torstai 4. elokuuta 2016

Kuvitellut yhteisöt



Kuvitellut yhteisöt ja ikävä Leniniä


Kaikessa demonisuudessaan ja fanaattisuudessaan Vladimir Iljitš Lenin oli joskus samaan aikaan myös realisti. Hänen aivoissaan oli jonkinlainen realistinen osasto, joka aina silloin tällöin nousi vastustamaan kaikkein hulluimpia johtopäätöksiä.
Kun vasemmistokommunistit jossakin vaiheessa ehdottivat, ettei Suomen kansakuntaa ole tunnustettava, Lenin puuskahti, ettei sellaista mikä on olemassa, kannata olla tunnustamatta. Ennen pitkää se pakottaa tunnustamaan itsensä.
Lenin ei ollut mikään johdonmukainen realisti, mutta nopeassa tahdissa hän joutui tunnustelemaan kaikenlaisia asioita, eikä vuonna 1922, kun hän viimeisiä kirjoitelmiaan kyhäsi, ollut vuoden 1918 rakennelmista jäljellä oikeastaan mitään muuta kuin vakaumus siitä, että vallasta on pakko pitää kiinni.
Tähän taas ei varsinaisesti tarvittu muuta argumenttia kuin se sielun silmien edessä väikkyvä ansaittu hirttonuora, joka ymmärrettävästi oli varattu Venäjän konkurssipesän haltijoille. Niinpä verivelallisia oli paras olla päästämättä sisään mistään hinnasta.
Aikana, joka on jo nähnyt postmodernismin ja ilmeisesti lähestyy nyt absurdin uusia syvyyksiä, Leninin tokaisu joka tapauksessa on kuin terveen järjen ääni Siinain korvessa, džinnien ja räyhähenkien riivaamassa kakofonian yössä.
Benedict Andersonin 1980-luvulla julkaiseman vaatimattoman esseen jälkeen edistysväki alkoi kaikkialla vakuuttaa kansallisvaltioiden olevan kuviteltuja yhteisöjä. Itse asiassa terve järki tietysti sanoi saman asian, mutta paljon raittiimmassa muodossa.
Myöskään Anderson ei tarkoittanut, että nuo kansakuntia luovat ”kuvitelmat” olisivat vain aivoissa ilmenevä asia. Kysymys oli siitä, että moderni kansallinen tietoisuus rakennettiin painetun sanan avulla.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että ilman painettua sanaa syntyneet ja vaikuttavat yhteisöt olisivat vähemmän kuviteltuja. Erilaiset klaanit ja heimot, jopa uskontokunnat jakavat usein hyvin voimakkaan yhteisyyden tunteen, millä ei ole paljoakaan tekemistä sen kanssa, ovatko niiden kuvittelemat esi-isät oikeita ja onko niiden toteemeilla ja tabuilla oikeasti jotakin taikavoimaa.
Klaanit, heimot ja suvut ovat, paitsi kuviteltuja, myös olemassa. Aivan samoin on tietenkin kansakuntien laita. Kansakunnilla on oma historiansa, valtionsa, kielensä, taloutensa ja monet muut asiat, jotka ovat sangen konkreettisia. Stalin aikoinaan lisäsi luetteloon myös kansanluonteen, syystä kyllä.
Kansallinen tietoisuus jossakin muodossa on mahdollista jo primitiivisille, lukutaidottomille kansoille, kuten historia todistaa. Nykyajan välineet mahdollistavat vain entistä suurempia yksiköitä ja hienostuneempia aatteita, jotka voidaan tehdä laajojen joukkojen omaisuudeksi. Ensin ne pitää opettaa lukemaan.
Ajatus koko ihmiskunnasta yhtenä suurena yksikkönä sen sijaan ei kuulu realiteettien piiriin. Epäilemättä ihmiskunnalla lajina kyllä on erinäisiä yhteisiä intressejä ja sen mukaisesti tarve tietynasteiseen solidaarisuuteen.
Käytännössä se on kuitenkin erittäin problemaattinen ja abstrakti asia. Kovin helppoa ja luontevaa sen sijaan on, että milteipä kaikki ryhmät sanoutuvat käytännössä irti tuollaisesta solidaarisuudesta ja julistavat vaikkapa olevansa ainoita arvollisia allahin palvelijoita ja muiden taas olevan uskottomia koiria ja hänen vihollisiaan.
Leninin onnettomissa spekulaatioissa kaikki maailman työtätekevät kuuluivat yhteen, samaan kokonaisuuteen, joka taisteli yhteiskunnallista riistoa ja sortoa vastaan. Tässä ei kuitenkaan ollut koko totuus, ennen viimeistä tuomiota eli maailmanvallankumousta olemassa oli myös kansakuntia, jotka oli otettava huomioon.
