torstai 15. joulukuuta 2016

Pasilan kolossit



Pasilan kolossit

Henry Miller kirjoitti aikoinaan varsin viihdyttävän kirjan nimeltä Marussin kolossi. Kyseinen kolossi ei ollut mitään sukua Rhodoksen kolossille eikä edes fyysisesti valtavan kokoinen.
Kyseessä oli ihminen, jolla oli jättiläismäinen ego. Sellainen ei tietenkään ole normaali ilmiö, luojan kiitos. On luultavasti parempi, että suurin osa ihmiskuntaa on tavallisia toiset ihmiset huomioon ottavia ja siksi hieman rajoittuneita kansalaisia. Itseriittoiset persoonallisuudet ovat maan suola, mutta saattavat kyllä olla myös sen riesa.
Kuten tunnettua, tiedonvälityksen palvelukseen on aina hakeutunut väkeä, jolle on tärkeää olla näkyvillä ja piirtää kädenjälkeään paraatipaikkojen seinille, ehkä peräti kansakunnan historiaan. Tämä siitä huolimatta, ettei kansa ole heille mitään mandaattia antanut, ellei sellaiseksi voida lukea sitä tunnustusta, jollaiseksi käy juttujen nauttima suuri suosio.
Muistelen, että joskus maailmassa journalistit tyytyivät lähinnä kertomaan siitä, mitä ympärillä tapahtui. Vain joskus sellaiset sankaritoimittajat kuin Matti Jämsä järjestivät itse sensaatioita. Veikko Ennalalta sensaatio syntyi kätevästi työpöydällä, kun hän jutuissaan käytti sellaisia sanoja ja tutki sellaisia asioita, joita ei siihen asti ollut tapana painetussa sanassa noteerata.
Niistä ajoista lähtien on vettä Vantaassa virrannut. Tutkiva journalismi on jo muutaman vuosikymmenen ajan ollut se areena, jolle sankaritoimittajat ovat heittäytyneet koko painollaan.
Tällä alalla olemmekin sitten saaneet nähdä monenmoista saavutusta. Kätköistä on nostettu kaikenlaisia kähmintöjä ja lehmänkauppoja, millä nimellä politiikassa tehtyjä kompromisseja on kunnioitettu. Hyvä toki niin.
Samoihin aikoihin näyttää sijoittuvan myös ns. sopuli-ilmiön synty eli se, että jonkin asian tullessa huomion keskipisteeseen, sen merkitystä lakataan arvioimasta kriittisesti ja keskitytään sen sijaan tutkimaan, millä puolella kukin on asiassa, josta on olemassa vain yksi oikea, vallitseva mielipide.
Esimerkkejä riittää. Niin sanottu hihamerkkijupakka, josta paisui suuri kansainvälinen sensaatio, ei ilmeisesti opettanut sankaritoimittajille mitään. Sen jälkeen seurasi tötteröhattuskandaali, joka myös sai ylikansalliset mittasuhteet, vaikka kyseessä sentään oli vain sellainen kovin vaatimaton tapaus, että nuori poika pani toimittajan pyynnöstä päähänsä pahvisen tötterön ja sitten kuvattiin.
Politiikka on alue, joka itse asiassa on aika vaativa kommentoitavaksi, ellei ajatella, että kyseessä on vain eräänlainen totaalinen sota, jossa kaikki vastapuolta vahingoittava on hyvää ja ansiokasta. Tällöin kaikki käy ja journalismi madaltuu agitpropiksi, jollaisesta vanhat taistolaiset ja heidän henkiset seuraajansa eivät näköjään ole vieläkään saaneet kyllikseen.
Tällainen journalismi tuo mieleen talvisodan ajan neuvostolehdistön, joka lähti johdonmukaisesti siitä oletuksesta, että mannerheimiläis-tannerheimiläinen Suomi oli tahdoton ase englantilais-ranskalaisten sotaprovokaattorien käsissä. Niinpä sellainen tutkivan journalismin mukainen kysymyksenasettelu kuin ”Kuka auttaa Mannerheimiä?” sisälsi jo tärkeimmän.
Mikäli esimerkiksi ruotsalaiset harjoittivat tätä katalaa toimintaa, riitti se kompromettoimaan heidät. Mikäli Kuusisen hallitukseen ystävällisesti suhtautuvaa tanskalaista kirjailijaa Andersen-Nexötä boikotoitiin tai muuten kritisoitiin, riitti se todistamaan moisten henkilöiden moraalisen ala-arvoisuuden.
Minun on helppo ymmärtää, että journalismin kolossien hienoin hetki koittaa silloin, kun ja jos he saavat esimerkiksi kaadettua hallituksen.
