maanantai 20. heinäkuuta 2015

Hyvin kävi - huonosti kävi?



Oliko Suomella tuuria?

The New York Review of Books kuuluu lempilukemistooni. Taisin aloittaa sen tilaamisen jo 1980-luvulla, kun Suomesta ei vielä saanut kulttuurilehtiä kirjakaupoista. Meille kyllä tuli Historian tutkimus- ja dokumentaatiolaitokselle tuli The Times Literary Supplement, joka siihen aikaan oli kiinnostunut inhimillisen elämän koko kirjosta ja noteerasi tarkoin niin ihmistieteiden kuin luonnontieteiden tärkeät uutuudet. Nyttemmin ei millään yliopiston laitoksella tietenkään olisi varaa tuhlata rahaa tällaisiin julkaisuhin, eikä taida pian olla kirjastoillakaan.
Yhtä kaikki, niin TLS kuin NYRB kuuluvat mielestäni kulttuurilehtien aateliin ja niiden seuraaminen on oikeastaan jokaisen valistuneeksi pyrkivän ihmisen velvollisuus, kuten olen myös yrittänyt opiskelijoille selittää. Kirjoittajien mielipiteet saattavat olla sokeeraavia, kummallisia tai muuten vastenmielisiä, mutta yleensä se, joka kirjoittaa näissä lehdissä, osaa asiansa. Anglosaksisen maailman johtavat julkiset intellektuellit Tony Judtista ja Ian Burumasta Timothy Snyderiin ja Niall Fergusoniin ovat olleet näillä sivuilla kotonaan. Tärkeimmät intellektuaaliset trendit eivät mene ohi näiden huomaamatta.
NYRB on tietenkin New Yorkin älymystön omaa aluetta ja itsestään selvää on, että sen kirjoittajista hyvin monet ovat juutalaisia ja että myös sen mielenkiinto kohdistuu korostetusti tätä valittua kansaa lähellä oleviin teemoihin. Se ei sinänsä haittaa, ei tämä kuitenkaan kotiseutulehti ole. Mutta kun lehden palstatila ja sen lukijakunnan intressit on sentään aina huomioitava, on luonnollista, että niinkin syrjäinen kulmakunta kuin Suomi jää vähälle huomiolle ja vaikuttaa aina vähän eksoottiselta päästessään tähän seuraan vaikkapa Pisa-menestyksen ansiosta, kuten taannoin tapahtui.
Suomalaisen kaunokirjallisuuden vienti on sitten Mika Waltarin päivien ollut varsin nihkeää. Paikallisena patrioottina rohkenen epäillä, ettei syynä ole tason mataluus vaan se, että kulttuurimme on kaikesta luulotellusta amerikkalaisuudestamme huolimatta niin omaleimaista. Meidän arvoyhteisömme on amerikkalaisesta kaukana, kuten jo World Values Survey osoittaa. Kukapa anglosaksi jaksaisi seurata suomalaista kirjailijaa hänen mielenmaisemansa perimmäisiin kopperoihin? Viitsiikö suomalainenkaan lukea vakavaa amerikkalaista kirjallisuutta? Viihteen sivuutan tässä eri kategoriaan kuuluvana.
Aina joskus sentään tapahtuu virkistävä poikkeus. NYRB:in uusimmassa numerossa on Masha Gessen, Venäjältä emigroitunut toimittaja ja kansalaisaktivisti kirjoittanut arvostelun Sofi Oksasen teoksesta Kun kyyhkyset katosivat.
Gessen tunnetaan muun muassa sangen aggressiivisen Putin-kirjan kirjoittajana ja militanttina lesbona. Venäjän aatehistoriaa hän on kosketellut pamfletissa Dead again: The Russian Intelligentsia after Communism, jossa hän esitti, että Venäjän uniikin intelligentsian osa oli loppuun näytelty, kun Venäjästäkin oli tulossa normaali valtio. Gessen itse on nyt Venäjältä muuttanut militantti amerikkalainen aktivisti ja Putinin vihollinen. Mikäli lukija kaipaa jostakin asiasta tasapuolisesti punnitsevaa analyysiä, ei hänen tietenkään kannata kääntyä Gessenin puoleen.