Kuten tunnettua, tämä ajatus johti siihen, että Venäjän vanha kuvernementtijako hävitettiin ja korvattiin kansallisilla yksiköillä, joiden lujana yhdyssiteenä piti proletariaatin etujoukkoa edustavan kommunistipuolueen toimiman.
Kun proletariaatti osoittautui kuvitelluksi ja vieläpä aivan väärin kuvitelluksi yhteisöksi, hajosi rakennelma kuin korttitalo ja aikakautemme sai nähdä viidentoista uuden kansallisvaltion putkahtavan esiin tuhatvuotiseksi tarkoitetun valtakunnan raunioista.
Se, mikä oli imperiumin kannalta katastrofi, oli tietenkin kansakuntien kannalta tervettä kehitystä. Neuvostoliiton seuraajavaltiot ovatkin aikamme nationalismin todellinen etujoukko, jonka rinnalle yltävät lähinnä entiset Itä-Euroopan maat.
Syistä, joita ei tässä kannata pohdiskella, on nationalismi sen sijaan lännessä nyt hyvin epäsuosittua. Sitä ei suinkaan pidetä epäkiinnostavana ja yhdentekevänä, sen sijaan se leimataan rikolliseksi ideologiaksi, joka palvoo kuviteltua ja oikeasti ihan olematonta epäjumalaa ja ruokkii kansojen välistä vihaa.
Tästä lähtökohdasta päästään ilman erityisiä älyllisiä ponnisteluja siihen johtopäätökseen, että kieltämällä tai muutoin lopettamalla nationalististen ajatusten levittäminen, lukeminen ja ajatteleminen olisi mahdollista yksin tein päästä eroon tuosta menneisyyden kummituksesta, joka sentään asustaa vain takapajuisissa aivoissa.
Kansakuntien sijasta yhteiseksi kodiksemme on tarjolla koko maapallo kaikessa pyöreässä globaalisuudessaan. Mehän olemme kaikki vain ihmisiä ja siis samanarvoisia, älköön siis kellään ole oikeutta ajatella oman yhteisönsä ansaitsevan häneltä enemmän huolenpitoa ja rakkautta kuin koko muun maailman.
Tämän utopian pohjalta on johdonmukaista, että Euroopan ovet nyt sitten avattu selkoselälleen ja vaeltavien kansojen miljoonaiset joukot saapuvat sinne onneaan etsimään.
Tämä muuttoliike ei sinänsä ole ongelma, ellei sitä sellaiseksi kuvitella, näyttää aikamme etujoukko ajattelevan. Kaikki riippuu vain meidän omasta mielikuvituksestamme. Unohtakaamme siis ne väärin kuvitellut yhteisömme ja omaksukaamme uuden maailman oikein kuviteltu anti riemumielin!
Mikäli Lenin eläisi, hän saattaisi tokaista, että utopiallakin on rajansa ja sitä rakentaessakin tosiasiat on syytä tunnustaa tai ne pakottavat tunnustamaan itsensä.
Maailma ja sen kehitys kehitys eivät nimittäin ole meidän mielikuvituksellamme hallittavissa. Niin kauan kuin Eurooppa vannoo ”monikulttuurisuuden” nimiin ja siis sallii uusien, toisella tavalla kuviteltujen yhteisöjen saapua keskuuteensa rajoituksetta, se ei ole ruokkimassa uuden, yksilökeskeisen maailman syntyä, vaan päinvastoin luo näyttämöä ennen kuulumattomalle vihamielisten yhteisöjen taistelulle.
Sen torjumisessa ei suinkaan auta vihapuhdeiden kieltäminen tai sensurointi. Periaatteessa voisi ainakin yrittää kohdistaa sellaista politiikkaa niihin siirtolaisiin, jotka tulevat toisenlaisia arvoja edustavaan ympäristöön. Tätä ei kuitenkaan edes yritetä, päin vastoin.
En ole vielä missään nähnyt edes suunnitelmaa Euroopan siirtolaisuuden hallitsemiseksi. Selvää on, että määrälliset rajat tulevat vastaan jo hyvin pian. Eurooppa ei voi ottaa vastaan sellaisia ihmismääriä, jotka sinne haluaisivat, sillä ne yksinkertaisesti eivät sinne voi mahtua sanan missään merkityksessä.
Mikäli Euroopassa vielä lisäksi kuvitellaan, että tosiasioita voi hallita pelkällä mahtikäskyllä tai peräti mielikuvituksella, on sen tulevaisuus oleva katkera.
Utopioilla on rajansa, se on nähty kaikkialla, missä niitä on pyritty toteuttamaan. Kaikkein absurdeimpia alan nykyisiä yritelmiä katsoessa tulee joskus mieleen, että jopa Lenin taisi olla tukevammin maan pinnalla kuin ne merkilliset noidan oppipojat, jotka nyt ovat saaneet päähänsä muokata maailman mieleisekseen.

