keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Miehen tie



Miehen tie

Teppo Paulasto, Vastapaavi. Kiuas 2016, 245 s.

Nobelistimme Frans Eemil Sillanpään parasta ja tyypillisintä tuotantoa ei taidettu juuri koulussa luettaa. Seksin ja viinan huurut tuntevan mestarin maailma oli koululaiselle sopimaton tunnettavaksi.
Kotoa meiltä toki löytyivät niin Miehen tie kuin Ihmiset suviyössä. Ahrolan Paavon ja Vormaston Alman tarinassa tuntui kuin olisi nähnyt, miten intohimoisesti puski Suomen polttavassa suvessa kasvuaan se kostea maa, jonka kirjailija oli maininnut halukkaasti ottaneen siementä.
Toki intohimot myös  joskus repesivät väkivallan partaalle ja ylikin. Alkoholi, kesäyö ja sukupuolten läheisyys loivat kuin ukkospilviä, joiden oli pakko purkautua tavalla tai toisella.
Enpä minä enää noita puolen vuosisadan takaisia lukuhetkiäni enää kovin tarkoin muista. Mutta sen muistan, että Ahrolan Paavo ansaitsi paikkansa jossakin siellä samassa galleriassa, jonne jo aiemmin olivat päässeet lukemattomat muut sankarit, Robinson Crusoesta ja Tarzanista Zane Greyn revolverisankareihin ja Jack Londonin Merisusiin.
Mutta kaikki ne kuuluvat jo toiseen maailmaan. Millainen olisi Miehen tie nykypäivien Hämeessä, kun sankari on jo irronnut maasta ja mannusta, mutta ei vielä sen naisellisen prinsiipin taikapiiristä, josta jo J.W. Goethe ja niin monet ennen häntä ja hänen jälkeensä ovat puhuneet?
Vastauksiakin olemme jo toki saaneet, ei vähiten Hannu Salaman kynästä. Salaman henkilöthän elävät navanalaisessa maailmassa, joka sijaitsee poliittisen dimension vasemmalla laidalla. Politiikka on kuitenkin niissä lopultakin toissijaista. Kaikki palautuu viimein samaan alkulähteeseen, jonka nimeä ei ole tähän tarpeen erikseen kirjoittaa.
Kuitenkin myös Salama kuuluu nyt jo kaukaiseen menneisyyteen, siihen, josta vielä ovat jäljellä viimeiset aikalaistodistajat, mutta jonka todellisuuden perusteetkin jo ovat romahtaneet ja hyvää vauhtia seilaamassa menneisyyden palaamattomaan virtaan.
Kolmannen vuosituhannen biologinen ihminen ei enää muistuta sitä hahmoa, jota nobelisti-mestarimme kuvasi sata vuotta sitten. Hän ei myöskään enää elä siinä henkisessä Pispalassa, jossa maalta muuttaneiden torpparien ja mäkitupalaisten henki yhä hallitsi.
Millainen voisi olla nykyajan sankari ja millainen hänen maailmansa? Kysymykset liittyvät tietenkin läheisesti toisiinsa.
Historiallisesti uusi hahmo taitaa olla Paulaston romaanin toinen päähenkilö Syrjänen. Hän on keski-ikäinen, yhä viriili mies, jolla ei enää ole mitään reaalisia mahdollisuuksia saada naista. Hän oli nimittäin syrjäytynyt, tarkemmin sanoen sosiaalisesti täysi nolla.
Toinen keskushahmo on yksityisetsivä Karvonen, joka juoksentelee sinne, minne viisari osoittaa ja hoitelee monipuolista ja vaarallista simultaanipeliä toinen toistaan halukkaampien naaraiden kanssa.
Tasan eivät käy onnen lahjat ja siinä kaikkein tärkeimmässä asiassa ne ovat jakautuneet Syrjäsen ja Karvosen kohdalla aivan mahdollisimman epätasaisesti.
