sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Tuottavuushyppely



Tuottavuushyppely

Tuottavuusloikka kuulostaa minusta sanana aika epäilyttävältä ja uskon, että kansamme enemmistö on tässä asiassa takanani. Loikkaaminen liittyy suomalaisten mielikuvissa petokseen ja epäluotettavuuteen. Koko tempussa on jotakin vippaskonstiin viittaavaa. Loikkaaja leimautuu helposti ja usein täysin aiheellisesti ns. vipeloksi.
Nyt on näkynyt julkisuudessa myös loikalle toinen synonyymi tuottavuushyppy. Ei se kyllä ole hyvä sekään. Hyppy on jotakin kovin peruuttamatonta ja usein se suuntautuu jonnekin tuntemattomaan. Hyppy on kohtalokas askel, joka vie minne on viedäkseen eivätkä siinä mennessä enää pulinat auta.  Salto mortale, surmanhyppy on jotakin, joka kuuluu sirkukseen, ei muualle. Voihan sitä huvikseen syrjästä katsella, mutta ei tee mieli olla mukana.
Tuntuu hirveältä ajatella koko kansan hyppäävän. Ajatelkaamme nyt tätä tunnettua ennustetta Kiinan kansan yhtaikaisesta hypystä, joka aiheuttaisi Amerikassa valtaisan maanjäristyksen. Suomalaisten yhteishyppy ei ehkä sentään aiheuttaisi niin suuria tuhoja, mutta voin hyvin kuvitella sen tuottamaa tsunamia, joka alkaisi Pohjanlahden matalalta rannikolta ja pyyhkäisisi Ruotsiin lakaisten tieltään Västerbottenin rannikolta rauhoitettujen merimetsojen pesiä ja mökkiläisten laitureita. Noottihan siitä tulisi meille.
Kun olemme näin vakavien asioiden kanssa tekemisissä, olisi ehkä paras, että myös tarkoin harkitsisimme, mitä kieltä käytämme. Aikaansa seuraavat ihmiset tietävät, ettei itse tapahtuma oikeastaan tässä ole lainkaan tärkeä, vaan siihen liittyvät mielikuvat. Niiden perusteellahan meitäkin tuomitaan ja rankataan, rangaistaankin.
Niinpä ehdottaisin otettavaksi käyttöön sanaa tuottavuushyppely. Toisin kuin nuo toiset, raskasta ja kohtalokasta, osin kevytmielistä ja puolirikollistakin konnotaatiota kantavat sanat, viittaa hyppely kevyeen ja ketterään liikehtimiseen, jossa aina ollaan valmiina reagoimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Ajatelkaamme nyt vaikka hyppelyä tulisilla hiilillä tai valtavalla kuumalla paistinpannulla, jonne kansamme olisi joutunut. Hyppy olisi tällaisessa tilanteessa liian karkeaa ja tuhoisaa meininkiä. Pieni väärinarvio saattaisi liukastuttaa hyppääjän rähmälleen tulikuumaan voihin, josta ei enää paluuta olisi. Hyppelijällä sen sijaan on toivoa, ainakin aikansa, niin kauan kuin jaksaa ponnistella. Ja ehkä juuri ajan voittaminen on nykyään kaikkein tärkeintä?

15 kommenttia:

  1. Loikalla lisätään talouden resurssiviisautta.

    VastaaPoista
  2. Tuottavuusponnistus olisi mahdollinen sana. Painonnostotermein "tempaus" kuulostaisi helppohintaiselta ketkuilulta, jossa otetaan vielä tarpeettomia riskejä. "Punnerrus" on taas vähän lupaava ja tyhmän sorttinen toimi.
    Ehkäpä siis reippaasti "tuottavuustyöntö"? Syntyy assosiaatio myös kuulantyöntöön, mikä ei paha olekaan.

