lauantai 25. helmikuuta 2017

Ennen kriisiä



Ennen kriisiä

Bruce Thornton, Decline and Fall. Europe’s Slow-motion Suicide. Encounter Books, 2007, 161 s.

Thorntonin kirja jäi aikoinaan lukematta, vaikka se taisi olla niitä, jotka innoittivat monia muita tästä aihepiiristä kirjoittaneita. Kustantamo tuo mieleen entisen maineikkaan Encounterin, jota aina luki ilokseen. Sellaiselle lienee aina tarvetta.
Joka tapauksessa Thornton on niitä, joka ottivat käyttöön Eurabia-käsitteen, jota sittemmin myös samoista ilmiöistä huolestuneet kirjoittajat, kuten Walter Laqueur ovat arvostelleet.
Thorntonin visio Euroopan kohtalosta ja sen syistä on tämän päivän näkökulmasta katsoen aika selkeä ja yllätyksetön. Romahtanut syntyvyys yhdistyneenä kangistuneeseen talouteen ja kulttuuriseen ja moraaliseen omahyväisyyteen tuomitsevat Euroopan vaipumaan mitättömyyteen jo läheisessä tulevaisuudessa.
Thortonin näkökulma on amerikkalainen ja hän nostaa esille myös Euroopan ”irrationaalisen antiamerikkalaisuuden”, jolla tietenkin on pitkät perinteet. Ei se mitään George W. Bushin aikojen perua ole.
Eurooppalaisten helmasynteihin kuuluu yleinen vetelyys, mukaan lukien pyrkimys helppoon ja makeaan elämään mahdollisimman vähällä työllä. Euroopassa on nautinto päässyt yksinomaiseksi itsetarkoitukseksi ja elämää suuremmat asiat ovat siellä hiipuneet pois.
Suhteessa uuteen maailmaan on tapahtunut omalaatuinen vallankumous: kerran amerikkalaiset olivat niitä, joita syytettiin mammonan tavoittelusta ja korkeampien arvojen halveksinnasta, nyt osat ovat vaihtuneet. On säilynyt vain eurooppalaisten kaunainen suhde ja halu olla ei-Amerikka.
Yleisesti ottaen, tämän päivän perspektiivistä Thorntonin argumentointi on varsin yllätyksetöntä ja hän liittyy ilman suurta omaleimaisuutta siihen yhä kasvavaan joukkoon, joka on rohjennut avoimin silmin katsella sitä, mitä Euroopassa tapahtuu.
Kirjoittajan ansiot lisääntyvät, kun otetaan huomioon, että kirja on kirjoitettu jo kymmenen vuotta sitten. Siinä vaiheessahan aiheesta kirjoittavat usein haluttiin leimata löylyn lyömiksi ja/tai rasisteiksi, fasisteiksi tai muuten ihmisvihamielisiksi.
Rooli oli yhtä epäkiitollinen kuin kylmän sodan aikana Encounterilla, joka kertoi ikäviä totuuksia maailman kaikkien työläisten isänmaasta, sen oloista ja historiasta. Amerikassa tämän toki saattoi tehdä ilman pelkoa valtion taholta tulevasta rangaistuksesta, mutta uusvasemmistolainen mielipide, jonka merkitys tietyillä aloilla oli suuri, piti huolta siitä, että pyhänhäpäisijät eivät jääneet vaille leimaamista ja panettelua.
Kuten sitten huomattiin, Neuvostoliitto oli kyllä juuri niin mätä kuin Encounter oli kertonutkin, mutta tämä ei suinkaan merkinnyt sitä, että Amerikan suuri demokratia olisi ollut jokin ylivertainen utopia, jossa kaikki oli ”normaalisti” ja parhaalla mahdollisella tavalla. Näinhän monet venäläiset toisinajattelijatkin erehtyivät uskomaan.
Thorntonilla on sanottavaa myös utopioista, joiden todellisuutta vääristävä rooli tuntuu yhä olevan voimissaan. Kirjoittajan lähtökohtana on, että kristinusko on länsimaisen sivilisaation olennainen peruspilari yhdessä antiikin rationaalisen perinnön kanssa. Mikäli se murtuu, ei itse sivilisaatiokaan voi kestää.
