maanantai 11. heinäkuuta 2016

Obor



Obor

Harva on tainnut edes huomata, että Nordenskiöldin jälkeen on parikin suomalaista pienalusta kulkenut läpi koillisväylän.
Purjevene Lena (lenayacht.tumblr.com) ja purjevene Sarema (www.sarema.fi/) ovat lisäksi menneet läpi luoteisväylänkin eli siis kiertäneet Pohjoisnavan.
Tämä ei tietenkään ole ollut mitään leikintekoa, mutta ymmärtää saattaa, että matka, jonka voi tehdä purjeveneellä, onnistuu myös nykyaikaisella rahtilaivalla.
Venäjä onkin alkanut panostaa pohjoiseen meritiehensä ja Vladivostokin kaupungista yritetään kehittää yhtä maailmankaupan napaa, jonka etuihin kuuluisi myös lyhyt meritie Eurooppaan.
Koska Euroopassa yksi reitin etappi ja mahdollinen pääte on Murmanskissa, kiinnostaa tämä liikenneväylä myös suomalaisia ja siihenhän on vuosien mittaan paljon toiveita sijoitettu. Arktisia murtajia tehdään taas Suomessa ja kohta varmaan muutakin aihepiiriin liittyvää. Toivokaamme parasta projektille.
Pohjoinen meritie on yksi niistä suuren luokan uutuuksista, jotka saattavat mullistaa maailmaamme tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.
Kiina, jonka kehitysmaakausi alkaa olla lopuillaan, kuten voidaan havaita sen talouskasvun maltillistumisesta teollistuneiden maiden tasolle, ei ole kutistumassa keskisuureksi taloudeksi, vaan pursuaa yhä dynaamisia suunnitelmia, joista suurin on OBOR.
Kyseessä on itse asiassa valtava kokonaisuus, johon liittyy erilaisia suunnitelmia ja projekteja teistä ja rautateistä kaivoksiin ja voimaloihin. Nimi tulee englanninkielisistä sanoista one belt  one road.
Tässä ”belt” hieman omituisesti viittaa maayhteyksiin ja ”road” taas meriteihin. Molemmat joka tapauksessa yhdistävät Kiinaa  muuhun Aasiaan ja Eurooppaan. Niistä on myös käytetty nimitystä ”silkkitie”.
Vanhan silkkitien tehokkuus liikenneväylänä ei ollut kovin suuri. Siitä huolimatta kamelikaravaanien mukana kulki vuosituhansien mittaan valtava määrä silkkiä, mausteita ja muita idän tuotteita länteen jo Rooman valtakunnan aikana.
Nyt uusi silkkitie tulee tiettävästi tarjoamaan nopean yhteyden, joka kukaties muuttaa koko maailmankaupan tasapainoa. Pelkkä tie ei ole koko asia, sen varteen tehdyt sijoitukset taitavat olla se varsinainen pihvi.
Tällä hetkellä maailmankaupan keskus on USA, joka on sekä Euroatlanttisen, että Tyynenmeren yli suuntautuvan Amerikan ja Aasian kaupan kohtauspaikka. Kukaties Kiina tulevaisuudessa on samassa roolissa Euroopan ja Amerikan välissä, arvelee The Economist.
Suuret liikenneväylät ovat aina kiehtoneet imperialistista mieltä. Muistamme brittien Kap-Kairo-suunnitelman ja saksalaisten Bagdadin radan. Se, joka rakentaa tällaisia väyliä, pyrkii niitä myös hallitsemaan ja ulottaa epäilemättä ainakin taloudellisen valtansa kyseiselle alueelle.
Mutta kaupan ideanahan on molempien osapuolten hyöty. Niinpä alueen valtiot ovat yleensä suurella innolla tarttuneet tilaisuuteen ja ruvenneet yhteistyöhön kiinalaisten kanssa. Sitä paitsi Kiinan suuri läsnäolo tarjoaa esimerkiksi Keski-Aasian kansoille tasapainoa Moskovaa vastaan.
Toki venäläisetkin ovat asiassa mukana. Tunnettu Siperian kaasuputki on ilmeisesti tällä hetkellä OBORin suurin projekti, arvoltaan 55 miljardia dollaria.
Suuria ovat muutkin projektit ja Kiina on The Economistin mukaan ilmoittanut investoivansa OBOR-maihin peräti neljä biljoonaa dollaria (4 000 000 000 000) eli siis neljä miljoonaa miljoonaa. Marshall-avun määrä oli aikoinaan 130 miljardia (130 000 000 000) dollaria. Tosin ei sanota, millä aikavälillä tämä tapahtuu.
OBORin vaikutus näkyy jo nyt Euroopassa, missä Kiina on hankkinut muun muassa enemmistön Pireuksen satamasta. Suuria investointeja on tapahtumassa muuallekin, indonesiasta ja Kazakstanista Kaukasukselle ja Eurooppaan saakka. Tien toinen pää sijaitsee Rotterdamissa ja sinne haarautuu kaksikin tietä myös Moskovasta. Jopa Kenia kuuluu merireitin varrelle.
Merta pitkin on suuria lasteja toki kulkenut jo iät ja ajat, mutta maitse kulkeva reitti on hyvin haastava. Olen itse kulkenut Urumqista Kashgariin kulkevan osuuden ja jo silloin, puolenkymmentä vuotta sitten, näkymä oli lievästikin sanoen imponoiva.
Koska tie kulki Tien –Shanin vuoriston laitaa, koettelivat sitä keväisin vuorilta vyöryvät vesivirrat, jotka laskivat Takla-Makanin autiomaahan. Vesien hallitsemiseksi oli pitänyt rakentaa valtava määrä eräänlaisia tulvamuureja, jotka ohjasivat virrat uomiin, joiden kautta ne alittivat tien. Silti se tie oli aina silloin tällöin poikki.
Myös autiomaan hiekkamyrskyt vainoavat sekä tietä, että niitä hämmästyttävän reheviä viljelyseutuja, jotka kiinalaiset ovat onnistuneet valtaamaan autiomaalta. Seutu teki erittäin hyvinvoivan vaikutuksen, poikkeuksena uiguurikylät, jotka elelivät vanhoillaan ja aikaansaivat valtavasti hiilenkäryä saslikkeja paistellessaan.
Vaurauden merkki se toki on sekin, mutta ei verrattavissa han-kansan kansoittamiin viiden tähden hotelleihin, ja muihin komeisiin rakennelmiin, joita oli jokainen keidas kirjavanaan.
Silkkitien pohjoinen haara, joka kulkee Sinkiangin pohjoisosaa myötäillen, näyttää olevan valittu oborin pääkanavaksi tällä suunnalla. Toinen vanha haarahan menee saman autiomaan etelälaitaa ja vie myös Kashgariin, jonka valtava basaari lyö eurooppalaisen ällikällä.
Merkittävää siellä myös on tai ainakin oli, että väki vaikuttaa hyvinvoivalta ja huumorintajuiselta, mikä kertoo tietystä tyytyväisyydestä elämään.
Ovathan kiinalaiset aika poikia rakentamaan vaikkapa pikarautateitä. Siitä sain itsekin vakuuttua matkustaessani muutamia kymmeniä kilometrejä yli 400 kilometrin tuntinopeudella. En kuitenkaan usko, että sellaista voidaan pystyttää aavikoiden hiekkamyrskyihin. Ihminen on sentään niiden luonnonvoimien keskellä aika pieni.
Mutta ehtiihän sitä vähemmälläkin. Kuten The Economist kiteyttää, rakennuspalikat ovat jo paikoillaan ja ensimmäisen projektit käynnissä. OBOR alkaa jo haastaa sitä vanhaa käsitystä, joka pitää Eurooppaa ja Aasiaa toisistaan erillään sijaitsevina markkina-alueina.
Vieraat tulevat siis Eurooppaan ja erityisesti Venäjän imperiumiin myös idästä. Keskuksen valtakunnan väki ei taida hyväksyä ajatusta, että tämä olisi taas yksi barbaarien invaasio Eurooppaan. Onko se sitä kuitenkin meidän kannaltamme?
Ken elää, hän näkee.


