perjantai 21. elokuuta 2015

Ongelmia ei ole



Kun ongelmia ei ole

Principiis obsta, sero medicina paratur
cum mala per longas convaluere moras
Ovidius

O tempora o mores, senatus haec intellegit consul videt, hic tamen vivit…
Cicero

Kielet, joita ei tarvitse, tuppaavat unohtumaan ja rapistumaan haperoituvissa aivoissa, kunnes eräänä kauniina päivänä pöllähtävät jonnekin, kaikkien ulottumattomiin ja tekevät koko niiden opiskeluun käytetyn ajan ja vaivan lopulta turhaksi. Sääli.
Niinpä tunnen milteipä pakonomaista tarvetta pitää ammoisen työni tuloksia jonkinlaisessa kunnossa ja varjella niitä edes ennenaikaiselta pilaantumiselta. Anteeksi siis nuo sitaatit, kaikella on selityksensä.
Mutta itse asiassa monien mieleen joskus tarttuneiden lentävien lauseiden muistaminen ei vaadikaan aktiivisia toimia. Nykyajan ilmiöt tuovat yhä uudelleen mieleen vanhat historian tapahtumat peloponnesolaissodista Rooman rappioon ja Karthagon hävityksestä Catilinan salaliittoon.
Sillä ihminen sinänsä on noista ajoista kehittynyt tavattoman vähän. Vain tyhmyyden ja barbarian hyväksynnän määrä yhteiskunnassa ja kulttuurissa on vaihdellut ja sen myötä niiden aplodien kiivaus, joita noita asioita edustavat keräävät suurelta yleisöltä. Viisautta harvemmin mennään suuriäänisesti kaduille ja toreille ylistämään, sille voidaan korkeintaan joskus alistua, yleensä kyräillen ja itsekseen jupisten, usein vasta pakon edessä ja usein liian myöhään.
Ovidiuksen sanat siitä, että ongelmat on ratkaistava silloin kun ne vielä ovat ratkaistavissa, eikä silloin, kun ne jo ovat riistäytyneet hallinnasta, eivät ole mitään rakettitiedettä, vaan tervettä järkeä. Terveen järjen musertava logiikka harmittaa aina tavattomasti niitä, joiden mielestä se on liian vulgaaria ja helppoa ja jotka eivät sen tähden millään haluaisi olla samaa mieltä kuin yhteiskunnan pahnanpohjimmaiset ja syntipukit, joiden moraalia ylenkatsotaan yhtä paljon kuin heidän henkilökohtaista ihmisarvoaan.
Niinpä tämän päivän senaatti teeskentelee, ettei se ole mistään ongelmasta kuullutkaan ja konsuli torkahtaa aina, kun sen korviin on kantautumassa tieto siitä, että meno on villiintynyt ja koko valtion perusteet ovat järkkymässä. Kas, kun itse asiassahan näet ongelmaa ei vielä ole, joten siitä puhuminenkin on väärin ja jopa rikollista. Ongelmaa vastaan voidaan taistella vasta sitten, kun se on syntynyt ja sitä ennen onkin mitä jyrkimmin kiistettävä sen olemassaolo. Terveen järjen noudattaminen ja ensi oireisiin puuttuminen olisi alentavaa ja leimaisi harjoittajansa ihannoidun vertaisryhmän keskuudessa. Tuo ryhmä on näet jo ongelmansa kehittänyt ja suhtautuu pahansuovasti niihin, jotka yrittävät siltä välttyä.
Mutta jossakin vaiheessa, kun prosessit aikansa kehittyvät, päästään uuteen tilanteeseen, jossa asioista jo on pakko käyttää uusia nimiä.
Näinä päivinä on Euroopassa ja jopa meillä alettu siirtolaisuuden kohdalla puhua ”taakanjaosta” eikä enää ”rikkaudesta”. Rikkaudelle löytyy aina innokkaita jakajia, taakkojen kanssa on toisin.
Jopa itse sanankäyttökin näyttää muuttuneen, ellei sitten ole kyse lipsahduksista. Jopa televisiossa on puhuttu ”siirtolaisista”, viitattaessa ”pakolaisiksi” ilmoittautuneeseen joukkoon, joka nyt tunkeutuu laillisista muodoista välittämättä ja suvereenien valtioiden oikeuksia polkien niiden alueelle.
Monella tulijalla, tai ainakin jonossa olevalla lienee hätä, mikä on ymmärrettävää. Ovathan heidän kotimaansa sotkeneet asiansa niin perinpohjaisesti, etteivät ne enää ole asumiskelpoisia ennen kuin hallitsevien klikkien ja heille hurraavien massojen järki palautuu, mikä voi vaatia paljon aikaa ja paljon uhreja.
Inhimillisyys vaatii, että hätää kärsiviä on autettava. Tästä lähes kaikki lienevät yksimielisiä, mutta sen jälkeen yksimielisyys lakkaa. Joidenkin mielestä auttamisen on tapahduttava ottamalla vaikeuksiin joutuneita ihmisiä omaan maahan asumaan ja tarjoamalla heille kanta-asukkaille normaalisti kuuluvat oikeudet. On turha sanoakaan, mitä tämä merkitsee niiden kannalta, jotka eivät mahdu joukkoon.
