maanantai 9. toukokuuta 2016

Autogrilli



Grillataan sitä meilläkin

Joskus pari vuosikymmentä sitten luin lehdestä pikku artikkelin, jota en ollut uskoa todeksi. Siinä kerrottiin, että Oxfordin mainiossa kaupungissa nuoriso oli keksinyt uuden harrastuksen. He varastivat autoja, ajoivat ne romuksi ja sytyttivät palamaan. Kyseessä ei ollut vain joku yksittäinen tapaus, vaan suoranainen epidemia. Tapauksia oli kaiketi jo satoja.
Koska hieman pintapolisesti, mutta joka tapauksessa tunsin Oxfordia ja olin siihen lapsellisen ihastunut, tuntui tuo absurdi uutinen sitäkin kammottavammalta. Ajattelin, että tuo vajaamielisyyden keskus varmaankin sijaitsi siinä osassa kaupunkia, jossa sijaitsi tunnettu autotehdas ja jossa en ollut tainnut koskaan edes käydä.
Toki Oxfordin historiaan kuului tietty kitka yliopiston ja kaupungin välillä, Town ja Gown. Jospa tämä nyt oli  vain vanhan perinteen irvokas uusi ilmentymä?
Ennen pitkää opin, että vastaavaa vandalismia harrastettiin laajamittaisesti Ranskan maahanmuuttajalähiöissä. Sittemmin opin sosiaalisen median halveksituista epäuutisista, että ilmiö oli levinnyt myös Ruotsiin, jossa se on muuttunut lähes jokapäiväiseksi. Suomen merkittävimmät tiedotusvälineet eivät kuitenkaan ole olleet siitä lainkaan kiinnostuneita.
Nyt autoja sitten poltellaan meillä. Pari yksittäistä tapausta silloin tällöin ovat kukaties olleet vain ensi pääskyjä sille Euroopan keväälle, joka on tulossa meidänkin vaatimattomaan maahamme. Kohta tämä tapa luultavasti on niin yleinen, ettei se enää ylitä uutiskynnystä. Kovin vaikeaahan tuo näyttää olevan jo nytkin.
Olen muuten nähnyt kuinka auto palaa. Sellainen tapaus sattui pihallani kun asuin Pietarissa, mutta siellä moinen oli silloinkin erittäin harvinaista ja nykyään sitä tuskin on enää lainkaan. Syynä oli pommi ja väärinkäsitysten välttämiseksi pitää varmaan vielä kerran aivan erityisesti korostaa, että sellaiset ovat siellä hyvin, hyvin harvinaisia.
Ruotsissa sen sijaan käsikranaatteja heitellään tämän tästä eikä sekään enää taida herättää edes pahennusta. Asialla nimittäin eivät ole kantaruotsalaiset, vaan maahanmuuttajat, joilla tunnetusti on oma kulttuurinsa. Sen arvosteleminen taas on mahdollista vain vertaisille, mitä kantaruotsalaiset eivät ole.
Totean, että palava auto näyttää komealta ja liekit nousevat hyvässä tapauksessa ainakin parinkymmenen metrin korkeuteen. Palava kumi ja pehmusteet antavat valtavasti savua ja tankkikin todennäköisesti räjähtää antaen jännittävän lisänsä tapahtumaan. Ymmärrän, että se, joka on polttanut auton, tuntee tehneensä jotakin.
Olen lukenut koraanin pari kertaa läpi, enkä voi muistaa sieltä mitään kehotuksia autojen polttamiseen. Sama koskee arvovaltaista Profeetan elämäkertaa. Mutta tämä ei ole olennaista. Kun etsimme syyllisiä tähän Euroopan laajuiseen ilmiöön, löydämme suurella todennäköisyydellä turhautunutta musliminuorisoa. Buddhalaisten, sikhien, hindujen tai konfutselaisten en muista ainakaan erityisesti nousseen esille näissä asioissa.
Syy ei kuitenkaan ainakaan suoranaisesti näytä olevan uskonnossa ja tuskinpa sitä kannatta etsiä rodustakaan –eihän sellaisia edes ole. Sen sijaan ns. varma nakki yhteistä nimittäjää etsiessä on sosioekonominen asema, jota muutenkin sopii syyttää kaikesta.
Ehkäpä voimme tyytyä tähän selitykseen ja yrittää sitten parhaamme mukaan torjua turhautumista ja syrjäytymästä huolehtimalla siitä, etteivät etenkään riskiryhmien nuoret koskaan jää vaille uusimallisinta iPadia ja muuta vastaavaa.
Minä en kuitenkaan jättäisi asiaa puolitiehen. Jos syyllisiä pitää etsiä ja kumma on, ellei pitäisi, on esille nostettava niiden rooli, jotka saavat aikaan itse tilanteen. Ja tämä tilanne on se, että maahamme saapuu suuria määriä sellaista ihmisainesta, jonka lähes varmana osana on turhautua toisen luokan kansalaisina.
Syypäitä turhautumiseen eivät ole rasistit ennakkoluuloineen, vaan ne, jotka eivät kykene oppimaan muiden maiden kokemuksesta, vaan vaativat saada tehdä meillä samat virheet kuin muuallakin on tehty. Niinpä yhteiskunnan kustannuksella elävän toimettoman nuorison alakulttuureille on pöytä katettu.
Vieraasta kulttuurista saapuvan, kielitaidottoman nuoren miehen kohtaloksi tämän päivän Suomessa jää suurella todennäköisyydellä työttömyys tai alipalkatut työt vailla sosiaalista arvostusta ja itsetuntoa. Tämä tilanne synnyttää jengiytymistä ja pätemistä epäsosiaalisella käytöksellä. Huumeet, viina ja rikokset saavat tästä joukosta helpon saaliin.
Koska ihminen, myös vajaaälyinen tai muuten epäkelvoksi normaalielämässä osoittautunut, aina haluaa päteä, pönkittää egoaan jollakin keinolla, sopii tähän tarkoitukseen mainiosti autojen polttaminen. Se näyttää hulppealta eikä sisällä juuri mitään riskejä. Lieneekö kukaan edes kuullut telkien taakse tuomituista autonpolttajista, jotka joutuisivat ihan itse korvaamaan tekosensa?
Niinpä syntyy tasapaino: toiset polttavat autoja ja toiset nostavat vahingonkorvaukset yhtiöltä. Jengin kunkut mahtailevat tekosillaan, poliisit kirjaavat jokapäiväiset tapahtumat ja lehdet vaikenevat. Tämä on Eurooppaa!