Mutta yleensähän lähes millä tahansa NYRB:in julkaisemalla tekstillä kaiketi katsotaan olevan tiettyä kiinnostavuutta lukijakunnalleen. Itse asiassa lehden jutut ovat yleensä jossakin mielessä myös uutisarvoisia ja hyvin kirjoitettuja.
Sofi Oksasen kirjakin näyttää olevan Gessenin mielestä merkittävä. Miksi näin on ja miten hän asiat ymmärtää? Jo arvostelun otsikko Why the Finns Were Lucky! herättää ainakin suomalaisen huomiota. Oksasen kirjahan sijoittuu Viron historiaan eikä Suomen. Vastaus kysymykseen jää moniselitteiseksi. Viron osana oli maailmansodassa tulla suurvaltojen jyräämäksi mennen tullen, mutta suomalaiset pärjäsivät paremmin, vaikka miljoona karjalaista joutuikin jättämään kotiseutunsa, kuten kirjoittaja hieman ympäripyöreästi toteaa.
Gessen kuvailee Oksasen näkemystä totalitarismista, joka murskaa kaikki vastustajansa tavalla tai toisella. Näin tapahtuu Virossa. Mutta miten käykään Suomessa? Vastaus näyttää olevan se, että Suomi yrittää ruveta totalitarismin sivustakatsojaksi, mutta tosiasiassa muuttuukin sen toimeenpanijaksi. Se, joka ei ole uhrin puolella, auttaa pyöveleitä. Tähän loppukaneettiin Gessen päättää selostuksensa kirjasta, joka ei ilmeisesti olekaan ennen muuta kaunokirjallinen teos, vaan itseään historiaa ja kaiketi sitten myös erityisesti Suomen historiaa.
No niin, miksi suomalaiset siis olivat onnekkaita? Oliko Oksasen kirjassa todella kysymys tästä ja jos oli, miten sen sanomaan ja argumentointiin on suhtauduttava? Gessen mainitsee suomalaisten sotilaallisen vastarinnan ja sen, että he olivat joidenkin tulkintojen mukaan fiksumpia tai vahvempia kuin virolaiset. Mutta hintana oli ”suomettuminen”, termi, joka on viime vuonna taas aktualisoitunut. Mutta Sofi Oksasen ”löyhä trilogia” haastaa ajatuksen, jonka mukaan suomettuminen on pätevä strategia, väittää Gessen.
Ymmärrän erinomaisesti, ettei Masha Gessen arvosta ”suomettumista” ja ilmeistä on, ettei hän siitä juuri mitään tiedäkään. Ihmettelen kuitenkin, miten hän pystyi löytämään Oksasen teoksesta juuri tämän idean. Pitäisin ilmeisenä, ettei johtopäätöstä tehty kirjan perusteella, vaan asia valkeni kirjailijan kanssa käydyissä keskusteluissa, joista hän mainitsee.
Olisi tietenkin jo lähtökohtaisesti outoa pitää tuota kirjaa vakavana argumenttina kysymyksessä ”suomettumisesta” suuntaan tai toiseen. Kyseessä on toki kaunokirjallinen teos, jonka ansioista siinä suhteessa voi olla monta mieltä. Mikäli puhutaan Suomen historian kirjoittamisesta, sen arvo on joka tapauksessa olematon, eihän sen aihepiirikään ole siinä suhteessa relevantti puhumatta siitä, että kirjoittajalla olisi edes aikalaistodistajan statusta. Toki Gessen on kirjoittanut kirjallisuusesseen eikä tutkimusta. Oudoksun kuitenkin jutun heiveröistä argumentaatiota ja päälleliimattua moraalia. Arvostelun lukemisen jälkeen jää pakostikin kysymään, miksi se on kirjoitettu.
Onnea nyt kuitenkin kirjailijalle, tuntuu melkein siltä, kuin koko maamme hahmo olisi hieman kirkastunut tullessaan noin upealla forumilla mainituksi.