Sentimentaalisuus on varma tie mielettömään politiikkaan, josta kärsivät kaikki osapuolet: ne jotka jäävät ilman, ne, jotka joutuvat tulijat elättämään ja heidän kanssaan elämään ja lopulta, muttei vähiten, tulijat itse.
Tosiasia on, että asyylioikeutta käytetään maahanmuuton välineenä, mikä ei tietenkään ole sen tarkoitus. Olikohan tämä kenellekään yllätys? Pakolaisia vastaanotettaessa ei edes yritetä sitouttaa heitä palaamaan sinne, mistä olivat lähteneet sitten kun se on turvallista. Nykyään sellaista kai pidettäisiin aivan sopimattomana. Pakolaisuus on yksinkertaisesti muuttunut siirtolaisuudeksi ja potentiaalisia tulijoita on enemmän kuin koko läntinen maailma koskaan pystyisi vastaanottamaan, vai mitä on sanottava siitä, että pelkästään Afrikan väkiluvun ennustetaan kasvavan neljään miljardiin.
Mitä siis ratkaistaan ottamalla vaikkapa miljardi afrikkalaista Eurooppaan? Kukaan ei ole liian tyhmä ymmärtämään, mitä se merkitsisi. Sen sijaan moni näyttää olevan liian välinpitämätön tai kyyninen tai ehkäpä ennen kaikkea liian sentimentaalinen.
Todettakoon nyt varmuuden vuoksi, ettei sentimentaalisuus ole mikään ylevä moraalinen taso, jolle meidän kaikkien tulisi pyrkiä. Näin siitä huolimatta, että kansamme sietää idolinaan Vesku Loiria ja hänen kaltaisiaan, jotka sivistysmaissa eivät pääsisi esiintymään julkisesti ja vieläpä maksusta.
Sentimentaalisuus on infantiili tila, joka on ominainen ämmille ja joka estää rationaalisen toiminnan tarjoamiensa moraalisten palkintojen johdosta (ks. moralismi). Se on eräänlainen primitiivireaktio, jossa välitön palkinto (esim. itkupotkuraivari, omasta jaloudesta liikuttuminen tms.) tekee järkevän harkinnan ja yleensä kaiken pitkäjänteisyyden mahdottomaksi. Sentimentaalinen yksilö elää hetkessä eikä tulevaisuus merkitse hänelle mitään, paitsi ehkä sumuisia kuvitelmia uusista ylentymisen hetkistä kiitollisten kanssaihmisten siunaamana.
Ne, jotka tuntevat primitiivisten kansojen todellisuutta, ymmärtävät, että auttaminen on vaikea laji eikä sen vaikutus ole riippuvainen käytetyn tunteen tai rahan määrästä. Siirtolaisuus puolestaan ei ole edes auttamista, vaan jotakin aivan muuta, josta kannattaa puhua erikseen. Auttamiseen käytettävissä olevien resurssien tuhlaaminen siirtolaisuuteen on itse asiassa skandaalimaista edesvastuuttomuutta, josta päättävien olisi vastattava apua vaille jääneiden edessä. Muistelen, että Pekka Haavisto uskalsi tässä asiassa puhua järkeä, mutta kenelle tahansa tämä ei taida olla sallittua.
Kun ihmiset tarvitsevat apua, on sitä järjestettävä heille rationaalisesti, mikäli tarkoituksena todella on auttaminen eikä jokin muu. Venetaksipalvelu meren yli on tehtävä mahdottomaksi eikä palkittava siihen osallistuneita tahoja. Primitiivisten, rikollisten hallintojen toteuttama keskiaikainen terrori on kukistettava siellä missä se toimii ja velvoitettava sen vastustajat taistelemaan sitä vastaan paikan päällä eikä autettava roistoja järjestämällä oppositio pois heidän tieltään. Kansainvälisen lainsäädännön on kehitettävä normistoa koskemaan myös uskonnon nimissä tehtyjä rikoksia ja rikolliset on saatettava vastuuseen kaikilla tasoilla.
Näin siis pitäisi tehdä, jos haluttaisiin auttaa ja jos oltaisiin rationaalisia. Näyttää siltä, ettei Eurooppa siihen kykene. Elämme sentimentalismin aikaa ja kuvittelemme, että ongelmia ei ole tai että ne sijaitsevat meidän sydämissämme, jotka olisi avattava ja hyväksyttävä loputtoman siirtolaisvirran saapuminen ongelman ratkaisuksi.
Ja kuitenkin me tiedämme, ettei se ole ratkaisu, vaan ongelma. Avain ongelman ratkaisemiseen ei ole meidän sydämissämme, vaan aivoissamme. Avoin luopuminen järjen käytöstä ei ennusta hyvää. Seuraava aikakausi valmistetaan nyt ja se tulee olemaan erilainen.

