torstai 22. joulukuuta 2016

Tuoksut ja löyhkät



Hei, me haistaan!

Itse kukin lienee joskus teini-iässä yllättäen huomannut haisevansa. Kyseessä on ns. apokriininen hiki, mutta myös ihan oikea sukupuolen mukainen haju, joka on joskus ohjannut vastakkaisen sukupuolen mielenkiintoa. Nykyäänhän tiedämme, että asia on vanhentunut sukupuolten myötä.
Nyt ei kukaan enää haise eikä saakaan haista yhtään millekään. Kaikki inhimillinen odööri deodorisoidaan eli luonnonmukaisuus tuhotaan. Ehkä tässä voisi käyttää myös sanaa denaturointi? Olemme siis itse asiassa nykyään jonkinlaisia tenttu-ukkoja ja akkoja kaikki tyynni, mikäli termi sallitaan.
Siltä varalta, etteivät deodorantit ja antiperspirantit hävittäisikään kaikkea hajua, ovat monet ottaneet tavaksi kaltata itsensä vedellä ja saippualla suorastaan päivittäin. Tapa on tietenkin luonnoton ja sitä mukaa varmaankin epäterveellinen.
Ihminen pystyy havaitsemaan vain harvoja hajuja, mutta toki biologisesti tärkeimmät. Sen sijaan harva taitaa haistaa esimerkiksi pelkääjän hajua, jonka koira haistaa jo kaukaa. Mutta turha meidän on koirien kykyjä kadehtia, emme me niiden rinnalle pääse, vaikka kuinka treenaisimme.
Kuitenkin myös ihmisillä on erilaisille hajuille runsaasti merkityksiä.  Monet niistä taitavat liittyä läheisesti lajin säilymiseen. Mädäntyneet ruumiit, pilaantunut liha ja ulosteet ovat pahoja tautipesiä, joista on pysyttävä kaukana. Niistä hajuaisti varoittaakin jo kaukaa.
Sen sijaan miellyttävät tuoksut vetävät puoleensa ja sellaisia ovat itse asiassa myös vastakkaisen sukupuolen erittämät perushajut. Myskin väitetään tuottavan samanlaisen vaikutuksen ja sitä sekoitetaankin hajuvesiin. Muistan, että joskus 1960-luvulla markkinointi hehkutti tätä seikkaa.
On turha sanoakaan, miten herkulliset ruoan tuoksut kiihottavat nälkäistä. Tuoksu on puolet makua ja vain joissakin harvoissa tapauksissa nämä asiat ovat ristiriidassa. Viittaan vain tiettyihin juustoihin ja kaloihin.
Mutta herkut eivät välttämättä ole koko ihmiskunnalle samoja. Etenkin ennen keittiöiden kansainvälistymistä noita eroja paisuteltiin urbaani- ja ruraalilegendoissa aivan gargantuamaisiin mittasuhteisiin. Etenkin kaukaisessa idässä ja muissa eksoottisissa paikoissa ja tietenkin Ruotsissa (hapansilakka) oltiin tietävinään ruokien olevan suorastaan hirveän hajuisia.
Mutta hajujen erotteleva merkitys ei ollut vain eurooppalaisten sivistyskansojen ja muiden kansojen välinen ero. Hajut erottelivat myös ihmisryhmiä tai ainakin näin oletettiin. Ja jopa kansojakin.
Kirjassaan Venäläisen matkailijan muistiinpanoja Nikolai Karamzin muisteli Pariisin olevan sekä maailman hyväntuoksuisin että pahimmalta haiseva kaupunki.  Ne hyvät tuoksut olivat parfyymejä ja hajut taas tulivat teurastamojen jätteistä, jotka huilasivat pitkin katuojia Seineen.
Myös Lontoossa Thamesille kertyneet ulosteet ja saasta haisi joskus kesäisin niin paljon, että muistaakseni parlamentin toimintakin oli keskeytettävä. Hajuttomiksi suurkaupungit eivät toki muuttuneet millään. Ajatelkaamme vaikka parin miljoonan asukkaan Pariisia aikoinaan. Sadat tuhannet hevoset tekivät tarpeensa kadulle ja kuivanut hevosenlantapöly tukki ihmisten sieraimet. Jotkut ennustelivat, ettei kaupunki enää voisi kasvaa, koska nimenomaan hevosenlannan määrä kasvaisi sietämättömäksi.
Toisaalta tarjolla oli paljon pahempiakin hajuja. Tilanne on helppo kuvitella. Runsas hevosenlanta valkosipulimaisine rikinkatkuineen lienee ollut silloin matkailijan nenälle tervetullut raikas tuulahdus kaiken löyhkän keskellä. Pienhiukkasten määrä sen sijaan lienee ollut ajoittain sietämätön.
Sivumennen sanoen, 1950-luvun Helsingin-matkoista muistan erityisesti pari asiaa. Toinen oli merenrannan hirveä haju ja toinen oli vesijohtoveden vastenmielinen maku. Pelkästään näistä syistä ajatus siitä, että asuisi pysyvästi Helsingissä tuntui sietämättömältä.
Mutta niin vain ovat kaupungit puhdistuneet. Lontoon sakea kivihiilenkäry ja siitä johtuva savusumu siinä kuin Thamesin ja Seinen saastelautatkin ovat taaksejäänyttä elämää. Ja Helsingin veden ja ilman puhtaus kelpaa malliksi kenelle tahansa. Sen eteen on kuitenkin valtava työ tehty.
Entä miten on kansojen ja muiden ihmisryhmien hajun laita? Mikäli ne eroavat toisistaan, on asiaa mahdollista käyttää sekä omahyväiseen erottautumiseen itsensä korottamisen mielessä että toisten leimaamiseen. Näinhän on tehtykin.
