perjantai 2. joulukuuta 2016

Moskeijoiden tulo



Suurmoskeijoiden aika

Sodan aikana myös suomalaiset saivat lukea paljon myönteistä Jerusalemin suurmuftista. Tämä islamilainen oppinut ja korkea-arvoinen uskonnollinen tuomari kannatti lämpimästi saksalaisia natseja ja heidän taisteluaan englantilaista imperialismia ja etenkin juutalaisia vastaan. Saksalaiset viljelivätkin aktiivisesti ystävyyttään arabikansoihin ja koettivat aktivoida näitä omalle puolelleen ja siis englantilaisia vastaan.
Tässä he jatkoivat jo ensimmäisessä maailmansodassa noudattamaansa politiikkaa. Keisarillinen Saksa oli liittoutunut Turkin kanssa ja yritti nostattaa Turkin alamaisia pyhään sotaan englantilaisia vastaan. Tätä agitaatiota vastaan toimi tietyllä menestyksellä muun muassa tunnettu Arabian Lawrence.
Toki Saksa pelasi hasardia nostattamalla pyhää sotaa, sillä eihän Wilhelmin valtakunta ollut yhtään sen muhamettilaisempi kuin Englanti. Sitä paitsi beduiinien taisteluarvo sodassa oli käytännössä olematon. Tämän oli muuten todennut jo Napoleon Egyptin-retkellään. Kyseessä oli kuriton lauma, joka osasi enemmän toheloida kuin järjestää kunnollista sotilaallista iskua.
Englanti joka tapauksessa onnistui pysyvästi kompromettoimaan itsensä muslimien silmissä julistamalla juutalaisten oikeuden kansalliseen kotiin Palestiinassa (Balfourin julistus 1917). Tätä taustaa vasten natsien kompromissiton juutalaisvastaisuus oli mannaa muslimien korville. On tavallaan ymmärrettävää, että Hitler on yhä suuressa suosiossa Lähi-Idän muslimien keskuudessa.
Aiheesta on muuten tuore ruotsalainen kirjakin, Niclas Sennertegin Hakkorset&halvmånen. Nazister i Mellanöstern. Natur&Kultur 2016, 495 s., joka on saanut naapurissa paljon kehuja osakseen.
Joka tapauksessa, myös Lontooseen yritettiin vakavissaan perustaa moskeija jo 1930-luvulla. Kuuluihan imperiumiin runsaasti muslimeja muun muassa Intiassa eli nykyisessä Pakistanissa ja Afrikassa sekä tietenkin Lähi-Idän huoltohallintoalueilla.
Asia sai todella ilmaa siipiensä alle vasta toisen maailmansodan aikana, mikä tuskin oli sattuma. Kallis idea oli ilmeisen ajankohtainen sen kamppailun takia, jota tuohon aikaan käytiin Lähi-Idässä muslimien sieluista.
Jerusalemin suurmufti ei ollut ainoa leppymätön brittiläisen imperiumin vihollinen muslimien joukossa ja uskonnollisesti värittyneitä kapinoita oli ollut useita Intian Sepoy-kapinasta Sudanin Mahdi-kapinaan. Imperiumi ei toki vainonnut mitään uskontokuntia, mutta ei se myöskään ollut erityisesti kunnostautunut huomioimalla yhä kasvavan oikeauskoisten joukon tarpeita imperiumin emämaassa.
 Itse asiassa olikin kummallista, ettei edes imperiumin liberaalissa pääkaupungissa olut yhtään moskeijaa, vaikka sellainen oli esimerkiksi Pietarissa. Venäjän vanhoillisen ortodoksisen keisarikunnan pääkaupungissa sellainen avattiin jo vuonna 1913.
