lauantai 21. tammikuuta 2017

Helppoheikkien aika



Helppoheikkien aika

Hesarissa esiintyi tänään näkyvästi komea meppi, joka kertoi ottaneensa tavoitteeksi pääsyn kymmenen vaikutusvaltaisimman euroedustajan ryhmään.
Kiinnostavaa. Sen sijaan, että olisi esittänyt jonkin asian, jonka toivoisi pääsevän EU:n prioriteettilistan kärkeen, hänelle onkin olennaista kohentaa siellä omaa asemaansa.
Lukijaa saattoi jäädä mietityttämään, miten tuollainen edustajan vaikutusvaltaisuus oikein mitataan. Mieleen hiipii ajatus, että se tapahtuu laskemalla, kuinka usein henkilö on äänestyksissä voittajan puolella. Siinä tapauksessa se todistaisi eräänlaisesta ketteryyteen assosioituvasta lahjakkuudesta, josta en sen enempää spekuloi.
Ehkäpä nyt maamme joka tapauksessa voi olla tyytyväinen edustajansa melko korkeasta rankkauksesta vaikuttavuusasteikolla, vaikka kukaan ei taida tietää, millaisten asioiden edistämiseen tämä liittyy. Ainakaan artikkelin luettuaan ei tunne siinä asiassa tippaakaan viisastuneensa.
Yksi poliittinen mielipide toki tulee esille: Suomen ”rähmällään olo” Venäjään päin on lopetettava. Toimittaja toteaa, ettei edustaja suorastaan vaadi suhteiden katkaisemista, mutta Suomen on joka tapauksessa ”aika valita puolensa”.
Lukija, joka aamutuimaan saattaa olla vielä hieman valmistautumaton ns. kaikkien arvojen uudelleenarviointiin (Umwertung aller Werte) tulee tässä tietenkin ajatelleeksi, että kylläpäs nyt herra on rohkeutta saanut kerättyä kovasti myöhässä: lähes puoli vuosisataa tapahtuneen jälkeen ja niinpä kuitannee asian kuka röhönaurulla, kuka hihitellen.
Mutta kyllä tämä meppi taitaa esittää asiansa ns. tosinaamalla. Asian pihvi on, että Suomen tulee nojata täysin sataprosenttisesti EU-yhteisöön. Tämä tarkoittaa sitä, että Venäjää pitää vastustaa kunnolla ja vieläpä ”alleviivata” asiaa.
Asian taustana näyttää olevan, että Venäjä käy nyt kybersotaa ja pyrkii hajottamaan Euroopan unionia. ”Sota on vahva sana, mutta demokratiaa horjuttamaan pyrkivä taistelu on meneillään joka päivä verkossa”.
No voi herran pieksut. Kovin vakavaltahan tämä sitten kuulostaa. Venäjä pyrkii vaikuttamaan vaaleihin niin Ranskasssa, Saksassa kuin Suomessakin. Vastapainoksi tarvitaan ”rohkeaa talous- ja turvallisuuspolitiikkaa” niin EU:lta kuin Suomelta. Onneksi ei mikään taho koskaan ennen ole tuollaisia pyrkimyksiä edustanut. Kuten muistaakseni Danton joskus sanoi: nyt tarvitaan rohkeutta, rohkeutta ja rohkeutta! Courage! Santarmit ovat valmiina!
Komealtahan tuo eräänlainen Euroopan itsenäisyysdeklamaation hahmotelma kuulostaa, mutta jostakin syystä koko jutussa ei ole yhtään tolkullista faktaa. Kyseessä on vain ja ainoastaan julistelua ja etikettejä, joiden informaatioarvo on yhtä olematon kuin niiden älyllinen taso on matala.
Demokratian joka tapauksessa esitetään olevan korkeassa arvossa. Demokratiakehitys tarvitsisi tässä meidän Euroopassamme Yhdysvaltain, tuon kaikkien demokratioiden äidin, tukea. Mitä tämä tarkoittaa, jää selittämättä, mutta kaiketi ainakin Euroopan kansoja on estettävä valitsemasta itselleen sellaisia hallituksia, jotka saattaisivat olla väärää mieltä EU:n arvoista ja arvovallasta.
Miten tämä temppu sitten tehdään? No siten, että unioni pidetään kasassa ja vahvana, toimitaan niin, että ihmiset näkevät sen tarpeellisena.
Hustote till, sanoi ruotsalainen ja kappusivai, sanoi ryssä. Mitäpä jos ne Euroopan kansat nyt nimenomaan tarkkailevat sitä, mitä se EU heille on tuonut ja pitävät sitä vahingollisena ja tarpeettomana, ainakin suurelta osin?
Pienen, pohjoisen maamme valtioviisauteen on kuulunut olla heittäytymättä mukaan mihinkään hokkuspokkus-politiikkaan ja pyrkiä sen sijaan hyödyntämään maantieteellisen asemansa mahdollisuudet ja varomaan sen sisältämiä riskejä.
Siinä on sellainen yhtälö, jota ei helppoheikkien patenttiratkaisuilla muuteta. Jokainen tervejärkinen tämän asian ymmärtää ja jokainen vastuunalaisesti ajatteleva poliitikko sen tunnustaa. Mutta sen jälkeen, kun faktat on todettu, tarvitaan älyä ja taitoa eikä iskulauseita, muuten mennään ”rähmälleen” johonkin suuntaan.
Demokratialla on Suomessa totuttu tarkoittamaan sitä, että oman maamme kansa ratkaisee ne suuntaviivat, joiden mukana asioita hoidetaan. Mikäli tätä valtaa delegoidaan liikaa muualle, voidaan valmistautua ikävyyksiin. Vielä hiljattain puhuttiin sellaisesta asiasta kuin demokratiavaje. Tämä vaje seuraa liiasta keskityksestä siitä huolimatta, onko meiltä Brysseliin äänestetty meppi rankattu sikäläisen juttutuvan (parlement) kärkikaartiin tai hännille.
Kansan ääni on demokratiassa se jumalan ääni ja sitä kannattaa kuunnella etenkin läheltä, jossa vain se kunnolla kuuluu ja jossa ainoastaan demokratian ihanteen voivat jossakin määrin toteutua.
HS:n jutun mukaan meppi Sarvamaa paljastaa, ettei häntä ole haluttu pyytää kuntavaaliehdokkaaksi. Mitä kaikkea tämä paljastus mahtaakaan demokratian kannalta merkitä?
Moni lukija sitä tulevina unettomina öinä tuskaisena pohtinee.

