torstai 7. heinäkuuta 2016

Ylpeys ja ennakkoluulo



Ylpeys ja ennakkoluulo

Ylpeys kuuluu klassisiin synteihin, mutta myös hyveisiin. Helleenisessä maailmassa nemesis eli jumalten kosto kohtasi sitä, joka joutui liiallisen ylpeyden, hybriksen valtaan.
Myös juutalaisten toora kertoo, että Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.
Molemmissa tapauksissa kyse selvästikin on siitä, että ihminen kurkottaa kohti jotakin hänelle kuulumatonta. Ei ihmiselle ole mahdollista nousta suuremmaksi kuin sallittu on. Kaikki Baabelin tornit on tuomittu sortumaan ja se, joka yrittää vaikkapa kasvattaa lihallisen asumuksensa oman mielensä mukaisiksi, saa ennen pitkää havaita rajojen tulevan vastaan.
Lihasmassaansa määrättömästi kasvattanut bodaaja on pelkästään säälittävä tapaus, jonka elinikäkin on tuomittu jäämään lyhyeksi. Mikään huippu-urheilija ei voi suorittaa enempää, kuin mitä ihmisen kudokset kestävät eikä se ole kovin paljon. Ja ne sukupuolenvaihdoksetkin jäävät vain matkimisen asteelle.
Viisaus lähtee tosiasioiden tunnustamisesta ja se asettaa rajat myös kohtuulliselle ylpeydelle. Mutta eikö ylpeys omissa, kohtuullisissa rajoissaan olekin yksi hyveistä? Joinakin aikakausina on saatettu ihailla pyhimysten äärimmäisyyksiin menevää nöyryyttä, mutta koskaan ei sellainen ole soveltunut vapaalle kansalaiselle, joka toimii vertaistensa keskuudessa.
Kohtuuton ylpeys, joka perustuu siihen, ettei omaa tilaa kyetä arvioimaan, on ennen muuta kypsymättömien eli siis nuorukaisten ja neitosten synti. Yleensä se paranee ajan mittaan luonnollista tietä, kun maailma opettaa löytämään kohtuuden tavalla tai toisella.
Paheena ja puutteena voidaan myös pitää ylpeyden liiallista puutetta. Antiikin aikoina se, mikä sopi orjille ei sopinut vapaille miehille ja myöhemmin sääty-yhteiskunnan aikana se, mikä sopi säätyläisille, ei sopinut rahvaalle. Ellei asiaa muuten ymmärtänyt, se enemmin tai myöhemmin opetettiin tuntuvalla tavalla.
Kohtuullinen ylpeys voidaan samaistaa asiaankuuluvan omanarvontunnon kanssa ja silloin on kysymys siitä, miten rinnastutaan niin muihin ihmisiin kuin luonnon ihmiselle panemiin rajoihin. Kohtuullinen ylpeys on ansaittua, eikä yritä ottaa itselleen osaa, joka ei sille kuulu.
Se, mitä sanomme ylpeilyksi, näyttää kuitenkin kuuluvan kohtuullisen ylpeyden ulkopuolelle. Siinähän on kyseessä poseeraus, sen väittäminen, että ansaitsee arvostusta jollakin, jota varta vasten tuodaan esille ja jota toiset ilmeisesti eivät ole kyllin noteeranneet. Todennäköistä kuitenkin on, etteivät he tunne asiaan tarvetta.
Nykyään muodissa olevat ylpeys (pride) juhlat ovat nimensä puolesta kovin omituisia. Se, mistä kerrotaan ylpeiltävän, on juhlivilla LBGT ihmisillä kaiketi peritty tai ainakin synnynnäinen ominaisuus, jolle ei mitään voi.
Tällaisten ominaisuuksien vainoaminen olisi tietenkin primitiivistä käytöstä ja moraalisesti väärin. Mutta pitäisikö niistä suorastaan ylpeillä ja miksi?
Miltäpä siis kuulostaisi, jos valkoihoiset, suomea, ruotsia tai ranskaa puhuvat, heteromiehet tai muut vastaavat ryhmät pitäisivät vastaavia ylpeilyjuhlia synnynnäisten ominaisuuksiensa kunniaksi?
Itse asiassa olen jopa kuullut sellaisista ja ymmärtänyt, että niitä pidetään vastuunalaisilla tahoilla erittäin pahana tai ainakin epäilyttävänä asiana.
Kaikki nämä ryhmien itsepalvontajuhlat näyttävät olevan peräisin Amerikasta, jonka historia on tehnyt ryhmäkuntien maaksi. Siellä myös politiikka perustuu tällaisten ryhmien suosion tavoitteluun ja niiden asian edistämiseen muiden kustannuksella. Meillähän tällaista perinnettä ei ole ollut samassa mielessä, vaan useimmat ovat vannoneet yleisen edun nimiin.