24 kommenttia:

  1. Meikäläinen sentään rohkenee ablodeerata
    tälle täyspäisyyden kirjalliselle todistukselle.

    Nimbyt uhraavat sinut omilla fb-alttareillaan
    hulluiksi tulleille jumalilleen.

    procul harum, Harmaasusi

    VastaaPoista
  2. Kyllä järjen valon näkeminen, tässä hurlumheimaailmassa lämmittää niin. Herra varjelkoon, etteivät nämä liikahyvät ihmiset vie meitä liian syvälle suohon. Eikö Ruotsidemokraattien nouseminen suurimmaksi puolueeksi pane kelloja soimaan? Ei näköjään, koska nämä hyväkkäät suovat demokratian vain samanmielisille.

    VastaaPoista
  3. Hyvä ja nautinnollisesti toteutettu kirjoitus. Sinua on pakko alkaa seurata. Samalla, kun saan tilaisuuden, kiitän Venäjä -kirjasta yritysjohtajille. Minusta se oli paras lukemani tuon maan historiikki - joskaan en yritä väittää että olisin kahlannut ne kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin, että eiliseen kolumniisi oli joku "selvitysmies" laittanut linkin tähän mainioon blogiin.

      Olette molemmat vakiolukemistani. Valtamedia ja varsinkin YLE ei kykene ns. tutkivaan journalismiin.

      Poista
  4. Tuo mitä blogisti kirjoitti sentimentaalisuuden sekoittamisesta poliittiseen päätöksentekoon ansaitsi tulla kaikkien lukemaksi. Pian.

    Voiko tätä meidän ja muiden EU-maiden sentimental journeytä hulluuteen ja itsetuhoon enää paremmin kuvata! Eurooppa tuhoaa itseään tunteidensa vuoksi.

    Vetoankin, laittakaa tämä Vihavaisen kirjoitus liikkeelle. Pakottakaa sentimentalistiseen solidaarisuus huminaan tottuneet edes tuokioksi ajattelemaan mitä missä ja miksi.

    jk

    VastaaPoista
  5. Nyt liikkuu tietoja että Suomeen on tulossa jo seuraavien 4 vuoden aikana EU:n taakanjako-sopimuksessa tehdyn matemaattisen laskentamallin mukaan noin 100 000 uutta pakolaista. Näistä arvioidaan noin 60 -70 000 tulevan pääkaupunkiseudulle eli kahden pikkukaupungin verran. Kai näitä kaupunkeja rakennetaankin esim. Kalasataman suuntaan. (Kuten aiemmin olen todennut, Kumpulaan ja Käpylään on saatava se toinen.)
    Tuosta määrästä tulee olemaan vähintään noin 40 000 nuoria kielitaidottomia ja kokonaan ammattitaidottomia nuoria miehiä, jotka eivät tule löytämään töitä sen enempää kuin täällä aiemmin olevat tai kantasuomalaisetkaan.
    Tästä on jo aika helppoa laskea mitä tapahtuu...

