perjantai 22. tammikuuta 2016

Pehmeyden viettelys



”Pehmeiden arvojen” viettelys

Mainio venäläinen loogikko Aleksandr Zinovjev väitti aikoinaan, että neuvostojärjestelmä vastasi erinomaisesti ihmisen luonnollisia taipumuksia ja oli sen takia erittäin vakaa. Ihminenhän pyrki luonnostaan aina menemään siitä, missä aita on matalin ja haalimaan itselleen mahdollisimman paljon ja antamaan mahdollisimman vähän. Ihmisluonto oli kuin painovoima, joka veti ihmistä jokaiseen kuoppaan ja syvennykseen kuin tahdotonta vettä. Sieltä nouseminen taas vaati ponnistuksia ja tahdon terästämistä. Sitä voitiin sanan klassisessa mielessä kutsua kulttuuriksi ja kulttuuritahdoksi. Se edusti kovuutta ja järjestystä, joka oli pantava entropiaa vastaan.
No, väärässähän Zinovjev oli tuon neuvostosysteemin kestävyyden suhteen ja ilmeisesti myös hänen ihmiskuvansa oli liian simppeli, kuten filosofeilla ja etenkin loogikoilla saattaa yleensäkin olla. Eihän ihminen ole erityisen rationaalinen saati looginen olento.
Mutta yhtä kaameaa ajattelun rappiota edustaa puhe kovista ja pehmeistä arvoista, joista jälkimmäiset on tapana esittää edellisten vastakohtina ja ainoina kannatettavina. Sikäli kuin olen havainnut, kyseessä on alun perin feministisen liikkeen piirissä syntynyt ajattelun kukkanen, joka yhä kukoistaa monien säikkymättömien älykääpiöiden keskuudessa.
Muistan eräänkin suomalaisen feministin, joka jakoi ihmiskunnan naisihmisiin ja miesihmisiin ja selitti, että edelliset ovat luonnostaan ekologisia arvoja kannattavia, suuria koneita (pahoja!) pelkääviä ja kammoksuvia olentoja, jotka vastustavat kaikkea väkivaltaa ja edustavat suvaitsevaisuutta, rakkautta ja rauhaa. Heille siis piti kuuluman tulevaisuuden, mikäli se onnellinen olisi.
Sinänsä tämä pehmeiden arvojen naisellistaminen lienee vielä keskimäärin toimiva yleistys, mutta mikäli sen vastakohta eli pyrkimys järjestykseen ja loogiseen ajatteluun, kyky kieltäymykseen, taisteluun ja ponnisteluun demonisoidaan koviksi arvoiksi, joiden pitää väistyä pehmeiden tieltä, ollaan hyvää kyytiä menemässä suoraan helvettiin eli luisumassa sinne, minne painovoima kuljettaa. Silloin meistä ja yhteiskunnastamme tulee hyväksikäytettävä objekti, jonka hajoaminen ja häviäminen muiden ravinnoksi on vain ajan kysymys.
Arkkipiispa Mäkinen näyttää Kirkko ja Kaupunki –lehden mukaan esittäneen huolestuneisuutensa kovista arvoista: ”Näyttää siltä, että hiljaa hiipien on tapahtunut ilmapiirin ja asenteiden muutos, ikään kuin ihmisiin voisi pelkän taustansa takia suhtautua epäluuloisesti. Minusta tämä on pelottava ilmiö”.
Jatkoa seuraa: ”turvapaikanhakijoiden määrä ei ole ongelma tai turvallisuuskysymys, vaan tehtävä, joka pitää hoitaa”. ”Suomessa ei ole kriisiä, jota voisi verrata esimerkiksi Lähi-Idän maiden tilanteeseen”. ”Suomi on erittäin vauras maa… jolla on varaa auttaa tarvitsevia taustaa kysymättä”.
Minusta on pelottavaa, miten pahasti pehmeiden arvojen ideologia näyttää syöpyneen kristillisen kirkkomme ytimiin.
Näyttää siis siltä, että arkkipiispan mielestä kaikki on kunnossa, kun maahamme tunkeutuu kenenkään estämättä, kutsumatta tai valikoimatta taustaltaan kaikenlaista väkeä niin paljon kuin viitsii tulla. Ilmeisesti heitä on, pehmeyden maksimoimiseksi, otettava vastaan niin kauan kuin tarjontaa riittää ja tarjottava heille tämän maan sosiaalipalvelut taustaa kysymättä. Ehkäpä luonnollinen raja tulee vastaan siinä vaiheessa, kun oma tilanteemme on yhtä huono kuin Lähi-Idässä? Vai milloin se arkkipiispan mielestä tulee?
Pehmeys ei ole samaa kuin rakkaus tai lähimmäisistä huolehtiminen. Pehmeys voi merkitä ja usein merkitsee vastuuttomuutta, retkumaisuutta, tahdottomuutta ja yleistä kelvottomuutta, joka ennen pitkää johtaa tuhoon. Ellei pehmeyden vastapainona ole tarvittavaa määrää kovuutta ja järjestystä, se aiheuttaa vuorenvarmasti epäoikeudenmukaisuutta, anarkian mielettömyyttä ja vahvimpien nousemista polkemaan heikkoja. Tämän tietää jopa jokainen hoitotäti.
Ei maamme ilmapiiri ole yhtäkkiä koventunut. Sen sijaan siinä on syntynyt reaktio äärimmäiseen pehmeyteen ja vastuuttomuuteen. On herännyt oikeutettu vaatimus siitä, että valtio hoitaisi sille kuuluvan järjestyksen, ne kovat tehtävät, jotka tekevät oikeudenmukaisen yhteiskunnan mahdolliseksi. 75 prosenttia suomalaisista on huolissaan hallitsemattomasta maahanmuutosta ja tässä luvussa ovat jokseenkin varmasti ne vähäosaiset, jotka joutuvat siitä kärsimään ja joiden oikeutta sen seuraukset loukkaavat.
”Pehmeydellä” briljeeraavat hurskastelijat ovat nyt saaneet suuren hetkensä voidessaan moittia niitä, joiden asenteet eivät ole yhtä ylevät kuin heidän omansa. Se heille sallittakoon, fariseuksia meillä on aina keskuudessamme ja heille riittää varmaan oma arvostuksensa, mutta missä ovat ne sanan julistajat, joilla on jotakin todellista annettavaa niille, jotka eivät saa tyydytystä fariseusten ihailemisesta? Ehkä joku kirkon piiristä vielä tulee ja täräyttää: ”Te kyykäärmeiden sikiöt! Kuka on teitä opettanut pakenemaan tulevaista vihaa…”?

