tiistai 17. marraskuuta 2015

Nöyryytyksen hedelmät



Nöyryytyksen hedelmät

Kymmenisen vuotta sitten Ian Buruma ja Avishai Margalit julkaisivat kirjan nimeltä Occidentalism, joka muistaakseni oli jo sitä ennen ilmestynyt artikkelina. Kirjoitin siitä aikanaan. Otsikko viittaa tietenkin Edward Saidin ”orientalismin” käsitteeseen, joka tarkoittaa länsimaiden vääristynyttä kuvaa idästä.
Kolmannen maailman kuva lännestä ei ole sen vähempää vääristynyt, argumentoivat kirjoittajat, jotka etsivät nykyiselle liberaalin lännen vastaisuudelle paralleelia myös Saksan ja Japanin menneisyydestä. Se tietenkin löytyi. Kuten aikoinaan Saksassa ja Japanissa, samoin myös sittemmin monissa arabimaissa ja etelästä vauraaseen pohjolaan siirtyneiden ihmisten parissa moderni länsimainen kulttuuri koettiin kerran loukkaavana ja arvottomana.
Se ei arvostanut mitään perinteisten yhteiskuntien hyveitä tai hyveitä ylipäätään. Yksilön tyydytys nousi siellä kaiken muun edelle ja perityt ja kunnioitetut uskonnon, perheen ja suvun arvot, kuten kaikki muutkin elämää suuremmat asiat leimattiin naurettaviksi. Tämä tarkoitti ja tarkoittaa sitä, että myös noita arvoja edustavat tulokkaat itse ovat uudessa ympäristössään naurettavia.
Hans-Magnus Enzensberger on kirjoittanut samasta aiheesta esseessään ”Kauhunkylväjät”, joka viime vuonna ilmestyi myös suomeksi. Islamistisen radikalisoitumisen takana on se hiljainen nöyryytys, joka kehittyneissä länsimaissa tulee joka päivä muslimimaista saapuneen osaksi. Muhamettilainen maailma ei ole satoihin vuosiin tuottanut yhtään maininnan arvoista keksintöä ja siellä julkaistujen kirjojenkin määrä on aivan mitätön verrattuna mihin tahansa länsimaahan.
”Hiljainen nöyryytys” tarkoittaa sitä, että kaikki se moderni, jonka muslimi ympärillään näkee, on jonkin muun keksimää ja tekemää. Sitä eivät ole vain autot, jääkaapit, tietokoneet tai lentokoneet. Jopa ruuvimeisseli on kapine, joka tulee muualta. Islamilaisella kulttuurilla oli kerran oma luova kautensa, mutta se on satojen vuosien päässä ja mikäli parannusta on odotettavissa, tulee se vasta sitten, kun islamista sen nykyisessä muodossa on luovuttu. Näin ajattelee islamilaisen diasporan hyvin tunteva englantilainen Theodore Dalrymple.
Keskiaikainen yhteiskunta ja erityisesti uskonnon kiivas anti-intellektualismi yhdistettynä naisen alistettuun asemaan tuomitsevat muhamettilaisen maailman piilevään primitiivisyyteen, jossa öljyrahalla ostetun länsimaisen tavaran paljous on vain hämäävä verho kaiken yllä. Ulkoinen vauraus saattaa pettää ymmärtämättömän, mutta hiljaa mielessään myös muslimi tietää, miten asiat ovat.
Muhamettilaiset maahanmuuttajat eivät uusissa kotimaissaan yleensä menesty koulussa eivätkä työelämässä. Taustalla voitaneen yleensä todeta se sama matala älykkyysosamäärä, joka myös lähtömaissa vallitsee, mutta sekään ei välttämättä kerro todellista syytä. Älykkyys ei ole vain periytyvää, se voisi myös kehittyä, mikäli kotielämä ja kulttuuri antaisivat sille virikkeitä. Näin ei normaalisti ole sellaisissa perheissä, jotka inhoavat läntistä ympäristöään ja koettavat pitää itsensä puhtaina sen tartunnoista.
Kun koulussa menestytään huonosti, tulee vaihtoehdoksi jengiytyminen ja nuorisorikollisuus. Jokaisen ihmisen perustarpeisiin kuuluu päteminen tavalla tai toisella ja se, joka ei onnistu siinä älyllään, voi kokeilla nyrkkejään. Dente lupus, cornu taurus.
 Päteä voi myös terrorisoimalla itseään parempia ja osoittamalla rohkeutta tehdä mahdollisimman paljon kiellettyjä asioita. Lopputulemana on jääminen siihen alaluokkaan, joka länsimaissa nykyään kovaa vauhtia kehittyy ja joka on yleensä irrallaan työelämästä ja saa loisen tavoin elantonsa siitä yhteiskunnasta, jonka sääntöjen rikkomiselle se perustaa sekä henkisen että taloudellisen menestymisensä.
Meillä asiat eivät ole näin pitkällä eikä niiden tietenkään saisi koskaan sallia sellaisiksi kehittyvän. Miksi kuitenkaan voisimme onnistua sellaisessa, jossa kukaan muu ei ole onnistunut? Mikäli pystymme estämään ghettoutumisen vielä silloin, kun muslimeita on meillä kymmenen prosenttia väestöstä, olemme ilmeisesti saaneet aikaan ihmeen. Älkäämme kuitenkaan vielä onnitelko itseämme, näytön paikka on edessä päin.
Mikäli muuttajia on vähän, on luultavasti mahdollista, että he pystyvät integroitumaan ja ylittämään sen kulttuurimuurin, jonka taakse he uhkaavat jäädä. Myös ne suomalaiset maalaisnuoret, jotka 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa saapuivat Helsinkiin, joutuivat kokemaan kulttuurisokin. Se ilmeni sakilaisuutena ja slangiksi nimitettynä siansaksana, jota tulokkaat opettelivat puhumaan erottuakseen maalaisista, joita olivat vielä äsken olleet. Myös 1960-70-lukujen suuressa  muutossa oli kulttuurisokin aineksia, joita hoidettiin juopottelemalla ja uskonnon tapaisilla anti-intellektuaalisilla massaliikkeillä.
Mutta muslimimaailmasta ja etenkin sen esimoderneilta sydänalueilta pohjoiseen saapuville on kulttuurinen muuri paljon korkeampi. He eivät ainoastaan koe olevansa erilaisia, vaan myös ovat sitä. Asia liittyy primäärisiin eksistentiaalisiin arvoihin eikä pelkästään tapoihin ja makuihin. Hyppäys uskontoa, perhettä, sukua, kunniaa ja hyvettä kunnioittavasta ympäristöstä nihilistiseen ja hedonistiseen maailmaan ei ole määrällinen, vaan laadullinen.
Tulijasta uusi kulttuuri saattaa näyttää saatanalliselta Vituksen tanssilta, joka ansaitsee vain inhoa. Pyrkimys oman perinnön säilyttämiseen on silloin luonnollinen reaktio ja sitä on myös viha sellaista ”toista” kohtaan, jonka silmissä kaikki se, mitä itse pitää pyhänä, on pelkästään naurettavaa.
Onko ongelmaan ratkaisua? Lienee luultavaa, ettei siihen ole sellaista ratkaisua, jota hartaasti toivottaisiin ja johon kaikki olisivat tyytyväisiä. Ajan myötä kulttuuri asettuu uusiin muotoihinsa ja kukapa tietää millaisia ne ovat. Vähin, mitä nyt voidaan tehdä, on estää ongelman aiheuttajaa eli kulttuurisesti vierasta elementtiä kasvamasta hallitsemattoman suureksi. Kansainvälinen vertailu osoittaa, että meillä Suomessa käsillä ovat viime hetket, ellei peliä jo ole menetetty.

