perjantai 6. toukokuuta 2016

Jotta muutkin oppisivat



Pour décourager les autres

Suomen lehdistön sankariajat taitavat olla takanapäin. Viime vuosisadan alussa toimittajat ja julkaisijat usein ottivat henkilökohtaisen riskin protestoidessaan sortovaltaa vastaan ja paljastaessaan laittomiksi tulkittuja viranomaisten määräyksiä. Monia lehtiä lakkautettiin.
Koska suurin osa Suomen kansaa oli siinä vakaumuksessa, että kyseessä on oikeustaistelu ja että toimet lehdistöä vastaan ovat vain alastonta väkivaltaa eivätkä tosiasiassa liity mihinkään rikokseen, herätti lehdistön rohkea toiminta ihailua ja kiellettyjen lehtien galleriasta tuli eräänlainen kunniataulu. Se näytti kysyvät jokaiselta kansalaiselta: tässä ovat ne, jotka ovat pitäneet totuutta ja oikeutta suuremmassa arvossa, kuin henkilökohtaisia etujaan: mitä sinä olet tehnyt totuuden hyväksi?
Itse kukin toki saattoi valita, elääkö valheessa vai ollako tottelematta laittomia määräyksiä. Jälkimmäisessä tapauksessa oli suurena riskinä joutua (laittomaksi tulkitun) esivallan sanktioiden kohteeksi. Enimmäkseen tämä kävi päinsä aivan Suomen lakien mukaisesti, vaikka toki monen oikeustajuun ei mahtunut, että niitä sovellettiin keisarikunnan tulkinnan mukaan.
Koska esivalta pyrki väkivalloin tukkimaan suut toisinajattelevilta, turvauduttiin myös ulkomaihin. Ruotsissa painettuja lehtiä ja lehtisiä levitettiin maassa viranomaisten kiusaksi. Finljandskaja Gazetan suomeksi heiluvaa häntää eli Suomen sanomia ei kukaan viitsinyt lukea. Sen yleisvaltakunnallinen näkökulma oli yhtä kaukana ihmisten arkikokemuksesta kuin Moskovan Tiltun kaakatus oli siitä, mitä suomalaiset sodan aikana itse näkivät omassa ympäristössään.
Suomalaisten moraali kesti sekä sortovuosina että sodan aikana. Edellisessä tapauksessa tilanne tosin oli paljon huonompi, sillä se houkutteli sekä opportunisteja että reaalipoliitikkoja. Asiat olivat aidosti kiistanalaisia, jos niin haluttiin. Sodan aikana sen sijaan taisteltiin elämästä ja kuolemasta ja vastakkain olivat kunnia ja sen menettäminen. Vastassa oli ilmiselvä valhe, jonka tunnisti jo hajusta. Se, joka kumarsi sille, tiesi mitä teki ja sai varautua sen mukaiseen suhtautumiseen.
Nyt maamme sananvapaus on jälleen joutunut erikoislaatuiseen tilanteeseen. Lehdistön valtavirta on omaksunut suopean linjan siihen hallitsemattomaan maahanmuuttoon nähden, jonka kohteeksi maamme on joutunut. Poikkeavat äänet on peloteltu pykälillä, jotka koskevat ”kiihottamista kansanryhmää vastaan”, mistä on ennakkotapauksina annettu jo langettavia tuomioita.
En usko liioittelevani, jos sanon, ettei nykyisenkaltaista itsesensuurin määrää ole maassamme nähty sitten ns. suomettumisen huippuvuosien. Tuolloin voitiin havaita, että monet journalistit suorastaan kilpailivat siitä, kuka osaisi oikeaoppisemmin liehitellä itäistä naapuria ja sen edistykselliseksi oletettua politiikkaa. Vain harvat toimittajat, joita leimaaminen ei pelottanut, kertoivat totuuden sellaisena, kuin sen itse parhaan ymmärryksensä mukaan näkivät.
Kysymys oli harvoin kiistattomista asioista. Monilla kansalaisilla oli mielessään paljon kaunaa ja ilmiselvästi falskisti esiintyvän Neuvostoliiton kontolle pantiin mielellään sellaistakin, mihin se tuskin ihan oikeasti syyllistyi. Mutta eiväthän nuo vapauden rajoittajat olleet asioista yhtään sen paremmin perillä kuin sensuroidut kirjoittajatkaan.
Aisan yli potkijoita, jopa yleisönosastokirjoittelijoita, syytettiin neulanpistoista ja ystävyyden vahingoittamisesta, epäluulon lietsomisesta, rauhan vastustamisesta ja vastaavista hyvin suurista synneistä, joiden potentiaaliset seuraukset olivat kammottavat. Tuntuu siltä, että koko ns. oikein ajatteleva establishment oli yksimielinen ja aidosti närkästynyt tuomitessaan ja paheksuessaan väärintekijöitä ja heidän ajatteluaan.
Ulkomaille siirtymistä ja niiden kautta vaikuttamista tapahtui tiedotuksen piirissä Kekkosen aikana vain rajoitetusti, mutta paineita siihen oli. Suurin osa toimijoista kuitenkin oli sisäistänyt herruuden, eikä Nootti-lehti paljon lukijoita kerännyt. Sen sentään annettiin ilmestyä ja tämä varmastikin johtui juuri sen vähäisestä suosiosta.
Nyt on sitten ruvettu etsimään sananvastuun rajoja, kuten uusi ja aidosti orwellilainen sanonta kuuluu. Kun maamme valtalehdistö menetti maineensa muutaman ilmiselvästi valheellisen kampanjan (hihamerkit, panssarien vaatiminen Kreikan kaduille ym.) johdosta, se sai pian ulkomaisen kilpailijan, jonka tiedettiin olevan vapaa ainakin kotimaisen virkavallan alaisuudesta. Tilanne oli sama ,kuin joskus sortokausien aikana.
Nyt vaaditaan sitten tuon vaihtoehtomedian suun tukkimista. Tällä kertaa vaatijana ei ole laittomaksi todettu sortovalta eikä edes oma laillinen hallitus, vaan lehdistö. Tilanne on ainutlaatuinen. Kekkosen aikana oltiin psykologisesti lähellä samaa tilannetta sikäli, että väärinajattelevia julkaisuja halveksuttiin ja paheksuttiin. Niiden kieltämistä ei sentään vaadittu.
Nyt sitten eletään uutta aikaa. Lehdistö, joka on itse menettänyt maineensa, vaatii sosiaalisessa mediassa toimivan menestyneen kilpailijansa kieltämistä ja rankaisemista, sikäli kuin olen asiat oikein ymmärtänyt.
Orwellilainen uuskieli on ahkerassa käytössä. Kilpailijahan ei sen mukaan ollenkaan edes edusta oikeaa journalismia vaan ainoastaan yrittää näyttää sellaiselta. Sananvapaudesta ei puhuta yhtikäs mitään, vaan sen sijaan vastuusta, joka on kallis asia ja kaikkien lämpimästi kannattama. Mutta tämä on nyt taas kerran kovin läpinäkyvää.
Luulen, että ns. oikein ajattelevat uskovat tälläkin kertaa asiaansa. On kovin banaalia sanoa, että tämä on pelottavaa. Mutta kyllä se oikeasti on sitä.

