torstai 28. tammikuuta 2016

Oligarkkien aika



Julius Caesar ja oligarkkien aika

Joku anekdoottihenkilö tokaisi joskus anekdoottiaikana, ettei Caesar voinut mikään suuri mies olla, kun hänen kirjansa kerran kuuluvat alkeisopintojen tasolle.
Gallia omnis divisa est in partes tres, quarum unam incolunt Belgae, aliam Aquitani, tertiam, quae ipsorum lingua Celtae, nostra Galli appellantur…
Nämä rivit ovat kautta vuosisatojen kuuluneet yhä uusien koulupoikasukupolvien lukemistoon ja ulkoahan ne on opittu, minäkin, epäilemättä hyödykseni ja ehkä myös ansaitsemakseni rangaistukseksi: Opin sauna, autuas aina, koska vitsoin vihdotaan. Ett’ on lyöty, siit’ on hyöty. Seuraa taito, toimikin…
Pidän mahdollisena ja todennäköisenä, että nuo riimit kuvastavat vääristynyttä, ellei suorastaan tuhoisaa ajattelua, mutta kaikesta huolimatta on Eurooppamme vuosituhantinen kehitys päässyt uskomattomaan kukoistukseensa juuri näillä traditioilla tai niistä huolimatta. Latinakoulujen pennalismi ja koirakoulumainen idiotismi raivostuttivat aina myös erityislahjakkaita oppilaita, joista Nietzsche on yksi esimerkki.
Mutta Caesarin suuruudesta ei yleensä ole ollut erityisiä epäilyksiä huolimatta siitä, että myös De bello Gallico paljastaa hänen julmat sodankäyntitapansa. Joka tapauksessa hänen hieno retoriikkansa, jolla hän kuuluu voittaneen sotilaat puolelleen, on lajissaan esimerkillistä.
Caesarin tapaus lienee joka tapauksessa ajankohtainen nykyään, kun jälleen elämme aikaa, jolloin oligarkit näyttelevät suurta roolia tässä maailmassa. Tosin Caesarin Roomassa triumviraatti toimi käytännössä korkeimpana auktoriteettina myös politiikassa ja oikeudenkäytössä, kun sitä ylempää mahtia ei ollut olemassa.
 Putinin Venäjällä ja Obaman Amerikassa valtiovalta ei sentään ole suoranaisesti, siis virallisesti oligarkkien käsissä. Demokraattisesti valitut, etten sanoisi demokraattiset instituutiot ja siis henkilöt ovat sentään niitä, joilla on käytettävissään väkivaltakoneisto ja jotka varovat ainakin paljastamasta liikaa, että kansa ja jopa valtio on heille pikemmin väline kuin palveltava kohde, jonka kukoistus olisi itsetarkoitus.
Plutarkhos, joka toki oli suuri moralisti, kuten jokaisen hyvän elämäkerturin tulee ollakin, ei peittele Caesarin raadollisuutta. Hillitön tuhlaavaisuus oli tämän suurmiehen pahe, jonka hän yhdisti ryöstelyyn. Politiikassa Caesarin aseena oli kansan suora lahjonta. Sirkushuvien lisäksi rahvaalle jaettiin suorastaan rahaa ja viljaa. Vihollista taas kohdeltiin täysin säälimättömästi ja sama käsittely saattoi tulla muidenkin osaksi ilman erityistä syytä. En tiedä, lukiko Stalin nuorena Caesaria, mutta saattoipa lukeakin. Pidän sitä jopa todennäköisenä.
Roomalaisten niin sanotut kansalaishyveet, joista he kovin ylpeilivät, eivät Plutarkhoksen armottomassa valaistuksessa tee kovin suurta vaikutusta. Yleinen järjestys kaupungissa oli lähinnä olematon ja ailahteleva kansajoukko teki tuon tuostakin mitä sattui mieleen juolahtamaan. Kansan rakkauden osoituksena saattoi olla ruumiin ryöstäminen ja polttaminen jo Forumilla häthätää kasattujen penkkien, pöytien ja muun puutavaran avulla tehdyssä nuotiossa. Se oli Caesarinkin maallisen vaelluksen päätepisteenä.
Sen ohella, että Caesar oli täysin häikäilemätön pyrkyri ja julmuri, hän samaan aikaan hankki kansansuosiota julkisella surunilmauksella kuolleen puolisonsa johdosta. Kunnioitusta herätti myös ruumiiltaan hieman heiveröisen ja kaatumatautisen Caesarin henkilökohtainen urhoollisuus sodassa ja hänen uskomattomat taitonsa: hän pystyi ratsastaessaan sanelemaan kirjeitä, jopa useampia kerrallaan. Ilmeisesti joku vielä taitavampi kirjoitti ne sanelusta.