Sellainen tappamisen meininki näytti olleen päällä, kun Matti Vanhasta vastaan käynnistettiin ajojahti. Oli aivan uskomatonta lukea päivästä toiseen samaa sopulivyörytystä, jossa puhuttiin ”vaalirahoitussotkuista”. Itse asiassa oli päädytty tilanteeseen, jossa vaalirahoituksen hankkiminen puolueelle leimattiin lähtökohtaisesti moraalittomaksi ja mahdollisesti laittomaksikin toiminnaksi.
Maksullisen seminaarit, taulukaupat ja oliko nyt arpajaisetkin näyttivät olleen pelkkää korruptiota. Erilaiset tahot niillä näköjään lahjoivat poliitikkoja, että ne tekisivät mieluisia päätöksiä.
Taustalla voitiin havaita problematisoimaton olettamus, jonka mukaan kenelläkään ei ollut oikeutta yrittää edistää itselleen mieluisten poliitikkojen pääsyä valtaan. Oliko kaikki rahoitus saatava valtiolta? Omissa kannattajissakin kun saattoi olla -yllätys, yllätys- paljon niitä, jotka oman etunsa tähden halusivat sen pääsevän valtaan.
Tämä oli tietenkin puhdasta idiotismia, mutta meni kuin kuumille kiville. Ainakin sen mukaisesti laadittua journalismia jaksettiin julkaista viikosta viikkoon. Ehkä yleisökin todella seurasi sitä, en tiedä.
Ryvetetylle poliitikolle haluttiin sitten antaa armonisku viittaamalla lautakasaan, joka kukaties oli annettu hänelle henkilökohtaisesti PR- eli korruptiomielessä, vaikka mitään yhteyttä mihinkään päätökseen ei taidettu löytää enempää kuin lautakasaakaan.
Joka tapauksessa oli tiedossa, että kyse oli ns. tuppeen sahatusta eli kanttaaattomasta puutavarasta, joka ei kelpaa mihinkään normaaleihin rakennustöihin jotakin pusikossa sijaitsevaa vajaa lukuun ottamatta. Sellaisen tavaran arvokin saattoi liikkua ehkä pikemmin kympeissä kuin satasissa.
Mutta kaikkihan käy, kun journalistin rooli koetaan sotilaan rooliksi ja valtakunnan politiikka totaaliseksi sodaksi.
Sama näyttää toistuvan Sipilän kohdalla. Jääviyskysymykset ovat sinänsä tärkeitä, mutta niiden nostaminen kritiikittä suunnilleen rikoksen tasoisiksi menee jo yli kaiken kohtuuden, ellei voida osoittaa, että kyseessä todella oli valtion varojen varastaminen, kuten joku venäläinen lehti jo ehti uutisoida.
Tuota lehteä on helppo ymmärtää: mikäli kyseessä ei ollut varastaminen niin miksi kohu sitten nostettiin? Ja miksi Sipilä menetti hermonsa, kun asiasta ruvettiin kirjoittelemaan?
Vastaus saattaa olla yksikertainen. Mikäli toimittajilta puuttuu sekä kyky että halu käsitellä myös poliitikkojen toimia tasapuolisesti ja harkiten, on ymmärrettävää, että se kohu sinänsä käsitetään itsetarkoitukseksi ja että se toisaalta myös herättää suuttumusta.
Toimittajien esimiehillä on tietenkin oma vastuunsa sellaisten alaisten toiminnasta, joilta puuttuu kohtuuden taju. Olisi luonnotonta, mikäli valtakunnan virallinen yleisradioyhtiö joutuisi tanssimaan jonkin ylisuuresta egosta kärsivän toimittajan pillin mukaan. Asioiden suhteuttaminen on se vaativin tehtävä myös journalismissa ja se kannattaa pitää sellaisten henkilöiden käsissä, joilla on siihen eväät.
Mutta kun sensaatiota ei saada aikaan asiaperustein, voidaan se aina tehdä lavastamalla majesteettirikos: toimittajan loukkaaminen työssään.
Sellainenhan on vakava asia ja sen verran tulkinnanvarainen, että kuka tahansa voi turvallisesti väittää joutuneensa marttyyriksi. Asia on aina uskottava niille, jotka haluavat uskoa.
Niinpä siis Pasilan kolossit ovat eronneet palveluksesta, kun firma ei ollut heidän arvoisensa. Eiköhän se, jos mikä, nosta heidät aivan uusiin sfääreihin.
On olemassa sanonta: there’s no such thing as bad publicity. Luulen, että se koskee sensaationhakuisia toimittajia ja on heidän keksimänsä.

