sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Test Act



Test Act

Englannissa oli 1600-luvulta 1800-luvulle saakka voimassa Test Act, laki jonka mukaan julkisiin virkoihin hyväksyttiin vain henkilö, joka otti vastaan ehtoollisen anglikaanisen kirkon menojen mukaisesti. Näin pyrittiin ehkäisemään lojaalisuudeltaan epäiltävien salakatolisten soluttautumista avainasemiin, joissa he olisivat voineet harjoittaa paavilaista myyräntyötä ja suorittaa sopivan hetken tullen diversiota.
Englantilainen suodatusjärjestelmä ei tietenkään ole historiassa ainutlaatuinen. Neuvostoliitossa siitä tuli kaiken hallinnon kulmakivi. ”Puolue” pyrittiin aika ajoin puhdistamaan kaikenlaisista epäluotettavista aineksista ja ns. suuren terrorin aikana tämä operaatio paisui hallitsemattomaksi vakoilumaniaksi, joka vei suuren määrän ihmisiä ennenaikaiseen hautaan.
Amerikkalainen monikulttuurinen yhteiskunta viljelee ahkerasti lippu- ja valarituaaleja ja kyselee myös maahantulijoilta, onko heillä aikeita pyrkiä jollakin tavalla tuhoamaan tuota maata. En tiedä, miten monet kyselyihin vastanneista myöntävät pyrkivänsä maahan vihamielisissä aikeissa. Pidän kuitenkin selvänä, ettei heitä sinne päästetä. Voi tietenkin kysyä, eikö USA kestäisi muutaman vihamielisen yksilön tai ehkäpä pari prosenttiakin tuollaista ainesta. Suuren valtion mittakaavassa se merkitsisi ehkäpä kymmentä miljoonaa sisäistä vihollista.
Saattaisihan se kestää tai sitten ei, ja todennäköisesti noita vihollisia siellä jo onkin vähintään tuhansittain. Normaali logiikka kuitenkin edellyttää, ettei itseään kunnioittava valtio ole mikään havumaja, jonne mennään noin vain koputtamatta ja lupaa kyselemättä. Näyttää sitä, että USA:ssa, toisin kuin Euroopassa, ei ole ajateltu kaikilla maailman ihmisillä olevan mitään luonnollista oikeutta saada edes maahan tuloon oikeuttavaa lupaa, saati ilmaista ylläpitoa, elleivät he ensin tunnusta velvollisuuksiaan tuota maata kohtaan. Lojaalisuus sen perustuslaille on ensimmäinen ehto sen eduista nauttimiselle.
Tiedämme mikä on tilanne muutamissa Euroopan maissa, mukaan lukien Suomessa. Niissä vatvotaan loputtomasti kysymyksiä ”oikeuksista”, jotka muka kuuluvat kaikille maan rajojen ylittäjille. En ole kuullut maahantulijoilta vaadittavasta valasta, joka velvoittaisi kunnioittamaan sen lakeja, tapoja ja yhteiskuntajärjestystä. Tällaisellehan meillä nauretaan makeasti ja selitetään, että väärä vala on tietenkin helppo tehdä ja itse asiassa mahtanee liberaalisessa valtiossa kuulua jopa perusoikeuksiin. Miksi siis vaivautua tuollaiseen muodollisuuteen?
Siihen pitäisi vaivautua siksi, ettei maailma enää elä valistusaikaa, jossa rationaalista ajattelua ja oman edun tavoittelua voi pitää itsesäätelyn takaavana normina. Meille on tulossa runsaasti väkeä, jo ka ajattelu on tuskin vielä edes eurooppalaisen 1600-luvun tasolla. Ei ole pelkästään syytä epäillä, että joukossa on keskiaikaisen jihadismin kannattajia. Asia on jopa tiedossa.
Koska kansakunnan perusedut ja normaali terve järki edellyttävät, ettei se hanki sisälleen ja ruokittavakseen sille leppymättömän vihamielisiä aineksia, kuuluu sen velvollisuuksiin estää niiden saapuminen. Tiettävästi vastaanottokeskuksissa, ellei nyt suorastaan rajalla, on jo alettu kainosti kysellä saapujien mahdollisia yhteyksiä jihadisteihin. Jos niitä on, ne tietenkin koetetaan peittää valehtelemalla.
Miksipä ei sen lisäksi vaadittaisi valaa, jossa jonkin riittävän pyhän asian nimessä kirottaisiin sellaiset uskon tulkinnat, jotka hyväksyvät ihmisen tappamisen uskonnollisista syistä ja sitouduttaisiin kunnioittamaan maan lakeja korkeimpana auktoriteettina, jota mikään ei ylitä. Muussa tapauksessa, tai mikäli rikkomuksia havaitaan, välitön karkotus ja lasku jo saaduista palveluista, korot mukaan lukien kulloistakin tasoa vastaavasti. Itse asiassa epärehellisyydestä olisi määrättävä myös riittävän suuri uhkasakko ja koron korotus.
Tämän maan kansalaisista miespuoliset asevelvollisuutensa suorittavat vannovat jo nykyään, mikäli kuuluvat johonkin uskontokuntaan, sille uskollisuutta ja sitoutuvat ilmoittamaan, mikäli havaitsevat vehkeilyä laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan. Siinä mielessä maahantulijoilta vaadittava Test Act-tyyppinen vala ei olisi laadullisesti mitään uutta. Viimeistään silloin, kun kansalaisuus saadaan, olisi vannottava uskonnollisesti sitova vala, mikäli henkilö kuuluu uskontokuntaan.
Olisi kuitenkin aiheellista myös kysyä, missä määrin täällä jo toimivat islam-seurakunnat hyväksyvät jihadin osana uskontoaan ja miten pakottavina he pitävät koraanin ja hadithien lukuisia tappo- ja silpomismääräyksiä. Mikäli he eivät selkeästi ja valan velvoituksella irtisanoudu niistä, olisi vaikea ajatella, että he olisivat oikeutettuja joihinkin palveluksiin sellaisen valtion taholta, jonka lakeja he eivät kunnioita. Kysymys kansalaisuuden menettämisestä tulisi tällöin ajankohtaiseksi.
Koska uskontoja sivuavissa asioissa liikumme keskiaikaisen ajattelun ei-rationaalisella puolella, olisi tärkeää, että niiden kannattajia lähestytään nimenomaan tällä tasolla. Muistakaamme, että elämme uskonsotien aikakautta. Meillä ei ole syytä antaa niiden levitä maahamme, saati sitä asiaa edesauttaa. Tässä asiassa emme valitettavasti voi jättäytyä vanhojen, valistuksen perua olevien instituutioidemme varaan, vaan meidän on kyettävä näkemään asiat myös vastapuolen kannalta ja rohjettava toimia sen mukaisesti.