39 kommenttia:

  1. Vanha virsi muistuu mieleeni...
    Valittaa täytyy totta
    ja surra suuresti
    kun vääryys vallan ottaa
    ja pahuus paisuupi!
    Mykäkskö jo käynyt kaikki maailma
    kun totuutta Herran ei kenkään julista !

    VastaaPoista
  2. Jos meillä kirkoissa vielä tällaisia veisattaisiin, niin saattaisi tulla kävijöitäkin.

    VastaaPoista
  3. Arkkipiispa Kari Mäkinen ei voi olla täysin järjissään. Kirkko on menettänyt otteensa kokonaan ihmisten arkeen.Tämmöistä se nyt on, kun piispojen vuositulot ovat jokaisella piispalla yli 100.000 euroa.

    Ensi eduskuntavaaleja varten Suomi tarvitsee uuden puolueen - Suomidemokraatit ottamalla mallia Ruotsidemokraateista.

    VastaaPoista
  4. Toisaalta evankelisluterilainen kirkko ja sen johtajat ovat Suomen lähihistoriassakin "briljeeranneet" myös teräksenkovalla linjalla. Tästä esim. Ilkka Huhta (toim.), "Sisällissota ja kirkko 1918" sekä Jouni Tilli, "Suomen pyhä sota" (1941 - 1944). - Ei tuolloinkaan lopputulos kovin kiitettävä ollut.

    Toki myönnän, että viime kesänä alkanutta hallitsematonta kehitystä tarkastellessa ennen muuta maan pääministerin (& Co) pitäisi pyytää tarkoitukseen soveliailta piispoilta perusteellinen rippi. "Olemme olleet naiiveja" ei ehkä silloin aivan riittäisikään "mea culpaksi".

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

  6. Yritin etsiä erilaisista ihmisoikeussopimuksista kohtia, jotka viittaisivat siihen, että valtioilla olisi velvollisuuksia myös omaa kansaa kohtaan. Jotakin sentään löytyi.
    1 artikla
    1. Kaikilla kansoilla on itsemääräämisoikeus. Tämän oikeuden nojalla ne määräävät vapaasti poliittisen asennoitumisensa ja harjoittavat vapaasti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten olojensa kehittämistä.
    2. Kansat voivat vapaasti käyttää luonnonrikkauksiaan ja -varojaan omiin tarkoituksiinsa, mikäli se ei vahingoita yhteisen edun periaatteelle perustuvan kansainvälisen taloudellisen yhteistyön ja kansainvälisen oikeuden velvoituksia. Missään tapauksessa ei kansalta saa riistää sen omia elinehtoja.”
    Eräs toisen ihmisoikeussopimus:
    2. Tämä yleissopimus ei koske sitä erottelua, poissulkemista, rajoittamista tai etuoikeuksien myöntämistä, jota tämän yleissopimuksen sopimusvaltio harjoittaa kansalaisten ja ei-kansalaisten välillä.

    Ihmisoikeussopimuksista voisi enemmän olla myös oman kansan elinolojen turvaamisesta.
    Sveitsi, Norja ja Kanada ovat varmaankin allekirjoittaneet samat sopimukset.
    Meillä ihmisoikeusjuristit löytävät perusteet maailman kaikkien ihmisten oikeudelle hakea turvapaikkaa Suomesta. Ei ole kovin pitkä aika, kun professori Koskenniemi YLEn ykkösaamussa vakuutti toimittajalle näin olevan.

    Tietenkin meillä jokainen tapaus on erikseen ja neljä vuotta tutkitaan eri oikeusasteet läpi ja viimeisin maahanmuuttovirasto on KHO.

    Jotenkin tästä touhusta tulee mieleen Erkki Toivasen, joka oli kohtuullisen kriittinen EU:ta kohtaan, jo lähes 10 vuotta sitten kirjoittama kolumni:

    ”Hyväuskoiset idiootit islamin asialla”

    Arkkipiispamme jos kukaan kuuluu näihin. Ei tajua sahaavansa ei vain omaa oksaansa vaan koko kristikunnan.

    Samaa kategoriaa on myös kolmikko, josta yksi lähettää kutsun. Olisi taloa tarjolla. Toinen julistaa monikultturismin (=islam) rikkautta,eikä hänellä sitten muuta. Kolmas pitää rajoja auki ja julistaa kaiken arvostelun rasismiksi.