Ei riitä, että Syrjänen elää ikuisessa puutteessa, jonne epäreilu systeemi ja vielä epäreilumpi entinen akka ovat hänet työntäneet. Päälle päätteeksi kiusaan lisätään vielä loukkaukset, kun erilaiset huuhaafeministit ja maahanmuuttointoilijat kasaavat älyttömyyksiään syyllistääkseen miestä suunnilleen siitä, että hän vielä kehtaa elää ja hengittää.
False flag-iskut, joihin antisankari antautuu, eivät tunnu erityisen uskottavilta eivätkä oikein tule motivoiduiksi tekijän katkeruudella. Hän saattaa olla vainoharhainen, mutta ihanko oikeasti se voisi ilmetä tuollaisina tekoina? Ehkäpä nuo raakuudet nyt vain kuuluvat aikakautemme kirjallisuuden perustavaraan ja on sinne jotenkin sijoitettava?
Eipä sikäli, tarina on jännittävä ja usein myös vangitseva. Kuvauksissa sieltä olennaisen ääreltä on aitoa elämän makua ja tuoksua ja usein myös huumoria, joka joskus purkautuu riemastuttavaksi farssiksi.
Miehen tie johtaa tässä kirjassa toisaalta ylös kuvaannollisesta roskiksesta, jonne aikakauden oikeinajatteleva eliitti on hänet sijoittanut ja toisaalta se nousee sankaritarinaksi, jonka toinen päähenkilö saa puolestaan ansaitsemansa anteeksiannon kovin hallitsevan miehuutensa matkaan saattamien syntien johdosta.
Murhamies, aikakaudellemme tunnusomaisesti, nousee vääjäämättä sankariksi lukemattomien naisten silmissä ja alkaa saada vankilaan ihailijapostia, vaikka hän miehenä yhä edelleen on sama mitättömyys kuin aina ennenkin. Joka tapauksessa uusi elämä odottaa häntä vapautuksen kerran koittaessa.
Tarinan taustalla kerrotaan niistä ulostemyrskyistä ja vähä-älyisistä mielenosoituksista, joita omia asenteitaan palvovat oikeinajattelijat järjestävät ja jotka näyttävät osaltaan antavan kimmokkeen murhamiehen rikoksille.
On kuitenkin ilmeistä, ettei murhaaja tee niin sanottua vihatekoa siirtolaisia vastaan tuntemansa vastenmielisyyden takia. Itse asiassa hänellä ei edes ole mitään heitä vastaan noin yksityisesti.
Vihan kohteena näyttävät lähinnä olevan ne itsekylläiset journalisti Hounalan kaltaiset saarnaajat, joiden evankeliumi loukkaa syrjäytynyttä Syrjästä. Niinhän lienee tarkoitettukin.
Vihapuheiden ja muun pöhinän täyttämä netti on joka tapauksessa vain tarinan taustaa. Maahanmuuttorintamalla tai vihervasemmistolaisessa herätysliikkeessä ei tekojen takia tapahdu yhtään mitään, ainakaan merkittävää tai dramaattista muutosta.
Historia jatkaa yhä kulkuaan ja sitä seuraavat  sitten tarinan kulminoitumisen jälkeen sivusta sekä niin sanottu elinkautisvanki että nautiskeleva yksityisetsivä. Kumpikaan ei syystä tai toisesta enää käytä alkoholia, mutta molemmat ovat mitä kiinnostuneimpia elämän ns. perusasioista.
Sitä paitsi jälkimmäinen ymmärtää hyvän piipputupakan ja laatupiippujen päälle. Raittiusmiehenä häneltä ehkä on jäänyt huomaamatta se, miten paljon vanheneva piipputupakka paranee pienestä annoksesta rommia tai konjakkia.
Mutta tämä vain vihjeenä. Vastapaavi on ilman muuta kauden parhaita kirjallisia suorituksia. Onko se aikamme Miehen tie, jääköön todellisten alan miesten, kuten Panu Rajalan pohdittavaksi. Mielestäni se joka tapauksessa juuri tuon juurevan perustason kerrontansa ansiosta kelpaa nostettavaksi esiin tämän aikakauden tasapaksun sivistyneistöproosan joukosta omaan, arvostettavaan luokkaansa.