Kyllä Lontoossakin jo 1900-luvun alussa oli muuan islamiin kääntynyt Lordi Headley esittänyt aloitteen Lontooseen rakennettavasta moskeijasta. Tämän ilmeisen eksentrisen henkilön aloite ei kuitenkaan ottanut tulta, mitä ei erityisemmin ihmettele.
Vuonna 1940, siis sodan aikana, Englannin hallitus joka tapauksessa lahjoitti suuren summan moskeijaa ja islamilaista kulttuurikeskusta varten.  Moskeija ja kulttuurikeskus avattiinkin jo sodan kestäessä itsensä kuninkaan läsnä ollessa.
Alku oli kuitenkin vaatimaton ja lisää panostusta tarvittiin ajan mittaan. Arkkitehtuurikilpailut ja ilmeisesti myös asiaankuuluvat uskovaisten keskeiset juonittelut ottivat aikansa, mutta rahoitusta alettiin sitten saada äkkirikastuneista arabimaista ja vuonna 1977 moskeija oli valmis. Lopullisesti koko kompleksi valmistui vuonna 1994.
Nyt, 2000-luvulla, elämme Euroopassa suurmoskeijoiden aikaa. Tämä Lontoon keskusmoskeija sijaitsee Regent’s Parkissa. Sen suureen saliin mahtuu 5000 palvojaa ja lisäksi naiset, jotka sijoittuvat parvekkeelle. Olisi kiinnostavaa tietää, miten merkittävät viktoriaanit olisivat kommentoineet asiaa.
Nyt moskeijoita Lontoossa on jo yli neljäsataa ja into uusien rakentamiseksi on suuri. Rakennuttajia ilmeisesti vaivaa megalomaaninen näyttämisen tarve ja niinpä muuan kuppikunta, joka tunnetaan Tablighi Jamaat-lahkona, on halunnut rakentaa moskeijan, joka on pinta-alaltaan kolme kertaa St. Paulin katedraalia suurempi. Fundamentalismia ounastelevat viranomaiset eivät ole antaneet tähän lupaa huolimatta ”rasismi”-syytöksistä.
Suomessa on Helsingin tataariyhteisön moskeija ollut käytössä jo satakunta vuotta. Sen ohella uudet muslimitulokkaat ovat perustaneet omia moskeijoitaan. Niitä on jo kymmenittäin ympäri Suomea.
Nykyiset moskeijat ovat olleet huomaamattomia. Minareetteja, enempää kuin muessinien yölläkin huutamia rukouskutsuja ei meillä liene tähän mennessä harrastettu. Ehkä ne ovat tulossa? Olisiko niiden kieltäminen rasismia?
Tilanne saattaa olla muuttumassa. Mikäli Sörnäisten Hanasaareen rakennetaan näkyvälle paikalle kaksi kertaa Helsingin tuomiokirkon kokoinen suurmoskeija minareetteineen, on kyseessä aivan uusi tilanne.
Sadaksi miljoonaksi pyöreästi arvioitu rahoitus olisi määrä saada arabimaista, paikallisilla yhteisöillähän ei vastaavia rahoja ole käytettävissä.
Hullunkurista kyllä, uuden moskeijan on selitetty tulevan palvelemaan dialogia ja tarjoamaan eri islamin suuntauksille tilaa sellaista toimintaa varten. Moista pioneerityötä ei ilmeisesti ole tähän mennessä saatu aikaan vielä missään muualla ja asiaan kannattaa ehkä Suomessakin suhtautua suurin epäilyksin.
Myöskään tarjottu rahoitus ei herätä luottamusta. Yhtä vähän kuin Suomen olisi missään vaiheessa kannattanut sallia enempää kiinalaisen kuin neuvostoliittolaisen tai trotskilaisen suuren konferenssikeskuksen rakentamista Moskovan tai Pekingin rahoilla pääkaupunkiinsa, kannattaa sen nyt suosia tämän nykyisen totalitarismin aggressiivista missiota. Puheet dialogin tarpeesta ja muslimien tarpeisiin vastaamisesta kannattaa jättää omaan arvoonsa. On syytä katsoa, mitä muualla on tapahtunut.
