tiistai 6. lokakuuta 2015

Tabujen aika



Tabujen aika ja kaksinaamaiset

Blogosfäärissä on viime aikoina kiinnitetty huomiota siihen merkillisyyteen, että maailmamme näyttää yhä kiihtyvällä vauhdilla täyttyvän toinen toistaan merkillisemmillä tabuilla.
Olemme jo tottuneet siihen, että myös omassa sekulaarissa maassamme joudumme (vapaaehtoisesti toki, kuinkas muuten!) yhä useammin ottamaan huomioon islamin tai islamilaisten kansojen tabut, niin piirroksiin, ruokiin kuin pukeutumiseen liittyen. Vaikka oma kulttuurimme korostaa mitä voimakkaimmin rationaalisuutta ja oikeutta vapaaseen ajatteluun ja ilmaisuun, olemme mukisematta ryhtyneet niitä rajoittamaan.
Erityisen absurdeja ovat sellaiset tabut, jotka eivät edes liity uskontoon, vaan sukupolvien takaiseen politiikkaan. Kun Ruotsissa joku taannoin julkaisi kuvan Suomen ilmavoimien sota-ajan koneesta hakaristitunnuksineen, tuli asiasta seurauksia, jollaiset totalitaarisessa Neuvostoliitossa tunnettiin nimellä оргвыводы. Myös Neuvostoliitossa oli pakko ryhtyä konkreettisiin toimiin, mikäli tabuja loukattiin.  Muussa tapauksessa laiminlyöntiin syyllistynyt joutui itse niiden kohteeksi.
Kävin aikoinaan läpi vuoden 1937 tienoille sijoittuvia ilmiantoja painovirheistä, teksteihin liittyvistä salatuista vihjailuista ja kuvallisista symboleista, joita kansan viholliset olivat ujuttaneet näennäisesti asiallisiin teksteihin. Joku onneton (tai viattomaksi tekeytyvä kansanvihollinen?) oli esimerkiksi kirjoittanut sanan predsedatel (puheenjohtaja) asemesta predatel (petturi), Leningradista tuli Leningad (gad –käärme), sosialismissa ihmisten kerrottiin tuhoutuvan eikä kukoistavan, voittamattoman puna-armeijan komentajan nimi Kliment väännettiin piruuttaan(?) muotoon Aliment (elatusmaksu), jolla ilmeisesti vihjailtiin marsalkan kovaan maineeseen naistenmiehenä. Tällaisesta tuholaisuudesta tuli asianmukaiset seuraamukset, jotka eivät huvittaneet lainkaan.
Mutta ehkä kaikkein ovelinta vihollisen toimintaa oli sijoittaa painotuotteisiin vihollisen symboleja. Niinpä tiettyjä kuvia vasten valoa katsoessa saatettiin havaita muodostuvan hakaristejä, jotka juuri tuohon aikaan olivat virallisesti viholliseksi julistetun kilpailevan totalitarismin symboleja. Väitettiin jopa, että jo ennen Hitlerin aikaa kavalat saksalaiset olivat armeijansa kehittämistä varten rakentaneet Lipetskiin talon, joka oli hakaristin muotoinen!
