tiistai 10. tammikuuta 2017

Kanak Sprak



Kanak Sprak

Maahanmuuton rikastuttava vaikutus myös kulttuurin alalla on tosiasia. Saksan siirtolaispiireissä on syntynyt uusi kieli tai ehkä useitakin. Ainakin turkkilaistaustaiset käyttävät kieltä, joka tunnetaan nimellä Kanak Sprak tai Kanakensprache.
Kyseessä on saksalaisia sanoja hyödyntävä puheenparsi, jossa ei välitetä kieliopista ikä idiomaattisuuksista vaan annetaan mennä niin kuin hyvältä tuntuu.
Olen nähnyt väitettävän, että kyseisessä kielessä olisi vain parituhatta sanaa ja nekin lähinnä hävyttömyyksiä, mutta en oikein ota väitettä vakavasti. Miljoonilla siirtolaisilla täytyy olla useita paikallisia murteita ja niistä kerrotaankin. Esimerkiksi Ruhrsprache on puolalaispiireissä syntynyt kommunikaation väline.
Kovin paljon sanoja ei slummiympäristössä tietenkään tarvita ja nämä uuskielet liittyvät juuri siihen. Theodore Dalrymple, jota pidän slummien asiantuntijana, kertoo, että myös Englannissa natiivit slummiasukkaat pärjäävät hyvin aivan mitättömän pienellä sanavarastolla.
Luonnollista on, että ulkomaalaiset sekoittavat äidinkieleensä uuden ympäristönsä sanoja. Sitähän alkaa itse kukin ainakin leikillään tehdä, kun on vähän aikaa vieraassa ympäristössä.
Ajatelkaamme nyt vaikka tuota stadin slangia. Kyseessähän oli suomenkielisen alaluokan puhe, johon sekoitettiin paikallisia ruotsin ja venäjän sanoja ja jota väännettiin mahdollisimman epäsuomalaiseksi.
Tarkoituksena oli tietenkin erottautua uusista tulijoista, maalaisista, jotka eivät edes kyenneet lausumaan noita - shibboleth sanoja, joissa oli mahdollisimman paljon vierasperäisiä äänneyhdistelmiä, esimerkiksi etu- ja takavokaaleja samassa sanassa.
Kieli ei tietenkään ole vain keskinäisen kommunikaation väline. Erottautuminen tietystä joukosta ja sitä mukaa myös liittyminen toiseen on yhtä keskeinen kielen tehtävä kuin vaikkapa tietynlainen pukeutuminen.
Sörkan sakilaiset, kuten kaikki maailman muutkin nuorisoyhteisöt olivat saaneet päähänsä kuvitelman omasta paremmuudesta muihin verrattuna. Omat toteemit ja tabut tukivat tätä ajatusta.
Suomen kirjakieli, jota nyt on puolentoista vuosisadan verran intensiivisesti viljelty ja kehitetty, on poikkeuksellisen ilmaisuvoimaista ja taipuisaa ainakin nyt tuntemiini germaanisiin, slaavilaisiin ja romaanisiin kieliin verrattuna.
Tosiasia tietenkin on, että tunnen muita kieliä hyvin pinnallisesti omaani verrattuna. Niinpä arviollani ei tietenkään ole mitään objektiivista pätevyyttä. Pois se!
Joka tapauksessa aina kirjoitettuani mielestäni hyvinkin sujuvan ja henkevän jutun vaikkapa venäjäksi ja englanniksi, huomaan natiivien tekevän niihin yhä uusia korjauksia. Oikeinhan teksti muka on, mutta kun se ei kuulosta hyvältä. Tyylilaji lipsahtaa ulkomaalaiselta helposti väärään suuntaan ja usein nimenomaan slangin suuntaan. Sitähän nykyään saa kuulla ja nähdä kaikkialla.
Kun ranska aikoinaan oli maailmankieli, opiskeli yläluokka sitä kaikkialla kotiopettajien avulla. Se, joka jo lapsena oppi kauniin ääntämyksen ja oikeat idiomit, oli valmis esiintymään missä päin maailmaa tahansa. Enää puuttui se, että oli jotakin sanottavaa. Koska kaikkialla tunnettiin tietyt klassikot, oli niihin viittaamalla helppo viedä perille ajatuksiaan.
