perjantai 11. marraskuuta 2016

Trumpf



Trump

Laura Saarikoski, Saska Saarikoski. Trump, mies kuin Amerikka. HS kirjat 2016. 236 s.

Tunnustan kuuluneeni niihin, joille USA:n vaalien tulos tuli yllätyksenä, joka ei sinänsä ollut epämiellyttävä. Tulos tuntui kuitenkin aika mystiseltä. Trumpin kataluus, karkeus ja mitättömyys oli Suomenkin mediassa tullut jo niin monta kertaa esitettyä, ettei hänen mahdollisuuksiaan oikein voinut ottaa vakavasti. Miten mokoma pelle ylipäätään oli voinut päästä ehdokkaaksi?
Saarikoskien ennen vaaleja kirjoitetussa kirjassa pidetään avoinna mahdollisuus, että Trump valittaisiin ja todetaan, että se itse asiassa olisi vähemmän ihmeellistä, kuin se, että hän esivaaleissa onnistui rökittämään 16 enemmän tai vähemmän vakavasti otettavaa ehdokasta.
Millainen mies sitten on kyseessä? Tekijöiden mielestä hän on ainutlaatuinen. Ainakaan heidän elinaikanaan mitään vastaavaa ilmiötä ei ole voinut verrata tähän.
Ainutlaatuisuus ei ole myönteistä tässä tapauksessa. Mikäli haluaisi tiivistää kirjan lukuisat luonnehdinnat ja todistukset, kyseessä on lyhyesti sanoen karikatyyrimäinen tyhjänpuhuja, jonka sanottava rajoittuu mahtaviin sanoihin. Trumpin asiantuntemus kaikilla aloilla, lukuun ottamatta kiinteistökeinottelua, lähentelee nollaa. Hänen narsisminsa on suorastaan patologista ja patologinen valehtelu ja täydellinen epäluotettavuus kuuluvatkin tämän taudin kuvaan.
Kameleonttimainen poliittinen ura sisältää tiuhaan tapahtuneita puolueen ja mielipiteen vaihdoksia. Varsinaiset tähtihetket näyttävät olleen show-alalla, tarkemmin sanoen diili-ohjelman öykkärimäisenä pomohahmona.
Trump tulee politiikan ulkopuolelta ja hänen katsotaan siksi tarjoavan vaihtoehdon. Hänen brändinsä on tefloninen eikä siihen tartu mikään. Verrattuna Reaganiin Trump on synkkien värien mies, joka maalailee nykyhetkestä kaameita kuvia, mutta lupaa parantaa kaiken.
Miten ihme tehdään, ei tule koskaan selväksi, vain muutamat älyttömät lausahdukset muurista Meksikon rajalle tai Kiinan panemisesta aisoihin tuntuvat jääneen korviin kaikumaan.
Lupaukset, joiden mukaan velkapommi hoidetaan ja samaan aikaan otetaan suuria uusia vastuita, eivät ole mahdollisia. Sitä paitsi edes Yhdysvaltain presidentti ei voi tehdä mitä tahansa.
Aikoinaan tosin sanottiin, että Harry S. Truman todisti, että USA:n presidentiksi voi tulla kuka tahansa ja Franklin D. Roosevelt taas todisti, että USA:n presidentti voi tehdä mitä tahansa.
Toki presidentti on tuossa maassa vallan keskus, mutta hän tarvitsee tukea monelta suunnalta. Onhan maassa voimassa vallan kolmijako.
Kirjan tekijät eivät vielä tienneet, että republikaanit voittaisivat myös kongressivaaleissa, mikä tarkoittaa, että heidän käsissään on sekä toimeenpaneva että lakiasäätävä valta. Tuomiovalta taas, korkeimman oikeuden osalta on näihin asti ollut konservatiiveilla ja Trumpin kaudella tämä seikka vahvistunee entisestään.
Yhdysvalloissa toimii niin sanottu spoils system eli voittaja vie koko potin. Toisin sanoen myös virat kuuluvat voittajalle. En tiedä, miten pitkälle tätä voidaan soveltaa, mutta ymmärtääkseni erottamattomat virkamiehet, joilla monessa maassa on paljon tasapainottavaa merkitystä, eivät USA:ssa ole samassa asemassa.
