tykkää.

      Jos tutkijat tekevät työnsä luotettavasti / uskottavasti, niin ehkä joskus tulevaisuudessa löytyy lahjakkaita analyyttisiä kykyjä, jotka onnistuvat REFEROIMAAN näitä tutkimuksia lukijaa kiinnostavalla tavalla. Esimerkiksi kirjoittamalla noin 300–600 sivun paksuisen kirjan, jossa tuon sataosaisen historian (ym.) teokset on mainittu kirjan lähdeluettelossa.

      Tällaisesta toiminnasta on esimerkkejä. On olemassa mielenkiintoisesti kirjoitettuja historian teoksia, joiden lopussa on otsikko:

      СПИСОК ЦИТИРУЕМОЙ ЛИТЕРАТУРЫ

      Otsikon alla on aakkosjärjestykseen sijoitettu (tässä esimerkkitapauksessa, pikaisesti laskettuna) noin 140 teosta. Näihin on asianmukaisesti viitattu kirjan sivuilla.

      Poista
  17. Stalinismin historia-sarjaan kuuluu siis sata teosta, nyt kai jo enemmänkin, joiden joukossa ovat muun muassa kaikki tärkeimmät läntiset stalinismia koskevat tutkimukset. Ei niitä suomenneta, koska suomalainen lukija ei jaksa tutkimuksia lukea. Jo pelkät viitteet aiheuttavat sen, etteivät meikäläiset kustantamot enää ota kmirjaa julkaistavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Tätähän minä tarkoitin.

      Esimerkkini teos ei ollut näitä "tutkimuksia" vaan rajatussa aiheessa pysyttelevän historioitsijan kirjoittama kirja, jossa kirjoittaja nojautui kirjallisiin lähteisiin. Mielenkiintoinen luettava "alkukielelläkin".

      Tässä edellä mainitussa esimerkkitapauksessa on kaksi kirjaa sidottuna yksiin kansiin: "Ледокол" / "День "М""

      Kirjat on kirjoitettu kansantajuisesti. Kirjoittaja on jaksanut lukea tutkimuksia, ja sen huomaa. Vaikuttaa siltä, että hänellä ei ole ollut vaikeuksia luetun ymmärtämisessä.

      Poista
  18. Ai, oli vallan kaikista olemassaovasta tiutkimuksesta riippumaton tutkimus! No jopas olikin tärpännyt. Silloinhan totuus on löytynyt.
    Itse asiassa tunnen tuon kirjan ja erinäisiä muitakin Suvorovin teoksia. Sujuvasti kirjoitettuja ja kiinnostavia spekulaatioita, mutta se lähteiden puutehan se tekee hieman sentään haittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku kommentoi aikaisemmin tässä yllä:

      Timo Vihavainen14. huhtikuuta 2015 20.59:
      "Siinäpä ne suurimmat tabut taitavat olla. Suvorov väittää, että todistustaakka on Venäjän sotahistorioitsijoilla. Väite on perusteltu. Miksipä salailu jatkuu?"

      Mitä siis tässä kommentissa tarkoittaa ilmaus "Väite on perusteltu."?
      ___

      Muuten: Suvorovin kohdalla "lähteiden puute" ei minun käsittääkseni näytä tekevän haittaa. Todistustaakka on (perustellusti) edelleen niillä, joilla ei ole "lähteiden puutetta". Eikö totta? Ja kyseinen historian laitos lienee henkilömäärältään lähes rykmentin suuruinen.

      Minäkin tunnen erinäisiä muitakin Suvorovin teoksia. Enkä vain tunne, olen myös lukenut ne. Viimeksi luetut: Против всех, Кузькина мать, Облом.

      Eivät vaikuta hihastavedetyiltä tarinoilta. Eikä vaikuta siltä, että olisi potenut lähteiden puutetta. Kirjoissa on lähdeluettelot. Listat lähteistä, joita on myös käytetty. Eikä kirjoittaja ole ihan poikanen. Eikä sotilasalaa tuntematon.

      Poista
    2. Eikö normaalisuomi tunnu käsitettävältä? Sitten en voi auttaa. Olen myös sattunut lukemaan vielä monia muitakin Suvorovin teoksia kuin mainiysemasi. Lisäksi myös muutaman Anti-Suvorovin sekä "Surovovin". Ei ihminen siitä paljon viisastu, jos hän lukea lopottaa ja uskoo kaiken lukemansa, koska se kuulostaa hienolta. Kyllä se lähdekritiikki nyt vain pitää sälyttää vaikkakyseessä olisi miten houkutteleva tulkinta.

      Poista
    3. Kyllä normaalisuomikin tuntuu käsitettävältä.
      Minäkin olen lukenut lähes jokaisen Suvorovin kirjan. Näitä "anteja" ("Anti-") olen lukenut myös.

      Todistustaakka on jäänyt edelleen venäjän sotahistorioitsijoille. Niin kuin professori itse mainitsi, käsitettävällä normaalisuomella. Mikäli en ymmärtänyt väärin.

      Lähdekritiikkiähän se Venäjän sotahistorian laitos on "sälyttänyt". Suvorovkin on sitä käyttänyt vastapuolen "antien" suhteen. Minun mielestäni uskottavammin kuin Kreml. Molempien lähteet on olemassa. Se ero on, että Suvorov on lähes täysin rajoittunut käyttämään "avoimen lähdekoodin" lähteitä, kun taas anti-puoli viittailee «Совершенно секретно» -asiakirjoihin, jotka eivät kumoa julkisesti saatavilla olevaa tietoa.

      Eihän ihminen viisastu lukemalla tai tutkimuksia tekemällä. Sanat 'meriitti' ja 'viisaus- eivät ole synonyymejä.

      Poista
    4. Näin minäkin uskon ja toivon menestystä tiedon ja viisauden etsinnässä. Eivät ne löydy julistamalla eikä uskoa tunnustamalla, vaikka usko olisi vahvempikin.

      Poista
    5. Kiitos. Samoin, menestystä tiedon ja viisauden etsinnässä.

      Ei tarvita vahvaa uskoa. Heikko usko riittää, jos se on todellista uskoa. Jos sitä (uskoa) on sinapin siemenen verran, niin se riittää siirtämään vuoriakin (Matt. 17:20).

      Tuossa "sinapin siemenessä" on viisauden alku. Filosofisen tiedon etsinnällä se ei ole löydettävissä.

      Poista
  19. PS. Ledokol on kirjoitettu ennen 2000-luvun alkua, jolloin tämän blogin teeman kirjasarja alkoi ilmestyä. Ehkä tämä kirjasarja auttaa historioitsijoita selviytymään todistustaakkansa kanssa.

    VastaaPoista
  20. Слово писателю:

    "- После того, как я выпустил "Ледокол", сразу же посыпались такие вопросы: как это Сталин мог готовить нападение на Германию, ведь он же уничтожил великих, могучих полководцев, там такой Тухачевский был, такой он гениальный, там был такой Якир гениальный. И этими вопросами пытались опровергнуть "Ледокол", поэтому мне пришлось заняться вопросом. Я изучил то, что было до Второй мировой войны в Советском Союзе. Я очень серьезно вникал в эти годы - 1934-38. Изучал, что там происходило и почему. И когда у меня появились какие-то хорошие документы, я написал книгу под названием "Очищение", о том, как Сталин чистил НКВД, почему он чистил Красную армию. А иногда у меня есть очень хороший материал, но нет документальных доказательств, когда я не могу читателю своему сказать, вот это взято в таком документе, в таком и таком. Тогда я излагаю то же самое, но в виде повести или романа и пишу в начале: "Не верите - примите за шутку", - вот и все. Уж сами решайте, насколько это правда, насколько выдумка. У меня есть такие документальные книги как "Самоубийство", "Очищение", "Святое дело", "Ледокол", "День М". Но есть и художественный или малохудожественный вымысел, это уже решать читателю."

