tiistai 11. lokakuuta 2016

Est Europa nunc unita



Est Europa nunc unita!


Eurooppa, toisin kuin Amerikka, ei ole syntyjään maahanmuuttajien maa. Yhdysvaltojen vaakunan tunnuslause e pluribus unum – monesta yhdeksi- perustuu aivan toisenlaiselle historialle kuin Euroopan valtioiden synty ja kehitys.
Vaikka Yhdysvallat on saanut kulttuurinsa Euroopasta, on siitä kehittynyt oma, vähintäänkin autonominen sivilisaationsa, joka elää toisenlaisten reunaehtojen varassa kuin vanha Eurooppa.
Yhdysvallat on supervalta, jonka voima ja mahti houkuttelevat pääomia ja jonka väestö yhä jatkaa kasvamistaan. Yhdysvallat ei kainostele asettaa sotilaallista voimaa julistamiensa arvojen taa eikä puolestaan kumartele mitään vieraaksi kokemiaan arvoja. Se edustaa tahtoa ja itsetietoisuutta. Tämän vuosisadan historiaa seuratessa voisi myös sanoa, että se edustaa hybristä ja röyhkeyttä.

Kuten Yhdysvallat, myös Eurooppa, virallisessa hymnissään, korostaa yhtenäisyyttään ja jopa sen pysyvyyttä:
Hymnus Latinus Europae
Est Europa nunc unita
et unita maneat;
una in diversitate
pacem mundi augeat.
Semper regant in Europa
fides et iustitia
et libertas populorum
in maiore patria.
Cives, floreat Europa,
opus magnum vocat vos.
Stellae signa sunt in caelo
aureae, quae iungant nos.