56 kommenttia:

  1. Suomen lehdistö noudattaa poliitikoilta oppimaansa lukijoiden suosionkalastelua. Aivan kuin poliitikot, toimittajatkaan eivät halua tuoda tosiasioita esiin. Kuka meidän poliitikoista uskaltaa tuoda julki talouden kasvun tavoittelemisen tarpeettomuuden. Samoin journalistit pyrkivät peittämään hallitsemattoman maahanmuuton negatiiviset seuraukset. Ihmisillä on aina halu olla suosion huipulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Chester Brain Loan Service -palveluun ... (Brianloancompany@yahoo.com)

      Oletko liikemies tai nainen? Oletko missä tahansa talousongelmassa tai tarvitsetko varoja oman yrityksen perustamiseen? Tarvitsetko lainan käynnistämään mukavan pienikokoisen ja keskisuuren yrityksen? Onko sinulla matala luottopiste ja sinulla on vaikeuksia saada pääomalainaa paikallisilta pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta? Lainamme ovat hyvin vakuutettuja maksimaalisen turvallisuuden takaamiseksi. Ensisijainen tavoitteemme on auttaa sinua saamaan palvelusi, jonka ansaitset , Ohjelmamme on nopein tapa saada mitä tarvitset hetkessä. Pienennä maksuja, jotta helpotat kuukausittaisten kulujen rasitusta. Vähentää joustavuutta, jota voit käyttää mihinkään tarkoitukseen - lomat, koulutus, ainutlaatuiset ostot

      Tarjoamme laajan valikoiman rahoituspalveluita, jotka sisältävät liiketoiminnan suunnittelu, kauppa- ja kehitysrahoitus, kiinteistöt ja kiinnitykset, velkojen konsolidointi lainat, yritysluotot, yksityiset lainat, kotimaiset jälleenrahoituslainat, joissa on alhainen korko @ 2% per henkilö, yritys ja yritysjärjestöt. Hanki parasi perheellesi ja omasta unelmakodusta myös yleisen lainaohjelman avulla.

      Kiinnostuneita hakijoita pyydetään ottamaan yhteyttä sähköpostitse: {Brianloancompany@yahoo.com} TAI Whatsapp ja teksti (803) 373-2162

      Kiitos yhteistyöstä
      Chester Brain ..

      Poista
  2. Kiinostava kirjoitus. Suomessa vaikuttaa tosiaan olevan eräänlaisen vaikenemisen kulttuuri. Tämä perinne koskee myös sisäpoliittisia kysymyksiä, esimerkiksi iänikuista keskustelua "pakkoruotsista". Kuinka moni on esimerkiksi lukenut lehdistä vapaan kielivalinnan huhtikuussa alkaneesta uudesta kansalaisaloitteesta? Ei kovinkaan moni. Kuinka moni on taas lukenut tai nähnyt tv:ssä jutun kahden sairaanhoitajan epävirallisesta addressista, jolla vaadittiin sairaanhoitajille enemmän palkkaa? Moni, sillä hoitajat pääsivät puhumaan addressistaan heti aamutelevisioon.

    VastaaPoista
  3. Seis maailma, tahdon ulos- väelle Erkki Tuomiojan perustama Historijoitsijat ilman rajoja- yhdistys järjestää kansainvälisen seminaarin Helsingin yliopistolla 19.-20.5.

    Sieltä löytyvät isännän lisäksi mm. Martti Ahtisaari, Elisabeth Rehn, Teija Tiilikainen, Pekka Haavisto ja Timo Soini sekä yhdistyksen toiminnantarkastaja Henrik Meinander.

    Virossakin maailma alkoi liikkua vasta sitten kun Moskovan lähettämä toiminnantarkastaja poistui kokoussalista.

    VastaaPoista
  4. Paavo Väyrynen on saanut HS:ssa niin paljon huomiota uudelle puolueelleen, että luulisi hänen olevan ehdolla USA:n presidentiksi.

    Jos hän löisi hynttyyt yhteen Tuomiojan yhdistyksen kanssa, saisi kaupan päälle saman toiminnantarkastajan.

    VastaaPoista
  5. Suomi on sananvapuden johtava maa, koska maan tapa on, ettei toimittajat toimi vallan vahtikoirina vaan puudeleina. Yksikään toimittaja ei kerro ylpeänä, että meilläpä saa julkaista ilman seuraamuksia tuollaistakin roskaa kuin MV-lehteä. Ei, vaan liitto antaa juridista apua kuinka tehdä rikosilmoitus tuosta inhasta kilpailijasta. Jokaisessa meissä asuu pieni fasisti ja sen huomaa. Pirua ajetaan belsebuupilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimittajamme ovat kiihkeästi sitä mieltä, että esim. Turkin presdentti Erdoğania on voitava nimittää vuohennussijaksi ja lapsenraiskaajaksi ja että tämä tärkeä tieto tulee julkaista mm. TV:n pääkanavilla täysin vapaasti. Ok, mikäpä se siinä.

      Mutta samaan aikaan samat toimittajat ovat sitä mieltä, että jonkin heidän "totuuttaan" haastavan MV-lehden tuohon Erdoğan -esimerkiin nähden varsin kesyt jutut ovat suorastaan rikollisia ja ne on kiellettävä. Ao. toimittajat julkaisevat suurta omakehua ja hurskautta säteilevän yhteisjulistuksen omien medioidensa pyhyydestä - ja vedättävät edelleen yksipuolisesti omia agendojaan, minkä ehtivät.

      Vika on varmaan minussa, kun kuvittelen, että tässä on jokin hyvin syvällinen ristiriita.