Ehkäpä globalisoituvan kulttuurimme eturiveissä on nyt sitten ymmärretty, että yhteiskunnallinen edistys tarkoittaa kaikkialla amerikkalaisten instituutioiden ja arvojen maksimaalista omaksumista? Eurooppalaisten arvojen koodeksihan näyttää koostuvan lähinnä negaatioista ja tarkoittavan irtisanoutumista kansallisista ja uskonnollisista eli siis käytännössä perityistä tunnuksista ja niitä koskevista ”ennakkoluuloista”.
Ehkä niiden tilalle halutaan nyt tuoda uudet, erilaiset ryhmät, jotka eroavat toisistaan esimerkiksi ihonvärin, ei-perinnäisen uskonnon, sukupuolen ja sukupuolisen suuntautumisen mukaan? Tätä päätelmää on vaikea välttää, vaikka toisaalta valmiudet siihen tämän päivän kansallisesti, uskonnollisesti ja rodullisesti varsin homogeenisessa Suomessa näyttävät vielä kovin vähäisiltä.
Tosin tiedämme jo, että tässä suhteessa maailma tulee suuresti muuttumaan jo parissa sukupolvessa. Siihen on siis syytä henkisesti valmistautua jo nyt.
Mutta jokin tuossa ylpistelyhuumassa nyt joka tapauksessa näyttää omituiselta. Paitsi että omituisuus  eli poikkeavuus sinänsä nostetaan kunniaan, se näyttää haastavan vanhan tavallisuuden ja asettuvan sen yläpuolelle. Niinpä vain pride-kulkueissa näyttää olevan sallittua esitellä julkisesti asioita, joiden muuten katsotaan kuuluvan julkisuuden ulkopuolelle.
Ainakin ulkomailla näyttää olevan tapana näissä yhteyksissä esitellä eri tavoin sukupuolielimiä ja yhdyntään viittaavia asioita ja esineitä, jotka tässä tapauksessa siis kai saavat sellaisen erityisen gloorian, joka niiltä normaalisti puuttuu.
Myös porno, jota erityisesti feministit muualla kavahtavat, näyttää tällaisessa yhteydessä olevan mitä kannatettavinta.
Aivan erikseen kannattaa mainita kansallinen kuuluisuutemme Tom of Finland eli Touko Laaksos-vainaa, josta kuuluu tulleen maailmalla ns. homoikoni.
Hänen maalauksensa ovat ilmeisesti juuri tämän ansiosta saaneet erityistä hohdetta taiteena ja niinpä hänen töitään on näytteillä Taidehallissa. Sitä paitsi niitä on painettu lakanoihin ja jopa postimerkkeihin.
Kyseessä on siis asia, josta maamme haluaa saada asiaankuuluvan hyödyn. Olemme aikakauden suuren taiteilijan synnyinmaa ja siis sen eturintamassa.
Suuri taide on tässä tapauksessa yhtä kaikki selvää pornoa, jonka tavoitteena aivan ilmeisesti on vain hengen nostatus erilaista seksuaalista tyydytystä silmällä pitäen. Niinpä hahmotkaan eivät ole varsinaisesti realistisia, vaan aivan tietyllä tavalla liioittelevia ja esille panevia.
Nuorten miesten ilmeet ja koko fysionomia vaikuttavat sinänsä hupaisan irstailta eikä intelligenteiltä ja miehiset sukupuolitunnusmerkit ovat asianmukaisesti korostuneita. Muuan merkillinen poikkeus tästä säännöstä joka tapauksessa on.
Laaksosen kuvaamilla miehillä nimittäin on rinnat. Ne kukaties kuvitelmissa koostuvat enimmäkseen rintalihaksesta, mutta joka tapauksessa niiden suuret nännit ja nänninpihat ovat selviä naisellisia imukkeita, jollaisia normaalisti ei luonnosta löydy.
Realismin sijasta on siis kuviteltu sellaisia, lähinnä mutanteilta näyttäviä hahmoja, joita taiteilija olisi pitänyt ideaalisina seksipartnereina.
Tottahan toki on, että myös heteroseksuaalisessa masturbaatioteollisuudessa esiintyy taipumusta korostaa luonnottomasti tiettyjä asioita ja luoda hahmoja, joiden löytäminen luonnosta olisi varsin kovan työn takana. Mutta toki tällainen taiteilijalle sallitaan, vaikka se ei yleensä tuota suurta mainetta.
Toinen asia sitten on, miksi pornokuvastoa on juuri nyt ja juuri tässä tapauksessa ryhdytty pitämään suurena taiteena, kun sitä aiemmin taidettiin lähinnä väheksyä ja jopa halveksua.
On selvää, että näemme tässä erään aikakautemme trendin eikä ole luultavaa, että alan kehitys pysähtyy Laaksosen tauluihin.