26 kommenttia:

  1. Näin. Mitäs tässä alamaiskansa turhia hääräilee. (Silkkaa idiotismia.) Eletään me vain ihan niin kuin "Valtion Tiedoituslaitos" määräilee.

    VastaaPoista
  2. Journalisteissa on kolosseja, isoja ja pieniä. Viidelle vuosikymmenelle yltävällä toimittajan urallani olen nähnyt monenlaisia pyrkimyksiä kuvien kumartamiseen ja kaatamiseen. Joillekin makeinta on saada aikaan mahdollisimman suuria ja haisevia raatoja. Minusta tällainen on median väärinkäyttöä ja yleisön harhaanjohtamista.
    YLE on suomalaisen journalismin isoin tykki ja juuri siellä blogistin toivoma suhteellisuudentaju olisi eniten tarpeen. Arvostan kovasti tätä kirjoitusta ja toivoisin mahdollisimman monen kollegan lukevan sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös historiantutkimuksessa on havaittavissa samanlaista halua "säväyttää". Niinpä varma metodi on toimia "myytinmurtajana".

      Poista
  3. Joskus on historian tutkijoiden parissa sanottu, että joidenkin vainoamista paremmin yhteiskunnan murrosta ennakoi sellaisten vapaaehtoinen hyppy kelkasta, joilta sitä vähiten odottaisi.

    VastaaPoista
  4. Kovan luokan ratkaisukeskeisyyttä on nostettu Ylen korkeimpaan johtoon nimittämällä Helsingin yliopiston rehtori/kansleri Thomas Wilhelmsson hallituksen puheenjohtajaksi. Hän oli yliopistolla remmissä silloin kun Yliopisto-lehden päätoimittaja Pekka Matilainen ja toimittaja Risto Jylhä saivat huomautuksen (vai kenkää?) lehden epäiltyä Jorma Ollilan hartioita kapeiksi.

    Vastapainoksi Ylen hallintonuvostoa johtaa Kaavin kirkkoherra, persujen kansanedustaja Kimmo Kivelä, jota Timo Soinin sanoja lainaten voisi sanoa lässyttäjäkristityksi.

    VastaaPoista
  5. Erinomainen kirjoitus.

    Tässä yhteydessä on syytä ihailla sitä taitoa ja ketteryyttä, jolla tämä henkilöön ja perheeseen kohdistuvan perättömän solvauksen ympärille kehitetty metakka on saatu levitettyä maailman medioihin Suomen hallituksen rautaisella kädellä harjoittamana systemaattisena poliittisena sensuurina Turkin ja Venäjän malliin.

    Oman arvioni mukaan tuossa täytyy olla takana vihreisiin siirtyneet leniniläiset kommunistit, joiden vallankumouksellinen taito ja osaaminen tuossa "tiedon" levityksessä manifestoituu. Epäilen, että demarien likaisten temppujen osasto ei tuohon pysty.

    Mutta voi tässä prosessissa jotakin puhdistavaakin olla. Katsellaan, miten se kehittyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä.

      Paljon on ollut porua, mutta villoja vain ei ole oikein saatu kokoon. Ilmeisesti tämä on sitä toimittajien siirtymistä totuuden jälkeiseen aikaan, josta he niin mielellään kirjoittavat.

      Sitä tietysti voidaan arvuutella, että missä se sylttytehdas on. Sirola-opiston opit tuossa tietysti näkyvät. Onko tässä Harakan puheenjohtajakisan lähtölaukaus, jossa entiset toimittajakaverit on pantu likaisen työn tekijöiksi vai löytyykö junailija jostain muualta, jäänee selvittämättä, sillä tuskinpa se noita tutkivia journalisteja jaksaa innostaa. Ja kyllä tuolla Sanoma-talossakin käytetään hyväksi kaikki tilaisuudet kilpailija Ylen mustamaalaamiseen ja siellä kyllä on tarvittava osaaminen ja yhteydet.

