torstai 16. helmikuuta 2017

Karjalankannas



Karjalankannas

Milla Hannula, Kiistamaa. Venäjän Karjalankannas. Kiuas 2016, 170 s.

Vuosi 1812, oli yksi maamme kohtalonvuosista. Se oli Karjalan palautuksen vuosi.
Venäjä oli tunkenut luoteisrajaansa yhä kauemmas Pietarista kautta 1700-luvun. Vuonna 1721 valloitettu Viipuri muodosti ”tyynyn” uudelle pääkaupungille, kuten Karl Marx asian ilmaisi ja kun tyytymätön Ruotsi sitten hyökkäsi revanssi mielessään, vietiin raja aina Kymijoelle asti.
Tämäkään ei Ruotsia lannistanut ja sen hyökkäys Kustaan sodassa 1788 olisi ollut vakava vaara Pietarille, mikäli kaikki olisi mennyt suunnitelman mukaan.
Niinpä Suomen valloitus vuosina 1808-1809 oli paljon enemmän kuin vain Napoleonin mieliksi suoritettu pakotetoimi. Uusi raja muutti tarpeettomaksi tai ainakin toissijaiseksi suurella vaivalla tehdyn Ruotsinsalmi-Lappeenranta-Savonlinna puolustuslinjan. Venäjän länsiraja oli nyt Ahvenanmerellä ja Pohjanlahdella.
Niinpä rajanmuutos oli mahdollinen myös Suomen itäisellä sivulla. Kymijoen linjassa ei strategisesti ollut mitään vikaa, mutta kun suuriruhtinaskunnan rajalla oli todellista juridista ja kaupallista merkitystä, tarjosi Karjalan ja Itä-Savon jälleenyhdistäminen suuriruhtinaskuntaan tiettyjä etuja.
Asia ei kuitenkaan ollut tällä selvä. Niin sanotun Vanhan Suomen alueella oli venäläisellä suuraatelistolla paljonkin niin sanottuja lahjoitusmaita ja siirtyminen suuriruhtinaskunnan lakien alaisuuteen rajoitti pahoin lahjoitusmaaherrojen asemaa.
Niinpä Pietarissa oli tätä asiaa vastaan melkoinen oppositio Aleksanteri I:stä vastaan, joka muutenkin oli epäsuosittu Napoleonia myötäilevän politiikkansa ja Ruotsin-sodan takia.
Raja kuitenkin muutettiin. Päätös tehtiin vuoden 1811 lopulla ja pantiin toimeen seuraavana vuonna. Suomalaiset pitivät asiaa niin sanoakseni lottovoittona ja yhtenä uuden esivallan suurista suosionosoituksista. Suomella ei ollutkaan uudessa asemassaan mitään valittamista.
Niinpä Karjala siis palautettiin, mikä merkitsi muun muassa sitä, että suuriruhtinaskunnan raja Karjalankannaksella oli lähimmillään, -ns. Kuokkalan mutka huomioiden- vain vähän yli 30 kilometrin päässä Pietarista, joka tuohon aikaan ei tosin vielä ollut miljoonakaupunki, mutta kasvoi nopeasti sellaiseksi saman vuosisadan kuluessa.
Riihimäen-Pietarin radan valmistuttua vuonna 1870 ja Pietarin kasvaessa nopeasti kaksimiljoonaiseksi metropoliksi, tuli Kannaksella ahdasta ja kesäasutus levisi voimakkaasti myös Suomen puolelle. Vallankumoukseen mennessä oli rantapitäjissä, Kivennavalla ja Uudellakirkolla jo paljon enemmän venäläisiä kuin suomalaisia, etenkin kesäisin.
Tämä johti suunnitelmiin ja jopa päätökseen rajan muuttamisesta. 1900-luvun alussa Kannasta oli venäläisellä puolella syystäkin alettu pitää vaarallisena konspiraation ja pommitehtailun pesänä, jossa separatistiset suomalaiset virkamiehet suojelivat valtakunnan vihollisia.
Rajan muuttamisesta sitten päätettiin, mikä aiheutti suomalaisella puolella kiivaan isänmaallisen reaktion. Muuan tunnettu russofiilikin tokaisi masentuneena, ettei tässä kai naapurisuhteiden kannalta ole muuta tehtävissä kuin opetella ampumaan.
Eino Leino runoili:
Karjalan kannas on vartiopaikka,
Karjalan kannas on kaunein paikka
seisoa, kaatua, suuttua, surra,
vaan ei vierahan kakkua purra,
ei olla pajarin poikien orja,
vaan olla vapaa, suora ja sorja,
uskoa oikeuden voittavan voimaan,
toivoa tuomion torvia soimaan,
Karjalan kannas on teidän,
Karjalan kannas on meidän!