Todennäköisempää on, että tulevaisuudessa saamme taidenäyttelyissä nähdä myös kolmiulotteisuutta: seksinukkeja, seksikoneita ja varmaan myös yhä heterogeenisemmäksi muodostuvan yhteiskuntammekin tarpeet huomioiden myös seksilampaita ja aaseja, ehkä lapsinukkejakin.
Seksilampaan olen itsekin nähnyt lontoolaisen alan liikkeen ikkunassa, mutta toistaiseksi en vielä taidenäyttelyssä. Se aika on vielä edessäpäin, mutta tuskin kovin kaukana.
Lasten seksuaalinen potentiaali on varsin kiinnostava kysymys sinänsä. Kuten tiedämme, pedofilia on meillä sangen ankara tabu, yksi viimeisistä. Näin ei kuitenkaan ole asia kaikissa niissä kulttuureissa, joista saamme yhä enemmän vaikutteita, joten paine siihen suuntaan on ilmeinen.
Muinaisen Kreikan tapaus on kiinnostava. Toisin kuin usein kuvitellaan, varsinainen homoseksualismi ei yleensä ollut kreikkalaisten suosiossa. Platon teoksessaan Lait puhuu homouden luonnonvastaisuudesta ja katsoo sen uhkaavan valtiota tuholla, onhan se ikään kuin siemenen kylvämistä kalliolle.
Sen sijaan pederastiaa, poikarakkautta vastaan hänellä ei näytä olevan mitään huomauttamista. Siinähän osapuolet eroavat pojan vartuttua tiettyyn ikään. Pitojen perusteella Platon näyttäisi ristiriitaisesti ihannoivan homoutta, mutta kannattaa huomata, että hän vaatii siltä ideaalista puhtautta.
On sitäkin silmiinpistävämpää, ettei pride-kulkueissa kukaan näytä ylpeilevän pederastialla tai edes sitä suvaitsevan. Asiaan kukaties ajatellaan liian läheisesti liittyvän erittäin suureksi rikokseksi ajateltu pedofilia, jossa oletetaan aina olevan uhreja ja hyväksikäyttäjiä hamaan siihen hetkeen saakka, kunnes tietty ikä yhtäkkiä saavutetaan.
Rajatapaukset ovat toki vaikeita ja rikollinen saattaa yllättäen saada armon, mikäli kyseessä ei ole heteroseksuaalinen suhde. Tämänhän saatoimme todeta maamme presidentinvaaleissa, joissa kaikki ilman poikkeusta kilpailivat suvaitsevaisuudessaan sikäli kuin asia koski erään ehdokkaan puolisoa.
Tässä kaiketi suvaitsevaisuuden osoittaminen oli niin suuri hyvä ja sen mahdollinen puuttuminen taas olisi ollut niin suuri paha, ettei kukaan halunnut vaarantaa mainettaan paheksumalla asiaa, jonka rikollisesta luonteesta ei edes ollut varmuutta.
Tämäkin on merkillepantava asia, kun ottaa huomioon, millaista peliä presidentinvaaleissa yleensä on pelattu.
Pride-kulkueiden opetuksena voimme pitää sitä, että maamme älymystö ja sen mukana myös ne massat, jotka haluavat siihen samaistua, ovat valmiita hylkäämään mahdolliset ennakkoluulonsa, mikäli asia koskee poikkeavaa seksuaalisuutta.
Mikäli kyseessä sen sijaan ovat normaalit heteroseksuaaliset henkilöt, katsotaan tabujen olevan heikentymättöminä voimassa ja lain halutaan tulevan toimeen pantavaksi kaikessa ankaruudessaan.
Tämä ei ole paluuta antiikin Kreikkaan, vaan siirtymistä johonkin muuhun ja hyvin erilaiseen kulttuuriin, jossa se, mitä ennen kaihdettiin ja pidettiin perversiona, nousee ylpeyden ja myönteisten ennakkoluulojen aiheeksi.
Kalliolle kylväminen on jo kauan ollut tämän aikakauden normi eikä poikkeama ja osaltaan se varmaankin liittyy myös valtion roolin hiipumiseen.  Sehän aikoinaan korosti elämää suurempia päämääriä ja yksilön velvollisuuksia. Se ei myöskään kaihtanut esittää varsin kovia vaatimuksia.
Ensisijaisen lojaalisuuden osoittaminen omalle valtiolle tai peräti ylpeily siitä olisi nykyään jo huonoa ja jopa vaarallisena pidettyä käytöstä. Valtion paisuttua käsittämättömäksi elefantiksi, se on lakannut herättämästä kunnioituksen ja lojaalisuuden tunteita.
Ei ole sattuma, että pinnalle on nyt noussut ryhmäylpeily, joka korostaa yksilön ja hänen halujensa primäärisyyttä. Vaatijan roolissa ovat nyt kaikki halujensa mukaan. Mitä voimakkaampia ne ovat, sitä suurempaa kunnioitusta ne ansaitsevat.