57 kommenttia:

  1. Mukavia selityksiä - ja niitähän näinä aikoina riittää, mielipiteitä ja analyysin tapaisia joka lähtöön. Occidentalismi-näkökulmakin saattaa sisältää varteenotettavaa.
    Kannattaa harkita myös Anonyymin lopputulemaa:

    http://www.nybooks.com/articles/archives/2015/aug/13/mystery-isis/

    Eksistentiaaliset uhkat ovat tällaisia...

    VastaaPoista
  2. On tietenkin ymmärrettävä, että "selitykset" ovat monitasoinen asia. Yksi riittävä syy on tällaisissa yhteyksissä tuiki harvinainen. Välttämättömiä edellytyksiäkään ei liene kovin paljon, mikäli puhutaan yksilötasosta. Myötävaikuttavia tekijöitä voi löytää lähes loputtomasti.
    Esimerkiksi ISIS on konkreettinen historiallinen toimija, joka tekee päätöksiä. Päättäjän pään sisälle meneminenkään ei välttämättä auta ennustamaan mitä se tekee.
    Sen sijaan suurempia kokonaisuuksia koskevia yhteyksiä voimme ymmärtää. Sen pohjalta sitten voidaan ja pitääkin yleistää, mikäli ei irtisanouduta tieteellisestä peruskatsomuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edes naapurin pään sisään meneminen ei aina auta ennustamaan: sitähän toiminta tarkoittaa.
      Tiedettä ei liioin tarvitse hylätä - tuosta "tuosta peruskatsomuksesta" en ole varma - tajutakseen sen rajat. Kaikki uppovieraan elämänmenon merkitykset vain eivät ole "käännettävissä" kielellemme.
      Ja tässä mielessä koko monikulttuurisuuden idea on vähän höttöä - puuttumatta nyt sen praktisiin puoliin ja poliittisiin välttämättömyyksiin.
      Ja kun Raccaa nyt lanataan, kaiketi aiheellisesti ja menneiden virheidenkin vuoksi, ei tässä ainakaan paljon ole jäljellä kommunikatiivisesta järjestä.
      Pitkään aikaan ei liene vihollinen ollut yhtä totaalinen ja yhtä vieras, outo.

      Poista
    2. Korjaus: Raqqaa...

      Poista
  3. "Kansainvälinen vertailu osoittaa, että meillä Suomessa käsillä ovat viime hetket, ellei peliä jo ole menetetty."
    Mikähän "pelin" enää pelastaisi? Ihmisissä ja etenkin poliitikoissa on sen verran "suvaitsevaistoa", että heidän äänensä vaientaa äänekkäänkin maahanmuuttovastaisen ölinän, vaikka sille olisi oikeita perusteitakin. Tämä meidän "sivistyksemme" ja hienovaraisuutemme on liian helppo murrettava röyhkeille ääriaineksille.

    VastaaPoista
  4. Niin, tuskin sellaista kansaa mikään pelastaa, joka on päättänyt olla enää lisääntymättä, kuten uusi tutkimus juuri kertoi.
    Ja sitäkin voi kyllä ymmärtää, että länsimaista kulttuuria halveksitaan. Terroristien isku Death metal-konserttiin on miltei kuin irvokas pila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotta pysyy faktat kunnossa: Orkesteri ei nimestään huolimatta ole Death metalia, vaan sekoittelee garage, blues- ja deser rockia ja rockabillya (Wikipedia). Pahimman sortin Ameriikan hapatusta nuo kaikki toki.

      "Timo"

      Poista
  5. Jos pakolaisia ei haluta vastaanottaa koska heidän pitäisi sotia omaa sisällissotaansa Syyriassa, niin miksi heidän ei anneta sitäkään itse tehdä, vaan maailman suurin sotamahti menee sinne pommittamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "maailman suurin sotamahti menee sinne pommittamaan"

      Arvoisa heikki rönkkö, olet varmaankin unohtanut jostain syystä historiallisen tapahtuman 9/11 ja fysiikan erään perusilmiön, heiluri-ilmiön. Ainoastaan sylkykuppi ei sylje takaisin.

      Poista
    2. miten 9/11 ja irakin pommittaminen liittyvät heiluriliikkeenä toisiinsa? Irakilla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa ja terrorristitkit, isisin ja muut, sinne tulivat vasta kun usa murskasi sikäläisen valtion päreiksi. eihän se saddamin hallinto kaunista ollut, mutta piiti terroristit ja klaanit keskitetyssä kurissa ja tarjosi rauhallisen elämän puitteet suurimmalle osalle väestöä. vai miten se oli? jkp

      Poista
  6. Tuo "hiljainen nöyryytys" on hyvä oivallus. Sillä nöyryyttävää ylpeille arabeille – niitähän he enimmäkseen ovat - on huomata olevansa täysin "pätemättömiä" kehittyneessä länsimaassa.
    Tässä rikkaan arabimaan edustajan selitys, miksi he eivät ota näitä arabiveljiään omaan maahansa:
    http://www.memritv.org/clip/en/5066.htm