    Antti Rinne julisti eilen, että mikään ei ole muuttunut SDP:n maahanmuuttopolitiikassa. Eli ”Meillä on unelma” kampanjointi ilmeisesti jatkuu. Tuomioja juhlapuhujana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Duunarit on tosiaan saatu soppalautasen hinnasta "takaisin" demareiden kannattajiksi.

      Maahanmuutolla ajetaan palkkoja alas kuten nyt on ehdotuksista suoraan nähty ja budjetti ajetaan vastaanottokeskuksissa piikkiin, mutta meidän ennen niin fiksut duunarit on valmiita äänestämään unelmademareita muutaman lomapäivän hetkellisesti säilyttääkseen. Ei taktista älyä lainkaan.

      Mikä on muuten Lylyn mamulinja? Rajat kiinni, raolleen valikoidulle älykkään Australian tyliin vai Rinteen malliin apposen auki kaikille jotka tänne kitkuttaa?

      AY-liike voisi alkaa jo ajaa sen jäseniensä etua ja ottaa kantaan superhalpa- tai ilmaistyövoiman maahantuontia vastaan.
      Nythän se asiasta hiljaisena hissukkana on tosiasiallisesti Rinteen höttöisen unelmalinjan ja demarinaisten sentimentalismin puolella.

      Olen aina kunnioittanut R-kioskin jonossa oranssihaalarisia kypäräpäisiä veikkauskupongin jättäjiä miesten miehinä. Miten ne on nyt saatu tässä asiassa näin sekaisin?

      jk

      Poista
    2. SE oranssihaalari on ainakin Helsingissä usein lahden eteläpuolelta. Mutta erinomainen kommentti, gallupien mukaanhan 2019 on odotettavissa jotain "six packin" tapaista. Ehkä kansa saa mitä ansaitseekin ja fennougrit poistuvat historiasta takavasemmalle. -jussi n

      Poista
    3. "Olen aina kunnioittanut R-kioskin jonossa oranssihaalarisia kypäräpäisiä veikkauskupongin jättäjiä miesten miehinä. Miten ne on nyt saatu tässä asiassa näin sekaisin? "

      jk-hyvä. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Pettymys Persujen munattomasta toiminnasta hallituksessa on ollut duunariäijille ja myös minulle äärettömän suuri. Kansalle tarjotaan pakkolakeja ja kaikilla sektoreilla säästetään ja joustetaan ja leikataan. Samalla persutäyteinen hallituksemmme on päästänyt maahamme yli 30 000 loikoilijaa ja elintasopakolaista, joille tarjotaan ruoka, lämpö, asunto ja kaikki valmiina kuin Manulle illallinen.

      Ei siis ihme, että duunareita närästää. Demareiden vaaleanpunaisille ja sairaan vihreille unelmille en pysty koskaan vetämään punaista viivaa. Sama koskee Persujen luopioita, jotka myivät periaatteensa heti kun pääsivät mustaan Mersuun.

      Terveisiä Soinille vaan.

      Poista
  7. "Pehmeys ei ole samaa kuin rakkaus tai lähimmäisistä huolehtiminen. Pehmeys voi merkitä ja usein merkitsee vastuuttomuutta, retkumaisuutta, tahdottomuutta ja yleistä kelvottomuutta, joka ennen pitkää johtaa tuhoon."

    Heh, aivan sattumoisin tänään tuumin juuri samansuuntaisia lounaalla istuessani. Vaikka kerrankos samantapaisesti ajattelevilla ajatukset kulkevat samansuuntaisia latuja. Tulin mietiskelleeksi, miksi niin kovin usein, jopa muidenkin kuin näiden edellä mainittujen "pehmoilijoiden" kohdalla, lempeys (tai sellaiseksi oletettu asenne, armeliaisuus tai miksikä sitä nyt sitten sanoisi) halutaan nähdä ikäänkuin jonakin oikeudenmukaisuuden synonyymina. Oikeus olisi siis tässä kontekstissa automaattista "heikomman" (tai sellaiseksi oletetun) puolella, ja "vahvempi" olisi siis ikään kuin automaattisesti se väärintekijä tässä yhtälössä.

    Ilmeisesti kysymyksessä täytynee olla kristinopin, tuon kulttuurimme sittenkin ah niin vahvan erään taustavoiman, tahaton väärintulkinta. Ehkäpä se, mitä tässä halutaan peräänkuuluttaa, olisi lähinnä kuvailtavissa määritelmällä reiluus, mutta reiluuskin on oikeastaan lähempänä armoa kuin oikeutta. Eli että ihmistä kohdellaan edes hieman paremmin kuin hän puhtaasti tekojensa perusteella arvioitaessa ansaitsisi.

    Tuo armon ja oikeuden, evankeliumin ja lain tietty perusristiriita on sinänsä toki yhtä vanha tai vanhempikin kuin kristinusko. Mutta niitähän onkin tarkoitettu sovellettavaksi rinnakkain, ei tietenkään toisensa pois sulkien. Muutoinhan päädyttäisiin nopeasti tilanteeseen, jossa suurin oikeus olisi samalla suurin armottomuus, tai suurin armo samalla suurin epäoikeudenmukaisuus.

    Tai toisena esimerkkinä, tuo kaikille tuttu kehotus "toisen posken kääntämisestä" tarkoittaa tietysti sitä, että väärin tehneelle annetaan tilaisuus hyvittää tekonsa, jos mahdollista, ja muutoinkin korjata käytöstään ja suhteitaan toisiin ihmisiin. Absoluuttiseksi dogmiksi otettuna tuo luonnollisesti ja ihmisen tuntien merkitsisi tahdotonta alistumista mihinkä tahansa väki- ja mielivaltaan ja raakalaisten kohoamista päällepäsmäreiksi.