Kansalaissodassa Caesarin joukot murhasivat armottomasti toisia roomalaisia ja vastoin säädyllisyyttä ja hyviä tapoja hän antoi jopa pitää tällaisen tragedian johdosta triumfin. Selityksenä tosin oli, ettei silloin tarkoitettu Scipiosta, vaan tämän liittolaisesta, numidialaisten kuninkaasta Jubasta saavutettua voittoa.
Kun Caesarin moniin valtaoikeuksiin lisättiin vielä elinikäiset diktaattorin valtuudet, oli Rooman tasavalta tosiasiallisesti kukistettu häikäilemättömän usurpaattorin toimesta. Kansa, joka oli kyllästynyt kansalaissodan loputtomaan kurjuuteen, oli valmis hyväksymään tämän ja oligarkin arkkivihollinen Cicero oli jopa ensimmäinen, joka senaatissa ryhtyi ajamaan Caesarille erityisiä kunnianosoituksia, jollaiset kuuluivat vain jumalille.
Tasavaltalaiset muodot säilytettiin, mutta tosiasiassa perustettiin tyrannivalta. Itse asiassa luultiin tuon tunkeilijan pyrkivän kuninkaaksi, vaikka hän komeasti torjui tarjotun diadeemin. Kun ylenpalttiset kunnianosoitukset joka tapauksessa ärsyttivät ylimystöä, vaikka Caesar saavutti kiistattomia menestyksiä, kypsyi suunnitelma murhasta, jonka etummaisia toteuttajia oli Brutus (oikeastaan tyhmyri, brutaali), jonka Caesar oli armahtanut ja nostamut suosioonsa.
Ennen kohtalokasta maaliskuun idus-päivää nähtiin moninaisia enteitä: taivaalla oli tulenloimuja ja kuultiin kovia ääniä. Myös erämaan linnut ilmestyivät kaupunkeihin ja erään sotilaan kädestä oli leimahtanut liekki ilmoille. Myöskään eräältä Caesarin uhraamalta eläimeltä ei löytynyt sydäntä, mikä oli valtava ihme.
Murhatyö oli kaamea rituaali ja ennen sistä myös Cassius, yksi salaliittolaisista, joka oikeastaan oli epikurolainen eikä uskonut jumaliin, katsoi Pompeiuksen patsasta ja rukoili.
Murhan jälkeen Brutusta ei ilman muuta leimattu rikolliseksi, vaan hänelle myönnettiin käskynhaltijanvirka ja sopivat kunnianosoitukset. Vasta kun Caesarin testamentti avattiin ja todettiin, miten paljon hän oli määrännyt annettavaksi kansalle lahjoja, alkoi roskajoukko polttaa murhaajien taloja ja repiä heitä kappaleiksi. Loppujen  lopuksi Caesarin suuri suojelushenki vaelsi halki maiden ja merien ja huolehti siitä, että murhaajille kostettiin. Sen, että jumalat eivät hyvöksyneet murhaa, osoittivat myös useat taivaan merkit, kukaan lukien auringon pimeneminen ja suuri pystötähti.
Mutta Caesarin poistuminen näyttämöltä ei merkinnyt vanhan roomalaisen tasavallan paluuta, vaan uusien oligarkkien tuloa, kunnes tavaksi tuli, että uudet hallitsijat hankkivat tyrannivallan, vaikkakin tasavallan tunnusten alla ja sen laitoksia lakkauttamatta. Keisareiksi ne itseään nimittivät, millä oli prestiisiä ainakin verrattuna Tarquinius Superbukseen kuninkuuteen. Mutta kenelle valta kuului kun sanottiin, että sitä käyttää senaatti ja Rooman kansa, S.P.Q.R.?
Venäjä on tänään demokratia ja samoin USA, EU on jotakin, mistä ei saa tolkkua kukaan. Mutta kansa saattaa taas väsyä tolkuttomuuteen ja painaa päänsä ikeen alle, jos esille nousee henkilö, joka ei vain lupaa, vaan antaa jotakin? Globaalitalouden tuottamat ryöstösaaliit ovat taas valtavia ja oligarkeilla olisi mitä antaa. Mutta ehkäpä politiikka ei heitä kiinnosta, koska se joka tapauksessa jo on  alistettu heidän eduilleen?

