perjantai 11. maaliskuuta 2016

HVK



HVK

EU-aikana on kielemme täyttynyt erilaisista lyhenteistä, joita melkein pakosta tulee tulkinneeksi myös väärin ja jopa epäasiallisesti. Kuitenkaan esimerkiksi HVK ei suinkaan merkitse sitä, mitä luulisi eikä edes sinne päinkään. Kyseessä on huoltovarmuuskeskusta tarkoittava kirjainyhdistelmä.
Jo Israelin lasten Egyptin orjuuden aikoina ymmärrettiin valtion huoltovarmuuden turvaamisen tärkeys. Muistamme, miten Joosef selitti faraolle, etteivät tämän unessa näkemät seitsemän lihavaa vuotta olleet taivaan lahja, joka voitaisiin surutta syödä pois, vaan mahdollisuus, joka vain oikein käytettynä auttaisi selviämään seitsemän laihan vuoden yli. Ilkka Kanasen uusi ja pätevä teos Suomen huoltovarmuus (Docendo 2015) kertoo, mihin Suomessa nykyään varaudutaan ja miten.
Faraon varmuusvarastot todella aikoinaan riittivätkin estämään mahdollisen katastrofin peräti kunnioitettavaksi seitsemän vuoden ajaksi ja Josefin maine ja kunnia paisuivat niin suuriksi, että se alkoi jo käydä hänelle itselleen vaaralliseksi, mm. Potifarin vaimon ambitioiden takia. Mutta vehkeilyjä ja irstautta meillä aina on keskuudessamme, luoja paratkoon. Niitä vastaan ei vakuutuksia voi ottaa.
Valtion turvallisuuden laita on toisin. Nykyaikainen yhteiskunta on jo niin monimutkainen järjestelmä, ettei sen turvaaminen pelkillä viljamakasiineilla onnistu. Ilman niitä on tilanne kuitenkin vielä olennaisesti heikompi, sillä turvallisuuden välttämättömiä elementtejä on vaikea ja usein mahdotontakin korvata toisillaan.
Missään tapauksessa korvaaminen ei onnistu lyhyellä aikavälillä. Varmuusvarastojen pitäisi siis vähintäänkin antaa tarvittavaa aikaa sopeutumiseen. Miten paljon tarvitaan, riippuu ongelmasta. Sähköverkon toiminta pitäisi saada kuntoon tuntien sisällä, elintarvikepula ei ole yhtä kiireellinen ratkaistava, mutta ei vähemmän vakava.
Toisin kuin moni saattaa kuvitella, meillä kyllä varaudutaan mitä moninaisimpiin uhkiin, pandemiasta hamaan sotilaalliseen hyökkäykseen, pörssiromahdukseen, säteilykatastrofiin, kyberhyökkäykseen ja kaikkeen siltä väliltä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että uhat voitaisiin aina ja kaikissa tapauksissa torjua, mutta sellainen onkin jo periaatteessa mahdotonta. On ymmärrettävää, että ne uhat, joihin varaudutaan ovat enemmän tai vähemmän todennäköisiä eli siis ennustettavia. Mutta historiassa on aina silloin tällöin lisäksi tapahtunut myös ennustamattomia asioita.
Jotkin asiat sentään ymmärretään melko todennäköisiksi tai tietyllä aikavälillä jopa väistämättömiksi. Maailmanlaajuisen pörssikuplan puhkeaminen on edessä, kuten tämän päivän hesarikin kuivasti pääkirjoituksessaan toteaa. Tarkemmat tiedot sen ajoituksesta ja vaikutuksista olisivat miljardien arvoisia, mutta niitä ei ole kellään.
Myös fossiilisten polttoaineiden ”loppuminen” eli kallistuminen useilla aloilla käyttökelvottomiksi on selvä asia, ajankohtaa vain ei voida ennustaa. Elintarvikepula ja siitä johtuva hinnannousu yhtyneenä väestönkasvuun tulee aiheuttamaan valtavan inhimillisen katastrofin, joka on ilmeisesti niin ikävää laatua, ettei sen muotoja ole edes yritetty selkeästi ajatella, saati ryhtyä vakavasti torjumaan.