      Jos Erdoğan -juttu on "laadukasta satiiria" journalismin pyhien periaatteiden suojassa, niin miksi sitten MV-lehden valtamedian "totuutta" rienaavat jutut eivät voi olla sitä?

      Poista
    2. "Jos Erdoğan -juttu on "laadukasta satiiria" journalismin pyhien periaatteiden suojassa, niin miksi sitten MV-lehden valtamedian "totuutta" rienaavat jutut eivät voi olla sitä?"

      Tiedät itse. Kaksoiskoodi. Kahdet eri säännöt. Medialle ihan normijuttu.

      Itse luen MV-lehteä jo pelkästään sananvapauden-periaatteen tukemisen vuoksi. Ja onhan siellä videoita joita on vaikea valheeksi osoittaa.
      Se mitä kuvassa tehdään on useimmiten sitä mitä kuvassa tehdään.
      Muutenkaan ei missään ole rationaalista ja luotettavaa sivustoa tai paikkaa, mistä tuon valhemediaksi syytetyn jutut voisi valheiksi todeta. On vain syytöksiä. Todisteita ei kukaan jaksa kerätä. Vai pysty?
      Median toivoisikin asettavan resursseja ko. lehden juttujen valheiden osoittamiseen moraalisten lauselmiensa sijaan. Nyt näyttää, että rikosilmoitukset on otettu avuksi kun vastajournalismia ei jakseta tehdä.

      En ota kantaa lehden tasoon, se on mitä on, mutta onhan netti täynnä vähintään yhtä radikaaleja lehtiä vasemmalla puolella, mm. Takku-aviisi. Viranomaisia ei kiinosta. Eikä mediaa.
      Ai niin. Kaksoiskoodi. Nuo porvariäitien kelagoldatut anarkistipenskat saa meuhata ihan rauhassa, mutta kamala ja kuvottava suomalainen White Trash (termi suomalaisen menetyskirjailijan) ei. MV taitaakin olla jollakin absurdilla tavalla tällä hetkellä maamme ainoa oikea työväenlehti, siis sen kaikkein alimman portaan, syrjäytettyjen, yhä syvemmin syrjäytyvien. Porukan jolle ei ole enää valinnanvaraa, porukan joka näkee jo omien kotiensa rappukäytävissä sellaisia asioita, mitä muut eivät tiedä eikä tunne eivätkä haluakaan tietää.

      jk

      Poista
    3. Kyllähän lehdistö on mitä suurimmassa määrin vallan vahtikoira. Se vahtii pihalla ja yrittää uskollisesti karkottaa haukkumisellaan ne, joita isäntäväki karsastaa.

      Poista
    4. Sananvapaus on eri asia kuin lehdistön vapaus. Suuri osa toimittajakunnasta karsastaa sananvapautta. Tämä koskee niin MV:n tapaisia nettilehtiä kuin some-palstoja kuin lehtien omia kommenttipalstojakin. Monien toimittajien teksteistä kajastaa selvä katkeruus, kun heidän uutisina julkaisemansa mielipidekirjoitukset saavat peräänsä ryöpyn oikaisuja perusteluineen ja lähdeviitteineen. Eivät he ole tottuneet eivätkä sopeutuneet sen enempää mielipidemonopolin menettämiseen kuin siihenkään, että ainoa heidän kirjoitelmiensa totuudellisuutta valvova taho ei enää olekaan heidän oma hyvä sisko-ja veli kerhonsa, jota julkisen sanan neuvostoksi karahteerataan.

      Poista
    5. Olipas osuvasti sanottu, Strix.

      Poista
    6. Tervetuloa Chester Brain Loan Service -palveluun ... (Brianloancompany@yahoo.com)

      Oletko liikemies tai nainen? Oletko missä tahansa talousongelmassa tai tarvitsetko varoja oman yrityksen perustamiseen? Tarvitsetko lainan käynnistämään mukavan pienikokoisen ja keskisuuren yrityksen? Onko sinulla matala luottopiste ja sinulla on vaikeuksia saada pääomalainaa paikallisilta pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta? Lainamme ovat hyvin vakuutettuja maksimaalisen turvallisuuden takaamiseksi. Ensisijainen tavoitteemme on auttaa sinua saamaan palvelusi, jonka ansaitset , Ohjelmamme on nopein tapa saada mitä tarvitset hetkessä. Pienennä maksuja, jotta helpotat kuukausittaisten kulujen rasitusta. Vähentää joustavuutta, jota voit käyttää mihinkään tarkoitukseen - lomat, koulutus, ainutlaatuiset ostot

      Tarjoamme laajan valikoiman rahoituspalveluita, jotka sisältävät liiketoiminnan suunnittelu, kauppa- ja kehitysrahoitus, kiinteistöt ja kiinnitykset, velkojen konsolidointi lainat, yritysluotot, yksityiset lainat, kotimaiset jälleenrahoituslainat, joissa on alhainen korko @ 2% per henkilö, yritys ja yritysjärjestöt. Hanki parasi perheellesi ja omasta unelmakodusta myös yleisen lainaohjelman avulla.

      Kiinnostuneita hakijoita pyydetään ottamaan yhteyttä sähköpostitse: {Brianloancompany@yahoo.com} TAI Whatsapp ja teksti (803) 373-2162

      Kiitos yhteistyöstä
      Chester Brain ..

      Poista
  6. Kulttuurieliitille pitäisi säätää enemmistönpitokielto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Suomessa olisi kriittistä juutalaisuutta, persujen tilannetta varmaan jo verrattaisiin rikokseen ihmisyyttä vastaan. Jytky saatiin taivaalle huutelemalla ikäänkuin siellä joku pelastaja olisi, nyt Soini rukoilee Senaatintorin rappusilla jos siellä sittenkin pelastaisi ainakin eliitin, ja eiköhän pelastakin.

      Poista
  7. Lehdistövapauden suurvalta ei näytä välittävän maineestaan. Vastuu on tyhjä poliitikkojen käyttämä sana. Poliittisen lehdistön, joka ei piittaa totuudesta, sopii hyvin käyttää sananvastuu-sanaa. Vapaa lehdistö ajaa kilpailijoitaan pois markkinoilta kyseenalaisin keinoin, aleneviin levikkilukuihin tuskin saa tempullaan parannusta.