    http://ledokol-ru.livejournal.com/571684.html#cutid1

    VastaaPoista
  21. "Были ли необходимы эти постоянные чистки? Да, с моей точки зрения, совершенно необходимы. Ибо в демократическом государстве существует механизм обновления власти, прошло четыре года у меня в Великобритании, и выбирают нового Премьер-министра, вот у нас лейбористы, вот консерваторы, появляется новая партия, какие-то там социал-демократы, очень быстро появились и отошли. Сейчас появилась новая партия Независимости, чтобы выйти из бюрократической Европы. То есть, происходит постоянная ротация там наверху. А при тоталитарном строе, как было у товарища Ленина, как у его преемника - товарища Сталина, ротации и выбора у народа нет, и тогда сидит наверху великий вождь, и он обязан чистить, т.е. делать эту ротацию насильственным образом. Люди, которые дорвались до власти, они оттуда уходить не хотят, они там обосновались, поэтому диктатору совершенно необходимо их оттуда выгонять силой, а они держатся за свои места, и тогда начинается большая кровь, либо диктатор уничтожает правящий класс, меняет его насильственным образом, либо правящий класс уничтожает диктатора."

    http://ledokol-ru.livejournal.com/571684.html#cutid1

    VastaaPoista
  22. Avraham Shifrinin Vankileirien maa -kirja väittää, että 1980 Neuvostoliitossa oli havaittu 1976 leiriä ja 273 vankilaa. Jos kussakin oli keskimäärin tuhat vankia, siitä tulee yhteensä noin 2 250 000 vankia. Ja pakkohoitolaitoksissa olevat vangit vielä siihen päälle. Näin siis Brezhnevin kaudella, kuinka lie ollut Stalinin aikaan?

    Mitäs mieltä blogisti on tästä Shifrinistä; onko luotettava vai "dosenttitasolle" ylennyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tuostakin huomaa, kirna perustuu hyvin karkeisiin laskelmiin, mikä oli tuohon aikaan tapoana kun ei muutakaan aineistoa ollut. Niinpä esimerkiksi Robert Conquest Kolyma-kirjassaan pääsi ehkäpä noin kymmenkertaisiin lukuihin todellisuuteen verrattuna. Minulla ei ole tässä nyt uusimpia titkimuksia, mutta sanoisin ulkomuistista, että puolitoista miljoonaa kuulostaisi uskottavammalta ja niistä poliittisia tuohon aikaan oli vain pieni osa.

      Poista
    2. Aiheeseen liittyen:

      "ЗАВЕНЯГИН АВРААМИЙ ПАВЛОВИЧ. Родился в 1901 году. Во время Гражданской войны в возрасте 18 лет возглавлял политотдел дивизии. После войны на партийной работе, ставленник Хрущёва.
      В январе 1933 года Завенягин назначен директором Магнитогорского металлургического комбината, возводимого руками заключённых. В 1934 году становится кандидатом в члены ЦК Коммунистической партии. В 1938 году назначен начальником НорильЛАГа ГУЛАГа НКВД СССР, одновременно — директором Норильского горно-металлургического комбината, который строился исключительно силами заключенных.
      В марте 1941 года Завенягин назначен заместителем главы НКВД, ему были подчинены четыре самостоятельных ГУЛАГа (Главное управление лагерей железнодорожного строительства — ГУЛЖДС, Главпромстрой, Главгидрострой и Главное управление лагерей горно-металлургической промышленности — ГУЛГМП) и два отдельных лагерных управления (Даль-строй и Управление лагерей по строительству куйбышевских заводов, УЛСКЗ, которое кроме авиационных заводов возводило подземный командный пункт Сталина в Куйбышеве и запасную столицу Советского Союза).
      В 1945 году Завенягин становится заместителем Берии по руководству советским атомным про-ектом и получает звание генерал-лейтенанта. В феврале 1955 года назначен заместителем пред-седателя Совета Министров СССР и министром среднего машиностроения (Министерство сред-него машиностроения занималось производством ядерного оружия). На XX съезде КПСС Завенягин вошёл в состав Центрального Комитета КПСС. Дважды Герой Социалистического Труда, лауреат Сталинской премии, кавалер шести орденов Ленина." (Виктор Суворов. Облом, с. 23)

      Poista
    3. "...Avaamme Jacques Rossin ”GULAG -käsikirjan” ja tarkistamme termiä ’Dalstroi’ koskevan käsityksemme oikeellisuuden. Ranskalainen Jacques Rossi kelasi täyden kelan meidän ojennuslaitoksissamme, kelasi juuri niinä vuosina, oli tutkinnan alaisena kaikissa mahdollisissa keskuslaitoksissa ja jopa istui samassa sellissä Nogtevin, kaikkein kuuluisimman keskitysleirimme – Solovetskin – ensimmäisen johtajan kanssa. Kas näin Gulagin ensyklopedia kertoo meitä kiinnostavasta kohteesta:

      ”Dalstroi – kaikkein mahtavin ja melkein autonominen valtakunta GULAGin imperiumissa. Dalstroi on perustettu vuosina 1932 – 1933 Ohotanmeren rannalle, Kolyman yläjuoksulle. Päätehtävä – kullankaivu. Paikallisia metsiä, hiiltä ym. hyödynnetään vain Dalstroin omiin tarpeisiin. Kaikki työt tehdään vankityövoimalla, muun muassa kylien ja kaupunkien rakentaminen värvättyjä varten (ks. Magadan), satojen ja tuhansien kilometrien maanteiden rakentaminen, parakkien rakentaminen vangituille ym. 1940-luvun alkuun mennessä Dalstroi ulottui 1300 km etelästä pohjoiseen ja 1700 km idästä länteen, käsittäen Kamtšatkan länsiosan ja itäisen Jakutian. Dalstroi ei ollut paikallishallinnon alainen (ks. GULAG). 1930-luvun lopusta 1950-luvun alkuun Dalstroille tuotiin vuosittain 400 – 500 tuhatta vankia (ks. Vanino, Džurma), mutta suuren kuolleisuuden vuoksi vankien yhteismäärä ei koskaan ylittänyt 2 – 3 miljoonaa. Dalstroin ensimmäinen päällikkö on E. P. Berzin. Hänen varamiehensä ja USVITLagin päällikkö on Garanin (ks. Garaninin teloitukset ampumalla). Berzin on vangittu ja teloitettu ampumalla kansan vihollisena vuonna 1937, Garanin – vuonna 1939.”

      Kas tällainen on informaatio. Sille, joka haluaa tietää enemmän sotapäällikkö Berzinistä, suosittelen tinkimättömästi Šalamovin ”Kolyman kertomuksia”. Šalamov maalasi Berzinin ja hänen kaltaisensa strategit elävän mallin mukaan. Äärimmäiseltä lähietäisyydeltä. Kuvasi heitä kaikessa komeudessaan, meidän gulagilaisia sotapäälliköitämme, miljoonien sielujen omistajia (orjanomistajia).

      Toverit Berzin ja Garanin kuolivat viattomina mielivallan ja laittomuuksien vuosina. Ja jos tulisi sota, niin strategi Berzin strategi Garaninin kanssa näyttäisivät Hitlerille! Hepä vasta…

      Ja heitä pidetään sotapäälliköinä. Ja ”Sotahistoriallinen aikakauslehti” julkaisee heidän nimensä syyttöminä tapettujen Puna-armeijan sotapäälliköiden yhteisissä luetteloissa ja mainitsee heidän virkansa. Ujostelematta. Ikuinen muisto viattomille uhreille!" (Viktor Suvorov. Puhdistus. s. 59-60)

      Poista
    4. Shalamov on tietysti klassikko ja samoin myös Conquestin Kolyma, Pohjolan Auschwitz. Mutta ei taida vielä olla oikein ajanmukaista monografiaa. Varmaan tulee.

      Poista
    5. Entäpä Jacques Rossi?

