perjantai 16. joulukuuta 2016

Loskasta Lontooseen



Loskasta Lontooseen

Lontoossa minua on usein säväyttänyt sen miellyttävä ilmasto. Kyseessä ei ole vitsi. Muistan, miten keskellä talvea (ainakin osittain) kukoistavat puistot, shortseissa juoksevat lenkkeilijät ja ulkona sijaitsevat pubipöydät tekivät joka kerta vaikutuksen, kun aikoinaan otin tavaksi käydä Oxfordissa seminaareissa yliopiston talviloman aikana.
Tälläkin kertaa kirkas auringonpaiste lämmitti mukavasti kävelyä Kensingtonin puiston halki ja Thamesin etelärannalle, joka vielä taannoin oli slummia. Nythän se on keidas.
Kuten sanotaan, money talks, shit walks. Niinpä köyhälistö on paennut etelärannalta ja Docklandsista, joissa hinnat ovat nousseet sietämättömiksi. Mutta toisaalta itse köyhyyskin on vähentynyt huomattavasti. Jossakin hiljattain lukemassani kirjassa väitettiin, että 1980-luvun alussa yli puolet englantilaisista eli nykymittapuilla arvioiden kurjasti.
Nyt määrä kuulemma on tuosta alle puolet. Jätän tämän tiedon tarkistamisen halukkaiden huoleksi. Joka tapauksessa hyvinvointia on näkyvissä, kuten ennenkin, mutta kurjuus, ainakin näkyvillä oleva, rajoittuu huumeveikkoihin ja vastaaviin.
Toki tiedän, että Englannin slummeissa eivät asiat ole hyvin ja tämä koskee sekä maahanmuuttajia että kantaväestöä. Jälkimmäisen tilanne on ainakin Theodore Dalrymplen mukaan vielä edellistäkin huonompi. Ilmiö on kuitenkin alueellistunutta.
Mutta ymmärsin pian, että tämän maan sosiaaliset ongelmat täytyy voida ratkaista ilman minuakin. Niinpä veisasin niistä nyt viis ja keskityin vieraan rooliin.
Thamesin etelärannan nähtävyydet on tullut vuosien mittaan koluttua useampaan kerrtaan, mutta ne toimivat myös maisemallisena elementteinä, jopa silloinkin kun ne ovat pieniä.
Shakespearen Globe on aina vain mukava nähdä ohi mennessä, vaikka sinne ei viitsikään aina mennä sisälle. Sama koskee Sir Walter Raleighin Golden Hinde -alusta. Myös HMS Belfast edustaa ansiokkaasti brittien merisotahistoriaa ja sen puuttuminen paraatipaikalta olisi itse asiassa poissaololla loistamista. Toki muut Thamesin laivat kuuluvatkin sitten siviilipuolelle.
Tower ja Tower Bridge ovat luku sinänsä ja edellinen on tavallaan Venäjän lukuisten kremlien vastine keskiaikaisena kaupungin napana.
Kuitenkin City on se, jossa minun mielestäni asuu Lontoon henki.
City, kuten muukin Lontoo kärsi kaamean tuhon vuoden 1666 suurpalossa, jota Samuel Pepys suomeksikin ilmestyneessä päiväkirjassaan kuvaa. Mutta tuhkasta nousi uusi ja sittenkin vanhanaikainen kaupunki, mikä yhä heijastuu siellä kaikkialla.
Se rajaa itsensä visusti erilleen esimerkiksi Westminsteristä (City of Westminster) ja raja on nykyäänkin selvästi merkitty. Diplomaatti G.A. Gripenberg kertoo muistelmissaan, miten uusi kuningas Edward VIII, saapuessaan Cityyn, pysäytettiin rajalla ja hänelle huudettiin: ”Who is coming?” Vanhan keskiaikaisen tradition mukaan edes kuningas ei niin vain voinut tulla kaupunkiin ilman sen lupaa.
The Monument, palon muistoksi rakennettu korkea pylväs, jonka huipulle voi kiivetä, hukkuu nyt ympäristön suurten rakennusten sekaan, vaikka se kerran ilmeisesti oli yksi maamerkki siinä kuin St. Paul’s, yksi maailman mahtavimpia katedraaleja.