    Flemming Rose, joka Jyllands Postenin Muhammed-pilakuvien jälkeen, on joutunut kertaamaan sananvapauden periaatteita kirjoittamalla mm. teoksen 'Tyranny of silence', on sitä mieltä, että sananvapauden takia kannattaa sietää erilaista puhetta. Jos tunnemme vastuuta siitä, että emme loukkaa ketään, emmekä salli muiden loukkaavan meitä, niin elämme vaikenemisen maailmassa, hiljaisuuden tyranniassa. Yhteiskunta, missä on maahanmuuttajina erilaisia ryhmiä, on erilaisista etnisistä taustoista tulevia ihmisiä, voi säilyä avoimena vain mikäli vapaata sanaa ei rajoiteta, ja sitä käytetään enemmän. Eikä globaalissa tiedonvälityksen maailmassa ole enää vähemmistö/enemmistö -jakoa. Muhammed-pilakuvajupakka sen osoitti, kun Tanskan tuotteita alettiin muslimimaissa boikotoida, niin etniset tanskalaiset olivatkin hetkessä tässä kysymyksessä vähemmistö.

    VastaaPoista
  8. Freedom is never more than one generation away from extinction. We didn't pass it to our children in the bloodstream. It must be fought for, protected, and handed on for them to do the same. - Ronald Reagan, ei mulla muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ronald reagan siinäpä vasta vapauden taistelija. samanlainen valehtelija ja tikollinen ihmisyyttä vastaan kuten kaikki jenkki pressat ehkä JFK:ta lukuunottamatta

      Poista
  9. Kiinnostava kirjoitus ajankohtaisesta aiheesta.
    Millainen on poliitikkojen - johtavien poliitikkojen - suhtautuminen siirtolaiskriisiin, siitä Viron osalta olen valitettavasti itse esimerkkinä.
    "Koska maahan (=Viroon) on lähivuosina asettumassa asumaan merkittävä määrä vierasta rotua, uskontoa ja kulttuuria edustavaa väestöä, on maaperä tulenarka on hänen (=minun) lähettämisensä maasta pois on perusteltua". Tällaisella perustelulla Viro lähetti minut kertaheitolla maasta pois, määräsi ensialkuun viiden vuoden maahantulokiellon ja samalla hajotti kuusi vuotta yhdessä asuneen pariskunnan.
    Ja näin ilman, että olisin koskaan suorittanut minkäänlaista rikosta. - Ihmettelen vain miten Suomesta ja Ruotsista on vaikeaa karkottaa rikoksiin syyllistyneitä siirtolaisia. Ehkä heidät pelastaakin se, että eivät ole valkoisia eurooppalaisia?
    Ajat ovat muuttuneet: siirtolaisuuden vastustaja maasta ulos ja siirtolaiset sisään.
    Meidän päiviemme Euroon Unioni.
    Paljon onnea. (?)

    VastaaPoista
  10. Olen kirjoittanut paikallislehteen viime syksystä lähtien yhteensä viisi kriittistä juttua toteutuneesta maahanmuutosta. Päätoimittaja poltti hihansa, kun syksyllä arvostelin valtamediaa maahanmuuttokeskustelun estämisestä verkkosivuillaan. Nyt uuden päätoimittajan aikana olen vastustanut turvapaikanhakijoiden asuttamista kotikaupunkiini. Kaikki jutut on julkaistu, mutta faktojen hakeminen on teettänyt minulla tavattomasti työtä.

    VastaaPoista
  11. "Nyt on sitten ruvettu etsimään sananvastuun rajoja, kuten uusi ja aidosti orwellilainen sanonta kuuluu."

    Tämän sivuston sivuilla keskusteltiin muutama kuukausi sitten Dr. Jukka Kemppisen vaatimuksesta, että blogien käyttäjistä pitäisi tehdä tarvittaessa ilmoituksia poliisille, toisin sanoen sanarikosilmoituksia poliisille.

    Tuskinpa neukku-blogisti Dr. Jukka Kemppinen on huolestunut vittu-sanan käytöstä netissä. Pikemminkin hän on huolestunut kovasti niistä sanoista, jotka "loukkaavat" marxismi-leninismi-stalinismin pyhyyttä eli ilmaisevat itse asiassa vain totuutta.

    VastaaPoista
  12. Valaiseva kirjoitus. Kannattaa lukea.
    Historiasta on hyvä olla selvillä, niin ymmärtää nykyisyyden.
    Voisin mainita oman näkökulman aiheeseen. Se onkin meitä jokaista niin lähellä, että minun ei tarvitse muuta kirjoittaa kuin sosiaalinen media, internet ja ennen kaikkea nopeasti toimivat yhteydet.
    No, onhan valtamediakin netissä luettavissa kuten vaihtoehtomedia ainoastaan on netissä. Mutta, jos valtamedia jättäisi paperiset versiot kokonaan pois, oppisivat tekemään nopeita ajankohtaisia uutisia. Sillä siinä se taika on, vaihtoehtomedia pelaa yhdellä varmalla toimintatavalla ja ilman minkäänlaista painetta mistään suunnasta. On vain kirkkaana ajatuksena se, että kirjoitetaan ihmisille. Todellisista, ajankohtaisista, salamannopeasti muuttuvista tapahtumista.

    Jos on ollut aiemmin vain valtamedian käyttäjä ja löytää vaihtoehtomedian mm. viime kesästä alkaneen laittoman maahanmuuton totuuden etsimisessä, niin sen jälkeen huomaa nopeasti, että meneillään olevaan pakolaiskriisiin löytää totuudenmukaista tietoa vaihtoehtomediasta eikä valtamedialla ole enää merkitystä.

    Valtamedia on myös pääsääntöisesti lopettanut lukijoiden kommentoinnit ja se on ollut suuri virhe. Vaihtoehtomediassa kuten MV-lehdessä lukija voi olla vuorovaikuksessa muiden lukijoiden kanssa. Erittäin hyvä. Ihmiset haluavat osallistua. Ihmisten tarvitsee saada osallistua.

    Timo Vihavainen kirjoitit; "Suomen lehdistön sankariajat taitavat olla takanapäin." Hyvin totta. Suomen lehdistö menettää koko ajan lukijoita vaihtoehtomedialle, lähinnä MV-lehdelle (sanoisinko jopa, että kiitos pakolaiskriisin kauheuden). Totta sekin, että elämme todella pelottavaa aikaa, eikä sitä helpota valtamedian vääristetty tai puuttuva totuus.