      Poista
  23. Eräästä raportista luin,että nykyisin Yhdysvaltain vankimäärä lähestyy neukkulan lukuja. Toisealta nämä vangit kasvattavat bkt tä, kun ovat yksityisten vankiloiden tulonhankinta aineistoa ja samalla rauhoittaa yhteisöjä.

    VastaaPoista
  24. "salaisen tiedon, jonka varassa huippujohto pääsi oman virallisen valheensa taakse"

    Salainen tieto, jonka varassa huippujohto pääsee virallisen valheensa taakse. Siinähän on kysymys itse asiassa mafiasta.

    VastaaPoista
  25. No, mafian ideana on yleensä viranomaisten ja rikollismaailman yhteistyö, joten ilmaus ehkä hieman ontuu. Sinänsä on vanha idea, että kommunistinen puolue oloi itse asiassa rosvojoukko, joka oli kaapannut maan ja piti sitä vallassaa. Ensi kertaa kuulin tämän eräältä venäläiseltä Leningradissa 1970-luvulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toteamus on oikeaanosuva , varsinkin Stalinin jegin kohdalla. Yön sudet moottoripyörö kerhoa meillä virheellisesti pidetään samantapaisena kuin läntiset vastineensa, ne toimivat valtiollisen regiimin vastaisesti ne sitä tukien.

      Poista
  26. "...puolitoista miljoonaa kuulostaisi uskottavammalta ja niistä poliittisia tuohon aikaan oli vain pieni osa."

    Tarkoitatteko siis, että Stalinin kaudella oli kerrallaan 1,5-miljoonaa vankia, ja Brezhnevin kaudella poliittisia oli pieni osa?

    Onko arviota, kuinka paljon vankien määrät muuttuivat Hrusshjovin tai Brezhnevin kausilla?

    VastaaPoista
  27. Jacques Rossin ”GULAG -käsikirjan” mukaan pelkästään Dalstroissa, joka oli "kaikkein mahtavin ja melkein autonominen valtakunta GULAGin imperiumissa", vankien määrä oli seuraavaa suuruusluokkaa:

    1930-luvun lopusta 1950-luvun alkuun Dalstroille tuotiin vuosittain 400 – 500 tuhatta vankia (ks. Vanino, Džurma), mutta suuren kuolleisuuden vuoksi vankien yhteismäärä ei koskaan ylittänyt 2 – 3 miljoonaa.

    Siis: vankeja tuotiin yli 10 vuoden aikana vuosittain 400 000 - 600 000 vankia, joiden keskuudessa kuolleisuus oli niin suuri, että vankien yhteismäärä ei ylittänyt 2 - 3 miljoonaa. Siis Dalstroissa. Koko Neuvostoliiton vankien lukumäärä lienee ollut muutamaa kertaluokkaa suurempi.

    VastaaPoista
  28. Tämähän on se metodi, jota Conquest käytti ja pääsi miljoonien menehtyneiden lukuihin: Dzhurma-laivan kapasiteetti kertaa matkat... Olihan se aikanaan urhoollinen yritys, mutta ei se ole mikään korvike todellisille tilastoille, saati niitä parempi metodi, vaikka kauhistuttaakin enemmä.
    Maailmassa on ilmeisesti jonkinlainen suurten lukujen ystävien kerho, johon kuuluu erityisesti "Megadeath"- projektin johtaja Hawaijin yliopistosta. Tällainen tutkimus on sangen vakavaa. Tarkoitan sitä, että sen nauttima suosio on mielestäni varsin vakava asia. Nuo luvuthan ovat yleisesti ottaen aivan soopaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä informaatio on Jacques Rossin ”GULAG -käsikirjan” sitaatti. Rossi ei tainnut saada lukujaan Conquestilta tai Hawaijin yliopistosta.

      Poista
  29. "Росси, Жак
    Жак Росси (фр. Jacques Rossi, 10 октября 1909, Бреслау — 30 июня 2004, Париж) — польско-французский коммунист, заключённый ГУЛАГа.

    Биография
    Родился в 1909 в Бреслау. В 1920 переехал с семьёй в Варшаву. В 1927 году вступил в коммунистическую партию Польши. В 1928 арестован польскими властями и приговорён к девяти месяцам заключения, освобождён, проведя шесть месяцев в тюрьме.

    В 1930—1936 годах выполнял поручения Коминтерна, работая в качестве курьера и переезжая по разным странам. В 1937 агент по связи с испанскими республиканцами в Вальядолиде.

    В ноябре 1937 года вызван в СССР, где был арестован и осуждён как французский и польский шпион по статье 58, часть 6. С 1939 по 1947 год отбывал наказание в Норильске. В 1947 году освобождён из лагеря, но с запретом покидать Норильск. Работал переводчиком, геологическим техником, фотографом. В 1949 снова арестован и повторно осуждён на 25 лет за шпионаж. Находился в заключении в Александровском централе, в 1955 переведён во Владимирский централ.

    В октябре 1956 освобождён. Жил под Москвой, затем был выслан в Самарканд, где жил в 1959—1961. В 1961 году выехал в ПНР. В 1964—1977 годах преподавал французский язык в Варшавском университете. В 1978 жил в Японии, а в 1979—1985 — в США.

    С 1985 года постоянно жил во Франции. В 1990 получил французское гражданство.

    Умер в 2004 году.

    Автор словаря-справочника по ГУЛАГу, первоначально написанного на русском и впоследствии переведённого на английский, французский, чешский и японский языки."

    https://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%A0%D0%BE%D1%81%D1%81%D0%B8,_%D0%96%D0%B0%D0%BA

    VastaaPoista
  30. Tunnen kirjan, jonka luin heti tuoreeltaan, mutta eihän se ole mikään korvike luotettavalle tiedolle. kiitettävä yritys toki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mikähän olisi "luotettavamman tiedon korvike"? Ehkä tilaustyönä valmistettu «Совершенно секретно» -asiakirja?

      Historiassa on esimerkkejä "luotettavista tiedoista", jotka ovat olleet NIIN uskottavia, että niitä ei ole lännessäkään epäilty. Yksi esimerkki tästä on "fakta", että "Stalin likvidoi vuosina 1937-1938 Puna-armeijan johdon". Parhaat strategit. "Kaikkiaan tuhottiin 40 000 suurta sotapäällikköä." Tällä tiedolla on pyritty selittämään neuvostoarmeijan alakynteen jääminen Saksan hyökätessä...

      Tällainen "suurten lukujen ystävien kerhon" keksimä tapettujen kenraalien ja upseerien lukumäärä (40 000) on lievästi sanoenkin suurenneltu. Ja tämän luvun on antanut maailmalle Neuvostoliiton johto Stalinin kukistamisen jälkeen. Neuvostoliiton "virallista" historiaa siis.

      Onko tämä informaatio Puna-armeijan ylimmän johdon likvidonnista "korvike luotettavalle tiedolle". Vai onko se peräti luotettavaa historiantietoa ilman lainausmerkkejä?

      Poista
  31. Tämäkin lukun on ikävästi taas väärä. Näistä likvidoituista tapettiin vain osa. Sieltä ne taa pöllähtivät monet rintamalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tarkemmin ajattelee tommosen historiallisen lihamyllyn pyörimistä, kummastelee kuinka superrationaalinen saksan armeija ja meikäläinen talonpoikaisarmeija ei pystynyt kukistamaan noinkin pahasti kupattua ja kurjistettua kansakuntaa, jonka parhaimmisto likvidoitiin. Historiallisen ratkaisun ehkä tuottikin se että yhdysvalloissa tuolloin sattui olemaan vallalla vasemmistolainen virtaus, joka jotenkin sympatisoi Neuvostoliittoa. Olisi voinut olla niinkin että fbi tä johtanut Hoover, mikä vilkuili ihailevasti Saksaan päin ja ennen kaikkea Henry Fordin kaltaiset teollisuusmiehet olivat avoimen natsi myönteisiä, joten kuten silloin myös nyt kaikki riippuu yleensä kaikesta. Ikävintä meidän maanatosten kannalta on ,ettemme tiedä emmekä ymmärrä millaisissa peleissä olemme marionetteja.

