perjantai 12. elokuuta 2016

Järki hoi!



Mielettömyyden paluu

Credo, quia absurdum! Uskon, koska se on mieletöntä! Tämä tunnettu lause on yleensä pantu kirkkoisä Tertullianuksen nimiin, vaikka kriittiset tutkijat ovat huomauttaneet, ettei hän sanomaansa juuri tällä tavalla muotoillut eikä edes ollut fideisti, eli uskon ylivertaisuuden kannattaja järkeen verrattuna.
Tällä seikalla ei tosin ole mitään merkitystä silloin, kun tarkastelemme itse fideismiä, josta esimerkkejä löydämme mielin määrin. Kriittiset latteudet uskontojen opinkappaleiden järjettömyydestä nyt vain ovat vailla kiinnostavuutta niille, jotka eivät jaa järkeisuskoa. Meidän aikanamme toki pitäisikin jo olla kyllin selvää, että järjellä on rajansa.
Venäläis-amerikkalainen sosiologi ja historianfilosofi Pitirim Sorokin korostaa kirjassaan The Crisis of our Age, suom. Aikamme kriisi ,WSOY 1952 sitä, että kulttuurilla on tietyssä vaiheessa taipumus yksipuolisesti suuntautua aistihavainnon tavoittamiin asioihin ja lopulta ryöstöviljellä tätä näkökulmaa siinä määrin, että kaikki muut tajunnan tasot sivuutetaan.
Tämä johtaa tietyssä vaiheessa absurdeihin tuloksiin ja sellaiseen henkiseen köyhtymiseen, joka alkaa tuntua sietämättömältä. Niinpä tällainen ”aistinen” (sensate) kulttuuri joutuu antamaan tilaa ”ideaiselle”  (ideational)tai ”idealistiselle” kulttuurimuodolle.
Tämä ei tarkoita sitä, että kulttuuri kuolisi ja korvautuisi sen jälkeen uudella. Kyseessä ovat kulttuurin kehityksen vaiheet. Esimerkkejä Sorokin löytää historiasta runsaasti, tosin hänen kvantitatiivisena esittäytyvä metodologiansa tuskin herättää nykyisessä lukijassa suurtakaan luottamusta.
Joka tapauksessa Sorokinin kuvaus omasta ajastaan, toisen maailmansodan aattona, on hyvin kiinnostava ja monessa suhteessa yhä täysin ajankohtainen.
Joitakin ilmeisiä virhetulkintoja saattaa havaita, vaikkapa väitteen siitä, että elintaso on alenemassa tai että valtion holhous taloudessa lisääntyy koko ajan. Toki hyväntahtoinen tulkitsija voi esimerkiksi selittää jälkimmäisen toteutuvan monikansallisten korporaatioiden vallan kasvulla, mistä Sorokin myös puhuu.
Yksi seikka hänen ennustuksistaan näyttää joka tapauksessa toteutuvan huonosti. Tarkoitan uutta henkistymistä, joka näkyy ehdottomina siveysihanteina: stoalaisten, askeettien ja pyhimysten ilmestymisenä samaan aikaan, kun yhteiskunta jakaantuu täydellisen kyynisiin synnintekijöihin ja toisaalta näihin uusiin ihmisiin.
Toki jälkimmäisten edellytetäänkin vetäytyvän aististen arvojen maailmasta uudenlaisiin pakopaikkoihin, uusiin luostareihin ja erämaihin.
No, ellei tässä tarkoiteta erilaisia hippikommuuneja ja kaikenkarvaisia vegaaneja, ei kyseinen liike ainakaan ole kovin näkyvä.
Mutta kulttuuriset prosessit ovat usein vuosisatojen mittaisia. Yhtä kaikki, etenkin taidetta ja filosofiaa ja niiden asemaa kuvatessaan Sorokin onnistuu ainakin kirjoittamaan yhtä herkullisesti kuin osuvasti, mikäli tyytyy asiaa tarkkailemaan kyynisestä näkökulmasta:
Pätevien arvostelijoiden sijaan astuvat päivälehtien, radion ja erilaisten ryhmäkuntien oppiarvon suorittaneet typerykset, menestysromaanien kirjoittajat ja muut kulttuurin purukumin muunnokset. Todellisten valtiomiesten tilalle tulee poliitikkoja, kansalaisten parhaasta tarkoin huolehtivien hallitsijoiden sijaan suuruudenhulluja tyranneja, jotka vähän piittaavat ihmishengistä ja kulttuuriarvoista. Aivan huomaamatta arvosteluperusteet tulevat niin täydellisesti mullistumaan, että aistikulttuurin loppuaikoina yhteiskunnan ’valioiden’ valinta osuu pääasiallisesti valearvoihin ja sivuuttaa aidot arvot.
Aistisen kulttuurin luoma rakennelma on lopulta niin tylsä ja vastenmielinen, että kansat yhä enemmän luopuvat siitä ja kääntyvät ideakulttuurin puoleen. Muuan muutos on kaikkialla (perhe, yhteiskunta, valtio) vallitsevien sopimuksellisten suhteiden muuttuminen jälleen affektiivisiksi.
Kyseessä siis näyttäisi olevan käänne siinä kehityksessä, joka kerran vapautti yksilön pakonalaisesta ja affektiivisesta suhteesta ympäristöönsä ja mahdollisti yhteiskunnan rationaalisen pluralismin. Tämä kuulostaa todella suurelta mullistukselta, eikä juuri erityisen uskottavalta. Ilmeisesti uusi ideainen kulttuuri olisi hengeltään uskonnollinen?
Lienee syytä varoa tekemästä kovin kauaskantoisia johtopäätöksiä sen perusteella, mikä näyttäisi normaalilta ja mahdolliselta nykyisen länsimaisen ihmisen silmissä.
Kukapa voisi kuvitella, tai olisi vielä hiljattain voinut kuvitella, että tässä modernissa ympäristössä asuva sivistynyt ihminen voisi ottaa vakavasti ja suorastaan pitää kirjaimellisena jumalan sanana niitä hajanaisia houreita, jota joku beduiini 1400 vuotta sitten luuli kuulleensa suoraan kaikkivaltiaan jumalan suusta?
Tieteellisen ajattelun näkökulmasta koraani ei tietysti voi olla mitään muuta kuin joukko psyykkisesti epänormaalin, takapajuisen beduiinin enemmän tai vähemmän harhaisia lausahduksia aikansa ja alueensa uskomuksista ja ajankohtaisesta politiikasta. Niiden pitäminen jumalan sanana ja vieläpä 2000-luvulla täysin pätevinä, edellyttää ehdottomasti järjen totaalista hylkäämistä.
Siitä huolimatta alkuperäinen islam, samoin kuin juutalaisuus, ovat hämmästyttävästi säilyneet myös siinä ympäristössä, jota Sorokin nimittää aistiseksi kulttuuriksi. Kristinusko sen sijaan on joutunut yhä uudelleen perääntymään ja lopulta muuttunut etenkin Euroopassa marginaaliseksi.
Tuskinpa meillä on mitään erityistä syytä uskoa Pitirim Sorokinin pystyneen luotettavasti ennustamaan tulevaisuutta, vaikka hän olikin terävä aikakautensa kriitikko.
Mikäli kuitenkin leikimme sillä ajatuksella, että on tulossa hänen ennustamansa uusi henkisyyden ja ideatodellisuuden kunnioittamisen aika, mikä ei toki periaatteessa kuulosta mahdottomalta, niin millaiset opit siinä saattaisivat nousta pinnalle?
Nykymuotoista islamin aggressiivisuutta ei varmaankaan kannata ilman muuta pitää iät ja ajat kestävänä asiana. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä, että ajatus islamin väistämättömästä maallistumisesta ei ainakaan toistaiseksi perustu muuhun kuin toiveajatteluun.