Cityä on rakennettu tavalla, jota voisi sanoa härskiksi. Esteetikko Roger Scrutonin sydän on tainnut sen takia murtua. Eri aikakausien tyylit on sekoitettu tolkuttomasti ja säälimättömästi. Jos ja kun Enso-Gutzeitin pääkonttoria Helsingissä on pidettävä majesteettirikoksena kaupungin geniusta vastaan, voidaan samaa sanoa suurimmasta osasta Cityn rakennuksia.
Siitä huolimatta Cityllä on aivan erikoinen charminsa. Olen usein mennyt sinne sunnuntaiaamuna, jolloin se on hiljaisempi kuin Sulkavan kirkonkylä. Siellä työtään tekevät suorittavat massiivisen poismuuton aina päivittäin kello neljän jälkeen ja esimerkiksi Blackfriarsin sillalla se näyttää vastaantulijasta hurjalta sopulivaellukselta: kaikki menevät sokeasti samaan suuntaan.
Niinpä Cityn sunnuntaiaamu on rauhallinen kuin autioitunut kasarmi, jossa kaikki toiminta on keskeytetty ja väki mennyt kotiinsa. Jokunen orpo pubi availee hieman ennen puoltapäivää ja sieltä saattaa löytää hyvän carvery-pöydän. Sellainen oli ennen Ye Olde Londonissa Ludgate Hillillä, St. Paulsin lähellä.
Nyt ei enää ollut. Paikalla näytti olevan lähinnä ulkomaalaisia turisteja ja ruokatarjonta koostui lämmitettävistä annoksista. Ehkäpä kyseessä on hiipivä rappio? England, my England, where are you going? Sunday morning and no bacon!”
En muista, kuka on sanonut tämän lentävän lauseen, mutta tämä tapahtui minulle halvassa Bayswaterin hotellissa. Oma vikani tietenkin ja syynä nuukuudeksi kutsuttu pahe.
Mutta se siitä. South Bankilla tunsin tarvetta taas kurkistaa Tate Modernin tarjontaa. Muistin oikein. Tämä valtava museo tekee vaikutuksen ennen muuta vanha teollisuusrakennuksen massiivisilla mittasuhteilla. Itse nykytaide oli juuri niin säälittävää kuin aina ennenkin.
Resurssien eli mahtavan hallin ja sisällön välinen epäsuhta ei voisi olla suurempi. Myöskään yleisö ei jaksa tuosta taiteesta kiinnostua, vaikka se olisi ilmaista. Ehkäpä tässä on nykytaiteen olemus pähkinänkuoressa?
Yhtä kaikki. Docklands Light Railwayn (DRL) kyytiin, ilman kuljettajaa kulkevaan junaan voi hypätä jo Citystä, Englannin pankin luota eli Bankin metroasemalta.
Sillä on mahdollista matkustaa varsin nopeasti Greenwichiin, joka tunnetusti on maailman napa, ainakin karttapallolla.
Vanhan merien suurvallan merimuseo on ihan OK, mutta pidän itse vaikuttavampana Pietarin vastaavaa. Myös Pariisin merimuseo, yllättävää kyllä, on erinomainen.
Greenwichin parasta antia on Cutty Sark, legendaarinen teeklipperi, joka muutama vuosi sitten ehti hieman palaakin. Nyt se joka tapauksessa oli taas huippukunnossa ja museo tarjosi harvinaisen näköalan laivaan myös alhaalta päin. Se siis riippui katsojan yläpuolella.
Pienoismallit esittivät selkeästi, miten valtavan purjepinta-alan laiva pystyi tarvittaessa kehittämään niin sanottujen leeseilispiirojen avulla. Raakoja siis jatkettiin ja siten suunnilleen tuplattiin purjepinta-ala. Tietenkin tällainen oli mahdollista vain suhteellisen tyynillä alueilla, esimerkiksi päiväntasaajaa ylitettäessä.
Tuo omituisen niminen laiva, teräskaarineen, oli kuin suora tervehdys Englannin suuruudenajoilta, sieltä, missä Jack London kirjoitti Merisuden ja Elsinoren kapinan, Meren urhoja unohtamatta.
No, London oli kyllä amerikkalainen, mutta nykyaika taitaa joka tapauksessa olla kiinnostuneempi Virginia Woolfin tyhjänpäiväisistä päiväkirjoista, kuin vanhoista merenkävijöistä.
 Aika aikaa kutakin. Lontoossa on vähän kaikkea.