    VastaaPoista
  13. "marxismi-leninismi-stalinismi"

    Jos tarttuu marxismiin niin lopussa leninististen sanaliehittelyjen jälkeen joutuu toteuttamaan stalinismia:


    ”Selvää on, että sellaisina aikoina, jolloin poliittinen valtio poliittisena valtiona syntyy väkivaltaisesti kansalaisyhteiskunnasta.., valtio voi ja sen täytyykin jatkaa uskonnon kumoamiseen, hävittämiseen asti, mutta vain siten kuin se jatkaa yksityisomistuksen kumoamiseen (maksimaalisesti).., jatkaa elämän kumoamiseen, giljotiiniin. Erityisen voimantuntonsa hetkinä poliittinen elämä pyrkii tukahduttamaan omat edellytyksensä — kansalaisyhteiskunnan ja sen elementit — ja järjestäytymään ihmisen todelliseksi ristiriidattomaksi lajinelämäksi. Siihen se kykenee kuitenkin vain olemalla väkivaltaisessa ristiriidassa omia elinehtojaan vastaan, vain julistamalla vallankumouksen pysyväksi, ja näin ollen poliittinen draama päättyy yhtä väistämättömästi uskonnon, yksityisomistuksen ja kansalaisyhteiskunnan kaikkien elementtien palauttamiseen kuin sota päättyy rauhaan.”
    ( Karl Marx, Friedrich Engels. Valitut teokset. 6 osaa. Kustannusliike Edistys, 1978. Osa 1, s. 78.)


    “...in periods when political state... is born violently out of civil society, when political liberation is the form in which men strive to achieve their liberation, the state can and must go as far as the abolition of religion, the destruction of religion. But it can do so only in the same way that it proceeds to the abolition of private property, to the maximum.., just as it goes as far as the abolition of life, the guillotine. At times of special self-confidence, political life seeks to suppress its prerequisites, civil society and the elements composing this society, and to constitute itself as the real species-life of man devoid of contradictions. But it can achieve this only by coming into violent contradiction with its own conditions of life, only by declaring the revolution to be permanent, and there-fore the political drama necessarily ends with the re-establishment of religion, private property, and the elements of civil society, just as war ends with peace.”
    ( Marx, Engels. The Individual and Society. Progress Publishers, Moscow, 1984, ss. 59-60. (K.Marks i F. Engels, Sotshinenija, T. 1, s. 393.))

    VastaaPoista
  14. Äskettäin ministeri Nappi Silmä (kok.) lanseerasi 10 kohdan miljoonahankkeen, jonka newspeak tuo mieleen Pirkkala 2.0:n. Kulttuurimarksilainen retoriikka on kuitenkin päivitetty nykyaikaan ja kontekstiin. Lyhyt kaksiosainen ennen-nyt-uussuomen sanakirja: neuvostovastainen - rasisti (pahikset); yleisdemokraatti - suvaitsevainen (hyvikset). Suomimetia ui sameissa vesissä ja tiedollinen että eettinen taso rämpii pohjamudassa. En usko että metia tästä alhosta nousee kun netin kautta tarjolla on koko maailma ja kun takana on ylisukupolvinen alennustila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, Suomen media on menettänyt uskottavuutensa; sillä on tietyt kannattajat, jotka ovat suvaitsevaisia, joille pystyvät kirjoittamaan mieluisia artikkeleita.

      Internet avaa vaihtoehtomedian, naapurimaiden ja Euroopan mediat sekä media ympäri maapallon. Ei enää tarvitse olla riippuvainen Suomen median ja "valtiollisen" ylen annista.

      Poista
  15. Kulttuuri- ja puolustusministerinä toiminut Stefan Wallin pelkää NATO-kansanäänestystä koska kansa olisi siinä "kaula paljaana" Venäjän propagandan kohteena.

    VastaaPoista
  16. Onko kenestäkään muusta mitenkään outoa tuo Venäjästä ja NATOSTA kiihkoilu? Ihan kuin Venäjä olisi todellinen uhka Euoopan nykyiselle väestölle. Miten kukaan voi pitää Venäjää suurempana uhkana vaikka Suomelle kuin Afrikan väestönkasvua ja EUn muuttopolitiikkaa? Minä en vain käsitä tätä asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Miten kukaan voi pitää Venäjää suurempana uhkana vaikka Suomelle kuin Afrikan väestönkasvua ja EUn muuttopolitiikkaa? Minä en vain käsitä tätä asiaa."

      Käsittämättömyydelle, jos se yhdistyy ymmärtämättömyyteen, tajuamattomuuteen, näkemättömyyteen, havaitsemattomuuteen, aavistamattomuuteen, historiattomuuteen tai tahalliseen harhaanjohtamiseen jne. ei voi mitään. Asia on tältä osin loppuun käsitelty.

      Poista
    2. Minä kyllä tuen edellistä anonyymiä, täysin.
      Tapahtuva kansainvaellus ja sen kulttuuriset, taloudelliset ja väestölliset seuraukset tulevat muuttamaan Euroopan toiseksi.

      Venäjä. Pelkäänkö? En lainkaan. En pelkää ihmisten mielikuvitusta, sen peikkoja.
      Ihmisvyöry on jo tapahtumassa oleva tosiasia.
      Venäjä on toistaiseksi vain laskennallinen uhka.
      Uskon havaittaviin tosiasioihin aina enemmän.
      Jos mietin ja vertaan vaikkapa Pietaria vs. Lagosia niin asia on minunkin kannaltani (toistaiseksi) loppuun käsitelty: tiedän missä reaalinen uhka on. Se on demografinen ydinpommi, joka on jo räjähtänyt.

      jk

      Poista
    3. Jep. Tuntuu jotenkin idioottimaiselta, että samat henkilö jotka tuovat tuon väestöpommin Eurooppaan, odottaisivat että nyky-Euroopan miehet taistelisivat Venäjää vastaan aseellisesti puolustaen heitä, jotka ovat kaikin tavoin pilkanneet "valkoista miestä". Minä en Eurooppaa puolustaii aseellisesti. Liberaalit tehkööt sen itse.

      Poista
  17. 140 miljoonan asukkaan Venäjä taloudellinen pikkutekijä, uhkana 500 mijoonan asukkaan Euroopalle on ja voi olla korkeintaan säälittävä.