    Voisiko joku oikea toimittaja viimein alkaa tutkimaan, mitä tässä maassa on tapahtumassa, onko meillä enää yhtään tutkivaa journalistia joka ei ole virallisen, vaietun todellisuuden nuorassa? Eikö em. juttujen selvittäminen olisi YLE:n tehtävä jo ihan sille annetun tehtävänkin puolesta?

    Jos tähän mennään, nousee tässä maassa jonkinlainen uusfasismi takuuvarmasti.
    Maahanmuuttomaltti olisi nyt ainoaa oikeaa laitimmaisen äärioikeiston vastaista työtä.
    Jotenkin kuitenkin vaikuttaa siltä kuin suvakkieliitti, ainakin sen vasensiipi, haluaisi edessä olevan väistämättömän konfliktin.

    Heitänkin pallon nyt YLE:lle. Teidän on viimeinkin alettava tutkia todellisuutta maahanmuuton edessä olevan masssiivisen kumuloitumisen suhteen, jotta voisitte kutsua itseänne journalisteiksi.

    t. kansalainen uutispimennosta

    VastaaPoista
  6. Pakolaisten vastaanottamisen tarkoituksena on tietenkin suojelu. Kun asia näyttää myös tulijoille jääneen epäselväksi, on syytä panna heidät allekoirjoittamaan paperi, jossa he suostuvat poistumaan maasta heti suojelun tarpeen lakattua. Silloin pelataan reilua peliä, vaikka toki tyhmästi eli tarpeettoman suurin kustannuksin, mistä maksavat ne, jotka eivät siirry hyvinvointivaltioihin.

    VastaaPoista
  7. Nyt on hyvä IDEA !

    Olisi hyvä, jos joku joka osaisi tekisi nettiin LASKURIN, josta kansalaiset voisivat itse mediasta riippumatta seurata pakolaisvirran reaalista määrää ja kasvua omassa maassaan.

    Tämä olisi myös tiedon läpinäkyvyys-periaatteen ( eli lain vaatimuksen) mukaista ja varmasti korrektia.

    Pohjalle luku x mikä on pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden määrä tällä hetkellä ja siitä eteenpäin juokseva luku. Seuraajia olisi varmasti ! Tiedot ovat julkisia ja kaikkien saatavissa viranomaisilta. Tämä tehtävä olisi hyvä nyt ottaa kansalaisaktivistien käsiin kun media ei sitä ota. Sivustolla ei siis mitään kommentointia tai kannanottoja, pelkkä matemaattinen luku, josta kukin voi tehdä omat johtopäätökset omien motiiviensa pohjalta. Korkeintaan lisänä vaikkapa kerran kuukaudessa päivittyvä taulukko josta näkisi pakolaisvirran kehityksen kasvun ja alueelliset tiedot.

    Eli tiedon valoa kansalle ! Ei muuta.


    t. uutispimennosta vielä

    VastaaPoista
  8. Jotenkin surullista on, että valtamediaan katoaa luottamus ja akkuraatti tiedonlähde alkaa olla törkysaitti mvlehti.net

    Elämme lopun aikoja.

    VastaaPoista
  9. Kriisi on alkanut. Koska kypsynee ja miten ratkennee. Laskuri on loistava idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdotettu laskuri olisi saatava pian nettiin kansalaiskeskustelun pohjaksi. Päättäjiltä ja medialta tulee tietoa vain tyyliin "200 uutta turvapaikanhakijaa..." ja näin hämärretään isoa kuvaa ja virtaa, jossa puhutaan paljon suuremmista luvuista.

      Kai meidän kaikkien on ensin tiedättävä määrä jotta voisimme keskustella laadusta. Nythän edelleen elätetään myyttiä siitä miten vähän maahanmuuttajia Suomessa on, vaikka Helsingissä määrä lähentelee jo sataa tuhatta.
      Pakolais- ja turvapaikkahakijalaskuri olisi hyvä pohja, jotta saataisiin numerot selviksi. Tehkää joku se!