33 kommenttia:

  1. Jihadistien tunnistamiseksi ehdotan seuraavaa "Test Actiä":

    Maahantulijalle tarjotaan hienossa ravintolassa ateria, johon kuuluvat asianmukaiset aperitiivit, ruokaviinit ja kahvi konjakin kanssa. Pääruokana on herkullista porsaan sisäfilettä. Aterian viihdykkeenä taitelija piirtää muutaman hauskan pilakuvan profeetta Muhammedista ja lopuksi maahanmuuttaja opettelee tekemään japanilaisen sensein johdolla origameja Koraani sivuista. Lisäksi maahanmuuttaja kääntyy julkisesti islamista johonkin valitsemaansa uskontoon.

    Jos maahanmuuttaja on tämän jälkeen iloinen, kylläinen, juovuksissa ja hare krishna niin tervetuloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matti, lopeta tuo lapsekas pilkkaaminen! Ammut sillä omaan jalkaasi. Vihavaisen ehdotus on asiallinen ja ansaitsee vakavasti otettavan suhtautumisen. hh

      Poista
    2. Aijaa, miksei islamia saa pilkata? Pilkka on paras keino paljastaa tekopyhyys.

      Poista
    3. Miksi mitään tai ketään pitäisi pilkata pahantahtoisesti ja ivaavasti. On hyväntahtoistakin Ruben Stiller -tyylistä myhäileväää ja silti purevaa pilkkahuumoria.

      On paljon ihmisiä, jotka noudattavat maltillista hyvää islamia. Islmistit ja ääri-islamistit on sitten asia erikseen. Tämä pitää muistaa.