Thorntonin lähtökohtana on traaginen elämänkäsitys ja hän kuvaa sitä Immanuel Kantin käsitteellä, joka englanniksi kuuluu ”the crooked timber of humanity”. Sitähän myös Sir Isaiah Berlin tunnetusti käytti: ”Out of the crooked timber of humanity nothing straight was ever made”. Valitan, etten löytänyt samaa alkuperäisessä saksalaisessa muodossaan, mutta asian merkitys lienee selvä.
Thorntonin mielestä nykyajan ja erityisesti Euroopan obsessiona on sellainen sosiaalinen insinöörityö, joka tekisi mahdolliseksi täydellisen yhteiskunnan, esimerkiksi multikulturalistisessa muodossa.
Koska olemme syntisiä olentoja, ei tämä tule onnistumaan, toisin kuin modernit pseudouskonnot edellyttävät. Luonnon ja yhteiskunnan lakien manipulointi ei ole mahdollista. Utopiaa on yritetty jo tarpeeksi monta kertaa.
Entäpä sitten? Eikö ihmiskunnan velvollisuutena joka tapauksessa ole tulla mahdollisimman täydellisiksi? Tämä on kuitenkin pelkkä sofismi. Toki ihmiskunnan tulee pyrkiä aina ylöspäin, mutta ei tämä tarkoita, että jäätäisiin sen takia hyppimään pystysuoran seinän eteen.
Kysymys kristinuskon perinnöstä on kiintoisa ja kirjoittaja koskettelee sitä vain varsin pinnallisesti. Hänen vertauksensa mukaan nykyinen, pakanallistunut Eurooppa kuluttaa kristinuskon kerääntynyttä pääomaa. Se on kristinuskon loinen, joka joutuu menehtymään isäntänsä mukana.
Mitä asia käytännössä tarkoittaa, selviää siitä, kun tarkastellaan uskonnollisuuden ja syntyväisyyden korrelaatiota ja sitä tahdotonta nöyräselkäsyyttä, jota Eurooppa osoittaa röyhkeälle, mutta itsevarmalle tunkeutujalle.
Euroopan antautuminen ja länsimaisen sivilisaation pettäminen on aiheena Jean Raspail’in romaanissa ”Pyhimysten kenttä”, joka ilmestyi jo vuonna 1973. Tuossa fiktiossa maahantunkeutujien laivasto saapuu Eurooppaan Intiasta, mitä nyt olisi vaikea kuvitella.
Mutta ehkäpä tämäkin on vain yksi esimerkki siitä, miten historiamme koko ajan täyttyy asioista, joita aiemmin olisi ollut vaikea tai jopa mahdoton kuvitella.
Jo kirjan kirjoitusvuonna saatettiin todeta, että Välimeren kautta ja myös esimerkiksi Kanarian kautta saapuu Eurooppaan koko ajan väkeä, jota ei ole kyetty integroimaan yhteiskuntaan edes kolmannessa polvessa. On tapahtunut myös terroritekoja, joiden yhteyttä tähän invaasioon olisi typerää kieltää.
Kirjoittaja arveleekin, että tämä kehitys tulee jatkumaan ja että myös terroriteot tulevat uusiutumaan. Eipä hän tainnut ihan väärässäkään olla.
Luulenpa, että Thorntonin kirja, mikäli se ilmestyisi tänään, ei herättäisi paljoakaan intohimoja. Vain kysymys uskonnon roolista jää avoimeksi. Missä määrin Eurooppa ja Amerikka todella eroavat tässä suhteessa ja mitä juuri tämä asia merkitsee maanosien tulevaisuudelle? Entä mikä on oleva Amerikan tulevaisuus tänä globalisaation aikana?
Vuonna 2007 Amerikan haavoittuvuuden paljastanut finanssikriisi ei vielä ollut iskenyt. Nyt siitä on joissakin mielessä jopa toivuttu, mutta siitä huolimatta Amerikka on kriisissä, jota voisi nimittää moraaliseksi.
Eurooppakin on toipunut tai toipumassa viime vuoden siirtolaisryntäyksestä. Mutta tämä saattaa olla vain pintaa. Kausivaihtelut estävät meitä taas näkemästä niitä pitkän keston ongelmia, jotka määräävät ja ovat itse asiassa pitkälti jo määränneet tulevaisuutemme. Thornton puhuu niistä, eikä turhia puhukaan.