10 kommenttia:

  1. Terveisiä Lontooseen täältä nettihakkeroinnin ja muun kriisinhallinnan trollauksen suurmaasta!

    VastaaPoista
  2. Barack Obaman mielestä Venäjä on pienempi maa!

    Jyrki Katainen on pilkannut Venäjää Hollantia pienemmäksi, Björn Wahlroosin mukaan Venäjä ei ole koskaan tuottanut markkinoille mitään omaa, Alexander Stubb aikoi syöttää venäläisille kaalia johon he kylläkin ovat historiassa tottuneet, mutta nyt Venäjä pystyykin hakkeroimaan maailman ainoa suurvallan päämiehen valinnan sekaisin!

    Muutama vuosi sitten Savon Sanomat esitteli laajasti reppuselkäisen Antti Pentikäisen verkostoitumassa äskettäin virkaansa astuneen Barack Obaman hallinnon virkmiesten kanssa.

    Nyttemmin Pentikäinen toimii pääministeri Sipilän neuvonantajana New Yorkista käsin, jonne hän on asettunut työskenneltyään välillä muutaman vuoden Kirkon ulkomaanavun johtajana Helsingissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se melkoisen tiukka kiinalainen strateginen tutkimus USA:n osalta päättyi taannoin (2015) arvioon (jolle on relevanttia todistusaineistoa pilvin pimein) että USA:n bruttokansantuotteesta (18 000 miljardia dollaria) vain 28% ( 5 000 miljardia dollaria) on enää reaalitaloutta. Minun on tosin saatava jostain materiaalia selville siitä miten reaalitalous määritellään. Ehkä siksi lasketaan maatalouden, metsätalouden, kaivostoiminnan ja teollisuustuotannon lisäksi jotain muutakin. USA:n bkt:sta toissavuonna enää reilu 10% oli teollisuuden jalostuksesta tulevaa. Maatalouden kaivostoiminnan kanssa se muodostanee 14% eli puolet reaalitaloudesta.

      Kaikenkaikkiaan OECD ja Maailmanpankki tarvitsi BTK-markkinahinnan ja BKT ostovoimapariteetilla tarkistetun arvon lisäksi kolmanneksi mittariksi BKT:n reaalitaloudella mitattuna.

      Tarkistin erään keskeisen raaka-aineen, alumiinin kuluttajatilastoja ja Kiina oli täysin ylivoimainen. En tiedä mikä on Kiinan tuhlaamisaste mutta itse alumiinia se kulutti nyt jo yli neljä kertaa enemmän kuin USA - jo 47% maailman koko kulutuksesta. Vuodelle 2025 on tehty ennuste että Kiina yksistään käyttää teollisuudessaan alumiinia 56% koko maailman kulutuksesta kun Pohjois-Amerikka ja Eurooppa yhteensä vain 22%.

      On siinä muuten Trumpilla työtä kerrakseen jos meinaa tuoda vanhat teollisuuden työpaikat takaisin Keski-Länteen.

      Poista
    2. Venäjä on täysin kyvytön tuottamaan tai innovoimaan mitään sellaista, mikä ei liity rikollisuuteen, vakoiluun tai sodankäyntiin. Siksi he kyllä kykenevät hakkeroimaan USA:n presidentinvaalit mutta eivät kehittämään toimivaa ompelukonetta.

      Poista
  3. Hieno kansa tulee vaikka saranapuolelta, sanoi Trumpetisti kun oli soitellut muille naapureille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen idea on eloonjääminen. Ne on muita joita inhottaa kääntyä lampaaksi.

      Poista
    2. Jos Senaatintorilla viheltää, lampaat säntäilevät pässeineen laumana sinne tänne, hevoset karkaavat Kruunuhan viheriöille, mutta aasit jämähtävät paikoilleen.

      Poista
  4. Jonakin post-2008 vuonna Telegraphin toimittaja tapasi silloista keskuspankin Bank of Englandin pääjohtajaa Mervyn Kingiä (suomalainen vaimo) Thredleneed Streetin matalaksi jääneessä talossa. Puheeksi tuli sitä varjostavat pilvenpiirtäjät. King viittoili kädellään yläilmoihin ja parahti konttoritornien tulleen rakennetuiksi väärällä rahalla. Hän tarkoitti säästöraha-rahastoja ja eläkesäätiöitä ja kirjavaa muuta varjopankkifunktiota. Tunkiota. Sitä ei ihan hyvistä syistä ja Sanghain vastaavat neulatalot muistaen, voinut estää syntymästä. Keskuspankkiirin ei oltu sallittu sivuun pyyhkäistä vääränrahan valajia, painajia panna rautoihin.

    Esimerkiksi Suomessa kylien ja porvarikaupunkien (sisäiset ja väliset) hienovaraiset luottosuhteet hajotettiin vallesmannien toimesta (Alkio: Murtavia voimia). Tilaa tehtiin liikepankeille ja säästöpankeille. Sitten oli pari maailmansotaa ja ay-rahakuri (Keynes). Sitten murtavat voimat taas keräsivät syystäkin puhtiaan ja puhalsivat uuden hengen Cityyn ja Sanghaihin.