Mikäli islam tulee lännessä olemaan suurten siirtolaisjoukkojen keskeinen identiteettitekijä, säilyy sen vetovoima suurella varmuudella itse uskonnon absurditeetista huolimatta. Samaan aikaan kristinuskon asema ainakin Euroopassa näyttää yhä heikkenevän. Yhdysvallat saattaa tässä suhteessa olla poikkeus, vaikka Sorokin kovin painokkaasti väittää sen jakavan saman kohtalon kulttuurin kehityksessä.
Voisiko juuri islam, kaikessa absurdiudessaan olla kulttuurin uuden ja entistä henkisemmän suuntauksen johtaja tai ainakin katalyytti? Voisiko vuoropuhelu ja konfrontaatio sen kanssa johtaa myös vastapuolen huomioimaan uusia tajunnan tasoja?
Vuoropuhelua olisi vaikea kuvitella jo pelkästään siitä syystä, että islam, kuten muutkin itsensä vakavasti ottavat uskonnot, on äärimmäisen suvaitsematon. Sen sijaan on sitäkin helpompaa olettaa vastakohtien kärjistymistä, jos ja kun myös kristillisyydestä olosuhteiden pakosta tulee elintärkeä identiteettitekijä.
Ne hankaukset, jotka teokraattisen islamin ja lännen aistisen kulttuurin kohtaaminen väistämättä aiheuttaa, voivat tuskin jäädä vain summittaisiksi antipatian ja väkivallan purkauksiksi, jotka toistaiseksi ovat sen huomatuin tulos. Eurooppalaisten enemmistön kääntyminen islamiin ei liene todennäköistä ja mikäli maanosa islamisoituu, tulee se luultavimmin tapahtumaan demografisen kehityksen johdosta.
Kulkiessaan kohti vähemmistöasemaa, kristillispohjainen kulttuuri joka tapauksessa joutuu kohtaamaan eksistentiaaliset kysymyksensä aivan uudelta pohjalta. Tämä puolestaan voisi luoda edellytykset sille kulttuurin uudelle muodolle, jollaisen tuloa Sorokin ounasteli.
Turha sanoakaan, ettei tällainen tulevaisuus näytä houkuttelevalta. Aistinen kulttuuri saattaa tuntua lattealta, mutta se on ainakin viime aikoihin saakka ollut huomattavan rauhallinen ja poroporvarillisen turvallinen. Mikäli siihen ympätään avoimesti absurdiin perustuva elementti, tämä tilanne muuttuu. Mikäli vielä toinenkin osapuoli muuttuu absurdiin sitoutuneeksi, ollaan aivan uudessa tilanteessa.
Pitirim Sorokin ei varmaankaan kuulu kanonisoitujen profeettojen piiriin eikä edes ole kovin näkyvällä sijalla sekulaarissa pantheonissamme. Hänen arvonsa on joka tapauksessa siinä, että hän korostaa rationaalisuuden (tai aistisuuden) olevan aikaan sidottu asia.
Olisi kovin kevytmielistä kuvitella, että aistis-rationaalinen peruskatsomus on tuomittu ikuisesti vallitsevaksi.
Toisin kuin usein kuvitellaan, uskonnollinen välinpitämättömyys ja uskonnollisen kokemuksen halveksiminen ei ole mikään uusi keksintö. Paralleeli voidaan löytää esimerkiksi antiikin kulttuurin rappiokaudelta.
 Uskominen absurdiin on asia, jota vastaan voidaan valistuksen avulla taistella vain rajoitetusti ja on täysin mahdollista, että se nousee jälleen kulttuurin hallitsevaksi piirteeksi. Luultavasti se vetoaa ensi sijassa barbaareihin, mutta heille sen merkitys itsetunnon kohottajana ja identiteettitekijänä on sitäkin suurempi.