29 kommenttia:

  1. Kansakunnan voi sanoa olevan kuviteltu yhteisö. Toisaalta esim. Oxfordin Yliopiston Afrikantalouden professorin Paul Collierin mukaan maat joissa on onnistuttu luomaan kansallishenki toimivat ainakin tietyissä tapauksissa paljon tehokkaammin kuin ne jotka ovat siinä epäonnistuneet.

    https://sarastuslehti.com/2015/08/21/onko-kansallisella-identiteetilla-kayttoa-nykymaailmassa/

    VastaaPoista
  2. Onhan se. Se on tehty todelliseksi myös tajunnan tasolla. Mutta sillä on rajansa, mitä kannattaa yrittää kuvitella.

    VastaaPoista
  3. Kansakunnan voi toki sanoa olevan ns. kuviteltu yhteisö, siis siinä merkityksessä, että eiväthän minkään kansan kaikki jäsenet kykene millään tuntemaan toisiaan henkilökohtaisesti, tjsp. Jo yksin ns. Dunbarin luku asettaa aikalailla rautakaton sille ihmismäärälle, jonka kanssa normiyksilö kykenee olemaan yhtäaikaisesti edes jotenkuten tehokkaassa vuorovaikutuksessa.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Dunbarin_luku

    Vaan toisaalta, jos ja kun samaa logiikkaa projisoidaan edelleen, niin kuinkas "reaalinen" on sitten vaikkapa tämä ns. "Kansainvälinen Yhteisö", jonka nimiin vannominen milloin missäkin asiassa on niin kovin muodikasta? Toki on olemassa joukko kansainvälisiä (so. yksittäisten valtioiden rajat ylittäviä) oikeushenkilöitä (kuten YK, EU, Nato, Etyj, OECD, jne.), mutta missä määrin nämä siten ovat "yhteisöjä" sanan arkipäiväisen sosiaalisessa merkityksessä, onkin jo asia erikseen.

    Tai jos kansakunta/kansallisvaltio on "kuviteltu yhteisö", niin mites sitten esim. muslimien Umma? Tai tuo tekstissäkin mainittu "kansainvälinen proletariaatti"? Yhmmm...

    "Niin kauan kuin Eurooppa vannoo ”monikulttuurisuuden” nimiin ja siis sallii uusien, toisella tavalla kuviteltujen yhteisöjen saapua keskuuteensa rajoituksetta, se ei ole ruokkimassa uuden, yksilökeskeisen maailman syntyä, vaan päinvastoin luo näyttämöä ennen kuulumattomalle vihamielisten yhteisöjen taistelulle."

    Tuohonpa liittyen hieman Hamilon Markon tuumailuja asian tiimoilta:

    https://www.suomenuutiset.fi/eu-omaksui-neuvostoliiton-sananvapaustulkinnan/

    VastaaPoista
  4. Yksi syy miksi maailma toimii niin hullunkurisesti, on että valtaosa ihmisistä kuuluu ns. auktoriteettihakuisiin, eikä tuo ominaisuus ole älykkyydestä kiinni, joskus tuntuu, että pikemminkin päinvastoin. Taistolaisuushan oli auktoriteettihakuisten mallilahko ja mehän tiedämme, missä puolueissa ja missä ihmisryhmässä taistolaisuuden jälkeläiset mellastavat valtoimenaan.