17 kommenttia:

  1. Yön yli nukuttuaan Puolustusvoimat käänsi kelkkansa sallien asepuvun käytön Pride-kulkueissa.

    VastaaPoista
  2. Pientä tämä on verrattuna 1920-luvun Berliiniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Pientä tämä on verrattuna 1920-luvun Berliiniin."

      Terävä havainto ja erittäin hyvä pointti.

      Mutta ei kai Weimarin Saksassakaan ollut mitään tähän verrattavaa perversiota:

      "Miltäpä siis kuulostaisi, jos valkoihoiset, suomea, ruotsia tai ranskaa puhuvat, heteromiehet tai muut vastaavat ryhmät pitäisivät vastaavia ylpeilyjuhlia synnynnäisten ominaisuuksiensa kunniaksi?"

      Siellä vapaus koski myös saksalaista heteromiestä.

      Elämme siis oikeasti ennennäkemätöntä aikaa?

      Poista
    2. Weimarin tasavallan meno päättyi tunnetulla tavalla, vaikkakin uuden komennon aluksi Pitkien puukkojen yönä SA-miesten homobileet lakkautettiin järeällä ja verisellä kädellä.

      Poista
  3. Kun pieni vähemmistö on vakiinnuttanut asemansa älyn dynamona, se liittoutuu vaikka minkälaisten belsebupien kanssa, kunhan sen omaan asemaan ei puututa.