8 kommenttia:

  1. "Pohjoinen meritie on yksi niistä suuren luokan uutuuksista, jotka saattavat mullistaa maailmaamme tulevina vuosina ja vuosikymmeninä."

    Pitää vaan rukoilla nopeamman ilmastomuutoksen puolesta.

    VastaaPoista
  2. Omia rajojaan rikkomaan pyrkivät, uusia maailmoja suunnittelevat pioneerit löysivät meritien Amerikkaan vieden mukanaan mm. lehmiä, lampaita ja orjia Afrikasta.

    Semmoisia he ovat, läntiset ihmiset. Nyt tulee väkeä Afrikasta Nokian rakentamia väyliä pitkin, kohta pohjoista väylää ties mitä?

    VastaaPoista
  3. vihavainen tai joku, onko tämä hyvä kirja Venäjästä?
    http://www.adlibris.com/fi/kirja/eurasian-mission-9781910524244

    VastaaPoista
  4. En tunne tuota, mutta toki Dugin on tärkeä. Ikävä kyllä.

    VastaaPoista
  5. Yksi varmistava kysymys. Meidän miljardimme vastaa yleensä anglosaksista biljoonaan. Onko tekstissä tosiaan kyse meidän biljoonastamme?

    VastaaPoista
  6. Näin on "trillion" ja nollia sen mukaan.

    VastaaPoista
  7. Jos Kiinan kasvu jatkuu lähivuosikymmeninä edes lähes nykyhetken tasolla, Kiina tullee 25 vuoden kuluttua olemaan Venäjän suurin asiakas Siperian energia- ynnä muille luonnonvaroille. Siinä asemassa Kiina hyvin pitkälle sanelee hinnat, jotka se suostuu maksamaan Venäjälle, jolta oman teollisuuden kehittäminen on jäänyt tekemättä lähes täysin. Samanaikaisesti kiinalaisten määrä Siperiassa ylittää siellä olevien venäläisten määrän. Käytännössä Kiina tulee hallitsemaan ainakin käytännössä Siperiaa ellei peräti juridisestikin. Venäläisille jää viljeltäväksi Uralin ja Länsi-Euroopan välinen alue lisätuloinaan mahdollisesti kiinalaisten maksama pieni royalty Siperian luonnonvaroista. Edes Venäjältä ei löydy tarpeeksi ihmisiä turvaamaan sille Siperiaa tai edes Vladivostokin rataa. Mutta Euroopan kannalta on aivan hyvä, että sen ja Kiinan välissä on sentään jonkinlainen puskurivaltio.


    VastaaPoista
  8. Kiinalaisten aloitteesta ja sponsoroimana aloitettu hanke "rautainen silkkitie" on tarkoitettu ennenkaikkea öljykuljetuksia varten.

    Toki sivutuotteena on mahdollisuus kuljettaa krääsä konteissa Eurooppaan. Se vaatisi Iranin rauhoittumista muiden kv. toimijoiden tasolle.

    Tietenkin kauppa kulkisi toisinkin päin: Euroopasta Keski-Aasian öljymaihin. Ne himoitsevat viljaa ja karjaa, mutta myös champagnea ja Lamborghineja.


    Terveisin,

    Nikke

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.