Rajaa ei kuitenkaan muutettu, vaan Rajajoelta lähtevä linja palveli lähtökohtana myös niissä rauhanneuvotteluissa, joita käytiin Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä, aluksi Berliinissä vuonna 1918 ja sittemmin Tartossa vuonna 1920.
Tartossa sovittiin rajan, siis tuon vuoden 1812 rajan pitämisestä ennallaan. Siinä Suomen tasavalta sai alueen, johon kuului myös mahtava linnoitus Inonniemellä. Sopimuksen mukaan se tuhottiin.
Joka tapauksessa nöyryytetyt bolševikit saivat myös merellä rajan, joka jätti Itämeren laivaston aivan pieneen loukkoon, josta sen ulospääsy oli mahdollinen vain kapeita käytäviä pitkin Suomenlahden saarten, kuten Suursaaren kohdalla.
Kansallisuusperiaatteen kannalta kaikki oli erinomaisesti. Suomalaiset säilyttivät ne rajat, joiden sisäpuolella he olivat asuneet vuosisatoja. Rajajoen linja oli alkupäästään sama kuin jo vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauhassa. Oikeus oli tapahtunut ainakin Kannaksella, vaikka osa ylioppilasnuorisoa ei hyväksynyt järjestelyjä Itä-Karjalan osalta.
Kuten tiedetään, Neuvostoliitto oli uuteen rajaan tyytymätön ja erityisesti ajan superaselajin, laivaston kannalta se olikin aika masentava. Mutta maantiede oli maantiedettä ja suomalaiset asuivat siellä, missä olivat aina asuneet. Ei kai tilanne heidän vikansa ollut?
Kuusisen hallituksen kanssa vuonna 1939 suoritettu aluevaihto antoi Suomelle Itä-Karjalan karjalaiset alueet eli toteutti Suur-Suomen. Vastapainoksi Suomi luovutti Neuvostoliitolle Karjalan kannaksen Koivistolta itä-länsisuunnassa kulkevaa linjaa pitkin. Siis etupäässä Suomenlahden rannikkoalueen. Tätä sopimusta ei koskaan ratifioitu ja sen voimassaolo jäi vain paperille. Toki se todistaa jotakin venäläisen osapuolen oikeata rajalinjaa koskevista näkemyksistä.
Talvisodan jälkeen päätettiinkin sitten palauttaa Pietari Suuren raja vuodelta 1721. Miksi tyydyttiin juuri siihen vuoden 1743 rajan asemesta, ei ole selvää. Jälkimmäinen joka tapauksessa olisi saattanut olla maallemme ylivoimainen, mikäli evakuoitu väestö olisi siinäkin tapauksessa yritetty nopeasti integroida asuttamalla.
Joka tapauksessa vasta jatkosodan jälkeen alettiin järjestelmällinen suomalaisuuden hävittäminen kannakselta ja sepitettiin taruja sen ikimuistoisesta venäläisestä historiasta. Paikannimet vaihdettiin byrokraattien virkatyönä ja niiden typeryys onkin asiasta jäänyt pysyvä muistomerkki, kuten muuan venäläinen alan tutkija on todennut.
Kaiken kaikkiaan Kannaksen historia on koko maailman mitassakin hyvin poikkeuksellinen tarina. alueen nykyinen asujamisto tiedostaa tämän yleensä hyvin ja monet ovat viime vuosikymmeninä alkaneet etsiä alueensa historiasta kertovia muistomerkkejä jaa selvittää sen tarinaa.
Viipurin osalta aivan erityisen maininnan ansaitsee ”Mikko” alias Mihail Kostolomov, intohimoinen kotiseutututkija, joka viime vuonna valitettavasti poistui elävien joukosta, suureksi vahingoksi sekä Viipurin ja Kannaksen että myös laajemmin Suomen ja Venäjän kulttuurille ja kansojen yhteisymmärrykselle.
Kannaksen historiaan liittyy paljon verta ja tulta, väkivaltaa ja vääryyttä. Toisaalta nämä traagiset vaiheet ja se valheen verho, joka on yritetty niiden eteen nostaa, on myös nostanut esiin monia intellektuelleja, joille totuus ja oikeus on tärkeämpi kuin ontto valhe.
Vuoden 1812 raja saattoi tuskin jälkikäteen arvioiden olla kestävä. Miten sen geopoliittinen dilemma olisi voitu ratkaista on kysymys sinänsä. Käytännössä se ratkaistiin brutaalilla voimalla, mikä nyt lienee molemmin puolin pakko tunnustaa huonoksi tavaksi.
Milla Hannula on kirjassaan kosketellut tämän alueen ja sen historian problematiikkaa etenkin sen nykyisten asukkaiden kannalta. Hän on myös haastatellut niitä venäläisiä, joilla kannaksen oikean historian palauttaminen on sydämenasia.
Kirjaa voi suositella kaikille niille, jotka haluavat tutustua tähän aiheeseen pintaa syvemmältä.
Muuten: Tekijä esittelee kirjaansa Pietari-seuran tilaisuudessa Helsingin yliopiston Makula-laitoksen Venäjä-huoneessa (Unioninkatu 38 A, käynti ortodoksista pikkukirkkoa vastapäätä) maanantaina 20.2. alkaen klo 18. Kaikki tervetulleita!