Mutta tietenkin presidentille on olemassa vastapainoa sekä omassa puolueessa, jossa hänen asemansa ei suinkaan ole kiistaton että osavaltioiden tasolla. Ei Trump kaikkea pysty määräämään. Pystyykö hän edes tai haluaako? Sekin tulee mieleen Saarikoskien kirjaa lukiessa.
Entä mikä merkitys Trumpin valinnalla on Euroopalle ja esimerkiksi oman maamme turvallisuudelle? Tästä asiasta en menisi sanomaan mitään vielä Saarikoskien kirjan luettuanikaan. Huhut Trumpin ja Putinin suuresta sympatiasta vaikuttavat aika kevyiltä ja puheet USA:n sotilaallisesta vetäytymisestä Euroopasta lienevät ennenaikaisia myös Trumpin lausuntojen valossa.
Ehkäpä uuden presidentin aikana voisi USA:n ja Venäjän välille syntyä ainakin hetkellinen suojasää, jonka aikana asiat voitaisiin taas saada normaaleille raiteille. Se lienee kuitenkin molempien osapuolten etu. Mitään vahvoja argumentteja puoleen tai toiseen en ainakaan tästä kirjasta löydä.
On selvää, että tällainen ”vaalikirja”, joka on syntynyt vaalitaistelun tiimellyksessä, ei ole kovin tasapainoinen. Ajankohdan intohimot näkyvät siinä, halusivatpa tekijät tai ei.
Vaikka trumpilainen näkökulma ei siis ole ainakaan yhtä vahva kuin hänen vastustajiensa, en pidä kirjaa huonona.
Itse koin Clintonin kannattajien saaman näpäyksen hyvin ansaituksi. Ehdokas oli vastenmielinen huolimatta siitä, että edusti hyvin koulutettuja ja poliittisesti korrekteja piirejä ja tarjosi mahdollisuuden valita ensi kertaa USA:n historiassa naissukupuolen edustaja korkeaan virkaan.
Amerikassahan jokainen edustaa ryhmäänsä, mikä tekee kaikkien palvelemisen periaatteessa hankalaksi. Samaan aikaanhan tuskin voi edustaa kovin monia rotuja, kansallisuuksia, uskontoja, sukupuolia ja sukupuolisia suuntauksia, vain muutaman kategorian mainitakseni.
Nyt Trumpin valinta ilmeisesti hänen henkilönsä tasolla edustaa miljardöörejä, kiinteistöhuijareita, narsisteja, sivistymättömiä karkeuksien latelijoita ja muita sen kaltaisia aineksia.
Joka tapauksessa äänet tulivat hyvin laajalta joukolta, jossa ratkaisevassa asemassa näyttävät olleen valkoihoiset, vähemmän koulutetut miehet. Tämä joukko sinänsä ei kyllä ole voinut turvata kovin monta prosenttiyksikköä saaduista äänistä, mutta se saattoi olla ratkaiseva.
Itsekylläiset hyväihmiset ovat kauhistuneet tulosta ja heidän suojattinsa ovat innostuneet sen johdosta mellakoimaan. Tämä on melko uskomatonta käytöstä niiltä, jotka vannovat demokratian ja ”pehmeiden arvojen” nimeen ja olisivat epäilemättä syvästi paheksuneet mellakoita, mikäli Clintonin valinta olisi sellaisia aiheuttanut.
Kuluneen latteuden mukaan demokratia tuo valtaan aina sellaiset ihmiset, jotka valitsijakunta on ansainnut. Trumpin valinta saattoi pitkälle johtua siitä kiukusta, jota kansaan oli patoutunut menneiden vuosien kuluessa. Ilmeisesti Trump oli monille äänestäjilleenkin vastenmielinen, mutta siedettävämpi kuin Clinton.
Tämän kanssa tässä nyt vain on elettävä. Kun demokratiassa kansa puhuu, on se Jumalan ääni, kuten vanha sananlasku sanoo. Sen jälkeen jätetään pulinat pois ja jatketaan peliä niillä korteilla, jotka ovat kourassa. Muuten, Trumpin nimi oli aikoinaan Trumpf –valtti saksaksi.
Mielestäni kirja edustaa hyvää tasoa ja osoittaa laajaa perehtymistä amerikkalaiseen politiikkaan, vaikka Saska Saarikoski jossakin vaiheessa tulikin twiitanneeksi, että Trumpin mahdollisuudet presidentiksi ovat 0,0. Ei hän ainoa ollut.