23 kommenttia:

  1. Arvostelu tullee samasta "Yllytyshulluuden saavutuksia" sylttytehtaasta kuin muutaman vuoden takaiset Timo Soinin kirjoitukset Wall Street Journalissa ja Financial Times*n kehut Jyrki Kataiselle Euroopan parhaalle valtiovarainministerinä.

    Suuren Prosessijohtajan pojan ylösnosto politiikan parrasvaloihin täydentää näkymättömän käden valtaa, mitä suomalaiset älyköt eivät lapsenuskossaan osaa edes pelätä.

    VastaaPoista
  2. Tänään on uutisoitu erään ulkopolitiikkamme jenkkitutkijan moittivan suomalaisia hiljaisiksi. Eiköhön siihenkin syy löydy Iivana Julmasta ja Putinista?

    Mutta ei kaikki ole toivotonta. Eilen liityin synnyinkuntani Sonkajärven "vintage" sivustolle Facebookissa. Siinä riittääkin ihmettelemistä kun yli 1500 jäsentä fanittaa kuvia kyliltä.

    Yhden päivän selailulla on huomio kiinnittynyt kirkonkylän väen täydelliseen poissaoloon. Partiotausta vaimentaa. Aktiivisimmat näyttävät tulevan muistoineen syrjäisemmiltä kyliltä.

    VastaaPoista
  3. Timo Vihavainwn sanoo sivuuttavansa viihteen eri kategoriaan kuuluvana. Onko Sofi oksasn tuotanto muuta kuin perverssiä suomivihaista viihdettä?

    VastaaPoista
  4. Militantti lesbo kriitikkona sopii tietenkin hyvin nyky-USA:n ääneksi, jossa Valkoinen talokin valaistiin näyttävän me-olemme-oikeassa-rakkaus-voittaa -tyylisen uusmoralismin kunniaksi "sateenkaarivärein."
    USA:han ei ole enää se USA jota olemme tottuneet joko vihaamaan tai johon olemme tottuneet turvaamaan. Hollywoodin ja itäranannikon demokraattieliitin vasemmistoeetos on siellä päivän tunnussana. Kansa tietenkin seuraa perässä niin kun aina, kun eliitti edellä käy. Omat henkilökohtaiset käsitykset on korvannut ajan sitten median ja somen tuottama soma.

    Oksanenkin on tuon ed. kuvaamaani, eurooppalaisen ja jo suomalaisenkin hengen ja uuden järjestyksen hegomonian varsin tyylipuhdas inkarnoituma. Hän vastustaa kaikkea sitä mitä tämän ajan näkijän ja kokijan tuleekin vastustaa ja päinvastoin. Media on tietenkin aivan lääpällään kun 2000-luvun länsiliberalismin naissoturi täyttää kaikki mahdolliset odotukset, mitä kukaan voi edes keksiä toivoa.
    Oksasen kirjallisuuseetoksen viholliskuvat ovat selviä ja kirkkaita: Putin, sovinismi, heteronormatiivisuus. Jos olisin salaliitto-teorioihin taipuvainen (mitä en pätkääkään ole) olisin varma, että Oksanen on luotu DDR:n tiedustelupalvelun jälkeen jättämissä ajatuslaboratoriossa (siellä missä luotiin Vihreä liike Saksan liittotasavallan kiusaksi) feministien ja nuorten toimittajien toimesta. Ei voi kuin ihailla, miten toimiva kone kirjailijatar on, ja todennäköisesti matkalla kohti Nobel-palkintoa, jos onnistuu vielä pari oikean tietoisuuden romaania kirjoittamaan, mitä en epäile pätkääkään. Myös maamme natottajat ovat innoissaan Oksasesta vaikka Sofin reippaan ulkonäön nieleminen on monelle kova pala. Pääasia että liike on länsiliittoon, vaikka sitten virolaisen historiankirjoituksen kirjallisen dramatisoinnin myötä.