    VastaaPoista
  7. Omasta perspektiivistäni katsoen uskonnottomuus on selkeän anti-intellektuaalista. Toivotan kuitenkin uskonnottomalle älymystölle vilpittömästi onnea islamin kanssa, Riittävä vastavoima varmaan löytyy vaikkapa Feurbachia nuorisolle siteeraamalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "uskonnottomuus on selkeän anti-intellektuaalista"

      IDA:n ajatuksen vahvistamiseksi lainaan venäläistä blogia ja suomennan ainoastaan Francis Baconin aforismin:

      http://ruskline.ru/special_opinion/2015/11/evropa_gumanizmom_kopaet_sebe_mogilu/
      Как не вспомнить в этом случае слова Ф. Ницше, высказанные им еще задолго до начала двух мировых войн: «Все на нашем пути скользко и опасно, причем лед, который нас еще держит, стал таким тонким. Там, где мы еще ступаем, завтра нельзя будет проходить никому».
      Задолго до Ницше один английский мыслитель Френсис Бекон сказал: «Атеизм - это тонкий лед. По нему может пройти один человек, а целый народ рухнет в бездну».

      "Ateismi on ohutta jäätä. Yksi ihminen kyllä pääsee sen yli, mutta kokonainen kansa vajoaa pohjattomuuteen."

      Francis Bacon (1561-1626) on sanonut paljon muutakin: "A little philosophy inclineth man´s mind to atheism, but depth in philosophy bringeth men´s minds about to religion." (Essays. 1625. "Of Atheism")

      Poista
  8. Muhamettilaisten leimaaminen vähä-älyisiksi geneettisesti ja kulttuurisesti ikiajoiksi hakee vertaistaan Tatu Vanhasen huru-ukkomaisista tutkimuksista. epigenetiikan tutkimus on vielä lasten kengissä, mutta tullee osoittamaan väitteen vähämielisyyden.

    Meillä on evidenssiä islamilaisesta, melko kiinteästäkin yhteisöstä: Järvenpäähän 1900-luvun alussa muuttaneista tataareista; joiden olemusta eivät nämä väitteet tavoita. Tuntemani ovat lahjakkaita ja menestyneitä aloillaan sekä hienosti integroituneita tähän havumetsien lyhytaikaiseen ja pinnalliseen kulttuuriimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Nämä vähä-älyisyys argumentit ovat älyä vailla.

      Ihan samoin argumentein voitaisiin kenen hyvänsä, jopa tämän blogin kirjoittajan, vähä-älyisyys todeta ja ryhtyä suhtautumaan häneen ja hänen jälkeläisiinsä alentuvasti. Älykäs ymmärtää mitä siitä seuraisi.

      Älytöntä väittää, että eurooppalainen tiede ja taide olisi ollut olemassa ja kehittynyt ilman vuorovaikutusta Aasian ja Lähi-Idän kulttuureihin, jotka ovat olleet paljon pidemmällä kehityksessään monilla aloilla kuin eurooppalaiset.

      Poista
    2. Jari, koko suomalaiseen tataariyhteisöön taitaa päteä se että he ovat päättäneet sopeutua täkäläiseen yhteiskuntaan.
      He ovat opetelleet paikallisen kielen, käyneet koulut ja eläneet kaikin tavoin ihmisiksi. Kenellä olisi mitään sellaista vähemmistöä vastaan? He ovat rikkaus ja voimavara.
      Kunpa Afrikan ja Lähi-idän tulokkaat pystyisivät samaan.

      Poista
    3. Muhamettilaisten leimaaminen vähä-älyisiksi geneettisesti ja kulttuurisesti ikiajoiksi hakee vertaistaan Tatu Vanhasen huru-ukkomaisista tutkimuksista.

      Leimaaminen?

      Onko kaakkois-aasialaisten "leimaaminen" keskipituudeltaan lyhyiksi huru-ukkoilua? Hä?

      Meillä on evidenssiä islamilaisesta, melko kiinteästäkin yhteisöstä: Järvenpäähän 1900-luvun alussa muuttaneista tataareista

      Tataareilla ei olekaan rodullisesti mitään tekemistä arabien kanssa.

      Poista
  9. Vanhasen tutkimuksissa ei liene vikaa. Tulosten selittäminen voi olla ongelmallista, mutta ongelmiahan tiede on täynnä ja se on tunnustettava. Uskolla tuloksia ei kannata korvata.
    Tataarien integroituminen vahvistaa ssen tulkinnan, että sopivina annoksina kulttuurien sekoittumisessa ei ole ongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tatu Vanhasen tutkimusten suurin vika oli siinä, että niiden tulokset olivat vastoin monikulttuurista totuutta, joka on nostettu nyky-yhteiskunnassa jumalan asemaan, kaikkein ylimmäksi moraaliseksi auktoriteetiksi.

      Suomen tataarien käyttäminen yleisenä ja malliesimerkkinä muslimien sopeutumiskyvystä länsimaiseen yhteiskuntaan lienee turhan ylitöpäistä ja harhaanjohtavaa. Tataarit tulivat Suomeen 1800-luvun lopulla ja viimeisimmät kai 1930-luvulla ja määrät olivat pieniä.

      Nykyiseen muslimitulvaan tataarien silloisia saapumismääriä ei voi verrata. Suomen tataarit ovat menestyneet kai lähinnä liikemiehinä, mutta tieteen puolella taitvat ansiot jäädä melkoista vähäiseksi. Ja tataarien kunniaksi on sanottava, että he ovat maallistuneet ainakin sen verran, että eivät tapa sitä taiteilijaa, joka sattuu piirtämään erään 600-luvulla syntyneen Muhammed-nimisen henkilön, joka kärsi keski-iän kriisistä ja ilmeisesti vaikeista harhoista.

      Muslimien saavutukset nykytieteen puolella taitavat olla paperin ohuita. Säälittävää oli katsella tv:ssä erään nuoren muslimin uhoa islamilaisen kulttuurin puolesta. "Me olemme keksineet nollan!"

      Kiitos numeroista arabeille, mutta nolla keksittiin kyllä muistaakseni Intiassa, josta sen aikaiset arabimatemaatikot siirsivät Euroopan tietoisuuteen.



      Poista
    2. Maya-intiaanit käyttivät nollaa ällistyttävän tarkoissa astronomisissa laskuissaan osana kaksikymmenjärjestelmäänsä jo vuosisatoja ennen vanhaa mannerta. Hieno saavutus sademetsäläisiltä!