17 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen tämä rotuasia. Edes vihrein ja vasemmistolaisin ituhippi tuskin kieltää sen, että niin kissoissa, koirissa, kuin vaikkapa hevosissa on rotuja. Ne erotellaan mm. ulkonäön ja koon mukaan. Saman lajin sisällä on siis rotuja. Mutta annas olla kun kyseeseen tulee eläinlaji nimeltä ihminen, silloin samat perusteet eivät enää pädekään. Ihminen on siitä kekseliäs otus, että hän voi muuttaa sääntöjä mieleisekseen, vaikka siinä loogisuus heittäisikin häränpyllyä.

    VastaaPoista
  2. Mutta edelleen se Aasia. Vaikka Aasiaa voi moittia autoritaarisuudesta, niin todistammeko me Eurooppana, että siitä ei kannata luopua?

    VastaaPoista
  3. Ehkäpä eläimet ovat jalostaneet kakkakeken, mutta se on poikkeus säännöstä jonka mukaan ihmiset ovat jalostaneet eläimiä eri rotuisksi.

    VastaaPoista
  4. Yle uutisoi rodunjalostuksesta:

    Joka tapauksessa alkuperäisrotuja, kuten kyyttöjä, suomenhevosia, suomalaisia maatiaiskanoja sekä karjalankarhukoiria on pidetty ja jalostettu tiloilla jo pitkän aikaa. Ei siis ole mikään ihme, että niissä vaikuttaa olevan samoja stereotyyppisiä luonteenpiirteitä kuin meissä suomalaisissa.

    VastaaPoista
  5. No nyt turhautuneen luuserimamun tulevaisuus muuttui hetkessä valoisaksi, sillä katso, teille on syttynyt uusi johtotähti Londoniumin taivaan ylle. Allah tai joku muu vastaava on näet hyväksi nähnyt nimittää kaupunkiin länsimaiden ensimmäisen musulmaanipormestarin. Edellinen taisi ollakin reilut viissataa vuotta sitten Granadassa. Nyt on ura tähtiin viitoitettu, jokaiselle sorron yöstä nousevalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muslimipormestareita on nykyäänkin Bosniassa ja Albaniassa. Ja ollut viisisataa vuotta.

      Poista
  6. Voi kunpa jostakin löytyisi kätköt täynnä Rooman imperiumin aikaisia nettikirjoituksia twiittauksineen 1600-1800 vuoden takaa siiten miten prosessi silloin edistyi. Mutta lähtökohta on tietysti se että tietyssä vaiheessa kantaväestö kieltäytyi lisääntymästä ja sen ajan vallitseviksi arvoiksi nousi hedonismi, narsismi ja muu "itsensä toteuttaminen".