      Poista
    4. Marjatta, siksi että ideologia voi olla paha, sairas, typerä, vaarallinen. Ideologian pilkkaamattomuuden vaatimus on kuin kannattaisi vankiliden lopettamista. On olemassa parempia ja huonompia ideologioita, jos niitä arvotetaan esimerkiksi yksilönvapauksilla, sivistyksen määrällä tai teknisellä kehittyneisyydellä.

      Kaikkein pahimmat ideologiat eivät tietenkään saa olla turvassa ihmisten arvostelulta. Vai miltä kuulostaisi, jos marjattamentula sanoisi, että "Hitlerin, Stalinin tai Pol Potin ideologiaa ei saa pilkata"? Surkeimpien ideologioiden kannattajat ovat niitä, jotka haluavat rajoittaa ihmisten sananvapautta. Suosittelen lukemaan alla olevan Wikipedian artikkelin satiirista ja toivon, että se avartaa mieltäsi:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Satiiri

      Satiiri ei välttämättä ole aina hauskaa, sillä satiiri pyrkii pelkän huvittamisen sijasta esittämään myös kritiikkiä ja ottamaan kantaa. Satiirin päätarkoitus onkin usein komiikan sijaan pikemminkin poliittinen, sosiaalinen tai moraalinen.

      Poista
    5. Onko islamismi ja ääri-islamismi todellakin täysin e r i asia?

      Me laitamme sen ääri-etuliitteen eteen, eivät he itse. Me laitamme sen oman mukavuutemme vuoksi, haluamme toiseuttaa ne "ääret" niistä jotka haluamme hyväksyä. Jos kriteeriksi laitaa saria-lain hyväksymisen ja se on islamismin/ääri-islamin tunnusmerkki niin ääri-islamisteja on kymmeniä, satoja miljoonia. Ok, voimmehan sanoa että hyväksymme sen. Maailmassa on uskonnon vapaus. Mutta onko uskonnon vapaus voimassa silloinkin kun se rikkoo perustavampia ihmisoikeuksia?



      Poista
    6. Islam on eri kuin nuo kaksi, islamismi ja ääri-islamismi. Ääri-sanaa ei tarvita, se on vähän niin kuin juurikin, jota jotkut harrastavat, vaikka sana "juuri" riittää. Halutaan ehkä erottaa pahin pahuus, jossa uskontoa käytetään omiin tarkoitusperiin sopivasti.

      Poista
  2. Eiköhän meilläkin ole ideaalikansalaisen Test Act: oikeat asenteet. En kertaa niitä tällä kertaa. Tiedämme vaatimukset.

    Toivon että blogisti sallii yhden huomion hieman asian vierestä. Katselin eilen facebookkia, Ranskan lipun väreillä trikoloritettuja satoja profiilikuvia. ISIS ampui alas venäläisen koneen Siinailla pari viikkoa sitten ja yli 200 kuoli aivan samalla lailla motivoidussa rasistisessa terrori-iskussa kuin perjantaina Pariisissa.
    Ei täyttynyt silloin kuitenkaan facebook-facebook -itkuista eivätkä ihmiset laittaneet profiiliinsa Venäjän trikoloria missään eikä julkisia rakennuksia suruväritetty Venäjän lipun värein.

    Mitä venäläiset miettivät...että heidän henkensä ei ole samanarvoinen kuin muiden eurooppalaisten?

    Emme pidä heitä "meinä" ja silti heidän pitäisi olla kuten me poliittisesti?!

    Tämä läntinen euroschengennato-sisarrakkaus on todellakin lajittelevien peilisolujen ja kielipelien poissulkevaa tekopyhyyttä myös, kaikean aidonkin surun keskellä.

    jk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lienee poliittisesti epäkorrektia tunnustaa se tosiasia, että ihmisen arvo on riippuvainen paitsi ihmisen meriiteistä myös kulttuurisesta, ajallisesta ja maantieteellisestä etäisyydestä. Tämän suhteen on täysin ymmärrettävää, että esimerkiksi eurooppalaisia kiinnostaa enemmän Ukrainan kriisin ratkaiseminen kuin Lähi-Idän konfliktien ratkonta. Ranskan tapahtumat tuntuvat meille tärkeämmiltä kuin Siinain yllä räjähtänyt venäläiskone tai samaan aikaan Beirutissa tehdyt terroriteot, Afrikan lukuisista sodista puhumattakaan.