Ei ole kummallista, että painovirheitä vainottiin. Mielipidetarkkailu kertoi kyllä neuvostojohdolle, että huolimatta kaikesta julkisesta suitsutuksesta monet salaa vihasivat ja pilkkasivat koko systeemiä. He olivat niin sanottuja poliittisia kaksinaamaisia, двурушники. Juuri vuonna 1937 julistettiin, ettei sellaisten kanssa neuvotella, vaan heidät kärvennetään koloistaan ja kitketään juurineen. Ongelmana oli vihollisten löytäminen, mutta painovirheet olivat yksi johtolanka, jota seuraamalla ja iskuritempossa työskennellen voitiin piankin saavuttaa todistelun korkein aste eli epäillyn tunnustus. Neuvostojen maan maineikkaat tšekistit hankkivat noita tunnustuksia valtavasti hyvinkin lyhyen ajan kuluessa.
Mutta mikäli ajatellaan nyt erityisesti tuota yhtä symbolia, hakaristiä, tuntuu kovin kummalliselta, että joku olisi viitsinyt sen piilottaa jollekin julkiselle paikalle. Yhtä kummallista on, että asialle annettiin valtava merkitys. Mitä väliä sillä oikeastaan oli? Oliko hakaristin tarkoituksena röyhkeästi julistaa, että valta oikeastaan jo oli sitä kannattavalla viidennellä kolonnalla? Oliko sen tarkoituksena rohkaista kansan vihollisia, jotka nyt olivat joutuneet kansan rankaisevan käden kuritukseen? Vai oliko hakaristin piirtäminen väärin yksinkertaisesti siksi, että se oli väärin? Kyseessä oli ehkä siis vain puhdas tabu sen kaikkein alkukantaisimmassa muodossa.
Ruotsalainen reaktio hakaristiin näyttää olevan täysin verrattavissa neuvostoliittolaiseen. On turha sanoakaan, että konkreettisia toimia soveltanut taho osoitti alkeellista tietämättömyyttä sekoittaessaan ruotsalaisen von Rosenin käyttämän tunnuksen natsismin symboliin. Tämän lajin tyhmyys on kuitenkin tässä yhteydessä epäkiinnostavaa. Kiinnostavampaa on se psykologia, jota kiivas reaktio ilmentää.
Luulenpa, että myös se haaparantalainen Gutmensch, joka kauhistui hakaristiä, teki sen samasta syystä kuin hänen neuvostoliittolainen kollegansa. Kaikki, tai melkein kaikki Ruotsissa suitsuttavat avoimien rajojen ja ”sydänten avaamisen” puolesta, mutta jostakin syvältä nousee epäilys, ettei kaikki ole sitä, miltä se näyttää.
Kuten aikoinaan Neuvostoliitossa, ihmiset onnellinen hymy huulillaan toistavat iskulauseita, joiden perusteella heitä voisi pitää hulluina, koska jokainen voi omin silmin nähdä, etteivät asiat ole siten kuin niiden väitetään olevan.
Niinpä seuraa väistämätön johtopäätös, jonka mukaan suuri osa noista joukon mukana riemuitsevista itse asiassa ajatteleekin jotakin muuta ja on mukana vain pelkuruuden tai massapsykoosin johdosta. Tiukan paikan tullen, ja ennen pitkää se varmuudella tulee, heihin ei voi luottaa. Mielettömyyden ylistäminen ei maksa mitään ja on itse asiassa sangen palkitsevaa, mutta jossakin vaiheessa on kannettava sen seuraukset ja silloin otetaan miehestä mittaa. Jokainen totalitaarinen yhteiskunta ymmärtää tämän ja panostaa siksi paljon siihen, että saisi heikkouskoiset, opportunistit ja kaksinaamaiset paljastettua ja syrjäytettyä ja koko koneiston siirrettyä vankasti kaikkein fanaattisimpien ja uskollisimpien ainesten vakaisiin ja luotettaviin käsiin.