Pitkällä tähtäimellä ne jyrkästi ylöspäin sojottavat kasvukäyrät, jotka kuvaavat maailman talouskasvua ja energiankulutusta, tulevat putoamaan alaspäin yhtä jyrkästi. Ainakin se on todennäköistä. Ruotsalaisen David Jonstadin kirjassa Sivilisaation loppu (Into 2016), tämä on keskeinen asia, johon kirjoittajan mielestä olisi jo nyt kaikin tavoin varauduttava, koska se joka tapauksessa tulee, uskoo hän.
Kanasen näkemässä tulevaisuudessa nykyinen meno tulee suuremmalla tai pienemmällä todennäköisyydellä jatkumaan, vaikka kukaan ei tiedä minne saakka, Jonstad sen sijaan näkee edessä jyrkän muutoksen, joka ei kuitenkaan välttämättä ole niin kauhea katastrofi, kuin luullaan. Mutta eihän pirukaan kuulemma ole niin musta kuin on väitetty, lieneekö itse asiassa musta lainkaan?
Itse asiassa tuntuu politiikan puheenaiheita katsoessa siltä, että kaikesta huoltovarmuusajattelusta ja huolenpidosta huolimatta valtiovalta ja sitä käyttävät kansan valtuuttamat edustajat kykenevät katsomaan vain muutaman vuoden verran eteenpäin. Kuitenkin meidän jälkeläistemme ja heidän perillistensä pitää elää täällä vielä satoja ja jopa tuhansia vuosia, ellemme sitten hyväksy ajatusta heidän väistämättömästä tuhoutumisestaan.
Yhteiskunta muuttuu yhä monimutkaisemmaksi, eikä kukaan näytä kantavan vakavaa huolta siitä, että yhä suurempien yksikköjen ja järjestelmien kautta siitä myös tulee entistä haavoittuvampi. Sen sijaan, että panostettaisiin pieniin, mahdollisimman omavaraisiin ja autonomisiin yksiköihin, luotetaan ihmeitätekevään tekniikkaan ja tietotekniikkaan, joita kuitenkaan ei voi syödä tai käyttää lämmikkeenä.
Ulkomaankaupasta täysin riippuvainen Suomen talous on jo nyt kauppalaivaston osalta muukalaisten armoilla, myös maaperän rikkaudet on surutta kaupattu kansainvälisille yrityksille ja sama koskee erilaisia luonnollisia monopoleja sähkönsiirtoverkkoa myöten. Voimme toki olettaa, etteivät ostajat halua tehdä bisnekselleen vahinkoa Suomessa, mutta ei tämäkään ole aina poissuljettua. Vähin, mitä huoltovarmuus vaatii, olisi kotimaisen ja erityisesti valtion määräysvallan säilyttäminen kaikilla huoltovarmuuden avainaloilla.
Toisin kuin ennen, varmuusvarastojen sijaintia kotimaassa ei katsota välttämättömyydeksi. Niinpä esimerkiksi on päätetty, että sähköä ostetaan pohjoismaista, jos satutaan tarvitsemaan. Sen vuoksi suunnitellaan Inkoon hiilivoimalan purkamista ha hävittämistä, vaikka sillä olisi puolet käyttöikää jäljellä. Neuvostoliitossa Stalinin aikana tästä vastuullisia henkilöitä olisi nimitetty tuholaisiksi ja kansanvihollisiksi. Ehkäpä nimitykset olisivat nytkin osuvia, vaikka aika on muuttunut?
Mutta mitäpä sitten, jos siellä pohjoismaissa onkin jokin ennalta arvaamaton ongelma, joka estää vientisähkön tuottamisen? Sitten voidaan tietenkin kysyä apua Venäjältä, jossa saattaa olla sama tilanne. Mikä on se voima, joka saa huippupalkkoja nauttivat yritysjohtajat tekemään suunnitelmia, jotka tarpeettomasti aiheuttavat maalle suuria riskejä? Ehkäpä kyseessä on sama kyvyttömyys katsoa nenäänsä pitemmälle, johon koko kasinotalous perustuu.
Entäpä sitten viljavarastot? Niitä oli vielä hiljattain vuoden tarpeisiin, mutta nyt ne on päätetty puolittaa, koska noin suuret määrät eivät oikein istu nykyiseen markkinameininkiin. Suuret ostot saattaisivat jopa tasata hintoja ja siis vääristää pyhää kilpailua, joka muuten ei ole viljan hintaa määrännyt enää herran aikoihin. Joka tapauksessa EU:n tahto on, että varastoja puretaan ja kaiketi se myös huolehtii siitä, ettei elintarvikekatastrofien vaikutus tule koskaan ulottumaan puolta vuotta kauemmas.