16 kommenttia:

  1. Mutta mikä onkaan se "oikea" rajalinja? Vuoden 1323, 1617, 1721, 1743, 1812, 1920, 1940 vai 1947?

    VastaaPoista
  2. "Karjalankannas". Typerä uudismuoto, minun mielestäni. Minkälaiselta hölpötykseltä Leinokin kuulostaisi:
    "Karjalankannas on vartiopaikka, Karjalankannas on kaunein paikka..."

    Uudistus tehtiin aikoinaan ex analogia "Panamankannas" jne., mutta sittemmin on "annettu lupa" palata normaaliasuun; esim. Itkonen - Maamies, Uusi kieliopas (2011): "Karjalankannas ~ Karjalan kannas".

    VastaaPoista
  3. Eihän tätä nyt olisi pitänyt ääneen sanoa. Vanha Suomi palautettiin Suomelle Suomen ollessa osa Venäjää. Vrt. Krimin nimimaa annettiin Ukrainalle sen ollessa osa NL:a.
    Olkoonkin, että kummatkin luovutukset vahvistettiin myöhemmin rauhansopimuksissa.
    Muutenkin Venäjän suhteessa aikoinaan hallitsemiinsa alueisiin kuultaa Pappilan Ellenin toistelema sopimuksen kohta: "Ellei virkatalon etu toisin vaadi."

    VastaaPoista
  4. Itse kannaslaisen yleissuomalaiseksi plantraantuneen dna:n omaavana otan kantaa sen verran, että alueen "palauttaminen" Suomelle joko osin tai kokonaan, on ollut pitkään mahdotonta, koska karjalaiset alkavat olla jo kuolleet pois. Tai ainakin viimeisiä viedään.