36 kommenttia:

  1. Tösös!
    Täällä Arktisessa hysteriassa pakastaa
    ja lumikin jo oireilee.

    Etenkin harmaiden sävyjen aikaan oneus
    tarttuu apeuteen samalla riettaudella kuin
    uskovaisen usko sellaiseen jota ei näy tai
    €U-uskovaiseen joka uskoo vaikka näkee.

    Mieltäni lämmittää kovin runsaasti tämä
    hereän lahea ajatelmasi:
    "...ihmiset onnellinen hymy huulillaan toistavat
    iskulauseita, joiden perusteella heitä voisi pitää
    hulluina, koska jokainen voi omin silmin nähdä,
    etteivät asiat ole siten kuin niiden väitetään olevan."


    Miten joku osaakin sanoa pieteetillä!
    (Niin syvältä)

    VastaaPoista
  2. Vain yhdessä kulttuurissa pieni vähemmistö omistaa suuren enemmistön kielen, ja koska kysymys on aina omistusarvon kasvattamisesta, he ostelevat kustannustaloja, kirjakauppoja sekä muuta mediaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansliapäällikön poika puhuu omaisuusarvojen kasvattamisesta jota enemmistötyrannia uhkaa. Hän kirjoittanut Otavan julkaiseman kirjan aiheesta.

      Poista
    2. Puhut siis mitä ilmeisimmin länsimaisesta kulttuurista ja juutalaisista.

      Näinhän asia todellakin on. Akateemisen kirjakaupankin Bonnierin juutalainen suku osti jokin aika sitten.

      Välillä tuntuu ettei nyky-länsimaisen kulttuurin valtavirrassa enää sellaista osa-aluetta olekaan, mitä juutalaiset eivät olisi valheillaan saastuttaneet. Esim. tämä nykyään kovin muodikas ihmisrotuja-ei-oikeasti-ole-olemassakaan on puhtaasti juutalaisprofessorien levittämä valhe, jolla koettavat saada sotkettua rotuja keskenään. Tuntuu vieläpä toimivan pelottavan hyvin.

      Poista
    3. Juutalainen on vain juutalaisesta naisesta syntynyt. Juutalaisen miehen ja ei-juutaisen naisen lapsi ei ole juutalainen.

      Poista
  3. "Olemme jo tottuneet siihen, että myös omassa sekulaarissa maassamme joudumme (vapaaehtoisesti toki, kuinkas muuten!) yhä useammin ottamaan huomioon islamin tai islamilaisten kansojen tabut, niin piirroksiin, ruokiin kuin pukeutumiseen liittyen."

    Tuo "vapaaehtoisuus" on luonteeltaan juuri sitä sorttia, joka ainakin allekirjoittaneelle tuo mieleen jutun Churchillista, Aatusta ja Stalinista kilpailemassa siitä, kuka heistä saa kissan syömään sinappia. Ja jonka kisan Stalin sitten voitti yksinkertaisesti sipaisemalla lusikallisen sinappia kissarukan hännän alle, jolloin tälle ei oikein vaihtoehtoja jäänyt. "Vapaaehtoinen pakko!", saattoi tämä sitten siihen todeta myhäillen.

    Ja onhan Poliittinen Korrektisuus jo ajat sitten muuttunut makunsakin puolesta kuin kitkeräksi sinapiksi (jollaista tuli mm. maistettua puolivahingossa hotelli Moskvassa Pietarissa viime keväänä, auh! No, kyllähän siinä ainakin röörit avautuivat.) Aseta yksi tabu, ja kohta niitä on kaikkialla, taisi Orwell muistaakseni tuumailla.

    J.Edgar

    VastaaPoista
  4. Ajan uskomattomin, naurettavin ja absurdein kestotilanne, eräänlainen aivojemme kollektiivinen painovirhe, on maassamme jatkuvasti päällä niin työpaikoilla, somessa kuin missä tahansa keskusteluissa :
    maahanmuuttokriitikko, eli ylisuuren maahanmuuton tai perusteettoman pakolaisuuden kyseenalaistaja tai paremman ratkaisun ehdottaja joutuu vuorenvarmasti ja koko ajan ja kaikille (myös kaltaisilleen) vakuuttelemaan ettei ole rasisti, fasisti eikä edes nationalisti.

    Kysynkin: mitä maamme älymystö aikoo tehdä jotta tämä kaikkien älyä loukkaava pakkotoiminto poistuu tai edes vähenee, ja kieli tältä osin vapautuu keskustelussa normaaliin tapaan käytettäväksi ?