      Poista
    2. Ja Ford lisäksi avoimen kommunistimyönteinen. Se traktoriteollisuus siellä ei olisi ilman häntä käynnistynyt.

      Poista
  32. "Neuvostoliiton suurin valtiosalaisuus"

    Mikä on luoitettavaa tietoa? Kuten tunnettua Stalin oli lausunut, että yhden ihmisen kuolema on tragedia, mutta miljoonien ihmisten kuolema on vain tilastoa. Kun "sosialismin" rakennusvaiheessa Stalinille tuli huimausta menestyksen johdosta, niin tuskinpa kyseessä oli yhden miljoonan luokkavihollisen tappaminen tai tapattaminen, kun hän joutui kirjoittamaan artikkelin "Головокружение от успехов".

    Teorian mukaan, joka oli tiedossa jo 1840-luvulta lähtien, yksityisomistus piti lopettaa maksimaalisesti, ja Kommunistinen manifesti korosti, että pientalonpojan omaisuus on porvarillisen omaisuuden lähde. Toisin sanoen ainoastaan persaukiset talonpojat piti jättää henkiin kommunismin teoreettisen puhtauden nimissä.

    Mainitun aikakauden parhaita asiantuntijoita on Petrashevskin kommunistisen kerhon jäsen kirjailija Fjodor Dostojevski, joka ennusti, että sosialismin toteuttaminen Venäjällä tulee maksamaan sata miljoonaa uhria. Dostojevski taitaakin olla lähinnä totuutta, jos ottaa huomioon syntymättömät lapset.

    VastaaPoista
  33. Tässäpä se ongelma on, ei se niin simppeliä ole. Dostojevskin intuitio oli kyllä hämmästyttävä.

    VastaaPoista
  34. Tietynlaista mystiikaa on myös Dostojevskin ja Solshenitysynin olemukksen ja elämänkohtalon toisiaan muistuttavilla vaiheilla. Jälkimmäinen aikansasankari on länsimaisen sivilisaation piirissä liberaalien toimesta lähes unohdettu,lähinnä kai siksi että hän piti yhdysvalloista poistuessaan yliopistossa viiltävän analyysin sikäläisen yhteiskunnan tilasta, se ei vapaamielisiä miellyttänyt.

    VastaaPoista
  35. Näinhän se oli. Mutta eipä ole näkynyt patsaita Venäjälläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei viellä, mutta luultavimmin tovinkuluttua niitäkin alkaa ilmaantua. Venäjälläkin ,kuten yleensäkin erilaiset aatevirtaukset ,kultuurilliset meemit odottavat aikansa kypsyäkseen.

      Poista
  36. "LUKU 3
    40 TUHANNESTA SOTAPÄÄLLIKÖSTÄ

    Puhujan, joka haluaa saada väkijoukon innostumaan, on väärinkäytettävä voimakkaita ilmaisuja, liioiteltava, väitettävä, toisteltava, eikä milloinkaan yritettävä todistaa jotakin päättelyillä.
    Gustave Le Bon. Joukkopsykologia

    1
    Jokaisessa säännössä minua kiinnostaa poikkeus.
    Meidän rakkaan Synnyinmaamme rikkomaton sääntö: roskia ei saa kantaa ulos mökistä. Roskat on lakaistava maton alle. Mitä tahansa tapahtuisikin, meillä on yksi kertosäe: kaikki hyvin, kaunis markiisi! Tšernobylin reaktori räjähti, mutta me olemme vaiti. Tuuli vei Ruotsiin säteilyä. Ruotsalaiset paljastivat meidät. Silloin tunnustamme: kyllä, jotakin on ollut… pikkujuttu. Jos tuuli olisi ollut toiseen suuntaan – Kazakstaniin tai Siperiaan, jos eivät olisi paljastaneet, olisimme vaienneet niin edelleen. Niin kuin vaiettiin aron tuhoamisesta. Niin kuin vaiettiin marsalkka Žukovin ydinkokeesta kymmenientuhansien sotilaiden ja upseerien yläpuolella Totskin harjoitusalueella. Ajateltiin, että siellä heillä, mätänevässä Lännessä, ihmisiä kuoli sairauksiin ja nälkään, siellä työttömät riutuivat jonoissa, siellä yhteiskunta vavahteli rikollisuuden rehottamisen vuoksi, mutta meillä nauroivat lapset, meillä iloisesti paistoi aurinko, meillä maan yllä liversivät leivoset, meidän rakettimme halkoivat Maailmankaikkeuden syvyyksiä, mutta heidän rakettinsa yksinkertaisesti räjähtelivät. Meillä ei sellaista voinut olla. No, yhden kerran tämä tapahtui, kun marsalkka Nedelin paloi raketin käynnistysvaiheessa, mutta enempää sellaista ei…ei… Palanutta marsalkkaa ei onnistunut salata, mutta kuinka paljon hänen lisäkseen paloi kansaa, siitä meidän lehdistömme vaikeni." (Viktor Suvorov. Puhdistus. s.37; Oulu: Juvenes Print Oy. 2014)

    VastaaPoista
  37. ...

    "Oli järjestetty niin, että meillä eivät sortuneet sillat, meillä eivät räjähdelleet tehtaat, meillä ei tapahtunut junaonnettomuuksia, meillä ei ollut rikollisuutta… Itse asiassa oli, mutta jatkuvasti väheni, pyrkien kohti nollaa. Ja kaikkea, mikä meillä ei ollut aivan oikein, me pyrimme salaamaan ja silottamaan. Tuhottiin miljoonia talonpoikia, murrettiin maanviljelykseltä selkäranka, sen jälkeen olemme ostaneet viljaa Amerikasta. Heillä kasvaa uutta viljaa, mutta kultaa ei saa takaisin. Entä paljonko kultaa annettiin? Salaisuus. Entä mitä meidän oppikirjamme ovat tästä sanoneet? Sanoivat: kolhoosijärjestelmän voitto, edistys.

    Entä paljonko talonpoikia tuhottiin? Salaisuus. Paljonko hajotettiin kirkkoja? Salaisuus. Paljonko tuhottiin aatelisia, kauppiaita, insinöörejä? Taaskin – salaisuus. Yhdellä sanalla, kaikki, mikä on kielteistä, on kaikki salaisuus. Sääntö on tällainen. Ettei horjutettaisi meidän suuren Synnyinmaamme auktoriteettia.

    Tuntuisi: miksi salata maanjäristys? Päinvastoin, täytyy tiedottaa koko maailmalle. Maanjäristyksellä voi poistaa kaikki meidän erehdyksemme ja virheemme. Maanjäristyksellä voi saada ulkomaanapua… Eihän se käy. Meillä sekin salattiin. Vuoden 1948 Ašgabatin maanjäristys pysyi salaisuutena monia vuosia. Me pyrimme näyttämään koko maailmalle, että sosialismin vallitessa ei ole pelkästään niin, että ei ole rikollisuutta, vaan meillä ei tapahdu edes luonnonkatastrofeja.

    Meillä jokainen kirjoittava tiesi: kirjoita hyvästä, kehu, ylistä. Huonosta vaikene! Ei, ei edes niin. Se on passiivinen tapa. Se ei käy. Huonon olemassaolo täytyy aktiivisesti kieltää: meillä ei ole huonoa! Ei ole eikä voi olla! Tässä on meidän ylivoimamme!

    Kas tällainen on sääntö.

    Mutta säännössä on – poikkeus." (Viktor Suvorov. Puhdistus. s. 37 - 38)

    VastaaPoista
  38. ...