    VastaaPoista
  5. Mehän olemme kaikki vain ihmisiä.
    mutta kuitenkin niin erilaisia, riippuen siitä minkälaisen ulkopuolisen aivopesun kukin ympäristöstään mihin sattuu syntymään saa.
    Todellisuudessa pitäisikin kaikkien elää ja vaikea onkin nähdä ihmiskunnan henkistä kehitystä tapahtuvan ennen kuin ihmiset itse lakkaavat lokeroimasta itseään esim uskonto poliittinen mielipide jne.ja näin kahlitsevat itsensä tiettyyn muottiin.
    Näköpiirissä ei valitettavasti ole kuin lisää konflikteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Mutta tuollaisessa ihannetilassa ei olla. Koti, koulu, oppilaitokset, työ, seura, media aivopesee. Enemmistö ei kestä painetta. Joukko antaa turvallisuutta. Stalin on vielä keskuudessamme, vaikka näennäisesti tuomitsemme diktatuurin. Olemme vain siirtyneet toisenlaiseen diktatuuriin.

      Jos ei itse kahlitse itseään muottiin, muut tekevät sen kyllä. Suurin osa ymmärtää vain musta-valkoista ajattelua. Edistystä olisi jo sekin, että epäilee auktoriteetteja ja uskoo omia havaintojaan. Joskus keisarilla ei ole vaatteita.

      Poista
  6. Mehän olemme kaikki vain ihmisiä.
    mutta kuitenkin niin erilaisia, riippuen siitä minkälaisen ulkopuolisen aivopesun kukin ympäristöstään mihin sattuu syntymään saa.
    Todellisuudessa pitäisikin kaikkien elää ja vaikea onkin nähdä ihmiskunnan henkistä kehitystä tapahtuvan ennen kuin ihmiset itse lakkaavat lokeroimasta itseään esim uskonto poliittinen mielipide jne.ja näin kahlitsevat itsensä tiettyyn muottiin.
    Näköpiirissä ei valitettavasti ole kuin lisää konflikteja.

    VastaaPoista
  7. Se "kuviteltu yhteisö" on kätevän kaksimerkityksinen. Alkuperäinen merkitys on suppea ja itsestäänselvyys, onhan jo oma pursiseuranikin kuviteltu yhteisö, kun tunnen sieltä vain kommodorin ja kolme seuran jäsentä. Edistykselliset laventavat sen tarkoittamaan jotenkin epätodellista yhteisöä, jolla ei ole mitään aitoa solidaarisuutta tai yhteisöllisyyden tunnetta, mikä tietysti on roskaa.

    VastaaPoista
  8. Eräänä viime kesän alkupäivänä säpsähdin pistävää katsetta Lidl'n myymälän kassajonossa Espoon Mikkelässä. Tunnistin katsojan Pekka Vennamoksi. Olin nähnyt hänet aiemmin vain julkisuudessa. Hän lienee nähnyt minut 1972 yo- keväänä Demari-lehden etusivun kansikuvapoikana, kuten moni muukin sen aikainen poliittinen henkilö. Istuin kuvassa työpaikallani vesihallituksen vahtimestarikopissa. Kävin työn ohella iltaoppikoulua, jonka rehtori Veikko Huttunen oli lehden nähtyään pyörinyt ympäriinsä hokien minua yritettävän häpäistä, olinhan perin tavallinen savolaisnuori ilman mitään yhteyksiä sdp:n järjestöihin. Vasta äskettäin olen oppinut ymmärtämään että minulle pyrittiin lehden kautta varaamaan postiiviseksi syrjinnäksi kutsuttu kiihdytyskaista elämän tiukoissa taisteluissa paremmasta tulevaisuudesta.

    VastaaPoista
  9. "Lenin oli joskus samaan aikaan myös realisti"

    Bolshevikkien kansallisuuspolitiikalla oli kolme vaihetta, joiden dialektiikka oli seuraavanlainen:

    1. "Eläköön leniniläinen kansallisuuspolitiikka!" Tätä loosungia mainostettiin ennen Lokakuun vallankumousta, kun bolshevikit houkuttelivat puolelleen kansallisia vähemmistöjä ja lupasivat kahdeksan hyvää ja yhdeksän kaunista. Eipä turhaan Lenin kiitellyt, että Lokakuun vallankumouksen menestyksestä piti kiittää hyödyllisiä idiootteja, jotka uskoivat bolshevistisiin lupauksiin.

    2. "Eläköön leniniläis-stalinilainen kansallisuuspolitiikka!" Tätä loosungia käytettiin kun perustettiin Neuvostoliittoa Neuvosto-Venäjän pohjalle. Stalin oli toteutettavinaan tätä kahdeksan hyvää ja yhdeksän kaunista oikein kommunismiin saakka. Ja se näytti vakuuttavalta jopa ulkomailta katsottuna.