    Ehkäpä uskonnonopetuksella on jo tällaisistakin syistä paikkansa opetusuunnitelmassa, oikein toteutettuna se saattaisi hyvinkin antaa tiettyä vastustuskykyä myös tämäntapaisia kristinopin valitettavia väärinymmärryksiä vastaan.

    J.Edgar

    VastaaPoista
  8. Arkkipiispa Mäkinen ja piispa Askola ovat suomalaisia arvoja halveksuvilla lausunnoillaan vauhdittaneet ev.lut. kirkon jäsenmäärän alenemista. Inhoan heitä, mutta en uskontoon liittyvistä syistä, vaikka olenkin ateisti. Olen tuntenut hienojakin pappismiehiä kuten appeni rintamapapin, rovasti Tukian.

    Irja Askola teki oudon tempun lahjoittaessaan suomalaista maaperää vieraan valtion eli Vatikaanin päämiehelle. Onko laillista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kuulun eronnneisiin, ja en ole ateisti, en lainkaan.

      Laitoin virastoon viestin että en halua enää kuulua Vihreän puolueen helsinkiläiseen kirkko-osastoon, maksaa siitä ja kannattaa sitä jäsenyydelläni, originaali toiminta-ajatus oli mielestäni se juttu.

      Mäkinen ja Askola ja heidän hangaroundaajansa (olette varmaan huomanneet millaisia medialemmikkejä molemmat ovat) hokevat, joka paikassa vihapuhe, vihapuhe, vihapuhe toivoen että se kuuluisa aine toistaessa tarttuu. Ja tarttuuhan se. Kun käyttää sanaa vihapuhe viisi kertaa minuutissa, on varmaa että tiedetään että "ne toiset" on niitä pahiksia.

      Ainoa teologinen keskustelunaihe näyttääkin Suomen kirkossa olevan oliko Jeesus demari, vihreä vai vasemmistoliittolainen. Toistaiseksi toimitaan niin kuin hän olisi niitä kaikkia. Sateenkaarihallituksen vankka kannattaja.

      Kaikessa joustava liberaalin hän myös mäkiseskoloiden mielestä varmasti oli.
      Ja globalisti....federalisti.... ja myös kova anti-Israelisti (sitäkin vielä, itse juutalaisena, israelilaisena miehenä!) ja ehdottomasti, ja aivan ehdottomasti, peruttamttoman dogmaattinen maahanmuuttokritiikitön.

      Poista
    2. Ja Kääriäinen vei Kremliin Lepikon torpan multaa, arvokkainta mitä Suomessa oli siihen aikaan...

      Poista
  9. Viimeisin villitys.

    Näille jo entuudestaan aggressiivisille maahantunkeutujille on alettu opettaa karatea vastaanottokeskuksissa.

    Seksin jakamisen jälkeen vähintään yhtä hullua.

    Mitäpä ei kepu ja kokoomus ei keksisi muslimien viihdyttämiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SPR ja maahanmuuttovirasto nuo päätökset mm. turvapaikanhakijoiden väkivaltalaji-kursseista tekee.



      Poista
  10. Suomen kirkon seurakunnat jakavat suomalaisille leipäjonoille eli köyhille säännöllisesti kaikenlaista "parasta ennen". Hyvä että kauppaketjut eivät heitä näitä tavaroita bussien, traktorien ja junavaunujen pyörien tallottaviksi. Suomen kirkko ei siis voi potkia verbaalisesti pakolaisia. Kirkko ei ole mm. valtio.

    Se on valtion tehtävä erottaa pakolaisten joukosta jyvät akanoista sekä lampaat susista, jotka ovat naamioituneet lampaiksi.

    VastaaPoista
  11. Parasta olisi tehdä kovat päätökset heti ensimmäiseksi, ettei jouduta tekemään kaikkien niiden pehmeiden toimenpiteiden jälkeen hirvittäviä päätöksiä.

    Sinä päivänä kun väkivalta alkaa ovat Odinin soturit rippikoulupoikia, vihapuhe kaunista runoutta ja olli-immoset suuria ajattelijoita. Sinä päivänä kun väkivalta alkaa ei kukaan enää välitä ihmisoikeuksista, kansainvälisistä sopimuksista tai oikeudenmukaisuudesta.

    Sinä päivänä vajoamme jälleen järjettömyyteen kuin aikoinaan kun miljoonia syyttömiä hävitettiin keskitysleireillä, kokonaisia kaupunkeja pommitettiin maan tasalle ja kaikki teot perusteltiin välttämättömyydellä. Ja hävinneitä ei säälitty vaan armotta tapettiin, raiskattiin ja teloitettiin. Eikä kukaan uskonut silloinkaan mitään tapahtuvan vaan rauha oli sovittu "meidän elinajaksemme" ja asevarustelukin voitiin lopettaa. Eivätkä silloinkaan valtaapitäneet halunneet kuunnella "vihapuhujia".

    Sinä päivänä kun väkivalta alkaa ei kukaan ole turvassa, oikeamieliset eivät saa oikeutta, hyvät ihmiset joutuvat kärsimään ja vain häikäilemättömät ja onnekkaat selviytyvät. Ja silloin on parasta olla voittajan puolella; voittajan vääryyksiä ei muistella mutta hävinneet murskataan.

    Mitä jos tekisimme nyt joitakin kovia päätöksiä, ettemme joutuisi tekemään niitä hirvittäviä? Kun Churchill aikoinaan varoitteli Hitlerin aikeista, ei häntä uskottu. Olisiko kannattanut?