47 kommenttia:

  1. Liberaaleille gutmenscheneille demokratia on hieno asiat niin kauan kuin omat ehdokkaat valitaan, osaavathan ainoastaan he ajatella ja toimia oikein. Mikäli tulos on oman mieltymyksen vastainen, saattaa koko järjestelmä idealistin mielestä joutaa tunkiolle. Toisaalta mihin sitä demokratiaakaan varsinaisesti tarvitaan, kun kerran oikein ajattelevat jo tietävät mitä tulee tehdä?

    VastaaPoista
  2. Trump on vähän kuin Putin. Julkisuudessa luodussa kuvassa he ovat supermiehiä jotka pistävät ilkeät oligarkit kuriin. Todellisuudessa kulissien takana jotain muuta.

    Ihmiset kuitenkin uskovat tähän luotuun imagoon. Joko tietoisesti tai tiedostamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putin laittoi oligarkit kuntoon. Tarvittaessa hän voi tuoda Trumpille tervetuliaiskäynnillä lahjaksi vaikka Hodorkovskin pääkallon.

      Luulen että Trumpilla tulee olemaan 30 kertaa vaikeampi tehtävä. Hän tarvitsisi siihen Kansallisen Kivääriliiton avuksi ja asevoimien puolueettomuuden.

      Poista
  3. Minua on suuresti ihmetyttänyt, miten avoimesti ja kiihottuneesti suomalaisen mahtimedian (ei, tämä ei viittaa mihinkään muuhun kuin itseensä) edustajat nykyään ottavat kantaa asioihin, joista heidän kaiken järjen mukaan pitäisi jakaa tasapuolista tietoa kansalle. Hamassa nuoruudessani joku Pasi Rutanen oli erittäin "cool" raportoidessaan esim. Nixonin ja Humphreyn kamppailua anno dazumal. Nykyään huutavat avoimesti julki omaa "tahtotilaansa" vilenit, pöntiset,laurat, saskat ja muut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nixonin ja Humphreyn kamppailu olikin kiinnostava ja oikein sopiva tähän Trump vs. Hillary tapaukseen. Nimittäin Nixon republikaani voitti vaalit luvatessaan "vietnamisoida" Vietnamin sodan. Humphrey, demokraattien eliitin ehdokas ,lupasi lisää samaa paskaa jota Johnson on Vietnamissa tehnyt 3½ vuotta. Ei tarvitse ihmitellä miksi Nixon voitti. Täällä Suomessa on aivan käsittämätön illuusio siitä että demokraattinen puolue olisi automaattisesti se pasifistisempi. Humphrey, LBJ, Kennedy, Bill Clinton, Obama ja Hillary Clinton kuitenkin murskaavat tuon väitteen. Nixon ei ainoastaan vetänyt amerikkalaisia Vietnamista pois vaan aloitti liennytyksen Neuvostoliiton kanssa ja kaiken huipuksi räjäytti varsinaisen uutispommin vierailemalla ennakkoluulottomasti ensimmäisenä USA:n johtajana kommunistisessa Kiinassa.

      Olisi kiinnostavaa tietää miksi USA:n demokraattisella puolueella on niin usein (ei aina) kovin verenhimoinen sotaisa politiikka. Esitän arvioni: alemmuuskompleksi. He alitajuisasti ajattelevat että kansa ei heitä pidä niin isänmaallisina kuin republikaaneja. Mitä taas republikaaneihin tulee niin he herättivät ei ainoastaan Suomen presidentti Kekkosessa vaan myös Ranskan De Gaullessa ja eteenkin neuvostojohtajissa enemmän luottamusta. Republikaaneilla ei ole tätä isänmaallisuuden alemmuuskompleksia. He tietävät että kansa pitää heitä patriotteina.

      Poista
    2. "Olisi kiinnostavaa tietää miksi USA:n demokraattisella puolueella on niin usein (ei aina) kovin verenhimoinen sotaisa politiikka. Esitän arvioni: alemmuuskompleksi. He alitajuisesti ajattelevat että kansa ei heitä pidä niin isänmaallisina kuin republikaaneja. "

      Hyvä näkökulma. Juuri tuosta syystä olen huojentunut siitä, että Clintonia ei valittu.

      Poista
  4. Tässä kirjoitus joka kannattaa lukea:

    "If Trump is the price we have to pay to defeat Clintonian neoliberalism – so be it.

    — Mumia Abu-Jamal"

    http://www.counterpunch.org/2016/11/10/the-big-split/

    Sanotaanko sitten niin että se ennuste minkä Johan Galtung lausui aivan Irakin sodan aattona kevällä 2003 että USA:n supervaltamonopolin elinaikaa on jäljellä vain 25 vuotta ja että Bush nuorempi lyhentää sitä vielä 5 vuodella alkaa nyt reaalisoitua. Korruptoitunut eliitti, vallan keskittäminen, demografinen muutos, valtava tuloerojen kasvu sitten 1970-luvun alun, jatkuvat päättymättömät sodat ym: siinä ainekset keittoon.

    Jokaisella suurella imperiumilla on oma kasvun aikansa, lakipisteensä ja alamäkensä.

    VastaaPoista
  5. Harry S. Truman taisi myös mainita että jokainen politiikalla rikastunut on vuorenvarmasti roisto. No, nyt tiedetään Clinton Foundationin, Saudi-Arabian, Qatarin ja ISIS:n yhteys.

    Trumanin ainut pahe taisi olla kortin peluu. Miten surullista että juuri hänestä tuli mies joka käytti kaksi kertaa ydinasetta, vieläpä kuten aika moni USA:n sotapäälliköistä uskoi, täysin turhaan.

    VastaaPoista
  6. Olen käynyt seuraamassa USA:ssa Trumpin kannattajien kommentointeja jo ennen vaaleja ja se mikä kiinnosti oli että he halveksivat yhtä lailla Obamaa, Clintonia, George W. Bushia kuin demokraattien että republikaanien eliittiä. Tätä sakkia on vaikea hallita. Se ei ole mikään reaganilainen republikaanijoukko. USA:ssa ns. keskiluokka osoittaa selviä murtumisen merkkejä mikä on ehdottoman hälyyttävä asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "...USA:ssa ns. keskiluokka osoittaa selviä murtumisen merkkejä mikä on ehdottoman hälyyttävä asia."

      Avaa tätä vähän lisää. Mikä aiheuttaa murtumisen: velkataakka, näköalattomuus, epävarmuus va mikä? Mitä murtumisesta seuraisi?

      Poista
  7. Joko lienevät mannerlaatat liikkeessä. Kyllähän se varallisuuden tolkutpn siirto muutamalle rikkaalle keskiluokan kustannuksella on tainnut kypsyttää massoja.