    3. "Eläköön stalinilainen kansallisuuspolitiikka!" Tätä iskulausetta viljeltiin joka päivä ja joka lehdessä 1930-luvulla kun ruvettiin tuhoamaan ns. porvarillista nationalismia ja 1937-1938 kaikkien kansallisten alueiden poliittinen ja kulttuurieliitti oli tuhottu. Se muistetaan kaikkialla. Ukrainassa oli satoja ns. lirnikkejä, sokeita kansanlaujen ja suullisen perinteen esittäjiä, jotka saivat elatuksensa kiertämällä Ukrainaa ja esittämällä laulujaan. He olivat siis sokeita Arhippa Perttusia. Bolshevikit kutsuivat/kuljettivat kaikki lirnikit Moskovaan kokoukseen, josta he sitten talutettiin suurella kunnialla suoraan ammuttavaksi.

    VastaaPoista
  10. Leniniläis/stalinilaisen kultturipolitiikan ydin perustui venäjänkielen kiistattomaan asemaan internationalistisena kansojen kielenä, mutta vallankumouksen teoria romuttui italialaisten kommunistien pitäessä kiinni kansan perinteisten kielten ja puheenparsien paremmuudesta kansainvälisen vallankumouksen kieleen nähden.

    Syntyi eurokommunismi Länsi-Euroopassa joka veti mukaansa tsekit, Walesan, Gorbatsovin jne.

    VastaaPoista
  11. Islamistien invaasiota kauhistelevat blogistin kommentaattorit joutuvat myöntämään ettei suomenkielisen kulttuurin hautautumista elävältä tapahdukaan, koska uskontoa kestävämpi side on läntisessä kulttuurissa -niin Italiassa kuin Suomessakin- kansan käyttämä perinteinen kieli: joko Savossa suomi tai Strömsössä ruotsi, huolimatta siitä, että pakko pitää poistaa, vaikka juuri uutisoidaankin pakkoa kouluissa aikaistettavan vuodella.

    VastaaPoista
  12. Niin no, kielihän on eräs maailman mahtavimmista aseista; sanoilla luodaan mielikuvia, mielikuvilla hallitaan maailmaa. Samahan se on tämänkin ns. kansainvälisyyden kanssa. Käsitehän on itsessään aikalailla arvoneutraali, ts. se ei sinänsä edusta kuin erästä menettelytapaa, jolla eri maiden ja kansojen kanssakäymistä voidaan organisoida.

    Tuo siihen liitetty voimakkaan positiivinen arvolataus on vain sikälte hieman ongelmallinen, että silloin tulee väistämättä myös politiikka (so. valtakamppailu) mukaan kuvioon. Ns. sosialistinen internationalismi muovautui käytännössä synonyymiksi venäläisyydelle, aivan samoin kuin "kapitalistinen" kansainvälisyys on aika usein pitkälti samaa kuin amerikkalaisuus (ainakin jollakin vulgaarilla tasolla).

    Tai tämä nykyinen "Euro-kansainvälisyys", joka sitten onkin hieman monimutkaisempi juttu. Tai no, tiedä tuostakaan, sillä tämä Oikea Eurooppalaisuushan tarkoittanee kai kutakuinkin ylä- ja ylemmän keskiluokan edustaman ranskalaisuuden apinointia, hyvässä ja huonossa.

    Sen enempi nationalismi tai kansainvälisyyskään eivät oman käsitykseni mukaan ole itsessään sen paremmin "hyviä" kuin "pahojakaan" an sich, vaan sille annettu sisältö sen sitten lopulta ratkaisee. Tai toisiaan jotenkin väistämättömästi poissulkevia. Ongelmallisia niistä (kuten mistä tahansa muustakin ideasta) sitten tulee siinä vaiheessa, jos jokin klikki yrittää kaapata ne ikään kuin yksityisomaisuudekseen ja käyttääkseen ko. käsitettä ja sille antamaansa määritelmää oman valtapolitiikkansa keppihevosena.

    Jo Wolf Halsti varoitteli aikanaan tämäntyyppisten (sosialismi/nationalismi/kansainvälisyys/yms.) voimakkaasti affektoivien käsitteiden helposta prostituoitumisesta valtapolitiikan välikappaleiksi. Ja valtapolitiikkahan on useinkin monessa asiassa se "perimmäinen paha", mistä monet pienemmät pahat ovat johdettavissa...