Outoa kyllä, tämä ei näytä olevan kaikkia päättäjiä kiinnostavan. Naiivit selitykset ”oikeasta” islamista ja sen erinomaisesta sopimisesta yhteen Suomen historiallisen kulttuuriperinnön kanssa tuskin kaipaavat kommentteja.
Suomen tataarit ovat erinomainen esimerkki siitä, millä tavalla ja missä laajuudessa islamin kaltainen uskonto ongelmattomasti sopii Suomen kaltaiseen maahan.
Kyseessä on ollut riittävän pieni ja ympäristöönsä taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti halukkaasti integroitunut ryhmä, jolla ei ole ollut omaan missioonsa liittyviä harhoja.
Sen sijaan eurooppalainen kokemus, Englannista Hollantiin ja Saksaan, Ruotsista Tanskaan ja Ranskaan todistaa, ettei se uusi islam, joka suurin joukoin on tunkeutunut kulttuuripiiriimme, ole tänne sopeutunut eikä halunnutkaan sopeutua, päin vastoin.
Miksi asia on näin, voidaan ja kannattaakin kysyä. Mahdollisesti olennainen ero on uusien tulokkaiden piirissä ilmenevä uuden uskonvarmuuden ja fundamentalismin määrä, mahdollisesti vaikein ongelma on tulijoiden suuri määrä ja siihen liittyvä kotouttamisen mahdottomuus käytännössä.
Uutta toki on myös se islamilainen sovinismi ja eurooppalaisen sivilisaation halveksiminen, mitä vielä puoli vuosisataa sitten ei olisi voinut edes kuvitella.
Samalla kun todetaan, ettei Euroopalla ole vastaavia ongelmia tiettävästi ollut minkään muun uskonnon kanssa, on pakko tehdä se johtopäätös, että nimenomaan muhamettilaisten maahanmuuttajien virtaa on kaikkien osapuolten edun nimissä voimakkaasti rajoitettava ja on pyrittävä kaikin tavoin estämään heidän eriytymistään omiksi enklaaveikseen. Juuri sellaista kehitystä ovat kaikkialla tukeneet suurmoskeijoiden rakennusprojektit.
Viime kädessä kyse on Suomen maahanmuuttopolitiikasta. Ottaen huomioon ne kokemukset, joita muualla Euroopassa on asiasta saatu, on meidän eduskuntamme ensi tilassa säädettävä laki maahanmuutosta, jota hallitukset sitten joutuvat noudattamaan. Demokratiassa tällaisen lain on heijasteltava kansan enemmistön kantoja sikäli kuin asia koskee määrällisiä ja laadullisia preferenssejä.
EU saattaa tällä hetkellä rajoittaa jäsenmaidensa itsenäisyyttä tässäkin suhteessa, mutta kuten olemme voineet havaita, niin sanotun mallioppilaan rooli on itse valittu ja muitakin mahdollisuuksia on.  Ei ole syytä mennä myöntelemään ja nyökyttelemään jo ennen kuin kysytään. Aloitteen on pysyttävä omissa käsissä.
Tulevaisuudessa niin EU kuin sen jäsenmaatkin joutuvat väistämättä vastaamaan moniin kysymyksiin omasta olemassaolostaan eivätkä maahanmuuttoon ja integraatioon liittyvät kysymykset ole joukossa vähäisimpiä.