    Is the Modern Counterjihad Movement Similar to Winston Churchill's Anti-Nazi Movement?
    http://www.inquiryintoislam.com/2015/01/is-modern-counterjihad-movement-similar.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdollista, aivan liian mahdollista. Eurooppalaisten kannattaisi tutustua Libanonin lähihistoriaan.

      Vaikka ei liene todennäköistä, että täällä edes Ruotsissa tai Belgiassa mentäisiin näin pitkälle, sen, mihin suuntaan ollaan menossa. Kysymysmerkki vain on: kuinka pitkälle tilanne kehittyy? Vaikka tähän suuntaan liikuttaisiin vain 10% matkasta, se olisi katastrofaalista.
      Siihen tuskin menee kauaa, että rajat joudutaan sulkemaan lopullisesti. Ja samaan aikaan on miljoonia oikeasti hädänalaisia kuolemassa ties minne, ja ne varat, jotka näiden ihmisten auttamiseen pitäisi käyttää, menevätkin elintasopakolaisten sosiaalietuuksiin ja muihin heidän aiheuttamiinsa kustannuksiin, jotka jo nyt ovat miljardiluokkaa.

      Pehmeiden arvojen suurin naurettavuus on siinä, etteivät ne palvele edes omia lausuttuja päämääriään; ainoa, mitä ne palvelevat on moraalinen itsetyytyväisyys, laumasieluinen typeryys ja ideologisten fantasioiden ylläpito.

      Poista
  12. Dies irae, dies illa...

    Ikävä kyllä, tämä on mahdollista. Se mahdollisuus olisi vältettävä vaikka millä hinnalla.

    VastaaPoista
  13. Itse en oikein usko Ibnin kuvaamaan mahdollisuuteen, vaikka tuollaisen takana oleva tunnetila jo vellookin noin miljoonassa suomalaisessa vahvana, mm. MV-lehden lukijakunta.
    Tahtotilassa ja teoiksi se ei tule muuttumaan, vaikka yksittäisiä toimijoita varmaan tuleekin sekä äärimmäisen vasemman että äärimmäisen oikean puolella.
    Digimaailma on tehnyt meistä pelkkiä sanaseppoja.
    Täällä uhotaan, mutta ei tapahdu.
    Nuorisostamme ei ole miksikään jugendiksi. Ne on syvemälle tietokonepeli-maailmassa kuin voimme kuvitellakaan.
    Riittää kun saa huutaa "suvakeille" naama punaisena kommenttipalstalla.
    Onneksi.

    Ainoa tie "kovien" eli oikeiden ja järkevien eli maahanmuuttomaltillisten päätösten tekemiseen ja tuhoisten kansainvaellusten pysäyttämiseen on sellaisen puolueen nousu Suomen suurimmaksi, jolla olisi parlamentaarinen ultimaatumi tehdä ne päätökset laillisesti.

    Onhan se onnistunut Unkarissa ja Puolassakin, mutta onnistuisiko meillä?
    Ruotsissa sellainen puolue on eristetty banaanivaltioiden valedemokratian tapaan ja pelkään että niin kävisi Suomessakin.
    Me on antamalla annettu keksustelua ja sen suuntaa määrittävä tila pääkaupunkilaisakoille (en tarkoita sukupuolta) ja koska se joukko on hyvintoimeentulevaa vallan makuun ja yhteiskunnan hallinnan välineiden makuun päässyttä pyhän ja tuhatvuotisen globalismin nimiin vannovaa joukkoa, ne ei sitä tilaa anna enää takaisin.
    Ne on se jugend. Ja "rasistikansa" uudelleen koulutettavaa tyhmälistöä.

    Itse asetan pienen toivoni EU:n hajoamiseen. Sitä kautta mahdollisuus päästä tekemään kansallisia päätöksiä palautuisi ainakin osittain. Jotenkin kuitenkin on myöhäistä. Viides kolonna ( en tarkoita rehellisiä maahanmuuttajia enkä pakolaisia) on jo kuitenkin maassa. Mitäs niille tehtäisiin? Elätetään näitä sotilasseikkalijoita ja hiusmalleja demarivetoisilla tuilla maailman tappiin saakka? Opetetaan niille karatea päiviensä kuluksi kun töitäkään ei ole?
    Korostan aina että itsehän me on tämä peti niille tänne on pedattu.

    t. vantaalainen

    VastaaPoista
  14. Aiheen dilemna kiteytyi hyvin eilisessä Perjantai ohjelmassa. Siinä haastateltiin persujen Huhtasaarta ja jotain anarkistityttöä. Kumpikin nättejä kuin kaksi marjaa ja aika fiksujakin. Anarkistityttö edusti varmasti suvakkien äärilaitaa ja hänelle Huhtasaari edusti niin suurta pahaa, että hän kieltäytyi yhteisestä selfiestä. No haastattelun loppuun mennessä anarkistitytön äly hävisi täysin avulttomana fanatismin tunneaallon pyörteisiin. Pahaa katsottavaa vierestä. Huhtasaari veti täydet pisteet kotiin, mutta varoisin häntäkin, sillä hänhän on julkiuskovainen ja kunnon uskovahan on aina valmis puolustamaan uskoaan fanaattisuuteen saakka. Uskovien triggeripisteet sijaitsevat vain eri kohdissa ja eri syvyydessä, mutta aina reaktiot ovat rajuja, jos niihin tökkäsee. Meidän piijspamme voivat hyvinkin olla leipäpappeja ja siksi puhuvat pehmeitä, mutta minä varoisin politiitikkouskovaisia, kuten Sipilää ja Soinia, sillä vierestä on vaikea nähdä, milloin he sortuvat puolustamaan uskonnäkemystään fanaattisesti. Jos tämä fanaattisuus ei natsaa poliittiseen viisauteen, niin viisaus saa väistyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ihan rehellisiä ollaan niin millähän tavalla nuo luupäiden partiot vähentävät Auvisen, viiteryhmänsä tai kenekään partioista probleeman tehneiden turvallisuutta?
      Eivät varmasti mitenkään.
      Pelkäävätkö partioita kritikoineet ihan oikeasti että ne hyökäävät tavalllisten (mukaanlukien lakeja noudattavat maahanmuuttajat) ihmisten kimppuun noin vain jonkin sisäisen väkivaltaisen impulssin demonisoimina.
      Eivät pelkää.
      Kysymys on retoriikasta.

