keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Ansiottomasta arvonalennuksesta



Vähälahjainen puolisko?

Muuan pietarilainen sosiologi, jonka nimeä en muista, kirjoitti joskus 1990-luvulla, että naisten arvostus on suurinta idässä ja pienintä länsimaissa. Venäjä sijoittuu tässäkin asiassa sinne välille.
Tämä saattaa kuulostaa yllättävältä, mutta tarkemmin ajatellen se on tietenkin totta. Itäisillä mailla nainen on suvun kallein aarre, jota vartioidaan kuin Graalin maljaa.  Arvostus tulee naiselle synnyinlahjana, sen hyväksi ei tarvitse varsinaisesti tehdä mitään paitsi nyt käyttäytyä siveellisesti, mikä ei tietenkään ole vähäinen vaatimus. Erityisiä, harvinaisia kykyjä ja harjoitusta se ei kuitenkaan vaadi.
Lännessä kaikki on toisin. Feministit haluavat panna naiset samalle viivalle kuin miehet, tajuamatta asian todellista, raakaa merkitystä. Miehen on nimittäin aina hankittava arvostuksensa, hän ei saa sitä pelkästään olemalla miehen näköinen. Harva nainenkaan on kyllin typerä arvostaakseen pelkästään sitä, miltä mies näyttää, kaikki kaipaavat hänessä substanssia.
Kun nainen lännessä pudotetaan tai ainakin yritetään pudottaa samaan asemaan kuin mies, se merkitsee hänelle kaksinkertaista stressiä. Koska hänet on luonnostaan tarkoitettu toisenlaisiin tehtäviin, nimittäin lasten synnyttämiseen ja hoitamiseen, ovat hänellä miehille varsinaisesti kuuluvat biologiset valmiudet ravinnon hankintaan ja suojaamiseen heikommat. Ne saattavat jopa olla surkastuneita kuten miehen nännit. Aikoinaan tätä ole koskaan pidetty ongelmana, mutta toki jokainen voi siitä itselleen sellaisen tehdä.
Kylmä tosiasia on, että puolet ihmiskunnasta on keskimääräsitä tyhmempiä. Tällä en viittaa erityisesti naisiin, vaikka myös heistäkin tasan puolet, kuinka ollakaan, on juuri keskimääräistä tyhmempiä. Koska matematiikka on puolueetonta, mitä kaikki eivät halua hyväksyä, täytyy varmaan vielä erikseen todeta, että kyllä myös miehet ovat samassa tilanteessa. Koska tiedän, että mahdolliset feministilukijat tässä vaiheessa jo kiehuvat kiukkua, totean vielä hyvin painokkaasti, että puolet naisista on myös keskimääräistä älykkäämpiä, sikäli kuin puhutaan nimenomaan naispopulaatiosta. Mutta tämä ei koske koko ihmiskuntaa.
Mutta mitä aihetta tässä nyt oli puhua noista populaation puolikkaista? Miten asia liittyy naisten arvostukseen?
Se liittyy siihen sillä tavalla, että mies- ja naispopulaatioiden kyvyt eivät ole yhteneväiset. Mikäli niitä kullakin alalla kuvataan esimerkiksi ympyrällä, voidaan havaita ympyröiden kyllä leikkaavan toisensa, mutta osa niiden pinta-alasta pysyy kuin pysyykin erillään.
Se harmaa vyöhyke, jolla ympyrät leikkaavat toisensa on niin sanotun tasa-arvon aluetta, jolla miehet ja naiset ovat keskimäärin samalla viivalla. Ympyröiden perusosa –miten suuri se missäkin tapauksessa sitten lieneekään- on molemmilla sen sijaan varsinaista ydinosaamisaluetta. Miehet voivat yrittää päteä tunteellisessa viehättävyydessä ja naiset karskissa hyökkäävyydessä, mutta tulokset ovat yleensä vain groteskin huvittavia. Naiset voivat hankkia lihasvoimaa ja muita vastaavia fyysisiä avuja, mutta miehiin nähden he ovat takamatkalla. Olisi aivan kohtuutonta vaatia tässä ”tasa-arvoa”,
Sen vuoksi meillä on erilaisissa kilpailuissa erikseen miesten ja naisten sarjoja. Naiivit feministit halkeavat innosta, kun joku nainen pärjää miesten lajeissa, mutta eihän siinä mitään kummallista ole. Tilastollinen harmaa alue on olemassa yhtä varmasti kuin sukupuolten välinen keskimääräinen ero. Yksilöiden kohdalla tuleminen vastakkaisen sukupuolen kaltaiseksi voi useinkin onnistua, suuren joukon kohdalla ei.