      Poista
  10. Kannattanee ensin kuitenkin huomioida ,että tänne vaeltavat pääsääntöisesti tulevat pakoon juuri noita pommimiehiä, hehän ovat läntisen liberalismin saastuttamia yksilöitä,jotka ovat omaksuneet täydellisesti läntisen statuskultuurin. Tavoitin tänään erään pakolaisen ostamassa alkossa monopol konjakkia, ei ostanut mitään kyykkyhyllykamaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä melkoinen yksinkertaistus että tulisivat nimenomaan pakoon ISIS:n pommimiehiä.

      Siellä on monta monituista ryhmää pommimiehiä, ja kaikilla motivaationaan uskonto ja etnisyys. On shiioja, sunneja, kristittyjä, alaviitteja, kurdeja jne. ja alueet joilla asuvat, eivät ole yhtenäisiä eli että yksi rajattu alue olisi tietyn kansanryhmän asuma ja hallussa, vaan tietyllä alueella asuu monia eri ryhmiä. Kun yksi tietty pommimiesten fraktio saa vallan tällä tietyllä alueella, tulee sillä oleville muille ryhmille painetta lähteä evakkoon. Paineen suuruun riippuu vähän siitä mikä se ryhmä on, joka saa alueella vallan ja mitkä ryhmät siellä asuvat. Se ei todellakaan tarkoita että ne alueelta pakoon lähtevät olisivat sen vähemmän änkyröitä oman uskontonsa, klaaninsa ja etnisyytensä kanssa, vaan ainoasstaan sitä, että he jäivät alakynteen omalla asuma-alueellaan. He olisivat mahdollisesti aivan yhtä vaarallisia änkyröitä niille muille ryhmille, jos olisivat sattuneet pääsemään niskan päälle. Eivät päässeet, paska juttu, nyt on sitten poistuttava, tuli tapettua siinä ohessa vähän liikaa sen voittaneen ryhmän kyläläisiä.

      Tuo väite että nämä tulijat olisivat ehdottomasti nimenomaan jotain rauhanomaisia reppanoita jotka ovat paossa väkivaltaa , on yksi älyvapain väite mitä tämä terroriteko on ajatusten tonavista saanut puristettua irti. He ovat vain häviölle joutuneita reppanoita, eivät välttämättä sen vähemmän uskonnollisia änkyröitä tai vähemmän väkivaltaisia kuin sinne valtaan jääneetkään, ehkä ISIS:ä lukuunottamatta. Mutta kannattajansa sillä on ISIS:lläkin ja pakoon on niiden kannattajienkin lähdettävä jos alueen valtaa Assad tai kurdit tai jokin muu ISIS:n vihollinen.

      Äläkä sano että miksi eivät mene evakkoon niiden muiden omaryhmäläisten luokse, en minä tiedä. Niin minäkin kuvittelisin heidän tekevän, koska alue on valtava ja taistelut loppujen lopuksi varsin rajallisella alueella. Eurooppaan pitää päästä. No, onhan täällä paremmat lihapadat kuin serkun kummin kaiman nurkissa tai pakolaisleirillä, siinä se motivaatio varmaan.

      Poista
    2. Vanha sananparsi "tilaisuus tekee varkaan" ei välttämättä ole tässä kaikkein osuvin. Mutta hölmöhän se on, joka ei tuollaisissa tilanteissa käytä niitä tarjouksia, joita eräillä tahoilla suorastaan mainostetaan. Toki moni pettyy, kuten huomaamme, kun "our money" ei takaa sitä, mitä kuviteltiin.
      Näin on varmaan hyvä ja valtiuomme vevollisuus olisi selittää, ettei jokaisella ole täällä rahaa valmiina tilillä.

      Poista
    3. On se sitten älykkyyttä taikka arvomaailman muovaamaa solidaarisuutta niin eihän "hyvinvointiyhteiskuntia"missä yhteisvastuullisesti veroilla kannatellaan myös kaikkein heikompia löydy yhdestäkään muslimimaasta(korjatkaa jos olen väärässä)joten ei kai nuo ihmiset voi ymmärtääkään mistä hyvinvointimme tai rahamme tulevat joten aikamoinen urakka kun noita otamme ja kaikkeen yritämme "kotouttaa".
      Liekö todella sen väärti?

      Poista
    4. " Tavoitin tänään erään pakolaisen ostamassa alkossa monopol konjakkia, ei ostanut mitään kyykkyhyllykamaa."

      - Herää vain pari kysymystä. Ensiksi mistä rahoitus? Ja toisekseen, en millään usko, että nuori, pitkään totaalikriisialueella ollut, muslimiveljes olisi heti Suomeen tultuaan oppinut juomaan konjakkia. Ei edes mikään edullinen tapa.

      Poista
  11. Eliitin uskonnottomuuden ja typeryyden takiahan me tässä suossa olemme. Muslimeissa ei ole mitään naurettavaa, vaikka ovatkin barbaareja. Liberaaleissa on paljonkin naurettavaa. Sitä on ollut niin paljon ja niin kauan, että se ei enää naurata.

    Jari pääsee alkuun älykkyyden erojen tavailussa vaikkapa tällä tutkimuksella:

    https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&ved=0CB8QFjAAahUKEwifk6K_-5fJAhUDPQ8KHT5YBPE&url=https%3A%2F%2Fwww.udel.edu%2Feduc%2Fgottfredson%2F30years%2FRushton-Jensen30years.pdf&usg=AFQjCNF38zkS42ZJdj9aa9ppYQWTKNwuMw&sig2=zj6rTQmDjRRNt4MozZ4Y0Q&cad=rja

    VastaaPoista
  12. Eihän siitä ole syytä loukkaantua, että puolet Suomessa asuvista ihmisistä on keskitasoa tyhmempiä. Eikä siitäkään pitäisi ottaa pultteja, että kansakuntien keskimääräinen älykkyys näkyy selkeimmin siinä, miten ne ovat järjestäneet oman yhteiskuntansa.

    VastaaPoista
  13. "Meillä asiat eivät ole näin pitkällä eikä niiden tietenkään saisi koskaan sallia sellaisiksi kehittyvän. Miksi kuitenkaan voisimme onnistua sellaisessa, jossa kukaan muu ei ole onnistunut?"
    Arjen havainnot osoittavat että ainakin eräissä itäisen pääkaupunkiseudun lähiöissä ghettoutuminen on hyvässä vauhdissa.
    Valitettavasti tulemme näkemään katuväkivallan radikaalin kasvun, vaikka emme sitä toivo.