    VastaaPoista
  8. Ensimmäisen kerran tämä ajatus Trumpin voitosta aivan todella kävi mieleeni kun aivan sattumalta - taisi olla lauantai - kun Clintonin esikunnalta tuli hätähuuto ja rouva itse lähetettiin Michiganiin vaalikiertueelle. Siis Michiganiin joka piti olla ns. varma nakki. Sehän oli katastrofaalinen viesti etulinjasta että rintamat olivat romahtaneet kauttaaltaan halki koko Keski-Lännen taistelukentän, siellä jossa vaalit ratkaistiin.

    Se että eliitin sokeus nähdä mitä ruohonjuuritasolla on tapahtumassa on käsittämätöntä. Ja kuitenkin Demokraattisen puolueen olisi pitänyt tietää mitä tuhoa NAFTA ja harjoitettu politiikka jota herra Clinton on ollut myös innolla tukemassa oli raunoittanut sen osan maata jossa globalisaatio iski kaikkein rajuimmin. Sen sijaan että demokraattisessa puolueessa aloitetaan Trump-jäkätys heidän olisi aloitettava ja kiireesti pyykinpesu siitä miten apparaatti saattoi asettua ehkä historiansa kelvottomimman ja inhotuimman politiikon taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eliitin sokeus, siis pitkäaikaisten vallanpitäjien sokeus? Eikö juuri tuon pitäisi olla itsestään selvää, aina huomioon otettava muuttuja? Siitä on jopa tutkimuksiakin tehty. Joku psyyken tutkija (cognitive neuroscientist Ian Robertson?) sanoo rajan olevan 10 vuotta. Sen jälkeen vallanpitäjän käytös, jopa aivojen kemia muuttuu pysyvästi, oman suuruuden kokemus yhä vallitsevammaksi jne. Tuttu ilmiö siis. Tulee mieleen eräs vasta presidentiksi valittu ja muutama keisari aina Rooman valtakunnasta alkaen.

      Hauskasti tulin tutkijasta tietoiseksi erään perusuomalaisten kannattajan mutta Timo Soinia vastustaneen bloggaajan "tietoiskusta". hh

      Poista
  9. Yksi nyanssi Trumpin tarinassa on että hän oli 20 vuotta sitten maailman köyhin ihminen 1990-luvun alun laman jäljiltä. Trumpin omaisuuden arvo nimittäin laski lamassa 1,7 miljardista dollarista 500 miljoonaan, mutta velkaa hänellä oli koko ajan päällä 900 miljoonaa taalaa.

    Nousu maailman persaukisimmasta ihmisestä maailman mahtavimmaksi mieheksi on kehityskertomus vailla vertaa jopa mielikuvitustarinoihinkin verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänellä on ilmeisen voimakas kilpailuvietti. Mieleen tulee heti Urho Kekkonen. Ja kuten Kekkonenkin myös Trump hallitsee suvereenisti takinkäännön.

      Poista
  10. Trumpetteri on puhtaaksiviljelty huijari,venäjäyhteydet ovat pitkät ja laaja-alaiset.Yhdeksänkymmenluvulla veikkasi väärää hevosta, kun liittoutui Lebedin kanssa. Nyt huhutaan venäläisen kiinteistömogulin Pavel Fuksin olevan valmis ostamaan hänen brändinsä kovaan hintaan.

    Europpalaiset humanistiset liberaalit odottavat kalpeina,mitä tulemaan pitää.
    Trump on luvannut maailmalle pitää huolta sen turvallisuudesta,kunhan hinnasta sovitaan.

    VastaaPoista
  11. Kirves
    Amerikka on demokratia. Amerikka on "vapaa" maa. Rajamuodollisuudet eivät tee Amerikasta vähemmän vapaata maata. Kansa voi vielä saada äänensä kuuluviin korporaatioista tai vallanpitäjien mielihaluista riippumatta.
    Tiedustelu- ja poliisiorganisaatiot eivät eurooppalaisen ja erityisesti suomalaisen mielipiteen vastaisesti rajoita kansan mielipiteen ilmaisun vapautta, tukahduttamisesta puhumattakaan (CIA, FBI, etc.).
    Ei kai Amerikassa niin paljoa roistomaisia, tai lahjottuja äänestäjiä löydy, että Trumpin valinta olisi heidän syytään.
    Kansa on äänestänyt, vox populi, vox dei.

    Kaikki virat eivät kuulu voittajille. Vain alle 5000 päällikkö, tai johtajavirkaa Amerikan kokoisessa maassa viranhaltijan vaihtuessa ei aiheuta seinäänajoa. Ei se ole sitä tehnyt ennenkään.
    Turkissa viranhaltijoiden ym. vaihtuvuus on ollut aivan toista luokkaa.