      Lisäksi kyseessä olisi hyvin saattanut olla lento-onnettomuus, joita on viime aikoina sattunut melkoisesti. Pariisin keskustassa useissa erillisissä hyökkäyksissä konetuliasein ja räjähtein tapetut tavalliset perjantai-iltaa viettäneet kansalaiset puolestaan toivat terrorin kerta heitolla ihmisten arkeen.

      Poista
  3. Eskoopeellä taisi olla "meirän nilkit painaa perässä" -järjestelmä, jossa epäaines puhdistettiin "jäsenkirjojen vaihdolla". Jos uutta jäsenkirjaa ei tullut, niin olit epähenkilö. Myös Tiedonantajan uudenvuodentervehdyksen puuttuminen antoi aiheen olettaa, että ura puolueen jäsenenä oli ohi. Lapsellista koulukiusaajien tyylistä toimintaa.

    VastaaPoista
  4. Uskontoakin tärkeämpää maahanmuuttajan on oivaltaa laittaa rintapieleensä merkki "Uskallan rakastua ruotsalaiseen", jos aikoo tosissaan menestyä akateemisessa Suomessa.

    VastaaPoista
  5. Timo Vihavainen on oikeassa: itsestäänselvyyksien aika on ohi. On laadittava uusi "kertotaulukko".

    VastaaPoista
  6. Suomen Kuvalehden otsikko 2010:

    "Imaami Anas Hajjar: Virret eivät kuulu suomalaiseen kulttuuriin"

    Tähän on tultu imaamit jo määräävät mitä kulttuuriimme kuuluu.

    Imaamien paras ystävä Hämeen-Anttila on saanut käyttöönsä Aamulehdessä koko etusivun ja antaa imaamimaisia ohjeita olemaan sulkematta rajoja. Hän varoittaa ja antaa ymmärtää myös että muslimit muuttuvat herkästi jihadististeiksi ellei heitä kovasti paapota. Eli meitä kiristetään.

    Maahamme virtasi lähes viikon ajan monen sadan päivävauhdilla potentiaalisia jihadisteja ennen kuin heitä alettiin edes kirjata ja luettelouida.

    Mielestäni nuoret aseikäiset olisi pitänyt käännyttää heti rajalla. Takaisin taistelemaan ISISiä vastaan.

    Koomisin haastattelutapaus televisiosta nähtynä oli nuori muslimimies, joka oli jättänyt lapsensa ja vaimonsa Bagdadiin ja itki heidän peräänsä kännykkä kädessään.

    Minkälainen on muslimimiesten käsitys miehen kunniasta?

    Sipilä on mokannut ja raskaasti hempeällä talonluovutuskutsullaan ja eilen vielä tyrmäämällä ministerinsä aikomuksen vähentää ns. vetovoimatekijöitä eli maksettava on sama sosiaaliturva. Voisi nyt edes toitottaa maailmalle että talonsa on jo täysi.

    Muslimimiehethän haluavat rahat ei ruokaa Iltalehden videoklipin mukaan.

    VastaaPoista
  7. Maahanmuuton rakastajien epätoivoisia vakuutteluja palstat täynnä että terrorismi ja turvapaikanhakijat ovat eri asia. Tämän jälkeen sille enää ei perusteita. Kannattaa seurata uutisia. Turvapaikanhakijoita joukossa. Tätä etukäteen ihan selvää asiaa ei haluttu uskoa. Voi olla että irratio on niin pitkällä ettei haluta vieläkään, tosiasioiden kieltämisellä jatketaan. Voi muutenkin olla jo myöhäistä alkaa uskoa faktoihin.

    VastaaPoista
  8. "Normaali logiikka kuitenkin edellyttää, ettei itseään kunnioittava valtio ole mikään havumaja, jonne mennään noin vain koputtamatta ja lupaa kyselemättä."

    Nyt elämme kuitenkin kiihkeästi etenevän epänormaalin logiikan aikaa, uudentyyppisen sodan aikaa, jolloin on ennen kaikkea kysyttävä: kenelle kyseinen tapahtuma on hyödyllinen? (кому это выгодно?).