24 kommenttia:

  1. Oliko ensin muna vai kana? Helppo juttu, sillä länsimainen kulttuuri on jatkunut antiikin Kreikasta ja Roomasta näihin päiviin saakka. Kristinusko toi siihen omat vaikutteensa, mutta ei romuttanut sitä. Tavallaan samaa voi sanoa islamista, vaikka varauksellisemmin, koska islamilaiset maat näyttävät jääneen pysyvästi peräpeiliin tuijottaviksi.
    Siis uskon ja toivon, että länsimainen ihminen ei koskaan tule kuulumaan sokeisiin uskoviin. Poikkeuksia on paljon, mutta selvästi vähemmän kuin muissa valtauskonnoissa.
    Euroopan kulttuuri oli huonoimmillan, kun kristinusko oli parhaimmillaan kun taas islamilaisilla meni päinvastoin. Kun Islam levisi ja muotoutui lopulliseen vahvuuteensa kehitys pysähtyi. Länsimaissa kehitys kiihtyi ja kiihtyy edelleenkin uskonnon vaikutuksen vähentyessä. Tästä syystä vihreitä pitää peljätä, koska he saattavat valjastaa uskonnon takaisin luontoon aatteensa vankkureiden eteen. Merkkejä on jo ilmassa ja Islam antaa hyvää sivustatukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös muslimimaissa taistellaan vapauden puolesta, vaikka hallitukset ovat ääritaantumuksellisia ja oikeastaan hyväksyvät jopa terrorismin. Naisten oikeudet tuntuvat meistä pieniltä, kun kyseessä on pukeutuminen, mutta musliminaisille se olisi ensimmäinen askel kohti parempia oloja. Muslimimaissa on jopa ateistisivuja netissä, tosin niitä toimitetaan luultavasti länsimaista käsin, koska islamin kieltäminen merkitsisi kuolemantuomiota. Uskonnottomia on enemmän kuin meillä luullaankaan, mutta he eivät voi tulla kaapista ulos.

      Meidän vihervasemmistolaiset ovat niin suvaitsevaisia, että he hyväksyvät kaikki islamin taantumukselliset muodot. Sen sijaan he eivät ollenkaan ymmärrä, että joku voisi taistella islamin pakkovaltaa vastaan. Sehän on rasismia.

      Poista
  2. Totta on että Sorokinin metodi on hieman hasstusti kvantitatiivinen, mutta tällainen "big datan" käyttö voi herättää myös kunnioitusta, koska se on nykyisin niin epämuodikasta. Eihän Brexit-asiassakaan kukaan osaa vieläkään sanoa juuri mitään mitä tuleman pitää, kun aineistoa ei ole.
    Islam jutuista olen ihmetellyt sitä, että onko V S Naipaulin kirja Matka Islamin maailmaan jotenkin validi teos? Naipaulin nimi tulee näissä keskusteluissa harvoin esiin, vaikka hän kuvasi juuri Islamin tuoretta vaikutusta muutamaan valtioon. Itse pidin teoksesta kovasti, kuten kirjoittajan muustakin tuotannosta. Saapumisen arvoitus kuvaa esimerkiksi muukalaisena elämistä Englannissa erittäin hienosti ja tekee tarkoja havaintoja ihmisistä ja maisemista.

    VastaaPoista
  3. On turhaa pelottelua että länsimainen sivilisaatio tulisi häviämään. Ei häviä! Vaikka kristinusko taantuu ja alkuperäisväestö vähenee, niin länsimaisen sivilisaation perusasiat, mm. laillisuusperiaate jolle länsimainen demokratia viime kädessä perustuu, tulevat säilymään. Siitä syystä, että Euroopan alkuperäisväestö on kuitenkin vielä pitkään enemmistönä ja tulee sulauttamaan tulijat osaksi eurooppalaista kulttuuria.