    Tämä Mervyn King harasi pitkään vastaan hätärahoittaja-pelastajana vahingon satuttua. Saarivaltakunnan kaduilla nähtiin vanhanaikaista talletusten nostajien ottojonoja Northern Rock liikepankin, ent. building society (säästöpankki) edustalla. Ja meilläkin tv-uutiskuvissa. Tekstitys tulee 2030-luvulla. Kingin oli pakko nöyrtyä ja pelastaa systeemi "veronmaksajien rahoilla" ja ehkä täsmällisemmin sanottuna Valtion auktoriteetilla ja implisiitisellä pakkovallalla. Minkä varaan pelastetuiksi valikoituneet tiesivät laskeakin kiihdytyskilpa-ajoissaan syyskuun 2008 seinään. Totta rakas lukija, näistä olisi hyvä kuulla asiantuntijoiltakin ja selvällä suomella eikä vain tälläistä someilu sormeilua.

    Parempaakin löytyy, mutta amerikaksi eikä se vielä tahdo transloitua tulkkikoneessa suomeksi. Iso vahinko, mutta asiasta pojanpojat kyllä ottavat selvää kun isoin joukoin ovat päässeet/komennetut oikeasti Universityihin kuten tuo Nobel Holmström. Oli muuten ihan "vääränrahan" ytimessä kaverinsa Gary Gortonin AIG hankkeiden liepeillä.

    En yritäkään sanoa konkreettista, enkä repiä edes Suomalaisen Klubin oviripaa. Käännyn pois sieltä syntymäfiksujen omahyväkköjen parista, jotta varjelisin edes omaa työ- ja elämäniloani. Sanonpahan vaan kun juuri otin käsiini kai 2011 imestymisvuotenaan lukemani The Financial Crisis Inquiry Report, jonka kuulusteluvaltuuksin Presidentti ja Kongressi olivat panneet selvittämään asiaa kansalaisten tietää ja päättäjien viisastua vastaisen varalle. Kuusisataa sivua. Se tehtiin nopeasti 18 kuukaudessa ja oli heti talvella 2011 Akateemisen pöydillä, USvaltion julkaisu halvinta mitä siellä olen nähnyt oliko 5 €. "Siellä" tarkoittaa 3. kerros ja kahvilan päällä ylhäällä. Ohi ovat nekin kävely- ja löytöretket. Toisia tulee, tämä netti.

    Kerron tästä kongressin toimeksiannosta ja voimavaroista kun kateeksi käy, mutta myös kun nyt uudelleen käyn sen läpi ja lienen jotenkin päässyt jyvälle (= pojanpoikien tasolle 2030 kun Suomi lakannut olemasta tai ainakin lakannut olemasta takapajula. Siperia ei opeta, mutta Harvard). Tässä komissiossa oli henkilökuntaa 300. Nimet s. IX. Joukossa stilisteja kertoa selvästi ja mikä kummallisinta, runollisen vaikuttavasti. Vähän niin kuin olisi Teemu Keskisarja asialla. Paitsi ei voisi olla, opi perusasiat vaati Kristiina Halkola. Ne tulevat Suomesta tiettäviksi vasta sitten pojanpoikien 2030-luvulla. Niin on pitkä valistus. Nyt sentään vähän pääsee jyvälle Suomesta 2016 kun lukee Amerikan tienviittoja pre-2008. Kukaties purskahdan niistä joku päivä kun metro ajaa Kalasataman ja juna Pasilan aseman ohi. Ei vain väärää rahaa, vaan betoniakin.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  5. Mä asun täällä Lontoossa enkä osaa usean vuoden jälkeenkään päättää rakastanko vai vihaanko tätä kaupunkia. Suosikkialuettani on ehdottomasti juuri tämä Docklands-alue, jossa itsekin asun (pienessä ja kalliissa asunnossa, joka laadultaan on vain vähän suomalaista ammattikoulun asuntolakämppää huonompi) Jos täällä liikkuu bussilla, näkee vielä korttelikaupalla kunnan kerrostaloja, jotka ovat melkoisen dystooppisia. Lontoossa miljoonalukaalit ja kunnan vuokratalot ovat usein vieri vieressä, toisin kuin vaikka Pariisissa, jossa banlieu ikäänkuin piirittää viehättävää kaupunkia.

    Olen muuten töissä tuolla Greenwichin merenkulkumuseon myymälässä. Minne muualle historianopiskelija päätyisi. Jos Lontooseen tulee visiitille eikä tallautuminen miljoonan espanjalaisen turistin jalkoihin metroasemalla ja keskustassa kiinnosta, kannattaa tulla suoraa Greenwichiin, käydä (ilmaisessa!) museossa, observatoriossa, ihailla puistoaluetta, laivaa, vanhan invalidisairaalan "painted hall"-salia ja barokkirakennuksia ja käydä hipahtavilla markkinoilla, joissa on myös antiikkiosasto. Greenwichistä pääsee tunnelin kautta joen toiselle puolelle, mikä on jännittävää, mutta toisella puolella ei ole mitään erityisen kiinnostavaa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.