    VastaaPoista
  4. Bonnierin palkinnon syntyaikoihin 2001 Hanasaaren pohjoismaisessa keskuksessa pidetyssä seminaarissa puhuttiin partiolaisuudesta Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan, Christoffer Taxellin, Björn Wahlroosin etc. kanssa, sisäministeriön kansliapäällikön, nykyisen kaupunginsuunnittelija Ritva Viljasen ollessa mukana ainoana suomenkielisenä.

    Hanasaaren mini-Wannsee käynnisti suomenkielisen kulttuurin hautaamisen elävältä. Poissa silmistä, poissa mielistä. Timo Soinin pappispuoluetta alettiin nostaa.

    VastaaPoista
  5. En minä tompan piirrustuksia pelkkänä pornona pitäisi. Tai ainakin ne ovat sitten taiteellisesti suhteellisen korkeatasoista pornoa. Camp-henkisiä, mutta esteettinen ilme on siinä määrin eriskummallinen ja hyvällä tyylillä toteutettu, että heterokatsojakin voi niistä pitää. Taiteellisella pornolla on pitkät perinteet etenkin Japanissa (shunga). Hokusaikin kunnostautui alalla, ja piirsi työn nimeltä "kalastajan vaimon uni", joka on tiettävästi ensimmäinen Japanissa suosittua lonkeropornon (!) genreä edustava taideteos, toteutettu samalla pieteetillä kuin saman tekijän tunnetumpi aalto-aiheinen teos. Euroopassa eroottista taidetta on tietysti ollut aina, mutta varsinaisesti pornografinen taide (siis eivät pelkät likaiset piirrustukset) ilmeistyi kuvioihin romantiikan myötä. Monsieur Ingresin turkkilainen kylpylä on esimerkiksi jo selvästi hivenen "pornografinen" eikä vain "eroottinen": http://www.kingsgalleries.com/wp-content/uploads/2010/07/Ingres-the-turkish-bathj.pg_.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1700-luvulla oli pornoa paljonkin, mm. de Saden kirjojen kuvitusta ja 1800-luvun ranskalaiset postikortit olivat pornoa, vaikka sitä ei välttämättä heti huomaa.
      Kyllä niissä taiteellisuuttakin oli, ainakin noissa maalauksissa ja onhan pornolla varmastikin oma tehtävänsä, ihan kivaa siis.
      Mutta julkinen homoporno nyt joka tapauksessa on askel eteenpäin jollakin tiellä, jota ei vielä kovin kauan ole tallattu sen nykyisessä muodossa.
      Kysehän ei enää ole yksityisestä asiasta, kuten ennen.

      Poista
    2. Ensimmäinen julkinen homomarssi kulki Berliinissä 1922.

      Poista
    3. Onhan se kieltämättä absurdia tämä Tom of Finland hypetys, postimerkit ja niin edelleen. Itse kuitenkin arvostan noita piirrustuksia puhtaan esteettiseltä kannalta, vaikka eivät ne tietenkään mitään "korkeaa taidetta" ole vaan nimenomaan campia sanan kaikessa merkityksessä. Halusin (tuossa yllä olevassa kommentissa siis) vain painottaa, että ensiluokkaisella "roskalla" on oma esteettinen arvonsa. Suurimmasta osasta erilaista postikortti ja pin up -taidetta puuttuu omaperäisyys ja usein myös tyyli. Useimmat eivät kaiken perusteella näihin pysty, vaikka kuinka harjoittelisivat.
      Mutta missä tässä kornissa hehkutuksessa sitten on viime kädessä kyse? Jossain määrin se on kai sitä, että heterot todistelevat kilvan omaa avarakatseisuuttaan antamalla Laaksosen töille erityiskohtelua. Moni on väittänyt sen suuntaista että jos Laaksonen olisi piirtänyt yhtä hyvää heteropornoa, hän olisi paljon suositumpi, mutta maine olisi jäänyt kulttimaineeksi; feministit olisivat tuominneet työt naista esineellistävänä, ruumiin luonnollisia mittasuhteita vääristävänä, perversseinä, jne. Homopornossa tämä kaikki taas ei ole vain hyväksyttyä vaan jopa vapauttavaa.
      Asia voi olla ainakin puoliksi näin. Mutta jos Robert Crumb olisi sattunut olemaan suomalainen, eiköhän silläkin saattaisi olla postimerkkinsä? Ja eikö Suomen kansa olisi ollut voinut olla hyvinkin kykenevä antamaan myös alaikäisen tytön itselleen vaimoksi pokanneelle heteropoliitikolle anteeksi, ainakin jos olisi selvää, että touhu oli täysin vapaaehtoista ja nainen hymyilisi nätisti televisiossa? Soraääniä olisi voinut olla enemmän, mutta nekin lähinnä kateellisilta miehiltä ...
      Suurin yksittäinen syy Laaksos-hypeen lienee "matalan" ja "korkean" taiteen välisen rajan pyyhkiminen. Se on aina jossain määrin mielivaltainen, mutta mielivalta voi joskus olla välttämätöntä, ja ajan mittaan olla hyväksi myös vähemmän arvostettuun kategoriaan lempatuille kohteille.
      --M.T.