Hassua, mutta tuo vanhanaikainen maatalous ja nimenomaan vanhanaikaisessa muodossaan saattaa olla tulevaisuudessa Suomenkin talouden kulmakivi. Ne valtavat peltoalueet, jotka 1960-70-luvuilla on metsitetty ja antavat ensimmäisiä puusatojaan, on nykymenetelmin nopeasti palautettavissa viljelykäyttöön. 1950-luvun primitiivinen kivien vääntäminen kangella ja kantojen räjäyttäminen eivät enää ole tarpeen ja parissa vuodessa lainehtii tarvittaessa teräinen vilja siellä, missä nyt tuuli koivujen latvoja huiskuttaa.
Mutta elintarvikeomavaisuuden saaminen Suomeen ei ehkä sittenkään olisi poikkeusoloissa aivan läpihuutojuttu. Lannoitteita tarvitaan. Enimpiä meillä pystytään valmistamaan itsekin, mutta siihenkin tarvitaan paljon sähköä. Turvetta meillä on pahan päivän varalle olemassa, mutta sitäkään ei aivan välittömästi voi lykätä uuniin, vallankin, ellei sellaista uunia voimaloineen enää ole.
Ruotsin tilanne lienee aika samanlainen kuin meillä. Jonstad kannattaa pieniä puutarhoja ja itse kunkin ahertamista palstallaan. Sillä tavoin myös niin Kuuba kuin Venäjä pystyivät sopeutumaan talouskatastrofiin. Varmaan se helpottaisi asiaa meilläkin.
Mutta kaiken kaikkiaan, sivilisaation loppu, jonka Jonstad näkee jo varsin läheisen tulevaisuuden asiana, ei välttämättä ole niin hirmuinen, kuin luulisi. Kirjoittajan hyväuskoisuus on kyllä hieman liikuttavaa. Hän ottaa esimerkkejä muun muassa Louisianan hirmumyrskyn aiheuttamasta poikkeustilasta ja poimii esille tapaukset, joissa ei syntynyt mkitään hobbesilaista kaikkien sotaa kaikkia vastaan, vaan sen sijaan yhteistyötä ja keskinäisapua parhaassa Kropotkinin hengessä.
Katastrofin tullessa ei aseita tarvita, Jonstad vakuuttaa, mutta hänen koko tulevaisuudenskenaarionsa jää kummallisen vajaaksi. Missä siinä ovat ne muista maista tulevat siirtolaiset, jotka myös haluavat osansa siitä, minkä toiset ovat omalla maallaan tuottaneet. Kun kaikille ei riitä, mitä tehdään?
Vanha konsti on tietenkin ihmissyönti, minkä kirjoittaja mainitsee. Sellaistahan tapahtuu aina, kun olosuhteet tekevät siitä ainoan keinon. Tunnetuin esimerkki on Leningradin piiritys, jossa miliisi selvitti parituhatta tällaista tapausta. Kuitenkin Leningradin asukkaat pysyivät varsin rauhallisina ja kurinalaisina, mihin lienevät vaikuttaneet monet erityiset tekijät, joita tulevaisuuden katastrofissa ei välttämättä ole.
Tulevaisuus on laskematon. Vähin, mitä voimme tehdä, on huolehtia siitä, että tässä maassa säilyy valmius tuottaa ruokaa niin paljon, ettei sen puutteen takia ole tarvis ainakaan ketään oman maan kansalaista tappaa. Mieluimmin ei ketään muutakaan, mutta ei liene ihan varmaa, että asiat ovat hoidettavissa pelkällä hyvällä tahdolla, ellei materiaalisia resursseja ole.
Koska tiedämme, että nykyisen elämäntavan kriisi on tulossa, vaikka emme tiedäkään milloin kriisi kärjistyy huippuunsa, on meidän velvollisuutemme juuri nyt ajatella asioita myös tulevien sukupolvien kannalta. Katastrofi saattaa olla äkillinen, mutta todennäköisimmin se kestää vuosikymmeniä tai –satoja. Ottakaamme se vakavasti sen sijaan, että keräisimme lyhytnäköisesti mammonaa yksille ja pois toisilta hintoja halpuuttamalla tai pennosista tappelemalla.