21 kommenttia:

  1. On Pimeämaa ja sitten on tämä pehtooripuolue joka huolehtii kartanon tilusten turvajärjestelyistä isäntäperheen asustellessa ulkomailla, tyttärien ratsutilalla Saksassa tai poikien golfatessa Espanjassa.

    Kyllä kansa maksaa!

    VastaaPoista
  2. Donald Trumpin rutatessa Ruotsia olan takaa Carl Bildt puolustautuu kertoen 17%:n ruotsalaisista tulleen Suomesta ja sopeutuneen loistavasti!

    Mitä nyt jäljelle jääneet kipuilevat maksaessaan kuninkaan lahjoituskartanoiden turvamaksuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaiset ei menneet Ruotsiin kutsumattomina.

      Suomalaisia värvättiin 1960-luvulla teollisuuteen ja telakoille. Bussit tulivat hakemaan, kuormurit vei irtaimiston. Perillä odotti uusi maalilta tuoksahtava asunto kerrostalossa, aamulla oli isännälle työvuoro kello 0600. Rouva jäi kotiin vielä lasten kanssa, mutta pian rouvatkin löysivät töitä etenkin Trollhättanista.

      Aluksi varsinkin telakoilla ruotsalaiset isännät epäili idästä tulleiden ammattitaitoisuutta ja etenkin ammattiasennetta. Götaverkeniltä saatiin kuitenkin rohkaisevaa esimerkkiä.

      Suomalaiset maalasivat ja hitsasivat rungot, sekä viimeistelivät hytitkin moitteetta. Jotkut tulivat töihin pienessä pöhnässä, mutta kuitenkin ajallaan ja tekivät lakkoilematta osansa (miksei olisi, olihan palkat 3X - 6X verrattuna samaan työhön suomessa).

      Kaikki ammattinimikkeet löytyi Suomesta tulijoiden joukosta, sähköasentajasta ompelijoihin. Tilanne ei taida olla ihan sama nykyisten etelän mailta tulevien kanssa.

      Toki myöhemmin suomalaisten joukkoon "soluttautui" myös sosiaaliturvan väärinkäyttäjiä, trokareita ja jopa huumerikollisia. Ruotsissa oli kestävä kohuaihe "Volvo" Markkasen kaltaiset esimerkit.

      Nykyinen maahanmuuton tilanne Ruotsissa on nostanut suomalaisten statusta rajusti. Ruotsia natiivin omaisesti puhuvaa suomalaista ei erota, ennen kuin hän kertoo nimensä. Samaa ei voi sanoa etelän mailta tulijoista. Suomalaisiin ei myöskään liittynyt ikäviä kulttuurillisia ja uskonnollisia piirteitä.

      Terveisin,

      Nikke

      Poista
  3. "...kristinusko on länsimaisen sivilisaation olennainen peruspilari yhdessä antiikin rationaalisen perinnön kanssa. Mikäli se murtuu, ei itse sivilisaatiokaan voi kestää".

    Mitä enemmän luen aiheesta, sitä varmemmin olen samaa mieltä. Siksi mielellään luen vaikkapa katolisten juttuja, koska heillä on ikäänkuin rationaalisempi ote meneillään olevaan myllerrykseen kuin antautuneella evankelisluterilaisella kirkolla. James Kalb kirjoitti Crisis-magazinessa katolisesta populismista (A Catholic populism?) ja perustelee populismin puolelle asettautumista sillä, että arkipäivää elävillä on halu säilyttää luottamusyhteiskunta, vakaat sosiaaliset verkostot ja yhdenmukaiset sosiaaliset normit. Kaikki menossa olevat muutokset riistävät tavallisilta ihmisiltä toiminnallisen kulttuurin: tapojen, ymmärryksien, lojaalisuuksien, tilanteeseensa sopivien tarinoiden yhteisen perustan.