      Tampereen naisklovnit jotka kerjäävät konfliktia ja tekevät kaikkensa että odinanarkistit (näiden pellejen peilikuvat ! ) kävisivät kiinni heihin ja he saisivat propagandavoiton ovat poikkeus. Kyllä ne ennemmin tai myöhemmin saavat turpaansa. Eli haluamansa, provoamansa.

      Turvapaikanhakijoista menossa tällä hetkellä satoja poliisitutkintoja, odinanarkisteista nolla. Missähän se turvallisuusongelma sitten oikeasti on?

      Odinanarkistit ja joukkoahdistelijat jos joskus osuvat yhteen niin silloinkin varmasti rytisee. Tampereella vokkilaisille annetaan verovaroin maksettua karate-koulutusta. Mikäs siinä. On hyvä osata potkaista päähän?! Kyllä se konflikti sieltä tulee. Ja miten mahtavalla voluumilla media ja maamme sentimentalisto tuleekaan sitten tässä väkivallassa asettumaan odinanarkisteja vastaan ja irakilaisdadaistien tueksi.

      Tämä kaikki on niin paradoksaalista ja niin joka suuntaan ettei tätä voi katsoa muuten kuin traagisen ja koomisen farssin näkökulmasta.

      Harmi että viattomat, kantasuomalaiset tytöt ja nuoret ja oikeat turvapaikkaa tarvitsevat pakolaiset ovat tässä kaikessa vain pelinappuloita poliittisessa mielikuva-pelissä.

      Huhtasaaresta ja Auvisesta en ajattele että he ovat molemmat äärimmäisyydessään yhtä pihalla. Auvinen ei tunnusta valtiota eikä sen lakien velvoittavuutta, Huhtasaari haluaa pitää yllä sitä yhteiskuntarauhaa johon me kaikki Suomessa olemme tottuneet. Tässä mielessä Huhtasaari ei ole millään äärellä vaan keskellä kuin nenä päässä. Jos joku näkee asian toisin niin sillehän ei mitään voi. Meillä on vapaus käyttää silmälaseja tai jättää käyttämättä.

      Poista
  15. Piispat tulkitsevat Raamattua omalla tavallaan, niin kuin se heille parhaiten sopii. Koulussahan sitä piti opetella melkein ulkoa, mutta osa siitä on aktiivisesti unohtunut, kun en kuulu uskovaisiin piireihin. Kuitenkin pidän Jeesusta järkevänä tyyppinä, enkä ollenkaan sellaisena, jollaiseksi kristityt hänet kuvittelevat, eli jonkinlaiseksi kaiken hyväksyjäksi. Luultavasti Raamattu on käännetty ja tulkittu huonosti. Eiköhän Jeesuskin korostanut enemmän järjenkäyttöä kuin kaiken sallimista. Piispojen "rakkaus" on varma tapa tuhota ihmiskunta.

    Uskonnot ovat syntyneet tiettyjen aikojen yhteiskuntaoloja varten, tosin onhan niissä yleismaailmallistakin, mutta ajat ja ongelmat ovat muuttuneet. Siksipä ajattelunkin pitäisi joustaa. Jäykkä uskonnollisiin dogmeihin perustuva ajattelu ei vakuuta, emmekä pidä piispoja enää auktoriteetteina, vaan tavallisina erehtyväisinä ihmisinä. Dogmiajattelijat eli suurin osa ihmisistä ovat henkisesti laiskoja.

    VastaaPoista
  16. Jonkilainen itsetuhomekansimi on käynnistetty Eurooppalaisen kulttuurin alasajamiseksi. Oikeastaan kyse on koko länsimaisen kulttuurin tuhoamisohjelmasta. Kaikki alkoi oikeastaan jo siinä vaiheessa, kun Karl Marx ilmaantui hengenheimolaisineen historian näyttämölle puolentoistasataa vuotta sitten. Nykyinen kehitys taas alkoi 1960-luvun hippiliikkeen ja siitä rönsynneiden äärivasemmistolaisten aatteiden edustajien päästyä johtaviin asemiin 80-luvun loppupuolelta alkaen. Alettiin puhua monikulttuurin siunauksellisuudesta, työvoimapulasta ja geneettisen rappion välttämisen tarpeellisuudesta. Tämä mantrahan on meille tuttua kuultavaa suvaitsevaiston piiristä ollut. Samainen väki myös mitätöi kaikki vastaargumentit ja syyttää rasismista huolestuneita kansalaisia. Nyt on tulossa rajat vastaan Euroopan kestokyvyn suhteen. Mikäli invaasio jatkuu parikin vuotta ollaan murtumapiste ylitetty, sen jälkeen onkin MAD MAX yhteiskunta vallitseva olomuoto suurimmassa osassa Eurooppaa. Eurooppa on taloudellisessa mielessä jo nyt perikadossa, mutta Euron avulla illuusioita on pystytty pitämään yllä. Talouden rappion lisäksi on tullut valtava muuttoaalto, joka tulee katkaisemmaan maanosan selkärangan.