    Eräs suomalainen tunnettu kansankirjailija, joka harvan mielestä kuuluu em. joukkoon, on jo tehnyt kaikkensa vahvistaakseen tätä kielen vankilaa, mutta miten tähän vastaavat vielä vastuunsa tuntevat eliittimme edustajat; nuo jotka alati valvovat
    kielemme tilaa ja ilmaisuvapautta? Vihavainen et al on käsittääkseni kirjoittanut juuri kirjankin aiheesta, mutta entä ne muut? Eikö niillä olekaan samaa huolta kielen pakkopaidasta tässä nimenomaisessa asiassa ?

    kielikonstaapeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin minä tunnustaudun maahanmuuttokriitikoksi, nationalistiksi (jokaisella kansalla on oikeus omaan valtioon ja omaan kulttuuriinsa em. valtion sisällä) ja susitaivallaiseksi vaskitsiksi.

      Trilisser, M. A.

      Poista
  5. Suuri Tabu: Karl Marx oli venäläisen vallankumouksellisen aristokratian palkollinen.

    Marx paljasti asian kirjeessään Ludwig Kugelmanille 12.10.1868, josta Venäjällä tiedettiin jo vuonna 1919:

    “It is an irony of fate that the Russians, against whom I have been fighting incessantly for 25 years, not only in German, but also in French and English, have always been my ´patrons´. In 1843-1844 in Paris, the Russian aristocrats there waited on me hand and foot. My book against Proudhon (1847)… have nowhere had such good sales as in Russia. And the first foreign nation to translate Capital is Russia. Yet not too much should be made of all this. The Russian aristocracy are educated, in their youth, at German universities and in Paris. They always yearn for the most extreme the West has to offer. It is pure gourmandise, like that practiced by part of the French aristocracy during the 18th century. Ce n’est pas pour les tailleurs et les bottiers ( It is not for tailors or cobblers) as Voltaire said at the time about his own Enlightenment.”
    (“Marx to Ludwig Kugelmann”. K. Marx, F. Engels. Collected Works, London, Volume 43, pp. 130-131.)


    «По какой-то иронии судьбы именно русские, на которых я в течении 25 лет неустанно нападаю не только в немецкой, но и францусской, а также английской прессе, всегда были моими «доброжелателями». В 1843-44 гг., в Париже, русские аристократы носили меня на руках. Мое сочинение против Прудона (1847 г.), а также книга, вышедшая у Дункера (1859 г.) нигде не нашли такого большого сбыта, как в России. И первая чужеземная нация, которая переводит «Капитал», это – опять-таки русская. Но этому нельзя придавать большого значения. Русская аристократия в молодые годы учится в немецких университетах и в Париже. Она жадно набрасывается на самое крайнее, что ей в состоянии дать Запад. Для нее это – просто тонкое лакомство. Такое же явление мы встречаем и среди францусской аристократии в XVIII столетии. Как говаривал тогда Вольтер о своей просветительской деятельности: «Ce n’est pas pour les tailleurs et les bottiers (это не для портных и не для сапожников)».
    (Д. Рязанов. Карл Маркс и русские люди сороковых годов. Москва, 1919, С. 4.; К. Маркс, Ф. Энгельс. Сочинения, Том 32, Москва, 1964, С. 472.)

    Näin ollen Kommunistisen puolueen manifesti täytyy lukea venäläisin silmin.

    VastaaPoista
  6. Mistä johtuu, että hakaristi kiehtoo ihmismieliä vuosisadasta ja -tuhannesta toiseen? Nykyäänkin hakaristillä on lähes maaginen vaikutus. Se on yksi väkevimmistä symboleista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hakaristi on symboli, jos sen niin haluaa nähdä. Olen nähnyt hakaristejä zarathustralaisilla muistomerkeillä, siis tuhansia vuosia vanhoja merkkejä, joiden symboliarvoa en edes tunne. Eivät ne minuun tehneet vaikutusta muuten kuin historiallaan. Mietiskelin, mikä niiden tehtävä on ollut ko. paikoissa, luultavasti ne olivat vain koriste. Mitään magiikkaa en huomannut.