Mutta juuri tätä itsetuhoisimmat feministit edellyttävät. Kun kerran tietyllä osalla naisia tietyllä tilastollisella todennäköisyydellä on mahdollista päteä miesten sarjoissa, on tästä tehtävä normi ja saatava ne loputkin niissä pärjäämään. Ne ympyrät nyt vain on kuviteltava yhteneviksi ja mahdolliset poikkeamat sorrosta syntyneiksi tai muuten vain konstruoiduiksi. Mielikuvitus on valtava voima, luulee moni.
Niinpä nainen, joka lähtee sukupuolten ”tasa-arvoisuuden” periaatteesta, millä itse asiassa ei nykymuodossaan ole ”arvojen” kanssa mitään tekemistä, joutuu samaan tilanteeseen kuin keskiaikaansa (1400-luku Muhammedin Hidzrasta lähtien) elävä muslimi länsimaissa. Häntä kalvaa äänetön nöyryytys, tietoisuus siitä, etteivät naiset historian aikana ole luoneet juuri mitään siitä miesten maailmasta, jossa hän olettaa olevansa tasaveroinen. Niillä arvoilla mitaten, joita hänen halutaan arvostavan, hän on suurella varmuudella alempiarvoinen.
Mutta miksi naisten pitäisi ehdottomasti päteä nimenomaan niillä aloilla, jotka ovat heille vieraita ja epäedullisia? Juuri siksi, ettei naisellisuutta arvosteta. Meillä ei ole enää pyhimyksiä, täydellisen ihmisen malleja, jollaisia kerran oli tarjolla erikseen naisille ja miehille. Tämä ei tietenkään tarkoittanut sitä, että kumpikin sukupuoli olisi kunnioittanut vain omiaan. Tämän laatuinen barbaria tuskin tuli ihmisten mieleen siinä vaiheessa, kun pyhimyskultit syntyivät.
Jokainen normaali mies kunnioittaa naisia ja ymmärtää heillä olevan ominaisuuksia ja luontaisia mahdollisuuksia, jollaiset häneltä puuttuvat tai ovat heiveröisiä. Normaalissa kulttuurissa sama pätee myös toisin päin. Miehillä on erityiset mahdollisuudet kehittää tiettyjä kykyjä. Mikäli he niitä viljelevät eli aristotelilaisittain tulevat siksi, mitä ovat, he voivat luottaa vastakkaisen sukupuolen arvostukseen. Molemmilla on tietty määrä toisen kykyjä ja siksikin mahdollisuus ja taipumus niitä arvostaa myös toisella, omat rajoituksensa ymmärtäen.
Sairaan kulttuurin piirteisiin on varmasti laskettavissa kyvyttömyys lisääntyä, mikä ennen pitkää johtaa tuhoon. Sitä kai ei mitenkään voi pitää terveyden merkkinä. Sukupuolten välisissä suhteissa asia ilmenee näköjään juuri naisen arvostuksen häviämisessä ja hänen pyrkimyksessään miesmäisyyteen. Toisaalta miesten kulttuuri tällaisina aikoina rappeutuu myös helposti akkamaisen vätystelyn ja sentimentaalisuuden ihailuksi. Naisten seksuaalinen valta selittänee sen, miksi nuoret miehet niin usein pyrkivät kiihkeästi kunnostautumaan moraaliposeerauksella ja ”pehmeydellä”. Kaiketi se tuottaa säälipisteitä.
Mahdottoman yrittäminen ja ihmisten yllyttäminen siihen on bisnesideoista paras. Mikäli miljoonat naiset saadaan uskomaan, että he naisina ovat pelkkiä nollia, elleivät prässää itsestään mahdollisimman miehekästä versiota, on tie loputtomalle rahastukselle avattu.
Tom Wolfe kuvasi romaanissaan ”Turhuuksien rovio” pirullisella terävyydellä sitä bisnestä, joka käytti hyväkseen naisia, joiden päämääränä oli tehdä itsestään ”poikia, joilla on rinnat”.
Onnistuuhan se tietylle pienelle joukolle, mutta ei tuolle tuntemallemme keskimääräiselle yksilölle tai edes sille populaation puolikkaalle, joka on keskimääräistä naisellisempi. Ja se meillä on aina keskuudessamme, vaikka mitä tekisimme. Itse pidän tätä asiain tilaa mitä suotavimpana ja katson, ettei sen tarjoamia mahdollisuuksia pitäisi halveksua, vaan viljellä. Olisi varmaan syytä kehua nainen päivässä. Enkä tarkoita tällä niitä, jotka ovat onnistuneet miesmäisyydessä.