    VastaaPoista
  18. Jotenkin tuntuu, että Venäjästä puhutaan täyttä propagandaa. Eiköhän tämä Ukraina-tapauskin mennyt jotenkin näin:
    -NL:n hajottua Venäjä menetti puolet väestöstää, sen BKT romahti ja syntyvyys romahti
    -NLn hajoamisen jälkeen Venäjä yritti saada Ukrainan itselleen, että se voisi paikata väestökatoaan ja säilyttää "venäläisyydestä" sen mitä on säilytettävissä. Tähän se halusi Ukrainan, joka olisi tuonut vastapainoa väestökadolle.
    -Länsi tuhosi tämön haaveen.

    Jos katsoo Venäjän pyyntö tai tavoitetta, niin oliko se kohtuuton? Olisiko ollut kohtuutonta, että Venäjän olisi annettu vaurastua ja paikata demografisa kriisiään? Olisiko ollut kohtuutonta, että NATO ei laajenisi Venäjän rajoille, kun se ei todellisuudessa ole mikään uhka Euroopalle?

    Länsi puhuu täyttä Venäjä-propagandaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikata demografista kriisiään!?
      Estä ja varjele, olisi pitänyt antaa heidän rauhassa jatkaa kriisiensä paikkailua.
      Jos olisit tosissasi, epäilisin terveydentilaasi.

      Poista
    2. No ainahan voit vaikka pyytää osallistumista ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Venäjähän BKTn laskun ja traslain ohella ohella on meidän suurin kriisimme.

      Poista
  19. Jokaisen, joka pelkää Venäjää, kannattaa katsoa Etelä-Afrikkaa. Kummassa olisit valkoinen mieluummin: Venäjällä vai E-A:ssa? Ihanko oikeasti Venäjä on meille se kriisi, jota varten asevelvolliset ovat vuoden armeijassa? Oletteko oikeasti sitä mieltä? Venäjäkö voi laskea elämänlaatuamme?

    Ja jos vastustat tätä mielipidettä, olet Venäjä-trolli. Voi tsiisus. Jos Euroopan väestö vaihdetaan, niin eikö meidän pitäisi pitää Venäjä mahdollisuutena? Mitä me teemme isolla BKTlla, jos kohtalona on sama kuin E-A:ssa? Miten meillä menisi huonommin osana Venäjää kuin osana Etelä-Afrikkaa? Elämä Etelä-Afrikassa ei olisi elämisen arvoista.

    Tässä muuten asiaa lievästi sivuava videoa jenkeistä, jossa hyviä hajatelmia: https://www.youtube.com/watch?v=EO5Gayz4NNw

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Jokaisen, joka pelkää Venäjää, kannattaa katsoa Etelä-Afrikkaa."

      Väärin:

      Jokaisen, joka pelkää Venäjää, kannattaa seurata venäläistä korruptioita, josta ehkä suurin esimerkki oli munkki Grishka Rasputin, joka johti Nikolai II Imperiumin turmioon, kolmen venäläisen vallankumouksen turmioon: Verisunnuntai vuonna 1905, Helmikuun vallankumous 1917 ja Lokakuun vallanlumous 1917. Taustalla on kyllä muitakin tekijöitä vuosisatojen varrella. Venäläinen korruptio on kyllä aina päällimmäisenä tekijänä.

      Venäläinen korruptio arkinykyarkipäivnänä merkitsee mm. sitä etä synnytyslaitokseen kiireelliseti tuotu raskaana oleva nainen voi saada ilmoituksen lääkäreiltä, että jos hän maksaa tietn sievoisen summan rahaa lääkäreille, niin synnytys tapahtuu normaalisti. Naiselle jolla ei ollut sievoista summaa tarjottavana synnytys järjestettii keisarileikkauksena ja kävi jopa niinkin että kirurgin veitsi sivalsi siinä sikiön otsaa, niin että lähes vauvan silmän turmelemiseksi.

      Suomaleisilla ei ole oikeutta tunkeutua venäläisen korruption yksityiskohtiin, mutta tieto on hyvä pitää korvan takana.

      Poista
  20. Jos Euroopan väestö vaihdetaan, miksi edes mennä armeijaan?

    VastaaPoista
  21. Tässä kohtaa "perussuomalaiset" hajoavat kahtia ja menettävät merkityksensä. Suurelle osalle Venäjä on suurin peikko ja kahden rintaman sodassa käy köpelösti. Rauhallisia ja mukavia aikoja ei ole luvassa joten demokratiakin muuttuu pelleilyksi, rykmenteissä ei ole mielipidejohtajia vaan komentajia. -jussi n

    VastaaPoista
  22. Monella näyttää tulleen fantasiaksi että koska Eurooppa on hulluuden ja kulttuurisen itsetuhon tilassa niin Putin tulee ja pelastaa.
    Ei pelasta. Ei tule. Ei ole voimaa.
    Venäjästä ei ole ottamaan haltuun enää yhtään aluetta nykyisen ulkopuolelta.
    Siksi muuten minäkään en Venäjää pelkää yhtään eikä mulla ole tulipalokiire Natoon. Vaalimaan yli ei ole ketään tulossa. Panikoijat tietysti pelkäävät kaikkea mahdotontakin.

    Eurooppaa ei taida Euroopalta pelastaa enää mikään.
    Itse te (me) muuten meidät sinne äänestitte, kun kansanäänestyksessä aikoinaan kysyttiin, ja muistetaan että tätä menoa kannattaa edelleen maamme valtaenemmistö, ja jos ei kaikki niin loputkin opetetaan palvelemaan EU-herraa päivittäisille mediakampanjalla, jonka en usko laajuudessaan olevan verrattavissa edes 1930-luvun Saksa-myönteisiin vastaaviin.
    Historioitsija osaisi ehkä verrata.

    Puola ja Unkari laitetaan myös kuriin, saattepa nähdä. Tänään oli jo merkkejä. Meidät viedään varmuudella Natoon. Sananvapaudelle tulee uusi laillinen tulkinta.
    Ilmassa on viime aikoina ollut liberaalien totalitarismin merkkejä.
    Tämän kaiken takana on niin iso läntinen koneisto ettei jollakin Putinilla ole mitään mahdollisuuksia estää väistämätöntä toteutumasta. Tuskin haluakaan. Se antaa meidän tuhota itse itsemme. Kansainvaellukset tekevät tehtävänsä ja moraalinen rappio, ihmisen viihteellistyminen ja rajoittamaton hedonismi joka loppuu vasta kun kaaos alkaa. Rahat täytyy sitä ennen saada meiltä tyhmiltä pois.
    Kunhan ison rahan Hillary on puikoissa, juttu viedään kertarysäyksellä loppuun saakka.
    Muutaman vuoden päästä tuskin on tälläinenkään keskustelu mahdollista. Kun kaikki tieto ja kaikkien tekojemme digitaalinen sormenjälki meistä on tallessa niin sitä kautta päästään vaikuttamaan ihmisten arkeen ja mahdollisuuksiin entistä laajemmin.