    Tämän päivän eliitit väittävät toimivansa kansan etujen ajajina, heidän intressinsä ovat kuitenkin toiset kuin kansalla. Heidän poliitikkansa yksinkertaisesti tuhoaa tavallisen ihmisen arkielämän rakenteet. Eliittien kesken vallitsee luonnollinen solidaarisuus, eliitin tarpeet tulevat aina huomioiduksi. Paikallinen päätöksenteko alueiden tasolla jää univeraalien instituutioiden ja asiantuntioiden jalkoihin, populismi torjuu eliitin kannattamia kansainvälisiä järjestöjä, YK:ta, kansalaisjärjestöjä, akateemisia piirejä, jotka ovat viemässä kansalta hyvinvoinnin.

    Läheisyysperiaate osoittaa, että inhimillinen hyvinvointi vaatii paikallisia ja epävirallisia järjestelyjä onnistuakseen toimimaan hyvin. Jo terve järki kertoo, että hallinto paljon todennäköisemmin suuntautuu kohti yhteisön yhteistä hyvää, jos yhteiskunta on tarpeeksi yhtenäinen jakaakseen yhteisen ymmärryksen siitä, mikä on hyvää.

    Kristittyjen tulee asettuessaan populismin puolelle tunnistaa mikä siinä on hyvää, ja mikä siltä puuttuu. Hyvää on sekulaarisen universalismin vastustus, nousu yksipuolisia integraatiota, suvaitsevaisuutta, monikulttuurisuutta, maailmanlaajuista solidaarisuutta ja pluralismia ylistäviä iskulauseita vastaan. Huonoa on se, että populismi on protesti, mistä puuttuu selkeä ajatus siitä, miten se instituutioiden vastaisena pystyy kehittämään vakaata politiikkaa. Katolisten tulee auttaa näissä kysymyksissä, tarjottava älyllistä strategista käsittelyä, irrottauduttava sekulaareista ja katolilaisuuden vastaisista instituutioista, hallinnot, joiden luonne on luonnonlakien vastainen, eivät saavuta yhteistä hyvää.

    VastaaPoista
  4. Mutta ei taida katolisuudenkaan suosio enää olla hääppönen. Intellektguellipiireissä oli vielä puoli vuosisataa sitten uustomismia ja rahvas palvoi pyhäinjäännöksiä. Nyt kirkot ovat tyhjiä.
    Ortodoksisuus, tradition kunnioittamisessaan on vakavasti otettavaa verrattuna protestantismiin, mutta on tainnut käydä kuin tyäväenaatteen: hyvä aate, mutta jätkät pilasivat.

    VastaaPoista
  5. Jeder derselben will immer seine Freiheit mißbrauchen, wenn er Keinen über sich hat, der nach den Gesetzen über ihn Gewalt ausübt. Das höchste Oberhaupt soll aber gerecht für sich selbst, und doch ein Mensch sein. Diese Aufgabe ist daher die schwerste unter allen; ja ihre vollkommene Auflösung ist unmöglich; aus so krummen Holze, als woraus der Mensch gemacht ist, kann nichts ganz Gerades gezimmert werden. Nur die Annäherung zu dieser Idee ist uns von der Natur auferlegt.

    –Immanuel Kant, Idee zu einer allgemeinen Geschichte in weltbürgerlicher Absicht, 6. Satz (1784) in Sämtliche Werke in sechs Bänden, vol. 1, p. 230 (Großherzog Wilhelm Ernst ed. 1921)

    VastaaPoista
  6. Niin väärää sahatavaraa immeinen on, ettei siitä mitään aivan suoraa veistetyksi saa.

    VastaaPoista
  7. Amerikka on kriisissä, jota voisi nimittää moraaliseksi. Tai valitettavasti joksikin vielä pahemmaksi. Uutisten mukaan CNN ja New York Times toimittajien oli estetty osallistumasta Trumpin tiedotustilaisuuteen. Sillä lailla, mitä seuraavaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka tosiasiassa tarvitsee CNN:ää?

      Poista
    2. Trumpissa on se hienoa, että hän körmyyttää mediaa ja osoittaa, että sen valta onkin kuvitelmia vähäisempi. Mistä löytyisi Ylen ja Hesarin suitsija?