    VastaaPoista
  3. Ehkä hyppäämisen tai loikkaamisen sijasta voitaisiinkin puhua harppauksesta?

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuri_harppaus

    VastaaPoista
  4. Kiinassa toteutettiin aikoinaan "suuri harppaus eteenpäin". Taidettiin päästä hieman pitemmälle taaksepäin. Venäjällä 1930-luvulla homma osittain onnistui. Silti alan asiantuntija Alec Nove kiteytti: "Great leaps belong to gymnastics, not to economics".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Suuresta harppauksesta" olisin minäkin vitsaillut, mutta hävisin nopeudessa tässä ikämiessarjassa.

      Poista
  5. Varotaanpa kuitenkin vaipumasta itsesääliin, joka erityisesti kuuluu vaanivan Voiman Pimeällä Puolella kulkevia eksyneitä lampaita...

    http://kemppinen.blogspot.fi/2015/10/itsesaali.html

    VastaaPoista
  6. Se kirjoitus on niin tyhmä, ettei enää herätä edes sääliä. Tulee vain paha mieli hukatun nokkeluuden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin hämmästyi kauheasti muutoin korkeasti kunnioittamani prof. Kemppisen täydellistä sekoamista tunteenomaiseen ja henkilöön käypään vihanpurkaukseen tilanteessa, jossa ilmiötä voi analysoida aivan faktaperustaisestikin.

      Väkisinkin tulee mieleen, että noinko koville se ottaa myöntää, että joku Halla-aho, joka on niitä toisia ja vääriä, onkin koko ajan ollut oikeassa isossa kuvassa. Sen, että hän on siinä sivussa ilkeillyt nomenklatuuralle ja itseään muita hurskaampina pitäville, sen ei pitäisi antaa vaikuttaa itse asiaan. Se sivistyneen tulee kestää. Varsinkin, jos on itse väärässä.

      Poista
    2. @ Vihavainen & Matias: Nii´in, kaikkein kauheintahan usein onkin juuri huomata se, että väärät ihmiset olivat sittenkin oikeassa. Ja vielä kauheampaa, mikäli ovat olleetkin sitä kaiken aikaa.

      Erkki Raatikais-vainaa taisi joskus tuumailla, että Oikeat Ihmiset saavat tehdä myös vääriä asioita, mutta ne Väärät eivät edes niitä oikeitakaan... Mutta joo, veikkaapa vain että jos trendi jatkuu tälleen, niin Voiman Pimeälle Puolelle tulee vielä olemaan tungosta.

      J.Edgar

      Poista
  7. Tuottavuushyppyä kokeilivat aikoinaan Stalinin Neuvostoliitto ja Mao Kiina. Tulos: katastrofi, tragedia. Valitettavasti myös historioitsijat ovat väärässä puhuessaan lännen teollistumisesta muka "vallankumouksena". Todellisuudessa, esim. Britannian teollistuminen kesti toistasataa vuotta ja oli evoluutio, ei revoluutio.

    VastaaPoista
  8. Toistan myös aiemmin esittämäni arvion: Neuvostoliitto ei koskaan toipunut II maailmansodassa Hitlerin Saksan sille antamasta ankarasti iskusta: suurelta osin siksi että Stalin toiminnallaan vain maksimoi tuhon. Stalin ei ymmärtänyt koskaan sitä prinsiippiä että sodassa lopputulokseen pitää aina pyrkiä pääsemään mahdollisimman pienillä uhrauksilla. Hän raukka oli tässä suhteessa täysin oppimaton.

    Suuri osa venäläisistä ei ole tätä koskaan käsittänyt.