    Voi olla ikävästi kirjoitettu tuo, mutta tuolta Oksanen näyttää kun mediaa seuraa. Kuvasin sen mitä näen. Millainen kirjailija hän on, siitä en osaa sanoa paljoakaan, mutta varmasti hyvä, sillä tuskin savua noin paljon ilman tulta.

    jk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulan kantaan. En minäkään salaliittoteorioita harrasta, mutta täytyyhän normaaliin hajuaistiin edes hieman luottaa.

      Poista
  5. ”suomettuminen”, termi, joka on viime vuonna taas aktualisoitunut."

    Ulkomaalaisten on lupa käyttää sanaa finlandization, mutta Suomessa on jo korkea aika siirtyä käyttämään käsitettä "Suomen sovjetisoiminen". Vaikuttamisen kohteina --ennen kaikkea suomalainen historiankirjoitus, yhteiskuntatieteet, kulttuuri ja Suomen eduskunta.

    Vuonna 1969 Suomessa V.V. Pohlebkinin nimellä julkaistiin “Neuvostoliittolaisen Uutistoimisto Novostin (APN) julkaistavaksi valmistelema ja luovuttama” kirja Suomi vihollisena ja ystävänä 1714-1967. Uutistoimistot eivät historiankirjoja valmista, toisin sanoen opus oli kyhätty KGB:ssa ja ilmestynyt suomeksi Pohlebkinin nimellä. Eräs rehellinen suomalainen historioitsija määritteli kirjan Suomen historian raiskaukseksi.

    Kirjan luonne oli poliittinen, se jakoi suomalaiset jo otsikossa ystäviin ja vihollisiin, tekstissä taas luokkatietoiseen työväestöön ja neuvostovastaiseen porvaristoon. KGB:n komento oli selkeä: professoreiksi ja tärkeisiin virkatehtäviin pääsivät vain ne jotka väittelivät tohtoreiksi Marxista ja kumartelivat tätä ahkerasti. Suomalais-neuvostoliittolaisia historioitsijoiden seminaareja oli pidetty yhteensä 18 kappaletta, mutta niissä ei koskaan käsitelty Venäjän/Neuvostoliiton historiaan liittyneitä aiheita.

    Eräässä seminaarissa suomalainen asiantuntija käsitteli Lapuan liikettä, mikä analyysi sai myöhemmin Neuvostoliitossa erittäin kielteisen reaktion. Tätä asiantuntijaa ei sen koommin enää näkynyt, liekö ollut edes elävien kirjoissa.

    Neuvostoliiton romahduksen jälkeen kaikki marxilaisuuteen liittyvä leikattiin Venäjällä irti ja heitettiin tarpeettomana retoriikkana pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi kirjoittaa aiheesta, josta ei mitään tiedä?

      Poista
    2. "Pohlebkin"

      Pohlebkinin asiaa hoitaa Suomessa nykyään dosentti Bäckman RISI:n virallisena edustajana toimittamassa operatiivista tietoa Suomesta FSB:hen. Jos jossain Suomessa esitettiin filmi Stalinin terrorista niin Bäckman joukkoineen olivat heti paikalla "taistelemassa fasismia vastaan". Fasismi-sanan synonyymeja ovat kommunismin vastustaja, stalinismin vastustaja, leninismin vastustaja, marxilaisuuden vastustaja.

      Marxin ja Engelsin töitä on julkaistu vasta noin puolet, julkaistaan lisää ja 120 nidettä on joskus kokonaistulema. Niteet kertovat miten maailmaa piti/pitää muuttaa. Maailman muuttaminenhan olikin Marxin kuningasajatus, johon työväen edut liittyivät vain teoreettisena viikunalehtenä ja poliittisena bulvaanina.

      Maailman muuttamiseksi Marx ja Engels hahmottelivat maailmansotia:

      Marx in December 1847: “…every revolutionary upheaval… must fail until the revolutionary working class is victorious, that every social reform remains a utopia until the proletarian revolution and the feudalistic counter-revolution measure swords in a world war.” (K. Marx, F. Engels. Collected Works, Vol. 9, pp. 197-198; (K. Marks i F. Engel´s. Sochinenia, Vol. 6, pp. 428-429.))