    Itse en kannata Venäjää enkä sen meininkiä, raaka paikka se käsittääkseni on köyhälle ihmiselle edelleen, mutta läntisen liberalismin pakkosyöttö on eräänlaista käänteistä putinismia sekin. Kumpi putinismi voittaa sitten, se on jo nyt ihan selvä.

    Itse olen aina ollut Lännen arvojen mies. Idästä on historiallisesti tullut se uhka. Ja olen ollut myös maltillisen isänmaallinen suomalainen.
    Mutta tämä länsi ei ole enää vain se sama vanha kunnon länsi, minne minäkin halusin suomettumisen vuosina. Tämä uusi versio on jokin federalistinen friikki, poliittinen zombie, ikään kuin Brysselin ja Washingtonin Ribbentrop-sopimus.

    jk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.youtube.com/watch?v=EO5Gayz4NNw

      suosittelen muuten katsomaan tuon, vaikka siinä puhutaan libertaareista. Kyseessä on kuitenkin topic "enjou the decline of western civilization"

      Poista
  23. Venäjä olisi meille suuri mahdollisuus, jos osaisimme käyttää sitä hyväksemme. Varmaan Venäjälläkään ei olisi mitään sitä vastaan. Suomi ei voi olla yksin uhka Venäjälle, mutta liittoutuessamme satojen miljoonien sotakiihkoilijoiden kanssa, olemme uhka. Sitä kutsutaan Natoksi. Todellisia uhkia meille ja koko Euroopalle ovat Lähi-idän ymmärtämättömyys, jota sanotaan islamiksi, sekä Afrikan kehittymättömyys ja tietämättömyys.

    Euroopan pelastamiseksi tarvitaan länsimaiden ja Venäjän yhteistyötä eikä nykyistä vihanpitoa. Venäjästä on tekemällä tehty vihollinen. Jos puhutaan propagandasta, niin läntinen lienee voimakkaampaa. Lähi-itä vaikuttaa vielä niin vihamieliseltä, että yhteistyö sen kanssa on vaikeaa, vaikka sekin olisi tärkeää. Ei Eurooppakaan mikään viaton ole, mutta pitäisi lopettaa koston kierre.

    VastaaPoista
  24. Sitä tytyy kyllä ihmetellä, miksi Puola, Unkari ja Tsekki ja Slovakia ei pyri liittoutumaan Venäjän kanssa ja eroon EUsta. Pidemmällä välillä niillä menisi siellä kyllä paremmin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolassa on hirveä venäläisviha esim. Katynin tapahtumista johtuen. Tosin jos asiaa tarkastelee syvällisesti Katynin toteuttajat ei olleet venäläisiä, vaan toinen NL:ssa vaikuttanut porukka

      Poista
    2. Em. entiset Itä-blokin maat ovat kyllä joutuneet EU:n taholta käsittämättömän painostuksen kohteeksi nimenomaan maahanmuuttoon liittyvien linjaustensa vuoksi. Jussi Halla-Aho kirjoitti blogissaan vuosia sitten EU:sta, että se demokratian kaapuun puettu diktatuuri. Minusta siinä Jussi toi esille yhdessä lauseessa olennaisimman koko Euroopan Unionista. Erityisesti tänä vuonna EU on paljastanut lopullisesti todellisen karvansa ja nimenomaan nämä ent. itä-blokin maat ja heidän kansalaisensa näkevät yhtymäkohdat EU:n ja Neuvostoliiton diktatuurien välillä. Heillä on totisesti vielä toivoa; Suomen suhteen olen hyvin skeptinen.

      Poista
  25. "Mutta tämä länsi ei ole enää vain se sama vanha kunnon länsi, minne minäkin halusin suomettumisen vuosina. "

    Onko tälläistä länttä vielä jossain jäljellä? Etelä-Amerikassa ehkä? Pitäisiköhän muuttaa sinne kun kielikin on itselläni hallussa. Edellistenkin sortokausien aikaan täältä taidettiin lähteä Argentiinaan pakoon.

    VastaaPoista
  26. Olisi mielenkiintoista päästä kurkistamaan suomalaisen putinistin pään sisään.

    Mikä pistää ihailemaan järjestäytynyttä rikollisuutta? Mikä pistää ihailemaan nyrkkivaltaa? Mikä pistää uskomaan että raakaan väkivaltaan epäröimättä turvaituva mafiaorganisaatio voisi millään tavalla tuottaa Euroopalle mitään hyvää?

    Venäjää johdetaan vankilan pihalla kehttyneillä menetelmillä. Se joka kykenee häikäilemättömään väkivallan käyttöön on pihan kingi ja vatnikit pelkkiä orjia.

    Olisi todella mielenkiintoista kurkistaa sellaisen ihmisen pään sisään joka ihannoi tämmöistä järjestelyä ja toivoisi sen toteutuvan meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi järjestyä, jos moninkertaisen ministeri Stefan Wallinin pelkäämä kansanäänestys NATO:sta järjestetään. Siinä Suomen kansa makaisi lavetilla "kaula paljaana" Putinin propagandan kohteena.

      Poista
    2. "Olisi mielenkiintoista päästä kurkistamaan suomalaisen putinistin pään sisään."

      Tuskin se on sen kummempi pää kuin EU-federalistin, liberaaliglobalistin tai Vain-Nato-pelastaa-meidät -fanaatikon.
      Samat omaa vastuunottoa hylkivät mekanismit päässä ja usko isoihin poikiin ja organisaatioihin.
      Oman vapauden ja paikallisen itsenäisyyden pelkoa.

      jk

      Poista
    3. "Olisi todella mielenkiintoista kurkistaa sellaisen ihmisen pään sisään joka ihannoi tämmöistä järjestelyä ja toivoisi sen toteutuvan meilläkin."

      Veikkaisin että suomalainen Putinin ihailu ei oikeastaan eroa yhtään venäläisestä Putinin ihailusta. Kun ymmärtää miksi venäläiset ihannoivat Putinia, ymmärtää miksi suomalaisetkin.