    VastaaPoista
  14. Selkokielellä-tynnyrissä kasvaneesta tulee tynnyrissä kasvanut,ei sen enempää,turha tuosta on nokkiintua.
    Sen sijaan nokkiintua voisi siitä,mihin päättäjämme ottamatta huomioon kyseisiä asioita ovat maatamme ajamassa.

    VastaaPoista
  15. "Tulijasta uusi kulttuuri saattaa näyttää saatanalliselta Vituksen tanssilta"

    Professori Timo Vihavaisen postmodernistinen arroganssi estää häntä näkemästä metsää puilta. Uusi kulttuuri.

    Amerikkalaisten sijoittajien kustantama suomalainen Nokia loi uusia gadgettejä, joita kehittyi myöhemmin muiltakin firmoilta kuin sieniä sateella. Koko maailmassa saatiin ympäri vuorokauden nauttia kaikenlaisista kutsuista: "Lärvätsaloon Go, Go, Go. Tulkaa tänne, tääll´ on Show." Angela Merkelin kutsu oli kuitenkin äänekkäämpi.

    Uuteen kulttuuriin kuului myös tietoisuus olemassaolevasta lainsäädännöstä. Pakolaiset ovat kansalaisia.

    VastaaPoista
  16. Tässä muuten Dalrymplen juttu, joka ei ole uusi, mutta eipä vanhentunutkaan.
    http://www.city-journal.org/html/12_4_the_barbarians.html

    VastaaPoista
  17. Onpa nautinto lukea Vihavaisen viiltävän terävää analyysia jälleen.

    Kuvaava oli että kaiken suvaitsevat piirit epäilivät yhden Pariisin terroristin turvapaikkapapereita lavastukseksi vaikka sormenjäljet todistivat toista. Eihän nyt hakijoiden joukossa voi olla kenelläkään pahat mielessä.

    US:n Huusko oikein toitotti että uskokaa edes presidenttiä.

    Tosin muistan että jo paljon aiemmin nimenomaa presidentti oli todennut että voi tulla myös niitä, joilla on pahat mielessä.

    VastaaPoista
  18. Fundamentaalinen kysymys: voiko tavallinen laillisuudessa pysyvä kansalainen tehdä mitään tälle eurooppalaisen ja pohjoismaisen elämäntavan murentumiselle, alasajamiselle ja häpeälle kuin ajatella, tehdä havaintoja, kommentoida, kommentoida ja kommentoida ja saada moralistista palautetta vihapuheesta?

    Jotenkin vaikuttaa ettei voi.
    Olemme lamapaita jotka määkivät aitauksessaan. Sitä nimitämme itse mm. haittamaahanmuutto-kritiikiksi.
    Äärilaidalle eksyneet eristetään monin keinoin Ruotsin malliin vaikka analyysi siellä laidalla olisikin totuudellinen. Riittää että olet perussuomalainen, iisesti iisein, maltillisista maltillisin. Ja lähtölaskenta meillekin on alkanut. Ilman suurimman puolueen asemaa ei olla seuraavassa hallituksessa. Kyllä ne sen osaa.

    Mitkä ovat lailliset ja eettisesti oikeat kansalaisen keinot vaikuttaa tähän kulttuuriseen itsemurhaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mitkä ovat lailliset ja eettisesti oikeat kansalaisen keinot vaikuttaa tähän kulttuuriseen itsemurhaan?"

      Ei ole näköpiirissä rauhaisia vaikuttamiskeinoja. Valitettavasti. Tapahtuiko Ranskan vallankumous A-studion kaltaisissa loputtomissa "keskustelu"tilaisuuksissa?

      Briteissä mielisairaimmat viherkommunistit ovat jo ehdottaneet, että pommit eivät ISIS:tä lannista joten on pyrittävä keskustelemaan heidän kanssaan. Eli aivan kaikki asiat maailmassa ratkeavat keskustelemalla.. Puhumalla, puhumalla, puhumalla, puhumalla, puhumalla, puhumalla, puhumalla, puhumalla... Aina maailman loppuun asti!

      Joten nyt on kaikista tärkeintä puhua tunteista, mitä tuntemuksia tämä herättää. Ja kuinka suvaitsevaiseksi tämä loputon puhuminen meidät tekeekään!

      Poista
    2. Unkari on kyllä löytänyt lailliset ja demokraattiset keinot, ja viimeksi myös Puola. Kaksi EU-maata. Niillä on johto joka sanoo stop ja sen myös tekee.

      Molemmissa kansa on antanut multikultin vastaiselle politiikalle todella laajan parlamentaarisen kannatuksensa ja valtuudet.

      Ehkä vika onkin meissä itsessämme, hitaissa hämäläisissä, eliitin ja median pyörryttämissä pääkaupunkilaisissa, pidättyvissä länsisuomalaisissa ja pilkille lähteneissä savokarjalaisissa. Me reagoimme heikosti, myöhässä ja vaimeasti. Jotenkin tuntuu että 60- ja 70-luvun peikot ja meemit edelleen määräävät miten päin kuuluu olla.

      Poista
  19. Median, Helsingin sanomien ja television haastattelemat tulijat vaikuttavat moderneilta ja fiksuilta, eivät suinkaan takapajuisilta kiihkoilijoilta. Enkä muista kenenkään puhuneen länsimaisen elämäntavan rappiosta. Mutta ehkä toimittajat karsivat ja valikoivat haastatteluita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkovero-yle, Hysäri, Höblä ja kumppaninsa todellakin yrittävät indoktrinoida "ruotsalaista mallia" enemmistön elintason ja turvallisuuden kustannuksella. Sairasta touhua, taas kerran historian pitkässä juoksussa.

      Poista
  20. 15-vuotias suomalainen tyttö tappoi kilpailijansa saadakseen olla kahdestaan symppispojan kanssa, Utissa ja Jotsenossa tapettiin kummassakin viime viikolla nuori ihminen, ja eilen Tampereella yksi R-kioskissa, jne.

    He ovat kaikki käyneet koulun jossa käsketään olemaan tappamatta. Jostain kumman syystä emme pelkää heitä. Ovatko he meihin nähden alempiarvoisia, sen sijaan ulkomailta tulevia olemme aina oppineet katsomaan ylöspäin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö totta. Meillä on siis jo omasta takaa riittävästi...