    2

    Kysymme, kuinka paljon Puna-armeijan komentajia tapettiin ennen sotaa? Ja hetkessä saamme vastauksen: 36 761!

    Nyt ei tarvitse edes kysyä. Meille on huudettu joka puhujalavalta: 36 761!
    Jokaisesta oppikirjasta: 36 761! Jokaiselta sanomalehden aukealta juhlan alla: 36 761! Eikä tässä ole kaikki. Lisättiin: ja vielä laivastossa – yli 3 tuhatta. Yhteensä se tekee 40 tuhatta tuhottua sotapäällikköä!

    Veljet-toverit, mutta tämähän on anomalia! Maanjäristyksessä kuolleitten ihmisten lukumäärä on – valtionsalaisuus. Niin kuin on itse maanjäristyskin. Mutta ampumalla teloitettujen upseerien lukumäärä ei jostakin syystä ole salaisuus.

    Miksi on näin? Jos meidän rakas esivaltamme olisi halunnut tämän luvun salata, niin olisi salannut. Mutta se (äiti armas) on jostakin syystä toistellut tätä lukua tuhatkertaisesti.

    Esitämme kysymyksen: montako panssarivaunua oli Puna-armeijalla v. 1941? Tähän meille vastataan: ne olivat vanhentuneita. Me kysymme: montako, mutta saamme vastauksen toiseen kysymykseen. Samoin on lentokoneiden kanssa: montako? Vastaus: ne olivat ruumisarkkuja. Me Ivanista… Juuri näin oli tapana vastata kysymykseen rikollisuudesta. Kysymys: montako? Vastaus: jatkuvasti vähenee… Vuodesta vuoteen.

    Meillä on ihmeellinen maa. Panssarivaunujen ja taistelulentokoneiden lukumäärää Puna-armeijassa Saksan hyökkäyksen hetkellä ei kukaan ole selvästi sanonut. Salaisuus. Mutta 40 tuhatta ammuttua sotapäällikköä – ei ole salaisuus.

    Ja jokainen kirjoittaja löytäjän riemulla huutaa koko maailmalle: 36 761! Ja laivastossa vielä lisää!

    Veljeni historioitsija, sinun edessäsi on huutava poikkeus säännöstä. Sillä ennen kuin uudelleen toistat tuon luvun – 40 tuhatta tuhottua sotapäällikköä, mietipä: miksi sinulle on tuo luku paljastettu? Miksi tuota lukua ei ole salattu? Miksi meidän esivaltamme tuo sitä esiin? Mikä tässä on meidän esivaltamme intressi?" (Viktor Suvorov. Puhdistus. s. 38 - 39)

    VastaaPoista
  39. Nämä luvthan ne esitettiin, eivätkä ilmeisesti tarkoitakaan ampumalla teloitettuja. Miksipä esitettiin? On helppo arvailla, mutta niinhän se aina on. Suvorov on hyvä arvailija, osumatarkkuudesta ei voi sanoa mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NYT - asian paljastuttua - on TIETYSTI helppo sanoa, että "eivätkä ilmeisesti tarkoitakaan ampumalla teloitettuja". Vaikka niitä aikanaan julistettiin nimenomaan sellaisina. Koko lukuhan (40 000) oli tarkoitushakuisesti hihasta temmattu. Se oli muutaman lauseen pituinen sitaatti «Совершенно секретно» -asiakirjasta, jossa oli kysymys aivan muusta asiasta. Luvut otettiin sieltä, itse tarina otettiin hatusta.

      Lienee vain "valistunut arvaus" todeta, että: "Suvorov on hyvä arvailija, osumatarkkuudesta ei voi sanoa mitään."

      Kun professori sanoo näin, hän puhuu omasta puolestaan. Sanoo oman perustelemattoman mielipiteensä. Pelkkä tutkijan meriitin (CV, Portfolio) olemassaolo ei riitä perusteluksi.

      "Näin minäkin uskon ja toivon menestystä tiedon ja viisauden etsinnässä. Eivät ne löydy julistamalla eikä uskoa tunnustamalla, vaikka usko olisi vahvempikin." (T.V.)

      Suvorov ei arvaile. Koko kirja (suomennos 288 sivua) on kirjoitettu TÄSTÄ yhdestä aiheesta

      Poista
  40. ...

    3

    "Meille on kauan toisteltu: Stalin tappoi kenraalit, tappoi kenraalit, tappoi kenraalit. Ja vielä: 40 tuhatta, 40 tuhatta, 40 tuhatta.

    Ei ole ihme, nämä kirjeet ovat sulautuneet yhteen: Stalin tappoi 40 tuhatta kenraalia.

    Vapautukaamme väärinkäsityksestä.

    Selvitämme esimerkillä. Nykyään Britannian armeijassa on kolme divisioonaa. Jokaisessa divisioonassa on kenraali. Kolme. Heidän yläpuolelleen sijoitamme armeijakunnankomentajan, hänen varamiehensä ja armeijakunnan esikunnan päällikön – kolme lisää. Upseeriston kouluttamista varten on olemassa sotakoulu. Siellä on yksi kenraali. Insinööriteknisen henkilöstön kouluttamista varten on kollegio: kaksi kenraalia. Lisäksi on akatemia ylipäällystön kouluttamista varten. Kenraalien kanssa heillä on tarkkaa. Akatemiassa on kaksi. No, vielä muutamia kenraaleja istutamme puolustusministeriöön… Vielä voi keksiä jotakin. Mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri, ei onnistu keksiä paljon kenraalinvirkoja.

    Mutta meillä on 40 tuhatta kenraalia…? Mihinkäs heidät pannaan?

    Puna-armeijan divisioonien lukumäärä vaihteli jatkuvasti 1920- ja 1930-luvuilla, mutta likimäärin niitä oli noin 100. Vastaavasti tarvittiin 100 divisioonankomentajaa. Divisioonien toiminnan koordinoimista varten täytyy olla 25 – 30 armeijakuntaa: Kolme kenraalia jokaisen armeijakunnan esikunnassa. Lisäämme tähän sotakoulujen ja sotilasakatemioiden päälliköt, lisäämme sotilaspiirien komentajat, heidän varamiehensä ja esikuntapäällikkönsä, lisäämme Asevoimien keskushallinnon ylipäällystön, emmekä mitenkään pääse laskuissa tuhanteen asti. 40 tuhatta kenraalia? Jos heitä oli todella niin paljon, niin sellaista määrää varten suuressa ja mahtavassa, totuudellisessa ja vapaassa venäjän kielessä on erityinen määritelmä (suokaa minulle anteeksi) – niin kuin leikkaamattomia koiria. Jos Puna-armeijassa oli todella 40 tuhatta kenraalia, niin heidät täytyi armotta hävittää – paljon heitä oli ilmaantunut.

    Puna-armeijan henkilövahvuus vuonna 1937 oli 1,1 mil-joonaa. Jos Puna-armeijassa oli 40 tuhatta kenraalia, se merkitsee, että jokaista 27 sotilasta, kersanttia ja upseeria kohden oli yksi kenraali. Joka joukkueessa oli oma kenraali.

    On selvää, että sellaista ei ole koskaan ollut eikä ole voinut olla.

    Siksi painamme mieleen: ei 40 tuhatta kenraalia vaan 40 tuhatta kenraalia ja upseeria." (Viktor Suvorov. Puhdistus. s. 39 - 40)

    VastaaPoista
  41. Suvorovin lähdekritiikistä (menetelmä):
    ...

    4

    "Tiedustelussa on termi: ”litistää lähde”. Mistä se on peräisin? En tiedä. On toinen termi, jolla on sama merkitys: ”pilkkoa yöpöytä”. Termi on lähtöisin esihistoriallisesta anekdootista:

    – Kansalainen Rabinovitš, mistä te saatte niin paljon rahaa?

    – Yöpöydän laatikosta.

    – Entä kuka sitä sinne panee?

    – Vaimo.