    Kysyn itseltäni (ja kenties muilta): onko mikään muuttunut noista ajoista?

    Ja vastaan: tuskin oleellisesti.

    Kulttuurit mädäntyvät (mädännytetään) sisältäpäin ja demografinen prosessi etenee sitten omaa luonnollista reittiään ja vauhtiaan. Se että tietty populaatio lisääntyy esim. 25% nopeammin syntyvyyden kautta kuin toinen kuulostaa äkkipäätä aika vähäiseltä asialta ja siihen ei kiinnitetä huomiota. Mutta jo 350 vuoden prosessi aikaansaa 1:1 tasapainon muuttumisen 1:9 tai jopa 1:10. Se mikä aiemmin oli pieni vähemmistö tulee yllättävän äkkiä suureksi ellei peräti enemmistöksi.

    Tämä demografinen radikaali muutos Palestiinassa (ortodoksijuutalaiset) varmistaa sen että juutalainen väestö puskee palestiinalaiset alueelta ilman että Israelin armeijan tarvitsee sanottavammin myöhemmässä vaiheessa puuttua peliin.

    Maita ei vallata niinkään panssaridivisioonilla kuin lastenrattailla. Tiedetäänkö tämä Maanpuolustuskorkeakoulussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirja joka kannattaa lukea, ehdottomasti:

      https://www.amazon.co.uk/Shall-Religious-Inherit-Earth-Twenty-First/dp/1846681448

      "Dawkins and Hitchens have convinced many western intellectuals that secularism is the way forward. But most people don't read their books before deciding whether to be religious. Instead, they inherit their faith from their parents, who often innoculate them against the elegant arguments of secularists. And what no one has noticed is that far from declining, the religious are expanding their share of the population: in fact, the more religious people are, the more children they have. The cumulative effect of immigration from religious countries, and religious fertility will be to reverse the secularisation process in the West. Not only will the religious eventually triumph over the non-religious, but it is those who are the most extreme in their beliefs who have the largest families.

      Within Judaism, the Ultra-Orthodox may achieve majority status over their liberal counterparts by mid-century. Islamist Muslims have won the culture war in much of the Muslim world, and their success provides a glimpse of what awaits the Christian West and Israel. Based on a wealth of demographic research, considering questions of multiculturalism and terrorism, Kaufmann examines the implications of the decline in liberal secularism as religious conservatism rises - and what this means for the future of western modernity. "

      Pointti on siinä mistä Eric Kaufmann (ja myös Michael Blume ovat kirjoittaneet )kulttuurievoluutiotutkmuksissaan: sekularismi ei ole tie eteenpäin vaan sama kuin ampuisi kuulan kalloon.

      Tämä koettiin jo Rooman imperiumin aikana ja sama koetaan nyt hyödyllisten idioottien johtaessa Eurooppaa salettivarmaan tuhoon.

      Poista
  7. Periaatteessahana eurooppalaisten ei edes kannata tehdä töitä enää. Jos väki on päätetty korvata, miksi edes rehkiä? Kuka alkaisi rehkimään, jos tietäisi elävänsä vuoden? Paitsi, että maahanmuuttajat eivät itse työllisty, ne heikentävät kantaväestön tuottavuutta.

    https://www.youtube.com/watch?v=EO5Gayz4NNw
    Tässä 40 min video, joka kertoo libertaareista. Samat perustelut, joita videossa esitetään, voidaan kuitenkin soveltaa maahanmuutosta huolestuneisiin. Miksi edes tehdä töitä?

    VastaaPoista
  8. Jokainen ilman pätevää syytä on synnyttänyt tai siementänyt maahan kaksi lasta tai vähemmän on syyllinen tähän onnettomuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten niin? Eikö Afrikan väestöräjähdystä silloin olisi?

      Poista
  9. On tämä kummallista. Siinä mielessä, että tämä mainittu migranttihomma todistaa vain sen, ettei Eurooppa ole muita parempi ja siihen pätee samat lait kuin muihinkin, esim. Amerikkoihin. Kumma on siinä, että eurooppalaiset sitä eivät huomaa. Eivät huomaa sitä, ettei saa aliarvioida historian lakeja, saati strutsimaisesti pistää päänsä hiekkaan. Ei ole ensimmäinen kerta kun alhaisempi kulttuuri murskaa korkeamman, eikä siihen tarvita ydinpommia. Ja tähän vielä: ehkä kuitenkin oli mieltä siinä, että joskus syntyi sellainenkin toimintamuoto kuin kansallinen valtio? On se sitten minkä tahansa ylijumalan ansiota.