Eipä siinä sitten muuta kuin hyppimään riemusta ilolle osoitetun oodin tahdissa! Jubilate, amici!
Euroopan yhteys moninaisuudessa, josta hymni kertoo, muistuttaa hiukan tuota tuttua kolminaisuusopin ideaa. Oikeudenmukaisuus ja kansojen vapaus suuressa isänmaassa ovat tietenkin välttämätöntä mainospuhetta.
Kuinkapa kehtaisikaan todeta, että unioniin kuuluminen pakostakin rajoittaa molempia, ellemme sitten Neuvostoliiton tapaan rupea kirkkain silmin väittämään, että keskustan ja periferioiden edut tässä yhteisössä ihmeellisellä tavalla aina vain yhtenevät. Siis meillä, vaikka ei tietenkään muualla, kuten ääliökin käsittää.
Taivaan kultaiset tähdet, hymnimme mukaan, kutsuvat kansalaisia suuriin tekoihin, jotka tietysti muutenkin houkuttelevat kunnianhimoisia. Brysselin koneeseen ja suurtenkin simpukkalautasten ääreen ainakin riittää tunkua. Muista suurteoista lienee harvemmin mitään kuultu.
Tekojen ylistetty moraalinen suuruus ei toki ole riippuvainen aineellisista resursseista jotka pian hupenevat.  Moraalisesti arvokkaintahan itse asiassa on uhrautuminen jonkin itseä suuremman hyväksi: ihminen isänmaansa ja kukin isänmaa yhteisen unioninsa hyväksi. Kuitenkin myös koko tuon suuruuden takana oleva yhtenäisyys on hupenemassa.
Eurooppa, kaikesta rikkaudestaan ja sivistyksestään huolimatta, on kutistuvan väestön ja nopeasti kasvavan siirtolaisuuden maa. Sen komeasti kuuluttamat eurooppalaiset arvot ovat sitä laatua, etteivät ne lainkaan kelpaa monille maahanmuuttajille, joilta ei myöskään edes edellytetä niiden jakamista. Eurooppa edustaa siis tahdottomuutta ja passiivista kaiken suvaitsemista. Toisin kuin Yhdysvallat, se ottaa helmaansa kaikki, jotka kehtaavat tulla.
Tunnetun historioitsijan ja politologin, Walter Laqueurin skenaariossa Euroopasta on tulossa yhä mitättömämpi yksikkö maailmanpolitiikassa samaan aikaan kun sen edustamat arvot muuttuvat yhä merkityksettömämmiksi arkaaisen islamin vallatessa esteettä alaa unionin sisällä sen oman lepsuuden vuoksi.
Laqueur ei toki ole ainoa tällaisen kehityksen ennustaja. Vuonna 2009 kirjoitin kirjan Länsimaiden tuho, jonka pessimismille antoi oman lisänsä myös tuolloin ajankohtainen taloustaantuma, josta ei lopulta ainakaan välittömästi tullut niin pahaa kuin oli pelätty.
Tämä ei kyllä edes ollut pahin pelkoni eikä myöskään Laqueurin analyysi perustunut näin heiveröiselle perustalle. Euroopan taantumisessa on kyse ennen muuta kovista rakenteellisista seikoista, joista syntyvyyden romahtaminen on keskeisen tärkeä. Se osaltaan myös heijastaa kulttuurin keskeisten rakenteiden kehitystä ja vaikuttaa talouteen.
Euroopan rappiota ja jopa perikatoa on ennusteltu jo parisataa vuotta. Oswald Spenglerin, Arnold Toynbeen, Pitirim Sorokinin ja monien pienempien profeettojen äänet ovat aina vuorollaan herättäneet lukijoiden uteliaisuuden ja sitten painuneet unhoon.
Tuskin kuitenkaan erehdyn, mikäli sanon, että kovin harva asioista perillä oleva henkilö edustaa enää tänä päivänä euro-optimismia. Tällä en tarkoita pelkästään Euroopan unionin kohtaloa, vaan odotuksia koko maanosan tulevaisuudesta.
Talouden näkymät tulevat suurella todennäköisyydellä aina silloin tällöin korjaantumaan ja jälleen huononemaan, kuten suhdannevaihteluille perustuva vapaa markkinatalous edellyttää.
Demografian ja kulttuurin suhteen tilanne on kuitenkin toinen.
Syntyvyyden muutostrendit kehittyvät vuosikymmenien ja osittain vuosisatojen kuluessa. Samaa on sanottava kulttuurin perusrakenteista.
Vuodesta 2000 vuoteen 2017 on kummallakaan alalla tuskin tapahtunut mitään hyppäyksellisiä muutoksia huolimatta sellaisista poliittisesti suhteellisen merkittävistä seikoista kuin syyskuun 11 päivän terrorihyökkäyksen jälkeen alkanut ”terrorismin vastainen sota” tai se Lähi-idän kuohunta ja sen jälkeinen siirtolaisinvaasio, jotka länsimaiden oma interventio pani vauhtiin.