    Viipuri asutettuna tällä meidän nykyväestöllä ei olisi missään tapauksessa enää Viipuri jne.
    Ihmiset omalla alueellaanhan se Kannas oli, ei pelkkä maasto.

    Paavo Rintala sanoi että Karjala oli Suomen kastemalja. Siinäkin on miettimistä. Itse joskus leikilläni tai vähän tosissani puhun jälkeläisilleni Torso-Suomesta. Siis tästä nykyisestä. No, realismi realismina, asiaa ei voi eikä enää tule korjata, pidettäisiin nyt edes tämä jäljelle jäänyt maa aidosti itsenäisenä.

    jk

    VastaaPoista
  5. Minkähän takia venäjä ei jo kahtena 1700-luvun miehityskautena liittänyt suomen aluetta itseensä?

    VastaaPoista
  6. Ihmisee syntyvät ja kuolevat mutta maa pysyy. Sen vuoksi maa on ainoa jonka vuoksi kannattaa taistella.

    VastaaPoista
  7. Tolokkuhan se on venäläislläkin ollut. Eikö liene vieläkin?

    VastaaPoista
  8. 1721 Venäjä asituoutui maksamaan alueesta suuren summan ja Ruotsi notti sen vastaan. Kyseessä siis oli kauppa-akti, vaikkei joka suhteessa vapaaehtoinen.

    VastaaPoista
  9. Suomalaisten äärioikeistolaisten ajatuksenjuoksua kuvaa parhaiten se, että he typeryyttään pitivät Tarton rauhaa "häpeärauhana", vaikka todellisuudessa Tarton rauhan rajat olivat huonot juuri siksi, että ne olivat liian hyvät Suomen kannalta. Kestämättömän hyvät.

    Samalla tavalla neuvostoimperiumin sisällä tapahtuneet asiat kuten Hrustsovin päähänpisto yhdistää Krimi Ukrainaan olivat tuoreiltaan "yhdentekevät" mutta pitkässä juoksussa ongelma. Krimi ja ilmeisesti suuri osa itäistä Ukrainaa olisi pitänyt jo Stalinin aikana liittää suoraan Venäjään. Ukrainan osaltahan varsinainen "ukrainalaisuus" ilmenee oikeastaan vain Galitseassa. Maidanin helmikuun 2014 rettelöitsijöistäkin suuri osa tuli juuri Galitseasta, ei esim. Kiovasta. Niinpä nimike "Kiovan natsit" on väärä. Oikeastaan pitäisi puhua "Galitsean natseista", tyypeistä joilla Eljas Simojen tapaisten pölhöjen kanssa on kieroutuneen vaarallisen yliromanttinen kansallisuusaate.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kestämättömän hyvät."

      Neuvosto-Venäjän ja Puolan välinen sota silloin (valloitussota), (Ranska auttoi Puolaa), johti Neuvosto-Venäjän alennustilaan. Ja Tarton rauhaa hieroessa Lenin oli jopa valmis antamaan Suomelle myös Aunuksen ja Vienan, mutta suomalaiset kieltäytyivät siitä joko tyhmän viisautensa taikka viisaan tyhmyytensä takia.

      Nikolai II kävi ensimmäistä maailmansotaa ainoastaan Ranskalta saatujen lainojen turvin, ja ne olivat valtavat. Lokakuun vallankumouksen jälkeen Lenin mitätöi kaikki Keisari-Venäjän velat.

      Lenin ei nyt ihan turhaan "tyrkyttänyt" Suomelle Tarton rauhan hieromisen liepeillä Aunusta ja Vienaa. Sen piti olla Troijan hevosen kaltainen lahja.

      Poista
    2. Epäilen vahvasti tuota Aunuksen ja Vienan tyrkyttämistä.
      Aunuksen sotaretki oli juuri tehty ja laajat kansalaispiirit kannattivat periaatteessa noiden alueiden Suomeen liittämistä. Tarton sopimuksen edellyttämä Repolan ja Porajärven palauttaminen venäjän valtaan johti sikäläisen nimismiehen itsemurhaan.