    VastaaPoista
  10. Ainahan sitä voi uskoa utopioihin. Ehkä rodut sulautuvat yhdeksi ja elävät harmoniassa. Näinhän Valtaoja on esim. esittänyt. TOivossa on hyvä toki elää.

    VastaaPoista
  11. "Ruotsissa sen sijaan käsikranaatteja heitellään tämän tästä eikä sekään enää taida herättää edes pahennusta. Asialla nimittäin eivät ole kantaruotsalaiset, vaan maahanmuuttajat, joilla tunnetusti on oma kulttuurinsa. Sen arvosteleminen taas on mahdollista vain vertaisille, mitä kantaruotsalaiset eivät ole."

    Sinänsä aivan uskomatonta, miten nopeasti tähänkin on vain totuttu. Käsikranu-isku jossain Rosengårdissa-who cares anymore? Ja vielä joskus parikinkymmentä vuotta takaperin olisi tuntunut miltei mahdottomalta ajatukssenakin, että tuollaista tapahtuisi Ruotsissa. No, eiköhän meilläkin jo ihan pian...

    "Niinpä syntyy tasapaino: toiset polttavat autoja ja toiset nostavat vahingonkorvaukset yhtiöltä. Jengin kunkut mahtailevat tekosillaan, poliisit kirjaavat jokapäiväiset tapahtumat ja lehdet vaikenevat. Tämä on Eurooppaa!"

    Muistelen jostakin lukeneeni (no lähdettä en nyt valittaen muista, mutta kumminkin), että Ranskassa poltetaan keskimäärin sata (sic!) autoa JOKA IKINEN YÖ! Siis tuonhan on pakko jo näkyä bkt:ssakin... Mutta hei, nytpäs lamppu syttyi! MEHÄN VOIDAAN TIENATA TÄLLÄ! (Vink, vink, Jyrki&co siellä Brysselissä!) Pääasiahan kun toki on, että bkt kasvaa aina hamaan auringon sammumiseen, vaikka prosessia sitten hieman avitettaisiin vaikka ikkunoita kivittämällä...

    J.Edgar

    VastaaPoista
  12. Sekulaarin lännen kulttuurieliitin kyvyttömyys tajuta demografian raudanlujan tyrannian ylivertaisuutta heidän omiin haavekuviinsa nähden hämmästyttää. Toisaalta myös maahanmuutto/monikulttuurisuuskriitikot eivät ole havainneet sitä että rajuin taistelu ei käydä esim muslimien, kristittyjen ja juutalaisten välillä vaan niiden sisällä. Voiton vievät ne joilla uskon voittamaton varmuus ja tappion kokevat ns. sekulaarit ja maltilliset. Ateisteista puhumattakaan.

    VastaaPoista
  13. Se tapa millä ortodoksijuutalaisten ryhmä taannoin näytti vakuuttavasti kaapin paikan kanssamatkustajilleen New York-Tel Aviv vuorolennolla on kuvaava. Lentojärjestelyissä idiootit eivät olleet huomioineet sitä että ortodoksijuutalainen oikeassa uskossa oleva ei istu naisen vieressä, sillä nainen on kaksi viikkoa kuukaudessa saastainen (kuukautisten molemmin puolin viikko) ja tuollaisen lemuavan olennon vieressä istuminen on uskovalle kauhistus. Lisäksi kanssamatkustajat olivat niin typeriä etteivät edes maksua vastaan älynneet vaihtaa paikkoja uskovien kanssa. Tuloksena 11 tuntia kestänyt kaaos lentokoneessa koska sekulaarit eivät kertakaikkisesti tajunneet että tässä maailmassa on vielä ihmmisiä jotka eivät periaatteitaan tingi. Meikäläinen olisi mielellään tienannut rahat ja siirtynyt istumaan saastaisen naisen viereen olisi tappoonit haisseet vaikka kuinka pahalle tahansa, opportunisti kun olen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yli kolmekymmentä vuotta naimisissa olleena minulle ei ole kehittynyt hajuaistia että haistaisin vaimon kuukautiset (silloin kun ne olivat säännölliset). Tosin sanotaanhan että hometalossa pitkään asunut ei itse haista hometta ollenkaan. Ehkä tämä kuukautishajun tunnistaminen on yksinäisten poikamiesten etu?

      Poista

Kirjoita nimellä.