Siitä huolimatta maailmassa tapahtuu nykyään hyvin nopeassa tahdissa paljon sellaista, jonka ymmärtämiseksi olisi tärkeää kyetä näkemään se historiallista taustaansa vastaan.
On selvää, että tämän päivän tapahtumilla on paikkansa kehityksessä, jolle viimeistään parin sukupolven päästä selvästi kyetään näkemään tietty suunta. Itse asiassa tuo pääsuunta on jo nytkin tiedossamme, eikä meillä ole yhtään pätevää syytä kieltäytyä sitä näkemästä.
Sen sijaan, että ruikutamme Euroopan unionin heikosta talouden dynamiikasta ja sen kansojen yhä lisääntyvästä nuivuudesta hallitsematonta vieraiden invaasiota vastaan tai peräti ryhdymme sättimään itse nationalismia, meidän kannattaisi edes nähdä ne perusongelmat, jotka Eurooppaa vaivaavat.
Demokratiavaje on tietenkin nykyään entistä pahempi, kun kansat joutuvat sietämään ilmiöitä, joista ne eivät pidä. Siitä huolimatta siitä on käytännössä suorastaan lakattu puhumasta.
Unionit ovat kautta aikojen toimineet keskuksen ehdoilla ja polkeneen periferian etuja. Muu tuskin on mahdollista muuten kuin utopiassa. Asiaa kannattaisi ainakin yrittää lievittää laajentamalla periferian itsemääräämisoikeuksia. Visegrad-maat ovat keksineet jopa liittoutua näissä merkeissä ja niiden rintamaa voi olla vaikea hajottaa.
Ilmeisesti suurimpia epäoikeudenmukaisuuksia on tällä hetkellä se, että pankkien riskeistä eivät vastaakaan pankit itse, vaan jopa kohtuuttoman suurella osuudella Suomen kaltaiset maat, joilla ei ole noiden holtittomien velanantajien kanssa ollut mitään tekemistä.
Vastoin normaalia oikeustajua on myös se, että EU:n jäsenmaat velvoitetaan ottamaan alueelleen suuria määriä sellaista väestöä, jota ne eivät halua eivätkä tarvitse. Käytännössä tämä aines useassa tapauksessa muodostaa vapaamatkustajien luokan, joka joudutaan asettamaan jonoissa oman kansan edelle.
Neuvostoliitossa tällainen oli aikoinaan normaalia toimintaa eikä ole ihme, että niin sanotut EU:n uudet jäsenmaat eli entiset Itä-Euroopan maat kavahtavat syvästi tilannetta ja kieltäytyvät taputtamasta propagandapuheelle, jonka ne hyvin tunnistavat vanhasta muistista.
Est  Europa nunc unita? Euroopan hymnin korkealentoisuus sopii huonosti siihen tilanteeseen, joka nyt on päässyt syntymään. Joskus vuoden 2000 vaiheilla se kuulosti komealta ja innoittavalta, mutta nyt ei, eikä syy ole kansojen nuottikorvassa. Itse asioille tarttisi tehdä jotakin.
Ehkäpä niin onkin tapahtumassa. Luottamus EU:hun ja Natoon ovat heikkoja. Vuoden 2015 PEW-kyselyn mukaan yli puolet ranskalaisista, italialaisista ja saksalaisista vastustaisi avunantoa Nato-kumppanille, mikäli sitä vastaan hyökättäisiin.
Mutta lieneekö kukaan edes hyökkäämässä? Siitä en ainakaan ole kuullut. Joka tapauksessa niin EU kuin sen repaleisuutta paikkaileva Nato nauttivat ilmeisesti varsin heikkoa kannatusta oman väestönsä keskuudessa. Ne ovat kuviteltuja yhteisöjä, joista etenkin edellinen kuuluu lähinnä fantasian luokkaan ja sopii paremmin illallispöydän hilpeiden laulujen aiheeksi kuin sankaritöiden innoittajaksi.
Ehkäpä se on hyvä niin. Onhan tässä maanosassa jo sotia ollut vaikka muille jakaa. Mutta tarttisiko nyt sitten tehdä jotakin ihan kaiken varalta? Syttyväthän ne tulipalotkin yleensä varoittamatta.
 Käyttääkseni merenkulkuun liittyvää vertausta, eipä tässä ole keulan suunnalla pärskeitä juuri nyt näkyvissä, joten voidaan pitää vaikka entistä kurssia, ellei todellakaan ole mitään parempia ideoita tarjolla.
Mutta ennen pitkää tämä ei riitä, minkä kansojen mielipidekehitys todistaa. Kyllä se ranta sieltä vielä tulee vastaan ja siihen kannattaa olla joka suhteessa valmistautunut.
 Ohjaaminen on joka tapauksessa laivassa kapteenin vastuulla. Ikävä kyllä sellaista ei Euroopalla taida olla. Lieneekö nyt enää, edistyksellisen perustuslakiuudistuksen jälkeen Suomellakaan.