    Saarikoskille Amerikan manner on tehnyt hyvää (mielestäni).
    On tullut näkökulmaa ja ymmärrystä. Uutta pierua vanhoihin housuihin. Kumpainenkin vaikuttavat toistaiseksi kohtuullisen viisailta.
    Punavuoren kuplasta tekisi mieleni jotain lausua, mutta olkoon.
    Tulee vain hyvä olo, kun jossain demokratia pelaa, järjestelmä toimii.
    Oliko toimivuuden tulos hyvä, se on toinen juttu.
    Joka tapauksessa Amerikan vaalit antavat viitteen demokraattisin järjestelmän kyvystä vaikuttaa. Kuten Obama sanoi ; we can!
    топорзалив

    VastaaPoista
  12. Olennaista on se kuka valtaa oikeasti käyttää. Tässä Trumpin EPAn (liittovaltion alasajettavan ympäristönsuojeluviraston) vallanvaihtoa johtavan henkilön, CEI:n Myron Ebellin (vanha) kolumni Forbes-lehdestä--argumentaation tason voinee jokainen itse arvioida:
    http://www.forbes.com/forbes/2006/1225/038.html
    https://cei.org/

    VastaaPoista
  13. Viimeiset kaksi päivää ovat olleet huikeita. En yleensä seuraa YLE:n, hesarin tai maikkarin uutisia. Nyt olen etsinyt ne. Ja niiden lukeminen on tuntunut upealta. Miten hyvältä onkaan tuntunut toimittajien itku ja huuto! Puoli vuotta Trump-bashingia ja estotonta Clinton-propagandaa. Sitten tulee täystyrmäys.

    Olen lukenut Scott Adamsin blogia 10 vuotta. Uskomaton mies. Uskomaton kirjoittaja. Hänen kykynsä analysoida nykyisyyttä ja ennustaa tulevaisuutta on todella poikkeuksellinen. Kun hän kirjoitti Trumpin tulevan seuraavaksi US presidentiksi vuosi sitten, laitoin empimättä 100 $ vedon Trumpin puolesta. Siis silloin kun kukaan ei uskonut häneen edes rebublikaanien esivaaleissa. Heh heh! En voi edes kuvailla sitä euforiaa kun valinta alkoi Suomen aamuyöstä varmistua. Ei pelkästään siksi mitä rahassa nettosin vaan myös siksi, että uskon Trumpiin. Uskon, että hän saa moniin asioihin muutosta toisin kuin Obama. Uskon myös, että hän lupaustensa mukaan potkii ISIS-järjestön helvettiin. Ja tekee se yhdessä Venäjän kanssa. Ehkä Trump kääntää katseen tosiaan kotimaan politiikkaan ja neoconit saavat vihdoin väistyä näyttämöltä.

    VastaaPoista
  14. Itse ostin eilen kolme Trumpin E-kirjaa (iBooks), joista "Geat Again" sisältää Trumpin agendan neljäksi vuodeksi. Luvussa 3. Immigration perustellaan 30 sivun voimalla sekä laitonta (ei tarpeellista) että laillista (tarpeellista). Valtio, jolla on lait mutta ei noudata niitä, ei ole valtio, toteaa Trump U.S. rajavalvonnasta. Olen samaa mieltä.

    En tarvitse Saarikosken perhettä kertomaan mitä Trump on sanonut ja tarkoittanut. Haluan mielummin itse tutkia mitä hän kirjoittanut ja mitä ajattelee. "Great Again" luenta vielä kesken, mutta johdannon luvun shokin jälkeen hänen päästyä perustelemaan agendaansa erillisissä luvuissa, voi kirjaa suositella ajatuksia herättävänä ja helppolukuisena.

    Setarkos

    VastaaPoista
  15. Trump ei välttämättä ole noiden kirjojen kirjoittaja, mutta ilmaisesti ainakin on katsonut, mitä niissä sanotaan ja antanut hyväksyntänsä.
    Itse luin aikoinaan Reaganin omaelämäkerran "Where's the Rest of Me?" ja meinasin saada halvauksen, kun hänet valittiin. Kirja näytti 11-vuotiaan kirjoittamalta.
    Mutta niinpä se Reagankin sitten palstansa hoiti.

    VastaaPoista
  16. Yhtäläisyys ei rajoitu pelkästään ronskiin machopuheisiin, vaan molemmilla herroilla on selkeä päähänpinttymä: oman maansa "menetetyn" loiston palauttaminen. Toinen puhuu "Let´s make America great again" ja toinen Venäjän kansallisylpeydestä (Национальная гордость России), Neuvostoliiton romahduksen ja 1990-luvun nöyryytyksen jälkeen. Veljekset kuin ilvekset ja liikuttavan isänmaallisia (joka on kaunis piirre ihmisissä).

    Vaikuttaa kuitenkin vahvasti siltä, että molemmat herrat seisovat selkä tulevaisuutta päin ja tulevat tekemään maastaan entistä pienemmäksi samalla kun maailman ainoa supervaltio, Kiina, menee menojaan. Jatko tässä: http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/225925-maansa-maineenpalauttajat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trumpin kannattajien sosiaaliseen koostumukseen ja ajatusmaailmaan voi tutustua vaikkapa tätä kautta, on niinku lähempänä meitä:

      ledarsidorna.se/2016/11/ann-heberlein-usa-valet-och-det-glomda-folket/

      hh

      Poista
    2. Juuri näin!
      Ja että Ruotsissakin!
      Eiköhän se järki palaudu pätkittäin.