10 kommenttia:

  1. Nyt alkaa olla Suomi aidosti puolueeton valtio. Voidaan vihata ja vittuilla tasapuolisesti niin Venäjän kuin USA:n presidenteille. Tätähän vastuullinen media kuin vähänkään vastuulliseksi itsensä lukevat poliitikotkin tekevät päivittäin. Miten mahtaa olla sitten kun esim. Ranskassa Le Pen nousee valtaan ja monissa muissa EU-maissa on vahvasti samanlaista poliittista liikehdintää? Suomi jää pian yksin uhoilemaan Venäjälle. Ehkä siellä vielä Ruotsi Suomen selän takana yllyttää: sanokaa ryssälle suorat sanat. Me tuetaan teitä...

    VastaaPoista
  2. Minunkin silmään tökkäsi ko. haastattelu toimivan p-korean päälehdessä. Ja sitten siellä oli myös yllytyshullun Sitran pomon haastattelu Espoon ravintola Haikaranpesässä.

    Sanotaan jokaisen olevan elämänkokemuksensa perusteella filosofi, joten kyllä mietityttää miksi minut opiskeluaikana vietiin kuin narunpäässä olympiakesäksi 1976 Kanadaan. Siellä myös Sitran em. pomolla on juuria. Kanadassa myös Venäjää oikova kv-dopingjärjestö pitää majaansa.

    No, meidän intellektuellit löysivät Iron Sky- leffansa natsikavereita Kuusta sen sijaan, että olisivat katsoneet peiliin.

    Mutta miten tähän liittyy Mika Myllylä ja silloinne STT:n päätoimittaja Mikael Pentikäinen sekä sinikeltaista kravattia käyttänyt puolustusministeri Carl Haglund lietsomassa sota liekkeihin Ukrainassa, puhumattakaan päämajakaupungin poika Olli Rehnistä, tuolloisesta EU:n laajentumiskomissaarista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täsmennyksenä Myllylä ja Pentikäinen liittyvät tietysti aivan eri aikaiseen Lahden MM-hiihtojen doping-tapahtumaan kuin Ukrainan kriisi. Runoileva psykiatria niitä yhdistää.

      Poista
    2. Wikipedia osaa kertoa lestadiolaisilla olevan ruotsalais-suomalaisten maahanmuuttajien omia järjestöjä sekä USA:ssa että Kanadassa. Muistamme myös Juha Sipilän arkailleen isänmaan ystävänä tarttua amerikansedän tarjoukseen ostaa hänen yrityksensä miljoonatarjouksella.

      Poista
    3. joka yritys osoittautui arvottomaksi.