Luin lapsena Margaret Mitchellin bestsellerin Tuulen viemää. Mieleeni jäi maininta siitä, että neekerinhaju leijaili jossakin Taran kartanon alustalaismökkien tienoilla. Alkuperäinen sanamuoto näyttää olleen niggery scent ja olipa siellä jopa hieman rankempikin ilmaus rank odor, mikä tosin liittyi muutenkin vastenmieliseen raiskaustilanteeseen.
Scarlett O’Haran mieltymykset ja antipatiat toki kuuluvat etelävaltioiden joutilasluokan ajateltuihin säätykokemuksiin, mutta eivät ne tunnu olevan tyhjästä nyhjäistyjä. Ainakin lukuisat internetin nimettömät todistajat viittaavat tuollaiseen erityishajuun ja samoin tekee myös Gallen-Kallela Afrikka-kirjassaan. Toki on huomioitava, että paikallisilla olosuhteilla saattaa olla asiaan ratkaiseva vaikutus.
Suorastaan myyttiset mittasuhteet Suomessa on saanut ryssänhaju eli siis Venäjälle ja venäläisiin liittyvä tuoksu, josta riittää kirjallisia mainintoja ainakin puolentoista vuosisadan ajalta.
Kyseessä oli siis jo paljon ennen vallankumousta syntynyt käsite, joka myös oli jokaisen matkailijan tuntema. Kuitenkin tuo haju hävisi äkkiä ja yllättäen ja se tapahtu Neuvostoliiton hajottua. Tämä tapahtuma on yksi tuohon geopoliittiseen mullistukseen liittyvistä monista kummallisuuksista.
Haju, jonka hyvin muistan ja kota opin pitämään hieman romanttisen miellyttävänäkin, muistutti jotakin saapasrasvan, mahorkan ja puhdistusaineen sekoitusta. Mieleen tuli myös aavistus vanhoista, märistä oljista.
Mistä se oikeasti tuli, taitaa olla vieläkin selvittämättä. Tupakkaa -turkkilaista tyyppiä- ja puhdistusainetta on yleisesti epäilty asian syyksi.
Kun papirossit ja halvat turkkilaistyyppiset savukkeet hävisivät virginia-lajikkeen tieltä muuttui tupakan kyllästämien yleisten tilojen haju siltä osin kertaheitolla. Samaan aikaan loppui tai ainakin suuresti väheni 76-oktaanisen bensiinin omituisen imelä haju, kun länsimaiset korkeapuristeiset moottorit valtasivat markkinat. Nämä seikat mullistivat julkisen hajumaiseman ehkäpä noin kymmenessä vuodesssa.
Vanhaa venäläistä hajua, joka joskus russofobian kukoistusaikoina haluttiin valjastaa palvelemaan naapurisuhteiden vahingoittamista, ei enää löydä oikein mistään. Vain joskus saattaa yllättäen bongata nostalgisen tuoksun, jonka lähdettä ei millään keksi. Ehkäpä tämä nyt sitten on sitä eurooppalaistumista, joka tunnetusti jäi Pietari Suurelta kesken.
Tiedän, että tämäkin aihepiiri on jonkun mielestä arkaluontoinen. Sitä suuremmalla syyllähän oikeaa tietoa pitäisi etsiä. Vanha ystäväni V.V.Lapin on omalta osaltaan tutkinut vanhan Pietarin hajuja ja ääniä. Hänen niitä käsittelevä kirjansa on myös käännetty ainakin viroksi. Aihe on varsin kiehtova, mutta en ole varma, sainko siitä vastauksen kysymykseeni, joka koskee tuota vanhaa ja nyt jo kadonnutta hajua. Enpä usko.
Selvää joka tapauksessa on, ettei meillä, sivistyksen tässä vaiheessa enää ole tarvetta erotella ihmisiä vuohiin ja lampaisiin hajujen perusteella. Kuitenkin vielä sata vuotta sitten kerrottiin hakusanan valkosipuli -selityksessä Isossa tietosanakirjassa sen olevan mauste, joka antaa Etelä-Euroopan alempien kansanluokkien asuinalueille niille ominaisen vastenmielisen hajun.
Tuota hajua on pidetty myös juutalaisille ominaisena ja heidät gojimeista erottavana asiana. Väistämätön fyysis-kemiallinen tosiasia lienee joka tapauksessa, että jokainen ihminen, joka valkosipulia syö, alkaa sille haista. Kun suomalaisessakin keittiössä valkosipuli nyt on saanut suuren suosion, on meidän, sen ystävien pakko ottaa harteillemme myös se vastenmielisyys, jota herätämme hajumme takia.
Ettei totuus unohtuisi, mainittakoon joka tapauksessa, että valkosipulia eli kynsilaukkaa on meillä käytetty ainakin jo 1700-luvulla, kuten ilmenee vanhasta parlööristä ja että se kaikessa rikinkatkuisuudessaan on mainio bakteerien tappaja. Sama koskee tietenkin myös vaikkapa sitä rikkidioksidia, jota vapautuu ns. pirunpaskaa poltettaessa.
Itse olen suuri valkosipulin ystävä ja pyydän aina panemaan myös pizzaan tätä herkkua reilusti. Sepä särvittää kunnon mättöä, silloin kun sitä kaipaa.
Epäilemättä voimakas valkosipulin tuoksu yhdistettynä krapulaisen hengityksen aldehydiin saattaa synnyttää tyrmäävän yhteisvaikutuksen ja on monen mielestä sietämätön.
Älköön sitä kuitenkaan luettako synniksi sille, joka sinänsä moitittavan juopottelun jälkeen haluaa edes hieman kohentaa terveyttään nauttimalla esimerkiksi pizzan kera allium sativumia, joka sisältää myös runsaasti terveellisiä flavonoideja, muistini mukaan.