23 kommenttia:

  1. W Churchill kirjassa The River War 1899 kanta islamista oli:

    "Kuinka kauhistuttavia ovatkaan kiroukset, jotka muhamettilaisuus lan­gettaa kannat­tajilleen! Ei ole ainoastaan fanaattista kiihkoa, joka ihmi­sessä on yhtä vaarallista kuin vesikauhu koirassa, vaan myös tämä hir­veä fatalistinen apa­tia. Vaikutukset ovat ilmi­selviä monissa maissa. Ajat­tele­mattomia tapoja, huo­limattomia maanviljelysjärjes­telmiä, lais­koja kau­pan­käyn­ti­mene­telmiä ja omai­­suu­den turvat­tomuut­ta tapaa kaikki­alla, missä profeetan seuraajat hallit­sevat tai asuvat. Alhainen sensu­a­lismi riistää tältä elämältä sen viehkeyden ja sivis­tyneisyyden; tulevalta sen ar­vokkuuden ja pyhyyden. Se tosiasia, että muhamettilaisen lain mu­kaan jokaisen naisen on kuu­luttava jollekin miehelle tämän ab­soluut­ti­sena omaisuutena, joko lapsena, vaimona tai jalkavai­mona, vii­västyttää väistämättä orjuuden lopullista häviämistä aina siihen asti, kunnes isla­min us­ko on lakannut olemasta suuri voima ihmisten keskuu­dessa. Yksit­täiset musli­mit saattavat toki osoittaa loistavia ominaisuuk­sia, mutta tämän uskonnon vaikutus halvaannuttaa sen seuraa­jien sosi­aalisen kehi­tyksen. Maailmassa ei ole voi­mak­kaam­paa taannuttavaa voimaa. Muha­met­tilaisuus on taistelunhaluinen ja käännytystä har­joit­tava uskonto, joka on kaik­kea muuta kuin kuolemaisillaan. Se on jo le­vinnyt kautta Keski-Afrikan tuottaen pelottomia taistelijoita joka askel­mal­laan. Ja jos kris­tin­uskoa eivät suojelisi tieteen vahvat käsivarret — tie­­teen, jota vas­taan se oli tur­haan taistellut — mo­der­nin Euroopan sivilisaa­tio saattaisi romahtaa, samoin kuin romahti muinai­­sen Rooman sivilisaa­tio."

    Kovin ehti tilanne muuttua. Hyvin kuvattu professorilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. terävästi, mutta ehkä himena yksipuolisesti.

      MafH

      Poista
  2. Erinomainen kirjoitus taas.

    Guggenheimin suurmoskeija nyt sentään lopulta kaatui omaan mahdottomuuteensa, mutta saapa nähdä mihin hillitön itsesensuurimme rasismin pelon edessä meidät tämän toisen moskeijan kanssa ajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurmoskeija tietenkin ajetaan läpi väkisin, mutta sitten poliittinen rekyyli räjähtää silmille kuten kävi hillarylle vuoden 2016 presidentin vaalissa. Hän ei yhtään kertaa puhunut työttömyydestä kampanjassaan.

      USA:n kansantaloustieteilijät, liberaalit oikealta ja vasemmalta sekä tietenkin finanssimaailma ajoivat WTO- ja NAFTA-maailmaa täyttä höyryä eteenpäin välittämättä yhtään kansalaisten tilanteesta.

      Sitten ilmaantui purkautumistie poliittiselle rekyylille. Se vain odotti tilaisuuttaan, joka oli väistämätön. Sen nimi on Donald Trump. Hän puhui WTO:ta ja NAFTA:aa vastaan jo 15 vuotta sitten.

      Etenkin vihreät - de gröna tulee katumaan suurmoskeijaa. Myös sörnäisten ja lähialueiden kiinteistöihin sijoittaneet kiroavat, kun maksukykyinen väestö haluaa pois suurmoskeijan näkö- ja kuuloetäisyydeltä.

      Ilmiöllä on maailmalla nimikin: "white flight" eli "valkoinen pako".

      Terveisin,

      Nikke

      Poista
  3. Juutalaisia jo näpäytettiin hylkäämällä Guggenheimin talorykelmän rakentaminen. Tasapuolisuuden nimissä pakit myös suurmoskeijalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Guggenheimia ja suurmoskeijaa mitenkään voi verrata, nehän ovat ihan vastakohtia. Guggenheim olisi ollut edistystä, tulevaisuutta, ennakkoluulottomuutta, kansainvälisyyttä, kun taas moskeija edustaa takapajuisuutta, paluuta taaksepäin, esim. suhtautumisessa naisen asemaan, ahdasmielisyyttä, sananvapauden kieltämistä, rasismia.