Jos vaikkapa puhui sinänsä täydellistä ranskaa väärällä, vaikkapa espanjalaisella korostuksella -comme une vache espagnole-  saattoi olla varma siitä, ettei saanut ajatuksilleen asianmukaista arvostusta. Todellinen tasa-arvoinen kommunikaation väline olisi vain sellainen kieli, jota kaikki opettelevat koulussa ja siis osaavat epätäydellisesti.
Nykyajan englanti lingua francana täyttää pitkälti tämän ehdon. Sitä puhutaan simppelisti ja idiomeja välttäen, mikäli halutaan vastapuolen ymmärtävän. Se maailma, johon käsitteet viittaavat, on kernaasti saippuaoopperoiden ja tosi-TV -formaattien maailma. Eihän kukaan enää ymmärtäisi viittauksia antiikin tarustoon tai raamattuun. Jälkimmäiset olisivat myös vastoin niin sanottuja PC-normeja.
Englanti, jonka voi suorastaan sanoa koostuvan lainasanoista, on sinänsä kömpelö ja idioottimaisesti kirjoitettu kieli, mutta koska varsinaisen kieliopin määrä siinä on minimaalinen, se on nimenomaan primitiivisellä tasolla hyvin helppo oppia. Helpompaa lienee vain ns. pidgin-englanti, joka käyttää englantilaisia sanoja ja kiinan kielioppia (eli siis on vailla mitään kielioppia).
Kyseinen kommunikaatioväline on kuitenkin esimerkiksi viljeltyyn suomenkieleen verraten niin alkeellinen, että se todennäköisesti suuntaa myös ajattelua itsensä mukaiseksi. Tuloksena on eräänlainen Kanakensprache, jollaisesta esimerkkinä voisivat olla vaikkapa tuoreen Miss Helsingin taannoiset suomen ja englannin sekaiset repliikit netissä.
Kieltä ei toki kannata kovin paljosta syyttää. Melkoisessa määrin kieli vain heijastaa puhujiensa maailmaa, joka saattaa koostua vaikkapa kaduilla maleksimisesta, pallon pelaamisesta ja tappeluista tai sitten ainakin jossakin määrin siitä, mitä joskus nimitettiin kulttuuriksi.
Kulttuuri tuossa kapeammassa merkityksessä tarkoittaa nimenomaan niitä pyrkimyksiä totuuden, hyvyyden ja kauneuden äärelle, joita taiteen, taiteen ja uskonnon piirissä esiintyy.
Mikäli jotkut ryhmät jäävät näistä sfääreistä irralleen, on luonnollista, että heidän kielekseen syntyy jonkinlainen Kanak Sprak tai perkerdansk tai niiden suomalainen vastine, jolle ei vielä ole taidettu löytää omaa nimeään. Slangi, joka aikoinaan oli samassa asemassa, on käytännössä jo kuollut ja hyvin joutikin.
Kieli on osa sitä ympäristöä, jossa ihminen kehittyy primitiivistä tasoa korkeammalle tai sitten jää kehittymättä. Siirtolaisille kielitaidottomuus merkitsee jäämistä sekä työttömäksi, että myös matalakulttuurin piiriin. Se on askel kohti paralleelisten kulttuurien ghettoyhteiskuntaa ja ennustaa ikävyyksiä kaikille osapuolille.
Olisiko syytä panostaa siihen, että tiettyjen ryhmien jäämistä korkeamman kulttuurin ulkopuolelle torjuttaisiin tarjoamalla heille aktiivisesti tilaisuuksia muuhunkin kuin ”omaehtoiseen” matalakulttuuriin. Räppäämisen, kiroilun ja töhrimisen oppii ilman tukeakin. Klassiset soittimet, näytteleminen ja maalaaminen eivät ole kehittyvissä ghetoissamme suosittuja, mutta onko kyse vain kyvyn puutteesta vai ehkä myös arvostuksista?
Niin sanotun tasa-arvon nimissä tehdään paljon tyhjänpäiväistä ja vahingollista. Mikäli pallon potkiminen ja rötöstely nousevat arvostuksissa opiskelua ja henkisiä harrastuksia korkeammalle, ei yhteiskunnan tehtävänä ole tukea edellisiä tasa-arvoisina pyrkimyksinä, vaan yrittää herättää heikommassakin aineksessa pyrkimystä parantaa tasoaan kulttuurin ja kielen hallinnassa.

