perjantai 9. joulukuuta 2016

Seksirobottien marssi



Seksirobottien tulo
Olisi turhaa todistella, että seksi on maailman tärkein asia, ainakin se on ihmiskunnan sine qua non. Eihän suku muutoin jatkuisi eikä laji kehittyisi. On myös ymmärrettävää ja jopa välttämätöntä, että nuorten ihmisten elämä pyörii pariutumisen ja parittelun ympärillä.
Hieman vanhempien on sen sijaan helpompi ottaa asiaan viileämpi ja sitä mukaa kai objektiivisempi näkemys, joka tosin saattaa kiinnostaa lähinnä heitä itseään, mutta hyvä niinkin.
Periaatteessa ilmainen, mutta käytännössä valtavia taloudellisia arvoja pyörittävä seksi on myös kulttuuri-ilmiönä hyvin kiinnostava. Vaikka suvun jatkaminen on tämän toiminnan varsinainen merkitys, on se ihmisillä siitä pitkälle irtautunut.
 Se biologisesti hyvin erikoinen asianhaara, että ihmisnaaras on koko ajan kiimassa ja myös koiras paritteluvalmiudessa, on antanut uskonnoille ja perinnäistavoille loputtomasti aihetta sääntöihin ja huolenpitoon.
Sukujen lisääntymissäännökset ja polveutumisen laskenta ovat ammoisista ajoista määränneet ihmisryhmien suhteita ja keskinäistä käytöstä sukupolvesta toiseen. Juuri seksuaalisuuden ja lisääntymisen alueella ollaan selkeästi tekemisissä elämää -yksilön elämää- suurempien arvojen kanssa.
Siinä vaiheessa, kun nämä elämää suuremmat arvot hylätään ja yksilöstä tulee kaiken keskus, menettää myös seksi sen pyhyyden hohteen, joka juontaa juurensa sen funktiosta suvun ja lajin palveluksessa. Seksistä tulee yksilön henkilökohtainen nautinto ja siis myös tarve ja hyödyke.
Siinä vaiheessa on luontevaa unohtaa suku ja heimo ja alkaa puhua oikeudesta seksiin ja sen markkina-arvosta. Sattuneesta syystä nimenomaan naiset hallitsevat markkinoita ja heidän seksuaalinen viehätysvoimansa on jo sukupolvien ajan usein merkinnyt valtavaa rahallistakin arvoa avioliittomarkkinoilla.
Mutta seksin irtautuminen suvun jatkamisesta on tehnyt siitä myös aivan tavallisen, banaalin kaupankäynnin kohteen, vähittäin ja tukuttain.
Ensin mainitussa muodossa seksin myyjä, yleensä nainen, toimii niin sanoakseni peruspalvelujen sisällöntuottajana ja rahastaa aina yhtä tai korkeintaan muutamaa asiakasta kerralla. Jälkimmäisessä tapauksessa myydään seksuaalisesti kiihottavaa materiaalia.
 Alastomien naisten ja vähäisessä määrin myös miesten kuvat ovat käyneet hyvin kaupaksi jo puolitoista vuosisataa, mutta nyt markkinat näyttävät heikkenevän ylitarjonnan takia.
Syynä on internet. Jokaisessa maassa näyttää olevan yleensä ilmaisia sivustoja, joilla amatöörit esittelevät sulojaan ja usein myös tarjoavat kontaktia, virtuaalisena tai jopa luonnossa. Toki kysyntä yhä ylittää tarjonnan ja maksullista virtuaaliseuraakin tarjotaan, samoin kuin videoita. On ymmärrettävää, etteivät edes laadukkaat värikuvat enää kestä kilpailussa. Senhän Playboyn tapaus osoitti.
Uutuus näyttää nyt olevan seksirobotti. Lontoossa, Paddingtonin aseman lähellä lienee jo avattu kahvila, jossa muutamalla kympillä saa kupin kahvia ja robotin suorittaman fellaation.
Roboteille kuulemma annetaan erilaisten julkkisten piirteitä ja ne oppivat vastaamaan asiakkaiden haluihin ja taipumuksiin. Varsinaiset vuokrat kotiin kannettuna näyttävät kuitenkin nousevan tuhansiin puntiin, joten ns. alemmat kansanluokat lienee tuomittu käyttämään luonnollisempia variantteja, ehkäpä katkeruudekseen.
Joka tapauksessa ainakin robottikahvilan kahvilanpitäjä viittaa joihinkin tutkimuksiin, joiden mukaan työpäivä kannattaa aina aloittaa seksillä. Kun siihen vielä lisää kupin kahvia, lienee hyvä alku päivälle turvattu, joskin monet jäänevät kaipaamaan kunnon voileipää tai muuta vastaavaa.
Asiakastyytyväisyys tällaisten palveluiden kohdalla on varmasti hyvin yksilöllinen asia. Kiinnostavaa onkin asian periaatteellinen puoli.
Internetin perusteella robotit näyttävät työskentelevän puolipukeisina (ei sentään alastomina!) ja ilmeisesti asiakkaatkin pitävät housut jalassa. Kyseessä on siis niin sanoakseni puolisäädyllinen toimitus, jossa kaiketi joudutaan vielä varomaan virkavaltaa, mikäli tietyt rajat ylittyvät.
Itse asiassa ei kuitenkaan ole mitään kieroutunutta, vakuuttaa yrittäjä. Robotin ihmisarvoahan ei ole riistetty eikä se varmastikaan saa traumoja työstään. Ainoa eettinen kysymys saattaisi kai olla oikeiden prostituoitujen työttömyys ja syrjäytyminen. Ja kyllä: myös miespuolisia seksirobotteja on kehitteillä, vaikka ei kai vielä markkinoilla.
Mikäli robotit todella osoittautuisivat kilpailukykyiseksi vaihtoehdoksi ns. elävälle voimalle tälläkin alalla, voisi myös syntyä todellisia vaikutuksia aidon tavaran kysyntään, mikä voisi muuttaa nykyistä markkinoiden tasapainoa eli hintaa, olipa se arvioitu rahassa tai muuten.
Moni lienee valmis kuittaamaan olankohautuksella koko robottivouhotuksen juuri tällä alalla, vaikka sen ignoroiminen kaikilla muilla aloilla olisi ilmeistä tyhmyyttä.
Toki robotti ei kykene lisääntymään eikä sitä voida ottaa suvun jäseneksi. Ei se myöskään kykene inhimilliseen suhteeseen, mutta eikö seksiä voi olla myös ilman sitä?
Tiedän, että moni haluaa kiivaastikin väittää, ettei se ole mahdollista. Oikea vastaus kuitenkin lienee: kenelle on, kenelle ei.
Kiinnostavaa tässä tulee olemaan eri intressiryhmien ja ideologien suhtautuminen seksirobotteihin. Kyse taitaa olla nyt ennen muuta suvaitsevaisuudesta, ei enemmästä eikä vähemmästä. Ja sehän on ainakin meidän maassamme nostettu arvoista korkeimmaksi, kaikkia muita ylhäältä katselemaan.