8 kommenttia:

  1. "syyskuun 11 päivän terrorihyökkäyksen jälkeen alkanut ”terrorismin vastainen sota” tai se Lähi-idän kuohunta ja sen jälkeinen siirtolaisinvaasio, jotka länsimaiden oma interventio pani vauhtiin."

    Tässä lemuaa Leo Tolstoin aate, että jos sinua lyödään poskelle niin tarjoa lyötäväksi toinen poskesi. Leo Tolstoi oli myös anarkisti ja Leninin rakastama "зеркало русской революции" eli venäläisen vallankumouksen heijastin. Venäläisen vallankumouksen historiaa ei ole vieläkään kirjoitettu. On kirjoitettu jotain Lokakuun vallankumouksesta, jne.

    VastaaPoista
  2. Nolla kommentia kun Vihavainen kertoo missä ajassa ja paikassa me elämme?!
    Kun blogistimme muistelee ja uudelleen analysoi historiallisia anekdootteja, kirjoittavat sedät tänne näkemyksiään olleista ja menneistä tapahtumista näppärinä ja hauskoina.

    Euroopan romahtunut syntyvyys, kaiken muun tuolla yllä esitetyn ohella, tuhoaa meidät hitaasti tai nopeasti ellei jostakin kulttuurisen alitajunnan syövereistä nouse ihmisen voima joka aidolla demokratialla ja luonnollisella elinvoimalla peittoa demokratiavajeen ja tämän henkisen (ja fyysisen) impotenttiuden tilan. Laillisin keinoin. Parlamentaarisin keinoin. Havahtumalla aikaan ja paikkaan, siihen millä vauhdilla peruuttamaton muutos on tapahtumassa.

    Mutta setiäkö ei kiinnosta? Historian pikkujättiläinen uudelleen luennassa? Nuoria pitäisi kiinnostaa.
    Anteeksi pisteliäisyyteni mutta harmittaa tämä itsetuhoisuutemme pehmeässä paketissa.

    jk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, naisia kiinnostaa ura, vapaus ja, vielä uudemman kerran, se 'innostava' elämä minkä vapaus mahdollistaa. Pienet seikkailut alfa-urosten poluilla kuuluvat asiaan, tylsät tasa-arvoisät ehkä kuitenkaan eivät? Ja voi sitä syyllistämisen määrää mikä kohtaa hänet joka haluaisi tyytyä tavalliseen perhe-elämään, siihen jossa äiti voisi olla aina paikalla auttamassa kun tarvitaan.

      Tasa-arvo on elämää tärkeämpi, tukekaamme sitä viimeiseen suomalaiseen! hh

      Poista
  3. “Haluaisin puhua siitä, miten muslimeita tulvii Eurooppaan, miehittäen, suoraan sanoen tuhoten sen; ja miten Eurooppa suhtautuu tähän, sen itsetuhoisesta liberalismista ja typerästä demokratiasta…
    Tarina päättyy aina samoin: sivilisaatio saavuttaa sellaisen kehityksen tason, jolla se ei ainoastaan ole kyvytön puolustamaan itseään, vaan jolla se täysin käsittämättömästi näyttää palvovan omaa vihollistaan.”
    - Imre Kertész, unkarinjuutalainen kirjailija ja vuoden 2002 Nobel-voittaja

    VastaaPoista
  4. mitä me pelkäämme venäjässä? Sitäkö, että venäjä tulisi tänne ja ottaisi ohjat haltuun emmek saisi päättää omista asioistamme? Jos pelkäämme tätä, niin näinhän käy nytkin demografian vuoksi jos ajattelemme, että enemmistö tekee päätökset. Kun eurooppalaiset ovat vähemmistö, niin kuka tekee päätökset?

    Jos taas meitä ei haittaa, että me emme päätä omista asioistamme tai että korvaamme kansan, niin miksi puolustaudumme venäjää vastaan? Pääministerikin marssii anarkistimarssilla rajattoman maailman puolesta, mutta vauhkoaa NATOn tärkeydestä ja Venäjän uhasta.

    VastaaPoista
  5. "Mutta tarttisiko nyt sitten tehdä jotakin ihan kaiken varalta?"

    Tällainen kysymyksen asettelu kantaa sisällään ajatuksen siitä, ettei tartte, koska meillä on vanha rauha ja rakkaus. Milloin sitä vanhaa rauhaa ja rakkautta olikaan maan päällä? Oliko se ennen sitä kun hunnit pääsivät täyteen vauhtiin?

    Tällainen kysymyksen asettelu kantaa sisällään myös ajatuksen siitä, että ympärillämme ei tapahdu mitään erikoista/poikkeavaa.

