perjantai 18. joulukuuta 2015

Kapusiinien aika



Kapusiinien aika

Kapuze tarkoittaa saksaksi huppua (lat. capuccio). Niitähän käytti ja kai vieläkin käyttää muuan munkkiveljestö (sanaa ei kai pitäisi tässä käyttää, mutta en muista miten se korvattaisiin), ordo fratrum minorum capuccinorum, joka kuuluu fransiskaaneihin. Kyseessä olivat siis vähemmät huppuveljet.
Sanaan törmäämme myös cappuccino-kahvin yhteydessä ja puhuttaessa kapusiiniapinoista. Molemmat ilmeisesti muistuttavat noita veljiä jollakin tavalla. Ikävä kyllä, myös kaikenlaiset rötöstelijät näyttävät tuntevan vetoa huppuihin ja esiintyvät oikeudenkäynneissä niihin verhoutuneina.
Kerrotaan, että tuomari oli kerran eräälle kapusiinikandidaatille tiuskaissut: ”tämä ei ole mikään sirkus”, minkä jälkeen tämä oli luopunut piiloleikistään. Normiksi kuitenkin näyttää tulleen, että huppuleikkiä leikitään ainakinn kaikissa lehdistöä kiinnostavissa oikeudenkäynneissä. Vielä jokunen vuosikymmen sitten näin ei tehty. Joissakin tapauksissa se olisikin ollut mahdotonta siksi, että syytetty oli raudoissa ja vanginpuvussa.
Miksi oikeuslaitos on lähtenyt tälle tielle? Onko kyseessä vielä syylliseksi osoittamattoman syytetyn luovuttamaton oikeus pysyä tunnistamattomana?  Mistä sellainen on saatu? Vai onko instituutio syntynyt jossakin historian vaiheessa ja miten ja miksi? Entä mihin tällainen oikeus perustuu, kun syytetyn henkilöllisyys joka tapauksessa on julkista tietoa?
Eikö kyseessä ole pikemminkin oikeuslaitoksen arvoa alentava farssi, jota harrastavat ilmeisesti vain todella syylliset. Se, joka pitää kiinni syyttömyydestään ei ryhdy moiseen pelleilyyn. Itse asiassa kyseessä on nykyään jo naurettava rituaali, johon muistan osallistuneen jopa Matti Nykäsen, jonka ulkomuoto ei ole kenellekään suomalaiselle salaisuus.
Vähänkin merkittävämmissä tapauksissa lehdistö joka tapauksessa onkii selville rikollisen henkilötiedot ja kuvan, jotka julkaistaan. Miksi ei julkaistaisi? Ei kuvan julkaiseminen mikään lisärangaistus ole. Rikoksellaan juuri rikollinen itse on hankkinut sen arvostuksen, joka hänelle siitä kuuluu. Jos henkilö on syytön, ei hänellä ole mitään salattavaa –kaikkein vähiten ulkonäkönsä.
Mikäli hän on syyllinen ja siis pian taas vapaalla jalalla, on kansalaisilla oikeus tietää, minkä näköinen onkaan se lurjus, joka herätti niin suurta mediahuomiota. Mikäli taas tuomio sekä väärä että langettava, ei tieto ulkonäöstä lisää mitään oleellista syyttömän kärsimyksiin. Mikäli oikeuslaitos lähtee siitä, että sen tuomiot normaalistikin ovat vääriä, sen kannattaisi katsoa peiliin ja tehdä johtopäätöksiä.
Jospa siis jätettäisiin nuo kapusiinileikit oikeuden istunnoissa.  Siihen on vielä yksi vakava syy. Nykyään näet pidetään myös ruumiin kieltä merkittävänä ilmaisukanavana, joka välittää kommunikaatiosta jopa kymmeniä prosentteja. Mikäli syytetty kätkee kasvonsa, hän kieltäytyy siltä osin näyttämästä ruumiinkieltään - sitä, miten reagoi syytteisiin. Tämä puuttuvaksi jäävä informaatio saattaa olla ratkaisun kannalta merkittävää ja joskus ehkä peräti ratkaisevaa.
Johtopäätös on, että se oikeuden puheenjohtaja, joka sallii nämä apinoille sopivat leikit, ei täysin toteuta velvollisuuttaan totuuden selvittäjänä,  eli hän fuskaa. Se on outo menettely prosessissa, jonka pitäisi tinkimättömästi pyrkiä vain ankaraan totuuteen.
Itsenäisyyspäivänä joukko väkivaltarikollisia hyökkäsi taas tapansa mukaan laillista mielenosoituskulkuetta vastaan, naamioituneena, kuinkas muuten. Tämäkin on jo muodostunut perinteeksi: muka mieltään osoittavat ihmiset kieltäytyvät näyttämästä keitä he ovat. Minkä arvon tuollaiselle mielenosoitukselle voi antaa? Sehän kertoo vain, että jotkut käyttäytyvät lakien ja hyvien tapojen vastaisesti, mutta keitä he ovat? Ilmeisesti ainakin henkilöitä, joilla ei ole uskallusta avoimesti ilmaista. henkilöllisyyttään.
Toiminnasta päätellen itsenäisyyspäivän riehujat eli kaiketi itsenäisyyden vastustajat olivat huligaaneja ja arvattavasti taparikollisia tai muuta pohjasakkaa, jolle tuosta toiminnasta oli peräti maksettu. Ehkä porukka oli verrattavissa siihen ostettuun roskajoukkoon, jonka Marx ja Engels kertoivat Napoleon III:n aikoinaan värvänneen työläisiä vastaan? Mutta mistäpä tiedämme. Poliisi taisi selvittää vain muutaman huligaanin henkilöllisyyden. Lieneekö naamioitumisesta annettu sakkoja?
En ole kuullut, että se järjestyssääntö, joka kieltää naamioituneena esiintymisen julkisella paikalla, olisi kumottu. Jouluna ja vappuna siitä ymmärrettävästi voidaan joustaa. Siitä huolimatta näkyy kaduilla yhä useammin kiireestä kantapäähän naamioituja, mahdollisesti naispuolisia hahmoja, joiden henkilöllisyydestä ei jää jälkiä esimerkiksi valvontakameroihin. Kuten muiden maiden esimerkki todistaa, tämä on turvallisuusriski.
 Olisi kiinnostavaa tietää, onko poliisi puuttunut asiaan sakoilla tai edes huomautuksilla. Entä mitä ns. kotouttamista hoitavat tahot ovat tehneet asialle? Joskus tuntuu siltä, etteivät kyseiset henkilöt edes ymmärrä missä he ovat ja millaisen viestin naamioituminen antaa ympäristölle. Mistään kotoutumisesta ei naamiaisia leikkivien kohdalla kannata puhuakaan. Ilmiö on surullista katsottavaa.
Ehkäpä muutoksen oireita sentään on ilmassa. Lehdistä on saatu lukea, että Lahdessa on joku nuori mies ollut syytettynä naamioitumisesta sen vuoksi, että hän oli esiintynyt valkoinen pahvitötterö päässään. Asia liittyi turvapaikanhakijoiden saapumiseen paikkakunnalle, mutta tiettävästi tötterö otettiin päästä jo ennen heidän saapumistaan, joten kyse ei ainakaan voinut olla herkkien ihmisten pelottelusta, korkeintaan sellaisen suunnittelusta. Lehtikuva asiasta kyllä tuli ja sen mukana maailmanlaajuinen julkisuus, mutta journalistithan tekevät ns. työtään ja katteettomat sensaatiot näyttävät nykyään kuuluvan sen huippusaavutuksiin. Mutta ei tällainen saa oikeuden tuomioihin vaikuttaa.
Mutta ei mitään niin typerää, ettei jotain myönteistäkin. Jos naamioitumisesta kerran jotakuta rangaistaan, on rangaistava muitakin. Muussa tapauksessa lainkäyttö on räikeän sortavaa. Ehkäpä ajan henki on nyt tässäkin asiassa jo muuttumassa ja saamme nuo kapusiinit tässä maassa kaikkialla normaalin, sivistyneen käytöksen piiriin.