      Poista
    4. "Veikkaisin että suomalainen Putinin ihailu ei oikeastaan eroa yhtään venäläisestä Putinin ihailusta."

      Olen täysin samaa mieltä. Se on järjestettyä poliittista teatteria, silmänkääntötemppuja, jotta huomio vietäisiin pois todellisista prosesseista.

      Venäjää on saatettu nykyiseen tilaan useiden sukupolvien ajan kuluessa ja Venäjästä tehtiin pahan sivilisaatio. Muuta selitystä ei voi löytää sille, että Neuvostoliitto luhistui sekä taloudellisesti että kansallisesti. Eesti, Latvia, Liettua jne. riensivät heti Natoon.

      Kestää myös useita ihmissukupolvia ennenkuin tämä pahan sivilisaatio muuttuu tavanomaiseksi, eurooppalaiseksi Venäjäksi. Maagisia konsteja tämän prosessin nopeuttamiseksi ei ole olemassa, samoin kuin sitä, että Länsi lähettäisi Kremlille junalasteittain dollareita, euroja ja kultaharkkoja.

      Poista
  27. Tässä hauska näyte tältä päivältä Hesarin toimittajan (S.Saarikoski) sitoutumisesta kaikkien saatavilla olevaan tietoon, eli hyvän tiedon vaihtoehtoehtoihin:

    "Jokainen Baltian historiaa tunteva, Sofi Oksasen Puhdistuksen lukenut tai Klaus Härön Miekkailijan nähnyt tietää, miten paljon venäläiset baltteja auttoivat."

    Venäjä ei Baltiaa hyvin kohdellut, se on totta, kaikki sen tietävät, mutta kun kaiken hiljentävänä perusteena käytetään Sofia (!!) ja yhtä leffaa, fiktiota, niin kyllä se kalskahtaa, eikö?

    Tätä olen aina tarkoittanut sillä mielikuvittelulla mikä meidän ryssäkeskustelua nykyään johtaa. Ihan turhaan. Tavoite onnistuu tuolla tavalla hölmöilemättäkin.
    Nato-lobbarit mediassa ja inhvosoturit hei, kyllä tää Suomi sinne Natoon menee ja saadaan, ja pian, eli älkää nyt ihan kokonaan häpäiskö itseänne yli-innossanne. Sofi Oksanen natokorttina, voi hyvänen aika...

    VastaaPoista
  28. Syvä kumarrus ja kiitos blogi-isännälle. Näinä aikoina vaatii kirjottajalta poikkeuksellista rohkeutta ja selkärankaa nousta virallista totuutta vastaan. Tutustuin kirjoittajan ajatuksiin ensimmäisen kerran joskus vuosituhannen vaihteessa, kun sain käsiini teoksen Kansakunta rähmällään. Siitä lähtien jokainen Vihavaisen julkaistu teos on ollut itselleni must-ostos. Ja tätä blogia on ollut aina hieno lukea. Nämä ovat todella avanneet silmiäni usein uudella tavalla. Eikä vähiten suhtautumisessa Venäläiseen kulttuuriin ja sielunmaisemaan. Rakastan sitä. Politiikka on eri asia, mutta venäläistä kulttuuria, kirjallisuutta ja taidetta rakastan.

    Kommenteissa on jo tuotu niin paljon monia hyviä pointteja, ettei itse kirjoitukseen ole enää juuri tarvetta lisätä.

    VastaaPoista
  29. Uskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Kun useita julkaisuja hakemuskopio pankin, sain laina läpi hyvin ystävällinen nainen. Lisätietoja antavat hänelle sähköpostitse osoitteessa: marilinetricha@mail.ru se tarjoaa lainoja € 30000 € 3.000.000.000 kenellekään pystyä palauttamaan sille korkoineen alhaisella nopeudella 2 % eivät epäile, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. Levitä sanaa ystävien ja perheen jotka ovat avun tarpeessa.
    takaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
    Jumala siunatkoon teitä.

    VastaaPoista
  30. Etsitkö kiireellistä lainaa? Sähköposti lisätietoja kautta: (georgeanderson.loanfirm255@gmail.com)

    Lainatarjous.

    VastaaPoista
  31. Tarvitsetko kiireellistä lainaa? Annamme Yrityslainoja henkilökohtaisia ​​lainoja, opintolainoja, auton lainat jne, jos olet kiinnostunut meihin yhteyttä: (dakany.endre@gmail.com)

    Lainatarjous.

    VastaaPoista
  32. Hei kaikki, olen Taru Porista, Suomea ja haluan vain sanoa kiitollisen kiitoksen Dante Paola -osuuskunnan avulle vilpittömyydestä, avoimuudesta, läpinäkyvyydestä, totuudenmukaisuudesta, rakkaudesta ja tuesta lainavarojen saamisen aikana ja sen jälkeen. Olen ollut paljon läpi näiden huijareiden käsissä, ja aika ei salli minun sanoa kaikkea mitä kävin läpi vuonna 2018 verkossa vieraana tai saada lainavaroja kotiin saamiseksi täällä Suomessa, mutta Jumala vastasi rukoukset tuen ja rakkauden kautta herralta Dante Paolalta, joka omaksui minut ja ymmärsi kanssani alkuperäisestä epäilystäni ja epäkohteliaisuudestani huolimatta ja hänen hyvällä sydämellään ja rakkaudellaan olen nyt kodinomistaja hänen 2%: n korkolainavarojensa kautta ja olen luvannut levitä uutisia ja kertoa myös maailmalle, että siellä on edelleen aitoja ja harvoja hyviä online-lainayrityksiä, jotka voivat auttaa ja elvyttää myös kuivaa luuta, kuten olin vuonna 2018. Älä jätä kuuntelematta ja lukemassa tätä todistusta, koska tämä on todellinen elämää muuttava kokemus, ja jokaisen, joka tarvitsee tällaista kääntymistä, ei pitäisi epäröida tai epäillä sitä, koska olen todistanut ja vannon taivaan Jumalalle, että tämä tarina on todellinen ja myös tarina kokemuksestani heidän kanssaan. Katso heidät heidän sähköpostistaan, jos tarvitset rahoitusta! sähköposti: Dantecooperativehelp@hotmail.com, tai Voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostitse: dantecooperativehelp@hotmail.com, jos haluat pikaviestin tai whatsapp / +35677926593

    Kiitos
    TARU

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.