      Yhdessä asiassa kyllä rohkenen olla blogistin kanssa hiukan eri mieltä. Nimittäin siitä, opettiko hihamerkkikohu sankaritoimittajille mitään. Kyllä se opetti, nimittäin sen, että kunnon tendenssijuttua ei ole syytä pilata sen enempää rehellisyydellä kuin tosiasioillakaan.

      Poista
  6. "Italia uhkaa menettää ohjattavuutensa", otsikoi toimivan Pohjois-Korean päälehti.

    Lehti nojasi uutisen ymmärrettävästi Timo Soinin asiantuntemukseen, sillä onhan Soini Matti Vanhasen ja Paavo Lipposen ohella ainoita jotka voivat keskustella Kiinan keisarin kanssa.

    VastaaPoista
  7. "Maksullisen seminaarit, taulukaupat ja oliko nyt arpajaisetkin näyttivät olleen pelkkää korruptiota." Seuraavan kerran kun koitan tallettaa käteistä tililleni ja pankkivirkailija kyselee alkuperää, ymmärrän sanoa: maalasin taulun ja myin kaverille. Kiitos vinkistä

    VastaaPoista
  8. Aina kun suomalaisesta journalismista puhutaan pitäisi nostaa esiin se historiallinen tosiasia, että yhden suvun omistama yksi lehti on meillä käytännössä määrittänyt koko mediakenttää. Se on olut todellinen kakanialainen omaisuuden ja sivistyksen liitto.

    Suomen rikkain mies ja mediamoguli, todellinen tycoon, joka toki itse kuulemma epäili henkisiä kykyjään -- kukaan muu ei niitä sitten uskaltanutkaan epäillä -- perusti jopa oman toimittajakoulun ja stipendi- ja palkintoinstoituutioita sivuuttaakseen alalla annetun yliopistollisen koulutuksen.

    Kuinka tällaisissa oloissa olisi koskaan voinut kehittyä mitään kunnollista journalismia? Kunnollista -- siis kunniallista, siinä mielessä laadukasta. Minä vaan kysyn.

    Journalismillamme on yhä tuo suoraan kansallisesta alistushistoriasta ja alamaisasenteita nouseva taakka. On asennoiduttava joko konformistisesti yläkerran väkeä ja sen sivistyskäsityksiä myötäilemään, tai hyökättävä tyylittömästi ja paheksuntaa aikaansaaden eliitin kimppuun.

    Jälkimmäisen vaihtoehdon valinneet saavat pian tuta ettei tarvittavaa tukea alhaaltapäin löydy. Kaikki haluavat mieluummin samaistua "sosiaalisesti ylöspäin". Se on kahtiajakautuvan kansan syvin kansallinen tragedia.

    No, kolmaskin vaihtoehto on. Se on se joka on toteutunut. Sen nimi on narsismi, ja se on todellakin kokonainen ismi. Se ei tarkoita ainoastaan sitä että journalismia tehdään tomittaja edellä -- ja toimittajan nimi ja potretti leimataan suuremmalla kuin otsikko -- vaan myös sitä että aiheet valikoituvat sen perusteella miten ne julkisuudenkipeän toimittajan itserefleksiota palkitsevat.

    Ja narsistinen itserefleksiohan on palkitsevimmillaan esimerkiksi päästessään tekemisiin ekstriimien, eksoottisten, tai muuten vieraskulttuuristen teemojen kanssa. Siellä Liisa saa olla kuin peilimaailmassa, mikään oma rajoittuneisuus ei vaivaa kun lähteestä heijastuu ihan sitä mikä vastaa tarpeisiin.

    YLE:n tilanne talon sisällä taitaa olla läpikotaisin tulehtunut. Siinä mielessä tilanne on tavallaan tragikoominen -- sen median pitäisi edustaa kansaa, mutta siellä vallitsee vain kriisitilaan kärjistyneenä sama sairaus joka kansaa jakaa kahtia. En mielelläni kuvittele niitä nuoleskelun, mieliskelyn ja väistelyn rintamia joita talon sisällä nyt pystytetään.