12 kommenttia:

  1. Kommentoijana tässä on niillä teillä, että on vaarassa saada nenilleen, mutta tuskin blogistilta sentään.

    Kävin vuonna 1970 Leningradissa keskikoulun päätösluokkaretkellä. Raitiovaunussa nenääni tuli tavallaan tuttu tuoksu: märkä villa haisi. Samaa vaan en ollut suomalaisissa joukkoliikennevälineissä havainnut.

    Teoretisoin tästä nyt, että vieraan kulttuurin haju saattaa olla todellista, muttei geneettistä. Eihän se ryssänhaju olisi muuten mihinkään hävinnyt?

    t. Risto

    VastaaPoista
  2. Irkutskiin omien kylpyvesien kanssa!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Nuorena miehenä minulla oli aluksi huono menestys naisten vokottelussa, mutta myöhemmin, kun syystä taikka kolmannesta jätin kaikki keinotekoiset hajuaineet pois, lukuun ottamatta Linna-shampoota ja Turun vettä, alkoi menestys parantua kummasti. Tästä päätellen paras tuoksu pariutumisrituaaleissa on se luontainen feromoni.

    VastaaPoista
  5. Kirves
    Anciennement; apusika-aikoinani (tuttavallisemmin isännöitsijä),Antti Korpintie 4:ssa, Koskelassa, majaili Ulkoministeriön ja Opetusministeriön stipendiaatteina monenlaisia ulkomaan eläviä (oli siellä pari savolaistakin ja hiljainen hämäläinen). Omituisten otusten kerho kertakaikkiaan. Pari kerrostalollista. Seitsemänkymmentäluvulla. Kirjan voisi kirjoittaa. Mutta, in medias res.

    Asuntolassa tosiaan asui ympäri maailmaa tulleita, jossain määrin korkeasti koulutettuja, tai koulutettavia henkilöitä.

    Eri soluasuntoihin mennessä nenä kertoi, mistä maasta asukas oli kotoisin.
    Afrikkalaisilla (silloin heitä kutsuttiin eri nimellä, eikä puhettakaan, että siihen olisi liittynyt jotain halventavaa),kiinalaisilla, neuvostoliittolaisilla, jugoslaaveilla, egyptiläisillä, hollantilaisilla, ketä vain, oli oma hajuprofiilinsa.
    Sen tunnisti 55 bussissakin. Todellista profilointia, ilman pienintäkään alentavaa ajatusta.