      Poista
    3. Niin, veljekset ovat tosiaan paitsi isänmaallisia, ilmeisiä narsisteja molemmat. Saarikoskien mukaan Trump jopa huutaa omaa nimeään seksiä harjoittaessaan. En tiedä, mitkä ovat todisteet, eikä se sinänsä maailmoja mullista, mutta saattaa kertoa jostakin.
      Putin ei ole antanut tämän tason tietoja, mutta innokas poseeraaminen viittaa siihen, että samantyyppinen psyyke siellä vaikuttaa.

      Poista
    4. Laitan vielä linkin prof. Karl-Olov Arnstberg'n ajatuksiin Mediasta:

      morklaggning.wordpress.com/2016/11/12/media/#more-15620

      On siinä jotain oleellista. hh

      Poista
  17. Kommentoijilta näyttää unohtuvan se, että Clinton sai ääniä enemmän kuin Trump.












    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peräpohjalainen, hyvä huomio!
      Tässä hulinassa melkein unohtunut fakta.

      Poista
    2. Minusta tätä asiaa toitotetaan joka paikassa. Normaalia vaalimatematiikkaa se on eikä kumpikaan ollut lähelläkään sitä tilannetta, että olisi saanut taakseen amreikkalaisten enemmistön äänet. Pelin säännöt ovat sellaiset.

      Poista
  18. Trump on entisajan rehvakka jätkä, joka kylän baarissa kaivaa paksun posan esille ja julistaa tarjoavansa kaikille. Kaveri rynnii eteenpäin kuin sarvikuono. Trump pistää velkaelvytyksen isolleen, kun valtio satsaa infrastruktuurin korjaamiseen ja uudisrakenntamiseen. Miehet työllistyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trumpin on helppo luvata infraprojekti, joka olisi pitänyt tehdä joka tapauksessa. Markkinaliberalismin luvatussa maassa melkoinen siivu infrasta on liittovaltion vastuulla ja Capitolistahan se kuuluisa murentuminen johtuukin.

      Tässä Trump ottaa historiallista mallia D. Eisenhowerista, mutta samalla Trump on totaalinen takinkääntäjä uusliberalismiin viittaavien vaalipuheiden suhteen.

      Toisaalta tämä viittaa Trumpin mielikuvaan putinista, joka myös mielellään puhuu tsaareista ja pääsihteereistä. Väliaikaisen hallituksen pääministeri Strolypin tuntuu olevan myös putinin suosikkeja. Olisi varmaan Trumpinkin.

      Rurikia putin ei halua mainita. Hän on gorban ohella ainoa Venäjän johtajista, joka on tinkinyt sotabudjetista ja halunnut lisätä kansan vaurautta.


      Terveisin,

      Nikke

      Poista
  19. Trump paljastuu sitten limboksi, valtiomieheksi tai jotain siltä väliltä tuli paljastaneeksi sen että esim Nato on suurelta osin kupla joka odottaa poksahtamistaan. Hän kertoi sen minkä tohtorit Keijo Korhonen, Juhani Suomi, Pekka Visuri sekä useat kenraalit ovat tienneet aina: mitään luottamista siihen 5.artiklaan ei ole eikä tule olemaan. Itsekkään edun ajaminen ei ole kadonnut mihinkään vaikka nuoret politiikkonulkit ja virkamiehet näin luulivat. Trump paljasti että keisarilla ei ollutkaan vaatteita. Suomalainen sotilasasiantuntija kertoi että 80-90% natomaiden puolustusbudjeteista on henkilöstökuluja. Kyseessä on siis eräänlainen suojatyökeskus ja vaikeasti työllistettävien nuorten työpaja. Hatun nosto Suomen puolustusvoimille kun eivät lähteneet cityvihreiden typerälle ammattiarmeijaa puoltavalle linjalle. Näyttää siltä että Vihreät on lähes kaikissa elintärkeissä asioissa väärässä.

    VastaaPoista
  20. Nyt jyrähti kurat viidettä artiklaa hokevien natokiimaisten housuun.

    Prikaatikenraali evp Lauri Kiianlinnan mielestä Trumpin puheet Natosta ja Euroopan turvallisuudesta ovat linjassa todellisuuden kanssa.

    "– Jos joku sanoo totuuden kuin H.C. Andersenin sadussa Keisarin uudet vaatteet, se onkin yhtäkkiä hirveä yllätys, Kiianlinna sanoo Ilta-Sanomille."

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001952745.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NATO perustettiin Truman-doktriinin mukaisesti torjumaan aseellisen kommunismin uhka demokraattisille maille.

      NATO-maat eivät ole varmaan koskaan käyttäneet 2% BKT:sta puolustusmenoihin, eli USA on ollut puolustuksen nettomaksaja alusta asti.

      Toisaalta USA on hyötynyt Euroopan maiden kanssa käydystä kaupasta moninkertaisesti kuin sen asemenot ovat millään rintamalla olleet.

      Tätä trump ei koskaan ottanut huomioon. Ei sitäkään, kuinka kallista olisi ollut USA:lle, jos punalippu olisi liehunut Euroopan pääkaupungeissa Lontoota ja Madritia myöten.