      Sama kyllämekinkortti, jota Hämeen-Anttilakin vilautteli Pariisin verilöylyn jälkeisenä päivänä Aamulehden etusivulla, joka oli kokonaan annettu hänelle, jotta hänkin voisi muistuttaa meitä Myyrmannista...

      Poista
    2. Omaan pesään kusemista. Se että meillä on pipipäitä omasta takaa tarkoittaa nimenomaan sitä ettei yhtään lisää potentiaalisia ehdokkaita tarvitse haalia ulkoa vieläpä kulttuurista, jossa monet meitä pöyristyttävät asiat ovat kehitysmaalaisilla osa "kulttuuriansa" (epätasa-avo, homojen kuolemantuomio, naisten alistaminen, lasten sukuelinten silpominen ja niin edelleen).

      Poista
  21. Izborskin klubi tietää ennustaa, että Pariisin kalashnikoveilla tehdyt hyökkäykset ovat vasta alkusoittoa, että terroristeilla on myös kemiallisia aseita sekä ydinaseita, ns. likaisia pommeja. Silloin Amerikkakin pääsee nauttimaan niistä makeisista.

    http://dynacon.ru/content/articles/7736/
    Вот эти террористические удары - с помощью автомата Калашникова - только прелюдия. Просачиваются же слухи о том, что в руках у террористов - химическое оружие, а потом и ядерное - грязные бомбы. ...Вот тогда Америка бедная - она вкусит всю "сладость" вот этих террористических ударов.

    VastaaPoista
  22. Sivilisaatioiden törmäyksessä on pitkälti kyse moraalijärjestysten kolarista. Toisiinsa täysin yhteensopimattomat moraalijärjestykset eivät tuota yhteistä kulttuuria vaan kulttuurien välistä kamppailua joka käy sitä aggressiivisemmaksi, mitä tasaväkisempiä kyseiset kulttuurit ovat.

    Meillä ei ole mitään keinoa ottaa muhamettilaisilta pois sitä aggressiivisuutta aiheuttavaa alemmuuden tunnetta, josta heidän vihansa ja katkeruutensa kumpuavat. Jopa kaikenlainen pullahalaaminen ja paapominen korostaa heille sitä mihin heistä ei yksilöinä, pienyhteisönä tai sivilisaationa ole. Sen(kin) vuoksi heille tärkeintä menestymistä on juuri meidän sääntöjämme rikkomalla tapahtunut menestys. Se aivan kuin todistaa, että he ovat parempia, ylempiä, ovelampia...

    Noista lähtökohdista jokainen voi sitten ihan itse miettiä että kuinka todennäköistä se integroituminen ja kotoutuminen on niin saapuvien kuin toisten, kolmansien, neljänsien... sukupolvien kohdalla.

    Pärjäämisestä....

    Israel pärjää paljon isomman arabitaustaisista islamilaisista koostuvan vähemmistön kanssa. Mekin pärjäämme - Israelin meille esittelemillä keinoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo Israel-näkökulma, usein muuten unohtuu että iso osa Israelin palestiinalaisista ei asu levottomilla palestiinalaisvyöhykkeillä vaan ihan juutalaisen kantaväestön seassa, varsinaisessa Israelissa. Ja suhteellisesti ottaen hyvinkin rauhanomaisesti.

      Israelilla ei ole samoja ongelmia näiden muslimiensa kanssa omalla alueellaan kuin mitä näyttää olevan Malmöllä, Pariisilla....Sen sijaan Jerusalem, Tel Aviv jne. vaikuttavat ihan selvästi olevan viranomaisten hallussa. Israel määrittelee miten toimitaan. Kukaan ei edes leiki Israelin alueellla, että hei meillä on täällä oma kalifaatti!

      Luulenpa sen johtuvan siitä että siellä tiedetään mitä tapahtuu jos hölmöillään: ei anteeksipyyntöä vastatoimista, ei vakuuttelua multikulttuurin auvosta, ei valkoista flyygeliä soittamassa Kuvittele...
      (Totta kai sielläkin on ns. rauhanoppositio. Niille on kutsumanimikin: "kauniit israelilaiset." Vastannevat meidän Meillä on unelma -väkeä)

      Ehkäpä rinnakkaiseläminen on mahdollista vain tilanteessa, jossa ei leikitä eikä esitetä kulttuurista ja poliittista tasa-arvoa. Tasa-arvoinen kukin saa olla omassa lokerossaan suvereenin valtion alueella. Ikivanha tapa.

      Meidän länsimainen tasa-arvomme, jota kovasti yritämme tuputtaa niillekin jotka eivät sitä kaipaa saattaa aiheuttaa ihottumaa, halveksunnan ja vallantunnetta ihmisissä joille se ei edusta mitään. Ehkä länsimaissakin on tullut aika oppia käyttämään sanoja ja tekoja nimeltä "kyllä" ja "ei." Niitä on ennenkin osattu käyttää eikä se suurta ristiriitaa tuottanut länsimaiseen humanismiin. Tämän nykyinen otehan, humanismin vulgaariversio, niitä ristiriitoja tuottaa sylttytehtaan tehokkuudella.

      jk

      Poista
    2. Enpä oikein tiedä tuosta israelilaisten "pärjäämisestä" muslimiensa kanssa. Lokakuusta lähiten puukotuksia on ollut päivittäin, tekijät ammutaan, mutta se ei tunnu uusia iskuja hillitsevän.

      Poista
  23. Ympäri käydään ja yhteen tullaan. Muutama päivä sitten sain täällä epäilyjä mielenlaadustani kerrottuani CNN:n päätyneen syyttämään Georg W Bushia ja Barack Obamaa ISIS:n synnystä. Tänään Martti Ahtisaari näyttää Iltalehden mukaan olleen samoilla linjoilla jo 2012 joten länsi saa sen minkä ansaitsee pakolaistulvana.

    VastaaPoista
  24. ISIS voi tulla tai olla tulematta. Siihen me vähemmän voimme vaikuttaa. Meidän tehtävämme olisi estää slummien synty.

    VastaaPoista
  25. "Nöyryytyksen hedelmät" "Sivilisaatioiden törmäyksessä on pitkälti kyse..."