13 kommenttia:

  1. Arvokkuuden kokemus sisältää pohjimmiltaan myös merkityksellisyyden tason: elämä voi olla merkityksellistä, vaikka siihen ei liittyisi sen paremmin onnellisuutta kuin onnistumistakaan. Onnellisuus ja onnistuminen eivät todellakaan ole täysin hallinnassamme. Sitä voi kutsua elämän hauraudeksi. Tässä näyttäytyy myös elämän mysteeri: elämän voi kokea merkitykselliseksi, vaikkei ole onnellinen eikä onnistunut. Siinä mielessä tärkein elämänfilosofinen päämäärä ei ole hyvinvointi vaan merkityksellisyys (eli elämä, jolla on tarkoitus: a worthy life).”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tuon kommentin kahteen kertaan ajatuksella. Todella hieno kommentti. Siinä on Mooses ja profeetat. Elämä ilman merkitystä. Mikä tragedia se onkaan useimmille täällä oleville. Suurin osa uskoo sen löytyvän materiasta, tavaroiden omistamisesta ja omaisuudesta. Itse haluaisin lähteä elämäntapaintiaaniksi. Jättää tämän oravanpyörän, valtion viran ja Helsingin. Haluaisin ostaa jonkun autiotilan Kainuusta. Kalastaa, metsästää, vaeltaa luonnossa. Jättää kellon ja kalenterin. Se olisi minulle merkityksellistä elämää. Kuinka haluaisinkaan kurottaa käteni ja ottaa sen mitä sydämeni halajaa. Todellisuus asuntovelkoineen on kuitenkin toista. Se on kuin kahle jalassani ja miten sydäntä kirpaisee.

      Poista
    2. Tuo "Himospekan" kommentti näkyy olevan suoraan Pekka Himasen raportin loppukappale IltaSanomista.

      Se ikäänkuin kehottaa suomenkielisiä tyytymään vähään, sillä onhan meillä toinen kieli jos haluamme parempaa menestystä ainutkertaisessa elämässämme. Edes Himanen ei kyennyt tai uskaltanut avaamaan syvemmälle voisiko kaksikielisyydestämme olla kenties jotakin haittaa iänikuisen kehumisen sijaan.

      Poista
    3. Hm...
      Himasvaihteella jatkaakseni :
      Onko kaksikielisyys omiaan vähentämään jonkun hyvinvointia ja oman elämän merkityksellisyyden tunnetta ?
      Estääkö kaksikielisyys joltain siis arvokkaan elämän saavuttamisen ?

      " .. vapaus ja oikeudenmukaisuus ovat eettisiä arvoja, kun taas hyvinvointi on elämänfilosofinen päämäärä. Merkittävin syy arvokkaan elämän valinnalle keskeisimmäksi käsitteeksi on, että siitä voidaan filosofisesti johtaa molempien tasojen käsitteet.”

      Ihan ymmärrettävää tekstiä mielestäni on tämäkin lainaus.
      Ilta-Sanomien jutussa nämä Himasen julkaisun lainaukset ovat kategorisoitu liian vaikeaksi ymmärtää ja läpi jutun muistetaan muistuttaa koko ajan kyynisesti selvityksen hinnasta.
      Kyynikko tietää kaiken hinnan, muttei minkään arvoa. (O. Wilde)

      Poista
  2. Tämä kun aukenisi niille, jotka ajavat ihmisiä marginaaliin ja haalivat tänne sellaisia, joille päteminen normaalin kasnalaisen tavalla ei ole mahdollista näissä oloissa.

    VastaaPoista
  3. Edes hitusen miehisen miehen mallia seuraavan miehen elämä on aika konstikas maassa, jota hallitsee uskovainen Kepu pettää aina-pääministeri ja aatteellista ilmapiiriä dominoivat Vihreät, jotka hurjina kannattavat ekologista tasapainoa huonoimmalla mallilla, eli massamaahanmuutolla maihin, joissa kunkin yksilön jalanjälki enemmmän kuin kymmenkertaisuus. Heitä tukee ns.työläispuolue Vasemmisto, jonka kannattajat kärsivät ensimmäisinä ja eniten tästä politiikasta. Tähän monikulttuuria huutavien sakkiin kun nyt lisätään RKP, jonka politiikka perustuu segregaatioon, jolla varmistetaan, ettei pikku peterit la lisbetit vahingossakaan joudu samaan koulurakennukseen pekkojen ja liisojen kanssa.

    VastaaPoista
  4. Poikkeankin kirjakauppaan heti tänään. Kiitos vinkistä. Lienet itse saanut joltakulta tutulta? Lisää tällaista vaihtoa täyspäisten kesken. Helpottaa oloa edes hetkeksi täällä oikeinajattelijoiden terrorin alla.