    – Entä mistä hän saa ne?

    – Minä annan hänelle.

    – Entä mistä te saatte?

    – Kansalainen tutkintatuomari, minähän selitin: yöpöydän laatikosta.

    Tiedustelutermit ”pilkkoa yöpöytä” ja ”litistää lähde” tarkoittavat tätä: menet antamaan raportin, raportoit selvästi ja tarkasti, kaikki täsmää, kaikki käy yksiin. Mutta kysymys sinulle: minkä yöpöydän laatikosta tämä löytyi?

    Sen vuoksi on sääntö: älä raportoi mitään niistä tiedoista, joiden alkuperää ei ole saatu selville tarkasti. Ota ensin selville alkuperäinen lähde.

    On sääli, että meidän historioitsijoitamme ei pakoteta pilkkomaan yöpöytiä, litistämään lähteitä: joku jossakin sanoa paukautti, joku mainitsi luvun, ja alkoi kiiriä kautta maailman: 40 tuhatta! 40 tuhatta! 40 tuhatta!

    Niinpä ”Komsomolskaja pravda” kirjoittaa 40 tuhannesta tuhotusta sotapäälliköstä. Saatamme toverit hämilleen tällaisella kysymyksellä: minkä yöpöydän laatikosta tämä on otettu? ”Pravdasta.” Entä teillä, pojat, mistä? ”Ogonjokista.” Entä mistä sai ”Ogonjok”? ”Svjozdotškasta”… Entä te?

    Piiri sulkeutuu nopeasti. ”Ystävälle osoitettu / kulkee laulu piirissä…” Mutta me – olemme yhä sen saman yöpöydän vieressä. Ja sitä ei voi mitenkään pilkkoa hajalle, ei voi mitenkään litistää lähdettä.

    Nämä tiedot ovat tuhatkertaisen toiston vuoksi muuttuneet kiistattomaksi totuudeksi. Kaikkialla ulkomailla tämä totuus soi – kaikuu – lainehtii.

    Mutta mistä ovat halot?" (Viktor Suvorov. Puhdistus. s. 40 - 41)
    ...

    Suvorovin harjoittama lähdekritiikki on ammattimaisen tiedustelu-upseerin menetelmä:

    "Sen vuoksi on sääntö: älä raportoi mitään niistä tiedoista, joiden alkuperää ei ole saatu selville tarkasti. Ota ensin selville alkuperäinen lähde."

    Historian kirjoissaan Suvorov noudattaa tätä sääntöä. Näyttää siltä, että poikkeuksetta.

    VastaaPoista
  42. "Neuvostoliiton suurin valtiosalaisuus"

    Kuuluuko tämän blogin tendenssiin unohtaa Neuvostoliiton toisinajattelijat KGB:n psykiatrisissa pakkohoitoloissa? 2000.luvun alussa Suomen televisiossa esitettiin ranskalainen dokumentti, jonka mukaan noin kolme miljoonaa toisinajattelijaa vuosina 1968-1986 olivat teljetty pakkohoitoa varten psykiatrisiin laitoksiin, jotka eivät olleet NL:n terveysministeriön alaisia, vaan nimenomaan KGB:n alaisia laitoksia.

    Vuonna 1968 neuvostoliittolainen intelligentsija nousi vastusatamaan Brezhnevin Tshekkoslovakian miehitystä tunnetuin seurauksin mielisairaaloissa. Vuonna 1986 Gorbatshev lopetti tämän häpeällisen käytännön, mikä myöskin jäi blogistilta huomaamatta.

    Neuvostoliiton laitosten johtajat saivat erioikeuden kutsua työpaikalle psykiatrisen laitoksen auto vangitsemaan havaitsemansa epäillyttävä henkilö jo heti työpaikalla.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehottaisin olemaan vihjailematta mitään "blogin tendensseistä". Jos täällä käsitellään jotakin kysymystä, se ei tarkoita sitä, että olisi velvollisuus käsitellä ehdottomasti muitakin kysymyksiä.

      Poista
  43. ...

    5

    29. elokuuta v. 1938 on terrorin huippu. Tämän jälkeen se kääntyi jyrkkään laskuun. Vuoden 1938 syyskuun 19. päivänä Puna-armeijan UKNS:n (komentajisto- ja päällystöhallinnon) 6. osaston päällikkö eversti Širjajev esitti puolustuksen kansankomissaarin varamiehelle 1. luokan armeijankomissaari E.A. Štšadenkolle tiedonannon Puna-armeijan riveistä aikavälillä vuoden 1937 alusta syyskuun 1938 loppuun erotettujen komentajien lukumäärästä. Asiakirjaa säilytetään RGVA:ssa (Venäjän valtion sota-arkisto). kokoelma 37837, luettelo 10, asia 142, lista 93. Asiakirjan julkaisivat oikeuslaitoksen kenraalimajuri A.T. Ukolov ja everstiluutnantti V.I. Ivkin ”Sotahistoriallisessa aikakauslehdessä” («Военно-исторический журнал», 1993, № 1, С, 56).

    Kas tässä se on, alkuperäinen lähde. Luvut ovat tällaisia: vuonna 1937 erotettu 20 634 henkilöä, vuonna 1938 16 118 henkilöä. Kas täältä on tullut luku 36761.

    Mutta tiedonannossa ei ole kyse AMPUMALLA TELOITETUISTA, vaan EROTETUISTA. 54 vuotta tämä tiedonanto oli salainen asiakirja, ja sen luokse oli pääsy sangen rajallisella häikäilemättömien ihmisten piirillä. Nämä ihmiset tekivät rikoksen historiaa vastaan, maatamme ja kansaamme vastaan.

    He ilmoittivat luvun – 36 761. Tästä jokainen on tehnyt, siltä tuntuisi, niin loogisen johtopäätöksen: kun kerran on erotettu, siis, vangittu, ja kun kerran on vangittu…

    Mutta asia ei ole niin. ’On erotettu’ ei aina merkinnyt, että ’on vangittu’. Ja jos oli vangittukin, se ei aina merkinnyt, että on ammuttu.

    Tiedonanto antaa lisätietoja: vuonna 1937 erotetuista on vangittu 5811 henkilöä, vuonna 1938 on vangittu 5057. Kaikkiaan on vangittu 10868 henkilöä

    Onko eroa: 40 tuhatta AMMUTTUA tai 10 868 VANGITTUA?

    Vangitseminen ja teloitus ampumalla ovat eri asioita. Muutamia vangituista ammuttiin. Mutta ei kaikkia. Selitän eron esimerkillä. Vuonna 1937 Puna-armeijan riveistä erotettiin 5.:nnen ratsuväenarmeijakunnan komentaja, divisioonankomentaja Konstantin Konstantinovitš Rokossovski. Mutta tästä ei seuraa, että hänet ammuttiin. Häntä ei pelkästään erotettu, mutta myös vangittiin. Mutta tämäkään ei ole vielä teloitus ampumalla. Hänet istutettiin, sitten vapautettiin. Hän kävi läpi koko sodan. Hän päätti sen Neuvostoliiton Marsalkkana ja komensi Voitonparaatia Punaisella torilla.

    10 868 vangitun komentajan joukosta hän ei ole ainoa. Vapauteen laskettiin monia.

    Kas tässä on näyte kremliläisen propagandan työstä. Jos asiakirja olisi aikanaan julkaistu kokonaisuudessaan: on erotettu tämän verran, heistä on vangittu sen ja sen verran, mutta kaikkia vangittuja ei ole teloitettu, niin silloin ei olisi syntynyt sekaannusta. Mutta ihmiset, joilla oli pääsy arkistoon, julkaisivat harkitun tahallisesti vain osan informaatiosta: erotettu 36 761… Mutta osittainen totuus on – valhe. Tarkennus oli tietoisesti jätetty pois, tällä luotiin olosuhteet nurinkuriselle tulkinnalle.