    Joskus näkee vertailuja nykyeuroopan ja Rooman romahduksen välillä. Nämä sivilisaatiot eivät ole yhteismitallisia. Rooman valtio ei ollut enää 300 - luvulla jkr stabiili ja syyt romahdukseen olivat pikemmin sisäsyntyisiä (jatkuvat sisällissodat). Rooman alueelle tulevat barbaarikansat olivat lähinnä toisarvoisia ongelmia, ja olisivat olleet helposti hoidettavissa, mikäli Rooman valtiolla ei olisi ollut itseaiheutettuja, sisäisiä ongelmia niin runsaasti kuin niitä oli.

    EU:n ongelmat ovat lastenleikkiä verrrattuna Rooman valtakunnan ongelmiin 300-luvulta alkaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Pimsu, ei häviä länsimainen sivilisaatio, ei, mutta tällä menolla, jos näin sallivasti jatkamme, saamme todella Eurooppaan 'roomalaistyylisen', lue 'palestiinalaistyylisen' sisällissodan. Minua se pelottaa, sinulla ehkä on paremmat hermot? hh

      Poista
  4. PEW-tutkimuslaitoksen kyselytutkimuksien mukaan ei näytä siltä, että tosiasiallisesti uskonnottomia olisi kovinkaan paljon muslimien piirissä, sen sijaan varsin fundamentalistisesti uskovia on hätkähdyttävän paljon, ja merkittävä osa heistä myös hyväksyy väkivallan uskonsa edistämiseksi.

    Olisi mukava uskoa siihen, että me sulautamme maahanmuuttajat omiin arvoihimme, mutta muslimien osalta tällainen prosessi ei ole vain missään oikein nähtävillä.

    VastaaPoista
  5. Jos Vihavainen olisi konsultti Ukrainalle, kumpaan Unioniin kannattaisi liittyä? Euroopan vai Eruaasian?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Jos Vihavainen olisi konsultti Ukrainalle, kumpaan Unioniin kannattaisi liittyä? Euroopan vai Eruaasian?"

      Minulta ei kysytty, mutta vastaan silti. Olenhan suomalainen.

      Ukrainan olisi pitänyt antaa liittyä molempiin unioneihin.

      EU ja Venäjä olisivat voineet todeta, että kehitetäänpä tuotakin konkurssipesää yhdessä, siinä sivussa kehittyy sitten paljon muutakin. Mutta perinteiseen matalaotsaiseen tapaan homma meni etupiiritaisteluksi. EU lähti tuohon etupiirisotaan ylimielisenä ("... Venäjä on vain Hollannin kokoinen, ei se mitään voi ..."). Ja Venäjä sanoi njet. Nyt sitten kauhistellaan, miten arvaamatonta ja "kansainvälisen lain vastaista".

      Ettäkö ei voi olla kahdessa unionissa yhtä aikaa - tai siis tehdä niiden kanssa yhteistyötä ja kauppaa? Kun katsoo EU:n luovuutta vaikkapa siinä, miten uskomattoman luovasti se omia sopimuksiaan ja päätöksiään soveltaa, konstit tuohon olivat löytyneet helposti. Ja Venäjällä taas kaikki järjestyy, jos vain halutaan.

      Mutta mm. USA:lle oli tärkeää, että EU (Saksa) ja Venäjä eivät löydä toisiaan, koska siitä olisi voinut seurata jotakin. Niinpä apulaisulkoministeri Victoria Nuland lähti Maidanille ...

      - Yllä oleva ajatus ei ole omaa viisauttani, vaan siitä on kirjoittanut paljon mm. amerikkalainen geopolitiikan pitkiin kaariin erikoistunut Geroge Friedman. Viimeksi kirjassaan Flashpoints: The Emerging Crisis in Europe.

      Poista
    2. Meinasi jo unohtua vastata. Komppaan edellistä ja paheksun syvästi sitä, ettei maan sallittu luoda suhteita molempiin.
      Mutta muuten olen sitä mieltä, että tyhmemmän olisi pitänyt tuo maa ottaa, ellei sitten ajatella, että kuuluminen johonkin unioniin on yleinen ihmisoikeus ja ulottuu loputtomiin, yli merten ja mantereiden, ensin Turkkiin ja sitten varmaan Iraniin ja niin edelleen.