    Venäjä jos mikä muu maa omistaa suurimmat Nöyryytyksen hedelmät. Muslimien ”Hiljaista nöyryytystä” ei koskaan huudettu julki. Mutta Putin huusi aikoinaan julki, että maailman sosialistisen järjestelmän tuho Neuvostoliittoineen päivineen oli vuosisadan suurin geopoliittinen katastrofi. NL:n päämääränähän oli proletaarisella ystävyyden halauksella valloittaa koko maailma. Paljonko dollareita siihen oli satsattu? Jo Nikita Hrushtshevin aikana ihmiset purnasivat: "Мы что, дойная корова?" (Olemmeko lypsylehmä?) Maailmanvallankumouksen järjettömyydestä puhuu jo se, että pääsihteerit Brezhnev, Andropov, Tshernenko menivät peräkanaa manalaan, niin vaikea tehtävä se oli, että koko maailma pelkäisi Moskovaa. Putin ei sitä noteeraa. Katastrofista pitää saada korvausta hinnalla millä hyvänsä. Öljyhinnat nousivat 9/11 jälkeen ja Venäjä nousi vähitellen polviltaan.

    Nyt Venäjällä on paljon uusia sukellusveneitä ja hyviä sotalentokoneita, joissa on englantilaiset moottorit. Vähällä oli saada myös ranskalaiset Mistralit. Moskovaa/Putinia eivät kiinnosta maan sisäiset asiat: teollisuuden ja maatalouden kehittäminen. Se on kiittämätöntä työtä, sillä ei voi kohottaa venäläistä ylpeyttä.

    Venäläistä ylpeyttä voi hankkia vuosisataisten perinteiden mukaisesti: sotatoimin: Krym, Ukraina, Syyria. Putin ei tahdo pysyä oikein housuissan, kun yrittää luoda terrorisminvastainen Venäjän johtama maailmankolhoosi. Jossa ei ole mitään järkeä. Yksikään maa ei halua maajoukkojaan Syyriaan. Kaikki tulevat jatkossakin suorittamaan ilmapommituksia ISIS:ä vastaan. Putin haluaa vain mainitulla johtamansa kolhoosilla saada hattuunsa strutsin pyrstön todistamaan, että hän on maailman toinen napa.

    Sivilisaatioiden törmäyksessä on pitkälti kyse vain sodasta, missä muodossa se sitten tapahtuukaan. Miksi elokuun lopussa alkanut pakolaisvirran räjähdys jatkuu yhä vieläkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä anonymosilla vähän keulii, se maailmanvallankumuksen eli kaiken yhtenäistämisen viestikapula putosi venäläisten kädestä jo Stalinin aikana. Viimeisten vuosikymmenten aikana ns uusliberaali projekti on tuon maailmanvallankumouksen uudempi versio.Levi straus tuon aatesuunnan henkinen isä oli taustaltaan Trotskilainen. Putin, ainakin puheisaan edustaa totaalista vastakohtaa tuolle projektille, eli maailman siirtymiselle yhtiövaltaan, Konservatiivinen maailmankatsomus, jota myöskin perimmiltään Stalin edusti, sen barbaarista suuntausta on jotenkin omituisesti kiepsahtanut suunnaksi johon maailma noin aateellisesti nyt nilkutaa.

      Poista
    2. "maailmanvallankumuksen eli kaiken yhtenäistämisen viestikapula putosi venäläisten kädestä jo Stalinin aikana"

      Höpö-höpö-puheille on ihan pakko antaa anteeksi muitta mutkitta.

      Poista
    3. Milläpä realimaailmassa perustelet väiteesi.

      Poista
    4. "Milläpä realimaailmassa perustelet väiteesi."

      "Nöyryytyksen hedelmät" "Sivilisaatioiden törmäyksessä on pitkälti kyse..."

      Venäjä jos mikä muu maa omistaa suurimmat Nöyryytyksen hedelmät alkaen Neuvostoliiton luhistumisesta/ pahat kielet väittävät, että Neukku vain lopetettiin. Systeemi ei toiminut ja siksi parhaimmat palat piti saada parhaimpien yksityisomistukseen.

      Muslimien ”Hiljaista nöyryytystä” ei koskaan huudettu julki, paitsi mitä Vihavainen teki äskeni. Mutta Putin huusi aikoinaan julki, että maailman sosialistisen järjestelmän tuho Neuvostoliittoineen päivineen oli vuosisadan suurin geopoliittinen katastrofi. NL:n päämääränähän oli proletaarisella ystävyyden halauksella valloittaa koko maailma. Paljonko dollareita siihen oli satsattu? Jo Nikita Hrushtshevin aikana ihmiset purnasivat: "Мы что, дойная корова?" (Olemmeko lypsylehmä?)

      Kommunistisen, marxilais-leniniläis-stalinilaisen maailmanvallankumouksen järjettömyydestä puhuu jo se, että pääsihteerit Brezhnev, Andropov, Tshernenko menivät peräkanaa manalaan 1980-luvun alussa, niin vaikea tehtävä se oli, että koko maailma pelkäisi Moskovaa hinnalla millä hyvänsä.

      Putin ei sitä ymmärrä. Geopoliittisesta katastrofista pitää vaan saada korvausta ihmiskunnalta hinnalla millä hyvänsä. Olihan marxilais-leniniläis-stalinilainen näkemys oikeudenmukaisuuden asialla.

      Öljyhinnat nousivat 9/11 jälkeen ja Venäjä nousi vähitellen polviltaan geopoliittisen katastrofin jälkeen.

      Nykyään Venäjällä on paljon uudentyyppisiä sukellusveneitä ja hyviä sotalentokoneita, joissa on englantilaiset moottorit. Venäjä oli hähällä oli saada myös ranskalaiset Mistralit.

      Moskovaa/Putinia eivät kiinnosta maan sisäiset typerät asiat: teollisuuden ja maatalouden kehittäminen. Se on kiittämätöntä työtä, sillä ei voi kohottaa Kremlin ylpeyttä.

      Venäläistä ylpeyttä voi hankkia ainoastaan vuosisataisten perinteiden mukaisesti: sotatoimin: Krym, Ukraina, Syyria. Putin ei tahdo pysyä oikein housuissan, kun yrittää luoda terrorisminvastainen Venäjän johtama maailmankolhoosi. Jossa ei ole mitään järkeä. Yksikään maa ei lähetä maajoukkojaan Syyriaan. Kaikki tulevat jatkossakin suorittamaan ilmapommituksia ISIS:ä vastaan, ei maajoukkojen käyttöä. Putin haluaa vain mainitulla johtamansa maailmankolhoosilla saada hattuunsa strutsin pyrstön todistamaan, että hän on maailman toinen napa.