6 kommenttia:

  1. Hienoa!
    Selkokieltä - huutavan ääni korpeen.
    Ikävä kyllä lähes kaikki sieltä ovat
    muuttaneet Urbanistaniin impotensseiksi.

    VastaaPoista
  2. Edellisen päivityksen sisällöt + tämän = umpikujahan tässä on edessä, täydellinen. Asioita jotka voivat mennä suuressa mittaluokassa pieleen on niin monta että se on jo todennäköisempää kuin epätödennäköistä. Muutama ison koko luokan juttu on menossa päin..... jo nyt. Me katselemme sitä kuin hidastettuna ja kuten edellinen ano totesi, impotentteina tekemään mitään. Olemme vieläpä tehneet siitä hyveen että olemme kuin mitään ei olisi tapahtumassa. Jos joku näkee asiat toisin, hän on rasisti, fasisti, nationalisti, sovinisti, pessimisti, fundamentalisti, natsi.....
    En tälläistä lumousta olisi pikkupoikana voinut kuvitella mahdolliseksi. Luulin että aikuisten maailma perustuu realismiin, järkeen ja pyrkimykseen nähdä tosiasiat sellaisena kuin ne ovat.

    vantaalainen

    Ilo olisi jos näitä blogistin näkökulmia tulisi esille samaan tapaan laajasti yhteiskunnassa kuin Linkolan ympäristöpuheet.

    VastaaPoista
  3. Vihreiden sijasta ja lisäksi tarvittaisiin muillekin puolueille lisää pitempää ja realistisempaa perspektiiviä. Kerpu olisi tässä avainasemassa.

    VastaaPoista
  4. Asiaa. Lehdistä sai lukea, eikä siitä ole paria vuotta enempää, että maapallon laajuiset viljareservit riittävät kuukaudeksi tai kahdeksi. Mahdammeko päästä niihin käsiksi jos suurkatastrofi yllättää, sota tai paha vulkaaninen onnettomuus, niitäkin on ollut?
    Kyllä maassa pitää olla ravintoa selkeästi yli vuoden tarpeisiin. Uutta tuotantoa voi olla vaikea saada siinäkään ajassa kunnolla käyntiin. On hyvä muistaa että viime sota tuli sekin valtion johdolle yllätyksenä, loppujen lopuksi. hh

    VastaaPoista
  5. Viisas katsoo eteensä ja varautuu tuleviin vaikeuksiin. Jos maailman talous romahtaa, seteliautomaatit tyhjenevät muutamassa tunnissa. Ihmiset ryntäävät paniikissa ostamaan kauppoihin mitä sieltä on vielä saatavissa. Kun tavara ja elintarvikkeet loppuvat, alkaa ryöstely.

    Itselläni on erilaisia ruokatarvikkeita 3 kk tarpeeksi, tallelokerossa riihikuivaa rahaa 5000 e, saman verran norjan kruunuja, kultaa 15 000 e arvosta, haulikkoon ja kivääriin 300 patruunaa, mökillä kasvaa perunaa, kaalia, sipulia, lanttua ym. Monien mielestä ehkä pähkähullua survivalismia. Mitäpä siitä. Mitään tuosta ei mene hukkaan, vaikka maailman taloudessa kitkuteltaisiinkin eteenpäin eikä mitkään sotilaalliset kriisit Suomea heiluttelisi. Pidän kuitenkin erittäin todennäköisenä, että paska iskee vielä tuulettimeen oikein kunnolla ja sen jälkeen on tyhmillä neitsyillä kovat ajat.

    VastaaPoista
  6. Huoltovarmuus, omavaraisuus, riippumattomuus eivät ole enää muodissa olevia asioita. Niitä ei enää pidetä EU-Suomessa hyveinä. Toisaalta juuri tällainen riippumattomuus, vaikkapa energiaomavaraisuus jopa mikrotasolla voisi olla se visio joka Suomelta on pahasti päässyt puuttumaan viime vuosina. Ei ole minkäänlaisia takeita että globaali vuorovaikutus olisi maailmanhistoriallinen lopullinen päätepiste.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.