      Poista
  3. Nythän on huonoin mahdollinen hetki minkään asian ryhtymisiin. Juuri nyt on tulevaisuus täysin sumussa, pitäisi sen verran tiedotusalalla töitä tehneen ymmärtää. hh

    VastaaPoista
  4. "Sen sijaan, että olisi esittänyt jonkin asian, jonka toivoisi pääsevän EU:n prioriteettilistan kärkeen, hänelle onkin olennaista kohentaa siellä omaa asemaansa."

    Tämä kertoo olennaisen. Meiltä on kuollut sukupuuttoon valtiomiesten poliitikkolaji. Vaikka julkisuudessa silloin tällöin väitetään jonkun kohonneen "valtiomiesluokkaan", en ole moista kyllä havainnut. Toisaalta onnemme on tähän asti ollut, ettei pahinta koetinkiveä ole tullut.

    Minkä siis näen valtiomiesmäisyyden perusedellytyksenä? Juuri oman henkilökohtaisen uran toissijaisuus valtion ja kansakunnan edun ja selviämisen edessä on mielestäni ehto valtiomiesarvolle. Vaikka asiaan perehtynyt saattaa löytää Mommilan veritekojen traumatisoiman Risto Rytin poliittisesta urasta synkkiäkin kaikuja, tuo kuuluisa uhrautuminen kesällä 1944 on jotain ylittämätöntä.

    Timo Soinia myöten on nähtävissä nykypäivän politikoinnissa rähmälläänoloa Brysselin suuntaan. Maisterijätkäksikin tituloitu entinen populistipoliitikko toki on ilmeisesti ruhtinaallisesti palkittu hintana puolueen menestys. Enää ei kaiu "missä EU, siellä ongelma". Natokin taitaa olla Soinille kiva marjakaveri.

    Muuan nobelvoittajakin lypsää tuottoa riitojen sovittelusta nostaen tarkkailijan mieleen kysymyksiä niistä lehmäkaupoista, joita aikanaan on varmaan täytynyt tehdä.

    "Demokratialla on Suomessa totuttu tarkoittamaan sitä, että oman maamme kansa ratkaisee ne suuntaviivat, joiden mukana asioita hoidetaan."

    Päättäjillämme on merkillinen käsitys kansan vaikuttamisesta vastustaessaan henkeen ja vereen kansanäänestyksiä ja juntatessa tärkeimmät asiat ilmoituksina eduskunnassa. Tämä siitä huolimatta, ettei kyseisistä asioista ole kuiskittukaan eduskuntavaalien aikana, jotta kansa olisi voinut vaikuttaa valinnoilla edustajien kantoihin kyseisistä päätöksistä.

    Eipä kai sillä niin väliäkään. Varmistamalla Junckerin ja kumppanien vaatimien ratkaisujen meno lävitse on toki voitu pedata omaa palkkiovirkaa Brysselissä. Muulla ei ole tuntunut olleen merkitystä.

    VastaaPoista
  5. Ei valtiomiesluokkaa päästä ilmapiirissä jossa muutamassa vuodessa energisestäkin ministeristä ottaa media mankelillaan kaikki luulot pois. Käytännössä 4 vuodessa ministeri on jo kehäraakki ja valittaa burn outia.

    Mitä taas tulee "Venäjän vaikutusmetodeihin" niin olen taipuvainen näkemään tässä pelkkää mielikuvitustehtailuja. On ikäänkuin Venäjä-niminen haamuolento, kaiken yllä leijuva henki, joka jyrää kaikkien EU-maiden (kuten myös USA:n) vaaleissa. Eikä mikään mahti, mikään tiedustelupalvelu ja informaatiomasina sille voi mitään.

    Kyse on tietenkin silkasta mielikuvituksesta. Tai siitä että sisäiseisti sekä USA että EU ovat ajautuneet neuvottomuuden tilaan. Siksi tuo Putinin haamu on ainoa mitä selitysmalliksi on keksitty. Nyt tarvittaisiin jotain uskontotutkimusta selvittämään miten moinen pölhö selitysmalli on onnistuttu myymään rikkaille, riemullisille ja yhteiselle kansalle.

    VastaaPoista
  6. Uusimmassa Economistissa (huom!) todetaan, että väitteet Venäjän suuresta mediavaikutuksesta ovatbyhtä tyhjän kanssa. Perustuu tutkimukseen.

    VastaaPoista
  7. Historia näyttäisi osoittavan, ettei Saksan kanssa kannata liitoutua, se on tavannut olla häviävällä puolella. Iso-Britannia sen sijaan on useimmiten osannut valita puolensa paremmin, niin taitaa olla nytkin. Suomen kannattaisi lähteä samalla ovenavauksella, mutta eipä taida meidän johtajilla olla järkeä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.