5 kommenttia:

  1. Timo kirjoitti: "Englanti, jonka voi suorastaan sanoa koostuvan lainasanoista, on sinänsä kömpelö ja idioottimaisesti kirjoitettu kieli".
    Englanti, tuo nykyajamme esperanto, on todella lainakieli jos mikä: "About 80 percent of the entries in any English dictionary are borrowed, mainly from Latin. Over 60 percent of all English words have Greek or Latin roots" (Lähde: http://blog.dictionary.com/word-origins/).
    Venäjän laivasto- ja purjehdustermit ovat vuorostaan puhdasta hollanninkieltä: http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/31942-pietari-suuri-ja-alankomaat

    VastaaPoista
  2. Tanskassa on huomattu, että maahanmuuttajien kieli ei kehity, koska he eristäytyvät ja heidän sallitaan eristäytyvän elämään keskenään. Kulttuurikin jää tasolleen, koska relativistinen monikulturismi ei edellytä muuta. Perkerdansk on nimensä kautta surkeaa tanskaa. Perker on halventava nimitys maahanmuuttajasta, tulee sanoista perser, persialainen ja loppupää sanasta tyrker, turkkilainen. Modersmålista on tullut muddermålet, mutakieli. Koulussakin opetetaan arabiaa, turkkia, somalia jne., eikä tanskan kieli taivu edes sille tasolle, millä voisi myöhemmin saada työpaikan.

    Monikulttuuri latistaa kulttuurin harrastajamaisuuden tasolle. Kulttuurin konservatiivisuus takasi ennen sen laadun. Teatteri, kirjallisuus ja taiteet pyrkivät julkisen tuen avulla kohottamaan yleisön vaatimustasoa eikä alentumaan yleisön tasolle. Monikulttuurisuudessa ei tasosta välitetä, itseään voi ilmaista vaikka bongorumpuja soittaen. Kulttuuriprojektit ovat tarkoitettu mukavaan yhdessäoloon vähemmistöjen ja kulttuurieliitin kesken yhteiskunnan rahoittamana. Seuratkaapa vaikka Maailma kylässä -kulttuuritarjontaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä arabiaa opetetaan myös Porvoon peruskouluissa. Ja moku-taiteilijoita tuotiin koraanikoulupohjalta tämän vuoden ensimmäiseen itsenäisyysjuhlaan.

      Poista
  3. Kirves
    Ennen piti ymmärtää munkkilatinaa.Nyt tarpeen olisi tajuta lankkimutinaa.

    Sanojen ymmärtäminen ei pelkästään riitä kertomaan mitä tarkoitettiin.

    Hölynpöly ja jargoni täyttää hiljaisuuden, viesti hukkuu, tai sitä ei ole ollenkaan.

    (T)viittaan Viitaan; Mitä, puhuiko hän viittä kieltä, entä oliko hänellä asiaa?

    Lystiksemme Vihavaisella on.
    Toporsaliv

    VastaaPoista
  4. Theodore Dalrymple toistelee vain vanhoja rasistisia ajatuksia köyhistä jonain erillisenä ihmislajina. Köyhyys halutaan nähdä johtuvaksi yksilön ominaisuuksista ei yhteiskunnallisista olosuhteista.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.