      Poista
  8. USA ei ole yhtään paremmassa jamassa. Ehkä kuvaava esimerkki on ennen niin tasokkaan kalifornialaisen yliopiston 30 vuotta jatkunut alamäki. USA on demograafisesti muuttumassa niin että ainoastaan noin 4-5% kokoinen aasialaisväestö on tuonut hyviä asioita pääsääntöisesti tullessaan. Sen sijaan maan kantaväestö, valkoiset ovat löpsähtäneet mitäänsanomattomaan junttiluokkaan. Mustat ovat tietysti pysyvää pohjasakkaa lököttävine housuineen

    VastaaPoista
  9. Tuore IMF:n tilasto osoittaa ostovoimapariteetilla Kiinan kiskoneen jo 19%:n kaulan talouden koossa USA:han. Vuonna 2014 USA ensi kerra sitten 1870-luvun menetti maailman suurimman talouden paalupaikan Xi:n valtakunnalle. Kiina menee menojaan ja yhdessä Intian kanssa ne marginalisoivat Euroopan ja USAn marginaaliin. Tulevaisuudessa 80% maailmakaupasta käydään Kiina-Intia-Afrikka akselilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Afrikka? Afromustien ÄO on n. 70. Ei onnistune.

      http://www.skepsis.fi/lehti/2006/2006-2-niemela3.html

      Poista
  10. Kun en ole kirjaa lukenut, en osaa sanoa, onko siinä mitään sellaista, mitä en aiheen (länsimaiden perikato) harrastajana jo tuntisi, mutta mitä kirjailijasta onnistuin nopeasti saamaan selville, on se, että kyseessä on tyypillinen anglo-amerikkalaisen koulukunnan konservatiivinen humanisti, joka on perin juuri ylpeä laaja-alaisesta sivistyksestään ja realistisesta maailmankatsomuksestaan, vaikka sitten esimerkiksi talouspolitiikan saralla sitten paljastuu, ettei ymmärrys yllä edes tasolle, että kansantaloustieteellinen analyysi erotettaisiin kalvinistisesta moralismista. Tyyppi vaikuttaa olevan taloudellisista kysymyksistä pihalla kuin lumiukko, enkä usko, että näitä jääriä (Roger Scruton on vastaava tapaus) saa millään järkipuheella ja tosiasioiden kärsivällisellä kertaamisella oiottua. Älyllinen laiskuus, ylpeys ja Dunnin-Kruger effekti pitävät siitä huolen. Nuo talouspoliittiset kysymykset ovat monimutkaisia, Thorntonilla selvästi ole mitään kapasiteettia niiden vyyhden avaamiseen, eivätkä nämä tyypit, jotka ovat asiasta niin ulkona, etteivät edes kykene ymmärtämään oman tietonsa alkeellisuutta, kykene muuhun kuin idioottimaisiin väittämiin tai itsestäänselvyyksien toteamiseen.
    Toisaalta monessa nämä jäärät ovat myös oikeassa, nimittäin kun astutaan talouspoliittisen analyysin ulkopuolelle. Kiinnostava on todellakin tuo kysymys uskonnon roolista.
    Taidan silti jättää tämän kirjan lukematta. Suosittelisin blogaajalle Eric Zemmourin maassaan suuren kohun aiheuttanutt kirjaa "Suicide Français". Zemmourilla on asioihin näkökulma, joka poikkeaa raikkaasti tuosta anglo-amerikkalaisesti konservatismista, joka tuntuu tänään kuin jonkin mystisen luonnonlain voimasta aina liittoutuvan oikeisto-libertaarin tai uuskonservatiivisen talouspoliittisen höplän kanssa (siinä määrin, että puhutaan "konservatiivisesta talouspolitiikasta", millä ei tarkoiteta ainakaan missään klassisessa ja järjellisessä mielessä mitään konservatiivista).

    VastaaPoista
  11. "...kristinusko on länsimaisen sivilisaation olennainen peruspilari yhdessä antiikin rationaalisen perinnön kanssa. Mikäli se murtuu, ei itse sivilisaatiokaan voi kestää".

    Minäkin tartun tähän. Kristinuskolla lienee tosiaan suuri merkitys sille, millainen eurooppalaisen sivistyksen asema maailmassa tänä päivänä on. Tätä voidaan verrata mainittuihin arabialaisiin ja intialaisiin katsomuksiin ja niiden saavutuksiin.