      Poista
  10. Tässä hyvä esimerkki Vihavaisen mainitsemasta ilmiöstä:
    http://yle.fi/uutiset/nakokulma_lahi-idasta_katsoen_suomen_pakolaiskeskustelu_nayttaa_sydamettomalta/8245634

    VastaaPoista
  11. Eilisessä Jyllands Postenissa oli prof. Helmuth Nyborgin kannanotto Tanskassa kovasti virinneeseen taakanjakokeskusteluun ja valtavaan pakolaistulvaan. Integraatioministeri Inger Støjbergiä on arvosteltu kovista otteista hänen pyrkiessään nopeaan ratkaisuun saadakseen turvapaikanhakijatulvan tukittua. Tanskan maine menee, ja inhimillisyys on otettava huomioon. Puolustajiakin on tietenkin ilmaantunut.

    Prof. P.C. Matthiessen ja tohtori G. V. Mogensen perustelevat tieteellisellä tutkimuksella , että olemme jo ohittaneet sen maksimimäärän, minkä voimme ottaa Tanskaan maahanmuuttajia kehitysmaista ilman että yhteiskuntamme vaurioituisi pahasti. Älykkyyserot afrikkalaisten ja eurooppalaisten välillä osoittavat, ettei monilla afrikkalaisilla ole mahdollisuuksia läpäistä koulutusta ja saada hyvää työpaikkaa. Jos älykkyysosamäärä on alle 90 niin riippumatta rodusta tai sukupuolesta hyvien koulutuloksien saaminen on hankalaa. Kirjoittaja on sitä mieltä, että maahanmuuttovirta johtaa keskimääräistä alhaisempaan älykkyysosamäärään. Mikä tietekin johtaa huonompiin koulutuloksiin, heikompaan hyvinvointikehitykseen. Ja koska älykkäämmät naiset synnyttävät vähemmän lapsia kuin vähemmän älykkäät, tilanne vain pahenee.

    Empiiristä tutkimusaineistoa on tarpeeksi osoittamaan, että taloudellinen, demokraattinen että hyvinvoinnillinen romahdus tulee tapahtumaan maahanmuuton myötä. Kiintiöpakolaisuus on lopetettava. Maahanmuuttoa ja sen seurauksista piittaamatonta eliittiä ei EU:ssa kuin YK: kaan kiinnosta relevantti, vankka, tutkimuksin todennetut realiteetit tulevaisuudesta. Sen sijaan he rakentavat kuvaa näistä tutkijoista ja maahanmuutton kriittisesti suhtautuvista muukalaisvihamielisinä, fasistisina, rasisteina ja äärioikeistolaisina. Aarhusin yliopistossa ja muissa tutkimusyksiköissä tehdään systemaattisesti tutkimuksia, joissa älykkyys yhdistetään väestöanalyyseihin ja jotka puolustavat evoluutiobiologista käyttäytymistutkimusta. Kuitenkin yliopistoissa vallitsee kulttuuriradikaali vasemmistolaissuuntaus, mikä hellii biologista yhdenmukaisuusilluusiota ja kulttuuria.

    Monet nykyiset yliopistot ovat vastuussa siitä, että ne ovat saattaneet tanskalaisen demokratian ja hyvinvoinnin vaaraan pitkällä aikavälillä. Samalla kun ne ovat sivuuttaneet ja aliarvioineet relevantin käyttäytymisgeneettisen tutkimuksen, he ovat johtaneet poliitikkoja, elinkeinoelämän johtajia ja toimittajia harhaan toimimaan yhteiskuntaa vahingoittavalla tavalla. Nyt olemme kiivaasti tiellä kohti poliittisesti-uskonnollista, etnisesti erilaistuvaa, monikulttuurista yhteiskuntaa, mitä tulee yhä enemmän leimaamaan väkivaltaiset yhteenotot. Kun Euroopan ulkopuolelta tuleva maahanmuutto saa enemmistön, joudumme ehkä luopumaan demokratiasta ihan laillisesti, ottamaan käyttöön sharia-lain, luopumaan naiskiintiöistä. Maahanmuuttokeskustelun tulee muuttua leimaamisesta tosiasat tunnustavaksi. (Værd at vide om indvandring, mitä pitäisi tietää maahanmuutosta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ottamatta kantaa näiden populaatioiden välisiä ÄO-eroja koskeviin tutkimuksiin ja siihen, missä määrin erot selittyvät biologialla, tuo aihe on nyt niin suuri tabu, että oli argumentaatio miten koherenttia tahansa, niihin vetoaminen on paha strateginen virhe. Olennaisin ongelma on joka tapauksessa volyymi, ei mamujen ÄO. Minulla on myös epäilys, että se porukka, joka Afrikasta tänne tulee edustaa sikäläisittäin sitä Gaussin käyrän parempaa puoliskoa, koska se vaatii rahaa ja kekseliäisyyttä päästä tänne.