    VastaaPoista
  13. "Kun vasemmistokommunistit jossakin vaiheessa ehdottivat, ettei Suomen kansakuntaa ole tunnustettava, Lenin puuskahti, ettei sellaista mikä on olemassa, kannata olla tunnustamatta. Ennen pitkää se pakottaa tunnustamaan itsensä."

    Samassa yhteydessä Lenin lohdutteli oppositiotaan: "kyllä aikanaan me saamme takaisin kaikki ne latvialaiset, ukrainalaiset jne."

    Suomessa joku aavisti pahaa ja päätti rakentaa Mannerheimin linjan.

    VastaaPoista
  14. Savonlinnan Riihisaaren kivet - koti, uskonto ja isänmaa - rajaavat totemeina solidaarisuuden piiriä kolmella eri tavalla, Nyt on se sitten kaikki dekonstruoitu.

    VastaaPoista
  15. Vihreät nuoret haluaisi kieltää rasistiset järjestöt lailla (uutinen 4.8.16). Kannanotto ei selkeästi määritellyt rasistisia järjestöjä, mutta se kattanee ainakin Perussuomalaiset-puolueen, jonka eräät jäsenet ovat avoimesti Suomeen kohdistuvan siirtolaisuuden vastaisia.

    Miltä vihreät nuoret meiltä haluavat pelastaa? No eivät ainakaan maahanmuutolta, mutta ainakin sitä vastustavilta.

    Koska Suomi on demokratia ja täällä vallitsee sananvapaus, on vain loogista vaatia osia demokratiasta ja sananvapaudesta kielletyksi.


    Terveisin,

    Nikke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos "järjestäytynyt rasismi" kielletään, miten käy islamin?

      Poista
    2. No ei kai yhtään mitenkään (tässä skenessä), koska rasisti(TM) voi olla vain valkoinen mies. Koska hegemoniateoria ja postkolonialismi.

      Siitä syystä ei myöskään tunnusteta käänteisrasismin (vähemmistö nuivii enemmistöä) tai poikittaisrasismin (vähemmistöt nuivivat toisiaan) olemassaoloa. Paitsi ehkä joissakin Etelä-Afrikan tapaisissa ceisseissä, joissa krokotiilinkyyneleitä vuodatetaan vuolaasti yhä edelleenkin, vaikka apartheidin päättymisestä onkin jo neljännesvuosisata.

      (Tai tuota noin, esiintyyhän apartheidia lähempänäkin Suomea, itse asiassa eräällä Itämeren saarellakin, mutta se on niin omaan koskemattomaan toiseuteensa pyhitettyä, että eipä puututa siihen nyt tässä yhteydessä sen lähemmin...)

      Poista
    3. William Kilpatrick pohtii islamin asemaa Yhdysvaltain perustuslain ensimmäisen lisäyksen oikeuttamana (Crisis Maga 1.8.16). Meillä on uskonnonvapaus, mutta onko uskonnonvapauden mukaista esimerkiksi se, että kristitty pappi pakotetaan vihkimään homopareja. Pitääkö antaa ensimm. lisäpykälän mukaan suojelua myös uskonnolle, mikä ei salli muille uskonnoille uskonnonvapautta. Voiko sellaisen uskonnon, joka pyrkii muiden uskontojen alistamiseen ja valloitukseen antaa vapaus harjoittaa uskontoaan. Peruskysymys on se, voiko islamia pitää ylipäätään uskontona. Islam on hybridi, myös politiikkaa. Saako tällainen uskonto tehdä mitä tahansa uskonnon nimissä? Tuleeko vapaan harjoittamisen vaatimus ulottaa itsemurhakultteihin ja neitsyitä uhraaviin lahkoihin? Ensimmäinen lisäpykälä estää myös valtiouskonnon perustamisen, ja islamin päämäärä on valtiouskonnon perustaminen. Suojeleeko perustuslain lisäys siis meidän itsemme lopettamista? Kun muslimeista tulee minkä tahansa maan enemmistö, heillä on uskonnollinen velvollisuus hallita maata, ja paljon ennen kuin heistä on tullut enemmistö, he vaativat erityisoikeuksia. Geert Wilders sanoo 'Enemmän islamia merkitsee enemmän suvaitsemattomuutta kaikille muille'.