    VastaaPoista
  9. Itseäni kummatutaa koko käsite ja varsinkin sen ympärillä kasvava sekamelska, kummastutaa miksi diplomiinsinöriksi valmistunut henkilö halua tai kykene erottelemaan ulostuloisaan tuottavuuden kasvun eri muotoja, vanhanaikaisin tuotavuuden lisäys tapahtui työntekemisen vauhtia lisäten, mutta siinä yksilöiden välillä oli korkeintaan nelinkertainen ero pelkästään fyysisessä maailmassa. Nykyinen tuottavuus taas on kiini enemmän korvien välistä, kuinka kykenemme liottamaan sieltä sellaisia aatoksia joista voidaan valmistaa maailmalla kaupaksi meneviä hegentuotteita tai kapistuksia. Työajan lisääminen lisää pahimmilaan pelkäsyään keloon katsovaa lorvailua ja oleskelua työpaikan alueella. Pahimmilaan jos ahkeroisimme sen vartin pitempään joku porukasta joutuisi itsensä tarpeettomaksi tuntevaan sakiin. Väyrysen teesit Stillerin ohjelmassa osuivat oikeaan, suurin ogelma maalemme on rahaliiton jäsenyys, esimerkiksi sahateollisuus menetää markkinoita niin ruotsalaisille kuin venäläisille yrityksille.Karjalan pääministeri Hudilainen oli taanoisessa Pekigin talousforumissa tehnyt esisopimuksen kiinalaisten kanssa uuden silkkitien yhden haaran vetämiseksi Kostamukseen saakka, moottoritien oheen tulee myös ratayhteys. Nykyisessä kansaivälispolittisessa ilmastossa suomalaiset kaivinkone ja kuormaauto yritykset puhumattakaan suunittelupuolen toimijoista pääsevät vain kaiholla katselemaan menetettyjä urakoita, sekä kunniallisesti köyhtymään.Kannattaisi päättäjien huomata, että osaamisen makuuttaminen joutavana on kaikkein pahinta tuottavuuden torpedtointia.

    VastaaPoista
  10. Eräs sananlasku jankuttaa: "Suu säkkiänsä myöten". Eli piti katsoa paljonko säkissä on viljaa ja paljonko siitä saadaan jauhoja. Taloudessa sama asia lienee muodossa: "Valtion budjetti ulkomaankaupan tuoton myöten." Budjetissa on muitakin lokeroita. Jos kauppa ei käy niin ei käy.

    Suomi ei voi lähteä sotimaan niin kuin Venäjä. Venäläinen ISIS hamuaa haltuunsa mädäntyneen Saudi Arabian. Sieltähän ne dollarit kumpuaa.

    Heureka! Otetaan lisää velkaa ja paljon! Niin kuin kreikkalaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väitteille velkaantumisesta on myös toisenlaisia todistajia valtiomme on myös luotottanut ulkoisia kohteita kuudellakymmenellä miljardia,eli olemme nettovelkaa sen kolmekymmentä miljardia. velkakellon rinnalla on myös saatavakello. Lisäksi suomalaisten yritysten mentyä ulkomaille on sinne vaeltanut myös julkista eläkeyhtiö omistusta, ikäänkuin valuutta verkkoja olisi viritelty pitkin maailmoja. Teoriassa jos kauttalinjan eläkkeitämme korotetaan ,silloin vedetään varallisuuttta ulkomailta kotimarkkina elvytykseen.

      Poista
  11. Luulenpa, että Vihavainen osui nyt naulan kantaan.

    Jatkuva "tuottavuushyppely" on juuri sitä, mitä kapitalisti suomalaisilta tosiasiallisesti odottaa. Tämä nyt piti tietysti vääntää vähemmän öykyttävään ja populistisempaan muotoon eli tuottavuushyppyyn.

    Jahka tuottavuushyppy on toteutunut, taitaa kapitalisti pistää ylimääräiset tekijät pihalle. Työttömyyden kasvaessa tullaan sitten jälleen sanomaan, että kilpailukyky on rapautunut. Eikö ole mainio juoni -niin mainio, että se voisi olla jopa totta?

    MIkseiköhän rakas mediamme ole tällaista näkökulmaa tuonut esiin?

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.