      Poista
  12. Minua vähän ihmetyttää, että millään ihmeen rahalla näille tulijoille on tarkoitus rakentaa asunnot ja maksaa muu ylläpito, kun maan talous on jo selvästi törmännyt seinään vaikka sitä ei haluta myöntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä rahaa ei olisi vaikka talous olisi parempikin. Tuollaisen 100 000 pakolaisen/asukkaan kaupungin kokoisen infran rakentaminen ja tulonsiirtojen kustantaminen tilanteessa, jossa tulleen joukon työllisyysprosentti maksimissaan olisi noin 20-30 on ihan mahdoton yhtälö. Ja sehän on vasta alkua. Väestö heittää härän pyllyä todella nopeasti. En erehdy hirveästi, pelkään, kun väitän, että 15 vuoden sisällä olemme saaneet yli puoli miljoonaa muuttajaa lisää jakamaan kaatunutta maitoa kanssamme.

      Mutta tätä se seurauksista piittaamaton sentimentaalisuus tuottaa.

      Helsinki ja Turku uhrattaneen tälle alttarille. Helsingin sosio-ekonominen asema on jo nyt jyrkässä laskussa ja veronmaksajat karkaamassa muualle. Kaupunkiin jää kärjistetysti vihreitä ja hallitsematonta maahamuuttoa äänestävät opiskelijat, kaikkein rikkain eliitti jugend-bunkkereihinsa kantakapunkiin ja sitten ne, jotka tappelevat leivän palasta valkoisilla ja tummemmilla käsillä. Pelastukoon ken voi.

      Toivon olevani väärässä, mutta matematiikka ja todennäköinen statistiikka näyttää nyt kyllä tältä.


      Poista
  13. "Paras on auttaa paikan päällä" ja "resussit sijoitettava oikein" ovat ihan hyviä
    periaatteita.

    Mutta mistä löytyy se "maahanmuuttokriitikko", joka kannattaisi niitä? Sen sijaan netistä hän vastustaa kehitysapua *ja* humanitaarista maahanmuuttoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Paras on auttaa paikan päällä" ja "resussit sijoitettava oikein" ovat ihan hyviä
      periaatteita. Mutta mistä löytyy se "maahanmuuttokriitikko", joka kannattaisi niitä?"

      Sen pitää löytyä YK:sta.

      Hallitsematon pakolaisvirta on jo vuosikymmenien asia. Libya on aina ollut eräänä porttina. Muammar Kaddafi oli aina Moskovan vallankumouksellinen sydänkäpynen. Kaddafin jälkeen tilanne ei muuttunut parempaan suuntaan. Viime vuosina Moskovan sydänkäpysenä on ollut Syyrian hallitsija "tonttu" Bashar Assad. Pakolaisvirtojen massat Lähi-Idästä ovat sen mukaiset.

      USA:n vankilassa istuu venäläinen Viktor Bout, joka on vuosikymmenien ajan onnistunut viemään Venäjältä aseita eri puolille maailmaa polkuhintaan jokaiselle "kuppikunnalle", jotka aseita halasivat eli kansainvälinen terrorismi sai mitä tarvitsi. USA sai lopulta hänet satimeen. Viktor Bout ei ollut mikään Vanja-eno joka sai aseita myytäväksi toiselta Vanja-enolta. Aseet tulivat kansainväliseen myyntiin ja kuljetukseen asiakkaille Venäjän hallituksen asevarastoista vastaavilta kenraaleilta. Toisin sanoen Viktor Boutin toimeksiantajana oli Venäjän hallitus.