      Poista
  16. Leniniä ja hänen ideologiaansa tulkitessa on tietysti aina muistettava pitää mielessä se, missä vaiheessa kehitys oli. Leninismin ideana oli aina palvella mahdollisimman hyvin edistystä, joko maksimaalisen vapauden tai pakon ja terrorin avulla.
    Kun kansa sitten oli vallassa, oli tietenkin vaadittava kansan vihollisten kitkemistä juurineen ja ns. hullujen koirien ampumista.
    Tietenkin myös vihreän, tms. vallan lopullinen pystyttäminen edellyttää, että sitä vastustavat voimat likvidoidaan. Ellei se onnistu hyvällä, niin sitten toisin keinoin. Itsehän osansa valitsevat ne, jotka ovat kyllin röyhkeitä asettuakseen historiaa vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirves
      Likvidointi on demokratian jatkoa (desinfektointia) toisin keinoin. Hygienia on vain hyödyllinen asia ja viherhygienia erityisen hyväksyttävää luomudemokratiaa.

      Mutta historian kulkua ei taaksepäin voi tuupata ja "vääräuskoinen" saa aina palkkansa ( sov. Aleksandr Hormees Likvidenko).

      Poista
    2. "hullujen koirien ampumista"

      Miten on laita taloudellisen edistyksen suhteen muissa maissa kuin Neuvosatoliitossa, esim. Ruotsissa ja Suomessa, vaatiko taloudellinen edistys hullujen koirien ampumista?

      Poista
  17. "Kirves
    Likvidointi on demokratian jatkoa"

    Joitakin vuosia sitten Suomen julkisuudessa oli tapaus, että venäläinen valetutkintotodistuksella ujuttautui töihin suomalaiseen psykiatriseen sairaalaan.

    Tiettävästi mafian kannalta psyykkisesti sairaat ovat hyvää materiaalia. Niiden kanssa voi ystävystyä helposti antamalla lahjoja jne. Sitten niitä voi käsitellä/pumpata erilaisilla aineilla ja siunata/lähettää suorittamaan urotekoa niitä vastaan, jotka ovat erilaisia kuin he. Vaikkapa puukottamalla. Dostojevskin Raskolnikovilla oli kirves.

    VastaaPoista
  18. Kuvitellut yhteisöt?

    "Benedict Andersonin 1980-luvulla julkaiseman vaatimattoman esseen jälkeen edistysväki alkoi kaikkialla vakuuttaa kansallisvaltioiden olevan kuviteltuja yhteisöjä."

    Putinin valtakausi alkoi siitä, että julistettiin uuden valtiollisen ideologian periaatteet: Русский мир (Venäläinen yhteisö/maailma), jonka perustaksi tuli ajatus, että Moskova ottaa huolekseen, että venäläisten etuja kaikkialla maailmassa ei loukattaisi, hinnalla millä hyvänsä.

    Krimin ja Itä-Ukrainan jälkeen Moskova alkoi lähennellä Eestin Narvan kaupungin venäläisiä, mutta seurauksena olivatkin Naton massiiviset sotaharjoitukset Itämerellä, joihin Suomikin osallistui.

    Venäjällä on runsaasti varoja ylläpitämään sitä, että Русский мир (Venäläinen yhteisö/maailma) ei olisi kuviteltu yhteisö.

    VastaaPoista
  19. Netin keskustelupalstoillahan julistetaan että mieluummin annetaan rahat kehitysapuun tai laittomille siirtolaisille joita tulijoista on valtaosa kuin suomalaisille työttömille tai muille pummeille. Hesarin 100 v sitten lehdessä palstalla oli kerran vanha artikkeli jossa köyhiä syytettiin laiskuudesta ja kehotettiin menemään keräämään sieniä ja marjoja.

    Miten tällainen harha siitä että kansalaisuudella tai kansallisvaltioilla ei olisi enää väliä on syntynyt? Ollaan käyty rinkkamatkalla Aasiassa ollaan maailmankansalaisia.