    VastaaPoista
  17. Meillä riittää noita ihmisoikeusprofessoreja. Käytännön juristina ja ulkomailla asuvana en ole juurikaan joutunut heidän kannanottojaan seuraamaan. Myötähäpeää on kuitenkin aiheuttanut professori Martin Scheinin jo yksinään.

    Scheinin, joka on kunnostautunut ehdottamalla rasismitestejä kansanedustajille, ylitti kerta kaikkiaan itsensä raportoidessaan YK:n ihmisoikeuskomitealle terrorismista vuonna 2009. Scheinin tutki ja raportoi, toivottavasti tutki omasta aloitteestaan, raportteja kai raportoijan piti laatia, "sukupuolten tasa-arvon ja terrorismin torjunnan kompleksista suhdetta". Tällähän ei luonnollisesti ollut mitään tekemistä terrorismin kanssa, mutta Scheinin oli päättänyt kuitenkin yhdistää nämä asiat. Hän halusi YK:n luopuvan "sodan paradigmasta". Sen sijaan tulisi kaikessa terrorinvastaisten toiminnan suunnittelemisessa ja toteuttamisessa vaalia syrjimättömyyden ja sukupuolisen tasa-arvon periaatteita. Hän vaati Yhdysvaltoja terrorinvastaisessa sodassa ottamaan huomioon naisten, lesbojen, homojen, bi-seksuaalien, transsujen ja hermafrodiittien (käyttää sanaa "intersex") edut "paikallisessa kontekstissa".

    Pölhön pysäkillä on tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Scheinin oli vielä 1982 marxisti-leninisti. Jos joku epäilee tätä, kaivan arkistostani asian todistavan sitaatin. Nyt en viitsi.

      Poista
  18. Pakolaiskysymyksessä Saksa ja Ruotsi tekivät takapakkia ja samalla osoittivat, että vaikka he ovat bettre talandeja niin eivät missään nimessä kuitenkaan bettre tänkandeja. Euroopan/Lännen vihollinen oli kuitenkin salakavala ja kaukoviisas: pitää vain käyttää eurooppalaisia lakeja hyväkseen. Euroopassa luultiin naiivisti, että pakolaisvirta pysyy satojen henkilöiden vuosivauhtia vaikka seuraavat tuhat vuotta, mutta pakolaisvirrat muuttuivatkin äkillisesti miljoonavirroiksi, joille on taattava lainmukaiset vastaanottohyvyydet.

    Venäläiset ovat kadehtineet Länttä jo ainakin 500 vuotta alkaen Renessanssi-kaudelta, kapitalismista puhumattakaan. Venäläinen filosofia ei ole koskaan keskittynyt tutkimaan rationaalisuutta, sen keskiössä oli aina ihmisjumaluus. Toisin sanoen, jos pääsee Suureksi Hallitsijaksi niin voi ottaa itselleen Jumalan oikeudet ja tehdä ihan mitä vain lystää.

    Venäläiset vallankumoukselliset demokraatit yhteistyössä Karl Marxin kanssa päättivät kerran, että yksityisomaisuus on lopetettava maksimaalisesti. Leninismi-Stalinismi toteuttikin tämän ohjelman Neuvostoliitossa sataprosenttisesti. Juuri tämän takia Nyky-Venäjällä on vain oligarkkeja ja tämän nomenklatuuraa. Yritteliäisyyttä on tallottu verisesti maahan sata vuotta. Juuri tämän takia Venäjä on nykyään ns. kuseessa. Jos Venäjä ei ota järkeä käteen eli ei ratkaise maakysymystä ennen kaikkea, niin hyvin kohta se on kurkkua myöten "в дерьме".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä salaliittoteorioitako taas? Uh.
      Kyllä me eurooppalaiset, EU-laiset, schengenistit itse olemme tämän pedin itsellemme pedanneet.

      Jos meillä olisi luonnollista kulttuurista potenttia sulkea raja tältä
      kansanvaellukselta niin ei tänne kukaan tulisi, oli Putinin suunnitelma mikä tahansa.

      Kun nyt tulin (alitajuisesti?) käyttäneeksi tuota p-sanaa niin eikö tilanne ole juuri tuo: Euroopppa on impotentti ja Venäjä potentti suojelemaan omaa kulttuurista piiriään? Meillä päällä kaksoisharmitus. Koko ajan.

      Poista
    2. Nyt hysteriamedia spekuloi sillä johtaako Venäjän turvallisuuspalvelu pakolaisten tuloa itärajan yli.

      No johan on. Mitä sitten vaikka johtaisikin?

      Onhan meillä mahdollisuus milloin tahansa laittaa raja kiinni ja ilmoittaa että stoi, stop, raus.

      Yritetäänkö tässä nyt syyllistää taas venäläisiä omasta munattomuudestamme?!

      Poista
    3. "salaliittoteorioitako?"

      Putin väittää nykyään, että Neuvostoliiton / sosialistisen järjestelmän luhistuminen geopoliittisena katastrofina olikin V.I. Leninin syytä, koska SNTL:n perustamisen periaatteisiin kuului itsemääräämisoikeus eli mahdollisuus erota SNTL:sta, joka oli Leninin / silloisen kansainvälisen oikeuden idea.