    Rationaalisuus painottuu tulevaisuudessa entistä enemmän, sillä kristinusko ja lähimmäisenrakkaus eivät mielestäni toimi globaalissa mitassa, kun väestö vain kasvaa ja resurssit niukkenevat. Kansakunnan ja naapurikansojen mittakaavassa kristinusko vielä toimii varsinkin, jos naapurit jakavat saman arvopohjan. Globaaleihin suhdanteisiin ja toimintaan on kehitettävä uusia ohjeita.

    Tuo Markuksen ostovoimapariteetti on mielenkiintoinen työkalu. Periaatteessa siellä, missä on eniten asukkaita, tehdään myös eniten työtä. Herää kysymys, kuinka arvokasta on työ, josta ei viitsitä dollareita maksaa. Mieleen tulee lähinnä ne Kiinan autiot rakennustyömaat -hukkaan heitettyä työtä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on taipumusta ajatella, että kristillisillä perusarvoilla on yhteyttä Euroopan ja Suomen kehitykseen.

      Lähimmäisestä välittäminen on tärkeää ja oman osuutensa tehneet pääsevät ensimmäisinä taivaan porteista. Joissain lahkoissa jälkimäinen on jopa tärkein asia: "Ora et labora", kuten oli tapana sanoa.

      Kaikki eurooppalaiset uskonnolliset johtajat eivät olleet ennen uutta aikaakaan kriitikittä maallisten vallanpitäjien tallutusnuorassa, vaan olivat valmiita puolustamaan heikkoja vahvoja vastaan. Pimeällä keskiajalla kristillinen kirkkokin lipsui välillä ikäväksi, mutta siitä toivuttiin nopeasti.

      Etelän mailla vallitseva uskonto on erilainen. Siinä vallitseva ajatustavat ovat fatalismi, vallanpitäjien ja klaanin/heimon ehdoton etuasema. Lyhyesti sanottuna vanhojen miesten valta.

      Tavallisen ihmisen paras keino edistää omaa onneaan on tässä ympäristössä pyrkiä pois siitä ympäristöstä. Ei sillä väliä, miten pohjoisessa asuvat ihmiset on paremman osansa saaneet. Heidänhän pitäisi olla vääräuskoisia, joten heitä kai olisi pitänyt kohdata taivaallinen rangaistus?

      Selityksen täytyykin olla ilmeisesti jotain semmoista, että pohjoisessa asuvat ovat vääryydellä paremman osansa väkisin ottaneet. Sellainen ajatus on helpohkoa myydä etelän mailla ummikkoina kasvaneille.

      Toiset etelän mailla yrittävät perustaa omia utopioitaan, joissa he olisi tietenkin kukkoina tunkioilla. Esimerkiksi Syyriassa, Irakissa ja Afghanistanisssa on ollut tämmöistä trendiä.


      Terveisin,

      Nikke

      Poista
  12. Tustustui Zemmouriin ns. kuninkaan tietä eli Wikipedian kautta. Minule jäi hieman epäselväksi, onko hänellä jokin aivan oma argumenttinsa vai toistaako hän suunnilleen sitä mitä me muutkin, kuuroille korville enimmäkseen. Ranskalainen erikoisuus taitaa olla, että asiat vääntyvät Vichyyn ja juutalaisiin, joita tämän "berberi-juutalaisen" epäillään loukanneen...

    VastaaPoista
  13. En tiedä tuleeko Zemmour tulee sanoneeksi yleisellä tasolla mitään sellaista, mikä opettaisi jotain uutta esimerkiksi tämän blogin pitäjälle. Annoin ehkä vähän väärän käsityksen kirjasta, koska näistä Euroopan jne. talouspoliittisista kysymyksistä Zemmour ei sano paljoakaan. Mutta ei minusta myöskään levitä harhakäsityksiä. Luen kirjaa par aikaa, joten tämä lienee päällimäinen syy sille, miksi sen keksin mainita, semminkin kun olen pitänyt Zemmourin näkökulmasta paljon enemmän kuin näistä anglo-am. tyyppikonservatiiveista.