      Marx in December 1848: ”And only a world war can overthrow the old England as only this can provide the Chartists, the party of the organized English workers, with the conditions for a successful rising against their gigantic oppressors… But any European war in which England is involved is a world war…” (Ibid., Vol. 8, p. 215; (K. Marks i F. Engel´s. Soch., Vol. 6, p. 160.))


      Engels in 1849: “The next world war will result in the disappearance from the face of the earth not only of reactionary classes and dynasties, but also of entire reactionary peoples. And that, too, is a step forward”. (K. Marx, F. Engels. Collected Works, Vol. 9, p, 238; (K. Marks i F. Engel´s. Sochinenia., Vol. 6, p. 186.))

      Marx in 1870: ”What the Prussian jackasses do not see is that the present war is leading just as inevitably to a war between Germany and Russia… And such a war No. 2 will act as the midwife of the inevitable social revolution in Russia”. (Ibid., Vol. 44, p. 57; )


      Engels in 1879: “Or else there will be a European war, and the present German party, too, will be submerged in the inevitable struggle of each individual people for its national existence. A war such as that would, for us, be the greatest of misfortunes; it might set the movement back by twenty years. But the new party that must surely emerge from it at last would, in all European countries, be freed of a host of hesitations and pettinesses such as presently hamper the movement everywhere”. (Ibid.,Vol. 34, pp. 431-432; )


      Engels in 1887: “…a world war, moreover, of an extent and violence hitherto unimagined… famine, disease, the universal lapse into barbarism, both of the armies and the people… Only one consequence is absolutely certain: universal exhaustion and the creation of the conditions for the ultimate victory of the working class”. (Ibid., Vol. 26, p. 451; )

      Engels in 1890: “A war? Child´s play to launch one. But what would become of it once launched defies the imagination… It is well known that peace persists only thanks to the unending revolution in weapons technology, which precludes anyone getting ready for war, and thanks to everybody´s fear of the absolutely incalculable prospects of the only war now still possible, a world war.” (Ibid., Vol. 27, p. 9; )

      Engels in 1895: “…by making any war other than a world war of unprecedented cruelty and absolutely incalculable outcome an impossibility… The Communist Manifesto had already proclaimed the winning of universal suffrage, of democracy, as one of the first and most important tasks of the militant proletariat.” (Ibid., p. 514-515; )

      Poista
  6. Sofi Oksanen

    Suomikin tarvitsee Sofi Oksasen julistamaa Puhdistusta ja sitä on kyllä tapahtunutkin. Tietysti KGB:n vaikutuksesta Suomessa sotaveteraaneja pidettiin lähes maanpettureina. Vasta presidentti Martti Ahtisaari kutsui ensimmäisenä sotaveteraaneja Itsenäisyysjuhliin Linnaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ensimmäinen sotaveteraani Linnassa, ja varsin näkyvästi vielä, oli kaukopartiomies Koivisto.
      Isäni oli myös veteraani (41 - 44) ja muistan että ihan oma väki, suomalaiset riittivät tuomitsemaan veteraaneja pettureiksi. Olisi pitänyt antaa vanjan tullan vaan.

      Mutta miten on tänään? Meillä on taas väkeä joka on sitä mieltä että vahvemman pitää antaa tulla vaan, tai ainakin kutsua itsensä mukaan.
      Nyt en puhu Venäjästä....

      Poista
  7. Minä kyllä vähän toruisin Vihavaista siitä, että hän ilmiantaa Masha Gessenin ja neuvostovanhettunein termein! Gessen on emigroitunut Putinin Venäjältä ei-niin-kovin-kauan-sitten, koska hänen puolisollaan on lapsia, jotka olisi voitu siellä ottaa pois uuden homovastaisen lainsäädännön turvin. Minun mielestäni on heiveröistä arguentaatiota, että niin tavattoman monipuolisesti maailmanmenoa ymmärtävä Vihavainen panee meidät väheksymään Masha Gessenin kaltaista kirjoittajaa militanttina, lesbona, aggressiivisena, emigranttina - juutalaisuuskin taitaa vilahtaa lähtöasetelmissa ikään kuin jahdattaisiin lääkäreiden salaliittoa taas kerran.