    Syyrian sota on Venäjän pitkittynnyttä Mainilan laukausten sarjaa. Venäjä ärsyttää/provosoi suurta sotaa, kuten ennenkin.

    Leninin Principa sai aikaan ensimmäisen maailmansodan. Sen aikana Lenin touhusi Euroopassa maailmansodan muuttamiseksi sodaksi porvaristoa vastaan ja proletariaatin diktatuurin voitoksi. Kansalla eli työläisillä ja talonpojilla olivat aseet kädessä. Sodan takia.

    Bolshevikkien homma onnistui vain Venäjällä, vaikka sitä yritettiin myös Suomessa, Unkarissa, Saksan Baijerissa, Slovakiassa.

    Syyrian sota on Venäjän pitkittynnyttä Mainilan laukausten sarjaa. Venäjä ärsyttää/provosoi suurta sotaa. Putin haluaa Venäjälle sotahysteriaa ja poikkeustilaa Lokakuun vallankumouksen tapaan.

    VastaaPoista
  6. Kirves
    Älkää huolestuko, sedät kyllä jaksaa heilua, ja huudella takapulpetista.

    Jokaisen sukupolven on tehtävä omat virheensä itse. Ei se tuntuisi miltään, jos joku naisi puolestamme. Saatiinhan me,jää vain harmittamaan.

    Lasten teko tulee vielä arvoonsa, kunhan selviämme pahimmasta emansipaatioaallosta.

    Näyttäväthän toisuskovaiset maahanmuuttajat esimerkkiä. Ja vielä useamman vaimon kanssa.

    Televisiosta tulee niin huonoja ohjelmia, että katseluajan voi paremmin käyttää hupenevan alkuperäisväestön lisäämiseen ja kasvattamiseen, kuten joissakin yhteisöissä Suomessa on jo pitkään ollut tapana. Luojan suomin valtuuksin tähän sedätkin parhaassa tapauksessa kykenevät,siinä kuin nuoremmatkin.

    Vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus. Taas sitä pitkään opittua myrkkyä. Wir sind gleichwertige, doch einige sind gleichwertiger als andere.

    Miksi Ranskan (tai joku muu) kohdalta saadaan tehdä poikkeuksia; koska me olemme Ranska.

    Miten Deutsche Bank? Köyhän ja pienen pitää kumartaa, tai enemmän (knien) polvillaan. Ja siinä toisessa merkityksessä sich, paneutua työntekoon.

    Mitä esim. alueelliseen puolustukseen tulee. Paneeko EU parhaat poikansa Suomen alueen suojelemiseen? Ei pitäisi EU:ssa olla edes kysymyksen arvoinen. Onko pankki arvokkaampi kuin poikani? No, tiedämme kyllä. Ei unessakaan, sitä ei tee edes Ruotsi. Saksa voi vähän yrittää.

    Taloudesta; olemme saaneet tukea Saksalta.
    Autotehdas Uudessakaupungissa, Mayerin telakka Turussa ovat tunnettuja, mutta täällä on muitakin kannattavia ja työllistäviä saksalaisomisteisia yrityksiä.
    Hy; saksalaisilla on hyviä kokemuksia suomalaisesta telakkateollisuudesta jo 30-luvulta. Tuotteet pysyivät hyvin veden alla. Hy; luottaa venäläinenkin Suomeen, vaikka ei EU:ssa olekaan.

    Siitä kapteenista, nainen laivalla oli ennen epäluulon aihe.
    Miten die Kapitänin Merkel?
    торорзалив

    VastaaPoista
  7. Syntyvyys ja maahanmuutto-ongelma ratkeisi, kun maahantulijoiden sukupuolijakauma kääntyisi päinvastaiseksi. Tai sanotaanko se ratkeaisi asiaan innolla ja suvaitsevaisuudella suhtautuvien miesten mielestä. Todellisuushan on aina tylympi. Tässä tapauksessa närkästyneet naiset nostaisivat sellaisen metelin, että rajoilla alkaisi todella rajoitukset tapahtua, sillä kukapa vihaista naista uskaltaisi vastustaa tai Hyi! nimittää vaikka rasistiksi tai impivaaralaiseksi.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.