    Zemmour on leimallisen ranskalainen (ja yksi maan johtavista intellektuelli-julkimoista) ja eroaa anglo-amerikkalaisista konservatiiveista mm siinä, että on näihin nähden "vasemmalla". Painottaa mm. miten massamaahanmuutto, feminismi, perhearvojen rappio, kansallisen suvereniteetin väheneminnen ja niin edelleen ovat suurpääoman intressien mukaisia ilmiöitä, ja jonka hyödyllisinä idiootteina soixante-huitardit näkee. Mitään erityisen omaperäistä ei tässä tietysti ole, mutta asian tämä puoli unohtuu säännöstään anglo-amerikkalaisilta konservatiiveilta (kapitalismissa ei saa olla mitään vikaa!). Tämän perusteella tällainen näkökulma menee täysin yli Thorntonin käsityskyvyn: https://www.youtube.com/watch?v=4n5VvWX6D-s (Sama pätee laajemminkin herran haastettelun julkaisevan Hoover-instituutin linjaan) Thornton mainitsee alhaisen syntyvyyden ja toteaa työvoiman olevan kapitalismille tärkeä hyödyke. Muttei mainitse, miten kapitalismi on tässä sisäisesti ristiriitainen: toisaalta se tarvitsee työvoimaa tuottaakseen voittoa, mutta toisaalta sen oman työvoiman harjoittama lastenhankinta vähentää sen voittoja. Zemmour ymmärtää kaiken tämän erinomaisesti, ja mm. toteaa, että homoja ihannoidaan, koska juuri hedonistinen mutta steriili "gay" on kapitalismin ihanneyksilö (kunhan myös tekee kovasti töitä!), yms.
    Ehkä kiinnostavin anti kirjassa (minulle ainakin) on yksityiskohdissa ja siinä, että se avaa näkökulman Ranskan tilanteeseen, joka on Suomessa aika huonosti tunnettu. Kyseessä on historiikki vuodesta 1970 tähän päivään, Zemmourin "bonabartistinen" näkemys siitä, mikä Ranskassa on mennyt pieleen vuodesta 68-alkaen. Mistään erityisen syväluotaavasta analyysistä ei mielestäni ole kysymys, mitä en tarkoita moitteeksi. Zemmour on toimittaja, sellaiseksi poikkeuksellisen terävä, ei varsinainen tutkija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin, jos ranskalainen kulttuuri kiinnostaa, Zemmouriin kannattanee tutustua jo siksi, että hän on "epätodennäköinen" best-seller-kirjailija ja mediailmiö, jolle Suomesta on mahdotonta löytää vertailukohtaa.

      Poista
  14. Minua ainakin kiinnostaa. Täytyypä kirja tilata. Mutta talouden kannalta on omituista, että kapitalismi kannattaisi gay-kulttuuria ja outoa kyllä muutenkin. Pitääpä perehtyä.

    VastaaPoista
  15. Les homosexuelles vont peu à peu être transformés en modèles. La marginalité s'apprête à devenir le modèle.

    Les homosexuelles ne se contentent pas de sortir de la marge ; ils sont -- sans qu'on le comprenne très bien alors -- la pointe avancée de la norme à venir. La norme commerciale. Ils sont, chez les hommes, les meilleurs et plus actifs consommateurs. Ils sont, à la instar des femmes, un marché de la predilection. Les publicitaires ne tarderont pas s'en apercevoir. Les Double Income No Kids (DINKS) sont leurs chéris. La mise en pleine lumière de l'homosexualité -- et plus généralement de l'ambiguïté sexuelle, de l'androgynie, de la féminisation des manières, des modes et mœurs -- est d'abord et avant tout une grand affaire commerciale.

    [...]

    Le rancontre entre l'homosexualité et capitalism est le non-dit des années 1970. Entre un mouvement gay qui arbore un drapeau arc-en-ciel et un capitalisme qui découvre les joies et profits de l'internationalisme, il y a un commun méprise des frontières et limites. Entre la fascination homosexuelle pour l'éphèbe et un société capitaliste qui promet la jeunesse éternelle, la entente est parfaite. Le rejet haineux du père est sans doute le point commun fondamental entre une homosexualité narcissique qui transgresse sexuellement la loi du père une capitalisme qui détruit toutes les limites et les contraintes érigées par la nom du père autour de la cellule familiale, pour mieux enchaîner les femmes et enfants --- et les hommes transformés à la fois en enfants et en femmes -- à sa machine consumériste.

    L'alliance improbable entre l'extrême gauche libertaire et le marché se fera à travers la geste homosexuelle et au nom de la ‹‹transformation des mentalités››.


    -- Eric Zemmour, La Suicide Française

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.