      Poista
  6. Mentiin lasten kanssa Anttilaan. Tom of Meillä on Unelma Finlandhan se siellä pullisteli näyttelyä kuvattaviensa housuissa, eli kaupattavissa lakanoissa isosti.
    No, jää Finlayson ja Anttilan lakanaosasto nyt ostospaikoista pois. Emme kuitenkaan pyörtyneet. Kaikkea sitä näkee.

    Haluan silti itse isänä ja yhdessä koululaitoksen kanssa yrittää opettaa lapselleni suvaitsevaisuutta, sellaista jolla on myös liittymä ihmiskunnan historiaan (traditio), en halua että Anttila ja Finlaysön sitä opettaa ja syöttää tavallisella perheen kaupparetkellä.

    Vielä ei taida saada tehdä, mutta ennustan, että 10 vuoden päästä saa kuka tahansa vapaasti tehdä naapurin vanhemmista lastensuojeluilmoituksen, jos nämä (kuten me) kertovat lapsilleen, että homoja on ollut aina ja tulee olemaan, heitä ei saa syrjiä eikä pitää huonompina, mutta samaan aikaan on totta että homoseksuaalisuus on seksuaalisuuden poikkeama eikä normaali luonnollinen asiantila ja että Paavali Roomalaiskirjeen alkulehdillä kertoo asiat paljon rohkeammin kuin degeneroituneet kaupunkilaisvanhemmat (me), vaikkakin kirkkomme tekeekin kaikkensa poisselittääkseen kristinuskon varsinaisen perustajan selkeäsanaisen lausunnon.


    jk

    VastaaPoista
  7. "Tom of Finland"

    Laaksonen on voinut hyvinkin ottaa oppia historiasta. On yleistä tietoa, että kun Pietari I kokosi armeijaansa ja teki alokkaista valintoja, niin hyväkuntoinen mies hyväksyttiin vaikka hänen genitaalinsa olivat pieniä. Keisari vaan käski, että tämän housuihin piti ommella kaksi kunnon perunaa genitaalien kohdalle, että sotamies olisi edustavan näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "genitaalit"

      Miehet ylpeilevät genitaaliensa/munien koolla. Näisilla ylpeilyn kohteena on ensisijaisesti perä/takamus/perse, joka liikkuessaan voi tehdä visuaalisia liikkeeitä. Muinaiset arkeologiset löydöt, muinaiset veistokset esittävät naistä hedelmällisyyden jumalattarena, jonka perän ympärysmitta on varmaankin viisi kertaa suurempi kuin olka-alueen ymprysmitta. Sellaisia tapaa nykyäänkin kaduilla. Tällainen naisen luiden ja lihasten ruumiinrakenne kertoo vain siitä että vaikka puoli armeijaa on voinut käydä hänen päällään teroittamassa keihästään, eikä moksiskaan.

      Nykyisissä muotinäytöksissä hepeniään näyttelevät ruipeloneitoset ovat edelliseen verrattuna kuin syötäväksi paistetut heinäsirkat.