    Rohkenisinko vastata hyvään hyvällä? Mikä ettei ja spontaanistikin. Iloitsisit ja järkyttyisit useankin Pedro Almodovarin työn äärellä. Huomenna menee viisautta tihkuva, sinkoamillaan huumoriosumilla kirkastava, sielu- ja lähimmäisopillinen nerotyö Orionissa klo 16.45. Sido minut! Ota minut!

    Näin elokuvan toissailtana ja siirryn toivorikkaana ja lohdutettuna älyn moraalin tahdon ja muun vanhanaikaisen potentiaalista Uuteen vuoteen. Jyväskylän suunnalle kuuluttaisin teatteria Ansa. Se on yhteiskunnallis-ekonomisen jaman kuvausta. Käsittämätöntä että Sirkku Peltola taiteilijakavereineen kyntää syvältä pintaan kaiken mikä jää tiedekunnilta sanomatta.

    VastaaPoista
  5. Kantasuomalaisille syntyi kuluneena vuonna 55 000 jälkeläistä. Viiden sukupolven kuluttua nykykehityksellä 13 000 jälkeläistä (jokainen uusi sukupolvi edellistä 25% pienempi). Miettikää itse miltä se Suomi näyttää 170 vuoden kuluttua. Ketkä täällä komentoa ylläpitävät ja millaista?

    VastaaPoista
  6. EU-leipää saa jakaa vain jos kielelliset oikeudet toteutuvat jakopisteissä.

    VastaaPoista
  7. Kiuas lienee joillekin kustantajana hankala tapaus. Äärikustantaja? Olematta Timo Hännikäisen varaukseton ihailija pidän tätä lupaavana alkuna. Romaanien kohdallahan voi varovasti puhua liikatuotannosta, ronskimmin tuhotulvasta. -jussi n

    VastaaPoista
  8. Ei liity oikeastaan aiheeseen mutta pakko kertoa.Ainakin nyt jo keski-iässä oleva sukupolvi muistaa Antti Hulkon eli Andy Maccoyn vaikeudet kommunikoida suomenkielellä kun herra oli ollut pari kuukautta Ruotsissa muistaakseni skulaamassa skebaa.

    Pari päivää sitten oli uutisissa parin rivin maininta 28 v suomalaisesta naisesta joka oli pidätetty kamputseasta epäiltynä huumekauppaan sekaantumisesta. Tapaus herätti somessa vilkasta keskustelua.

    Juttu sai onnellisen lopun kun nainen todettiin syyttömäksi joka oli ollut vain väärässä paikassa väärään aikaan ja vapautettiin neljän päivän häkissä istumisen jälkeen. Neljää muuta samassa poliisin iskussa pidätettyä uhkaa 30 v vankeustuomio.Nainen kertoi nukkuneensa putkassa lattialla rutattu vesipullo päänalusena. Sitähän sanotaa että hyvä omatunto on hyvä päänalunen.

    Ei tuo tapaus olisi muuten herättänyt niin suurta huomiota somessa mutta naisen aiempi naamakirja päivitys herättää suurta hilpettä ja varsinkin tämä osa:

    "Uusia tuulia ja duuneiki viel! Vaikka eläminen ei täälläkään ole aina niin helppoa niin nyt seon päätetty. Täysin selvin päin... En palaa suomeen ens kesänä joten kaikki ihanat ystävät nähään maailmalla. Alan vihdoin ymmärtää elämää ja se on kaukana Suomesta. Rakkaita olette osa, loput voi miettiä miks en haluu enää ees törmää randomi suomalaisiin tääl. Vaaan leikin mieluummin ruotsalaista. Mua ei enää vituta mikään muu kuin oma kansallisuus...Hyvästi suomi ja terve ihmemaa! Matka jatkuu aina niin kaun kuin henki pihisee."

    Joidenkin huhujen mukaan kyseessä on kolmenkympin kriisiä pakeneva 28 v vantaalaisnainen ensimmäisellä kaukomatkallaan. Puhuu jo muuttamisesta kehitysmaahan kun on notkunut siellä pari kuukautta turistiviisumilla ja lomakassan turvin. Luulen että tuo naamakirja päivitys jää ainakin osin klassikoksi kuten Andyn ja Nykäsen one-linerit.Tiedä sitten onko viisasta jäädä lomailemaan maahan missä oli neljä päivää syyttömänä häkissä kun voi kuvitella että nuo poliisin varsinaisesti hakemat yrittävät varmasti keinolla millä hyvänsä päästä pulasta.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.