      Ensi kuussa pidetään YK:n juhlakokous, jonka kunniatehtävänä on perustaa Kansainvälinen tribunaali käsittelemään Ukrainan itäosassa alasammutun Boengin asiaa ja Viktor Boutin asiaa.

      Jos YK:n juhlakokous ei saa aikaan kyseistä tribunaalia, niin se merkitsee sitä, että YK antaa vihreää valoa terrorismille.

      Poista
  14. Pahin ennuste: Tänä vuonna tulee kymmeniä tuhansia siirtolaisia, joille kaikille tarjotaan tietokoneet, puhelimet ja asunnot. Työtä ei kuitenkaan löydy, mutta työttömyyskorvaus löytyy. Siitä riittää lähtijöiden sukulaisille, ja mafiallekin täytyy maksaa matkakorvaukset. Perheet seuraavat perässä. Sana leviää. Seuraavina vuosina tulee satoja tuhansia siirtolaisia. Tulee ongelmia tietokoneiden ja puhelinten kanssa, ja ehkä asuntojen laadusta on vähän tingittävä. Harkitaan sosiaaliturvan pienentämistä, ainakin suomalaisille, koska siirtolaisilta ei voi ottaa. Suomalaiset valittavat, että joutuvat heräämään aamulla klo viisi, kun moskeija kutsuu rukoukseen. Sitten tulee miljoonia, koska rajoja ei voida enää sulkea. Sosiaaliturvaa ei ole. Metsät hakataan, vedet saastutetaan. Villieläimet katoavat, ihmisillä on omat lampaat ja lehmät, ehkä hevosetkin. Vitsauksina sota ja rikollisuus.

    Paras ennuste: kehitysmaissa syntyvyys laskee, ja siirtolaisuus niin ollen pienenee. Siihen kuluu kuitenkin aikaa, koska osa väestöstä on siirtynyt muualle ja elintila on lisääntynyt. Kehitysapu on lopultakin purrut. Kehitysmaat rikastuvat, ja hallinto ja sosiaaliturva kehittyy. Uskonnon merkitys vähenee, ja koulutus lisää tietoisuutta, eikä siirtolaisuus niin kovasti kiinnosta. Sodat vähenevät, kun demokratia lisääntyy. Villieläimiä tuskin ehditään pelastaa, ja luontokin on aika huonossa kunnossa. Osa siirtolaisista lähtee Suomesta, kun meillä on niin kylmää ja karua. Suurin osa meille jääneistä on hyvin sopeutunutta ja he vaikuttavat aktiivisesti talous- ja kulttuurielämässä eivätkä syyllisty rikoksiin. Väestö ei kasva liikaa Suomessa, ja luontokin pystytään pitämään elinkelpoisena.

    Minulla ei ole kuitenkaan ennustajan lahjoja, joten en näe tulevaisuutta. Mutta jos ratkaisuja tehdään, ne pitäisi tehdä nyt. Huomioon pitäisi ottaa erilaiset vaihtoehdot eikä vain yksi. Suomalaistenkin hyvinvointi on tärkeä.

    VastaaPoista
  15. Vanhoina "hyvinä" aikoina pakolaiset olivat yleensä kauhuja, joukkomurhia ja terroria pakenevia naisia, lapsia ja liikuntakykyisiä vanhuksia. Rettelöijät, soturit ja kapinalliset nuoria asekuntoisia miehiä. Nyt olemme nähtävästi siirtyneet aikakauteen jossa pakolaisiksi lähtevät nämä asekuntoiset nuoret miehet ja jättävät puolustuskyvyttömät oman onnensa nojaan. Hämmästyttävää miten vähälle huomiolle toimittajat ovat tämän asiat jättäneet.

    VastaaPoista
  16. Mistä löytyisi se rohkea kansanedustaja joka esittäisi ihan pokkana miljardin "pakolaisen" ottamista Eurooppaan ja heti siis 20 miljoonan ottamista Suomeen? Ehkä se avaisi vihdoinkin rehellisen keskustelun missä mennään ja kenen ajatuksenjuoksun tuloksena.

    VastaaPoista
  17. Aloitti muuten Loiri vasta loton virallisena valvojana.. just joo! https://www.lottoarvonta.com/kolikkopelit-lotto/#kolikkopelit-vesa-matti-loiri

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.