    Venäjä on epäonnistunut Euraasialainen Unioni (Vladivostokista Lissaboniin). Putinin Syyria-invaasio oli linkitetty Putinin YK:n juhlaistunnon puheeseen. Näin Putin pääsi aallon harjalle koko maailman vedätessä henkeä.

    Sotshin kaupungin Olympia-ehostamiseen eniten kulutti miljardejansa oligarkki Oleg Deripaska. Venäläiset kuitenkin viettivät lomavetelehtimistään Egyptissä. Siinain lentoturman jälkeen tilanne muuttuu.

    Pariisin järkyttävät iskut tapahtuivat juuri G-20 kokouksen alkajaisiksi. Miksi ei aikaisemmin eikä myöhemmin? Kому это выгодно?

    Epänormaaliin logiikkaan kuuluu paljon muutakin.

    VastaaPoista
  9. Lienen jäänyt paljosta paitsi, kun en aikoinaan päässyt oikeustieteelliseen, koska käytin sotaväestä saadun lukuloman naisiin, korttipeliin ja juopotteluun. Niinpä en ymmärrä, miten kuka tahansa muukalainen katsotaan täysiin ihmisoikeuksiin oikeutetuksi Suomessa. Sen kuitenkin ymmärrän käytännön kokemuksesta, että tämä yhteiskunta pysyy pystyssä velvollisuuksien toteuttamisen kautta. Valtamedia ei ole kansalaisten velvollisuuksista kiinnostunut, vain oikeuksista. Ja niitäkin keksitään koko ajan lisää.

    VastaaPoista
  10. USA:ssa esitettävillä kysymyksillä on ymmärtääkseni se merkitys että niihin epärehellisesti vastaaminen on rikos joka tekee maastapoistamisen hyvin sujuvaksi. Siinä mielessä toimii ja voitaisiin kopioida meille.

    VastaaPoista
  11. Nimenomaan. Väärä vala ja aiheettomasti nautitut edut eli huijaus ovat vakavia rikoksia. Aiheellisesti nautitut taas on korvattava, kuten kaikki, minkä tässä maailmassa velkaantuu. Mikä merkillinen logiikka tekee rajaloikkarista olennon, jonka oikeudet menevät kaikkien normaalien periaatteiden ohitse?
    Jotta pelin henki tulisi selväksi, olisi aiva vaadittava kirjalliset sitoumukset asioista, joiden halutaan tapahtuvan.

    VastaaPoista
  12. Kukaan ei muuten maininnut, että tunnetaan myös taktiikka nimeltä taqiyya, joka joskus esiintyy muodossa ketman (kitman). Sen mukaan uskovaisella on oikeus jopa syödä sianlihaa ja juoda viiniä, mikäli vaihtoehtona on kuolema. Czeslav Milosz siteeraa kuuluisassa kohdassa tosin A. Gobineauta eikä mitään hadithia kertoessaan "ketmanin" ihanuuksista: "Ketman fills the man who practices it with pride. Thanks to it, a believer raises himself to a permanent state of superiority over the man he deceives, be he a minister of state or a powerful king; to him who uses Ketman, the other is a miserable blind man whom one shuts off from the true path whose existence he does not suspect [while] ... your eyes are filled with light, you walk in brightness before your enemies. It is an unintelligent being that you make sport of; it is a dangerous beast that you disarm. What a wealth of pleasures!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "taktiikka nimeltä taqiyya, joka joskus esiintyy muodossa ketman (kitman)"

      Mutta eikö ketman (kitman) merkitse marxismin kielellä samaa kuin: conspiracy, conspiracy, and conspiracy?

      Poista
  13. Stalinin kielellä se merkitsi poliittista kaksinaamaisuutta. Siihen vastattiin terrorilla, jossa ei uskottu ihmisten omia uskollisuuden vakuutuksia.

    VastaaPoista
  14. Pohjoisen pallonpuoliskon presidentti, aik. Strömsön presidentti, on eilen puhunut Kansa taistelee-lehdessä (HS).