      Asiat saavat merkityksen sen mukaan, kuinka ihminen ajattelee. Uusnatseille hakaristillä on tietenkin maaginen vaikutus. En ole natsi, joten minulle hakaristillä on vain koristemerkitys. Suomen lipullakaan ei ole merkitystä, mutta en suinkaan aio häpäistä mitään kangaspalasia.

      Taitaa olla primitiivistä uskoa itsepintaisesti joihinkin symboleihin ja menettää itsehillintä niiden vuoksi.

      Poista
    2. Hakaristi (swastika) on ikivanha "ikuisen onnen" symboli.
      Laivojen ja moottoriveneiden propelli on swastikan mutoinen. Koskahan saksalaiset ym swastikaa tabuna pitävät maat alkavat estää laivojen tulemisen satamaansa?

      Poista
  7. Tuntuu, että hakaristi oli 1910- ja 1920-lukujen vaihteessa hyvin suosittu symboli. Suomen ilmavoimien lisäksi käsittääkseni Liettuan ilmavoimat otti hakaristin käyttöön noihin aikoihin. Hakaristi taitaa myös esiintyä Venäjän väliaikaishallinnon rahoissa. Esiintyikö se myös valkoisen armeijan tunnuksissa niinkuin neukkupropagandassa toisinaan on vai onko tämä totuuspohjaa vailla?

    VastaaPoista
  8. Esiintyihän se. Itsellänikin on Kerenskin 250 ruplan seteli, jossa hakaristi myös on.

    VastaaPoista
  9. Жириновский потребовал раздвинуть границы страны
    Лидеру ЛДПР "королевства маловато"

    Главный российский либерал-демократ Владимир Жириновский считает, что после Крыма РФ должна вернуть территории, принадлежавшие ей до революции 1917 года. К таковым он отнес Польшу и Финляндию.

    http://www.utro.ru/articles/2015/10/07/1257506.shtml
    Ольга КНЯЗЕВА
    15:14, 07.10.2015

    VastaaPoista
  10. Liberaalidemokraatti Putin ehdotti aikoinaan, että Turkki liitettäisiin demokraattisesti Venäjään. Kun molemmat maat äänestäisivät, tulisi äänten enemmistö venäläisten kyllä-äänille, hän uskoi.
    Saattoi kyllä olla väärässä. Turkki, turaanilaisen imperiumin keskuksena voisi vaikkapa jakaa Venäjän yhdessä Kiinan kanssa.

    VastaaPoista
  11. Venäläisillä on nyt yksi tabu lisää.

    Venäjän hallitus hyväksyi FSB:n työstämän lain julistamisesta salaisiksi tiedot yksityishenkilöiden kiinteistöjen, lentokoneiden ja loistohuviveneiden omistuksista. Kerran kysymys on FSB:sta niin asia koskee valtion turvallisuutta. Toisin sanoen virkamiesten ja kansanedustajien omaisuudesta ei saa udella.

    Сергей Черняховский (Izborskin klubi)

    Правительство одобрило законопроект ФСБ о засекречивании информации о владельцах недвижимости, самолетов и судов