      Mutta oheinen mielipide osoittaa, että Guggenheimin hylkäämisessä oli paljon antisemitismiä.

      Poista
    2. Guggenheim- ja moskeijahankkeita yhdistää meikäläisten kapitalisti- ja anarkoliberaalien harras usko, että sellaiset toisivat jotain positiivista eli lähinnä mainetta ja mammonaa. Lisäksi kumpikin hanke vaatii häpeämättömästi ilmaista tonttitilaa pääkaupungin paraatipaikoilta.

      Guggenheim oli alusta alkaen huijaus, jolla ko. säätiö halusi sälyttää riskit yhteiskunnalle ja rahastaa itse kiinteää lisenssimaksua. Hartaat uskovaiset rahoittakoot itse hankkeensa, mutta moskeija on estettävä.

      Poista
  4. Viisas vahingon välttää, vaivanen kaiken kokee. Kokemuksia noista arabimaiden rahoittamista moskeijoista on riittävästi ympäri Eurooppaa. Saa nähdä, osataanko niistä täällä oppia jotakin. Suomalaisethan ovat kuulemma niin tyhmää kansaa, että järki täytyy takoa heidän päähänsä nuijalla. Kun näitä ulkomaisella rahoituksella perustettuja meskeijoita on ympäri Eurooppaa käytetty äärisuuntausten koulutuskeskuksena, meiltä tapaa löytyö niitä naiiveja poliitikkoja, jotka väittävät, että ei tätä meillä tapahdu ja tämähän on vain rikkautta. Toivoa sopii, että järkeviäkin lopulta löytyy ainakin sama määrä kuin Guggenheimin tapauksessa.

    VastaaPoista
  5. Tanska sai ensimmäisen suurmoskeijansa Kööpenhaminaan 2014. Kun muslimien määrä kasvaa tarpeeksi, mitkään vastalauseet ja kritiikki ei näytä estävän rakentamista. Qatar rahoitti ja keräsi rahaa öljyvaltioista. Tämä moskeija on muslimien kulttuurikeskus, ja senkin piti olla jonkinlainen dialogin ja integraation esitaistelija. Näyttää kuitenkin, että synnnyttää pelkkää riitaa. Avajaisia boikotoivat niin kuningashuone, evlut-kirkon edustajat kuin myös kutsutut kansanedustajat. Ja viime vuonna avattiin sitten Vibevejn shiialainen iso moskeija. Tanskalaisista muslimeja on 5%, heillä on n. 140 moskeijaa, joista kymmenen shiioilla, 2 ahmadiyya-muslimeilla, loput sunneila. Tanskassa keskustelu muslimien maahanmuuttoa vastaan on vilkasta. Vallassa olevien poliitikkojen kykenemättömyys ymmärtää maahanmuuton haitallisia seurauksia synnyttää uusia puolueita. Viimeksi Ny Borgerlige, joka ajaa tanskalaisille arvoille perustuvaa politiikkaa ja maahanmuuton lähes täydellistä kieltämistä. Moskeijoiden opetuksia on salaa kuvattu, ja saatu tietoa todellisesta vihapuheesta ja tanskalaisten halveksunnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa shiia-muslimit kritisoivat ensimmäisenä julkisesti ja jyrkästi Hanasaaren suurmoskeijan hanketta. Ennenkaikkea he varoitti sunni-extremisteistä, joita on kiertänyt saarnaamassa britannian ja pohjoismaiden moskeijoissa.

      Terveisin,

      Nikke

      Poista
  6. Miksi he rakastaisivat ja arvostaisivat porttikongiin humalassa kuseskelijoita?

    VastaaPoista
  7. "Viime kädessä kyse on Suomen maahanmuuttopolitiikasta...Aloitteen on pysyttävä omissa käsissä."