    Myös aikanaan, viikonlopun ahkeroinnin jälkeen, vastakkaisen sukupuolen hajun häivyttäminen iholta ei onnistunut ahkerasta suihkuttelusta ja hajushampoosta huolimatta pariin päivään.

    Tästä syystä rouvien pettäminen ei juuri onnistu. Onneksi naisilla on myös usein kyky olla huomioimatta hetkellisesti epäoleellisia asioita.

    Hajuasioista on julkaistu paljon arvokasta kirjallisuutta ja runoutta (tämän blogin lisäksi), mm. MIT pressin Dominique Laporten History of shit, tai kaikkien tuntema Juice Leskisen ominaishajulaulu.
    Maailman menosta on hyvä olla hajulla. Kaikkea hyvää (hajua).
    Топорзалив

    VastaaPoista
  6. Tuosta hajun alkuperästä: Yksi ehdoton tiedon lähde on edesmenneen P.T. Kekkosen www-sivusto, joka edelleen on kaikkien asianharrastajien käytössä.

    Ja sieltä erityisesti

    "Paatsamankuoret olivat lääketeollisuuden raaka-ainetta (Cortex Rhamni Frangulae, jonka eteerisestä öljystä tehtiin n.s. "Varpusparvitippoja"). Miilutuksen kuivatislaus-terva eli "tökötti" myytiin Venäjälle n.s. "Ryss'-öljyn" tuotantoon. Öljyllä kyllästettiin kaikkein hienoin venäläisten saappaiden juhti-nahka. Mikään ainesosa ei siis joutunut hukkaan..."

    Kakarana eräässä kerrostalossa asuessani kommareiden hirmutekoja paenneiden venäläisten luukuissa oli oma tuoksunsa, liekö juuri tuota ryssöljyä tai vaihtoehtoisesti ikonostaasin suitsuketta.

    VastaaPoista
  7. Olwn tuon kuullut. Muuten, Saksassa oli ainakin taannoin partavesi nimeltä Russisch Leder. Miehekäs tuoksu.

    VastaaPoista
  8. "Selvää joka tapauksessa on, ettei meillä, sivistyksen tässä vaiheessa enää ole tarvetta erotella ihmisiä vuohiin ja lampaisiin hajujen perusteella."

    Kyllä se vaan on inhottavaa, kun kunnallisessa lautakunnassa istuu kuselle ja muulle dunkkikselle löyhkäävä henkilö. Aivoinfarktin vuoksi hän myös asioista aivan pihalla. Nyttemmin hän on hyväksynyt sen, että kukaan ei istuudu kokouksissa viereiselle tuolille.

    VastaaPoista
  9. Sehän muuten tuo herrasväki englanniksi käyttää rahvaasta nimitystä "the great unwashed". Periytynee kai ajoilta, jolloin asuttiin bedsittereissä.

    VastaaPoista
  10. Valkoiset haisevat värilisten mukaan uimassa käytyään märälle koiralle. Selitykseski arvellaan valkoisten pehmeää hiuslaatua.

    Tyynenmerensodan aikaan japanilaiset sotilaat taas sanoivat mustien sekä valkoisten sotilaiden haisevan yhtä pahalle.

    Mitä hajuihin ja henkilökohtaiseen puhtauteen tulee niin suomestakin löytyy vielä naisia joille ei ole ongelma mennä nukkumaan ilman peseytymistä kun tullaan baarista tai muuten vain myöhään kotiin. Hyi, hygienia tavathan opitaan kotona niin noiden naisten äidit olivat varmaan niitä joiden peseytyminen lauantaisauna.

    VastaaPoista
  11. Mitenkä se Frank Zappa runoilikaan:

    I want a nasty little Jewish Princess
    With long phony nails and a hairdo that rinses
    A horny little Jewish Princess
    With a garlic aroma that could level Tacoma
    Lonely inside
    Well, she can swallow my pride


    Tacoma on USA:n kemiallisen metsäteollisuuden keskus (paikallinen Valkeakoski) ja "Tacoma aroma" tarkoittaa merkaptaaninläyhää. Mutta valkosipuli ei ole mauste, se on peruselintarvike.

    VastaaPoista
  12. Joo. Merkaptaanithan ne rahan hajua ovat meilläkin leivitäneet jo iät ja ajat.
    Menneinä vuosina tuli sopivalla kelillä joskus tämä tuoksu aina sadan kilometron päästä Vuoksenlaaksosta Sulkavalle.
    Mutta kyllä valkosipulia on kunnioitettu myös nimellä "mausteiden kuningatar".

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.