      Sivilisaatioiden törmäyksessä on pitkälti kyse vain sodasta, missä muodossa se sitten tapahtuukaan. Miksi elokuun lopussa alkanut pakolaisvirran räjähdys jatkuu yhä vieläkin?

      Poista
    5. Idea yhdistyneestä ja yksinapaisesta maailmasta kuului todella noiden jopa maailmanvallankumousta hautoneiden utopistien tavoitteisiin, jotka saivat haltuunsa 1800 luvun lopulla kansainvälisen työväenlikeen. Tuo ajatussuuntaus sai venäjällä siipeensä,kun Trotski hävisi valtataistelun, hänen teoriansa jatkuvasta vallankumouksesta sekä teesinsä ei ole muuta vaihtoehtoa siirtyi suoraan uusliberaaliin ja globalistien agendaan. Stalin gagsterimaailman kasvattina palautti Neuvostojen maan ikiaikaisten venäläisten hallintotraditioiden tielle. Puolueesta yritetiin rakentaa kirkon tapaista jopa henkisen vallan ylläpitäjää.

      Poista
  26. Joku kysyi että voiko tavallinen lainkuuliainen pulliainen tehdä mitään tilanteelle. Tässä erilaisia mahdollisuuksia:
    - Äänestä.
    - Äänestä lompakollasi. Vaadi lompakolla äänestämisen mahdollisuuksia. (Kysy vaikka israelilaisia hedelmiä s-marketistasi - uudelleen ja uudelleen.)
    - Juttule tutuille - somessa ja livenä. Pistä muutenkin itsesi likoon. Muut seuraavat esimerkkiäsi pienen nikottelun jälkeen - tosin yksi kerrallaan.
    - Juttele netissä anonyymisti ja nimellä jos voit.
    - Pistä sähköpostia kansanedustajille. Lyhyt, asiallinen, helppolukuinen ja ytimekäs toimii.
    - Tapaa vaalien alla ehdokkaita toreilla. Puhu suusi puhtaaksi.
    - Kommentoi nettilehtien uutisia ja kolumneja.
    - Lopeta ne mediat jotka koittavat kasvattaa sinusta arvo- ja uskomusrelativistista kulttuurimarxilaista. Mediavalinnoilla on valtaa. (Vaihda vaikka Hesari Maaseudun Tulevaisuuteen.)
    - Valikoi seurasi, someseurasi ja aktiviteettisi.
    - Pidä huoli turvallisuudestasi ja turvallisuusajattelustasi. Varaudu maltillisesti siihen että asiat menevät huonompaan suuntaan ennen kuin ne alkavat parantua.
    - Pidä välimatkaa tappiomielialaa lietsoviin molempia sukupuolia edustaviin täti-ihmisiin. (Timo Vihavaisen termi tossa lopussa. Lainasin.)
    - Etsi uutisille ja muille tiedoille luotettavat lähteet.
    - Opettele välttämään argumenointivirheisiin perustuvat retoriset ansat.
    - Valitse elinympäristösi hyvin jos voit.
    - Äänestä kunnallisvaaleissa.
    - Rohkaise, opasta ja auta muita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tällaisia kommentteja on aivan liian vähän näiden hehkutettujen "erinomaisen blogikeskustelujen" joukossa!

      Poista
  27. J o s kaikki ne suomalaiset jotka ovat kyllästyneitä median rajoitettuun uutisointiin esim. muuttotulvan ongelmien suhteen, maltillisten kansallismielisten lavastamiseen "äärioikeistolaisiksi" ja vaihtoehtoisten ratkaisujen pohtimatta jättämiseen, lopettaisivat HS:n , Yle:n ja MTV:n seuraamisen olisi vaikutus massiivinen. Hesarille ja maikkarille mainostulojen suhteen, Ylelle katsojalukujen.

    Signaali olisi valtava, ja maltillinen, ja perusteltu.

    Mutta me emme jätä, nautimme em. medioita kuin jokapäiväistä vettä. Ottaa päähän yksipuolisuus mutta klikkaamme, katsomme, luemme kuin lampaat laitumella.
    Tuolla valtamedialla on maaginen valta vuodesta toiseen (myös kriittisiin koska olemme aina jossakin suhteessa siihen mitä "siellä" on nyt sanottu) ja me maksamme mainokset. Itse olen siirtynyt aika pitkälle ulkomaiseen mediaan, BBC, jopa CNN, vaikuttavat raportoivat tapahtumista suoraviivaisemmin, tapahtumapaikoilta.

    Yle:n uutisissa, joista on tullut surkuhupaisia, on 5 sekunnin klippi tapahtumista, sitten kuva siirtyy toimittajanaiseen joka seisoo mikki kädessä paikallisen nähtävyyden edessä ja alkaa puhe joka ei keskeydy ja jossa toistetaan mitä journalisti on lukenut päivällä paikkakunnan lehdestä. Tätä referaattia nimitetään analyysiksi. Sen jälkeen toinen nainen toisessa kaupugissa jne. Pariisi, Bryssel, Berliini... Sitten enää huomisen sää. Koska en tykkää katselle huiveja vuodenajan muotiväreissä katselen mieluummin suoraa live-kuvaa reaalitapahtumista ilman YLE:n yle-verolla tuotettuja lehdistökatsauksia.

    VastaaPoista
  28. Minä pelkään kyllä pahoin että se valtava pitkään vallalla ollut läntinen teknologinen, tieteellinen ja taloudellinen kehitys on saattanut jo saavuttaa tietyn lakipisteen kun vahva moraalinen pohja jota jossain USA:ssa edusti vaikka James Stewart (hyvä ihminen, hyvä mies), Britanniassa Charles Darwin (joka ei pilkannut kristinuskoa) tai meillä sota-ajan sukupolven monet ihmiset on häviämässä kokonaan. Tilalle ovat tulleet hedonistit ja narsistit jotka - näin pahoin pelkään - tulevat vielä mädättämään yhteiskunnan rakenteet ja viemään motivaation sekä ihanteen parammasta huomisesta. Tietty vahva arvopohja on luhistumassa tai jo suurelta osin luhistunut. Myös tieteessä on selvät rappiot merkit havaittavissa.

    VastaaPoista
  29. Kotimaassa aikamme sairautta edustamaan valitsen Stubbin, joka kannusti fanaattisesti jumalastaan hullua papitarta jatkamaan valitsemallaan tiellä. Ulkomaiseksi esimerkiksi riittää Rotherhamin nuorten tyttöjen raiskausten jatkuminen vaikka poliisi jo tiesi.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.