    Kun ajat muuttuvat, niin lakienkin on muututtava, ettei jouduttaisi monttuun.

    VastaaPoista
  8. "Pelkään kreikkalaisia vaikka he toisivat lahjojakin"

    H.mann

    VastaaPoista
  9. I mailmansodan jälkeen Tasavalta rakennutti kiitokseksi sodassa taisteilleille sirrtomaiden asukkaille Pariisiin suuren, mutta ei tolkuttoman suuren kauniin mosmeijan. Olen käynyt siellä v. 1969. Moskeijassa on nelikulmainen matlalahko minareetti, mutta se ole mitenkään häiritsevä.

    Hyvien tapojen mukaan otin kengät pois. Aiheellista senkin takia etteivät hienot itämiaset matot likaantuisi.

    Tietääknsei moskeija on arvostteu (liberaalin) islamailaisnepin keksus. Mutta en ole tarkistanut.

    MafH

    VastaaPoista
  10. Suurmoskeijassa olisi haihattelevan Helsingin kannalta se huono puoli ettei veroäyrejä tarvittaisi. Öljysheikki maksaisi ja käyttöastekin olisi tapissa. Näin hirtehiset ovat näkymät kun tulee pääkaupungin statusta sata vuotta täyteen, toivotaan muotovirheitä ja katsellaan sattumia. -jussi n

    VastaaPoista
  11. "...on meidän eduskuntamme ensi tilassa säädettävä laki maahanmuutosta..."

    Tämä on poliittinen kannanotto, johon täysin yhdyn. Vaikka perustelut tässä ovat hieman köykäiset, löytyvät ne Vihavaisen muista kirjoituksista useaan kertaan. Kannustan teitä jatkamaan valitsemallanne kriittisellä linjalla.

    Oma on vikamme, kun olemme äänestäneet valtaan kapitalisti- ja anarkoliberaaleja. He kieltäytyvät näkemästä sitä taantumusta ja tuhoa, jota islam saa aikaan arabimaissa, Afganistanissa, Pakistanissa, Somaliassa ja muuallakin.

    Noiden alikehittyneiden kulttuurien edustajien sulautuminen tähän maailmaan on joidenkin hartaan uskon asia, jota en halua rahoittaa.

    Helppoheikkien puhe siitä, kuinka moskeija helpottaa muhamettilaisten sopeutumista vain alleviivaa sitä totuutta, etteivät he oikeasti sopeudu. Päinvastoin meidät pakotetaan sopeutumaan islamiin ja sen lieveilmiöihin.

    VastaaPoista
  12. Ratkaisu moskeijaongelmaan voisi olla laki, jonka mukaan uskonnollinen yhteisö saisi rakentaa ja vuokrata tiloja uskontonsa harjoittamiseen ainoastaan varoilla, jotka on todistettavasti saatu yhteisön Suomessa asuvilta jäseniltä. Uskonnollisen yhteisön vuotuisen jäsenmaksun tulisi olla kohtuullinen. Lahjoituksia tulisi koskea se, mitä lahjaverosta on säädetty. Mahdollisuus ottaa lainaa yhteisön tarpeisiin tulisi kieltää.

    acc

    VastaaPoista
  13. Ihmisoikeudet ovat muka länsimaille korvaamaton asia, jolla elämöidään ja jota käytetään aseena ei-länsimaisia valtioita vastaan, mutta yksikään länsijohtaja ei liene koskaan kritisoinut Saudi-Arabiaa, jossa ihmisoikeudet eivät ole korkeassa kurssissa. "Son of a bitch but our son of a bitch" tuskin käy selityksestä tai sinisilmäisyys. Uskon, että kyse on rahavirroista. Läntinen talousjärjestelmä on vakavissa vaikeuksissa ja sitä hyödyntävät kaikki demokratian ja ihmisoikeuksien viholliset, myös omat korruptoituneet poliitikkomme.