13 kommenttia:

  1. Tämä hiljaisuus kommenttipalstalla, myöntymisen merkki? hh

    VastaaPoista
  2. "Venäjä on tänään demokratia"

    Lenin mainosti bolshevistista demokratiaa näin: "proletaarinen demokratia on miljoonia kertoja demokraattisempi kuin porvarillinen demokratia". Se osoittautui kuitenkin veriseksi ”proletariaatin diktatuuriksi” leninismi-stalinismin aikana (kymmeniä miljoonia ihmisiä). Proletariaatin diktatuuri merkitsi yksityisomistuksen lopettamista maksimaalisesti. Brezhnevin kaudella ei enää ollut soveliasta tappaa toisinajattelijoita fyysisesti. KGB:n alaisissa psykiatrisissa erikoisklinikoissa toisinajattelijoiden (yli kolme miljoonaa intelligenttia) sosiaalinen, psykologinen, psyykkinen, perhe-elämän, jne. tappaminen suoritettiin pakkohoitona ja ties mitä aineita pumppamalla ihmisten elimistöön. Jo Brezhnevin kaudella eräänä päivänpolttavana filosofisena ongelmana Neuvostoliiton yhteiskunnallisessa keskustelussa oli ”качество человеческого материала” (ihmisaineksen laatu). Tuotantoelämästä katosivat parhaat työntekijät. Siksiköhän Stalin ennen kuolemaansa lausahti: ”Мы просрали нашу Родину.” (Olemme jauhaneet Synnyimaamme paskaksi.): yksityisomistuksen lopettaminen maksimaalisesti tuhosi maaseudulla parhaat talonpojat.

    Kun Putin tuli valtaan, niin hänen ensimmäinen tilannearviointi oli seuraava: ”Положение неисправимо.” (Tilanne ei ole korjattavissa.) Tämän jälkeen syntyikin Venäjän demokratian uusi versio/tulkinta: суверенная демократия / suvereeninen demokratia. Suvereeni-sanan yksi merkityksistä on ”itsevaltias”. Kukahan on Venäjän suvereeni? Tietysti se on Putin, joka määrää: ”Что хочу то и ворочу.” (Maailma menee sinne minne määrään.) Venäjän ihmisaineksen laatu / качество человеческого материала ei Putinia toden teolla kiinnostakaan. Hänellä on suurempia tehtäviä: Suuruus.

    VastaaPoista
  3. "Venäjä on tänään demokratia"

    Pääministeri Dmitri Medvedevin äskeinen lausunto siitä, että Suomeen Venäjältä tulevien pakolaisten virrat muka Venäjän järjestämänä on hölynpölyä eli чушь. Tämä pitää täysin paikkansa, koska Venäjän raja-alueet eivät ole Venäjän hallituksen (eli Medvedevin) kontrollissa, ne ovat historiallisesti olleet aina TshK-GPU-OGPU-NKVD-KGB-GRU-SVR-FSB:n leipiä. Eli ne olivat aina ollet Leninin/Stalinin/NKP:n pääsihteerin/Venäjän presidentin ja tässä tapauksessa Putinin kontrollissa.

    Sen pituinen se.

    VastaaPoista
  4. Muistaakseni Pompeius sai vuonna 71 eKr. triumfin, ja roomalaisen sissipäällikkö Sertoriuksen voittamisesta, Hispaniassa.

    VastaaPoista
  5. Vähänkö sitä on toimittu vastoin hyviä tapoja. Mannerheim juhli kansalaissodan voittoa vapaussodan voittona, kunnes viimein ymmärsi lopettaa tavan.

    VastaaPoista
  6. Demokratia ja sen yksinkertaista enemmistöä tukeva kultuuri saataa nostaa valtaan Yhdysvalloissa Trumpin ja Venäjällä vaikka Rogozinin tapaiset populistit.

    VastaaPoista
  7. Kyllä Venäjällä kovasti ihmetellään, käsittääkseni, mikä se on se sellainen eurooppalainen EU-demokratia joka ei halua eikä kykene puolustamaan omaa elämäntapaansa, jolla ei ole todellisia rajoja ja joka ei osaa päättää oikeastaan mistään sen enempää yhdessä kuin erikseen ja millaiseksi niidenkin täytyisi ryhtyä.

    USAlaiset voivat vaihtaa presidenttinsä ja maansa politiikan päälinjan vaikka kerran 4 vuodessa, jos niitä huvittaa.
    Me emme voi äänestää EU:ta päältämme pois millään.
    Tai no, britit pian voi....


    t. vantaalainen

    VastaaPoista
  8. Venäjä on tänään Putinin demokratiaa.