    Itse journalismin kannalta kysymys on hyvinkin yksinkertainen. Se on se kysymys, jonka maailmassa tv-draaman muotoja ehkä eniten kehittänyt brittinäytelmäkirjailija Dennis Potter esitti ennen kuolemaansa nauhoitetussa jäähyväishaastattelussaan.

    "Journalismilla on vain kaksi vaihtoehtoa. Joko tehdään ennestään tyhmistä ihmisista vielä tyhmempiä, tai sitten edes yritetään tehdä heistä viisaampia." --

    Pimittämällä tietoja tuskin tehdään kenestäkään viisaampaa. Mutta traagista on, että ihmiset joilta olennaisia asioita on pimitetty, eivät osaa edes kaivata sitä mitä eivät tiedä olevan olemassakaan, ja he voivat hyvinkin kokea omaavansa kaikkitietävän viisauden.

    VastaaPoista
  9. On tarpeellista kiinnittää huomiota median toimintaan. Kiitoksia, Vihavainen!

    Kepu on nyt toistamiseen median hampaissa. Mitä jos kyseessä olisi vasemmiston ja Kokoomuksen salaliitto, johon he käyttävät kontaktejaan YLE:ssa ja HS:ssa? Kekkosen ajalta lienee aika monelle heikäläiselle jäänyt kauna kepulaisia kohtaan.

    Jotakin puolueellista siinä tuntuu olevan, ettei Kokoomus-puolelta löydy vastaavanlaisia lautakasoja. Oli meillä sentään Kataisen-Himasen tapaus ja Stubb-klovni, mutta puolue ja taustaporhot taisivat haluta kummastakin eroon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mitä jos kyseessä olisi vasemmiston ja Kokoomuksen salaliitto"

      Mitä jos kyseessä olisikin jokin muu salaliitto? Esimerkiksi vanha brezhneviläinen pieru Mauri Pekkarinen kantaa kaunaa siitä, ettei päässyt ministeriksi taannoin. Taikka toinen vanha brezhneviläinen pieru Paavo Väyrynen, joka lähtee taistelemaan Suomen presidentin virasta ainoastaan yhden sormen ja kymmenen varpaan voimin. Totta kai Kreml keksii hänelle avuksi paperitiikereitä yms.

      Poista
    2. Kauna taisi syntyä jo silloin kun SDP narahti siinä että empi torpparien vapauttamista (heidän oma variaatio oli tehdä torppareista itseasissa kolhoosilaisia). Silloin vielä pieni Maalaisliitto iski tuohon saumaan ja alle 10 vuodessa siitä kasvoi demareiden jälkeen suurin puolue Suomessa. Myöhemmin ajoittain sitäkin suurempi.

      Poista
  10. Ajattelen, että tämä suomalaisen journalismin kriisi on kaikuja länsimaisen median kriisistä. Trump voitti, vaikka koko länsimedia rummutti lasikaton rikkomista. Trump otettiin kirjaimellisesti, eikä häntä otettu vakavasti. Keskityttiin faktantarkistuksiin ja valhesivustoihin, asioihin, jotka matkittiin ja kopioitiin Suomeen sellaisenaan. Toisarvoisiin pikkuasioihin takertuminen ja niiden totuudellisuuden perään huutelu on jättänyt tärkeitä maailmankatsomuksellisia kysymyksiä pimentoon.

    Joseph Pearce kirjoittaa The Imaginative conservative -lehdessä artikkelissa Demonizing the Enemy, kuinka irrationaalinen keskustelu on vallannut alaa. Kaivattaisiin rationaalisia keskusteluja globalismista, ja siitä, miten paljon Putin tai Trump liittyvät asiaan. Nyt esim. The New York Times pelkästään demonisoi näitä miehiä. Liberaali lehdistö on lähtenyt globalismi, nationalismi, internationalismi -kiistaan. Nämä sekulaarit ideologiat tuntevat antipatiaa kristinuskoa kohtaan ja toimivat uskonnollista vapautta vastaan. Ne karttavat järkeä, ja rationaalista dialogia, ja demonisoivat vastustajiaan. Oikealla haukutaan vastustajaa kommunistiksi, ja vasemmalla natsiksi, fasistiksi ja rasistiksi. Kun leimat saadaan tarpeeksi syvälle ja tiukkaan, ei kyetä enää rationaaliseen keskusteluun.