    VastaaPoista
  15. Kulttuurit törmäilivät. Jokainen on elämänkokemuksensa perusteella filosofi. Se ajatus voittaa väitteen, että tuolla jossakin ylhäällä on joku, joka käskee tekemään hirmutöitä Pariisissa.

    VastaaPoista
  16. Hyvä ehdotus Vihavaiselta, mutta miten se saataisiin "syötettyä" valtakunnan päättäjille?

    VastaaPoista
  17. Ranska edustaa nyt Euroopan "ydintä". Siellä pitää olla saadakseen "oppia" miten valtiovalta voi olla niin pitkän aikaa niin leväperäinen.

    VastaaPoista
  18. Tällainen (ala-arvoinen) pilakuva pääkaupungin seurakuntien Valomerkissä!

    http://www.valomerkki.fi/puheenvuorot/ville-ranta-iskun-jalkeen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös valitettavan totuuden tilanteesta.

      Poista
    2. Valitettava totuus on se mikä on. Maahanmuuttokritiikittömyys on julistautunut yleväksi hyveeksi ja nän sitä sitten oksennetaan näemmä omaa pahoinvointia. Tuleepa mieleen dosentti Bäckmanin kirjallinen jätös "Anna Politkovskajan veressä pesty Suomi" tai jostain vastaavaa.

      Poista
    3. Sitä pahoinvointa on niin monenmoista, eräät kiivat julkaisivat jo tekstejä 1am lauantaina. Siihen varmaan tämäkin pilapiirros viittaa.

      Desantin tuotantoon en ole perehtynyt, tuskin perehdynkään.

      Poista
  19. Venäläinen VZGLJAD-lehti povaa Ranskalle kaksi tietä tulevaisuuteen ja tekee jopa uhkauksen.

    http://www.vz.ru/world/2015/11/14/778085.html
    Сейчас перед Францией открываются два пути – согласиться на совместные с Россией и Асадом действия против халифата или продолжать действовать против халифата вместе с США, не признавая власти в Дамаске.
    Во втором случае есть вероятность того, что после следующих терактов – а предотвратить их будет чрезвычайно сложно – Париж все-таки решится выйти из войны.

    Ranska voi suostua taisteluun ISIS:ä vastaan Venäjän ja Assadin rinnalla tai sitten jatkaa USA:n rintamassa tunnustamatta Damaskoksen valtaa. Jälkimmäinen vaihtoehto voi johtaa uusiin terrori-iskuihin Ranskassa.

    VastaaPoista
  20. "Test Act"

    Onko ranskalainen kommunistinen arroganssi tulossa tiensä päähän?

    Joitakin vuosia sitten noin kolmas osa Ranskan väestöstä (muslimi-uskoisia) saivat tietää Pariisin kuuluisalta satiirilehdeltä Charlie (Chaplin?):ltä että profeetta Muhammed on paskaa, paskaa, paskaa, paskaa ja paskaa.

    Joitakin viikkoja sitten samainen Pariisin kuuluisa satiirilehti Charlie (Chaplin?) julkaisi ilveileviä pilapiirroksia Venäjän matkustajakoneen turmasta Egyptissä.

    Millaisesta intellektuaalisuudesta tässä onkaan kysymys? Eurooppalaisesta? Ranskalaisesta? Keskiaikaisesta? Postmodernista?

    VastaaPoista
  21. Eurooppa on valkoinen fllyygeli jonka ääressä keskiluokka hymisee Kuvittele- kappaletta ja laulaa päälle Marseljeesin joka ei oikeasti tarkoita mitään.
    Sentimentalismin, sosiaalidemokratian ja sympatian marinoima Eurooppa ei usko muuhun kuin fiilikseen "pelastaa" jokainen ojentuva käsi, facebook-päivityksiin ja yksilön vapauteen maksimoida oma nautintonsa. Kaikkea saa tai ei saa pilkata - riippuu ihan päivän kunnosta ja aiheesta. Poikkeus: omaa kulttuuria, alkuperää ja uskontoa saa kuitenkin pilkata aina. YK:n väestöennusteesta Välimeren etäläpuolen väestön nelinkertaistumisesta vuosisadan loppuun mennessä ollaan hiljaa ja puhutaan mieluummin ilmastonmuutoksesta. Imagine all those people...

    t. ote kulttuuripessimistin päiväkirjasta

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.