    Putin on viime aikoina revennyt harrastamaan uutta poliittista ripaskaa: rakkautta kommunistisiin aatteisiin (Venäjä-napaisen maailman luomisen epäonnistuttua). Se tuli ilmi Venäjän eräässä erittäin tärkeässä taannoisessa kokouksessa. Eräässä toisessa kokouksessa Putin paljasti, että hän oli NKP:n jäsenenä tavallinen puolueen rivijäsen. Viimeinen väite on kuitenkin ristiriidassa Putinin biografia-asioiden kanssa: "Putinin isoisä Spiridon Putin (1879–1965) oli ollut Vladimir Leninin, ja Leninin kuoleman jälkeen Josif Stalinin, henkilökohtainen kokki. https://fi.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Putin"

    Puolueen rivijäsenenä Putin ei ollut mikään teoreetikko, mutta isoisältään hän sai erittäin paljon tietoa stalinismin toiminnasta. Putinin kielenkäyttöön kuuluu paljon rikollisjengin slangia. Hänen kuuluisa "слить в сортире" (tappaa yleisessä käymälässä) on peräisin stalinismin kaudelta. Silloisissa keskitysleireissä saattoi olla jopa 25 tuhatta vankia, joten yleiset käymälät olivat todella isoja, ison kuopan päälle tehtyjä rakennelmia. Jos vankien kesken syntyi soraa, jos joku ruvettiin epäilemään vasikaksi, jne., niin se kollektiivisesti päätettiin "слить в сортире" (tappaa yleisessä käymälässä). Kun kyseinen kaveri lähti paskalle, tappajat kulkivat perässä ja tekivät tappotehtävänsä ja heittivät ruumiin alas. Yleisten käymälöiden kuopat tyhjennettiin keskitysleireissä vain kerran vuodessa, keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "мочить в сортире" (tappaa yleisessä käymälässä)

      Jos kerran KGB-mies Putin on tykästynyt tähän sanontaan, niin on syytä myös kysyä, montako ruumista hän on heittänyt sortiiriin KGB-karriäärinsä aikana.

      Poista
    2. Мочить в сортире = внезапно застигать и беспощадно расправляться с кем-либо где бы то ни было

      «Мочить в сортире» — выражение, публично использованное В. В. Путиным, на тот момент Председателем Правительства Российской Федерации, 24 сентября 1999 года во время пресс-конференции в Астане, когда он комментировал события предыдущего дня, а именно: бомбардировки российской авиацией Грозного...
      После выступления Путина эта идиома приобрела значение «внезапно застигать и беспощадно расправляться с кем-либо где бы то ни было». В то же время, по словам советского диссидента В. К. Буковского[6][7], прежде в блатном языке «(про)мочить в сортире» значило «убить стукача и утопить его в сортире» (в связи с чем Буковский предъявляет претензию Путину в незнании происхождения фразы).
      Это же уголовное выражение, пошедшее из лагерей, когда в конечный сталинский период были восстания лагерные. А лагеря тогда были огромные — там бывало по 15-20 тысяч в лагерях. И огромные сортиры стояли обычно на бугре с выгребными ямами. И первое, что делали восставшие — они убивали стукачей и бросали их в сортир. Потому что до весны его не выкачают, трупа не найдут. […] отсюда пошло выражение «мочить в сортире». Это выражение означает «мочить стукачей».

      https://ru.wikipedia.org/wiki/Мочить_в_сортире

      Poista
  9. Ulkomaille paenneiden vastustajien myrkyttäminen oli tyranneille yleistä antiikissa. Eikä loppunut vieläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta ehkä senkin voi tehdä lennokeilla (drone)? Ei tarvita enää edes ohjuksien räiskimistä tapettavien niskaan.

      Poista
  10. Joku päivä sitten oli puhetta Andalusian islamilaisesta menneisyydestä, jonka ISIS aikoo nyt ottaa takaisin:

    "A terrorist talks in French of the enemies of Isis and tells them to expect something that will “make them forget September 11 and Paris”. He also speaks of Spain and Portugal and states that Isis is seeking the return of Al-Andalus – the name of the Iberian peninsula dominated by Muslims between the 8th and 15th centuries – and the cities of Toledo and Cordoba."

    http://www.theguardian.com/world/2016/jan/31/islamic-state-execution-video-blond-french-man

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.