    Siinäkään ei nähdä mitään outoa että verorahoilla maksetaan nigerialaisten ja kiinalaistenkin opinnot Suomessa. Ei haluta nähdä eroa sen välillä että suomalaisilla on maksuton opinto oikeus vaan se kuuluu luonnollisesti myös ulkomaalaisille. Suomalainen opiskelija tuntee siis vertaisryhmäkseen ulkomaalaisen joka on vain hyötymässä ilmaispalvelusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin... Jos kerta kansalaisuudella, sen taustalla olevalla kansallisvaltiolla ja kyseisen kokonaisuuden piiriin kuuluvien ihmisten keskinäisellä lojaliteetilla ei ole erään katsantokannan mukaan mitään väliä, niin miksipä sitten ylläpitämään myöskään esim. julkista sosiaali- ja terveydenhuoltoa, koulutusjärjestelmää, ym.ym?

      Erilaiset liberaalit katsantokannat paheksuvat mieluusti kaikenlaista eksklusiivisuutta, sillä se halutaan nähdä vain eräänä syrjinnän/rasismin/ym. ilmenemismuotona. No voihan se tietysti olla sitäkin, mutta usein vaan jää huomaamatta, ettei mistään ihmisten välisestä yhteistyöstä tule ainakaan pidemmällä tähtäimellä kerrassa mitään, ellei siihen sisälly myös tiettyä ulossulkemista, altruistista rankaisemista ynnä muita yhteistyöhön kannustavia ja sitä ylläpitäviä elementtejä.

      Osa jengistä tuntuu uskovan aika vakavissaankin tähän ns. maailmankansalaisuuteen. Sitähän en tietysti osaa sanoa, kuinka pitkälle tämä ihmiskunnan (oletettu) yhteensulautuminen mahtanee joskus haman tulevaisuuden mittaan syventyä, mutta varmasti voidaan sanoa, että niin pitkällä ei olla ainakaan vielä, eikä tulla olemaankaan vielä pitkään aikaan. Jo pelkästään ns. Euroopan integraation kohtaamat ongelmat ovat tästä paljon puhuva esimerkki, ollaanpa siitä sitten noin muuten ihan mitä mieltä vaan.

      Jokin maailmankansalaisuus tai "eurooppalaisuus" sopinee ehkä n. 5 %:lle ihmisistä jonkinlaiseksi identiteetin tarpeen tyydykkeeksi, mutta suurin osa meistä muista joutuu tunnustamaan eräänlaisen paikkaan ja historiaan kytkeytyvän "turpeeseen sidonnaisuutensa" aikalailla väistämättä, niin konkreettisista kuin psykologisistakin syistä.

      Poista
  20. Kirves
    Menee ehkä vähän blogin ohi, mutta anonyymin kommenttiin rahanjaosta, on kuitenkin kysymys realismista ja työnteosta.
    Kommentissa on realistin näkymä.

    Kyllä on oksan ottajia, jos on kuusen kaatajia.
    Perstuntumalta ( punavuoreksi par la sensation du cul), yhteisen hyvän jakamista laveasti (punavuoreksi generously) vaativat ne, jotka eivät siihen juuri ole korttansa kantaneet, tai ikänsä puolesta ole ennättäneet.

    Pitänee paikkansa myös yli 182 mjrd eläkerahastojen suhteen.
    Löytyyhän niitä hulluja miehiä ja naisia luultavasti enemmän muualta, kuin Huittisista, jotka mielellään syövät enemmän kuin tienaavat, eivätkä kyykisty siihen , mihin ajatus ? läjänsä tiputtavat.

    VastaaPoista
  21. Pois pois poissulkeva nationalismi! Ja hornaan kaikki Impivaaralaiseen ajatteluun takertuneet epätoivoiset juntit!

    Kansallisvaltioiden aika on ohi ja globaalissa maailmassa ei ole eroa ihmisten välillä. Kuulumme kaikk`suureen ihmiskuntaan!

    "Ihme, kumma! Kuink’ ihania olennoita täällä nyt näenkään! Kuink’ ihminen on kaunis! Ah, uljas uusi maailma, joss’ ompi tuollaista kansaa!»
    (Paavo Cajanderin mukaan)

    Juuri näin. Ja nyt sitten kasvattamaan kansaa kohti kaunista utopiaaa - vannoen nimiin uuden opetussuunnitelman, joka muuttaa kaiken. Yksinkertaisesti kaiken.

    Enää ei ole orjia eikä herroja, ei oppilaita eikä opettajia, vaan on olemassa ainoastaan koko tasa-arvoinen oppimisyhteisö (ah-kuinka hieno termi), joka kulkee kohti kirkkautta. Kohti monikulttuurista, tasa-arvoista (!!!) ynnä suvaitsevaista tulevaisuutta, jossa kaikki ovat veljiä keskenään. Totisesti.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.