      Terveisin,

      Nikke

      Poista
  21. Joku on snainut, että renessanssin ihminen oi vailla yliminää. Sopinee myäs Trumpii.

    VastaaPoista
  22. Onko Trump se mies jolla on visio siirtyä lopullisesti pois vuosien 1948-1991 mukaan lukien NATO joka on jäänne ajasta joka ei enää palaa? Se on tiedetty jo aikoja sitten että Eurooppa on auringonlaskun maanosa ja että siirrymme aikaan jossa maailmankauppa on 80%:sti Kiinan, Intian ja niiden lähialueiden (+Afrikka) välistä. Maailman suurin markkina-alue on siellä. Venäjä ja USA tämän jo hahmottavat.

    VastaaPoista
  23. Kaiken keskellä pieni kielellinen notaatio:

    Prof. V kirjoitti aivan oikein "seksiä harjoittaessaan". Televisiouutissa jotkut toimittajat, mm. Piia Pasanen säännöllisesti, käyttävät tuosta toiminnosta ilmaisua "harrastaa seksiä". Siitä tulee jotenkin aina mieleen "hyvä harrastus". Ehkä se, sen puoleen, monelle sitä onkin.

    VastaaPoista
  24. "Hänen (Trumpin) narsisminsa on suorastaan patologista ja patologinen valehtelu ja täydellinen epäluotettavuus kuuluvatkin tämän taudin kuvaan."

    Suattaapi olla.

    Mutta eikö olekin jo korkea aika laittaa maailmanpeilit kuvastamaan narsismia/omakuvaa, joka on suorastaan patologista, ja joka hallitsee/on vuosisatoja hallinnut täydellisesti patologista valehtelua.

    Putin voi tarjota anoastaan patologisen kuvan "Pyhästä Venäjästä", mikä se sitten onkaan bysanttilaisten munkkien/ Platonin luomana filosofisena pyhyytenä kommunismineen päivineen.

    Putin ei ole luopunut Pyhän Venäjän/marxismi-leninismi-stalismin patologisesta valehtelusta kommunismista. Neuvostoliiton romahdus geopoliittisena katastrofina on tässä kontekstissa vain pikkuseikka, koska Pyhän Venäjän/marxismi-leninismi-stalismin poliittista, taloudellista, ideologista, kansallispoliittista katastrofia ei haluttu nähdä.

    Patologinen valehtelu ja täydellinen epäluotettavuus kuuluvatkin poliittisen pelikortin pakkaan. Miksei myös Suomessakin?

    VastaaPoista
  25. Se että USA:n demokraattisen puolueen historia on unohdettu Suomessa ja jopa USA:ssa itsessään on kuvaavaa. Puoluehan oli orjanomistajien, Ku Klux Klanin, lynkkaajien, Jim Crow-rotulakien, Tammany Hallin, Pomo Tweedin, korruptoituneen AFL-CIO ay-klikin, Jimmy Hoffan, Cosa Nostran ja sitten 1960-luvun puolivälissä tapahtuneen niljakkaan takinkäännön ja huoltoapu & ruokakuponki & tempputyöllistämisten & lannistamisohjelmien puolue. Orjapuolue jossa suuri osa sen vaalikarjasta on valtion ja julkisen vallan orjia. Detroit, Chicagon eteläosat, Baltimore ja muut ghettot ovat sen plantaaseja jossa äänettömien äänillä valtaa hankitaan ja sitä ylläpidetään. Tarvinneeko selittää miksi kolmannen maailman maista toivotetaan kaikki tervetulleiksi tämän puolueen äänettömiksi yhtiömiehiksi?

    PS. Martin Luther King oli republikaani.

    VastaaPoista
  26. "Hänen (Trumpin) narsisminsa on suorastaan patologista ja patologinen valehtelu ja täydellinen epäluotettavuus kuuluvatkin tämän taudin kuvaan."

    Asettakaamme tämän väitteen eteen peili ja katsokaamme mitä siellä peilintakaisessa maailmassa onkaan olemassa.

    Tässä peilintakaisessa maailmassa on suorastaan vuosisatoja vanha Pyhän Venäjän ja sen luoman Marxismi-leninismi-stalinismin Pyhä Narsismi ja suorastaan patologinen valehtelu kommunismista.

    Putinin on nyt puristettava munaskuitaan saadakseen vanhan Pyhän Venäjän ja sen luoman Marxismi-leninismi-stalinismin Pyhän Narsismin ja suorastaan patologisen valehtelun kumotuksi.

    Kokonaistilanne ei ole 50/50.

    VastaaPoista
  27. Yhdysvaltojen 18 000 miljardin dollarin taloudesta vain 5 000 dollaria perustuu reaalitalouteen. 13 000 miljardia on pelkkää paperilla rahaa tekemistä. Jo aiemmin on tiedetty että yli 50% sen taloudesta tulisi rahoitus- ja vakuutussektorilta jolla kuten tiedetään ei ole juurikaan reaalitalouden kanssa tekemistä. Siinähän ei tuoteta mitään hyödykkeitä ja oikeaa palvelua (vrt. parturikampaajaan). USA on dollariloinen. Tämä tilasto selittää sen miksi USA:ssa mediaanitulot eivät ole juuri vuoden 1973 jälkeen nousseet sillä eihän työntekijät jotka todellisen vaurauden reaalitalouden yrittäjien kanssa luovat ole viimeisen 43 vuoden aikana kasvattaneet reaalitaloutta.