      Maalaisjärjen mukaan jos valtiossa asiat on järjestetty hyvin, niin kenellekään ei edes pälkähdä päähän ajatus lähteä omille teille.

      Milloin Putin kiinnittää huomiota siihen, että Neuvostoliitossa toteutettiin yksityisomistuksen lopettamisen maksimaalisesti ja sataprosenttisesti, mikä juuri johtikin siihen että kaikki asiat Venäjällä ovat nykyään rempallaan poikkeuksena ainoastaan sotateollisuus? Syyrian operaatio onkin varsinaisesti ikään kuin sotateollisuuden tuotteiden mainoskampanja.

      Neuvostoliiton / sosialistisen maailmanjärjestelmän luhistuminen on vain palkka Moskovan sortopolitiikasta. Mitään salaliittoteorioita siihen ei tarvita. Jumala rankaisi Moskova/Venäjä/Neuvostoliiton.

      Что именно из созданного Лениным привело к развалу СССР
      Павел Святенков,
      23.01.2016
      http://ruskline.ru/opp/2016/01/23/chto_imenno_iz_sozdannogo_leninym_privelo_k_razvalu_sssr/
      Именно Ленин настоял на создании Союза Советских Социалистических Республик в том виде, в каком он существовал на протяжении ХХ века. Именно из-за Ленина во всех советских конституциях появилось право на свободный выход республик из состава СССР.

      Poista
    4. Sekin aika voi koittaa kun Läntisessä Euroopassa kadehditaan Venäjän vakaampia oloja.

      Poista
  19. Anonyymi (joku) tottakai syyllistetään.

    VastaaPoista
  20. Omaan ajatteluuni erään käännekohdan muodosti arkkipiispa John Vikströmin -90 luvulla iltapäivälehdelle antama haastattelu, jossa hän varoitteli suomalaisia ranskalaisuudesta - siinä kun ihminen luulee voivansa itse selittää läntisen ajattelun syvimmät synnyt. Hän näki silmiensä edessä Ranskan vallankumouksen kauheuksia ja kuuli korvissaan kansanjoukkojen huutoja.

    Ulkoministeri Timo Soinissa kiteytyy tämän päivän "vikströmiläinen porvoolaisuus". Vaalikentillä ärjynyt leijona on paljastunut Dianapuiston vihreän laitumen äärellä hillotolppaa nuoleskelevaksi lampaaksi.

    VastaaPoista
  21. Keskustelua edelleen Venäjän rajan tilanteesta näkökulmasta että ryssät juonivat meitä vastaan. Missä ongelma?
    Miksei Suomi vain sulje rajaa salakuljetetuilta?

    Jos osoittattuu ettei Suomi kykene edes omaa itärajaansa, jota Schengen ei hallitse, sulkemaan ja valvomaan niin kyllä se paljastaa jotakin todella radikaalia maastamme vuonna 2016.

    Puola, Unkari ja Viro kykenevät oikeisiin päätöksiin keskellä EU:ta, keskellä Schengeniä ja Nato-jäseninä mutta mekö emme edes itärajalla?

    t. vantaalainen

    VastaaPoista
  22. Tämä on niin luokatonta "hallitsemista" että on vaikea ymmärtää, miten kehdataan näyttää naamaa äänestäjille. Tuomio on tulossa, mutta vaihtoehtoa ei. Tämä on vaarallista vastuuttomuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelin Sarasvuon radiojutun Suomen luova luokka ei ole enää luova vaan hallitseva.

      Siinä oli juuri puhetta myös tuosta tulevasta tuomiosta, jos me emme kykene ryhdistäytymään ja pitämään puoliamme kulttuurisesti. Paljolti toynbeeläisestä näkökulmasta.

      Luova luokka pitää käsissään laiskaa valtaa ja ei halua käyttää sitä välttämättömiin päätöksiin.
      Kaaoksen tiestä on tehty kansalaishyve.
      Kansa tietää ettei tämä nyt mene oikein mutta "luova luokka" iskee sille luun ja suukapulan kurkkuun ja huutaa perään, rasisti!

      Natsi-Saksan edellä massat olivat aktiivisessa lumouksessa ja toimivat siinä tuhoisasti. Tämä aika muistuttaa samaa mutta käänteisesti: meillä ollaan passiivisen lumouksen vallassa, luulemme ettemme voi tehdä mitään puolestamme, että oman olemassoalon rajojen määrittäminen olisi väärin, katsomme globalismin ja kansainvaelluksien ja kulttuurirappeuman virtaa ja omaa haipumistamme pois.
      Katselemme sitä somesta. Hullujen huoneesta.

      Kyllä tämä historiallisesti lienee suurempi käännekohta kuin mitä oli 1989-1991 kun NL hajosi.
      Jopa stallaritkin tuntuvat jälkikäteen ajateltuna reiluimmilta kuin tämä luova luokka, meidän valtaeliitti, plus hipsterit ja vihervasenporvarien sedät ja tädit jotka kertovat medioissa ja julkisista viroista käsin mitä pitää ajatella.

      t. vantaalainen

      Poista
    2. "meillä ollaan passiivisen lumouksen vallassa"

      Meillä ollaan passiivisen lumouksen vallassa, koska ei tajuta että epäonnistuneen "proletariaatin diktatuurin" perään voi heti tulla tupsahtaa ns. "pakolaisten diktatuuri", koska kaikki lait jeesaavat, paasaavat ja hyysäävät pakolaisia kaikkialla EU:ssa.

      Poista

Kirjoita nimellä.