    Комиссия правительства по законопроектной деятельности одобрила законопроект ФСБ о засекречивании информации о владельцах недвижимости, самолетов и судов. ФСБ предлагает закрыть доступ к данным о владельцах яхт и самолетов от всех, кроме самих правообладателей, их представителей и компетентных государственных органов.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huolestuttavaa -- vai itse asiassa hyvä merkki huonossa tilanteessa: todistaa, miten maan oligrakit pelkäävät terroria ja osoittaa, keiden turvallisuudesta Venäjän turvallisuudessa tosiasiassa on kysymys?
      Mutta kunhan vartotaan, eiköhän tänne kotosuomeen saada ihan samanlainen laki.
      Kunhan ei kaikkia omistustietoja sentään julistettaisi salaisiksi. Ehkä seuraavaksi yritystenkin omistajat salataan?
      Ja samaan aikaan voidaan vaikka anonyymi nettikirjoittelu kieltää, niin ikään "turvallisuussyistä" ... Tällaistahan, ja jopa äänestyssalaisuuden poistamista ovat tässäkin maassa jotkut sananvapausaktivisteiksi itseään kutsuvat tahot ehdotelleet. Täysin naurettavana pidettiin ajatusta, että voisi johtaa kiristyksiin, laittomiin irtisanomisiin tai vastaavaan. Toisilta yksityisyys poistetaan samalla kuin toiset saavat sitä aina enemmän. Molemmat "turvallisuussyistä".

      Poista
    2. Kerran FSB oli lain takana, niin se merkitsee sitä, että FSB:lla on oma lehmä ojassa. 28.7.2015 Novaja Gazeta julkaaisi artikkelin, jossa oli tiedot FSB:n ylimmän johdon (20 hlöä) vuosina 2007-2008 suoritetusta maa-alueen "prihvatizatsijasta". Maa oli jaettu veljellisesti tasan ja kunkin palstan arvo oli noin 2,5 miljoonaa dollaria.

      Poista
  12. Täytyyhän nykyajankin aristokratialla maata olla. Ja sielut olisivat myös tarpeen.

    VastaaPoista
  13. Kun painovirheestä puhutaan niin eräs ilmiö on tällä hetkellä maan kattava, vähän täälläkin. Kun puhutaan melkein mistä tahansa niin keskustelu kääntyy luonnonlain ja pakkotoiminnon voimalla Putiniin, Venäjään, sen todellisiin ja kuviteltuihin juoniin ja FSB:hen.

    Väitänkin että "olemalla huolissamme" jälleen kerran Venäjästä ja sitä moralisoimalla (sehän on aina korrektia vasemmalta laidalta oikealle laidalle ) me käännämme ajatuksemme pois siitä mitä maassa todelisesti tapahtuu: raja vuotaa kuin seula, Suomi muuttuu peruuttamattomasti toiseksi.

    Tornion läpimurto lieneekin niin ahdistavaa ajateltavaa, että mietimme mielummin Moskovaa, maata ja kansaa, jonka asiat eivät itse asiassa meille hirveästi kuulu vaikka kiinnostavaa kiinnostavampia aina ovatkin. Sijaistoiminto.

    jk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "mietimme mielummin Moskovaa, maata ja kansaa, jonka asiat eivät itse asiassa meille hirveästi kuulu"

      Se on itse kunkin henkilökohtainen asia, mutta kyllä sokea Reetakin näkee, että Putinin ripaska Syyriassa vain lisäsi pakolaisvirtaa ja tarkoituskin on tehdä sitä pitkään.

      Poista
    2. Voi olla noinkin, vaikka pakolaisvirran kasvattamista motiiviksi epäilen, luulen että niillä on muita syitä, mutta eikö paradoksi ole siinä, että meillä ei ole potenttia eikä tahtoa eikä edes laillisia oikeuksia omassa maassamme pysäyttää tuota virtaa omalla (!) rajallamme? Tässä mielessä kehotin miettimään ensin länttä ja vasta sitten itää. Itärajalla ei ole nyt mitään hätää. Tilanne on siellä stabiili.

      Silti kovimmat russofoobikot pelkäävät edelleen kovasti Venäjää ja haluavat kiireesti Natoon, mutta samaan aikaan, "länsirintamalla", pelimme on jo pelattu: omista päätöksistämme, jopa omasta rajastamme, päättää kokonaan toinen päätäntävalta. Eli raja vuotaa Natolla tai ilman Natoa.