    "Since August 15, 1971, the U.S. has gradually stopped its real economy and moved into a virtual economy. It has become an “empty” economy state. Today’s U.S. Gross Domestic Product (GDP) has reached US$18 trillion, but only $5 trillion is from the real economy.

    By issuing debt, the U.S. brings a large amount of dollars from overseas back to the U.S.’s three big markets: the commodity market, the Treasury Bills market, and the stock market. The U.S. repeats this cycle to make money: printing money, exporting money overseas, and bringing money back. The U.S. has thus become a financial empire.

    Many people think that imperialism stopped after the U.K. became weak. Actually, the U.S. has conducted a hidden imperialism through the U.S. dollar and has made other countries its financial colony. Today, many countries, including China, have their own sovereignty, Constitution, and government, but they are dependent on the U.S. dollar. Their products are measured in dollars and they have to hand over their material wealth to the U.S. in exchange for the U.S. dollar."

    http://chinascope.org/archives/6458

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähtien Suomen bruttokansantuotteesta (n, 180mrd€), olettaen että USA:n BKT olisi samalla tasolla, voimme päätellä, että heidän BKT:nsa täytyy olla selvästi yli 10 000mrd€. 5 000mrd$ merkitsisi että jenkkien elistaso olisi puolet Suomen vastaavasta. Noinkohan? Laskentaperusteena Suomi 5M asukasta, USA 300M asukasta. hh

      Poista
    2. Eiköhän Suomen taloudesta ala olla jo puolet myös unelmahötöä. Tämä merkitsee sitä että reaalitaloudessa olemme 1980-luvun puolivälin tasolla ja toinen puolisko on tätä kumitissiä, paperinpyöritystä, puuhastelua ja puhealan ammattilaisuutta.

      Poista
    3. Tottahan se on. Itseäni on riemastuttanut Markku Kuisman suhtautuminen byrokratiaan, tähän niin tarpeelliseen vaan loputtomasti lisääntyvään ikiliikkujaan, juuri nyt "Yksinkertaisuuden ylistys". hh

      Poista
  28. Luin Imaginative Conservative -lehdestä kaksi artikkelia Trumpin voitosta. Stephen Turleyn mukaan voiton takana on siirtymisemme jälkisekulaariseen yhteiskuntaan. Uskonnolla alkaa olla merkitystä. Medialta tämä jäi kokonaan huomaamatta. Sekulaari monikulturalismi, missä mikään kulttuuri ei ole toisen yläpuolella, mutta mikä linkitettynä poliittiseen korrektiuteen ja valtioon on johtanut identiteetiltään eri ryhmien oikeuksien suosimiseen toisten ryhmien kustannuksella. Monikulttuurisuudessa on ryhmiä, jotka edustavat suvaitsemattomuutta ja ulkopuolisten torjuntaa. Esim. Black Lives Matter on heimokulttuuristunut etno-nationalistinen liike. Kansallismielisyys palauttaisi yhtenäisyyden. Trump puhui kampanjansa aikana yhdestä kansasta yhden jumalan alaisuudessa. Kieli, tavat, perinteet ja uskonto ovat vastarinnan työkaluja kansallismielisille.

    Peter R. Rieth kirjoitti Love Letter to Great Americans, missä arvosteli eliittien toimintaa Amerikan tuhoamisessa. Eliitit ovat pyrkineet korvaamaan poliittisen tradition epäamerikkalaisella prosessilla, mikä kieltää Amerikan poliittisen historian aikomuksena puhdistaa Amerikka sen kansallisesta luonteesta ja tasoittaa tietä institutionalistiselle globalismille aidon kansainvälisyyden kustannuksella. Poliittinen korrektius on tukahduttanut mahdollisuuden vapaaseen ajatusten vaihtoon, mikä on aiemmin ollut Amerikan suuruuden elämänvirta. Keskustelu on jämähtänyt identiteetteihin, loukkaamisiin ja seksuaalisuuteen. 'Rasistista' on tullut kuollut merkityksetön sana tarkoittaen vain tietoa, etten pidä sinusta. Työttömyys on suuri ongelma, silti valtavirta-eliitti laittaa kansan äänestämään rasismista ja xenofobiasta. Eliitit suosivat laitonta siirtolaisuutta, ja sotia, joilla ei ole mitään tekemistä Amerikan kanssa.

    Donald Trump edustaa vahvan demokraattis-populistisen tasavaltaisuuden voittoa, mihin yhtyy terve realismi. Trumpin voiton takana ovat siis sekulaarien monikulttuurisuus- ja suvaitsevaisuusnormien kaatuminen nationalistisen oikeiston toimesta ja monikulttuurisuuden jakaantuminen muut poissulkeviin suvaitsemattomiin omaa etuaan ajaviin ryhmiin.

    VastaaPoista
  29. Kirves
    Bogreolilla on hyvää vaistoa. Täytyy ögrii.
    Топорзалив

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.