      Poista
    3. "... ellei sitten ajatella, että kuuluminen johonkin unioniin on yleinen ihmisoikeus..."

      Se taitaa olla pikemminkin velvollisuus. Ajatelkaapa, miten kiusallista esim. EU:n johtoeliitille olisi se, että olisi olemassa esim. suhteellisen aidosti itsenäinen Ukraina, joka käy vapaasti kauppaa ja tekee yhteistyötä sekä itään että länteen. Ja menestyy niin. Ei käy, siitähän voisi joku muukin ottaa mallia. Vaikka britit.

      Poista
    4. Ennen kuin Janukovits aloitti temppuilunsa niin Ukrainalaisia ei kinnostanut EU:hun liittyminen eikä myöskään Euraasian unioniin liittyminen, heille olisi vallan hyvin sopinut tilanne jossa Ukrainalla oli sopimukset molempiin suuntiin. Mutta se ei sopimut Janukovitsille ja hänen isännälleen Vladimir Putinille. He halusivat katkoa kaikki suhteet länteen ja tehdä Ukrainasta käytänössä osan Venäjää!

      Poista
  6. EU:ta on mm. Vaclav Havel sanonut historian kehittyneimmäksi hallintomuodoksi, keskeisesti sen vuoksi että se on maallinen valtias, tuhkasta noussut, jollaiseksi Eurooppa oli mm. Saksan ja Ranskan uskontokiihkoilijoiden toimesta poltettu.

    Etteikö sulautumista tapahdu? Kysykää Mitro Revolta.

    VastaaPoista
  7. Itse olen hämmästellyt ja harmitellut kristillisen konservativismin, yleisen konservativismin ja traditionalistisen/nationalististen liikkeiden välistä ammottavaa kuilua. Itse sympatiseeraan jossakin määrin näitä kaikkia em. nykymenolle vaihtoehtoisia suuntauksia ja harmittaa että tämä turha eripura on kuin joululahja liberaalistolle, globalistolle. Helppo saalis.

    Meidän oma laitaoikeistomme on osittain yllättävänkin viehtynyt mytologia-osastoon, kokee kristillisyyden pehmonössöilynä (mitä se vain nykyisestä aikaikkunasta katseltuna onkin)ja typerimmillään vielä vaalii mytologia-mystisismissään mm. natsismin kliseitä ja meemejä. Helppo saalis. No, mm. Hännikäinen on puhunut paljon järkeä tämän tiimoilta.

    Voi tietenkin olla, että kristillisyyttä tai klassista konservativismiakaan on Euroopassa tarvittavaan korjausliikeeseen (vrt. Unkari, Puola) mahdotonta yhdistää.
    Näin petaamme kuitenkin tien globalistiseen muutokseen, todennäköiseen kaaokseen, josta ei ole paluuta.
    Toisaalta putosihan se polvilleen Neuvostoliittokin muutamasta oikeaaikaisesta tönäisystä ja sisäisestä murtumisesta. Toivossa että Europe tulee järkiinsä on sittenkin elettävä. Järki tulee takaisin, ehkä, ei uskonnosta, ei varmastikaan uudesta kulttuuritietoisuudesta (katsokaa somea, telkkua, nettiä) vaan ehkä siitä, että saadaan kunnolla ulos, esiin ja julkisuuteen numerot, mm. demografiset taulukot, mitä meneillään oleva muutos todella tarkoittaa. Ilmastonmuutoskäppyröitä on katsottu kohta 20 vuotta. Tuo pienempi uhka peittää sen todellisen kriisimuutoksen, joka on tapahtumassa kahden kultuuripiirin väestödiagrammien kumuloituessa täsmälleen vastakkaisesti meillä kotona, Euroopassa.
    Kun kriittinen massa ohitetaan, se tapahtuu sitten nopeasti. Ehkä puhtaan kylmän faktan välittäminen ilman poliittista ideologiaa tai paatosta voi saada aikaan sen havahtumisen, mitä blogistikin käsittääkseni implisiiittisesti tällä kirjoituksella toivoo.
    Merenpinta nousee. Mutta en tarkoita nyt vettä. Vanhankaupunginlahdella vesi pysyy hyvin aloillaan omassa poukamassaan vuodesta toiseen. Ei mitään hätää.