    VastaaPoista
  8. No en nyt osaa ottaa toruista opikseni. Otin vain esille asiat, joissa Gssen on profiloitunut ja jotka siis auttavat ymmärtämään, mistä päin puhe tulee, ei se sinänsä mihinkään väheksymiseen oikeuta. Ja hassu juttu: arvasin, että juutalaisuuden mainitsemista joku pitää kielteisenä asiana. ei siinä tosiaankaan ole mitään kielteistä. Se porukka on keskimäärin maailman älykkäintäkin.

    VastaaPoista
  9. “Why the Finns Were Lucky!”

    Jos juutalainen kriitikko Masha Gessen otsikoi artikkelinsa Eestin historiaa käsittelevän Sofi Oksasen romaanista sanoin Why the Finns Were Lucky! ja vielä huudahdusmerkillä varustettuna, niin on syytä ryhtyä epäileväiseksi: onko artikkelin otsikko eufemismi käsitteelle ”I Know Why the Estonians Were Unlucky!” Pikemminkin siinä on jotain muuta, koska edellä esitetyt ”otsikot” eivät kuulu ”samaan oopperaan”. Miksi Why the Finns Were Lucky! ei ollut varustettu kysymysmerkillä? Kysymysmerkin puuttuminen kysymyksestä ja jonka asemesta on huudahdusmerkki voi olla vain merkki kirjoittajan emotionaalisesta raivosta. Varmaa tietoa ei ole, mutta on lupa spekuloida: ”Ai! Että ne saakelin suomalaiset!”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Why the Finns Were Lucky" ei le suora kysymys vaan epäsuora, kysyvä sivulause. "Why Were the Finns Lucky?" olisi kysymys. Otsikoissa käytetään isoja kirjaimia ihan kaikkialla englannin kielessä, joten sekään ei ole merkki emotionaalisesta raivosta. Onko muuten olemassa muunlaista raivoa kuin emotionaalista? Minä, tämän kirjoittaja, itse olen ei-militantti hetero, ei-emigroitunut, luterilaistaustainen suomalainen. Lukekaapa nyt tämä viestini noin vain tällaisena ei-arveluttavana mielipiteenä: Gessen on fiksu ja Oksasen kirjallisuus ansaitsee tulla luetuksi.

      Poista
    2. Olen itsekin lukenut ne kirjat ihan kaunokirjallisuutena ja sellaisena ovat mielestäni OK, vaikka nyt vähän kökkö tuo kyyhkystarina onkin, kovin rakennelun tuntuinen, Gessenin fiksuus on epäilemätön, kuten miljoonien muidenkin ihmisten.
      Mutta kysymys kuuluu: mitä tekemistä tuon (noiden) romaanien kanssa on Suomen politiikalla ja sillä väitteellä, että puolueettomista tulee pyöveleitä myös Suomessa ja myös nyt.
      Enempää kirja kuin arvostelukaan eivät mielestäni anna mitään aihetta tuohon johtopäätökseen, joka nyt sentään on päässyt koko esseen otsikoksi.
      Ihan kiva ajatus, mutta irrallinen ja falski sekä tässä yhteydessä esitettynä outo.

      Poista
  10. pieni sivuhuomautus...

    (Minä tuolla ylhäällä dissasin Gesseniä aika tavalla nimimerkillä jk. Mutta tältä anonyymiltä kysyn, mitä tuo määre juutalainen tässä yhteydessä merkitsee? Millä tavalla se on tässä asiassa relevantti? Ettet ole vain niitä magneettinationalisteja, jotka kyllä puolustavat isänmaata ja sen suvereeniteettiä mutta ovat kopioineet natseilta ja keskiajalta meemin juutalaisten kaivonmyrkyttäjä-ominaisuuksista ja sitten levittävät edelleen tuota keskiaikaista harhaa yhdessä ja sulassa sovussa kommarien ja Takku-anarkistien kanssa, jotka myös ovat kirjoituksissaan aina ja varmasti samalla asialla.
    Ai hitto, nyt miuta kyllä....usot sie!
    Eli jospa jätetään juutalaisuus sivuun tässä asiassa, missä sillä ei ole mitään tekemistä. Tai jos juutalaisuus on jokin epäilyttävä piirre ihmisessä vuonna 2015 niin on kai aika päivittää nationalisminsa vähemmän magneettiseksi. )