      Poista
    3. "Epäilen vahvasti tuota Aunuksen ja Vienan tyrkyttämistä."

      Bla-bla-blaaaaaaaaaaaaaa.

      Tyrkyttäminen ei ole vihjailua. Jos Suomi olisi joutunut tähän satimeen.............

      Suomi tyytyi liittämään Tarton rauhansopimukseen lisäpöytäkirjat Itä-Karjalan ja Inkerin kulttuuriautonomiasta käyttäen hyväkseen leniniläistä propagandistista bullshittia kansojen itsemääräämisoikeudesta. Inkeriläisten ja karjalaisten (ja kymmenien muidenkin kansojen) myöhemmät massiiviset pakkosiirrot pois kotiseuduiltaan eri puolille Neuvostoliittoa todistavat marxismi-leninismin olleen teoreettis-poliittis-internationalistista bullshittia.

      Poista
  10. Tarvitsee vain katsoa Berliinin (1918) ja Tarton (1920) neuvottelujen pöytäkirjoja ymmärtääkseen tyrkyttikö joku jotakin. Aika hyvin asia ainakin onnistuttiin salaamaan tiukoilla kiistoilla.
    Toinen juttu oli sitten ns. neuvostohallituksen politiikka väliaikaisen hallituksen hajottamiseksi. Siihen kuului dekreetti rauhasta, jossa selitettiin selkeästi, että jokaisella kasnalisella ryhmällä on itsemääräämisoikeus, sen kun menee ja ottaa. Mutta tämä on jotakin muuta kuin liittäminen Suomeen (ellei kansallisuutta edustava pätevä elin niin päättänyt). Tästä sitten voitiin riidellä ja riideltiin myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patriarkka Kirill julisti vuoden 1917 vallankumouksen suureksi rikokseksi.
      Патриарх Кирилл: Революция 1917 года была великим преступлением

      19 февраля 2017
      Текст: Сергей Гурьянов
      http://www.vz.ru/news/2017/2/19/858669.html

      «Революция была великим преступлением. И те, кто обманывал народ, кто вводил его в заблуждение, кто провоцировал его на конфликты, преследовали совсем не те цели, которые они открыто декларировали. Была совсем другая повестка дня, о которой люди совсем даже не помышляли»… (Vallankumous oli suuri rikos. Ja ne jotka pettivät kansaa, johtivat sitä harhaan ja prvosoivat konflikteihin, ne ajoivat takaa muita päämääriä kuin olivat julistaneet. Tarkoitus oli täysin erilainen josta ihmiset eivät aavistaneetkaan.)

      Näin ollen myös ns. marxismi-leninismi saa poltinmerkin: rikollinen ideologia.

      В декабрьском послании Путин подчеркнул, что столетие революций в 2017 году – весомый повод обратиться к причинам и природе тех событий. Он также заявил, что уроки истории нужны для «примирения» и укрепления общественного и политического согласия. (Joulukuisessa kirjelmässään Putin korosti, että vuoden 1917 vallankumousten satavuotispäivä on painava syy pohtia niiden tapahtumien syitä ja luonnetta. Hän myöskin painotti että historian opetusta tarvitaan "sovinnon" sekä yhteiskunnallisen ja poliittisen yksimielisyyden saavuttamiseksi.)

      Poista
    2. "yhteiskunnallisen ja poliittisen yksimielisyyden saavuttamiseksi"

      Yhteiskunnallinen ja poliittinen yksimielisyys, mitä se oikeastaan on, ellei utopiaa?

      Poista
    3. Putinin lausumana "Yhteiskunnallinen ja poliittinen yksimielisyys" voi merkitä vain totalitarismia a lá Putin.

      Poista

Kirjoita nimellä.