    Oma osani on se että koska olen kristitty ja rationaalisella tasolla muutoskriitikko, konservatiivi, tulee turpaan, joka suunnasta. Sekä pehmokristityiltä että nationalisteilta. Liberaalisto kiittää.

    jk




    VastaaPoista
  8. Olisi mukava uskoa siihen, että me sulautamme maahanmuuttajat omiin arvoihimme, mutta muslimien osalta tällainen prosessi ei ole vain missään oikein nähtävillä.

    Wanhat ystävämme tataarit? indonesialaiset? bosnialaiset? kazakit?

    Josta päästäänkin taas suosikkiaiheeseeni, eli populaatioiden välisiin eroihin: Riesamusulmaaneja ovat nimenomaan Suur-Lähi-idän alueelta tulevat. Sattumoisin sama alue jossa peräti 10-20%(!) perimästä on peräisin serkuiltamme neanderthaaleilta. Tieto peräisin Max Planck-instituutin Johannes Krauselta, joka meni jossain tv-haastiksessa sanomaan asian puolihuolimattomasti ääneen.

    Siinä paperissa, jonka kyseinen Svante Pääbon johtama tutkimusryhmä julkaisi Naturessa, ilmoitettu neanderthal-osuus oli 1-4% kaikille paitsi mustille afrikkalaisille. Että melkoiseen alennustilaan on evolutiivinen antropologia vajonnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku tataarien ryhmää ei kannata tässä edes sekoittaa siihen porukkaan, joka maailmassa myllää. Indonesia on yleiseksi onneksi itseriittoinen, mutta bosnialaiset, kazakit, tsetseenit ja muut jo maallistuneiuksi luullut kansat kykenevät oudosti heräämään radikalismiin.
      Ja älkäämme nyt Lähi-idän takia unohtako Nigeriaa, Irania ja Pakistania. Sama militantin irrationalismin irvistys sieltä näkyy.

      Poista
    2. Termilläni "Suur-Lähi-Itä" tarkoitin aluetta Marokosta Pakistaniin (kenties hieman mielivaltaisesti), mutta siis onko esim. bosnialaisten keskuudessa militanttia islamia, tai poikkeavatko nimenomaan islaminuskoiset jugoslaavit muunuskoisista käyttäytymisensä suhteen Länsimaissa? Olisiko esim. Hamilolla dataa?

      Kazakstanissa oli vähän aikaa sitten jokin terrori-isku, mutta miten nämä islaminuskoiset keski-aasialaiset yleisesti käyttäytyvät esim. Venäjällä?

      Poista
    3. 10-20%. Just. Bullshitradarini kävi hehkumaan punaisena kun olin varma että jos noin uskomaton väite omaisi mitään tieteellistä painoarvoa niin se olisi jo varmasti osunut silmiini.

      Niin, kuten yllä kirjoitin tieto on peräisin ei-kirjallisessa muodossa ilmaistuna kyseisen neanderthal-tutkimusryhmän jäseneltä. Siis saman ryhmän joka julkaisi tuon 1-4%. Totuutta siis julkaistiin säästeliäästi.

      Toki on mahdollista että hän on sen päästään keksinyt, mutta itse en usko näin olevan koska tieto on sekä järkeen että silmään sopiva: Fyysiset antropologit ovat jo vuosikymmeniä sitten esittäneet lähi-itäläisten fyysisten piirteiden perusteella (mm. hieman lyhyemmät raajat, voimakkaasti taaksepäin menevä otsa) että he jos jotkut ovat sekoittuneet neanderthaleihin. Euroopan ohella valtaosa neanderthal-löydöksistähän on juuri Lähi-idästä.