    VastaaPoista
  14. No eikös Saudi-Arabia ja Qatar ole yhdessä CIA:n kanssa rahoittamassa noita terroristijärjestöjä kuten Al Qaedaa ja ISIS:ä, proxy war motiiveilla. Syyriassa motiivit liittyvät tähän sunnimuslimien kaasuputkeen jotta se syrjäyttäisi shiiamuslimien kaasuputken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jos kohta saudeilla on pelissä myös ideologiset motiivit. CIA luulee käyttävänsä saudi-wahhabisteja hyväkseen, wahhabistit amerikkalaisia, jotka eivät tunnetusti sokeassa valtapelissään piittaa blowback-vaikutuksista. Putin on, näin epäilen, valitettavasti tässä asiassa aivan oikeassa, oli muuten millainen konna tahansa.

      Poista
  15. Tuo on wahhabistinen hanke. En voi tajuta, miten täällä ollaan niin sokeita, että hankkeelle vilkutetaan vihreää valoa. Samat tahot, jotka hankettava rahoittavat rahoittavat myös ISISiä. Mutta mitäpä tuosta! Islamofobiaa, jos tohtii asian nostaa esille. Muualla maailmassa on iso joukko varoittavia esimerkkejä vastaavista megamoskeijoista. Hanke ei edes edusta Suomen muslimeja. Ei edes sunneja. Sen taustalla pieni joukko ihmisiä, joilla on yhteydet wahhabismiin, jonka kannattajia on tosiasiassa vain vähemmistö Suomen muslimeista. Näiden moskeijoiden funktio on siinä, että niiden avulla wahhabistit yrittävät päästä kaikkien muslimien edusmiehiksi. Mitä tulee tähän koti-islamistiimme Pia Jardiin, nainen on joko täysiverinen fanaatikko ja taitava valehtelija tai typerys, joka ei tajua, mihin häntä käytetään.

    Hankkeen pysäyttäminen on oikeasti tärkeä asia. Kun tuo hirvitys on kerran pystytetty, niin ei siitä sitten eroonkaan pääse. Ikävä kyllä, tämä suomi ensin porukka ja kaiken maailman defenssiliigat voivat omilla mielenilmaisuillaan vain edesauttaa sen läpimenoa.

    VastaaPoista
  16. Vihavaisen esittämä lähtökohta muutokselle on oikea: islamin ja moskeijat voi pysäyttää vain pysäyttämällä islamilaiset.

    Naurettavinta on, ettei mitään islamongelmaa tai ylipäätään ulkomaalaisvastaisuutta Suomessa edes olisi, jos tätä järjetöntä turvapaikkapalvelua ei olisi koskaan aloitettu.

    VastaaPoista
  17. Vähän on sivuttu sitä tosiasiaa että jokainen moskeija on sotavoitto. Jokainen moskeija tarkoittaa valloitettua aluetta islamille ja muslimeille. Ja kunten tiedetään, auttavat ne kaikki toisiaan meidän rahoilla joita keräävät sossusta ja kelasta erilaisina ilmaisrahoina. Ei kai muuten itäkeskuksessakaan olisi somalien rahanvälityslaitosta jos somalit itse joutuisivat kaiken sen rahan tienaamaan työllään jonka lähettävät sukulaisilleen. Jotten ne voisivat lisääntyä somaliassa lisää.

    Tuo aikaisempi kommentti että Suomi Ensin porukka jotenkin auttaisi tätä suurmoskeija hanketta, se jäi pikkuisen hämärän peittoon. Eikös se juuri koita estää sitä? Sama tavoite on myös Vastarinnalla ja Mutos 2011 puolueella. Mutta ei esim. IPU:lla eikä Kansalaispuolueella. Ne myötäilevät vallalla olevia tahoja.

    No, kehä-III muuttuu kalifaatiksi. Onneksi muualla Suomessa on vielä tilaa elää ja asua. Eikä Helsinkiin tarvitse mennä koska laivoja lähtee maasta muualtakin. Metsä on ystävämme ja ravinnon tuojamme.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.