    Suuri osa valtamediaa osallistuu tähän leimaamiseen, ja niistä on tullut uustyrannimaisten tendenssien palvelijoita. New York Timesin otsikko 'Extremists turn to a leader to protect western values: Vladimir Putin' johtaa lukijaa sana-assosiaatioihin. Putin yhdistetään ääriajatteluun; tai ehkä länsimaiset arvot sekä ekstremismiin ja Putiniin. Leimataan jatkuvasti yhteyden perusteella. 'Globalismi on myrkky, johon nationalismi on lääke' ja 'international elites' on monesti antisemitistinen koodi juutalaisille, vaikka rasistiset tarkoitusperät tietenkin kielletään. Kaiken tämän leimaamispyörittelyn alle jäävät ennakkoluulottomat keskustelut aikamme ongelmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin: Mediassa ja eliitin piirissä Trump otettiin kirjaimellisesti, mutta häntä otettu vakavasti.

      Äänestäjät taas eivät ottaneet häntä kirjaimellisesti, mutta ottivat hänet vakavasti.

      Tuo taitaa olla ajalle ominainen ilmiö laajemminkin. Kansa ei lähde mukaan pilkunviilaukseen ja sanoilla saivarteluun, vaan näkee ison kuvan sanojen takana.

      Ja äänestää väärin. Tähän on aivan hirmuista!

      Poista
  11. "Olisi luonnotonta, mikäli valtakunnan virallinen yleisradioyhtiö joutuisi tanssimaan jonkin ylisuuresta egosta kärsivän toimittajan pillin mukaan."

    Tässä tarkoitettaneen Ruben Stilleriä, jonka paskapuheita ei kannata ottaa vakavasti, koska hän on juutalainen. Juutalainen Stiller ei koskaan anna Suomelle anteeksi sitä, että 1800-luvun jälkipuoliskolla juutalaisia ei päästetty muuttamaan Suomeen. Venäjän osana Suomen ruhtinaskunta oli kuitenkin "itsenäinen valtio".

    1800-luvun jälkipuoliskolla juutalaiset alkoivat massamuuttaa Venäjälle. Kaikkien tiedossa on se fakta, että Lokakuun vallankaappaus Venäjällä suoritettiin juutalaisten suunnitelmin. Ja vielä 1930-luvun alussa Neuvostoliiton minestereistä, korkeimmasta hallinnosta ja diplomatian henkilökunnasta 95% olivat juutalaisia.

    Näin ollen, Ruben Stillerin puheet ovat paskapuheita. Haistakaa niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paheksun vakavasti yllä julkaistua kirjoitusta, se on asiaton, loukkaava ja saatanan tyhmä.
      On aikoihin eletty.

      Poista
    2. Paheksun myös.

      Stilleristä voidaan olla monta mieltä, mutta hänen sotkemisensa 1800-luvun politiikkaan on täysin tolkutonta.

      Poista
    3. "saatanan tyhmä"

      TIEDOKSI:

      IMAGE-lehden numerossa 239 Ruben Stiller esittää itseään seuraavasti: "Ruben Stiller on paskapuheen asiantuntija..."

      Stiller jatkaa: "Tavoitteena on Suomi... jossa innovvatiosta puhuvien määrä on noin miljoonakertainen innovaatioiden tekijöihin verrattuna. Se on editystä eikä mikään ole niin kaunista kuin edistys suomalaisen dynaamisuuden teatterissa. Muutos on Jeesus ja Jeesuskin puhui paskaa..."

      Kuka jatkaa tätä kaunista kuin edistys -puhetta?

      Poista
    4. Ymmärrän niin, että tuo Stillerin puhe perinteistä dadaa puhtaimmillaan (KVG). Järjettömän menon karnevalisointia äärimmilleen.

      Stiller on sitä mieltä, että kaiken maailman Tekes-vetoiset kuukausipalkkaiset "edistysasiamiehet" ja poliitikot paasaavat innovaatioista, vaikka eivät niistä mitään ymmärrä eivätkä niitä tee. Eikä kukaan muukaan niitä tee, mutta kauhean tyytyväisiä tähän paasaamiseen kuitenkin ollaan. Ikään kuin jokin liikkuisi.