    VastaaPoista
  11. Pakko jatkaa, koska huomasin itse blogistinkin kommentoineen juutalaisuus-määritettä.
    En salaile koskaan sympatiaani, poliittista ja siten ihan itsekästä sympatiaani juutalaisvaltio Israelia kohtaan, koska se on reaalimaailmassa todellakin ainoa joka laittaa kovan kovaa vastaan (eikä vain bloggaa, facebuukkaa, argumentoi, sauhua) islamin leviämispyrkimyksille ja himoille. Seuraus: maalla, sen politiikalla olla olemassa on tällä hetkellä vastustajia ainakin seuraavista porukoista: Obaman USA ja Iran (uusi kaunis sopimus), fasismin historiasta ammentavat kansalliset liikkeet, luterilaiset Lähi-itä moralistiset kirkot, suurin osa arabimaista, Hamas, kommunistit, vasemmistoanarkistit, oikeisto- ja vasemmistoliberaalit, EU:n parlamentin vasemmistosiipi....

    Eli ihan totta, kuka haluaa olla samalla puolella?

    Minun arvokonservatiivisuuteni ei ainakaan kykene moiseen.

    Gessenin kaltaiset ovat sitten asia erikseen. Ne jos ketkä ovat meidän länsimaisen, eurooppalaisen hapatuksen tuotteita. Ns. radikaali juutalainen ajattelu syntyi vasta pari vuosisataa sitten Euroopassa. Jenkeillä on sitten itärannikon juutalaisensa, mutta minulle juutalaisuus edustaa Israelia, juutalaisvaltiota, joka osaa ja haluaa puolustaa itseään toisin kuin me, jotka annamme ghetottaa itsemme omassa maanosassamme tällä menolla. (No, tästä on puhuttu aiemminkin). Parhaimmillaan juutalaisuus/Israel edustaa potenssia sanoa EI. Se meiltä puuttuu. (Ja sekös taitaa harmittaakin...)


    jk

    VastaaPoista
  12. No ei minua ainakaan Israelin jylhä vanhatestamentillinen positio harmita, vaikka säälittääkin. Ajattelin kyllä, että juutalaisuudella olisi tässä relevanssia sikäli, että se on punainen vaate mustasotnialaisille putinisteille ja tunteet näyttävät yleisesti ottaen olevan yhtä lämpimiä molemmin puolin. Edelleenkään en pidä juutalaisuutta missään suhteessa epäilyttävänä sinänsä, vaikka se lienee merkittävämpi koheesiovoima kuin vaikkapa savolaisuus.
    Kuitenkin esim. puheet savolaismafiasta ovat mielestäni asiattomia ja loukkaavia. Kuinka usein muistetaankaan erottaa toisistaan Pohjois- ja Etelä-Savo? Puheet ns. sudeettisavolaisista ja väitteet varsinaisen savolaisuuden sijoittumisesta pohjoiseen voi kuitata pelkkänä tietämättömyytenä, mutta asiatonta leimaamista tapahtuu valitettavan usein. Kuitenkaan en halua, että termin käyttö kiellettäisiin tai se korvattaisiin uudella sanalla. Mutta ehkä tämä alkaa jo olla toinen juttu.

    VastaaPoista
  13. Käydessäni nuorena poikana iltakoulua Helsingissä itsekin itäsuomalainen opettaja toppuutteli intoani varoitellen luulemasta itsestään liikoja, koska jostakin kumman syystä itäsuomalaisen on aina vaikea menestyä etelässä.

    Nyt on Venäjällä vedetty herne nenään puolustusministeri Niinistön perusteltua nopean toiminnan joukkojen tarvetta Krimin ja Ukrainan opetuksella. Olisivatkohan savolaiset kutsumassa Putinin vihreitä miehiä Dagsvikia piirittämään?