      Poista
  8. Bruce Charlton kirjoittaa kristillisestä moraalista luopumisesta, satunnaisia sukupuolisuhteita on alettu pitää vapautena. Kristittyjen moraali antaisi meille tiedon siitä, että pahat asiat ovat pahoja, tällainen tieto puuttuu lännessä nykyään. Ongelma ei ole se, että tapahtuu pahoja asioita, vaan se, että olemme erottaneet kyvyn erottaa hyvä pahasta. Maksamme kovaa hintaa seksuaalisesta vallankumouksestamme.

    Charlton oli nähnyt uutisen miehen kuolemasta sadomasokistisen seksin seurauksena. Äärimmäinen kidutus nautinnon saamiseksi on nykyään ihmisoikeus. Tämä tapaus meni oikeuteen, ja oikeudessa asiaa käsiteltiin homomiehen henkilökohtaisena seksuaalisena identiteettinä, minkä tielle asettuminen olisi ensisijaisten ihmisoikeuksien kieltämisenä. Surmaaja sai tuomion taposta, mutta tuomarin mielestä tapauksessa sinänsä ei olisi ollut mitään väärää, ellei lopputulos olisi ollut kuolema. Seksuaalisista syistä voi siis kiduttaa, kun on toiselta lupa, mutta kuten Charlton toteaa, tässäkin tapauksessa uhri oli huumeiden vaikutuksen alaisena, kädet sidottuna, miten hän ylipäätään saattoi kertoa suostumuksensa tai kieltäytymyksensä.

    Miten yhteiskunnastamme on tullut tällainen? Sen tähden, että ilman uskontoa ei ole objektiivista moraalia; ja ilman objektiivista moraalia 'emme voi' sanoa, että toisen kiduttaminen lähes kuoliaaksi nautinnon takia on pahaa itsessään - vain ainoastaan silloin kun sitä harjoitetaan ilman yhteistä sopimusta. Kristillisen puheen poistumisesta julkisesta keskustelusta synnyttää moraalista nihilismiä. Kyseessä olevassa tapauksessakin tapahtui vain 'viaton virhe'. (The cost of the sexual revolution. The price of freedom from Christian morality).

    VastaaPoista
  9. Raju on tosiaan ollut ajan riento, kun ottaa huomioon, että esiaviollisten heteroseksisuhteiden, "salavuoteuden", kriminalisointi purettiin niinkin myöhään kuin 1926.

    Olisi kiintoisaa kuulla historioitsijan näkemys siitä, miksi valtiovalta otti niin tiukasti kontrolliinsa alamaisten seksuaalikäyttäytymisen ns. suuren kurinalaistamisen vuosisadalta 1600-luvulta lähtien, miksi tuo ote piti niin pitkään ja miksi täällä Suomessakin kaikki pidäkkeet alkoivat dominonappuloiden tapaan kaatua 1960-luvun puolimaista lähtien, niin ettei loppua näy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "salavuoteuden"

      Neuvostoliitossa seuraavanlaista laulua ei saanut kuulla radiosta, ainoastaan harvoissa ravintoloissa livenä:

      "У самовара я и моя Маша,
      а на дворе уже совсем темно".

      (On samovaari, minä ja mun Masha,
      ja ulkona on pilkkopimeä.)

      Poista
  10. Ylpeys käy lankeemuksen edellä; jos tarpeeksi nokka nokkapystyssä keekoilee, saattaa langeta lampaaseen joka toistaiseksi edustaa älyltään matalampaa tasoa kuin iniminen.
    Kuinka kauan (lammas) sitä ei länsimainen tiedemies pysty vielä sanomaan, mutta sitten kun kykenee (lammas), alkanee vaatimaan oikeuksiaan.

    Toistaiseksi on varmaa vielä että lammas ei pysty lisääntymään inimisen toimesta - runsaista yrityksistä huolimatta.

    Runouden harrastaminen on kulttuurin korkein muoto,
    ilman sitä ei ole olemassa muuta kuin tuota tavallista
    pelkkää nyhtösivistystä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.