      Tuohon saakka voin yhtyä Stillerin kantaan.

      Mutta hänen pohjaton kepu-vihansa ja yleinen muutosvastarintansa pani minulta kupin nurin. Moinen ukko saa mennä.

      => Kun sitten tuli joku Sipilä kakkaroineen ja alkoi tehdä niitä innovaatioita ja ajaa niitä jopa käytäntöön, hänet oli ehdottomasti heti yritettävä kaataa henkilöön käyvin hyökkäyksin, kun asiaperusteita ei oikein löydy.

      Muutos on toimittajille kauhun ja vastaiskun paikka. ImpiWaaralaisuutta pahimmillaan.

      Poista
    5. Ruben Stiller

      Ruben Stiller touhuaa, että Suomen taloutta hoidetaan paskapuheilla ja että Jeesuksenkin tarkoitusperät olivat pelkkää paskaa siellä kaksi tuhatta vuotta sitten.

      Juutalainen Stiller yrittää kaikin keinoin olla näkemättä sitä tosiasiaa, että se oli juuri juutalainen Karl Marx, joka kirjoitti suuret vuoret kaikenlaista potaskaa:

      -- kommunismi eli paikallishallinto, koska valtiot kuoleutuvat, historia kulkee feodalismista kapitalismin ja sosialismin kautta kohti kommunismia,

      -- yksityisomistuksen lopettaminen maksimaalisesti, koska pientalonpoikien omaisuus on porvarillisen omaisuuden alku,

      -- uskontojen lopettaminen hävittämiseen asti,

      -- kansojen kansallisuuserojen lopettaminen hävittämiseen asti,

      -- kaikkien vastavallankumouksellisten ihmisten ja kansojen tuhoaminen,

      -- jne, jne.

      Kaikki nämä tavoitteet olivat siis "teoreettisesti" metafyysisen maailmanproletariaatin tavoitteia, joiden saavuttamiseksi Marx ja Engels teoretisoivat myös maailmanvallankumouksen eli maailmansotien välttämättömyyden.

      Poista
    6. "...puheita ei kannata ottaa vakavasti, koska on juutalainen"
      No onpas kökköä tekstiä. Rubenin hölötyksiä voi ja pitääkin kritisoida, mutta tuo peruste nyt on ihan tuubaa.

      Poista
  12. Ihmettelen mediassa sitä, miksi toimittajat suhtautuvat kritiikittömän myönteisesti ns. turvapaikanhakijoihin, vaikka tänä vuonna maahanmuuttovirasto on todennut noin 85 prosenttia heistä perusteeettomasti Suomeen tulleiksi.

    Pari kuukautta sitten Hesari teki ison jutun turvapaikanhakijasta, joka sanoi jäävänsä hylyn jälkeen Suomeen illegaalisti ja elättävänsä itsensä varastamalla. Lehti ei miekkosen aikeita moralisoinut eli siis hyväksyi ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkö lehden moraalisoida vai kertoa vain totuus?

      Poista
  13. Journalismin taso on sidoksissa kulttuurimme rappioon. Kyseessä ei ole mikään erillinen ilmiö. Toisaalta Teddy Rooseveltin aikana noin 110 vuotta sitten oli jo luotu median "sonnanpöyhimisen" kulttuuri josta egoistinen sensaatiohakuisuus levisi myöhemmin "laatulehdistöön".

    On muistettava erityismaininta tästä nykyisestä "laatulehdistöstä". Mitä enemmän luet The Guardiania tai Helsingin Pravdaa sitä todennäköisemmin joudut sen kaikkein suurimman huijauksen kohteeksi. Vietnamin sotaa Usassa kannattivat eniten hyvinkoulutetut "laatumediaa" seuraavat. Sen oikeutuksen kyseenalaistivat vähiten "laatumediaa" seuraavat.

    VastaaPoista
  14. Suomalaisen journalismin viimeisin lahja maailmalle lienee ollut Hannu Reime joka todennäköisesti ensimmäisenä länsimaalaisena journalistina paljasti Itä-Timorin kansanmurhan 1970-luvun puolivälissä. En muista onko yksikään toinen suomalainen sen jälkeen niittänyt mainetta kansainvälisesti yhtä ansiokkaasti.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.