      Tämä on tietenkin katkeraa puhetta ja tuleepa vielä länsiliittoumisen vahvalta (ex)kannattajalta, mutta reaalitilanne on nyt valitettavasti tämä. Merkelin ja Hollanden imperiumi meitä nyt syö, ei Moskovan. Siltä ainakin juuri nyt näyttää.

      jk

      Poista
    3. Vaikka en ole sokea Reeta, en kyllä mitenkään voi nähdä, että Putinin tarkoituksena on lisätä pakolaisvirtaa. Eiköhän se ole päinvastoin, kyllä Venäjällä jotain ymmärretään. Epäilen, että joskus enemmän kuin lännessä. Venäjä on samassa veneessä Euroopan kanssa. Sillä on omat pakolaisensa ja muslimiterroristit, jotka se yrittää saada kuriin.

      Obama ei tiedä, ketä auttaa tai vastustaa, kun USA on sotkenut välinsä kaikkien kanssa, eikä nyt tiedä kenen kimppuun iskeä - paitsi Venäjän. Kunpa osaisi edes pysyä poissa omien aseidensa tieltä. Lähi-itä on täynnä amerikkalaisia aseita, ja ne suunnataan amerikkalaisia vastaan. Niinhän siinä käy. Kunpa nyt Venäjä onnistuisi! En toivo sotaa, mutta onko Isisin suhteen muita keinoja?

      Poista
  14. Leningad

    Ватник (искренний и глубокий патриот) и логика

    Ватника определяет в первую очередь виртуозное владение двоемыслием — например, прибалтов он громко объявляет чухнёй и пидарасами, но при этом не понимает, почему они ненавидят всё русское. Считает, что Россия правильно захватила Кавказ, Прибалтику в своё время, но совершенно искренне не понимает, почему за это её там ненавидят. На информацию о силовом подавлении национальных-освободительных движений со стороны России будет реагировать в стиле «сами виноваты, мы пришли нести культуру», но будет осуждать аналогичные действия со стороны, например, Израиля по отношению к палестинцам. «Пиндосов» и «жидов» обвиняет в жестокости и агрессивности, что не мешает ему от души радоваться победе в Зимней войне и Афганистану. Ватник рад накатить, когда террористы взрывают людей в бездуховной Америке, но люто, бешено негодует, когда те же муслимы устраивают взрыв в московском метро. Презирает гастарбайтеров, но исламских чурок считает лучшими союзниками России в борьбе с загнивающим западом. Ватник привык называть Запад «бездуховным», но сам, причмокивая, смотрит голливудские фильмы, не прочитал и десятка книг, а по зомбоящику смотрит «Дом-2» и сериалы «про ментов». Ватник любит накатить под рассуждения о том, что роиссюшка-де спасла мир от нацизма, но тут же добавит, что Гитлер правильно поступал, когда топил печи евреями. Сюда же относятся речи на тему «Россия — миролюбивая страна» и одновременное смакование военных побед, в ходе которых Россия, ведя исключительно оборонительные войны, завоевала 1/6 суши.
    http://lurkmore.to/%D0%92%D0%B0%D1%82%D0%BD%D0%B8%D0%BA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin kääntökoneelta mitä ed. kommentoija yritti sanoa sillä toisen sivilisaation kielellä jota en ymmärrä.
      Noin on. (Jos mitään ymmärsin)
      Liittoudutaan oman vihollisten vihollisten kanssa. Se on raukkamaista. Aina.

      Itse en puolusta Venäjää pätkääkään, olen suomalainen, halusin vain kiinnittää huomion siihen että j u u r i n y t Venäjä ei näytä olevan se meidän suurin ongelma. Tilanne voi muuttua milloin tahansa, kyllä minä sen tajuan, mutta nyt edessämme, ja nimenomaan länsirajalla, on raksuttava ongelma joka on totta eikä enää spekulaatiota.

      jk

      Poista
    2. "länsirajalla"

      Tilanne länsirajalla ei tullut Jumalan tahdosta vaan tietyn domino-ilmiön seurauksena. Mutta suomalaiset "vatnikit" tuijottavat länsirajaa kuin kobraa ja vaativat puritaanisuudessaan hätäpuoluekokouksia.