9 kommenttia:

  1. Jos naisella olisi miehen aivot, ainakin joku läntisen ajattelun suurista oivalluksista olisi naisen keksimä. Nainen puhuu ylisukupolvisista arvoista koska haluaa kaikkea hyvää omille lapsilleen ja pelkää riskinottoa. Nainen tyytyy imitaatiokulttuuriin.

    Nainen on luonnonlakien tulos, mitä ihmisen ei pitäisi peukaloida, mutta taipuupa luontokin Hankenin poikien edessä raudan karaistuttua teräkseksi.

    Edes Siperassa ei uskallettu kokeilla ns. bioliotusmenetelmää, vaan tyydyttiin tulemaan mukaan kokeiluyhteiskuntaan. Talvivaaran taisteluissa syntyy vielä monta veteraania pääministerin valtiosihteerin seuraksi.

    VastaaPoista
  2. On varmasti totta, että naisille ja miehille on jo "savannilla" kehittynyt erilaisia oppimistaipumuksia. Tämän lisäksi miesten kulttuurinen voima erinäisissä päällikköyhteisöissä, jotka nykykäsityksen mukaan kehittyivät vasta maatalouden myötä, ja varsinkin nykyisten maailmanuskontojen vaikutuksesta, on muokannut naisen kulttuurista asemaa ja ehkä jopa genotyyppiä vuosituhansia häneltä lupaa kysymättä. Länsimaissa tämä on oivallettu laajasti ja nainen etsiikin täällä länsimaisen valinnanvapauden ansiosta itseään. Ei mikään helppo tehtävä, mutta kulttuurillisesta menneisyydestä lie turha etsiä ohjenuoraa, koska länsimaiden kaltaista yksilönvapautta, joka kumpuaa yhtäläisistä kansalais- ja ihmisoikeuksiin, ei ole aiemmin tällä planeetalla koettu, ellei sitten metsästäjäkeräilijä yhteisöissä – valitettavasti.

    VastaaPoista
  3. Mutta eikö ole perin mukavaa, että luonto korjaa edelleenkin monia feminismin virheitä? Kun laskeudumme alas elämäntasolle feministisen teorian, twitter-paatoksen ja miehiä moukaroivien naisten tasolta, huomaamme, että asiat kuitenkin etenevät, melkeinpä omalla painollaan. Useimmat onnelliset avioliitot (ja niistä syntyvät tervepäiset lapset) ymmärtävät sukupuolten välisen eron, vaikka eivät siihen liimaudukaan. Ne osaavat oppia hyvästä ja välttää ikävää, selviytyvät haastavaksi käyvässä "yhteiskunnallisessa tasa-arvon mallissa". Se, että äärifeministien synnyttämien lasten (tai miesten) (tai äärifeministien itsensä) ahdingosta ei ole tutkimuksia, ei häiritse meitä, jotka asioiden tolan ymmärrämme muullakin tavoin kuin mekanistisesti.

    Koska feministitkin ovat seksuaalisesti turhautuneita (paljastus: feministinen seksi ei oikeasti toimi), on seksuaalisuus pitänyt irrottaa muusta elämisestä omaksi erilliseksi saarekkeekseen. Siellä on ehkä vielä sopivaa arvostaa naisellisuutta ja miehekkyyttä, noin perinteisessä mielessä. Vaikka voihan tuonkin asian hoitaa nykyään jo niin monella muullakin tavalla, sanovat.