    VastaaPoista
  14. Millä perusteilla tarkalleen ottaen katsot, että Gesseniä kuvaa ensisijaisen hyvin määre "militantti lesbo", tai lähinnä "militantti"? Siksikö että hän asuu naisen kanssa ja hänellä on lapsia? Siksikö että hän on puolustanut seksuaalivähemmistöjen oikeuksia Venäjällä? Jos niin, aika vähästä on kiinni, mutta mitäpä siinä. Kukin tyylillään. Itse en vaan ole huomannut, että hänen kirjojaan olisi juurikaan sävyttänyt hänen seksuaalinen suuntautuneisuutensa, mutta ehkäpä sinä olet minua parempi militanttien lesbousheijastumia asiantuntija.

    VastaaPoista
  15. No jos hän sitä julkisuudessa hehkuttaa Venäjällä, niin se on merkittävä kannaotto, ei yksityisasia, jollaisia nämä intiimit seikat tietysti muuten ovat. Wikipediassa kerrotgaan että Gessen identifies as a lesbian and has written extensively on LGBT rights and help founded the Pink Triangle Campaign. She has been described as "Russia's leading LGBT rights activist"[2] and has said herself that for many years she was "probably the only publicly out gay person in the whole country."[3]
    Lienee siis kohtuullista noteerata hänen oma uskontunnutuksensa. Politiikastahan siinä on kyse ja se kertoo jotakin ihmisen asemoitumisesta Venäjällä vallitseviin oloihin. Ei siinä mitään heijastumia tarvitse etsiä eikä tutkia.

    VastaaPoista
  16. Huh, blogistin suomalaisen kirjallisuuden esillä olosta kertova juttu menikin nyt (olen itse syyllinen myös) ihan sivuraiteille käsittelemään ihmispoloista lausuttujen attribuuttien oikeutusta. Sama ilmiö pompaa nykyään esiin helposti. Ehkä se kertoo siitä että kun ensin annamme jakaa itsemme nelikentällä arvosektoreihin ja sitten jaamme tuloksen muiden samalla tapaa ajattelevien kanssa, niin haluamme kuitenkin ottaa etäisyyttä meitä määritteleviin sanoihin. Mutta miksei juutalaista saisi sanoa juutalaiseksi, homoa homoksi, kaltaistani arvokonservatiivia arvokonservatiiviksi, jos tarkoitus on vain todeta jotakin jotta tunnistaminen olisi mahdollista mahdollisessa viiteryhmässä.

    Suomen kirkko kylläkin harvoin mainitsee että Jeesus Kristus oli juutalainen mies. Juutalainen. Mies. Siinä on monelle papille jo kaksi määrettä liikaa muistutettavaksi, ja suvaittavaksi.

    Militantteja homoseksuaaleja on muuten paljon vähemmän liikkeelle esim. tässä parisuhdelakiasiassa kuin militantteja heteroseksuaaleja "tasa-arvoisen" parisuhdelain kannattajissa.
    Kovimmat hiiltymiset klassisen liiton puolustamisesta lukee aina nimenomaan heteroilta ( ! ) jotka ovat kovasti homoseksuaalisen vallankumouksen kannalla omista poliittisista syistään kuin itse alan miehiltä - lesboista en kylläkään tiedä, tuntuma on että enemmän militantteja ovat asiassa kuin asiassa, mutta tämä voi hyvinkin olla typerä sovinistinen ennakkoluulo. Mutta väitteeni heteroiden suhteen pitää kyllä paikkansa. Kysymys on liberaalin yhteiskunnan initaatio-riitistä, ikään kuin.

    jk

    VastaaPoista
  17. Kävin kirjastossa ja luin artikkelin - kiitos vihjeestä!

    Kyllä tällainen ulkopolittinen "hyvä-paha"-analyysi on joko 15-vuotiaan idealistin tai kylmän sodan soturin kynästä.

    Erityisesti ärsytti Gessenin väite, että suomalaiset olisivat "unohtaneet" Viron. Siitä asti kun laivalinja taas avautui 50 vuotta sitten, kanssakäymistä on olllut paljon (ja lisäksi TV).


    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.