      Poista
    3. Kyllä sitä joen ylityspaikkaa siellä epäillen katsovat muutkin kuin persut. Komppanian tai kahden verran miehiä päivässä on divisioona kuukaudessa.

      Mikäs siinä, vapaa tai Kännöstä vapautettu maahan tämä nyt on. Saahan tänne tulla, se on Schengenin laki ja sitä ei pilkata. Vatjakit ja muut huolestuneet ovat vain alkaneet kysellä mitä sitten kun rahat puurotarjoiluun loppuvat. Se on ihan inhimillinen huoli jokaiselta veronmaksajalta.

      Dominon alkuliikuttajasta ollaan montaa mieltä. Tulijoissa on suorassa j aidossa hengenhädässä olevia ja Bagdadin adidastossuisia elämäntapaveijareita.
      (Jälkimmäisetkin pitää pelastaa ja kohdata ihmisinä, totta kai, mutta puurotuksen olisi voinut tehdä ensimmäisellä tulosaarella tai Schengenin ulkorajalla ennen paluumatka-osoitusta turvallista kotimaataan jälleenrakentamaan.

      Poista
    4. Täysin samaa mieltä.

      Poista
  15. Ei pidä aliarvioida ihmisten halua esiintyä hyvänä ihmisenä. Monet ihmiset olivat aikoinaan vilpittömiä natseja koska se oli hyve. Vasta vuonna 1945 siitä tuli iljetyksen aihe. Neekereistä puhuminen ja irvailu oli ihan normaalia 70-luvulle saakka. Jopa mustien oikeuksien puolustajat ainakin vuoteen 1976 asti puhuivat "neekerien oikeuksien puolesta". Muutamassa vuodessa neekeri-sanan käyttäjä leimattiin kuitenkin rasistiksi ja muutenkin aivan kertakaikkisen ala-arvoisaksi olioksi. Niin muuttuu metsästysonni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Niin muuttuu metsästysonni."

      Nykyään se muuttuu paljon nopeammin.

      Poista
  16. Jolloinkin viime aikoina, kun keskustelu maahanmuutosta alkoi kuumeta, prof. Vihavainen julkaisi blogissaan Euroopan "islamisoitumista" kriittisesti tarkastelevan kirjoituksen - siis yhden niistä monista. Eräs kommentoijista, joka täysin yhtyi Vihavaisen näkemyksiin, käytti nimeä Markku Kuisma. Oletan, että kyseessä oli blogistin kollega.
    Nyt tätä kommenttia ei jälkikäteen löydy mistään. Herää kysymys, sormeillaanko kommenttipalstaa jälkikäteen joidenkin kommentoijien nukuttua yön yli.

    (En yllättyisi, vaikka vastaus jäisi saamatta ja kyhäykseni kokonaan julkaisematta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikäläiseltä tuo ryöttäkirjotus taisi
      mennä tyyten ohi - on muka jotain
      puuhaa - mikä se onkaan mokoman
      blogin nimi tai linkki?

      Poista
  17. No, itse puolestani voin sanoa, etten ole kenenkään kommentteja vielä poistanut. Tästä vastalauseena joku oikeinajattelija minut defrendasikin. Mutta voiko kirjoittaja edes itse poistaa kommenttiaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kommenttini alla
      ainakin nappi Poista.

      Jotenka suattaapa se nähtävästi aenaki
      kirjaatuneilla ollahi mokoma mahollisuus,
      tahi sittä ei.

      Poista
  18. Nyt en ainakaan muista kommentoineieni enkä mitään poistameeni mutta varsin aktiivisesti kyllä luen Timon blogia, ihaillen hänen laajoja tietojaan ja oivalluksiaan t Markku Kuisma

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.