    Jäljestäpäin, kun tuhannet historioitsijat ja agitaattorit olivat lisänneet omiin töihinsä tiedot 40 tuhannesta tuhotusta sotapäälliköstä, kun sadat miljoonat ihmiset olivat painaneet mieleensä tämän luvun, dokumentti julkaistiin täydellisenä. Mutta se ei muuta enää mitään. Kuka kiinnittää huomiota pikku kirjoitukseen spesialisteille tarkoitetussa aikakauslehdessä?" (Viktor Suvorov. Puhdistus. s. 41 - 42)

    VastaaPoista
  44. ...

    6

    Mutta miten kävi niiden muiden, jotka erotettiin, mutta ei vangittu?

    Minne he katosivat?

    Tässä ei ole salaisuutta. Jokaisessa armeijassa on käynnissä jatkuva vaihtoprosessi, nuorennus, päällystön uudistaminen. Joka vuosi sotakoulut tuottavat kymmeniätuhansia uusia upseereja. Mutta armeija ei ylitäyty upseereista. Joka vuosi, ottaessaan riveihinsä yksiä, armeija lähettää siviilielämään saman verran toisia. Eron pääsyy on palveluvuosien täyttyminen. Omia laskelmiani en tyrkytä. Mutta kuvitelkaa, että teidän armeijassanne on 200 tuhatta upseeria. Laskekaa likipitäen, montako vuotta upseeri on palvellut upseerina, lisätkää hänelle palvelusvuodet Ensimmäisestä maailmansodasta ja Kansalaissodasta, lisätkää palveluvuodet Pohjoisesta ja Kaukoidästä. Nyt päätelkää itse, kuinka paljon komentajia teidän on joka vuosi päästettävä ansaitulle levolle ja korvattava heidät nuorilla sotakoulujen päättökurssilaisilla, jotta teillä olisi käynnissä jatkuva kantahenkilökuntien nuorennusprosessi, jotta teille ei tulisi pysähtyneisyys.

    Otamme minkä tahansa maailman armeijan ja laskemme, paljonko upseereja on välttämättä vapautettava joka vuosi pelkästään siksi, että he ovat täysinpalvelleita, pelkästään siksi, että heidän on aika päästä lepäämään. Tämä prosessi käy aina, kaikkialla, kaikissa maailman armeijoissa. Amerikan, Puolan, Bulgarian, Venäjän, Ukrainan ja minkä tahansa muun maan armeijoissa joka vuosi tuhannet ja kymmenettuhannet upseerit suorittavat loppuun palveluksensa ja eroavat armeijasta. Näin Puna-armeijassakin vuosina 1937 – 1938 upseerit myös erosivat täysinpalvelleina. Ja puolustuksen kansankomissaarille esitetty asiakirja olikin nimeltään: ”Tiedonanto erotetun komentajiston, päällystön ja poliittisen henkilöstön lukumäärästä vuosina 1937 – 1938”. Kuka rohkenee olettaa, että näinä vuosina kukaan ei eronnut täysinpalvelleena? Ne, jotka olivat läpikäyneet Ensimmäisen maailmansodan ja Kansalaissodan, olivat vuonna 1937 päättämässä 25-vuotiskauttaan. Jos jokainen sotavuosi laskettiin heille kolmeksi vuodeksi, niin he olivat osuutensa palvelleet, ja armeijassa heillä ei ollut mitään tekemistä.

    Ja täytyy vielä muistaa, että läheskään jokainen upseeri ei päässyt eläkkeelle asti. Toinen erottamisen syy oli terveydentila. Se, joka oli läpikäynyt kaksi tai jopa kolmekin sotaa, oli ollut monenlaisessa kiipelissä. Yhdellä olivat jalat paleltuneet, toisella kuulo vaurioitunut, kolmannella vanhat haavat vaivaavat. Ihmisiä ei eroteta armeijasta pelkästään haavoittumisten, vaan myös monien muiden sairauksien vuoksi: lattajalkaisuudesta syöpään.

    Sitä paitsi, on myös rangaistus – erottaminen armeijasta. Nyt ei ole vuosi 1937, mutta upseereja häädetään pois armeijasta. On aina häädetty ja, toivon, että häädetään vastakin. Pääasialliset syyt ovat – juoppous, moraalinen rappio, kurinpitorikkomus, toimivaltansa ylittäminen. Kuka rohkenee väittää, että vuonna 1937 armeijassa ei ollut juoppoutta? Kuka aikoo väittää, että vuonna 1937 armeijasta ei erotettu juoppouden takia? Mutta tästä ei suinkaan seuraa, että juoppouden vuoksi erotettu heti vangittiin ja ammuttiin.

    Mutta niistäkään, jotka vangittiin, eivät kaikki olleet poliittisten vainojen uhreja. Kaikkina aikoina on ollut sotarikoksia ja virkarikoksia, omaisuusrikoksia ja muita rikoksia. Jos vartiopäällikkö on jättänyt vartion ja lähtenyt juhlimaan, niin hänet täytyy ottaa kiinni, vangita, häätää pois armeijasta, tuomita ja panna istumaan. Kaikkina aikoina on toveri upseerien joukossa ollut väkivallantekijöitä, tappajia, varkaita, sotarosvoja yms., yms. Tiedonannossa mainitaan kaikki vangitut, tekemättä eroa poliittisten ja varkaudesta kiinni jääneiden välillä. Ja kuka rohkenee väittää, että vuosina 1937 – 1938 ei Puna-armeijan komentajakunnan joukossa ollut varkaita eikä roistoja?" (Viktor Suvorov. Puhdistus. s. 43 - 44)

    VastaaPoista
  45. Arvoisa Suvorov-anonyymi. Nämä asiat olivat jo Robert Thurstonin teoksessa Life and Terron in Stalin's Russia (Se oli meillä Renvallissa jo sillooin tenttikirjana).
    Voisin kysyä, mikä idea on tällä loputtomalla Suvorovin siteeraamisella tässä yhteydessä, mutta enpä viitsi. Totean, ettei se paranna enempää käsitystä siteeraajan lahjoista kuin siitä asiasta, mitä blogissa käsitellään.
    Mikäli kirjoittaja syystä tai toisesta kokee siteeraamisen jollakin tärkeäksi tai palkitsevaksi, kehotan häntä harrastamaan sitä jossakin muualla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siteeraus päättyi juuri äsken. Sorry, jos siteeraus tuotti vahinkoa / harmia.

      Tämä siteeraus ei ole tärkeää eikä palkitsevaa. Tulipahan palautettua samalla itselle mieleen, onko tämä professori Vihavaisen esittämä arvio (minun mielestäni) uskottava:

      "On helppo arvailla, mutta niinhän se aina on. Suvorov on hyvä arvailija, osumatarkkuudesta ei voi sanoa mitään." (Timo Vihavainen 19. huhtikuuta 2015 13.29)

      Minun käsitykseni on edelleen, että Venäjän sotahistorian laitoksen todistustaakka on perusteltu.

      Taisin lievästi sanottuna vähän provosoitua tuosta arviosta. Idea Suvorovin siteeraamisesta syntyi siitä.

      Sorry, vielä kerran! Ja hyvää jatkoa historiantutkimukselle.

      Poista
    2. Tottakai se taakka on perusteltu. Tuskinpa tästä on erimielisyyttä.

      Poista
    3. Minun mielestäni tällaisen toteamuksen rinnalle ei kovin hyvin sovi tuo toinen arvio:

      "Suvorov on hyvä arvailija, osumatarkkuudesta ei voi sanoa mitään."

      Näistä kahdesta arviosta seuraa looginen päätös, että:

      - Suvorov onnistuu "summittaisilla arvailuillaan" kuitenkin perustelemaan, että "Venäjän sotahistorian laitoksella on todistustaakka".

      Minun mielestäni näiden kahden "tosiasian toteamisen" välillä on ristiriita.