      Poista
  9. Kirves
    Jos filosofia edustaa järkeä, ei uskonnon ja filosofian välillä ole, eikä voi olla konfliktia, ainakaan Aristoteleen kommentaattorina tunnetun, mm Andalusiassa ja Marokossa eläneen ja kuolleen filosofin ja lääkärin Averroesin (1126-1198) mukaan.
    Averroes taisi muutoin kannattaa Platonin ideaoppia, eli järjen ja ymmärryksen avulla vain ja ainoastaan käsiteltävissä olevia asioita, eikä niitä aisteilla voinut havaita.
    Islamilainen kulttuuri ja tiede on aikanaan ollut (parhaimmillaan) todella hienoa ja sivistynyttä.
    Harmi kyllä, näyttää siltä, että tämänkin aatteen toverit ovat pilanneet (muslimit tulkaa apuun).
    Jaan blogistin näkemyksen ongelmista tulevaisuudessa (jo nyt) ja Belemothin piehtaroinnista olohuoneessamme (silatuin sivuin). Koti, uskonto ja isämaa ei useimpia enää innosta, ne on niin sisäänlämpimiä savusaunoja.
    Silti, mä kainalossa koraani (tai joku muu kirja, jota vielä kirjastosta ole turhakkeena poistettu),ja kannu toisen alla, näin kuljen tiellä kaidalla ja tiellä lavealla (feat. Omar)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos filosofia edustaa järkeä, ei uskonnon ja filosofian välillä ole, eikä voi olla konfliktia, ainakaan Aristoteleen kommentaattorina tunnetun, mm Andalusiassa ja Marokossa eläneen ja kuolleen filosofin ja lääkärin Averroesin (1126-1198) mukaan.

      Entäs jos uskonto ei edusta järkeä?

      Averroeksen kantahan oli että sekä uskonto että filosofia käsittelevät samoja metafyysisiä asioita: Uskonto kansanomaisesti ja filosofia oppineille soveliaalla tavalla. Valistusta edeltäneellä ajalla asia kait olikin enemmän tai vähemmän noin.

      Poista
  10. Suufilainen mystikko Omar on lempirunoilijoitani jo puolen vuosisadan takaa. Mutta vaikea, ylen vaikea on hänen laistensa osa tässä ajassa.

    VastaaPoista
  11. Niin, muinoin oli aika, jolloin islamilainen maailma tuotti hienonhienoa runoutta. Muistinvaraisesti vuosikymmeniä sitten luettua:

    Niin suloinen, kuuma ei, ei kylmä päivä tää.
    Maan kukkaiskasvot medellään nyt pesee sadesää,
    ja satakielen sanovan ma kuulen ruusulle:
    "Juo, kuki, lemmi, ennen kuin sut vie syys viimapää."

    ----

    Kun kerran kuolen, minut peskää viinisammiossa,
    ja soikoon hauska juomalaulu kuolinkammiossa.
    Ja jos jälkimaailma minua kaipaa milloin,
    niin luuni ovat viinituvan tuhkarauniossa.

    Toinen professori

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Hieno kirjoitus. Samaa voi todeta raamatusta, tosin sen perusteille rakentuneet uskonnot on hiottu huippuunsa parin tuhannen vuoden aikana. Huvittaa esim. keskusteluohjelmat, joissa keskustellaan teologian kiemuroista hienoilla akateemisilla käsitteillä ja sanoilla, tästä taikauskosta.

    VastaaPoista
  14. Uskoviksi itsensä identifioivien määrä laskee nopeasti USA:ssakin http://www.worldreligionnews.com/religion-news/atheism/religion-declining-among-americas-youth
    Oiva kirjoitus kaiken kaikkiaan ja, vaikka kirjoittaja ei sitä ehkä ole havainnutkaan, on elämän hengellisen ulottuvuuden etsiminen vanhan uskonnollisuuden sijaan kovassa kasvussa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.