10 kommenttia:

  1. Jostakin jo luin jonkun femakon kauhistelut naisen lopullisesta esineellisestämisestä, tietysti unohtaen autuaasti naisille suunnatun valtavan dildoteollisuuden ilot. Tässä tapauksessa esineellistäminen onkin enemmän naisten ominaisuus, koska heile riittää pelkkä tekopenis, mutta miehet haluavat kokonaisen keinonaisen,

    VastaaPoista
  2. Mitä yhteistä on soijalla ja dildolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat vähentävät miesten iloittelua sinuhelaiseen tapaan.

      Poista
  3. "Juuri seksuaalisuuden ja lisääntymisen alueella ollaan selkeästi tekemisissä elämää -yksilön elämää- suurempien arvojen kanssa.
    Siinä vaiheessa, kun nämä elämää suuremmat arvot hylätään ja yksilöstä tulee kaiken keskus, menettää myös seksi sen pyhyyden hohteen..."

    Voiko sitä tätä selvemmin sanoa. Hyvin kirjoitettu!

    Voisiko tällä ilmiöllä olla vaikutusta yksin elävien nuorten ja keski-ikäisten määrän kasvuun?

    VastaaPoista
  4. Sain taannoin tyttäreni raivon valtaan kun väitin että ihmisen tärkein tehtävä täällä ajassa on suvun jatkaminen. Syyllistyin majesteettirikokseen. Minun olisi pitänyt tajuta ettei tuolla rakastelulla ole muuta merkitystä ajassamme (virallisen totuuden mukaan) kuin omien nautinnon halujen tyydyttäminen. Samalla tavalla myös on käynyt kestokulutushyödykkeiden. Sen sijaan että niillä parannettaisiin elämänlaatua, sillä on tämä sama omien kulutushimojen tyydyttämismotiivi.

    Johtopäätös: olen kuusikymppisenä jo täysi kalkkis. Ja varoittava esimerkki emansipoituneille naisille ja edistyksellisille miehille.

    VastaaPoista
  5. Ovatko sitten riipputissit Linnan juhlissa symboolinen merkki EU:n iltaruskon koittamisesta?

    VastaaPoista
  6. Nuoruudessani edistyksellinen ihminen saattoi kehua itseään sillä, ettei omistanut autoa eikä televisiota. Nykyään tunnetaan ennakkoluuloja tietotekniikan sovellutuksia kuten älypuhelimia ja erilaisia robottikehitteitä kohtaan. Luulen että karl Marx oli oikeassa ,tuotantovoimien ja tekniikan kehitys syrjäyttää tieltään kaikki luutuneet asenteet. uusista keksinnöistä tulee välttämättömiä.
    Seksuaalinen nautinto, kuten kaikki elämykset muodostuvat aivoissa, aistien ulkomaailmasta välittämästä informaatiosta.
    Simulaattori tai robotti pystyy siis periaatteessa korvaamaan minkä tahansa alkuperäisen informaatiolähteen.

    VastaaPoista
  7. Pumpattavia nukkeja oli jo 1970-luvulla. Seksirobotti ei ole muuta kuin edistyksellisempi versio edellisestä. Kun kehittyvä teknologia antaa tähän mahdollisuuden, miksi ei? Seksikauppojen hyllyt notkuu naiselle tarkoitettujen dildojen ja vibraattoreiden painosta. Miehille valikoimaa on aika niukasti. Moralisoimisessa haisee tunkkainen feminismi. Maailma on väärällään miehiä, joilla ei jostakin syystä ole ollut mahdollisuutta minkäänlaiseen naissuhteeseen. Toisilla on ehkä fyysiset syyt, joillakin henkiset. Mitä se kellekään kuuluu miten nämä (onnettomat) miehet seksuaaliset tarpeensa hoitavat, kun kukaan ulkopuolinen ei kärsi? Aika harva mies olisi valmis korvaamaan kokonaisvaltaisen suhteen naisen kanssa seksirobotin kanssa, mikäli se olisi hänen valittavissaan.

    VastaaPoista
  8. Mitä yhteistä on soijalla ja dildolla?

    Niitä käytetään lihan korvikkeina...

    VastaaPoista
  9. Marschall McLuhan kirjoitti 60-luvulla kirjan The Mechanical Bride. En ole lukenut.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.