10 kommenttia:

  1. Öööh... Se naamioituminen on sallittua ennen oikeudenkäyntiä kun lehdistö on vielä salissa. Heti kun istunto alkaa, niin tuomari määrää syytetyn paljastamaan päänsä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tiedosta. Miksihän se silloin lienee sallittua? Saako myös mennä pöydän alle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan se tuli samaan aikaan kun ihmisoikeudet Suomeen eli vuoden 1995 paikkeilla.

      Poista
  3. "Niitähän käytti ja kai vieläkin käyttää muuan munkkiveljestö (sanaa ei kai pitäisi tässä käyttää, mutta en muista miten se korvattaisiin) [--]."

    "Ordo" on nykysuomeksi "sääntökunta".

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä tuli tuplaklikkaus, jota en onnistunut kokonaan poistamaan. Ehkäpä blogisti ystävällisesti poistaa nämä kaksi jälkimmäistä kommenttiani.

      Poista
    2. Jostain syystä tuli tuplaklikkaus, jota en onnistunut kokonaan poistamaan. Ehkäpä blogisti ystävällisesti poistaa nämä kaksi jälkimmäistä kommenttiani.

      Poista
  5. En minä yleensä mitään poistele. Eikös sinne bittimaailmaan mahdu kaikki ilman ongelmia?

    VastaaPoista
  6. Meinasin kommentoida tuon saman kuin Mechelange. Sääntökunta kyllä kuulostaa poliittisesti korrektimmalta kuin munkkiveljestö, joten jälkimmäinenkin on varmasti hyvä pitää elossa kielessämme.

    VastaaPoista
  7. Olet täsmälleen oikeassa. Kun 1990 - luvun alussa toimin käräjätuomarin sijaisena Helsingissä, salissa en sallinut huppuja. Enkä sallisi vieläkään. Tie ei kuitenkaan vienyt oikeuslaitokseen sen pidemmäksi aikaa. Se on oikeastaan harmi, sillä rohkea alioikeustuomari pystyisi saamaan aikaan paljon, perustelemalla ratkaisunsa mahdollisimman avoimesti ja johtamalla prosessia kaikella lain hänelle suomalla vallalla, joka vieläkin on melkoinen, mutta jota tuomarit eivät oikein uskalla käyttää. Toisin sanoen tarttumalla tähän tekopyhyyden kulttuuriin isän kädellä. Hänestä ei helposti eroon päästäisi.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.