      Molemmat "toteamukset" on tässä kommenttiketjussa ensimmäisen kerran esittänyt blogisti itse.

      Poista
    4. Mitä sekoilua tämä on? Suvorov ei ole saanut useimpia haluamiaan dokumentteja eikä siis pysty antamaan tarkkoja tietoja, mutta hän ihmettelee perustellusti, miksi dokumentteja ei julkisteta. Se, joka ei suostu niitä antamaan, mutta väittää, että asiat ovat tietyllä tavalla, ei ole vakuuttava. Miksi salataan?
      Meniköhän tämä nyt perille?

      Poista
    5. Taidamme julistaa toistemme ohi? :)

      Suvorovhan on nimenomaan saanut käsiinsä ne dokumentit ja niiden perusteella hän analysoi Venäjän virallista sotahistoriankirjoitusta.

      Ei Suvorov IHMETTELE, "miksi dokumentteja ei julkisteta". Pikemminkin päinvastoin. Hän SELITTÄÄ, miksi niitä ei julkistettu silloin, kun myytti armeijan johdon likvidoinnista synnytettiin. Hän on löytänyt etsimänsä alkuperäisen lähteen ("pilkkonut yöpöydän"), josta Neuvostovallan julistama myytti "likvidoidusta Puna-armeijan ylimmästä johdosta" on tarkoitushakuisesti synnytetty. Synnytetty TÄTÄ varten:

      "Punaisen propagandan tehtävä on rajoittunut siihen, että saisi salatuksi Neuvostoliiton roolin Toisen maailmansodan aloittamisessa. Tämän takia meitä on pakotettu näyttelemään hölmöjä: panssarivaunut meillä ovat – vanhentuneita, lentokoneet – ruumisarkkuja, armeija – ilman päällystöä" (s. 45).

      Suvorov toteaa asiakirjan julkistamisesta ”Sotahistoriallisessa aikakauslehdessä” («Военно-исторический журнал», 1993, № 1, С, 56). SIIS VUONNA 1993 - spesiaalijulkaisussa.

      Myytti jäi elämään. Se elää edelleen ja voi hyvin

      "Jäljestäpäin, kun tuhannet historioitsijat ja agitaattorit olivat lisänneet omiin töihinsä tiedot 40 tuhannesta tuhotusta sotapäälliköstä, kun sadat miljoonat ihmiset olivat painaneet mieleensä tämän luvun, dokumentti julkaistiin täydellisenä. Mutta se ei muuta enää mitään. Kuka kiinnittää huomiota pikku kirjoitukseen spesialisteille tarkoitetussa aikakauslehdessä?" (Viktor Suvorov. Puhdistus. s. 41

      Poista
    6. Summa summarum:

      Neuvostoliiton SUURIN valtiosalaisuus on NIMENOMAAN tämä:

      "NEUVOSTOLIITON ROOLI Toisen maailmansodan aloittamisessa."

      JUURI TÄTÄ salaillaan bylinoilla "Suuresta Isänmaallisesta sodasta".

      JUURI TÄMÄ on massiivisen Venäjän sotahistorian laitoksen päätehtävä.

      Poista
  46. Thrstonin kirja on siis vuodelta 1996.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvorovin «Очищение» on kirjoitettu vuosina 1997-1998. Kirjailija on itse todennut tästä kirjasta ja sen synnystä näin:

      "- После того, как я выпустил "Ледокол", сразу же посыпались такие вопросы: как это Сталин мог готовить нападение на Германию, ведь он же уничтожил великих, могучих полководцев, там такой Тухачевский был, такой он гениальный, там был такой Якир гениальный. И этими вопросами пытались опровергнуть "Ледокол", поэтому мне пришлось заняться вопросом. Я изучил то, что было до Второй мировой войны в Советском Союзе. Я очень серьезно вникал в эти годы - 1934-38. Изучал, что там происходило и почему. И когда у меня появились какие-то хорошие документы, я написал книгу под названием "Очищение", о том, как Сталин чистил НКВД, почему он чистил Красную армию."

      http://ledokol-ru.livejournal.com/571684.html#cutid1

      Kirjalle oli tilaus...

      Poista
  47. ...

    7

    "Kuljemme minkä tahansa hyvän kirjaston sotaosaston kirjahyllyjen vieressä ja ihmettelemme kenraalien vankilamuistelmien runsautta. Tämäkin on todistus siitä, että 10 tuhannesta vangitusta ei kaikkia ammuttu. Toverit komentajat istuivat jonkin aikaa, ja sitten – lippujen alle. Tässä ei ole mitään pahaa. Onko vankila tehnyt jonkun tyhmemmäksi?

    Toukokuun 5. päivänä v. 1940 1. luokan armeijankomissaari E.A. Štšadenko allekirjoitti ”SNTL:n Puolustuksen kansankomissariaatin Puna-armeijan päällystöhallinnon päällikön raportin”. Raportin loppulause: ”Epäoikeudenmukaisesti erotetut on palautettu armeijaan. Yhteensä toukokuun 1. päivään 1940 mennessä – 12 461.”

    Kiinnitämme huomiota: riviin palautettujen määrä on suurempi kuin vangittujen määrä. Ja tämä on helppo selittää: riviin palautettiin nekin, jotka oli vain erotettu, mutta ei vangittu.

    Kremliläinen propaganda toistelee väsymättä tarinaa 40 tuhannesta ammutusta komentajasta, mutta miksi kukaan ei halua muistella sitä, että näistä ”ammutuista” 12 461 henkilöä palasi riviin? Ja tämä on vasta prosessin alku. On tiedossa, että pääosa armeijasta erotetuista palasi lippujen alle vuoden 1940 toisella puoliskolla ja erityisesti – vuoden 1941 ensimmäisellä puoliskolla. Esimerkki: tuleva armeijankenraali A.V. Sandalov. Tällaisia esimerkkejä voi esittää paljon.

    Ihmeellisesti meillä kirjoitetaan historia. Sitä Štšadenkoa, joka ilmoittaa asiakirjassa komentajien erottamisesta, me siteeraamme runsaasti. Mutta sitä Štšadenkoa, joka ilmoittaa erotettujen palauttamisesta, me emme muistele.

    Punaisen propagandan tehtävä on rajoittunut siihen, että saisi salatuksi Neuvostoliiton roolin Toisen maailmansodan aloittamisessa. Tämän takia meitä on pakotettu näyttelemään hölmöjä: panssarivaunut meillä ovat – vanhentuneita, lentokoneet – ruumisarkkuja, armeija – ilman päällystöä.

    Näillä ”totuuksilla” meidät on ladattu, ei vaikuttamalla järkeen vaan meidän tunteisiimme. Järkeenkäyvän tilaston sijasta meille on sujautettu eläviä esimerkkejä ja mieleenpainuvia henkilökuvia.

    Armeijan puhdistuksesta on julkaistu paljon kirjoja, mutta kaikki se on – nyyhkynäytelmiä, ei sen enempää. Tilastotietoja näissä kirjoissa ei ole, paitsi mainintaa 40 tuhannesta. Sellainen tilastotiede on tarkoitettu heikkomielisille.

    Haluaisin tietää: miksi ei ole toista?" (Viktor Suvorov. Puhdistus. s. 44 - 45)

    VastaaPoista
  48. Summa summarum:

    Neuvostoliiton SUURIN valtiosalaisuus on NIMENOMAAN tämä:

    "NEUVOSTOLIITON ROOLI Toisen maailmansodan aloittamisessa."

    TÄMÄ on «СОВЕРШЕННО СЕКРЕТНО».

    JUURI TÄTÄ salaillaan bylinoilla "Suuresta Isänmaallisesta sodasta".

    JUURI TÄMÄ on massiivisen Venäjän sotahistorianlaitoksen PÄÄtehtävä.

    (Aloittaa kunniakas, sankarillinen sotahistoriansa päivämäärästä 22.6.1941.)

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.