    On siis ehkä surullista, että emme voi pelastaa kaikkia maailman äärifeministien lapsia (ja miehiä) (ja äärifeministejä itseään). Olkaamme siis onnellisia siitä, mitä meillä itsellämme on.

    VastaaPoista
  4. Itämainen "naisen arvostus" juontunee naisen mieltämisenä omaisuutena. Kiinassa ja Intiassa tyttöjen naittaminen myötäjäisineen oli perheille valtava taakka. Tyttövauvojen heitteille jättö ja suoranainen surmaaminen oli yleistä. Tästä johtuva pula naimaikäisistä naisista saattoi paikoittain muodostaa naisen arvoa omistajalleen.

    VastaaPoista
  5. Tämmöinen tapaus vaatekaupassa: Mies tuli ostamaan kauluspaitaa, löysimme mieluisan ja koska paita oli ollut ennen sovittamista pakattuna, oli siinä tietysti ruttuja enemmän ja vähemmän. Mainitsin vain ohimennen, että vaimo varmaan silittää ennen juhlia. "Ja mitä vielä! Viime kerralla kun piti paitaa silittää, käski jokaisen pitää huolen omista asioistaan. Kun vaimon talvirenkaat piti vaihtaa, sanoin, että 'jokainen pitää huolen omista asioistaan' no..." Niin, arvatkaapa kuka vaihtoi renkaat?

    Mietinkin, onko feminismi vaikuttanut monen nykynaisen laiskuuteen? Naisten hommien tekeminen on "nöyryyttävää", muttei niitä perinteisiä miestenkään hommia viitsi sitten tehdä. Aivan liikaa kuulen naisista, jotka vain löhöävät sohvilla ja vastaavasti taas miehistä jotka JOUTUVAT tekemään kotityöt molempienkin edestä. Syyttävä sormeni tässä kyllä kohdistuu feminismiin.

    PS. Olisiko hyvä liike idea, "Silitys-palvelu modernien naisien uhreille".

    VastaaPoista
  6. Kyllä sellainen varmaan asiakkaita löytäisi. Mutta on siinä sekin pointti, että ellei itse osaa esim. laittaa ruokaa, on kyllä aika avuttomana toisten armoilla. Sama koskee vaatehuoltoa. Nykyisin kaikki alkaa jo olla niin simppeliä, ettei erityistaitoja tarvita. Venäjällä on aika selvä mieninki, mikä heijastuu esim. vitseissä: nainen ruokkii ja mies tekee työt. Kumpikaan ei saa fuskata, muuten toinen osapuoli maksaa potut pottuina.
    Toki nykyaika on hämärtänyt kuvaa, mutta sitä edes yritetään pitää kunniassa.

    VastaaPoista
  7. Yksilötasolla olen ratkaissut ongelman opettelemalla tekemään ruokaa, silittämään jne. Olen myös tavoiltani sangen säyseä, mutta ennenkaikkea olen hyvin seksi ja läheisriippuvainen, joten tämä pakotti minut oppimaan olemaan mies silloin kun nainen miestä kaipaa. Lopullisesti opin roolipelin hienouden, kun exxäni valitti, että olisit josksu lyönyt edes nyrkkiä pöytään. Maassa maan tavalla ja naisten maalmmassa erityisesti. Niinpä exxäni jälkeisissä suhteissa olen naama vakavana aina silloin tällöin karjaissut julmasti, paiskonut ovia ja lyönyt sitä nyrkkiä pöytään. Se toimii. Olen pärjännyt seksi ja läheisriippuvuuteni kanssa loistavasti vaikka pikku uhoamiseni minua itseäni kovasti naurattavat.

    VastaaPoista
  8. Voi pyhä urho-kaleva! Eikö professori tiedä, että meillä on *kiistatonta tieteellistä evidenssiä* sen puolesta, että miesten ja naisten kaikki erot ovat vain sosiaalista konstruktiota, ehdollistumaa, vallankäyttöä, performaatiota ja niin edelleen? Tämä todistetaan, a priori vieläpä, mikä tekee tosiasiasta täysin varman, matemaattisen sellaisen, muun muassa Judith Butlerin työssä. Mutta niin ne taantumukselliset sukupuolirasistit toistavat samoja epätieteellisiä myyttejä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.